Kaksi kerralla, kun blogistikkoa jumittaa.
Olympialaiset on kohta kisailtu, mutta suurin huipentuma on ajoitettu loppuun. Kanadassa jääkiekko on todellakin ykköslaji. Kisapäivä 12 huipentui monessa mielessä Kanadan murskaavaan esitykseen Venäjää vastaan kiekkokaukalossa. Kanada on tehnyt niin monesti aiemminkin tällaisen tempun: ensin takkuillaan reilusti oman taitotason alapuolella, mutta loppua kohden meno yltyy parhaimmillaan ylivoimaiseksi. Enää ei olisi lainkaan yllättävää, jos kanukit marssisivat olympiaturnauksen voittoon. Toisaalla Sveitsi taisteli urheasti, mutta USA eteni Suomen vastustajaksi ja todennäköiseksi finalistiksi. Suomi voitti toki hienosti Tshekin, mutta saamme kiittää onneamme vastustajan heikkoudesta. Samanlainen esitys ei riitä semifinaalissa. Viimeksi on tapaus Ruotsi: Slovakia pudotti sinikeltaiset maan pinnalle, mikä oli tavallaan sangen sopivaa. Ruotsalaiset käyvät toki meille suomalaisille malliksi monessa, mutta kyllä se kihahtaa hattuun lahden tuollakin puolella. Ensi yönä kahnataan jälleen, ja Kanadassa toivotaan kovasti naapurien välienselvittelyä - osa 2. Täällä ei - paitsi ehkä pronssimatsiin.
Päivä 12 näytti hieman valoisammalta Suomen mieshiihtäjien kannalta, kun ruma romahdus viestissä vältettiin. Tuloksena oli olosuhteisiin nähden oiva viides sija, ja suksetkin oli vaihteeksi valittu ynnä voideltu mainiosti. Nousiainen on taistellut hienosti läpi kisojen, vaikka se yhdistelmä kesken jäikin.
Lydia Lassila on olympiavoittaja. Ai kuka? Ei, hän ei ole suomalaishiihtäjä jostakin kaukaisilta menestyksen vuosikymmeniltä. Hän on suuren talviurheilukansan Australian freestyle-hyppääjätär, joka sattuu olemaan naimisissa ex-kumparelaskija Lauri Lassilan kanssa. Ja studiossa Riihilahti lausui tietenkin kliseen "kyllähän tästä voidaan pieni murunen Suomeen ottaa". Ollaan optimistisia, jaetaan voitot ja hylätään tappiot!
Päivä 13 taisi olla se 'suuri' suomalainen kisapäivä. Naisten hiihtoviestistä räävittiin kolmas sija, kiitos kahden parhaan hiihtäjämme tällä hetkellä. Monen joukkueen perinteisen sukset eivät kyllä kulkeneet alamäessä mihinkään. Se on raskasta puuhaa, kun joutuu alamäessäkin lykkimään vauhtia. Tosin meistä nuoremmista alati harvemmilla on mitään hajua moisesta koettelemuksesta. Naisjääkiekkoilijat saavuttivat sen sijaan maksimi- ja käsittääkseni myös minimitavoitteensa. Oli se tosin ansaittua. Junnu Vainion sanoin: eivät pärjää Ruotsin missit vaikk' on niillä suuret - luulot! Ei kannata uhota voittavansa kahta suurta, jos siihen ei ole mitään jakoa. Pronssimatsissa oli edelleen rutosti sekoilevaa peliä, mutta kaikkia maaleja kehtaa kyllä katsoa vaikka slomona.
Rouva tasavallan presidentti Halosen suoritus oli melko järisyttävä. Leijonapaita päällä ja lippu kädessä aitiossa hytkynyt maan äiti, muumimamma käy melkoisesta cheerleaderistä malliin seniorisoituva Suomi. Vieressä eksyneen oloisena huojunut tohtori Arajärvi sai varmasti muutaman suomalaismiehen myötähäpeät osakseen. Olisi Pena varmasti ollut mieluummin vaikka taidenäyttelyssä muutaman vieraan valtion päämiehien parempien puoliskojen kanssa. Onhan se ihan kiva, että presidenttimme tukee kansakuntansa urheilevan nuorison pyrkimyksiä varsin maanläheisesti. Suorituksen televisiointi kansainvälisesti on vain niin kovin JÄÄTÄVÄÄ. Ymmärtäkää kuten haluatte, mutta niin te kuitenkin tekisitte...
Suksien voitelu on kai viimein saatu kohtuullisesti jaloilleen. Manninen rutisti sen pakollisen neljännen sijan, jotta olympiamitallin metsästyksen voidaan sanoa jääneen harmittavan lähelle. Totuus on kuitenkin semmoinen, että näissä kisoissa comeback-toivomme Ahonen ja Manninen eivät olleet lopulta kovin lähellä mitalia. Neljänsistä sijoistaan huolimatta. Yhdistetylle oli varmasti lajina sangen tärkeää, että USAn urheilijat veivät kaksoisvoiton. Kerrankin on mahdollista saada edes hieman exposurea rapakon tuolla puolen. Todetaan vielä, että The Hurricane ei riittänyt kultaan. Nimittäin Jeret Petersonin kohuttu volttisarja freestyle-hypyissä. Second to one.
Lopuksi yhteen kauneimmista lajeista eli naisten taitoluisteluun. Ylivoimainen ennakkosuosikki Yu-Na Kim oli täysin maineensa veroinen, sillä kaikki muut jäivät reilusti taakse. Vauhti, suorituksen helppous ja varmuus, tekniikka - kokonaisuus aivan omaa luokkaansa. Niillä pisteillä voittaisi lähes kaikki mieskilpailijatkin. Muutkin mitalistit saavuttivat kahdensadan pisteen rajan ansaitusti, ja media sekä yleisö sai toivomansa lopun traagiseenkin tapaukseen Rochette. Suomalaiset onnistuivat mainiosti, ja Lepistö osoitti selkeän paremmuutensa Korpeen nähden. Maailman kärkisijat ykköstä lukuunottamatta ovat jo ulottuvilla, mutta sinne on monia muitakin pyrkijöitä. Tämä kisa todisti meille suomalaisille penkkiurheilijoille ehkä parhaiten sen, että pistesijat ja hyvät suorituksetkin voivat olla innoittavia ja iloittavia. Ei se mitalin puute ole syy synkistelyyn. Monelle urheilijalle järkevät tavoitteet ovat ihan muualla kuin podiumilla.
BS-kisablogin tuomio: Kanadan esitys Venäjää vastaan. Overkill. Yu-Na Kimin suoritus. Overkill. Presidentti Halosen versio naislätkän fanituksesta. Overkill. Mos def.
Ja sitten vihdoin ukko ladulle. Saattaa himppasen hapottaa. Onko niin hapokasta että ei pysty? Det vill jag se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti