torstai 19. huhtikuuta 2012

Now I'm a CSI person

Each and every person is different. And constantly changing - more or less. Do you know yourself? Are you two different people in work and at home? How can you make your mark here in a sensible and effective way?

There must be all sorts of tests to evaluate people. I as a part of the team that I work with was placed on a sort of circle of four types. Now I do not recall the name of this method and will only speak about my results. It was a pleasant surprise how accurate - pretty much spot on -  the evaluation was. Especially the written description caused me to laugh out loud in my fortress of solitude, occasional hotel room that was.

The evaluation revealed (huge surprise hardly not though) that I'm predominantly compliant person. Also my steady and influential parts got pretty high values much to my liking. So it defines me somewhat semi-scientifically as a CSI person with my D for dominant being quite much tainted. My natural style is luckily not that far away from my adapted working style.

It makes a difference to me how people around me are coping. I do not want to hurt anyone but sometimes good things only follow painful truth. I need my time to make decisions which have to be based on proper thinking. If I'm cornered I might just eventually come up with such decisive arguments that the victory shall be mine.

And some quotes on me: If "enough is enough" may tend to explode. Is outgoing at suitable occasions.

I don't recall more now but there is a lot of serious actions - and knowing me - also humour to be drawn from the evaluation results. And of course knowing me is not all, knowing you is the other part.

Still I might argue with some results on me. My self-confidence is apparently relatively low. With this sort of scaling it must have hit rock bottom at earlier times of my life. Although not a dominant person, I have the audacity to claim that any self-confidence not based on real self-awareness is actually a potential receipt for catastrophy. Yeah, that's it! I can bring it straight to your face if necessary. Maybe I need to think it over a long time but I've actually taken that time in plenty of cases already. If you serve your medicine better be prepared to take mouthful of it yourself. Applies to me too.

At the end of the day the type of ones communication style is just a part of any person. A hollow structure if no real content is available. How do you think of other people? As valuable and unique individuals or just mere tools for reaching your goals? Maybe part both. What do you believe in? Are you willing to learn more and offer your experiences, even those ill ones, for the best of all? Can you face disappointments and sorrow but still dig in deep and find your way back to the sunny side of life? If someone near you falls will you reach for them or turn your back?

Life is full of questions. Many of them cannot be answered with all explaining ways. Have courage to go beyond the boundaries of your safe area. Not too far at once but a step at a time. And if you are a failure be at least a spectacular failure!

What I say is straight from my heart but also often times a joke. And if you don't realise that the joke is on you. So learn yourself but don't use it as an excuse.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Vedetään vihreäksi

On ensimmäisen pääsiäispäivän ilta. Aika kaivaa vihreä pikkutakki esiin ja iskeä atsaleat pöytään. No, kumpiakaan ei ole, joten tyydyn seuraamaan vuoden ensimmäisen golfin majorin US Mastersin ratkaisut TV:stä. Upea Augusta National, tuo menneiden aikojen perinteisiin sitoutunut golfklubi Georgian osavaltiossa, isännöi totutusti golfvuoden avaavaa suurkisaa. Jos tätä kisaa katsoessa ei näe lainkaan golfin esteettistä puolta, niin silloin ei ole silmät auki.

Kuka voittaa kuulun vihreän takin harteilleen ja nimensä historiaan tänä vuonna? Luvassa on toivottavasti viime vuoden kaltainen jännitysnäytelmä, jossa takaa-ajajat kirivät ja kärki hangoittelee vastaan. Onko vihdoin ensimmäisen ruotsalaisen miesten major-voiton aika? Viekö Lefty voiton neljättä kertaa? Meneekö ykköstila jälleen tyylikkäälle Etelä-Afrikan miehelle? Voisiko Bubba jengata itsensä kärkeen? Sen jo tiedän, että omat veikkaukseni menivät metsään. Tiger is not roaring. Luke is not that lucky. No cow bell time for Keegan's famous aunt.

Odotellessa hankien häviämistä on sopivaa herutella Mastersin parissa. Tätä rastia ei missata, jos suinkin on mahdollisuus taistella unta vastaan. Itsehän kerran katsoin lukioaikana Mastersin suorana loppuun ja aamulla hiivin neljän tunnin unien jälkeen biologian kokeeseen. Tuloksena oli 9,5 ja muistoja myöhemmille ajoille.

Nyt siis vihreän veran äärelle, ihailemaan mestareita ja kuuntelemaan kiiriviä katsojain huutoja. Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Vain jos silmät on suunnattu oikeaan suuntaan. Ja Augustaan on vielä joskus päästävä!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Lisää tarinoita ruoasta

On ollut hiljaista tässä blogissa viime aikoina. Yritänpä korjata asiaa ja avuksi käy ruoka. Comfort food story.

Mitäs täältä keittiöstä löytyykään? Kuivahiivaa, jauhoja, tomaattisäilykkeitä, oliiviöljyä, sipulia, mausteita, juustoa, bratwurstia, punaista chilipaprikaa. Eli oma mukaelma pitsasta - ja yksi pullollinen vaaleaa saksalaista olutta.

Käykäämme siis töihin. Kuutioidaan yksi sipuli ja murskataan kaksi valkosipulinkynttä. Oliiviöljy kattilaan ja sipuleita kuullottamaan. Seuraavaksi purkillinen sekä tomaattimurskaa (pitihän sitä Muttia kokeilla) että paseerattua tomaattia ja hieman etikkaa. Lämmöt lasketaan alas, jotta ei tulisi pizzan sielua, tomaattikastiketta, liiaksi kiehautettua. Sekaan hieman suolaa ja sokeria sekä reipas rouhaisu mustapippuria. Lopuksi otetaan lämmöt pois ja sotketaan sekaan kuivattuina basilikaa ja oreganoa. Soossi viimeksi jäähtymään.

Täytyy todeta, että vähäinen kiehuttaminen (kenties jopa sen väliin jättäminen) tekee tomaattikastikeetta raikkaampaa. Muualta saamani vinkin pohjalta sain siis yhdestä bravuuristani piirun verran parempaa. Kastiketta saa näin reilusti enemmän kuin pitsaan tarvitaan, mutta sille löytyy runsaasti käyttöä pastan kera tai vaikkapa ketsupin parempana korvikkeena. Ja etikka tuo maun syvyyden ohella säilyvyyttä.

Seuraavaksi alkakaamme työstää pitsapohjaa. Perusresepti ilman turhaa säätöä kelvatkoon. Puolitoista desilitraa vettä kädenlämpöiseksi. Kuivahiiva, puolisen teelusikallista suolaa ja reilut kolme desilitraa jauhoja sekaisin. Itse päätin sekoittaa vehnä- ja ruisjauhoja - noin 60/40. Hyvä Suomi, hyvä ravintoarvot! Aletaan lisätä jauhoseosta vähitellen veteen ja vaivataan käsin. Lorautetaan oliiviöljyä hieman sekaan, vaivataan, lisätään hieman jauhoja ja vaivataan lisää. Kyllä sen oppii hiljakseen huomaamaan, kun taikinan koostumus on sopivan kiinteää vaan ei kuivakkaa.

Kohti vaihetta, jonka itse yleensä hieman tössin. Niin nytkin. Taikinan hieman noustua lämpimässä kipataan se jauhotetulle alustalle ja kaulitaan pyöreähköksi ohueksi levyksi, joka pellille sopii. Uuni lämpenemään 250 asteeseen, vanha härveli jo paljon aiemmin ja uusi vasta näillä main prosessia. No, kaunis taikinapyörylä tietysti hieman tarttui alustaan, kun se jauhotus jäi vajaaksi. Jauhoja saa siis mielellään käyttää runsaasti apuna. Niin sanotulla kakunkumoustekniikalla hoidin kuitenkin pohjan pellille kohtuullisen kiitettävästi. Ja jos en, niin kukaan ei ollut todistamassa.

Nyt on siis pitsan runko ja sielu valmiina, joten yhdistetään ne. Levitetään tomaattikastike pitsapohjalle. Etenemme viimeistelyvaiheeseen. Jääkaapissa köllötti vielä yksinäinen bratwursti ja punainen chilipaprika. Jo tarinan aiemmissa väliköissä siivutin ohuesti ensimmäisen kokonaan ja jälkimmäisen puolikkaan - ei ole pyrkimystä nyt erittäin tuliseen. Saatavilla ollutta kevytemmentalia käsin raastettiin noin 160 grammaa, en mitannut vaan arvasin. Ja viimeistellään pitsa levittämällä ja ripottamalla edellä mainitut ainesosat sielutetun rungon päälle.

Koko tuotos uuniin noin tusinan minuutin ajaksi, kunnes pitsan juustoinen pinta saa kullanruskeita sävyjä. Tällainen Cooperin testi ei tuota tuskaa. Ja viimein voi alkaa lapioida valmista herkkua lautaselle ja edelleen parempiin suihin. Kyytipoikana viileää olutta. Rapsakka puolitumma pohja, täyteläinen kastike ja reipas juustoinen pinta maistuvat - bratwurstia ja chiliä ei välttämättä edes tarvitsisi, vaikka ne toki hyvin mukana toimivatkin. Maistuu vielä paremmalta itse tehtynä. Alkupaloina oli siivousta, lenkkeilyä ja suihkua, mikä aina parantaa ruokahalua.

Kotiäitien kasvattamien poikien tekemää ruokaa. Ja ystäväiset hyvät, tämä ei ole aprillipilaa vaan herkkuja ruokapöytään.