Olympialainen osumatarkkuus - päivät 14 ja 15

Ei huolta lainkaan, blogin rustaajanne ei sittenkään uupunut ladun varteen. Tosin hieman tuli reilun parinkympin lenkillä tehtyä Heikkiset - energiat loppuivat kesken, joten oli hiivittävä maltilla kotiin. Ankkaa ylämäissä ja kuokkaa muualla, kovempi kyyti olisi ollut lopulta hitaampaa. Toisen lenkin heitin eilen osin kilpaprofiilin laduilla, ja reisiä hapotti. Säilyy paremmin maltti sohvakommentaattorina.

Talk about overkill. USA strikes six times in mere 13 minutes against poor, struggling Finns. Overkill. Nuf said.

Olympialaisten päivä 14 oli suomalaisittain heikohko, vaikka hieman aneeminen Poutiainen toki kuudenneksi pujottelikin. Kärkeen kaksi, mitalille yksi sekunti. Tuo amerikkalainen tyrmäys oli toki suomalaisittain ikimuistettava - ikävässä mielessä. Suomen jääkiekko ei ole niin vahvoissa kantimissa kuin arvokisamenestys antaisi olettaa. Kohta tulee nuorten leijonain tyhjiö, jolloin millekään hehkutukselle ei ole enää katetta. Näissä kisoissa oli Suomen pelissä nähtävissä paljon ongelmia. Kiekkoja ei osata laukoa häävisti kohti maalia vaan pitkin pleksejä ja vastustajan varusteita, syötöt suuntautuvat minne sun sattuu. Sakut ja Teemut, Villet ja Jeret jo syrjään, ei niitä äijiä saa peluuttaa vanhojen meriittien pohjalta! Kanada vastaan USA, se selkeä vaihtoehto toteutui, vaikka kanukit hieman löysäilivät liiaksi.

Päivä 14 oli ampumahiihdon päätös. Herra Karhulaakso eli Jörkka ite sai vielä kerran tuoda Norjan olympiavoittoon. Kaikki muut ennakkosuosikit ammuskelivat kisansa pilalle jossakin vaiheessa viestiä, vaikka toki Itävalta ja Venäjä himmeämmet hilut kotiuttivatkin. Pummeja, sakkoja ja turvalleen tuiskahtamisia.

Toiseksi viimeinen kisapäivä eli nro 15 oli se toinen suomalainen pronssipäivä. Saarinen taktikoi ja taisteli itsensä kolmanneksi kahden hurjan mitalirohmun takana. Viimeinen suksenvaihto kirvoitti meikäläiseltäkin ärräpäitä, pakko se on myöntää. Totesin itsekseni, että saa olla helvetin hyvä suksi, jotta moinen visiitti kannattaisi. Olihan se. Kuitunen ilmeisesti viimeisessä arvokisahiihdossaan sukelsi metsään, mutta onneksi on Jari lohduttamassa. Hiihto kirkasti lopussa suoritussaldoaan, ja vielähän ukot suksivat kuninkuusmatkaa.

Miesten lätkästä saatiin taas se suomalainen kulta eli pronssi. Kaksi hyvää ja yksi surkea erä. Vähän säälittää Slovakian puolesta, kun jäivät ilman mitalia. Suomen peli tökki niin pahasti tässä turnauksessa, että ainoastaan Tshekki oli mielestäni näistä seitsemästä suuresta heikompi. Sveitsikin haastoi tosissaan USAn - vieläpä kahdesti. No, turnauksissa eivät parhaatkaan aina voita. Pronssi kuitenkin voitettiin, ja Jokinen näytti vihdoin suomalaista viimeistelytaitoa. Vielä on jäljellä kisojen päätös ja kliimaksi - amerikkalainen otatus Yhdysvaltain ja Kanadan välillä. Toivottavasti tuo matsi ei lässähdä toisen joukkueen tyrimiseen.

Toiseksi viimeinen kisapäivä oli pitkälti Kanadan juhlaa, vaikka pujottelussa Italia ottikin vihdoin kultaa Itävallan jäädessä ilman miesten alppimitaleja. Kanada kilisteli kultaa niin curlingista, pikaluistelun joukkuekilpailusta kuin lumilautailun parisuurpujottelustakin. Isännät voittavat mitalitaulukon, kun kullat ovat ensisijaisena mittarina. Talviurheilun suurvallat USA ja Saksa saavat tosin enemmän mitaleita.

Päivän 15 Suomi-kuva oli Halonen ja Jutila samassa aitiossa.

Koko kisojen eräs typerimmistä toimittajain kliseistä oli puolestaan "ei mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla". Siis lausuttuna selkeän epäonnistumisen ja pettymyksen jälkeen. Sanokaa nyt saakeli selvästi asianne älkääkä lässyttäkö mitäänsanomattomuuksia! Pitää tähdätä, jotta voisi osua. Täytyy harjoitella, että osuu.

Olympic Overkill - päivät 12 ja 13

Kaksi kerralla, kun blogistikkoa jumittaa.

Olympialaiset on kohta kisailtu, mutta suurin huipentuma on ajoitettu loppuun. Kanadassa jääkiekko on todellakin ykköslaji. Kisapäivä 12 huipentui monessa mielessä Kanadan murskaavaan esitykseen Venäjää vastaan kiekkokaukalossa. Kanada on tehnyt niin monesti aiemminkin tällaisen tempun: ensin takkuillaan reilusti oman taitotason alapuolella, mutta loppua kohden meno yltyy parhaimmillaan ylivoimaiseksi. Enää ei olisi lainkaan yllättävää, jos kanukit marssisivat olympiaturnauksen voittoon. Toisaalla Sveitsi taisteli urheasti, mutta USA eteni Suomen vastustajaksi ja todennäköiseksi finalistiksi. Suomi voitti toki hienosti Tshekin, mutta saamme kiittää onneamme vastustajan heikkoudesta. Samanlainen esitys ei riitä semifinaalissa. Viimeksi on tapaus Ruotsi: Slovakia pudotti sinikeltaiset maan pinnalle, mikä oli tavallaan sangen sopivaa. Ruotsalaiset käyvät toki meille suomalaisille malliksi monessa, mutta kyllä se kihahtaa hattuun lahden tuollakin puolella. Ensi yönä kahnataan jälleen, ja Kanadassa toivotaan kovasti naapurien välienselvittelyä - osa 2. Täällä ei - paitsi ehkä pronssimatsiin.

Päivä 12 näytti hieman valoisammalta Suomen mieshiihtäjien kannalta, kun ruma romahdus viestissä vältettiin. Tuloksena oli olosuhteisiin nähden oiva viides sija, ja suksetkin oli vaihteeksi valittu ynnä voideltu mainiosti. Nousiainen on taistellut hienosti läpi kisojen, vaikka se yhdistelmä kesken jäikin.

Lydia Lassila on olympiavoittaja. Ai kuka? Ei, hän ei ole suomalaishiihtäjä jostakin kaukaisilta menestyksen vuosikymmeniltä. Hän on suuren talviurheilukansan Australian freestyle-hyppääjätär, joka sattuu olemaan naimisissa ex-kumparelaskija Lauri Lassilan kanssa. Ja studiossa Riihilahti lausui tietenkin kliseen "kyllähän tästä voidaan pieni murunen Suomeen ottaa". Ollaan optimistisia, jaetaan voitot ja hylätään tappiot!

Päivä 13 taisi olla se 'suuri' suomalainen kisapäivä. Naisten hiihtoviestistä räävittiin kolmas sija, kiitos kahden parhaan hiihtäjämme tällä hetkellä. Monen joukkueen perinteisen sukset eivät kyllä kulkeneet alamäessä mihinkään. Se on raskasta puuhaa, kun joutuu alamäessäkin lykkimään vauhtia. Tosin meistä nuoremmista alati harvemmilla on mitään hajua moisesta koettelemuksesta. Naisjääkiekkoilijat saavuttivat sen sijaan maksimi- ja käsittääkseni myös minimitavoitteensa. Oli se tosin ansaittua. Junnu Vainion sanoin: eivät pärjää Ruotsin missit vaikk' on niillä suuret - luulot! Ei kannata uhota voittavansa kahta suurta, jos siihen ei ole mitään jakoa. Pronssimatsissa oli edelleen rutosti sekoilevaa peliä, mutta kaikkia maaleja kehtaa kyllä katsoa vaikka slomona.

Rouva tasavallan presidentti Halosen suoritus oli melko järisyttävä. Leijonapaita päällä ja lippu kädessä aitiossa hytkynyt maan äiti, muumimamma käy melkoisesta cheerleaderistä malliin seniorisoituva Suomi. Vieressä eksyneen oloisena huojunut tohtori Arajärvi sai varmasti muutaman suomalaismiehen myötähäpeät osakseen. Olisi Pena varmasti ollut mieluummin vaikka taidenäyttelyssä muutaman vieraan valtion päämiehien parempien puoliskojen kanssa. Onhan se ihan kiva, että presidenttimme tukee kansakuntansa urheilevan nuorison pyrkimyksiä varsin maanläheisesti. Suorituksen televisiointi kansainvälisesti on vain niin kovin JÄÄTÄVÄÄ. Ymmärtäkää kuten haluatte, mutta niin te kuitenkin tekisitte...

Suksien voitelu on kai viimein saatu kohtuullisesti jaloilleen. Manninen rutisti sen pakollisen neljännen sijan, jotta olympiamitallin metsästyksen voidaan sanoa jääneen harmittavan lähelle. Totuus on kuitenkin semmoinen, että näissä kisoissa comeback-toivomme Ahonen ja Manninen eivät olleet lopulta kovin lähellä mitalia. Neljänsistä sijoistaan huolimatta. Yhdistetylle oli varmasti lajina sangen tärkeää, että USAn urheilijat veivät kaksoisvoiton. Kerrankin on mahdollista saada edes hieman exposurea rapakon tuolla puolen. Todetaan vielä, että The Hurricane ei riittänyt kultaan. Nimittäin Jeret Petersonin kohuttu volttisarja freestyle-hypyissä. Second to one.

Lopuksi yhteen kauneimmista lajeista eli naisten taitoluisteluun. Ylivoimainen ennakkosuosikki Yu-Na Kim oli täysin maineensa veroinen, sillä kaikki muut jäivät reilusti taakse. Vauhti, suorituksen helppous ja varmuus, tekniikka - kokonaisuus aivan omaa luokkaansa. Niillä pisteillä voittaisi lähes kaikki mieskilpailijatkin. Muutkin mitalistit saavuttivat kahdensadan pisteen rajan ansaitusti, ja media sekä yleisö sai toivomansa lopun traagiseenkin tapaukseen Rochette. Suomalaiset onnistuivat mainiosti, ja Lepistö osoitti selkeän paremmuutensa Korpeen nähden. Maailman kärkisijat ykköstä lukuunottamatta ovat jo ulottuvilla, mutta sinne on monia muitakin pyrkijöitä. Tämä kisa todisti meille suomalaisille penkkiurheilijoille ehkä parhaiten sen, että pistesijat ja hyvät suorituksetkin voivat olla innoittavia ja iloittavia. Ei se mitalin puute ole syy synkistelyyn. Monelle urheilijalle järkevät tavoitteet ovat ihan muualla kuin podiumilla.

BS-kisablogin tuomio: Kanadan esitys Venäjää vastaan. Overkill. Yu-Na Kimin suoritus. Overkill. Presidentti Halosen versio naislätkän fanituksesta. Overkill. Mos def.

Ja sitten vihdoin ukko ladulle. Saattaa himppasen hapottaa. Onko niin hapokasta että ei pysty? Det vill jag se.

Olympic Offside - päivä 11

Hieman jätättää, kisojen 12. päivä etenee vauhdikkaasti. Tuo päivä 11 kuitenkin jälleen vahvisti teoriaani suomalaisesta puolimatkan menestyksestä: yhdistetyn joukkuekisassa Suomi loisti mäessä ja hiipi ladulla. Karu totuus on sellainen, että niinkin pienessä lajissa kuin yhdistetty Suomen maajoukkue on käytännössä vasta kuudes tai seitsemäs paremmuusjärjestyksessä. Suomalainen voitelu on nyt pahasti pettänyt lähes kaikissa hiihtokisailun muodoissa. Olisi tarvittu apua KMS:ltä, Kakkoselta ja Sukarilta näihin voitelupuuhasteluihin.

Pikaluistelun miesten kymppitonnilla nähtiin melkoisen amatöörimäinen virhe, joka vei kullan ja olympiaennätyksen Hollannin ennakkosuosikki Kramerilta. Kaksi kierrosta peräkkäin sisärataa, ja väistämättä hylkäys. Korea kiittää. Toisaalla naisten skicross sai aivan liian monessa erässä naurettavia piirteitä, koska lukuisat kisailijat eivät päässeet kiipeilemättä radan alkuhyllyjen yli. Kaksi jatkoon menijää ratkesivat siis heti kärkeen useammin kuin kerran. Ehkä naisia ei pitäisi laskettaa täsmälleen samalla radalla kuin miehiä. Naisten fyysiset ja tekniset ominaisuudet eivät yllä miesten tasolle eikä kilpailun taso ole samaa luokkaa. En totea tätä siksi, että naiset olisivat huonompia. He ovat erilaisia kuin miehet, ja se on otettava huomioon.

Jääkiekossa maistellaan jatkuvasti suurta yllätystä, vaikka vielä sitä ei ole tapahtunut. Tietysti kuluvana yönä Venäjä tai Kanada pakkaa laukkunsa. Tshekki ja Slovakia tuskailivat nihkeät voitot altavastaajistaan, mikä ei anna näistä joukkueista hääviä kuvaa. Suomalaisten ei kuitenkaan kannata hekumoida Tshekin surkeudella, sillä sehän voi hälvetä nopeastikin. Toisaalta olemme itse samassa jamassa.

Suomi on kyllä pudonnut kevyeen höyhensarjaan lukuisissa talvilajeissa, mikä sangen rumasti paljastuu viimeistään näinä päivinä. Arvokisojen lähestyessä toivotaan kilpaa, että joku suomalainen oman tiensä kulkija, suuri mestari taas kerran pelastaa maineemme. On se ironista, on se sokeaa. Nyt on tehtävä rankkoja päätöksiä tulevaisuuden suhteen tai muutoin putoamme veneestä kuin eno betonisaappaissa. Katsellaan kuitenkin kisat loppuun ja pyöritellään tätä tematiikkaa tuonnempana.

Oma kritiikkini hiihtäjiä kohtaan asettunee oivasti aisoihin, kun vedän sukset jalkaan ja koetan kuokkia ylös nousuja toisensa perään. Läksin nimittäin erään sortin hiihtoleirille tänne maalle, jossa pakkanen paukkuu ja sormet kohmettuu. Jos nyt kelit hieman kevenisivät, niin voisin suksia kuuseen. Me suomalaiset olemme kyllä ajautuneet paitsioon, ei vain olympiamittelöissä vaan myös muilla tantereilla.

Kohti kovaa kiekkokahinaa... No slide means offside.

Orgaaniset olympialaiset? - päivä 10

Jälkijättöistä kirjoitteluahan tämä on, 11. päivä on jo pitkällä. Kommentoimatta en kuitenkaan jätä yhtään päivää, vaikka suomalaisittain useimmat ovat olleet surkeita. Katsastellaan ensin hieman kisatapahtumia, ja sujahdetaan lopuksi päivän teema-O:hon.

Kymmenennen kisapäivän tapahtumat olivat omiaan synnyttämään suomalaisissa jossittelua. Olisihan tullut mitali, jos Ahonen olisi voinut hypätä. Olisi tullut mitali, jos Saarinen olisi alkuperäisten kommenttiensa mukaisesti hiihtänyt parisprintissä. Olisiko kuitenkaan? Varmasti se olisi ollut mahdollista, mutta ei mitenkään varmaa. Lisäksi nämä olympialaiset menevät suomalaisten osalta niin sysipaskasti, että vain epäonnistuminen näyttää olevan odotusarvo. Muut venyvät, suomalaiset paukkuvat. Lisäksi kuulemma hiihtojoukkueessa kiehuu, varsinkin naisten kesken. Taitaa mennä vielä 4x5 perseelleen, kun suksi ei luista ja suhteet eivät suju. Saksa muuten saattaa yllättää siinäkin viestissä takavasemmalta, yllätyskorttina Neuner ampumahiihdosta.

Naisten jääkiekon olympiastatus on nykyajan mittapuussa sangen kyseenalainen. Kaksi maata ovat täysin ylivoimaisia, tuhottoman paljon parempia kuin kaksi seuraavaa. Käytännössä ilman suuria ihmeitä koko turnauksessa ratkotaan kullan ja pronssin kohtalot etukäteen selvissä pareissa eli turha pelailu voitaisiin jättää sikseen. Toivottavasti Sotshin kisoihin saadaan mukaan vihdoin jääpallo, koska se on aivan yhtä jännittävää etukäteisasetelmissaan. Ja varsin suosittua Venäjällä. Ja Suomella pronssin veto. Taitaa kyllä jäädä naisten lätkässä pronssit saamatta, koska maaleja ei osata tehdä millään.

Lopetetaan tältä erää narina ja vitutuksen purku. Suunnataan kohti vakavampia asioita eli kisojen orgaanisuutta. Moniko atleetti on todella liikenteessä luonnollisin tai siis sääntöjen sallimien konstien voimin? Vielä ei ole käryistä infottu lukuunottamatta niitä etukäteissaaliita, joista ei ole yli viikkoon puhuttu. Nimiä, lajeja tai maitahan ei paljastettu. Varmasti urheilussa ja siis näissä kisoissakin on pirusti porukkaa, joka on huijannut puijannut monin tavoin. Aivan samoin kuin taloudessa, politiikassa, työelämässä, harrastuksissa, uskonnossa, perhe-elämässä, terveydessä... Huijaamisesta ei tule oikeutettua, vaikka enemmistö olisi sitä mieltä tai ei jäisi kiinni. Mustavalkoista? Ainakin mustaa valkoisella, omalla nimellä, toisin kuin useimmilla nettiavautujilla.

Mielenkiintoisen näkökulman dopingkeskusteluun saa, jos miettii eri lajien suhtautumista kiellettyihin aineisiin. Hiihtäjät esimerkiksi ovat killuneet kuvainnollisesti ristillä ja purkkiin on pissattava ynnä verta annettava. Jääkiekkoilijat sen sijaan - muiden suurten joukkuelajien tapaan - saavat paljon löysempää kohtelua. Pitää olla varsin typerä ääliö, jos uskoo sinisilmäisesti lätkämiesten puhtauteen ja samalla tuomitsee monien yksilölajien urheilijat dopinghelvettiin jo lajinsa perusteella. Ei ne NHL-sankaritkaan sitä kiekkoa vatvo toista sataa matsia kaudessa ilman jotakin troppeja, eivät ainakaan kaikki. Kaikissa lajeissa on uskoakseni niin puhtaita kuin likaisiakin urheilijoita. Voisi mennä lätkätuloksetkin uuteen uskoon, jos kaikki pelaajat kävisivät läpi samanlaisen testauksen kuin monen yksilölajin taaplaajat. Shades of Stig Wetzell. Joo, dopingista ehkä lisää kun alkaa tuntua palaneen käryä.

Kisojen orgaanisuuteen voi toki ottaa toisenkin näkökulman. Siis ympäristön. Olympialaisethan ovat oivaa mainosta, siksi niihin kai upotetaankin nykymaailmassa rutosti rahaa. Oikea kansakuntain voimannäyttö. Vancouveristakin on välitetty runsaasti kauniita talvisia maisemia ja paikallisten ihmisten ystävällisyyttä sekä kaupungin kuntoon saattamisen viestiä. Brittiläisessä Columbiassa on varmasti paljon kauniita lumisia vuoristomaisemia, jylhiä metsiä, kirkkaita vuoristojärviä, jopa koskematonta luontoa. Kanada kokonaisuudessaan vaikuttaisi myös mainosmiehiä uskoessa olevan luonnonkaunis, ystävällisten ja urheilullisten ihmisten maa. Niinhän ne kaikki ovat. In these games.

Näistä narisen, koska uusimmassa Geo-lehdessä (Helmikuu 2/2010) on mielenkiintoinen artikkeli öljyhiekan jalostuksesta Albertassa, BC:n naapuriprovinssissa. Kanadahan on maailman johtavia valtioita kaivannaisteollisuudessa, muun muassa uraanintuotannossa. Tuolla Albertassa, Edmontonin pohjois- ja Athabasca-järven eteläpuolella sijaisevat valtavan suuret öljyhiekkaesiintymät. Näkymät ovat noilla seutuvilla kaukana olympialaisista postikorttimaisemista, avohakkuita ja järkyttävän laajoja avolouhoksia, vuotavia jätealtaita, jotka voivat saastuttaa Mackenzie-joen vesistön, sekä jopa kaksisuisia kaloja. Öljyn valmistaminen tuosta arvokkaasta hiekasta, jonka perässä ovat lukuisat suuret öljy-yhtiöt, kuluttaa valtavasti energiaa. Samalla vapautuu tuhottomasti hiilidioksidia, jota ei siis enää voi sitoa hävitettyyn pohjoiseen havumetsään. Bitumin erottaminen vaatii melkoisia myrkkyjä, jotta me kaikki elintasotuhot saamme käyttövoimaa puuhasteluihimme. Nopeammin, voimakkaammin, korkeammalle. Citius, altius, fortius.

Lukekaa kyseinen artikkeli, jos aihe kiinnostaa. Hyvä muistutus länsimaisesta kaksinaamaisuudesta ja mielikuvien voimasta. En ole puunhalaaja vaan en puunraiskaajakaan. Neither tree hugger nor tree fucker. Jokin järki pitäisi kuitenkin olla kyltymättömässä suuruudenhulluudessamme, olipa kyse sitten taloudesta tai vain huippu-urheilusta. No, kukapa ei näyttäisi itsestään parhaita puoliaan juhlissa, vieläpä omissaan. Oh Canada, what have you done!

Olympic Offline - päivä 9

...ja sekin synkkä ja ikävä. Jäi päivä blogia väliin, mutta sählätään nyt lyhyesti jälkikäteen. Sen verran isänmaallista vouhkaamista tuntuu itsellänikin lapsesta saakka penkkiurheiluun kasvaneena olevan, että vitutus on sangen ankaraa maanmiesten ja -naisten rypiessä. Tosin ei tämä kisablogin jumittaminen nollasektoriin päivänä 9 johtunut pelkästä lätkäsurkeudesta. Kisaväsymys alkaa painaa kintereissä jo ihan valvomisenkin puolesta eikä asiaa helpota opetustyö viime lauantaina ja sunnuntaina. Tuskin olisin siis jaksanut vaivautua talviolympialaisten takia näin mittavasti, jos minulla nyt oikeasti olisi töitä. Ai kun avartaa avautua!

Kiekkoturnaus etenee yllätyksellisesti - osittain. Jenkit sysäsivät kanukit neljännesvälierään, mikä samalla estää niin sanotun unelmafinaalin Kanada-Venäjä toteutumisen. Toinen näistä maista poistuu kisoista takaoven kautta jo puolivälierien jälkeen. Suomi puolestaan päätti hienon kiekkoyön umpisurkeaan saamattomuuteen, Ruotsin puolustusta ja Lundqvistia ei edes tosissaan haastettu. Naapuri vei puolustajiamme kuin mätää Kukkosta ja saatiinpa vielä Pitkänen jäähykin tilastoihin maalien puutteessa. Olisivatkin hävinneet tahallaan kuten ruotsalainen tabloidimedia vihjasi! Tuolla menolla voimme haudata menestystoiveet jo keskiviikon ja torstain välisenä yönä. USA vaikuttaa vahvimmalta, ja Ruotsikin näyttää 'Leijona-käsittelyn' jäljiltä tosi kovalta. Ne svedut saavat taistella tosissaan slovakkeja vastaan. Puolivälin menestysteoriani pohjalta näyttää kuitenkin ehkä paremmalta, emme ole johtohevosia kisan puolimatkassa.

Skicrossi on hyvä lisä olympiaohjelmaan, koska laji tarjoaa tiukkaa toimintaa ja melkoisia ilmalentoja. Se ratakin rakennettaisiin muutenkin lumilautacrossia varten. Ovat näköjään Daron Rahlves ja Audun Grönvold löytäneet alppihiihtouransa jälkeen itselleen uuden lajin. Toinen otti mitalin, toinen kovan tärskyn pudottuaan on air -kolarin jälkeen selälleen. Siinäpä oli se päivä jälkikäteen. Alkaa puutumus ja pettymys iskeä kisablogin rustaajaan, mutta sävelletään jotakin loppuun asti. Emmehän halua keskeytystä tai hylkäystä. No DNF, no DSQ. Bad for olympic spirit (business).

Olympic Overexpectations - päivä 8

Säkkikangasta esiin ja tuhkaa ripottelemaan hiuksille. Ei tule mitaleita, maamme on osoitettu heikoksi kansakuntain kisailuissa. No, kakut pitää syödä vasta menestyksen jälkeen. Teoriani puolimatkan menestyksestä näyttää pitävän: Hautamäki oli periaatteessa lähellä suurta yllätystä, mutta mäjähti mäkeen normaalimäen mitoissa. Lopputulos oli jälleen ennakoitavissa, vaikka siihen jouduttiinkin harmittavan dramaattista reittiä. Suomen kansa ja media on tyhmää menestystoiveissaan, koska niille on valitettavan vähän oikeasti katetta. Tosin pettymyksiä on ruvennut satamaan alati enenevässä määrin, sitä ei käy kieltäminen.

Päivän nordic-lajien saldo oli heikko: vamma ja keskeytys, hylkäys, ryhmäkeskeytys, yksi hiihto maaliin, yksi karvas pudotus mitalitoiveista yms-sarjaan, yksi alkuunsa räpelletty ja lopuksi kaunisteltu suoritus. Turha on näissä kisailuissa vouhkata suuresta menestyksestä, normaalisuorituskaan ei riitä palkinnoille edes parhailla suomalaisatleeteilla. Kilpakumppaneista osa taatusti tekee kauden parhaat suorituksensa olympialaisissa, ja he vievät voittajien seppeleet.

Ahosen polvi pamahti ja samalla taisi mennä ohuehko sauma joukkuemäen menestykseen. Hiihtäjät ovat olleet enimmäkseen hukassa, ei taida edes löytyä sopivaa kalustoa vesikeleihin. Siispä etukäteen varmimmat mitalilajit, naisten 4x5 km viesti ja parisprintti, ovat odotustasolla muuttuneet kultamitalin tavoittelusta mitalitaisteluissa roikkumiseen. Miesten vastaavat kisat näyttäisivät olevan lähinnä nöyryytyksen välttämistä eli pudotus viime talveen on melkoinen. Näiden lisäksi suomalaistoiveet kohdistunevat yhdistettyyn (pistesijoja), naisten taitoluisteluun (pistesijoja), Poutiaiseen (mitalisaumat on) sekä tietysti jääkiekkoon. Vähissä ovat nyt hyvät uutiset talvikisoissa kuin talouselämässäkin. Jos nyt saisivat Saariselle kunnon sukset 30 km:n perinteiseen...

Nyt alkaa olla selvää, että Leijoniin turvataan taas kuin johonkin messiaaseen. Kiekkoturnaus Vancouverissa on käynnistynyt mielenkiintoisesti eikä juuri mikään joukkue ole välttynyt takerteluilta. Paitsi kenties Suomi. And we shall knock wood. Tulos voi edelleen olla mitä tahansa karsiutumisesta loppuottelun huumaan - siis miesten turnauksessa. Naisten puolella alkuperäinen oletus tappiosta Ruotsille pronssimatsissa on edelleen tähtäimessä. Jääkiekko on parhaimmillaan sangen hieno peli, mutta minua kyllä yököttää välillä kiimainen intoilu lätkän tiimoilta. Kaljan kostuttama mukaisänmaallinen äijäily me ollaan mestareita -asenteella on yksinkertaisesti typerää touhua, kansallisuudesta riippumatta.

Kuulemma Kanada, Saksa ja USA kisaavat typertyneen innoissaan mitalitilaston voitosta, siis lähinnä joukkueiden pikkutakkimiehet ja pr-osasto. Ilmeisesti oman kansakunnan ylemmyys on aina vain ja uudestaan osoitettava mitä moninaisimmin kilvoituksen keinoin. Hiekkalaatikkoleikkejä...

And the game was played. Pitää vielä palata tuohon miesten kombihiihtoon. Kyllä hieman ärräpäät lentelivät, kun suomalaiset siirtyivät katsomon puolella kiivaaseen tahtiin. Siirryin hetkeksi Miami Vicen pariin, koska 80-lukulainen populaarikulttuuri pesee nihkeän hiihtokisan aika selvästi. Palasin takaisin hiihtokisaparin, kun olin unohtanut pahimman kansallisvimmaisen menestyshulluuden. Miesten hiihtokisasta tuli hieno tapahtuma, koska ruotsalaiset pelesivät hienosti muita kilpailijoita taitavasti. Yksi mies ajoissa irtiottoon ja kaksi joukkuekaveria jarruttelemaan pääjoukon takaa-ajoa. Samalla pakotettiin vähitelleen toisiaan kyttäävät toisten maiden suosikit tekemään kovat ratkaisut ja työt. Tällä tavoin saatiin yliote omalle joukkueelle. Ruotsalainen irtiottaja Olsson palkittiin lopulta pronssimitalilla, mutta 'apuhiihtäjä' Hellner iski itsensä kultakantaan. Useimmat vastustajat tyrmättiin.

Maantiepyöräilyä seuranneet ymmärtävät hyvin taktisen pelin kuviot, joita maastohiihdon yhteislähtökisoihin on vähitellen saatu ujutettua. Pitkä kilpailu muuttuu varsin mielenkiintoiseksi, kun sitä värittävät erilaisten joukkuetaktiikoiden yhteenotot jonossa hiihtämisen sijaan. Irtiottoyritys vaatii rohkeutta, jota aiemmin kuluneella kaudella ovat esittäneet myös Heikkinen ja Bauer. Aina ei tuloksena ole voitto, mutta parempi hävitäkin kaikkensa yrittäneenä kuin jo aluksi luovuttaneena lauhkeana lampaana. Hats of to swedish ski team!

BS-kisablogin sedällä on nyt vähän nihilistinen sävy, muttei täällä vielä ole vaivuttu toivottomuuteen eikä ainakaan farisealaiseen hurskasteluun ja syyllisten hakuun. Optimismi on valitettavan usein sinisilmäisten toivojien tai epärehellisten kaupustelijoiden alaa. Elämänmakuinen, luottavainen, humoristinen realismi on paljon parempi ja vaikeampi elämänasenne - mitä se nyt tarkoittaakin. Ja nyt lievään lepoon, jotta jaksaa tarjoilla opetusta ja puhua vertauksin...

Osan matkaa olympiavoittoon - päivä 7

Kukkuluuruu. Muutaman tunnin päästä pitäisi olla opettamassa kemiaa, mutta koko yön olen valvonut. Oli nimittäin pakko korjata kokeita ja tehdä viime säädöt opetusmateriaaliin. Samalla tosin pyöri kisat TV:ssä, hiihtoa, kiekkoa, taitoluistelua tällä erää. Varsin hiljainen yö siis.

Eipä tullut mitalia Suomeen vieläkään murtomaahiihdosta kuten lajia ennen kutsuttiin. Sinnikäs pistesija kuitenkin, ja puolimatkan mestaruus... Saarinen oli siis nopein 7,5 kilometrin perinteisen taipaleen jälkeen, mutta kuokka ei viuhtonut rivakkaan riittävästi. Kyseessä ei ollut ensimmäinen suomalainen puolimatkan krouvin johto, joka lipesi käsistä selkeästi ja väistämättä. Ensimmäisen tällaisen suoritteen teki Ryynänen yhdistetyn normaalimäen osuuden voitollaan, mutta hiihto tahmasi kaatumisineen. Toisen tämmöisen 'saavutuksen' sai aikaan pikaluistelun 500 metrillä Poutala: ensimmäinen luistelu koviin pohjiin, toinen horjuen ulos mitaleilta. Saattaa hyvin olla suomalaisittain näiden talvikisojen kitkerin hetki.

Huomion arvoista on se, että ainoa mitalistimme Piiroinen oli lumikourukisassa kuuluisalla neljännellä sijalla ennen kiriään kakkoseksi. Hätäisempi voisi siis laskelmoida, että suomalaisen johtaessa puolimatkan tienoilla homma hyytyy kuin kiisseli kylmässä. Tiukka takaa-ajoasema sen sijaan voisi kenties kirvoittaa maanmiehemme ja -naisemme, edes jotkut heistä kohti kotimaista olympiahistoriaa - ja Hjalliksen Urheilugaalaa. Katsellaan kisoja ja testataan teoriaa.

Kai olisi blogistin nukuttava hieman, jottei ukko sammaltaisi liiaksi luokan edessä. Oli keskeytettävä firman maksamien drinkkienkin ryystäminen, ettei tulisi demottua etanolin metabolisia vaikutuksia konkretian tasolla. Bloody bugger. Siksipä lyhyenläntä kisablogi vol. 7.

Ja jellonat vääntämään Saksan kanssa tunnin päästä. Voi olla vaikeaa, olisi se jo aiemmin yöllä Ruotsille ja Tshekille ennalta heikompiaan vastaan. Joo, britit muuten saavuttivat skeletonista kultaa. Commonwealth goes for gold second day in a row.

Loppuun korjaan itse itseäni: ei se Hurjat eli Hurajt suinkaan ole slovenialainen vaan slovakialainen.

Olympic Overdose - päivä 6

Aijaijai, nyt alkaa jo BS-kisatoimitus hyytyä. Sen vuoksi tulee tämänpäiväinen editio jo reilusti väärän vuorokauden puolella, myös Vancouverin ajassa. Ukko rupesi piiputtamaan edellisen kovan lumilautailu / pikaluistelu / jääkiekkoyön jäljiltä eikä herännyt 'torkuiltaan' kuin vasta kahdeksan tuntia myöhemmin. No, penkkiurheilu vaatii yhtälailla lepoa kuin mikä tahansa muukin aktiviteetti...

Vähäiset opetustyöt hieman painavat kisaseurannan päälle, kun pitäisi opetuksia valmistella ja pitää sekä kokeita korjata. Rutiinilla rupeaa jo menemään, mutta kisat jäävät kyllä välistä toiselle silmälle. Tänä iltana pitäisi vielä lähteä valmennusfirman pippaloihin, joista tullaan kyllä ajoissa kotiin viikonlopun opetuksiin keskittymään... siis katsomaan kisoja.

Viime yö oli suomalaisittain varsin hiljainen, mitä nyt naarasleijonia pyöritettiin. Osaahan toki moni suomalainen naiskiekkoilija luistella, mutta se ei yksin riitä. Maaleja ei saada tehtyä, kun laukominen on järkyttävän kesyä. Mailaa ja kiekkoakin on osattava käsitellä jääkiekko-nimisessä pelissä. Miesten turnauksessa nähtiin ensimmäiset yllätykset, kun kanukit ja veli-venäläiset joutuivat omilla tahoillaan ex-rankkarikisaan. Mikä lie maalilaukauskisa se nyt sitten onkin. Jäi pannahinen vieköön nyt näkemättä nuo, samaten Australian olympiakulta naisten lumikourussa. Miesten taitoluistelun huimat ratkaisut kertailin koosteesta, ja oikein meni tuomarointi näin amatöörin silmin arvioituna.

Kisasisupussi päivältä kuusi oli ehdottomasti Ruotsin Pärson, joka edellispäiväisen syöksytällinsä jälkeen kapusi mäkeen ja lopulta voitti superkombista pronssia. Norjalaiset ja pari yllättäjää itäisestä Euroopasta juhlivat ampumahiihdossa, sinänsä hienoja kisoja. Suomalaisten suoritukset olivat yhtä laimean mitäänsanomattomia kuin käsittämättömät keltavalkoiset kisa-asunsa.

Taas pitää hieman kommentoida selostajien ja YLEn urheilutoimituksen touhuja. Heti kun saatiin yksi mitali sillä mehustellaan joka helkkarin välissä. Todennäköisesti se halfpipen kansansuosio unohtuu jälleen nopeasti arjen koittaessa, vaikka siitä touhusta voisi ainakin asenteen tasolla ottaa oppia perinteisissä urheilulajeissa. Lökäpöksypojatkin haluavat menestyä vaan eivät hampaat irvessä - tai hitostako minä sen tiedän. Luulen kai.

Selostajien mielenkiintoiset ääntämykset tuovat huumoriarvoa toisinaan tylsiinkin kisahetkiin. Otetaanpa pari esimerkkiä:

1. Parivaljakko Tapola&Ikola ampumahiihdossa: Sieltä tulee Slovenian Hurjat, vielä on hetken aikaa kärkeen. Ei kyllä ehdi, mutta hyvää kisaa hiihtää Hurjat. Toim. huom. Kyseessä on Slovenian Pavol Hurajt, tuttu mies mc:stä, ja nimi oikein ruudussa.
Papparaiset kyllä tietävät lajista paljon, mutta aivan liian usein ovat täysin hukassa kisatapahtumista. Montakin minuuttia voi mennä, ennen kuin ukot havaitsevat selkeästi kotikatsomossa nähtyjä asioita.

2. Vanha kunnon melutoosa Antsa Mertaranta USA-NOR -matsissa: Pärisee, Pärisee, hyvin pyörii kiekko Norjan puolustusalueella. Toim. huom. USAn Zach Parise se siellä kiekkoa pyörittää Norjan puolustusalueella.
No, tämähän on vain hauskaa eikä suinkaan typerää kuten Anteron kohdalla usein on.

Nyt pitää lopetella, koska työt painaa päälle. Ne vähätkin. Man has gotta do what man has gotta do. Kisablogi tosin jatkuu päivästä toiseen, kun niin itselleni lupasin. Ai niin, se liikuntalupaus mitaleista. Piiroinen veti hopeaa, joten menin kuntosalille treenaamaan 40 minuutiksi. Sikäli tuo oli hyvä porkkana, että punttisali ei ole minulle mikään luontevin osoite. Olenhan mallia kukkakeppi tai ehkä paremmin heinäseiväs. Bis frueher (U-umlaut puuttuu, joten tuttu kisagrafiikkakorjaus).

Olympialainen osaaminen - päivä 5

Aamun sarastaessa on aika avautua jälleen. Koko pitkä yö on tullut seurattua kisoja eikä ole juuri väsyttänyt. Sen verran adrenaliinia veressä, kai. Mennäänpä kuitenkin alkuun rutisemissektorille, koska Vancouverin talvikisat ovat osoittaneet monia järjestelyn epäkohtia. Jääkoneista en muuten enää avaudu enempää kuin taannoin, se tuli jo selväksi.

Tiistai-iltana tyrittiin reippaasti ampumahiihdon miesten takaa-ajokisassa. Päästivät nimittäin kärkikymmenikön miehestä kaksi, Leguellecin (CAN) ja Teelan (USA) kymmeniä sekunteja liian aikaisin ladulle. Onneksi moinen amatöörimäinen virhe ei sentään sotkenut mitalitaisteluita.

Naisten keksiviikkoiltainen syöksylaskukisa päättyi media-arvoltaan oivasti, vaikka kisaa sävyttivät rajutkin kaatumiset. Ruotsin Pärson horjahti ja lensi kyykystä melkoisen kaatumiseen päättyneen ilmalennon dramaattisesti yleisön edessä sekuntien päässä mitalista. Tuo nyt oli lopulta odotettavaa. Toki etukäteen ei voinut arvata, kenelle noin kävisi. Sveitsin Gisin kaatui samaisesta hyppyristä ja liukui vauhdikkaasti maaliportin sivuitse, mistä seurasi ongelmia. Eivät olleet radan rakentajat tajunneet, että joku voisi hyvin kaaduttuaan liukua koneiden käyttämään lumiramppiin. Gisin liukui, lensi metrejä selälleen vaan onneksi ei loukkaantunut sen suuremmin.

Rataongelmat olivat liian dramaattisia kisojen alussa kelkkailussa, mutta myös maastohiihdossa nähtiin keskiviikkoiltana ikävä kaatuminen. Slovenian nimekäs hiihtäjä Majdic kaatui verrytellessään naisten sprinttiin kyseisen lajin radan tiukimmassa mutkassa. Siinä ei sinänsä ole mitään yllättävää, kaikissa talvilajeissa kaatuillaan. Onnettomuudekseen Majdic liukui kaaduttuaan mutkan ulkokaarteessa olleeseen rotkon poikaseen ja teloi kylkeään, mahdollisesti mursi jopa luitaan. Tuolloin näytti siltä, että yksi ennakkosuosikeista olisi poissa pelistä. Majdic oli kuitenkin varsinainen sitkeä sissi ja taisteli tiensä monien vääntöjen jälkeen pronssille saakka. Terveydellisesti tosin tuommoinen kipulääkkeiden voimalla tajunnan rajamailla vedetty taistelu saattoi olla typerää, mutta draama-arvoahan sillä eittämättä oli. Totean vain radan suunnittelusta, että nopeiden mutkien ulkokaarteiden reuna-alueiden on oltava kunnossa, mikäli halutaan turvallisia suorituksia. Tämä pätee muuallakin kuin moottoriradoilla...

Viimein päästään aina tunteita synnyttävään tuomarointiin, ja kärki kohdistuu nyt halfpipe-tuomareihin. Näin suomalaisittain miesten halfpipen alkukilpailun pisteytys herätti ihmetystä, ettenpä sanoisi suorastaan kiukkua. Arvostelu on aina mielipideasia, mutta Suomen Korven suorituksen pisteytys vedettiin kyllä varsin räikeästi alakanttiin. Myös muutama muu kisaaja sai ala-arvoiset pisteet ja vastaavasti jotkut ansiotonta arvonnousua sekä välieräpaikan. Tuomarit kuulemma kiertelivät ja kautta rantain myönsivät kysyttäessä virheensä, mutta päätyivät levittelemään käsiään. Protestia ei kuulemma voinut jättää.

Jokaisessa arvostelu- ja tuomarointilajissa täytyy toimia jämptisti sekä kyetä selkeästi myöntämään myös väistämättä ilmenevät epäonnistumiset. Alkuunsa vähintään olympialaisissa, ehdottomasti. Mikäli pisteytysjärjestelmä vaatii uusimista, suosittelen katsomaan mallia taitoluistelusta, jossa väistämätön uudistus muutti lajia urheilullisemmaksi ja tasapuolisemmaksi. Siihenkin tosin tarvittiin Salt Lake Cityn 2002 talvikisojen paritaitoluistelun skandaali. Mitä tästä on sanottavaa? No, virheitä ei yleensä korjata ennen kuin niistä alkaa tulla paskaa omaan niskaan. Toisaalta tössitään sitä reippaasti paljon merkittävämmissäkin tuomarointiympyröissä kuin urheilupiireissä. Eikä myönnetä nöyrästi virheitä, jos ei ole pakko. Surkeaa luuseriasennetta mokoma vastuunpakoilu!

Paljon oli hienoja kisatapahtumia kuluneena yönä, vaikka tunarointeja bongasinkin ja niistä edellä avauduin. Saimme lumikourusta sen ensimmäisen mitalin, josta mediassa on kohkattu aivan liiaksi. Shaun White veti sellaiset suoritukset, että en enää itsekään kyseenalaista miehen synnyttämän kohun syitä. On muuten halfpipe lajina kehittynyt railakasta vauhtia sitten viime näkymän, sen verran harvoin sitä seuraan. Tosin vauhdin ja vaikeuden kasvaessa riskit lisääntyvät ja vammat pahenevat.

Norskit tyrmättin miesten sprintissä, venäläiset asialla. Suomalaiset sammuivat puolestaan naisten kisassa. Naisten lätkästä kertoo aika paljon se, että Kanada teloi Ruotsin 13-1 viimeisen erän löysäilystä huolimatta. Leijonat ja muutkin huippujoukkueet avasivat turnauksensa vihdoin. Ehkä oli Suomelle hyväksi nukahtaa toisen erän alussa, jotta ei päästy leijumaan liiaksi näin alkuun. Melko hyvältä peli vaikutti, vaikka todellista testiä ei suinkaan vielä ollut.

Siinäpä satuilua kerrakseen, ulkona on jo valoisaa. Taitaa mennä päivä nukkumiseen. Tosin pitäisi tehdä vähän töitäkin, pannahinen. Uudet kisailut odottavat illassa, vaikka vielä vääntävät tshekit ja slovakit kaukalossa. BS-kisablogi ehdottaa vielä harkittavaksi semmoista ehdotusta, että suomalaiset voisivat panostaa kisojen järjestelyihin muiden rahoilla. Kultaiset vuodet kilpakentillä ovat enimmäkseen menneet, mutta isojakin kisoja osaamme tunnetusti järjestää toimivasti.

Ja vielä pisteet kotiin siitä, että eräässä lätkämatsissa soittivat uruilla Neun und Neunzig Luftballonsia.

Olympic Orientals - päivä 4

Aasiassa on porukkaa, joten se näkyy vähitellen yhä useammassa urheilulajissa. Kiina katkaisi Venäjän/NL:n voittokulun komeasti pariluistelussa, etelä-korealaiset ja japanilaiset sprintterit jättivät Poutalan - ja kotikatsomon - harmituksen valtaan. Close but no cigar. Nuo kolme Aasian voimatekijää menestyvät talvilajeissa erityisesti luistinpuolella, sukseilut jäävät yhä enimmäkseen eurooppalaisten kontolle. Ranskalaiset muuten niittävät menestystä varsin yllättävin mitoin ampumahiihdossa, vaikka miesten hienon takaa-ajokisan veikin nimiinsä Ruotsin Ferry. Voi ryökäle, sanoisi finjävel. ;)

Kanadassa kisakuume sen kuin kohoaa, luulisin. Miesten jääkiekkoturnaus on juuri käynnistynyt, ja Kanada avasi vihdoin maalitilinsä sinnikästä Norjaa vastaan. Jää nähtäväksi, mitkä kovat kiekkomaat sortuvat suuriin odotuksiin. Kaikki eivät voi onnistua. Everybody cannot deliver, some have to be at the receiving end. Curling-kivien liu'uttelu on myös alkanut, ja Kanadan kultatili karttuu jo isännän rintaa röyhistäen. (Toim. huom. 2. infinitiivin instruktiivin raiskaamista) On se vaan kumma, että saan löydettyä mielenkiintoa ennakkoon melko yhdentekevistä lajitapahtumista.

Varsin hiljainen suomalaispäivä kisoissa kulkee kohti loppuaan. Minulle henkilökohtaisesti mennyt tiistai oli kuitenkin hyvä päivä, sillä sain tiedon pääsystä työvoimakoulutukseen nimeltä Kemikaalit ympäristössämme. Sisäänpääsyprosentti oli käsittääkseni hieman yli kaksikymmentä. Maaliskuun alusta siirryn siis takaisin selkeään päivärytmiin, joka koostuu opiskelusta ja työharjoittelusta. Yökukkumiset on siis tykitettävä nyt talviolympialaisten aikaan, ja kisojen päätyttyä pitää minun siirtymän lähemmäs tavanomaista työssäkäyvän arkihiipparin elämänrytmiä. Koulutus sinänsä ei tarkoita juuri muuta kuin työtä kenties paremman tulevaisuuden eteen, mutta sitä se ihmisen ja urheilijankin elämä on. Lausuttakoon vielä kiitos kaunis niille kaikille, jotka tavalla tahi toisella ovat tätä työasiaani muistaneet.

Ravinto on sangen tärkeää urheilijalle ja kaikkien muidenkin suoritteiden harjoittajille. Tästäpä rakennan siis vielä kehnon öisen aasinsillan siihen, että omaa kisaseurantaani ja makunystyröitä miellyttääkseni väänsin pellillisen pizzaa. Ja kyllä se pesto sopii vaihtoehtoiseksi kastikepohjaksi, kiitos vinkistä. Toiseksi totesin, että tomaattikastikkeen sävyttäjänä pizzassakin toimii mainiosti pieni määrä chilipaprikaa. Se pitää vain mielestäni käsitellä pannulla hakkeluksena sipulin kera, jonka jälkeen viritellään kastike kokoon ja ajan kanssa kasaan. Tuloksena pientä potkua ja kihelmöintiä täyteläisen, mausteisen, tomaattisen maun täydentäjänä.

Tiedän, ruoka ei nyt sopinut tuohon oriental-teemaan. Jos olet tärvännyt aikaasi näiden blogististen täytteiden parissa, saatat havaita todellisen syyn tematiikan takana. If you look closely, there is a pattern to be seen. Kaksi sakkolenkkiä, olympian ovaalit.

Kisat jatkuvat, sillä penkkiurheilun kestävyyslajista on takana vasta 4/16 etappia. Huomenissa uudet haasteet, sillä selitykset eivät selittämällä lopu. Blogia pukkaa kuin urheilujohtajalla hikeä tiedotustilaisuudessa mitaliputken alkua odottaessa...

Olympialaiset odotukset - päivä 3

Reportaasia yön selästä. Nyt alkaa jälleen urheilupomojen, -toimittajien ja -fanien persuuksia kuumottaa, kun ei tule mitalia. Tosiasia on vain semmoinen, että Suomesta ei ole kisoihin lähettää juuri ketään varmaa mitalistia. Pistesijoja kyllä sataa päivästä toiseen, mutta yleensä ne tulkitaan suoraan pettymyksiksi. Ahosen neljäs, Roposen kuudes ja Koivurannan kahdeksas sija ovat juuri sellaisia, mitä kyseisiltä atleeteilta saattoi realistisesti odottaa. Osa siniristin epäonnistumisista on sinällään täysin arvattavia, niitähän tulee aina muidenkin kansakuntain urheilevan nuorison - ja comeback-köriläiden - plakkariin. Toisaalta yksikään suomalainen suksenkuljettaja tai luistimenliu'uttaja ei ole vielä onnistunut venymään parhaimpaansa. Sitä tarvitaan kiristyvässä kilpailussa kärkikolmikkoon pääsemiseksi.

Sen verran statistikon ja analyytikon vikaa minussa on, että helposti tämmöisiä isoja kisoja seuratessa alan laskea mielessäni kaikkea turhaa. Jonkun epäolennaisen mitalitavoitteen tuijottaminen ja älytön kansallistunteinen vouhkaaminen pilaavat urheilun seurantakokemukset. Manaan nyt kuitenkin sitä, että virallista mitalitavoitetta ei Suomen joukkue (hieman teoreettinen käsite itsessään) pääse hätyyttelemään. Sellaisia lajeja ja tapahtumia on toisaalta mukava seurata, joissa ei ole ainuttakaan suomalaista ainakaan median vouhkaamassa mitalijahdissa. Esimerkiksi lumilautacrossia oli hauska seurata; vielä hauskempi kuin edellisyön kumparelaskua, jossa vähäisiä kotimaisia menestystoiveita oli. Juuri hölmön nationalistissävytteisen kohkaamisen takia etenkin jääkiekon katselu voi muuttua painajaismaiseksi luolamiesörinäksi.

Me suomalaiset janoamme urheilumenestystä. Johtuuko se sitten historiasta, alemmuudentunnosta vai itsekorostuksellisesta paremmuuden todistelun tarpeesta? En tiedä. Enkä arvaile. Tällä erää. Harva meistä kuitenkaan oikeasti on urheiluihminen minkään järkevän mittarin mukaan. Lopulta on melko lailla yhdentekevää kansakuntamme tai minkään muunkaan kansakunnan elinkelpoisuuden ja menestymisen kannalta, millaista urheilumenestystä saavutetaan. Sama pätee muihinkin ihmiskunnan virittelemiin viihdykkeisiin, joita silti tarvitaan arkisen taaperruksen elävöittämiseksi. Ei minusta tule sen vähemmän työtöntä tai enemmän tyytyväistä johtajiimme ja kliseiseen paskanjauhantaan, tuohon maailman tapaan, vaikka pitäisi lähettää Antonov hakemaan koti-Suomeen kaikki ne mahtavat määrät kultamitaleita, joista sporttipomot ja himofanit näkevät märkiä unia kuin teinipojat kuumista kissoista.

Öinen kisaseuranta häiriintyi kunnolla, joten eksyin blogistiikkaan turisemaan turhia. On se vaan jännää, että pikaluistelukisat eivät onnistu, kun kanukit eivät saa Zamboniaan pitämään vettä sisällään. Toista iltaa peräkkäin. Yleensä luistelulajit halleissa sentään onnistuvat TV-yhtiöiden ohjelmakarttojen mukaisessa tahdissa. Suksimiset sen sijaan tuppaavat milloin vesittymään, milloin tuulettumaan, joskus jopa sumuttumaan.

Toivottavasti Poutala onnistuu, kun vihdoin jää saadaan kuumalle ryhmälle kuntoon. Siinäpä on suomalaisittain harvinainen urheilija, josta huokuu aitoa ja selittämätöntä luottamusta. Ehkäpä sillä on vaikutusta, että Poutala uskaltaa tunnustaa väriä eli kertoo avoimesti uskostaan. Mihin? No, siihen samaan kuin minäkin. Some things truly are important as all the others depend on them. Sanottakoon se, että sellainen monien urheilijoiden ja muiden julkisten persoonien yletön, teeskennellyn oloinen thankyoujesus-asenne kyllä yököttää minuakin. Se niistä Peukaloisen harharetkistä, taas eksyin erittelemään.

Ja nyt se Zamboni kuntoon, etten valvonut turhaan! Kanadalaiset ovat luistinkansaa, joten ei se nyt voi olla noin vaikeaa. Jos suomalainen ei saisi saunaa lämpimäksi vierailleen, niin jäisihän siitä hieman kyseenalainen mielikuva...

Olympic On/Off - päivä 2

Hyvää ystävänpäivää näin suomalaisessa ajassa jälkikäteen lausuttuna kaikille niille, jotka itseään minun ystäväkseni voisivat tituleerata. Samat toivotukset myös niille, joista kenties tulee minun ystäviäni. Joo, elän sen verran Vancouverin ajassa, että sikäli olen vielä ihan ajoissa näine toivotuksineni. Laskiaissunnuntaikin on vietetty enemmän pullien kuin laskujen parissa. Laskin lähinnä vain leikkiä ja sitäkin oikeastaan varsin rajatusti.

Talviolympialaisten yhdistetyn kisa, etenkin hiihto-osuus, tarjosi jälleen hyvän esimerkin suomalaisesta heikosta suorittamisesta. En nyt tarkoita mitalitaisteluiden karkaamista, Ryynäsen kaatuilua enkä Mannisen tahmeutta. Nuo seikat olivat osin odotettavissa kuten kritiikin kärkenikin. Arvon H-P Hänninen nimittäin veti taas sellaisen suorituksen selostuspuuhissa, että alkoi meikäläistä ottaa päähän onneton suomalaistaso urheiluselostuksen saralla. Missä on Ryynänen, missä? (No, juuri tuli takaa-ajajien ohittamaksi.) Hannu tulee kovaa, enää sata metriä Demongista. (Ei tule, se on kyydistä putoava Ryynänen.) Kobayashi johtaa edelleen, kovaa menee. (Menee, menee toki, mutta kärjessä on kyllä Spillane.) Hoopi veti jälleen niin puusilmät kädessä, että oikein hävetti kuunnella moista sekoilua. Vähän yritti asiantuntija Pelkonen korjailla, mutta ei se riittänyt. Seuratkaa niitä tapahtumia, kotoa käsin näkee näemmä asiat paljon selvemmin!

H-P Hänninen on selostanut YLEssä urheilua niin kauan kuin muistan. Touhu on edelleen melkoista sekoilua varsinkin suomalaisten taistellessa sijoituksista, mutta valitettavasti Hoopi ei ole mikään yksittäistapaus. Samanlaisia verbaalikoheltajia, monotonisia toistelijoita ja havaintorajoitteisia "ammattiselostajia" on aivan liian paljon muitakin. Maikkarin formulatiimi, kuningaskotka-Uotila ja kaksmarkkaa-Nieminen, kaikki wannabe-Mertarannat, Bubi sekä monet muut tekijät häiriköivät tosissaan usean urheilulajin kunnollista seurantaa. Silmät auki ja järki käyttöön, nyt! Opetelkaa paremmiksi alallanne!

Kunnollista, ammattimaista urheiluselostusta kuullakseen on yleensä seurattava brittiläisiä tai amerikkalaisia kanavia, mutta ne eivät tietenkään seuraa monia meille suomalaisille kiintoisia marginaalilajeja. Hyvää selostusta määrittää ammattilaisten laadukas äänenkäyttö, tarkkanäköinen havainnointi ja aito innostuneisuus. Joskus vähäeleisyys toimii, toisinaan voimakas tunteenpalokin on paikallaan. Katsojille on kyettävä tarjoamaan kuvan ja grafiikan välittämän informaation lisäksi täydentävää tietoa, jotta urheilun seurannasta syntyisi mielekäs, merkityksellinen kokonaisuus. Onneksi osa YLEnkin selostajista hallitsee työnsä ainakin kohtuullisesti, jottei seuranta häiriinny vaan pikemminkin täydentyy selostuksesta. Tosin paljon on parantamista, mihinkään bbc- tai espn-tasoon ei päästä.

On kyllä ollut ilo seurata sellaisiakin lajeja, joita ei tavallisina talvina tule katseltua. Tähän mennessä siis pikaluistelu, short track ja kumparelasku, joka juuri saatiin suomalaisen lajin mitaliputken ohella päätökseen. Kanukit saivat vihdoin ensimmäisen olympiavoittajansa kotikentällään, vaikka sitä oli jo yritetty aiemmin Montrealissa '76 ja Calgaryssä '88. Sinnikkyydessä mainio esimerkki oli kuitenkin Latvian Edgars Silovs, joka eilen veti ensin 5000 metriä pikaluisteluhallissa (16:s) ja myöhemmin illalla short trackin 1500metriä (11:s). Saattoi kyllä mennä sijat hieman väärin, mutta se ei ole tässä huomiossa olennaista.

Kolmantena kisapäivänä jatketaan. Suomi on palannut menneeseen, kun kansakunnan mitalinnälkäiset kääntävät jälleen katseensa murtomaahiihtoon. Tuleeko mitaleja tai pisteitä? BS-blogi ja unentarve tulee kuitenkin.

Olympialainen onnettomuus - päivä 1

Liekki on sytytetty, ja asialla olivat Väinö & kaverit. Tuo tämänkertainen tulirakennelma näytti muutaman tupakan kokoelmalta eikä siis edes täysin toiminut. Saisivat vihdoin jossakin kisoissa palata nostalgisiin, minimalistisiin tulitelineisiin. Taitaa olla tosin turha toivo, kun pitää olla nopeammin, voimakkaammin ja korkeammalle. Avajaiset olivat kyllä melko näyttävät, mutta torkahdin sohvalle ennen kuin tulet olivat pesässä.

Minun täytyy hieman kommentoida tuota ikävää kelkkailijan kuolonkolaria, joka jälleen ikävästi todisti moneen urheilulajiin liittyvän vaaraelementin. Kun kisaillaan vauhtilajeissa joko moottorin tai painovoiman vieminä, tapahtuu ennen pitkää varmasti jotakin sellaista kuin Whistlerin kelkkaradalla 12.2.2010. Tämä georgialaisen urheilijan kuolema liittyy osaksi sitä urheilun mustaa historiaa, jonka olemassaolon monet haluavat kieltää. Sama porukka unohtaa kauhistellessaan sen, että ihmiselämä on niin kovin hauras arkisissakin ulottuvuuksissaan. Lisäksi osa meistä haluaa koetella vaarantunnetta ja inhimillisen suorituskyvyn rajoja, vaikka toiset kiivaasti haluaisivat kieltää moisen tyhmyyden. Kun syöksytään kilpaa alamäkeen tai kisataan vieri vieressä terävin luistimin, saattaa milloin tahansa sattua jotakin tv-viihteeseen sopimatonta.

En ole kelkkailua seurannut tarpeeksi, jotta voisin väittää ymmärtäväni lajia. Kyseinen urheilumuoto elää kuitenkin monen muun pikkulajin tavoin olympiastatuksestaan, joka sai nyt pahan kolhun. Olen nähnyt joitakin pahoja kelkkailuonnettomuuksia, enkä niitä nähtyäni ole voinut välttyä ajattelemasta radalta sinkoutumisen seuraamuksia. Kelkkailuihmisten on nyt mietittävä, miten kyseisen lajin vaarallisuuden ja vauhdin hurman luoma jännite kyetään säilyttämään, vaikka turvallisuutta parannetaan. Kyse on samasta ilmiöstä, joka on nähtävissä selvästi etenkin moottoriurheilussa ja ehkäpä myös alppihiihdon vauhtilajeissa. Vauhteja ei voida jatkuvasti kasvattaa, ja ratojen reuna-alueita on parannettava mahdollisten surmanloukkujen välttämiseksi. Olympialaisissa halutaan koetella maailman parhaimmistoa haastavin radoin, ja samalla osallistujaluetteloon tahdotaan eksoottisiakin osallistujia vailla kattavaa kokemusta. Tämä tavoitteiden ristiriita on ilmeinen kaikille oikeasti ajatteleville urheiluihmisille.

Kelkkailijan kuolema juuri ennen olympialaisten virallista alkua jää selkeästi minunkin muistiini. Eilisiltana mieleeni muistuivat lapsuuden kokemukset vastaavista ikävistä urheiluonnettomuuksista: vahvin muistikuva on varmasti San Marinon GP:n synkkä viikonloppu 12-vuotissynttäreitteni aikoihin vuonna 1994, mutta talvilajeista mielessä on muun muassa Ulrike Meierin kuolema Garmisch-Partenkirchenin syöksylaskussa tuhatpäisen yleisön edessä. Urheiluasioissakaan emme voi työntää päätämme pensaaseen vaan saatamme joutua näkemään ja kokemaan ihmiselämän rajallisuuden. Kaikki toimemme saattavat johtaa onnettomuuksiin ja kuolemiin, vaikka yrittäisimme kuinka kovasti tahansa itsellemme muuta uskotella. Tosin voimme paljolti vaikuttaa siihen, miten vaarallisia asioita teemme ja seuraamme.

Freak accident bound to happen. Sooner or later. Me emme tunnu oppivan mitään ilman uhreja. Emme myöskään tunnu uskaltavan myöntää itsellemme tuota synkkää tosiasiaa. Enempää en tätä ikävää tapahtumaa pyörittele. Synnymme, elämme ja kuolemme eivätkä nämä tapahtumat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta liikuta kuin melko pientä lähipiiriä.

Kisatapahtumat ovat nyt käynnissä, ja ensimmäiset mitalit on jaettu ympäri Eurooppaa. Ei Suomeen vaan ei vielä Norjaan tai Ruotsiinkaan. Normaalimäen kisa eteni muutoin varsin odotetusti, mutta itävaltalaisiin taisi paine vaikuttaa liiaksi. Ahonen oli valitettavasti taas neljäs, kolmen selkeästi paremman kilpakumppanin takana. Muillakin finskeillä meni odotetusti paitsi Ollilla, jonka ulkoiluhaalarit taisivat olla liian isot kuin pikkuveljellä isoveljen vanhat ryntteet takavuosina. En pettynyt näistä tuloksista. Swiss Potter on kova.

Ampumahiihdon avauskilpailu sen sijaan meni synkeästi penkin alle suomalaisblondeilta: pikakisan kun tössii niin ei ole takaa-ajossakaan enää saumoja kovin hääveihin tuloksiin. Monet ennakkosuosikit olivat niin ikään hukassa vesisateisessa kelissä. Toivottavasti hiihtolajit eivät mene arpapeliksi Whistlerissä kelien vaihdellessa voimakkaasti. Silloin voidaan tosin saada uskomattomia yllätysmitalisteja ja karvaita tappion kyyneleitä.

Penkkiurheilijana minun on nyt tehtävä tiukkoja päätöksiä kisaseurannan jatkosta: katsonko naisten kumpareet - siis kumparelaskun, tuijotanko short track -pyöritystä, miesten syöksy - siis syöksylasku - lykkääntyi valitettavasti. Naisten lätkää en kyllä jaksa sen suuremmin seurailla ennen loppuvääntöjä. Toivottavasti olympialaiset etenevät ilman vammautumisia ja dopinguutisia. En tosin täysin usko siihen...

Sunnuntai on ystävänpäivä ja laskiainen. Terveisiä lähtee täältä kenties. Itse leivottua pullaa ainakin survon kitusiini huomenissa. Hyvä oli yritys mutta ei mikään mitalisuoritus.

Olympic Overdose - ennakkospekuleerausta

No niin. Nyt on olympialaiset avattu karsintakisan merkeissä. Tuo historiallinen kisamuoto eli normaalimäkihän on kaukana tavanomaisesta mäkihyppelystä 21. vuosisadan koitoksissa. Kun setä oli vielä lapsi, niin normaalimäki oli tosiaan normaali ja isomäki iso. Silloin ennen vanhaan hyvään aikaan, kun tornista tuli alas vielä Puikkosia, Weissflogeja, Vettoreita ja Bredesenejä. Normaalimäen, näissä kisoissa HS106, nimen voisi vaihtaa vaikkapa perinnemäeksi...

Tuon kisan voittaja on tasaisissa olosuhteissa todennäköisesti Morgenstern tai Schlierenzauer, vaikka ainakin Ammann, Malysz ja Kofler tunkevat suksensa ilmeisesti mitalitaisteluun. Suomalaisilta en mitalia odota, mutta pistesijat ovat haarukassa etenkin Ahosella ja Ollilla. Happonen ja Keiturikin ovat vertyneet siihen kuntoon, että sijat 10-20 ovat täysin mahdollisia. Mikäli nelikko löytyy huomisiltana kahden hypyn jälkeen loppusijoilta 6-20, on sitä pidettävä mainiona joukkueonnistumisena.

Ensi yönä hassataan taas vaihteeksi rahaa näyttäviin avajaisiin, joiden kliimaksina on liekin leimahdus. Kuka kuuluisa kanukki saa kunnian kiskaista tulet takkaan? Itse veikkaan, että jälleen kerran Väinö 99 vetää kisat liekkeihin takatolpalta. Ei ole kyllä Kurri nyt tarjoilemassa... Joku povasi leikillään jopa Ben Johnsonia viimeiseksi tulittajaksi, mutta niin rankkaa ratkaisua eivät järjestäjät kyllä taida tehdä. Muita nimekkäitä vaihtoehtoja riittäisi kyllä Kanadassa varsinkin kiekkopiireissä pitkäksi listaksi saakka. Esimerkiksi Lemieux tai Roy. Silti Gretzky on ilmeinen liekitysmestari. Joku Crazy Canuck rinteistä voisi olla myös mahdollinen.

Katsotaan nyt, jaksaako setä katsoa nuo lippu- ja liekkijuhlat suorana. Suomen piskuista, tai talviseuduilla vähän suurempaa, kisajoukkuetta johtaa hampaaton seniorileijona Peltonen. Siis dentaalisessa mielessä, ei henkisessä. Keppi kourassa areenaan, mikä tuttua lätkäjätkille lieneekin. Ajan kulun huomaa hyvin siitä, kuinka yhä useammat maailman huippu-urheilijat ovat nuorukaisia meikäläiseenkin verrattuna. Mitaliporukkaakin on syntynyt jopa myöhäisellä 90-luvulla, joskin 70-lukulaisia jermujakin on vielä mukana hillumassa.

Olympilaiset talvikisat tunkevat väkisin tajuntaan täällä Suomessa tästä illasta eteenpäin, vaikka suurin osa maailmasta on autuaan tiet..., no ei, vain tietämätön koko touhusta. Elämä jatkuu, vaikka skabat ryöppyää suoraan suo-n/m-een. Huomenna olisi tarkoitus käydä huiskimassa palloja, koska vielä enemmän kuin talviurheilumies olen kuitenkin golfmies. Ja sitten kisojen ja muunkin elämän turvaamiseen: piikkiä, piikkiä, H1N1-piikkiä.

Siinäpä BS-kisablogin koekierros. Huomenna uudet voiteet suksiin ja teroitukset hokkareihin! Check out unless you've just arrived to that motel of yours!

Suorituskyvyn parantajat

Kuulkaa tuota saapuvaa ääntä. Mikä se on? Ilmassa on jälleen tuo hurskastelun vire, kun typerykset syyttävät toisiaan valheellisten idolien kaatuessa sumeasilmäisten fanien niskaan. Eihän tässä mitään uutta ole; muut tekevät virheet, minä en. Mestarit ja voittajat kiehtovat typerää ihmismieltä halki historian eilen, tänään ja huomenna. Lajista riippumatta. Kun haaveet pettävät ja ihmiset sortuvat, alkaa kivi lentää. Itse kunkin suorituskyky ei riitä loppuun asti, mutta ehkä pidempään kuin muiden jos hieman oikaisee. Paranna vajavainen tallaaja, olitpa henkeä tai ainetta, ruisku tai pilleri, neste tai jauhe, voide tai vaate, ravinto tai harjoite, mielikuva tai valepuku, statussymboli tai elämänkatsomus!

Niin, kukapa meistä ei parantelisi suorituskykyään toisinaan. Useat eivät edes vaikuta tuntevan minkäänmoisia tunnontuskia. Energiajuomia, dieettejä, kuntoklubeja, vitamiinivalmisteita, lääkkeitä, kahvia, alkoholia. Kosmetiikkaa, kaiken maailman hilavitkuttimia moottoroituna ja ilman, vaatteita. Pyhiä kirjoituksia, musiikkia, taiteita, ihmisfysiikan palvontaa. Rahaa, lain venytystä. Kryptistä kieltä, omahyväisyyttä kenties.

Muistakaa siis olla hurskastelematta, kun jotkut urheilijat kuitenkin kärähtävät eli jäävät kiinni kielletyistä aineista. Nyt on kisat edessä, pian on purkki kädessä ja kusi purkissa, sitten ehkä lopulta housut kusessa. No, joiltakin jää kisat käymättä, kun testit ovat eriteltyinä liian väkeviä.

Me kaikki parannamme suorituskykyämme moninaisin tavoin, sitä ei käy kieltäminen. Paitsi luusereilta, raukoilta tutisevin puntein. Ratkaisevaa on se, miten me parannamme suorituskykyämme. Voimme kyetä upeisiinkiin saavutuksiin laillisin ja rehdein keinoin, mutta emme missään nimessä koko ajan. Jatkuva suorituskyvyn kohottaminen hätäisin, ahnein konstein johtaa henkilökohtaisiin tragedioihin. Kaikilla inhimillisen toiminnan tasoilla. Ei tarvitse olla Myllylä tai Nykänen todetakseen teeskentelyn turmiollisen vaikutuksen.

En kannata dopingia, paitsi tietyillä kemian aloilla materiaalien muokkauksessa. Huijaaminen on luuseroiden touhua niin huippu-urheilussa kuin missä tahansa muussakin ihmismielen ja -ruumiin koitoksissa. Suorituskykyä voi parantaa paljonkin ilman vilppiä, mutta muutos on harvoin nopeaa ja tuskin koskaan helppoa. Jokainen miestä tekee työtä, palkintorahat jäävät usein harvoille. Monet työelämän voittajat, jos häviäjätkin, ovat todellisuudessa kuin douppaavia urheilijoita. Kova työ ei vie huipulle tai se polku on olevinaan liian pitkä, joten oikoreiteille on menijöitä.

Ihailkaa huippusuorituksia, mutta yrittäkää ymmärtää niiden vaatima hinta. Jos oma kisasi on siinä, kuinka ehtiä mainoskatkolla hakemaan lisää kaljaa ja perunalastuja, niin sinulla ei oikein ole pohjaa sanoa mitään urheilusaavutuksista!

Jos yritätte minun tavoin seurata viiden renkaan ohjelmaa reilut pari viikkoa, niin välttäkää nyt hyvät ihmiset kotidopingia penkkiurheilun huipputulosten saavuttamiseksi. Yritän itsekin kuulla järjen ääneen jossakin tuolla maailman tuulissa. Keho vinkkaa, milloin se tarvitsee lepoa, milloin työtä, milloin tankkausta. Ei kuitenkaan veritankkausta!

Say no to caffeine overdose! Avoid olympic overload! Faking is losing!

Toim. huom. BS-toimitus pahoittelee mahdollista sormen heristelyyn viittaavaa sävyä. Se sormi herisee aivan yhtä paljon tänne päin kuin pois päin. Ehkä jopa enemmän, mistä on turha hurskastella yhtikäs ollenkaan. Siihen ei kantaa oteta, onko tuo sormi kenties keskisormi, peukalo tai jokin muu synnynnäisen työkalupakin osanen. Syy - lähdesuoja.

Viimeisimmät kokeilut keittiössä

Pitäähän miehen syödä ja mieluusti paremmin kuin huonommin. Jos tekee itse ruokansa, voi syyttää tai kiittää vain itseään (sekä ruokaketjun muita jäseniä tässä putkittuneessa maailmassa). Hyvä ruoka, parempi mieli, sanovat mainoskampanjassa. Ovat oikeassa ajatuksineen, mutta enpä ole juuri ostellut heidän tai muidenkaan valmisruokia.

There just is no challenge in going along that straight road. It sure is fast but I ain't in a hurry.

Vuosi vaihtui itse valmistetun tortilla-aterian merkeissä. Omin kätösin nykerretyt tulinen salsa ja guacamole, broilerin maksapalat timjamin kera sekä itse veivatut ja paistetut tortillat antoivat aivan toisen tyytyväisyyden tunteen kuin kaupan fast food -versiot. No, nykyvehnäjauhojen sitko sekä tunarointi Justiinan leipälajissa ynnä ehkäpä liian monta uutta ruokalajia samaan kokkaussessioon kävivät kyllä hiukan hermoon. Sittemmin sain uusia näkökulmia kyseisen aterian valmistamiseen, muilta voi ja pitääkin oppia paljon.

Sittemmin olen suunnannut kohti arkisempaa murkinaa. Keräkaalista saa halvalla maittavaa ruokaa. Itse olen kokeillut muun muassa kaalimakkarapataa, joka maistui perunamuussin ja vihreiden papujen kera mainiolta. Todellista duunarisapuskaa menneiltä vuosilta! Hyvä tapa muuten hämätä itsensä syömään vähemmän makkaraa kerralla. Hapan kaali-porkkanalisäke tuli myös kokkailtua, mutta se vaatii vielä kehittämistä. Ja silakkaa on syötävä vähintään kerran kuussa...

Kylmään talveen sopii mainiosti tulinen punainen chilipaprika, josta innostuin tuon itse tehdyn salsan kautta. Olen lisännyt kyseistä huultenkihelmöittäjää muun muassa kalakeittoon, broilerikastikkeeseen ja risottoon enkä usko kokeilujen vielä päättyneen. Toinen alkuvuoden löytöni oli risottoriisi, josta saa helposti kehiteltyä maukkaita risottovariaatioita. Jutun lopussa yksi kokeiltu resepti hyvän tahdon eleenä tai pätemisen tarpeesta, mistä sitä ikinä tietää.

Hieman olen sotkenut itseäni taas leipomisen saloihin, en kumikiekon vaan jauhon, rasvan, kananmunien ja sokerin maailmassa. Marjapiiras ei aivan onnistunut, ei-niin-sopiva taikinavalinta. Paremmin onnistui perussämpylät: pellillinen täynnä vastapaistettuja, tuoksuvia, melko ilmavia äijäkoon leipiä oli kaiken vaivan arvoista. Räiskäleet ovat niin ikään aina yhtä hyviä. Ei muuten ole paistaminen tyypillisellä isolla teflonilla sittenkään liian vaikeaa, liesi täysille ja rivakat liikkeet kunnon lastalla.

Pieni ote ruoanlaittoajattelustani: puolikas sitruuna käytettävä pian ja pakasteessa lehtitaikinaa leftoverina muutama levy. No, sitruunanpuolikas ja omena paloiksi kattilaan, sokeria päälle ja hillokkeeksi. Levyt sopiviksi paloiksi, siis kahdesta kolmeksi tortuksi. As if anyone knows what that means. Hilloke sisään ja sakarat keskeltä kiinni, tortut uuniin ja hetken päästä suu makiaksi (Marja Tyrni -kanava). Mukava hapokkuus ja taikinan rapeus tummapaahtoisen kahvin kera - simple and effective.

Hyvän ruoan ei tarvitse olla kallista tai aikaa vievää, vaikka saa se sitäkin olla välillä. Itse asiassa sen pitääkin olla ihan vain vaihtelun vuoksi. Aina ei kokkailut onnistu edes ammattilaisilta. Kun välttää happaman naaman, turvottavan olon ja ruokamyrkytykset, on jo oikealla tiellä. Ja vielä se lupaamani reseptintapainen kehitelmä.

Suppilovahverorisotto:

Mitä tarvitset: teräskattila, leikkuualusta, keittiöveitsi, puuhaarukka ja ehkäpä mittoja sekä risottoriisiä, pieni sipuli, yksi kynsi valkosipulia, ruokalusikallinen rasvaa, ripaus suolaa, kasvis- tai kanalientä ja tietenkin kuivattuja suppilovahveroita.

1. Sulata rasva kattilassa, ja lisää 3 dl risottoriisiä kuullotettavaksi.
2. Lisää sekaan 8-9 dl kasvislientä. Itse käytin kaaliporkkanalientä, joka jäi yli aiemmista keittiöaskareista. Jatkoin lientä vedellä ja kasvisliemikuutiolla, jotta riisi oli tarpeeksi nesteessä. Lisää suolaa mieltymysten mukaan (n. 1 tl).
3. Keitä hiljakseen ja vähän väliä sekoitellen 15-20 min.
4. Lisää kuutioitu sipuli reilun kymmenen minuutin kuluttua keittämisen alusta. Liian aikaisin lisättynä sipulista tulee löysää, ei napsakkaa. No, maun mukaan.
5. Lisää hieman sipulin jälkeen hienonnettu valkosipulinkynsi sekä noin kourallinen kuivattuja suppilovahveroita pehmenemään.
6. Risotto on valmista, kun irrallista vettä ei ole ja rakenne on kermainen.

Ohje on mitä on, mutta ruoanlaitto ei saa olla liian vakavaa. Se ei ole tarkkaa kemiaa, minkä itse olen vuosien varrella oppinut. Itse risotto on helpohko valmistaa, maidoton ja lihaton vaan ei suinkaan mauton. Vatsa tulee täyteen eikä ruoka ole mitään semmoista mättöä kuin opiskelijaruokaloiden iäiset, korvista pursuvat lisäkeriisit. Kun teki mieli jälkiruokaa, väsäsin vielä veriappelsiinikiisselin sitruunakiisselin ohjeen mukaisesti. Moni on tuon ruokalajin varmasti keksinyt, itse nautin siitä ensi kerran tietysti äitini tekemänä. Kun sinulle jää puolikas, älä heitä sitä pois. Anna mielikuvituksesi juosta kuin Bolt tai Bekele konsanaan!

Yhdessä kuussa kaikki tämä yhdeltä työttömältä diplomi-insinöörin rentulta, ei hassumpaa. Kun on vähän rahaa, paljon aikaa, elämän nälkä ja villi mielikuvitus, oppii maailmaa katsomaan aivan uudesta näkökulmasta. Moninaiset vivahteet jäävät aistimatta, jos ei ole aikaa makustella elämää.

Not even close to the top but far above the average.

Keep on cooking in the free world.

Vankkurit Vancouveriin

Puolentoista viikon kuluttua se käynnistyy - reilun kahden viikon rankka penkkiurheilurupeama maailman parhaiden talviurheilijoiden suoritusten parissa. On siis aika tarjoilla vihdoin Talviolympialaisten BS-ennakkopaketti kaikkien kaupallisten ja julkisten versioiden kylkeen! Mitään kattavaa breakdownia ei ole kuitenkaan luvassa, koska substanssiosaaminen tai myyntitaidot ja röyhkeys eivät kanna tässä toimituksessa moiseen suoritukseen. Joka tapauksessa siellä kotisohvilla syyhyää jo monella satunnaisemmallakin penkkipungertajalla muukin kuin päänahka ja varpaanvälit. On siis aika katsoa tulevaisuuteen eli mitä Me Suomalaiset voitamme tai ne hermoheikot urheilijat häviävät noissa talvisissa turnajaisissa...

Suomen olympiakomitea asetti peräti raamatullisen luvun kaksitoista mitalitavoitteeksi. Menestys on mukavaa ja pessimismi ikävää, mutta uskon tuon tavoitteen jäävän haaveeksi. Suomesta lähtee kisoihin monia mitalikelpoisia urheilijoita, mutta kyllä niitä suuntaa Brittiläiseen Kolumbiaan muualtakin. Profetoinkin tulevaa talvikisasesonkia siten, että voittoja ja tappioita tulee päämaun ollessa pistesijoissa. Olympialaisia ei kannata seurata vain ja ainoastaan hampaat irvessä suomalaisten menestys- ja menetysmahdollisuuksia mielessä pyöritellen. Tulevat kisat ovat ehdottomasti talvista urheilujuhlaa, jossa kanadalaisittain päähuomion saavat ehdottomasti miesten jääkiekko sekä curling.

Minun suositukseni on, että itse kukin penkkiurheilusta edes hieman pitävä seuraa kerrankin kisoja laveamman väripaletin mukaan. Keskittyminen pelkkään jääkiekkoon tai hiihtoon ja mäkihyppyyn osoittaa selkeää ajatusmaailman rajoittuneisuutta talvisten kisailujen tiimoilta. Jos menet hienoon ravintolaan syömään ja valitset pääruoaksi taas sen saman hyvän, varman pihviannoksen, sekä jätät alku- ja pääruoat vähälle makustelulle, et ymmärrä hyvän ruoan päälle. Mikäli kuuntelet aina poppia tai iskelmää, katselet toistuvasti actionia ja komediaa, vaan jätät muut tyylilajit kokemusmaailmasi ulkopuolelle, ei sinua voi sanoa todelliseksi musiikin tai elokuvien ystäväksi. Well, you get the point. And if you don't, it's not my but your bad.

Toki useimpien on käytävä töissä myös kisojen aikana, joten öiset lätkämatsit ja iltamyöhän sukseilut voi jäädä vähille. No, toimikaa niissä raameissa mitä saitte! Itse mehustelen sillä aatoksella, että työttömälle yökukkujalle nämä talviolympialaiset tulevat niin otolliseen aikaan! Käykää te työlliset töissä, kun meikäpoika valvoo ja penkkiurheilee koko sielunsa syvyydestä! No joo, ei se niin matala ole, että tällä pohjaan pääsisi... Jutun opetus taitaa kuitenkin olla se, että pas...kakat kortit eivät aina olekaan niin kovin pas...kakat. Vähästä on riemu revittävä.

Ja nyt viimein hieman katsausta Vancouverin olympialaisten lajivalikoimaan sekä maamme mahtaviin edustajiin.

Murtomaahiihto. Suurin osa mitaleista tulee murtsikkasukset jalassa. Viestejä on kaksi sekä miehillä että naisilla ja henkilökohtaisia lajeja neljä kumpaisellakin. Naiset saavuttavat 3-5 mitalia ja miehet 1-3 mitalia, kulta tullee todennäköisimmin naisten viestistä. Lisäksi pistesijoja ropisee, osa yllätyksinä, toiset pettymyksiä. Saarinen ottaa mitalin, Roposellakin on omaan mitaliin vihdoin saumat. Kuitusesta ei tiedä: kestääkö selkä, mitä tekee Jari? Muranen ja ikuinen varajäsen Sarasoja varmistanevat joukkuemenestyksen. Miesten puolella kuluneen talven nimi on ollut Heikkinen. Voi tulla jopa kultaa, voi päättyä myös romahdukseen. Siis yksittäinen kisa. Nousiaisella ja Jauhojärvellä on pienet saumat mitaliin, mutta toiveet lepäävät paljolti joukkuekisoissa.

Mäkihyppy. Suomalaisten eniten arvostama laji, jostakin ihmeen syystä, kulkee itävaltalaiskomennossa yhden Ammannin kera. Ahonen on ilmeisesti pistesijoilla, mutta mitaliin on omat mahdollisuutensa. Muilla kotkilla ailahtelee niin paljon, että pistesijat ovat tiukassa. Toki Mr. Olli voi olla kolmen joukossa tai vastavuoroisesti karsiutua. Joukkuekisasta ehkä pronssia, muutoin pistesijoihin on tyytyminen. Mieluusti olen kyllä väärässä.

Yhdistetty. Onneksi on Manninen. Ilman häntä ei joukkuekisasta tulisi varmasti menestystä, nytkään ei välttämättä. Koivurannalla ja Mannisella on saumoja mitaleille, mutta pistesijoille jääminen ei olisi iso yllätys vaan itse asiassa odotettavaa. Seuratkaa kovia paluita: Mannisen ohella Gottwald ja Lodwick. Veikkaan yhtä pronssia.

Ampumahiihto. Suksilajien nykyinen kuningas, ehdottomasti. Seuratkaa ihmeessä, jos ette vielä ole tajunnut tämän lajin vetovoimaa! Mäkäräinen päässee pisteille, mitali vaatii kovan onnistumisen. Jälleen yksi comeback, Puurunen voi yltää lähelle kymmenen joukkoa, jos natsaa. Naisissa Saksa ja Ruotsin kaksikko vievät kotiin kaulakoruja, miehissä Norjan tykit ja Itävalta ovat seuraamisen arvoisia. Venäläisistä ei voi sanoa mitään varmasti.

Alppihiihto. Poutiaisen varassa mennään, muiden pistesijat olisivat mieluinen yllätys. Yksi mitali tai pari pistesijaa tulossa, Suomeen siis. Kuka on kisojen 'nistitykki: Raich, Hirscher, Cuche vai Miller; Vonn, M. Riesch vai Zettel? Ainakin miesten syöksy on pakollinen rasti ja vieläpä heti kisojen alussa.

Lumilautailu. Miesten halfpipessa on kova kilpailu, joten varmaa mitalia odottavat vain typerykset. Piiroisen ja Korven johdolla päästään pisteille, mutta laatat ovat tiukassa. Toivottavasti onnistuu kuten Torinossa. Paripujottelusta ja naisten kisoista en osaa sanoa mitään, kun en ole niitä lainkaan seurannut.

Freestyle. Miesten kumpareissa suomalaiset ovat olleet kovia, mutta nyt menee putki poikki. Hienoa, jos pisteille pääsevät, lähinnä Luusua tai Ronkainen kokemuksen turvin. Skicross uutena lajina voi tarjota mielenkiintoisia taisteluita miesten sarjassa, jossa on suomalaisedustuskin.

Pikaluistelu. Suomen menestystoiveet ovat Poutalan varassa, 500 metriä kannattaa katsoa. Kenties jopa mitali, mutta ainakin pisteille päästään. Koskela on kaukana parhaastaan. Pidempiä luistelumatkoja ei ole tullut seurattua ennen kisoja, ehkä korjaan tuon epäkohdan.

Short track. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Etelä-Korean menestyslaji, jota ei juuri näy olympialaisten välissä.

Taitoluistelu. Kisojen taiteellisin laji, jota kannattaa katsoa vaikkapa jääkiekon vastikkeena. Itseäni kiinnostavat eniten naisten ja miesten yksinluistelut. On muuten aivan turha odottaa mitalia Suomeen, vaikka Lepistö ja Korpi ovatkin tavattoman taitavia ja tietysti kauniita nuoria urheilijanaisia. Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta tulee sellaisia naisluistelijoita, jotka väistämättä vievät korut kotiin. Suomalaiset tavoittelevat sijoja 6-10. Miesten puolella kovat paluut värittävät kisaa.

Jääkiekko. Suurimman huuman ja toiveiden laji. Viime kisoissa kaikki sujui liiankin hyvin finaaliin asti, nyt ei taida olla asiaa semifinaalia pidemmälle. Katselin viime viikonloppuna rostereita, ja seitsemän on edelleen suurta. Pienemmistä pyrkivät kiusaamaan isompiaan Sveitsin johdolla. Suomen vahvuudet, maalivahdit ja joukkuepelaaminen, voivat auttaa neljän joukkoon, mutta viimeistelyn ontuminen voi tärvellä monen penkkiurheilijan riemun ja perhe-elämän pariksi viikoksi. Kanukit odottanevat vesi kielellä kisojen päättyvän riemuvoittoon venäläisistä. Nämä kaksi ovatkin pelaajistoltaan muiden yläpuolella ja luultavasti Final Fourissa. Amerikkalaisilla on nyt hyvät mahdollisuudet estää Ruotsin, Tshekin ja Suomen toiveiden toteutuminen. Slovakia kaatunee puolustuspäähänsä. Suomi sijoilla 3-6.
Niin, pelaavathan naisetkin toki kiekkoa. Veljeni sanoi sen, minkä moni muukin vahvistaa. Ei se naisten lätkä vaan kiinnosta. Ainoastaan Kanadan ja USAn välinen mittelö kuulunee varmasti omiin valintoihini, ja kanukit vienevät sen. Suomi voi hyvin olla taas neljäs, tietysti Ruotsin takana.

Curling. Ei tulla näissä kisoissa nänniin suomalaisittain, mutta lajin ratkaisut täytyy seurata kuitenkin. Curling on ymmärtääkseni käsittämättömän suosittua Kanadassa, joten hallissa riittää tunnelmaa.

Kelkkailu. Olipa se ohjas-, ratti- tai skeletonkelkkailua, niin enpä osaa sanoa asiasta juuri mitään. Ei ole ollut seurantaa päällä koko talvena, joten ainoa exposure tullee olympialaisissa. Suurin menestys mennee Keski-Eurooppaan.

Mitä siis jää käteen? Suomen saldo tullee mitaleissa olemaan 8-10, ja saanemme vihdoin uuden talvikisojen olympiavoittajan Samppa Lajusen 2002 menestysten jälkeen. Se on varmaa, että mitaleita ei tule Torinon kisoista poikkeavasti laajasta lajikirjosta. Maastohiihto on taas huomion keskiössä, vaikka suurimmat jutut kirjoitetaan lätkästä. No, reilun kahden viikon kisarupeama on yövalvomisineen kova koetus karaistuneillekin penkkiurheilijoille. Teen nyt pari lupausta, jotta saadaan seurannasta henkilökohtaisesti hieman jännittävämpää.

1. Jokainen suomalaismitali sysätköön minut liikkumaan: 40 minuuttia kullasta, 30 hopeasta ja 20 pronssista. Liikun toki muutenkin eli en lähde tyhjästä ähkimään. Huono menestys pakottaa minut myös kuntoilemaan.

2. Pyrin kirjoittamaan tässä osoitteessa henkilökohtaista kisaseurantaani päivittäin. Ei tule näin pitkää juttua, ei riitä aika siihen.

Lämäistään tähän loppuun vielä muutama seuraamisen arvoinen, erityisesti olympialaisiin ja suurkisoihin liittyvä seikka:

Varsinkin suksilajeissa voi bongata varsin eksoottisia edustajia. Muistissa ovat muun muassa kenialaiset hiihtäjät, senegalilaiset syöksylaskijat, jamaikalaiset kelkkailijat ja grönlantilaiset ampumahiihtäjät. Monille jo osallistuminen on voitto.

Itävalta ja Norja ovat pieniä, suuria talviurheilumaita reilusti Suomen edellä.

Kisojen kliimakseja: miesten syöksylasku, curlingfinaali, jääkiekon semifinaalit ja loppuottelu. On niitä toki muitakin, mutta Kanadassa kun ollaan...

Kisojen mahdolliset antikliimaksit: miesten 50 km hiihto, sovussa sujutellaan ja Northug voittaa loppukirin; Kanada kokee yllätystappion lätkässä ennen finaalia; Wada nousee valitettavasti keskiöön, kun kusessa on ekstroja; joku teloo itsensä alppirinteissä pahasti. Ennakkosuosikkien epäonnistuminen yleensäkin lässäyttää tunnelman kannattajien parissa.

Kisojen mälli ja tälli: Herman Maierin voltit 1998, Ruutu vs. Jagr 2006, short trackin joukkokolari. Kuka tai ketkä kaatuvat tai törmäävät itsensä osaksi olympiahistoriaa?

Talviolympialaiset ovat joka tapauksessa hieno tapahtuma, jota kannattaa seurata muutoinkin kuin suomalaismenestystä uhoten tahi surkutellen. Kesäkisoihin verrattuna talvikisat ovat vielä paremmin käsityskyvyn rajoissa, mutta toki niitä seurataan verrattain harvoissa maissa tosissaan. Kisoista saa enemmän irti, jos on mahdollista vetää itsekin hokkarit tai monot jalkaan sen sijaan että vetäisi herneen nenään. Oma innokkuuteni talviolympialaisia kohtaan juontuu pitkälti lapsuuden kokemuksista, kun porukalla matkittiin milloin ketäkin huipputekijää sukset tai luistimet jalassa tai maila kourassa.

Nyt täytyy koettaa saada reilusti vastinetta tv-lupamaksurahoilleen. Toivottavasti liian moni YLEn selostaja ei mesoa liiaksi (Hannula, Mertaranta prkl) tai touhua puusilmineen siellä selostamossa (Teronen, Hänninen prkl). Antakaa selostajat katsojillenne lisäarvoa, älkääkä vain selittäkö fiksuille katsojille jo kuvasta ja äänestä selviäviä asioita! Satusetä Wallenius taitaa puuttua remmistä...

Kisakuume kohoaa. Onko sinut jo rokotettu?

Go, Crazy Canucks! And yes, how appropriate. We are in Vancouver!