lauantai 6. syyskuuta 2014

Tauon jälkeen

Jep, tulipa pidettyä pitkä tauko blogin kirjoittamisesta. Ei sentään sanottava loppunut eikä ideat miehestä kaikonneet, mutta voimia on mennyt moneen itselleni merkitykselliseen asiaan. Tai toisinaan niiden puuttumiseen.

Olen todella espoolaistunut nyt noin 13 vuotta muuton jälkeen. Kävin hankkimassa ajokortin, ostin auton ja nyt sitten harjoittelen auton pitämistä käynnissä ruuhkassa sekä valoissa. Ja maksuja maksellaan hyvä tovi eteenpäin. Autoilussamme on paljon kritisoitavaa, mutta toisaalta sillä saa tietyn määrän henkilökohtaisen vapauden tunnetta ja liikkumismahdollisuuksia. Olen jo sanonut, että auto on kallein golfinvestointini, vaikka toisinaan sitä tarvitsee muuhunkin.

Yritän oppia paremmaksi autoilijaksi ja kehittää jouhevaa ajotyyliä tylsässä saksalaisessa farmarissani. Tieraivoajaksi en toivottavasti sorru, vaikka toki kritiikkiä tulee jo herkästi annettua perässäroikkujille, kaistapäisille pujoittelijoille sekä hätäisille "nopeusrajoitus + 10" tyypeille. Minulla on sentään oma konseptini eli kävelyraivo, jonka käynnistää mikä tahansa eteenpäin jalkaisin valuva ihmisjoukko (ellei vauhtirajoite ole selviö)!

Hieman on tullut matkailtua sekä työn että vapaa halun vuoksi. Paljon enempää ei ole luvassa lähiaikoina - paitsi yksi kauan odotettu poikkeus. Jos muuten aiotte mennä Kööpenhaminaan, niin kiivetkää ihmeessä mitä huimimpaan kirkontorniin (Our Saviour's Church) ja vierailkaa Helsingörissä. Tai sitten älkää, jos teillä on muuta mielessä.

Työrintamalla ei ole juuri mitään uutta. Tiukkaa tekee, mutta mitä enemmän minulta vaaditaan sen enemmän olen oikeutettu itsekin edellyttämään. Päättäväisyys on paljolti kestävyys- ja tarkkuuslaji - minua ei enää helposti jyrätä, sillä löydän yllättäviä tapoja vastata. Toivottavasti aito yhteistyö voittaa aina lopulta ja uutta oppia kertyy.

Ihmissuhteissa ei taida olla sitä vähääkään edistystä. En todellakaan nauti olla yksin, mutta vaihtoehtona elämänkumppanin etsintä vaikka väkisin vie vain toisenlaisiin ongelmiin. Muutoinkin kavereita tällainen itselleenkin yllättävän sosiaalinen tyyppi löytää aina vaikka mistä, mutta todellisia ystäviä ei varmaan onnekkaimmillekaan montaa elämän aikana siunaannu. Sitä minun on turha kieltää, että joka päivä yksinäisyys sattuu ainakin hieman - toisinaan suorastaan sietämättömästi. Ja ihmisten parisuhde- ja lapsijuttuja on aika raskasta kuunnella, vaikka toisten puolesta haluaisinkin iloita. Aina ei vaan pysty antamaan itsestään, kun kokee jääneensä ilman tukea ja ymmärrystä.

Harrastuspuolella mennään toistaiseksi tutuin kuvioin. Golfsvingini hajosi taas ja nyt sitä (ja itseluottamusta) jälleen rakennetaan. Ruoanlaitto on edelleen mukavaa ja tiskaaminen puolestaan ei. Näen kaikessa myös huumoriarvoa, eihän tätä elämäksi kutsuttua taaperrusta muuten jaksaisi. Onneksi olen kiinnostunut erittäin monista asioista, niin ei käy aika siinä suhteessa pitkäksi.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että minulla on paljon annettavaa tässä elämässä. Työssä, ihmissuhteissa, vapaa-ajalla. Tällä hetkellä olen tosin sillä rajalla, että en jaksa antaa itsestäni muille ellen itse saa tarvitsemaani tukea. Kukaan ei pysty tyhjästä taikomaan hienoja asioita. Minulla riittää kuitenkin ajatuksia, intuitiota, keksiliäisyyttä ja elämän opettamaa uskallusta moneen juttuun. Kunhan vaan minut lempeän lujasti tönäistään käyntiin.

Elossa olen siis yhä ja rankoista ajoista huolimatta kykenen monesta hetkestä lähes lapsen tavoin nauttimaan. Siis tönimisiin, ei minusta vielä ole yllätyksellisyys loppunut kun olen vasta alkuun päässyt. Sanat virratkoon, vääntyköön ja kääntyköön vastedeskin!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Rauha on tahdon asia

Kävin hiljattain katsomassa mainion elokuvan Nelson Mandelan elämästä. Lukemattomat ihmiset ympäri maailman tunnistavat tuon nimen ja yhdistävät esimerkilliseen johtajuuteen sekä sovinnon rakentamiseen. Jotta viime vuoden lopulla kuollut Mandela pääsi huomattaviin inhimillisiin korkeuksiin, oli hänen matkansa täynnä rankkoja vaiheita ja monia virheitä. Lopulta suuri henkilökohtainen oivallus johti kansakunnan yhdistäjäksi ja rauhanrakentajaksi.

Viime aikoina on meillä turvallisena pidetyssä Euroopassa jälleen alkanut tuntua suuressa mittakaavassa totuttua turvattomammalta. Kyse on tietysti Ukrainan levottomuuksista ja Venäjän suorittamasta Krimin haltuunotosta sekä voimakkaista lausunnoista puolin jos toisinkin. Tosin samaan aikaan kuohuu niin monessa muussa paikassa, joista emme jaksa enää kuulla tai emme ole edes kuulleet. Syyria, Afganistan, Irak, Nigeria, Keski-Afrikan Tasavalta, Koreoiden raja ja monet muut konfliktipesäkkeet kuten niitä usein kutsutaan.

Ehkä olemme taas liiaksi tuudittautuneet rauhan tunteeseen. Sota on jotain, mikä ei enää kuulu sivistyneeseen länsimaailmaan. No, valitettavasti sota on aina ollut osa ihmiskuntaa. Jos luulemme, että rauha säilyy automaattisesti, olemme tyhmiä. Ja oikeastaan rauha sekä sen puute on osa elämäämme joka päivä. Rauhattomuus vaivaa väkivallan, kiusaamisen, syrjimisen, alituisen kiireen, ahneuden ynnä muiden niin sanottujen arkisten ongelmien muodossa käytännössä jokaista ihmistä jossain vaiheessa.

Väitän, että rauha on tahdon asia. Ihmisten, kulttuurien ja kansakuntien välillä. Kuten Mandela niin jokainen meistä tarvitsee henkilökohtaisia oivalluksia ihmisyydestä ja sen rajoitteista. Rauhaa ei voi pakottaa. Se vaatii erilaisten osapuolien ja näkemysten ymmärtämistä aidosti. Kaikkea ei pidä hyväksyä, mutta kategoriseen asenteellisuuteen ei ole varaa. Jos ihmisellä ei ole rauhaa itsensä kanssa, niin miten hän voisi sitä rakentaa muidenkaan välille?

Sota on oikeastaan kovalla itseluottamuksella varustettujen pikkupoikien leikkiä. Rauha ei sen sijaan ole naiivia kukkaislasten haihattelua vaan hyvän itsetunnon omaavien nöyrien ja lujien ihmisten taitolaji. Kysypä itseltäsi päivittäin, uskallatko rakentaa vai tyydytkö hajottamaan. Aidot suurmiehet ja -naiset ovat kysyneet itseltään vaikeat kysymykset sekä uskaltaneet vastata niihin rehellisesti. Mandeloita on ehkä yksi miljardissa, mutta tavallisempia rauhantekijöitä on onneksi paljon.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Olympiadin mittainen matka

Talviolympilaiset 2014 päättyivät juuri - aivan kuten neljä vuotta takaperin. Tiedättehän, että olympialajien huippu-urheilijoiden elämässä olympiadi on merkittävä aika. Meille tavallisille veronmaksajille asiat eivät juuri näyttäydy samassa valossa. Ainakaan emme päädy riepoteltavaksi menestyjinä tai häviäjinä sen mukaan, mitä muutama hetki näyttää meistä ulkomaailmalle.

Henkilökohtainen maailmani näytti hieman toiselta vuonna 2010 kuin nyt. Kun muuan Crosby ratkaisi kiekkokullan Kanadalle ja parhaimmat talvikisat ikinä päätettiin visuaalisesti näyttävällä tavalla, oli minun aika tarttua uuteen mahdollisuuteen. Aloitin nimittäin neljä vuotta takaperin työvoimakoulutuskurssin, jonka myötä pääsin askel kerrallaan työttömyydestä työharjoitteluun ja edelleen palkalliseksi. Reilun vuoden kuluttua sainkin yllättäen vakituisen työpaikan ja samaa pestiä hoidan edelleen monta koettelemusta ja kokemusta rikkaampana.

Olin juuri aloittanut tämän blogin kirjoittamisen ja Vancouverin talviolympialaisista 2010 yritin kirjoittaa jotain nokkelaa päivittäin. Sittemmin en ole ollut läheskään yhtä aktiivinen ja postaukset ovat pudonneet likimain kertaan kuukaudessa. Ajat muuttuvat ja niin ihmisetkin. Tärkeää on oppia tuntemaan itsensä, iloitsemaan, jakamaan kokemustaan ja ottamaan opikseen.

Urheilusta ja talvikisoista voisin kirjoittaa monenlaista. Kisoja tuli taas seurattua melko runsaasti ja onneksi ne sujuivat pitkälti hyvissä merkeissä. Tosin maailmalla tapahtui samaan aikaan huomattavasti merkittävämpiä asioita. Pieni Suomi saapui maaliin mukanaan kohtuullisesti menestystä, vaikka talviurheilun suurvallat jälleen olivat meitä paljon edellä. Hienoa oli nähdä suomalaisten urheilijoiden sukupolvenvaihdosta menestyksekkäästi etenkin maastohiihdossa ja jääkiekossa. Myös suomalainen (urheilija) voi aidosti nauttia työstään, haastaa itsensä ja maailman parhaimmiston sekä onnistua!

Pettymyksiä tulee elämässä ja urheilussa aina. Suomalaisittain näitä nähtiin etenkin lumilautailussa, ampumahiihdossa, pikaluistelussa ja naisten jääkiekossa. Toisaalta maastohiihtäjät ja mieskiekkoilijat tarjosivat ikimuistoisia hetkiä ja menestystä. Selänne ja Granlund, Timonen ja Määttä, Saarinen ja Niskanen, Jauhojärvi ja Niskanen. Jatkossakaan ei Suomen voi odottaa menestyvän kuten Norja hiihtolajeissa tai Hollanti pikaluistelussa. Resurssit eivät tietysti riitä kaikkeen, mutta ei kaikkea voi sen piikkiin asettaa. Sama juttu pätee muuten luultavasti meidän useimpien arkitöissä.

Saa nähdä, miten kehitys jatkuu seuraavan neljän vuoden aikana. Niin maailman kuin Suomen talviurheilussa - toisaalta myös henkilökohtaisessa elämässä. Hölmö se, joka ei muita kuuntele lainkaan. Yhtälailla tyhmä se, joka muita liikaa kuuntelee. Toivottavasti jossain vaiheessa suuret urheilujärjestöt tulevat järkiinsä eikä suureellisuus ole ainoa tavoite. Maailmassa riittää tahoja, jotka haluavat edelleen osoittaa ylemmyyttään myös urheilun avulla. Venäjä loi ja tarjosi upean mahtavat kisat, mutta kyllä siinä leikissä paloi ruplia!

Takaisin arkeen ja perustyötä tekemään unelmien eteen.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Minulla on unelma - tai oikeastaan useampia

Puoliso ja perhe elämän kulmakivenä

Kaikissa unelmakuvissani minulla on puoliso ja ainakin yksi lapsi. Miten se toteutuu, siihen voi olla monia vielä itselleni tuntemattomia teitä. Parisuhteen tulisi kuitenkin olla tasapainoinen ja tasapuolinen vaan ei silti tunteita kaihtava. Intohimot, jaetut ilot ja surut, sovitut riidat sekä yhdessä kasvaminen. Isäksi tuleminen ja aito ihmisenä kasvaminen on yksi suurimmista saavutuksista, joita voin kuvitella.

Esille!

Minussa on opettajan ja esiintyjän vikaa jonkin verran. Olen kokenut monia asioita ja erityisesti miettinyt niitä monelta kantilta. Siksi haluan löytää keinoja purkaa tuntojani rakentavasti, tukea ja auttaa muita, haastaa ihmisiä katsomaan itseään sekä maailmaa hieman uusin tavoin - vakavasti sekä huumorin keinoin. Kirjoittaa, puhua, humorisoida. Jos tämän voisi yhdistää työhön, olisi se mahtavaa!

Elämänmakuista ruokaa

Rakastan hyvää ruokaa ja juomaa sekä niiden valmistamista. Tälläkin saralla haluan käyttää mielikuvitusta uuden luomiseen perinteiden pohjalta. Kaikki lähtee ravinnon arvostamisesta ja arkipäivän luovuudesta. Hukkaan ei heitetä eikä terveyttä uhata ylenpalttisella herkuttelulla. Välillä toki juhlitaan. Voisi olla hienoa löytää ruokaankin liittyvää työtä tai ainakin syventää harrastusta.

Sillanrakentaja ja herättelijä työyhteisöissä

Mitä ikinä teenkään työkseni, kutsumukseni on yhdistellä asioita uusin tavoin. Mennä sellaisiin väleihin, joita tavalliset tyypit välttävät ja itsekkäät kaihtavat. Haluan heretellä vaan en silti synnyttää konflikteja. Jos niin täytyy toimia, voin sellaisia tehokeinoja käyttää nöyryys mielessä. Ehkä työ liittyy nykyiseen - turvallisuusasioihin, tiedonkäsittelyyn ja kemiaan. Tai sitten johonkin muuhun itselleni läheiseen asiaan: kartat, golf ja kenttäarkkitehtuuri, kirjoittaminen, puheet ja komiikka, ruoka rakkaimpia mainitakseni.

Vihreän veran viehätys, maailman kutsu

Golf on minulle erityinen harrastus, eritoten kenttämiljöiden ansiosta. Toki haluan haastaa itseäni ja huolehtia kunnosta monien lajien parissa. Silti golfia ajattelen lajeista eniten. Haluan pelata paljon hyvässä seurassa - myös eri puolilla maailmaa. Omien taitojen kehittäminen on iso osa mutta ei merkitse kaikkea.

Golfmatkojen ohella haluan matkustaa eri puolille maailmaa sekä oppia lisää maailman ihmisistä, kulttuureista ja luonnosta. Ruoka, juomat, historia, kulttuuri, urheilutapahtumat, musiikki, maisemat. Joka reissua täytyy osata arvostaa, niin lähimetsään kuin kaukaisille rannoillekin. Ehkäpä voisin lähteä ainakin muutamaksi ajaksi ulkomaille töihinkin.

Uskossa nöyrän rohkea

Pohjimmiltaan unelmani on olla mukautuva ja silti murtumaton vakaumuksen mies. Suostuessani tunnustamaan heikkouteni ilman uhriasennetta haastaan kaikki ympärilläni samalle polulle. Kristillinen usko on minulle tärkeää, mutta valmiisiin muotteihin en suostu pakotettavaksi.

Haluan säilyttää nuorekkaan mielen loppuun asti. Uutta voi oppia joka päivä ja kaikkia ihmisiä voi kohdella arvokkaasti. Viisaus on osin älyä, osin kokemuksia, paljon havainnointia  ja nöyryyttä. Olisi muuten mielettömän upeaa köpötellä vanhana ukkona jälkikasvun kera golfkentällä ja sen jälkeen tarinoida kokkailun lomassa nuorten sekä nuorenmielisten kanssa!

Suurin unelmani on nyt, että en joudu enää riutumaan yksinäisyydessä. Vanhat arpeni kulkevat mukana, mutta yksin en voi elämässä mitään saavuttaa tai mistään suuresti nauttia. Minulla on erittäin paljon annettavaa ympärilleni, vaikka olenkin luonnostaan jähmeä aloittamaan asioita. Heittäkääpä sopivia sytykkeitä niin alkaa liekehtiä.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulumieli, juhlamieli, missä oletkaan?

Joulu on jo pitkällä vuonna 2013. Monella lienee vaikeuksia virittyä tunnelmaan, kun ulkona on marraskuinen sää ja synkkyys painostaa. Perhettäkään ei voi hankeen ajaa, koska ei ole hankea. Eipä monella ole sitä perhettä edes. Eipä tässä suotta tarvitse synkistellä kuitenkaan, jos on katto pään päällä, ruokaa yllin kyllin ja ainakin yksi rakas ihminen seurana! Minäkin kuulun tuohon suureen armoitettujen joukkoon.

Itselläni alkaa taas Joulupäivänä iskeä lievä turhautuminen tajuntaan. Tämäkin joulu menee tutuissa (liian) turvallisissa merkeissä ja nyt on touhuaminen lopetettu. Samaan aikaan olen silti kiitollinen monista asioista, vaikka paikoillaan jumittaminen rassaa.

Kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi toivotan kaikille rauhaisaa Joulua - osin taannehtivasti. Jälleen yksi vuosi alkaa olla päätöksessään, joten saman tien on läheteltävä Uuden Vuoden toivotukset. Katsokaapa päivittäin hetken verran taaksenne ja toisen hetken eteen. Jokainen askel eteenpäin on arvokas!

Jouluaattona Ähtärissä oli hieman talvista, vaikka räntäinen sade ei juuri kuvasta erotukaan:

Pihasta, omasta siis, napattu kuusikin on ihan mallikas yksilö koristeltuna:

Terveisin, Tonttu toisenlainen

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Enks mä tiedä kuka mä oon?

Itsestään paljon luulevat turhakkeet saattavat tosissaan kysellä, että "et sä tiedä kuka mä oon?". Jokaisen kannattaa ennemmin kysyä itseltään, että "enks mä tiedä kuka mä oon". Kuka voisi tuntea sinut paremmin kuin sinä itse - varsinkaan jos rohkenet kasvaa itsetuntemuksen saralla. Toki tunnustavana kristittynä minulla on tähän oma suomalaisesta valtavirrasta poikkeava käsitys, josta voin kiihkotta keskustella kenen tahansa avarakatseisen kanssa. Ainakin toivottavasti.

Ihan oikeasti ja rehellisesti, kriittisen itsetarkastelun paikka on aina tässä ja nyt. Toki ei kannata tärvellä elämäänsä liian rankkaan tutkisteluun, mutta aito itsetunto rakennetaan vain ja ainoastaan vähitellen. Monien vaikeiden hetkien ja mutkien kautta. Ja kun se puoli alkaa vihdoin olla kunnossa, voidaan puhua terveen itseluottamuksen rakentumisesta.

Pidän itseäni varsin vahvana itsetuntemuksen saralla nykyisin. Näin ei aina ole todellakaan ollut. Silti minäkin, terapiat käynyt, varhaiseen keski-ikään ennättänyt, monet kolhut selvittänyt mies erehdyn yhä itseni suhteen. Ja hyvä niin. Nöyryyden säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää, jottei sorru suurimpiin virheisiin.

Olen jo aiemmin saanut ammattimaisen analyysin omasta viestintätyylistäni. Olen monesti varautunut mutta silti sosiaalinen. Mietin paljon tekemisieni vaikutusta muihin ihmisiin, koska olen varsin empaattinen. Pyrin turvallisiin ratkaisuihin enkä ota paljon riskejä. Tyylini on melko monipuolinen niin sanotun DISC-analyysin perusteella, minkä voin allekirjoittaa. Dominantti en kuitenkaan ole luontaisesti.

Tein juuri myös MBTI-testin, joka perustuu Carl Jungin persoonallisuusteoriaan. Jos olisin kovasti yksityisyyttäni varjeleva ihminen, en tietenkään valottaisi tuloksia blogissa. Arvostan kuitenkin rehellistä avoimuutta, joka lähtee vahvasti omasta itsestään. Suhtauduin tähänkin testiin kriittisesti, koska se on tapani. Lisäksi olen kuullut niin paljon kukkua erilaisilta asiantuntijoiksi itseään tituleeraavilta, että haluan haastaa kaikki tahot. 

Täytyy myöntää, että MBTI-testin tulokset olivat ensi alkuun osin yllättäviä. Esimerkiksi näyttäisi siltä, että olen enemmän ekstrovertti kuin introvertti ja enemmän intuitiivinen kuin tosiasiallinen. Aiemmin olen jo sen oppinut, että tunteet vaikuttavat päätöksentekooni siinä missä ajattelu. Ja aina olen ollut selvästi enemmän järjestelmällinen kuin spontaani.

Kun mietin lapsuuttani ja nuoruuttani, niin näissä testin tuloksissa on kuitenkin vinha perä. Olen itsekin näköjään alkanut uskoa ympäröivän maailman minulle antamaa leimaa: tosiasiallinen, ajatteleva ja järjestelmällinen introvertti. Ympäristön paine monesti rutistaa ja lytistää meitä vääränlaiseen muottiin, jolloin lopulta alistumme itsekin siihen ja kärsimme. Viime vuosina olen löytänyt paljon enemmän todellista minääni ja tosiaan - olen suuresti sitä mitä testi kertoo! Toki tällaiset testit yleistävät eikä niitä edes kuulu lukea ehdottomuuksina. Jokainen meistä on yhdistelmä erilaisia ominaisuuksia eikä arkkityyppejä onneksi juuri ole.

Nykyisin olen monesti valmis astumaan esille ja ottamaan hallittuja riskejä. Kun olen spontaani, se itse asiassa tapahtuu ajattelun ja järjestelmällisyyden pohjalta syntyneessä "kehikossa". Vaikeinta minun on toimia sellaisten ihmisten kanssa, joiden tyyli on joko voimakkaan sulkeutunut ja tosiasioihin tunteiden sijaan pitäytyvä tai railakkaan spontaani, etupäässä tunteileva ja etukäteisvalmisteluja kaihtava. Tai jokin muu yhdistelmä edellisistä.

Jälleen olen kirjoittanut vain itsestäni, mutta minä en ole tärkein. Yritän ammentaa omista kokemuksistani keinoja auttaa muita oppimaan enemmän itsestään. Paikoillaan jumittaminen on kaikkein rasittavinta, etenkin silloin kun ulkoisesti muutoksia on alinomaan mutta sisäisesti kaikki jatkuu kritiikittömästi ennallaan. Minun tai kenenkään muun ajattelu- ja toimintatavat tai viestintätyylit eivät yksistään ole olennaisia. Tärkeintä on kyky toimia menestyksellisesti yhteistyössä muiden kanssa. Ja se on loputon haaste kenelle tahansa. Töissä, perhe-elämässä, vapaa-ajalla.

Nämä blogitekstit ovat muuten varsin kuvaavia. Minulla olisi valtavasti sanottavaa ja kirjoitettavaa, mutta käynnistysprosessi vie hirveästi aikaa. Mieleni jäsentelee ajatuksia alinomaan, mutta niiden ulkoistaminen muiden nähtäväksi vaatii jonkin ulkonaisen pakotteen. Olen sentään oppinut lopulta pullauttamaan viestini maailmalle ilman suurta viimeistelyhierontaa, mutta mittaa niille kertyy runsaasti. Lyhyestä virsi kaunis, mutta aina ei virsi ole oikea värssyn muoto. Minä sopeudun mutta vaadin muilta myös samaa täysin oikeutetusti!

torstai 17. lokakuuta 2013

Ei ole haukka juuri lentänyt

Jenkkifutiksen NFL-kaudesta on kuusi kierrosta takana. Tässä vaiheessa voidaan jo tehdä huomioita siitä, mikä on yllättänyt tällaisen tavallisen katsojan. En ole lainkaan asiantuntija ja syvemmät analyysit ovat jääneet tekemättä.

Moni kestomenestyjä on pitänyt hyvin kutinsa - erityisesti hurjassa pistevauhdissa oleva Broncos. Seahawks etenee odotetusti ja hyökkäyksen puutteista huolimatta Patriots on pysynyt liigan eliitissä. Viime vuonna pahasti kyntänyt Chiefs on pelannut väkevästi ja ottelut Denveriä vastaan antavat odottaa paljon. Toinen suuren käännöksen, tosin odotetun sellaisen, tehnyt joukkue on Saints. Packersilla, 49ersilla ja Ravensilla on ollut hieman enemmän ongelmia, mutta näistä joukkueista kaksi kolmesta menee luultavasti vielä pudotuspeleihin. Itseäni kiinnostaa myös seurata, miten potentiaaliset Colts ja Bengals kykenevät pitämään kiinni divisiooniensa kärkipaikoista.

Kolikolla on toki myös aina kääntöpuoli (pahasti tulee nyt kliseitä, olen ruosteessa). Oma suosikkini on Atlanta Falcons, jonka kausi on mennyt tulosten suhteen melkoisen heikosti tähän saakka. Nykyisessä tilanteessa jo pudotuspeleihin pääseminen on aika epätodennäköistä, varsinkin loukkaantumisten syötyä joukkuetta rotan lailla. Mikään joukkue ei voi olla kärsimättä Julio Jonesin tasoisen laitahyökkääjän menettämisestä loppukaudeksi, mutta Falconsin osalta ollaan nyt rankasti tulokkaiden ja vaihtomiesten varassa. Jets-tappion jälkeen totesin, että nyt täytyy vaihtaa faninkin fokusta. Yritän nyt nauttia Tony Gonzalezin viimeisistä huippunäytöistä sekä uusien kavereiden kasvamisesta vastuuseen. Tällaista on siis suosikkijoukkueen seuraaminen! Viime vuonna Falcons voitti ottelut lähes aina viime hetkillä, tänä vuonna vastaavasti viimeiset draivit ovat tuottaneet kitkeriä tappioita.

Myös Texans on kontannut runsaasti alkukaudella. Ja vieläkin huonommin voisi mennä, vai mitä Giants (puhumattakaan Jaguarseista). Heitänpä nyt hieman veikkausta pudotuspelikuvioista katsomatta sen tarkemmin loppukauden otteluohjelmien eroja.

AFC East: Patriots hoitanee divisioonan jälleen, vaikka minua hieman epäilyttääkin joukkueen kovuus tosipaikassa. Dolphinsilla voisi olla saumaa taistella villistä kortista.

AFC North: Tämä tiukka divisioona voi olla kolmen pollen kisa, mutta silti kääntyisin Bengalsin ja Ravensin väliseen vääntöön voitosta. Sanotaan, että Bengals vie tämän ja Ravensilla on tiukkaa villin kortin suhteen.

AFC West: Broncos vie divisioonan ja koko konferenssin voiton kaiken järjen mukaan. Chiefs haastaa kovasti ja ottanee ensimmäisen villin kortin. Chargers voi hieman sotkea kuvioita.

AFC South: Coltsilla on hyvä paikka hoitaa divisioonansa isännyys. Etenkin pelinrakentajaongelmat vienevät Texansin mahdollisuudet, Titans tuskin jaksaa loppuun asti.

NFC East: Divisioona vaikuttaa nyt varsin heikolta. Eagles ja Cowboys vääntävät ainoasta liikenevästä pudotuspelipaikasta keskenään enkä povaa pitkää tammikuuta kummankaan voittaessa.

NFC North: Perinteisen kovassa divisioonassa Packers, Bears ja Lions vääntävät hyvinkin divisioonavoiton lisäksi villistä kortista. Viime kaudella tosin Bears hyytyi rankasti runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla, ehkä nyt menee tasaisemmin.

NFC West: Kovassa divisioonassa tuntuu tällä hetkellä siltä, että Seahawks on hieman niskan päällä 49ersiin nähden. Sekä Rams että Cardinals voivat sotkea kaksintaistelua, mutta silti veikkaan Seattlen vievän divisioonan voittajan paikan.

NFC South: Saints jyrää kohti voittoa, Falconsin ja Panthersin mahdollisuudet taistella villistä kortista ovat ohuet.

NFL:ssä täytyy toki muistaa, että yksittäisenkin huippupelaajan, etenkin pelinrakentajan, loukkaantuminen voi suistaa useimmat joukkueet tappioputkeen. AFC vaikuttaa nyt hieman vahvemmalta kuin NFC. Helppo veikkaus suorasta paikasta kahdeksan joukkoon olisi Broncos, Patriots, Saints ja Seahawks. Niin siinä ei kuitenkaan käy, mutta kaksi noista neljästä pelannee konferenssifinaaleissa. Ei muuten kannata lyödä vetoa näiden aivoitusten perusteella...

Loppukaneetit: 
Falcons pelaa ensi kaudella Lontoossa! Kunhan vastustaja julkistetaan, niin täytyy tosissaan ruveta harkitsemaan matkaa Wembleylle syksyllä 2014.
NFL GamePass toimii mainiosti kymmenen megan yhteydellä. Matsit ovat suorana paljon parempia kuin jälkikäteen, joten olen taas harrastanut yökukkumista liiaksi. Nyt vaakatasoon, jotta jaksaisi pälyillä hieman ensi yön matsin loppuhetkiä suorana.