Säkkikangasta esiin ja tuhkaa ripottelemaan hiuksille. Ei tule mitaleita, maamme on osoitettu heikoksi kansakuntain kisailuissa. No, kakut pitää syödä vasta menestyksen jälkeen. Teoriani puolimatkan menestyksestä näyttää pitävän: Hautamäki oli periaatteessa lähellä suurta yllätystä, mutta mäjähti mäkeen normaalimäen mitoissa. Lopputulos oli jälleen ennakoitavissa, vaikka siihen jouduttiinkin harmittavan dramaattista reittiä. Suomen kansa ja media on tyhmää menestystoiveissaan, koska niille on valitettavan vähän oikeasti katetta. Tosin pettymyksiä on ruvennut satamaan alati enenevässä määrin, sitä ei käy kieltäminen.
Päivän nordic-lajien saldo oli heikko: vamma ja keskeytys, hylkäys, ryhmäkeskeytys, yksi hiihto maaliin, yksi karvas pudotus mitalitoiveista yms-sarjaan, yksi alkuunsa räpelletty ja lopuksi kaunisteltu suoritus. Turha on näissä kisailuissa vouhkata suuresta menestyksestä, normaalisuorituskaan ei riitä palkinnoille edes parhailla suomalaisatleeteilla. Kilpakumppaneista osa taatusti tekee kauden parhaat suorituksensa olympialaisissa, ja he vievät voittajien seppeleet.
Ahosen polvi pamahti ja samalla taisi mennä ohuehko sauma joukkuemäen menestykseen. Hiihtäjät ovat olleet enimmäkseen hukassa, ei taida edes löytyä sopivaa kalustoa vesikeleihin. Siispä etukäteen varmimmat mitalilajit, naisten 4x5 km viesti ja parisprintti, ovat odotustasolla muuttuneet kultamitalin tavoittelusta mitalitaisteluissa roikkumiseen. Miesten vastaavat kisat näyttäisivät olevan lähinnä nöyryytyksen välttämistä eli pudotus viime talveen on melkoinen. Näiden lisäksi suomalaistoiveet kohdistunevat yhdistettyyn (pistesijoja), naisten taitoluisteluun (pistesijoja), Poutiaiseen (mitalisaumat on) sekä tietysti jääkiekkoon. Vähissä ovat nyt hyvät uutiset talvikisoissa kuin talouselämässäkin. Jos nyt saisivat Saariselle kunnon sukset 30 km:n perinteiseen...
Nyt alkaa olla selvää, että Leijoniin turvataan taas kuin johonkin messiaaseen. Kiekkoturnaus Vancouverissa on käynnistynyt mielenkiintoisesti eikä juuri mikään joukkue ole välttynyt takerteluilta. Paitsi kenties Suomi. And we shall knock wood. Tulos voi edelleen olla mitä tahansa karsiutumisesta loppuottelun huumaan - siis miesten turnauksessa. Naisten puolella alkuperäinen oletus tappiosta Ruotsille pronssimatsissa on edelleen tähtäimessä. Jääkiekko on parhaimmillaan sangen hieno peli, mutta minua kyllä yököttää välillä kiimainen intoilu lätkän tiimoilta. Kaljan kostuttama mukaisänmaallinen äijäily me ollaan mestareita -asenteella on yksinkertaisesti typerää touhua, kansallisuudesta riippumatta.
Kuulemma Kanada, Saksa ja USA kisaavat typertyneen innoissaan mitalitilaston voitosta, siis lähinnä joukkueiden pikkutakkimiehet ja pr-osasto. Ilmeisesti oman kansakunnan ylemmyys on aina vain ja uudestaan osoitettava mitä moninaisimmin kilvoituksen keinoin. Hiekkalaatikkoleikkejä...
And the game was played. Pitää vielä palata tuohon miesten kombihiihtoon. Kyllä hieman ärräpäät lentelivät, kun suomalaiset siirtyivät katsomon puolella kiivaaseen tahtiin. Siirryin hetkeksi Miami Vicen pariin, koska 80-lukulainen populaarikulttuuri pesee nihkeän hiihtokisan aika selvästi. Palasin takaisin hiihtokisaparin, kun olin unohtanut pahimman kansallisvimmaisen menestyshulluuden. Miesten hiihtokisasta tuli hieno tapahtuma, koska ruotsalaiset pelesivät hienosti muita kilpailijoita taitavasti. Yksi mies ajoissa irtiottoon ja kaksi joukkuekaveria jarruttelemaan pääjoukon takaa-ajoa. Samalla pakotettiin vähitelleen toisiaan kyttäävät toisten maiden suosikit tekemään kovat ratkaisut ja työt. Tällä tavoin saatiin yliote omalle joukkueelle. Ruotsalainen irtiottaja Olsson palkittiin lopulta pronssimitalilla, mutta 'apuhiihtäjä' Hellner iski itsensä kultakantaan. Useimmat vastustajat tyrmättiin.
Maantiepyöräilyä seuranneet ymmärtävät hyvin taktisen pelin kuviot, joita maastohiihdon yhteislähtökisoihin on vähitellen saatu ujutettua. Pitkä kilpailu muuttuu varsin mielenkiintoiseksi, kun sitä värittävät erilaisten joukkuetaktiikoiden yhteenotot jonossa hiihtämisen sijaan. Irtiottoyritys vaatii rohkeutta, jota aiemmin kuluneella kaudella ovat esittäneet myös Heikkinen ja Bauer. Aina ei tuloksena ole voitto, mutta parempi hävitäkin kaikkensa yrittäneenä kuin jo aluksi luovuttaneena lauhkeana lampaana. Hats of to swedish ski team!
BS-kisablogin sedällä on nyt vähän nihilistinen sävy, muttei täällä vielä ole vaivuttu toivottomuuteen eikä ainakaan farisealaiseen hurskasteluun ja syyllisten hakuun. Optimismi on valitettavan usein sinisilmäisten toivojien tai epärehellisten kaupustelijoiden alaa. Elämänmakuinen, luottavainen, humoristinen realismi on paljon parempi ja vaikeampi elämänasenne - mitä se nyt tarkoittaakin. Ja nyt lievään lepoon, jotta jaksaa tarjoilla opetusta ja puhua vertauksin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti