Jälkijättöistä kirjoitteluahan tämä on, 11. päivä on jo pitkällä. Kommentoimatta en kuitenkaan jätä yhtään päivää, vaikka suomalaisittain useimmat ovat olleet surkeita. Katsastellaan ensin hieman kisatapahtumia, ja sujahdetaan lopuksi päivän teema-O:hon.
Kymmenennen kisapäivän tapahtumat olivat omiaan synnyttämään suomalaisissa jossittelua. Olisihan tullut mitali, jos Ahonen olisi voinut hypätä. Olisi tullut mitali, jos Saarinen olisi alkuperäisten kommenttiensa mukaisesti hiihtänyt parisprintissä. Olisiko kuitenkaan? Varmasti se olisi ollut mahdollista, mutta ei mitenkään varmaa. Lisäksi nämä olympialaiset menevät suomalaisten osalta niin sysipaskasti, että vain epäonnistuminen näyttää olevan odotusarvo. Muut venyvät, suomalaiset paukkuvat. Lisäksi kuulemma hiihtojoukkueessa kiehuu, varsinkin naisten kesken. Taitaa mennä vielä 4x5 perseelleen, kun suksi ei luista ja suhteet eivät suju. Saksa muuten saattaa yllättää siinäkin viestissä takavasemmalta, yllätyskorttina Neuner ampumahiihdosta.
Naisten jääkiekon olympiastatus on nykyajan mittapuussa sangen kyseenalainen. Kaksi maata ovat täysin ylivoimaisia, tuhottoman paljon parempia kuin kaksi seuraavaa. Käytännössä ilman suuria ihmeitä koko turnauksessa ratkotaan kullan ja pronssin kohtalot etukäteen selvissä pareissa eli turha pelailu voitaisiin jättää sikseen. Toivottavasti Sotshin kisoihin saadaan mukaan vihdoin jääpallo, koska se on aivan yhtä jännittävää etukäteisasetelmissaan. Ja varsin suosittua Venäjällä. Ja Suomella pronssin veto. Taitaa kyllä jäädä naisten lätkässä pronssit saamatta, koska maaleja ei osata tehdä millään.
Lopetetaan tältä erää narina ja vitutuksen purku. Suunnataan kohti vakavampia asioita eli kisojen orgaanisuutta. Moniko atleetti on todella liikenteessä luonnollisin tai siis sääntöjen sallimien konstien voimin? Vielä ei ole käryistä infottu lukuunottamatta niitä etukäteissaaliita, joista ei ole yli viikkoon puhuttu. Nimiä, lajeja tai maitahan ei paljastettu. Varmasti urheilussa ja siis näissä kisoissakin on pirusti porukkaa, joka on huijannut puijannut monin tavoin. Aivan samoin kuin taloudessa, politiikassa, työelämässä, harrastuksissa, uskonnossa, perhe-elämässä, terveydessä... Huijaamisesta ei tule oikeutettua, vaikka enemmistö olisi sitä mieltä tai ei jäisi kiinni. Mustavalkoista? Ainakin mustaa valkoisella, omalla nimellä, toisin kuin useimmilla nettiavautujilla.
Mielenkiintoisen näkökulman dopingkeskusteluun saa, jos miettii eri lajien suhtautumista kiellettyihin aineisiin. Hiihtäjät esimerkiksi ovat killuneet kuvainnollisesti ristillä ja purkkiin on pissattava ynnä verta annettava. Jääkiekkoilijat sen sijaan - muiden suurten joukkuelajien tapaan - saavat paljon löysempää kohtelua. Pitää olla varsin typerä ääliö, jos uskoo sinisilmäisesti lätkämiesten puhtauteen ja samalla tuomitsee monien yksilölajien urheilijat dopinghelvettiin jo lajinsa perusteella. Ei ne NHL-sankaritkaan sitä kiekkoa vatvo toista sataa matsia kaudessa ilman jotakin troppeja, eivät ainakaan kaikki. Kaikissa lajeissa on uskoakseni niin puhtaita kuin likaisiakin urheilijoita. Voisi mennä lätkätuloksetkin uuteen uskoon, jos kaikki pelaajat kävisivät läpi samanlaisen testauksen kuin monen yksilölajin taaplaajat. Shades of Stig Wetzell. Joo, dopingista ehkä lisää kun alkaa tuntua palaneen käryä.
Kisojen orgaanisuuteen voi toki ottaa toisenkin näkökulman. Siis ympäristön. Olympialaisethan ovat oivaa mainosta, siksi niihin kai upotetaankin nykymaailmassa rutosti rahaa. Oikea kansakuntain voimannäyttö. Vancouveristakin on välitetty runsaasti kauniita talvisia maisemia ja paikallisten ihmisten ystävällisyyttä sekä kaupungin kuntoon saattamisen viestiä. Brittiläisessä Columbiassa on varmasti paljon kauniita lumisia vuoristomaisemia, jylhiä metsiä, kirkkaita vuoristojärviä, jopa koskematonta luontoa. Kanada kokonaisuudessaan vaikuttaisi myös mainosmiehiä uskoessa olevan luonnonkaunis, ystävällisten ja urheilullisten ihmisten maa. Niinhän ne kaikki ovat. In these games.
Näistä narisen, koska uusimmassa Geo-lehdessä (Helmikuu 2/2010) on mielenkiintoinen artikkeli öljyhiekan jalostuksesta Albertassa, BC:n naapuriprovinssissa. Kanadahan on maailman johtavia valtioita kaivannaisteollisuudessa, muun muassa uraanintuotannossa. Tuolla Albertassa, Edmontonin pohjois- ja Athabasca-järven eteläpuolella sijaisevat valtavan suuret öljyhiekkaesiintymät. Näkymät ovat noilla seutuvilla kaukana olympialaisista postikorttimaisemista, avohakkuita ja järkyttävän laajoja avolouhoksia, vuotavia jätealtaita, jotka voivat saastuttaa Mackenzie-joen vesistön, sekä jopa kaksisuisia kaloja. Öljyn valmistaminen tuosta arvokkaasta hiekasta, jonka perässä ovat lukuisat suuret öljy-yhtiöt, kuluttaa valtavasti energiaa. Samalla vapautuu tuhottomasti hiilidioksidia, jota ei siis enää voi sitoa hävitettyyn pohjoiseen havumetsään. Bitumin erottaminen vaatii melkoisia myrkkyjä, jotta me kaikki elintasotuhot saamme käyttövoimaa puuhasteluihimme. Nopeammin, voimakkaammin, korkeammalle. Citius, altius, fortius.
Lukekaa kyseinen artikkeli, jos aihe kiinnostaa. Hyvä muistutus länsimaisesta kaksinaamaisuudesta ja mielikuvien voimasta. En ole puunhalaaja vaan en puunraiskaajakaan. Neither tree hugger nor tree fucker. Jokin järki pitäisi kuitenkin olla kyltymättömässä suuruudenhulluudessamme, olipa kyse sitten taloudesta tai vain huippu-urheilusta. No, kukapa ei näyttäisi itsestään parhaita puoliaan juhlissa, vieläpä omissaan. Oh Canada, what have you done!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti