maanantai 31. lokakuuta 2011

Mitä tuleman pitää

Google on lisännyt blogiensa käyttäjien iloksi statistiikkaa. Omani kertoo, että juttujani tuskin kukaan lukee. Parhaat luvut näyttäisivät olevan, yllättäen, pahimmalla avautumisella. Näppärä sanailu sen sijaan tuottaa vesiperän. Oikeassa maailmassa tämä tulos ei puolestaan näytä pätevän kovin häävisti.

Enpä ole viime aikoina suuresti tänne kirjoitellut. Ei siksi, että pää olisi tyhjentynyt. Tekosyyni on se sama kiire, mikä meitä niin merkittävästi riepottaa vuodesta toiseen. Täytyy yrittää ryhdistäytyä, vaikka ei minusta oikein saa nykyaikaisen sosiaalisen median normien mukaista toimijaa. Oma helmasyntini on, että yleensä tuumin varsin tarkkaan tuotokseni. Tosin joskus saattaa lipsahtaa tajunnanvirtaan.

Virheitä tekevät kaikki, se ei ole ratkaisevaa. Olennaista on se, miten niihin suhtautuu. Haluaako niistä oppia? Uskaltaako niitä tarvittaessa pyytää anteeksi? Vai kieltääkö virheensä tai yrittää vaieta kuoliaaksi?

Siinä sitä taas on, näppärää sanailua. On helppo keksiä sanakikkailuja, vaikeampaa on pyrkiä elämään niiden mukaan.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Veljekset kuin Kennedyt

Yksi syksyn parhaista sarjoista TV:ssä on ollut ykköskanavan Kennedyt (The Kennedys). Henkilökohtainen mielipide. Sarja tarjoaa historiaa, draamaa, ajankuvaa ja viihdettä laadukkaasti. Kuudes jakso kahdeksasta on vuorossa jo tänä iltana, ja perjantai-ilta onkin ehkä hieman huono esitysaika. Edellisiä jaksoja voi joka huismanni katsoa myös YLEn Areenasta, vaikka maksut olisikin maksamatta. Toki ensimmäiset jaksot ovat jo katsottavista hävinneet.

Kennedyt kertoo tarinan JFK:n valinnasta Yhdysvaltain presidentiksi ja turbulenteista vaiheista sisä- ja ulkopoliittisten ongelmien sekä yksityiselämän koukeroiden pyörteissä. Kennedy-klaani tunnetaan luultavasti parhaiten niistä tragedioista, joihin päättyivät JFK:n ja RFK:n urat ja elämät. Taustalla oli kuitenkin jo aiemmin paljon muuta - voimakastahtoinen isä, sisarusten kovat kohtalot, avio-ongelmat, horjuva terveys ja suhteet hämäriin toimijoihin esimerkkeinä. Näitä valotetaan jaksoissa osin muistelmajaksoissa, jotka selittävät osaltaan myöhempiä tapahtumia.

1960-luvun alun tapahtumat Kennedyineen kuuluvat historiaan selvästi ennen omaa aikaani. Itse törmäsin noihin asioihin kakkosluokan iässä, kun selailin kotona historian kronikoita. Sieltä jäi mieleen muistijälki etenkin Kennedyjen salamurhista mutta myös Sikojenlahdesta, Kuuban ohjuskriisistä, JFK:n Berliinin-puheesta ja syvän etelän rotumellakoista. Tällä sarjalla on siten myös minulle omituista nostalgista merkitystä, vaikka en ole lähellekään noiden tapahtumien aikalainen.

Katsokaapa itse Kennedyt, jos arvostatte monisäikeistä laatudraamaa ja ajattelua herätteleviä asioita. Myös perjantai-iltana. Tunnistettavin näyttelijä monille muuten lienee Katie Holmes Jacqueline Kennedynä.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Sitä olet mitä syöt?

Tuo sanonta lienee useimmille meistä kovin tuttu. No, mitä me sitten olemme? Teollista mössöä, vihanneksia, suolattua lihaa, valmiiksi pureskeltuja brändejä, yltäkylläistä mauttomuutta, yksipuolisuutta, ennalta-arvattavuutta, pakon sanelemaa niukkuutta, tehotuotannon turruttamaa todellisuutta, alleviivattua ekologisuutta ja/tai eettisyyttä. Mieluusti sitä tietysti olisi kotitekoista, kansainvälistä, monipuolista, terveellistä, värikästä, aistillista, intensiivistä, terveellistä, tuoretta, yllättävääkin.

Ruoka on meille kaikille välttämättömyys ja siihen liitetään valtavasti merkityksiä. Syötkö terveellisesti, pysyykö kilot kurissa ja ravintoarvot ideaalissa? Oletko ekologinen? Entä trendikäs? Mitä tahdot sanoa syömiselläsi? Ota kantaa, katso mitä suuhusi viet! Vältä lisäaineita ja myrkkyjä! Voisiko ruokafutuureilla tehdä tuohta? Maailma kuohuu, kun ruoka kallistuu. Miksi - pitääkö sitä vielä kysyä?

Suhtautumisemme niin perustavaan asiaan kuin ravintoon on vinoutunut, olemme vieraantuneet ruoan lähteistä. Minäkään en ole ollut suorassa kosketuksessa eläinperäisten tuotteiden hankkimiseen muualta kuin kaupan tiskistä tai hyllyiltä. Marjoja, sieniä, hedelmiä, juureksia ja vihanneksia olen sentään muksuna tottunut näkemään luonnossa tai ainakin puutarhassa. Kun satun olemaan kotiäidin kasvattama sekä käytännöllisyyteen ja säästäväisyyteen taipuvainen, niin minua suuresti ärsyttää hukkaamamme ravinnon määrä. Vieläpä pakattuna muoviin, pahviin, metalliin ja lasiin!

Tietysti voisin pyöritellä ravinnontuotannon isoja kysymyksiä omasta pienestä näkövinkkelistäni: liikakalastus, teollinen lihakarjan kasvatus, geenimanipulaatio, luomutuotanto, lähiruoka, yksipuolinen suurteollinen viljelykulttuuri, eroosio, makean veden varantojen holtiton käyttö, kasvituholaiset, maaperän ja vesistöjen saastuminen, liiallinen lannoitus, ylituotanto ja tolkuton maataloustukipolitiikka. Kaikki nämä ovat tärkeitä asioita tarkasteltavaksi, mutta pitäydyn tällä erää varsin arkisissa mittasuhteissa.

Itse pyrin välttämään ylimääräisen ruoan hankkimista, jotta hukatun ruoan ja turhan pakkausjätteen määrä vähenisi. En heitä tavaraa roskiin vain siksi, että jokin päivämäärä on tullut täyteen. Luotan monesti näkö-, haju- ja makuaisteihini sekä pyrin arvioimaan omaa ruoankulutustani. Laitan mielelläni ruokaa itse, joten siksi vältän useimmiten ostamasta valmistuotteita. Oman kehon kuuntelu on johtanut esimerkiksi punaisen lihan ja eläinrasvan kulutuksen vähentämiseen. En ole minkään dieettien (ellei perustu allergioihin) ja täyskieltojen kannattaja. Minulle on siis turha kaupitella pelkkää kasvissyöntiä tai erinäisiä ravintovalmistelakkoja. Pyrin syömään monipuolisesti terveellisyyden, ekologisuuden ja nautinnollisuuden vuoksi.

Mielestäni on älytöntä vaatia kauppojen hyllyille kaikkea mahdollista mihin tahansa aikaan vuodesta. On paljon antoisampaa nauttia kausittain vaihtuvista tuotteista, vaikka tietenkään en ole vaatimassa mitään paluuta menneisyyteen. Tuoreet mansikat tai ainainen lehtisalaatti keskellä talvea, tarjoustonnikalaa jatkuvasti, hyllyittäin mitä ihmeellisimpiä valmisruokia kaupat pullollaan, halpaa filettä maailman toiselta laidalta - ehkä tämän voi kyseenalaistaa. Sitä kannatan, että täällä kehittyneissä maissa meidän pitäisi pyrkiä henkilökohtaisella tasolla vähentämään eläinperäisten valkuaisaineiden kulutusta. Väistämättä kehittyvissä maissakin ihmiset haluavat osansa enemmän voimavaroja kuluttavasta ravinnontuotannosta. En kuitenkaan kannata laisinkaan mitään ideologista kasvissyöntiä maailman pelastavana ja eettisesti kestävämpänä vaihtoehtona.

Teuraseläimet pitäisi jälleen opetella hyödyntämään paremmin ravinnoksi myös länsimaissa. Itsekin haluan oppia valmistamaan ruokaa esimerkiksi sisäelimistä sekä käsittelemään kalaa - jälkimmäiseen jo sukutausta velvoittaa. Lähestyn ruoanlaittoa ja ruokailua uuden oppimisen sekä elämysten kautta, vaikka tietysti välistä syöminen on vain energian lataamista elimistöön. Mielikuvitustaan voi haastaa, kun virittelee ruokaa niistä aineksista mitä sattuu kulloinkin olemaan saatavilla.

Me olemme etuoikeutettuja voidessamme valita, mitä syömme. Olemme olevinaan niin kiireisiä, että sullomme naamaamme tuttua mautonta höttöä ja erinäisiä piristeitä. Ruoka on myös monien ennakkoluulojen näyttämö. Minä ainakin pyrin vaikuttamaan lähipiirissäni siihen, että syöminen voi olla antoisaa eikä lainkaan neuroottista. Ravintovalinnoillaan voi vaikuttaa moneen asiaan ainakin hieman, ja ruoka on yksi elämän pienistä suurista iloista - minulle ja monelle muullekin.

Sekavaa juttua tuli keitettyä kasaan. Se ei oikein keittiössä toimi, ei kaikkea samaan pataan kuitenkaan.