Hieman erilainen poikamiesjoulu

Joulu on taas, vaikkei ehkä siltä niin tunnukaan. Itse vietän ensimmäisen jouluni nykyisellä kotiseudullani, en sentään aivan yksin. Poikamieskliseistä mukana on olut, kinkkua, pöytälätkä ja jenkkifutiksen joulunajan ottelut - viimeinen ei tosin lainkaan suomalaista. Joulupuun virkaa saa nyt toimittaa parikymmensenttinen sypressi, kinkku puolestaan on valmiiksi kypsä ja hieman toista kiloa.

Joulun varjolla sain sentään itseni siivoamaan ja tietysti laittamaan ruokaa sekä leipomaan. Jouluksi kotiin -sarjan matkarahat menivät nyt siis ruokiin ja juomiin. Nyt on hyvä mahdollisuus haastaa itsensä tekemään jouluruokaa omin käsin ja ehdoin. On se jännä, miten paljon kummastusta lanttusurvoksen tekeminen voikaan aiheuttaa. No, sen siitä saa, kun on tottunut kotiäidin poikana syömään rehellistä kotiruokaa. Liisteri kuuluu suksen pohjaan tai tapetin taa.

Viettäkää levollista joulua - mieluummin vähäeleistä kuin vähä-älyistä. Kukaan ei jaksa kauan ilman aitoja levon hetkiä. Syökää ja juokaa hyvin muttei ylen. Iloitkaa siitä hyvästä, joka osaksenne on suotu. Unelmoikaa niistä asioista, joita ette vielä ole saavuttaneet. Muistakaa myös ne vaikeudet, jotka ovat teitä matkallanne koulineet. Nauttikaa rakkaiden ihmisten seurasta, jos olette onnekkaita. Emme ole täällä yksin, sillä meille on annettu toivo!

Joululla on sanoma. Se ei oikeasti muuten ole "kuluttakaa niin paljon että pelastumme". Elämä on niin täynnä syitä stressiin, että silloin täytyy vähitellen löytää tapoja irtautua suorittamisesta. Väkisin ja teeskentelemällä ei koskaan synny mitään todella kestävää ja aitoa. Näin synkkään vuodenaikaan totean lopuksi, että pimeydessä pienikin valo näkyy kirkkaasti!

Siunattua Joulua tasapuolisesti kaikille!

A Kind of Travel Story

So I was sent to another world behind the Atlantic for working matters. First time overseas for a guy approaching his way to fourth decade. I haven't been travelling that much for sure - if one does not count the force of imagination. It would be somewhat boring and also inappropriate to go into working details. Since I seem to have a livid mind I won't leave this experience untouched though. Just to state a disclaimer, it wasn't all for fun - quite some nine hour days in the office. However, I tried to get some out of it.

***

First day. After three hours in bed I had to take a cab to the airport. No queueing though and plenty of tired waiting time. Some Finnish sweets for the colleagues. I had a nice little discussion in the plane with a Serbian student. From that point of view Finland sure looks like a - if not paradise - safe haven of secured living.

Shift to a bigger Jet towards Atlanta, Georgia. Another first for me. So over the Atlantic and some time zones. Lufthansa had quite a nice entertainment system for the passengers. And also one really atractive stewardess who had some resemblance with a colleague of mine. Her slight clumsiness at times only made it all that more fun to follow! Thought of throwing the young lady a nice little compliment. Well, I ain't that kind of guy. No syrup if there aren't pancakes to go with. It sure was nice to eat the cheese with white wine while listening to some jazz in the headset. And the ocean kilometers beneath seemed like a wrinkled deck of blue steel. Over the icy Labrador and along the east coast of America went the jet.

Of the plane to the soil of new world, through the security checks and customs. I did some replay dance in the scan chamber - apparently a kind of waist alert. Next headed for local metro, all good with a Breeze card from a vending machine in my hand. And then it hit me: where the heck is my digital camera. Too late to go back, first casualty of this conquering was somewhere behind me. Suspect the space under plane seat. Well, I survived the metro ride with slightly bitter taste from my own foolishness. Had some burger and a big fat dessert accompanied by a local colleague of mine, after which just needed to deck the hotel bed. Georgia evening still had warm breath with some sprinkles of water in it.

Beer count 0/1: a pint of Franziskaner Weissbier in Frankfurt airport, something familiar to start with.

***

Second day and first morning in USA. I had to do some streching to have my stuck legs and back going. Then learning to deal with local shower kind of system. Next breakfast - here comes the starch and animal fat! Ham and mushroom omelette and a load of wheat based produce. Learning to tip. Georgia weather turned its back on me - high 30's in Fahrenheit and rain. So no walk yet for the European without driver's lisence. Nice shuttle bus driver dropped me to the office.

(here was the secret work stuff in office)

First day of work in another continent was completed. Crazy European headed for hotel some quarter of a mile away. As it was expected, someone just simply dropped to the kingsize bed. I did try to see some Monday night football but managed it poorly. It was about half time when the hunger sent me to scavenge something to fill the void in my stomach. Restaurants were everywhere but mostly closed. Pedestrian surely felt himself somewhat out of place. Finally I was able to find some corner place which served a log sized stromboli with sauce surprisingly similar to my own patented tomate sauce. Back to bed then over the not so nice crossing. By the way, Saints stomped Giants.

Beer count 0/1: no beer for me since I took the hotel death night straight on.

***

Second morning in USA. Some stretching and morning TV before breakfast. First some fruits and yoghurt since it all cannot be that heavy. Then pancakes with butter and caffeine dose. Now it was OK to head for the office with own two feet. Another Georgia morning started in cold and damp conditions.

(here was the secret part again - have to mention the oddiness of having subs and potato chips as lunch though)

I did notice a pub along the way to office in the morning. So it was my instant destination on my way after working hours. Straight to the bar table and a new brew for me. I had a cod burger with crisps and went for another beer also. Local bartender named Chris certainly knew his job. Well, to the hotel I headed since there was more to come.

A colleague picked me up for some bar trivia with his friends. So I went. There sure were no tailor made questions for the Finnish guy. The team did finish in second place for the evening, not much of my effect there. I had some pizza and beer along with gained respect of answers to certain questions and apparently quite fluent English for a true foreigner. It certainly was fun to meet locals in a bar of good music, beer and food.

Beer count 4/5: Samuel Adams Winter Lager and some excellent IPA (outside the official list) in the corner pub, Michelob Ultra and Laughing Skull in the trivia bar - all new acquaintances for me.

***

Third morning in USA and finally some Georgia sun. Newly developed morning routines of streching, local news and learning to shower in US. In the breakfast my tips had started to make a difference since this sir was already being served to the table with his waffle. Thanks for the fruit and yoghurt combo it was not pure starch attack with some fat from animals.

(not for your eyes and ears stuff here - with more bread, meat and mayonnaise based lunch served with Coke as lubricant; pecan pie with vanilla ice cream in the afternoon was on unexpected extra)

After office hours same colleague from yesterday took me for real southern barbecue - accompanied by his son. I got to see the skyline of Atlanta both in the sunset and in the night lights - from a car window. A glimpse of Georgia Tech, Olympic swimming center and Martin Luther King Historic Site also. But the best was served in a hard-to-find restaurant next to a railroad track field. A crispy rib as a starter, Brunswick stew and collard greens as sides and burned ends (really tender and smoky beef) as the main atraction. Really good southern stuff with intense, sour and rich taste jam packed my stomach for sure. And seasonal plenty-of-hops beer as the beverage of choice was another great pick.

To see the really good local things you have to be able to bounce around with the good people of your destination.

Beer count 5/6: Sierra Nevada Seasonal in the barbecue house.

***

Fourth morning and the same routines again. Crispy and clear low 30's morning it was. Back to protein batch in the form of an omelette with rich fillings. I gave up to the lure of having some baked sweet goodies early on. Then  a brisk walk to the office on an alternative route.

(secrecy bound and somewhat dull work - powered by American Italian food)

For the evening I was dropped to a mall quite some miles east. Now I'm not a big shopper but since in USA I had to have my small share of it. I found something to bring back home and also fit in my cabin luggage. Not that cheap in those close to city malls though. It was funny though to hear from a black guy "cool pants, man". My red pants weren't the usual choice. I managed to get lost in an American mall for a minute and found myself shopping cosmetics. That really spells time to find exit and run to the hills with one's money!

I found the metro station and headed for a new region of Atlanta for me. I had agreed to meet a friend of a Finnish colleague and that I did. Two strangers in a totally new environment for me. Well, what the heck. I might just go with flow and rise to the occasion. I'm quite bad company while shopping and more keen to good food and beverages with interesting people. Should be bound to great discussions then - and that's what the evening offered. Along with another new beer and buffalo burger. Got to give thumbs up for women who drink their beer graciously!

Eventually it was time to try some local cab on my way to the hotel. Of course the cab driver was a Pakistani immigrant with fourteen year experience from the streets of New York. Again nice to talk with different kinds of people. That cab driver had a hefty tip.

Beer count 6/7: Leinenkugel's Fireside Nut Brown to go with the burger.

***

Fifth and last morning in USA for now. Same morning stuff with packing included since I was bound to take flight back to Europe come evening. Ham and cheese omelette, more starch and a brisk walk in a sunny Georgia morning followed.

(once more the office stuff here - with some generic burrito to keep me going)

So compliments and direction to local metro station. If it had been a game of who doesn't belong here I was the certain pick. Anyhow, I made the airport without any problems and cleared the security check. Then final spending on some random and foolish souvenirs. I had also supposedly cajun style fried shrimp dish in a pub along with one more new beer in American soil.

To the confined seat of an Airbus I pressed myself and took one last look at the sea of fireflies - metropolitan Atlanta lights they were. Had a nice but brief conversation with a woman of Asian background. Apparently she was a nursery professor heading for Cairo. And also very thankful of me using my height to help with her luggage.

Beer count 7/8: Sweetwater 420 to go in the Atlanta airport.

***

A bad night's sleep it was. No room for long legs and head dizzy of tiredness. Very thirsty feeling which only with water could be written off. Well, finally the flight was over and I was back in the old continent. Food in the plane was OK, entertainment good enough and another quite attractive Lufthansa stewardess aboard. So it was survivable although not all pleasant.

I was forced to spend some five hours in Frankfurt airport. Damn tired but no real opportunity to get some sleep. I strolled around the shops and did my final spending. I was amused in the security check since I was guessed to be niederländisch. Well, I taught the clerk quickly that danke in Finnish is kiitos.

Had to go for frankfurters and potato salad to make my whining stomach quiet. I threw in a pinch of work and tried read a paper. Not a huge success story. As one final encounter with a stranger I shared a discussion with French man living mainly in Finland. He was an entrepreneur of some sort, nice guy to talk to. I managed to throw in words of my employer's current business.

There was one final surprise for me. In the same flight back to cold dark north was a familiar person. Someone quite a few steps higher than me in the company hierarchy. Infact, almost the opposite ends. My secret identity was probably not revealed since I'm pretty much nobody. And my brief moment of shame in the form of stand up kind of a performance some eight days earlier was from behind a mask.

Well, in Helsinki I took a cab home and had some words with the driver. As a tip, I know where I'm not going to buy an apartment.

Beer count 8/9: Licher Hefeweizen as the liquid to flush down the frankfurters.

***

All in all, my first visit to the American continent was excellent. If not the lost camera. Still I give value to the experiences acquired. Atlanta seems to possess some really good food and plenty of warm hearted people. Hopefully I'll get to return sooner than later and land some golf in. Spring or fall would do good but first got to take care of the business.

Someone did not bother to check his spelling or grammary. And managed to write a lot of not that much. And again sabotaged his good night's sleep.

Beer total: Intense, rich, full-bodied, exciting, surprising, unique, does not leave bitter after taste - the way I like my women... BEER. Always joking and dead serious at the same time...

Kymmenen vuotta myöhemmin

Syksyllä 2001 maailma - henkilökohtaiselle tasolla - oli murentunut. Vuosien yksinäisyys, vähättely ja liiallinen itsekriittisyys olivat murtaneet nuoren miehen mielen. Minne menet, kun olet alta kahdenkympin ajautunut burnouttiin? Maailma oli tuolloin lähinnä synkkä ja masentava paikka eikä tulevaisuutta juuri tuntunut olevan. Ilman tukea, jota ei paljon näyttänyt olevan, tuskin kirjoittaisin enää juuri mitään. Lapsuudessa sydämeen syttynyt elämänhalu piti kuitenkin vähäistä vaan silti vahvaa toivoa yllä.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin, vielä alle kolmekymppisena, olo on usein kuin konkarilla. On totta, että ulkoisesti en ole tehnyt moniakaan asioita kuten useimmat ikätoverini samoissa olosuhteissa. Matkailut maailmalla ovat jääneet vähiin, rakkausrintamalla ei ole juuri mitään tapahtunut, paljoa ei ole biletetty. Tutkinto sentään on, armeija käytiin siihen viitekehykseen vanhana, ajokortti puuttuu edelleen. Kymmeneen vuoteen mahtuu surkeat puolitoista vuotta yliopistossa heti alkuun, masennusta ja terapiaa, opiskelijaseurakuntaa, työttömyyttä, myös eräänlaista omaishoitajuutta. Kuulostaa varmaan ahdistavalta?

Kaikki rankat kokemukset ovat minusta muokanneet sellaisen kaverin kuin nyt olen. Lähtökohtaisesti olen ujo, varovainen, suunnitelmallinen ja syvällinen pohdiskelija. Ja varsin heikko aloittamaan asioita, vaikkakin alkuun päästyäni hyvä viemään ne loppuun. Nykyisin pystyn jo huomattavasti paremmin tarttumaan toimeen ja luottamaan asioiden hoitumiseen. Olen huomannut tulevani juttuun sangen monenlaisten ihmisten kanssa, ja osin tarkoituksellisesti olenkin pyrkinyt saamaan kokemusta erilaisista työyhteisöistä ja vapaammista viitekehyksistä. Uskallan myös heittäytyä tilanteisiin ja useampaan otteeseen olen asettanut itseni esiintymistilanteen tuomaan stressiin.

Jos en olisi joutunut selvittämään alle kolmenkymmenen ikävuoden useita keski-ikäisille tuttuja ongelmia, en taatusti kykenisi sellaiseen empatiaan ja sopeutumiseen kuin nykyään. Helppoa se ei koskaan ole, sillä ulkoinen ja sisäinen minäni eivät monen silmissä varmasti oikein osu kohdilleen. On itse asiassa valtavan raskasta olla synnynnäinen ajattelija; itse en pysty katkaisemaan ajatteluprosessiani juuri lainkaan. Ja siihen kun vielä yhdistetään voimakkaat tunteet sekä pyrkimys analyyttisyyteen, niin toisinaan päässä vilisee aivan liikaa asioita. Viime vuosina olen kuitenkin alkanut löytää itsestäni kykyä tarttua hetkeen ja nauttia asioista liki lapsen kaltaisesti. Lisäksi minun on alati helpompaa nähdä mitä moninaisimmissa asioissa humoristiset ulottuvuudet.

Pahin ihmiselämän ongelma on oman kokemukseni perusteella yksinäisyys. Kaiken kestää paremmin, jos ei tarvitse yrittää tehdä sitä itse. Kavereita on helppo löytää, mutta syvällisen pohdiskelijan on jo paljon vaikeampi saada läheisiä ystäviä. Ei ole kovin pop nuoren aikuisen elämässä käsitellä ihmiselämän vaikeitakin puolia. Toisekseen on rankkaa olla yksin, jos on pohjimmiltaan vankasti perheihminen. Itseäni alkaa hiljalleen korpeamaan yhä pahenevassa määrin se, että joutuu toimimaan alinomaan jonkinmoisena go to guy:na - etenkin naisille. No, töissä minulle siitä maksetaan eli siellä rooli on työnkuvaan sisältyvää. Ei sen puoleen, lauma naisia kimpussa ei ole mikään todellinen unelma. Yksi riittää, jos on oikeasta puusta veistetty.

Pystyn suoltamaan valtavat määrät paskapuhetta, mutta sitä en tee ilman ironian ja mustan huumorin vivahteita. On säälittävää lähteä toheloimaan ihmissuhderintamalla valheiden pohjalta. Jos irtiotot ja hauskanpito pohjautuvat vain maan tapoihin ja päihtyneeseen olotilaan, ei oikeasti uskalleta tulla laatikon ulkopuolelle. Missä on silloin kekseliäisyys, luovuus ja aito rohkeus - kyky ihmetellä ympäröivää maailmaa hymynkare huulilla ja tippa silmäkulmassa? En yritä väittää olevani täydellinen tai muita parempi, puutteeni tiedän kivuliaasti. Täydellisyys on tässä maailmassa silmänräpäyksiä, joita kaikki eivät valitettavasti koskaan opi huomaamaan. Tässä ilmentyy myös kristillisen uskon ydin, ainakin tällaisen pohdiskelevan maallikon silmin.

Taas alkoi jutut lavenemaan liikaa. Pitäisi jo vetää hirsiä, sillä asioiden mennessä suunnitellusti pääsee allekirjoittunut vihdoin uuteen maailmaan alle vuorokauden. Jatkan tielläni, jossa hyvät asiat tulevat kohdalle yleensä vasta pitkällisen kypsyttelyn ja kärsivällisyyden virutuksen jälkeen. En enää suostu olemaan hiljaa, koska jo aikaa sitten olen huomannut omaavani paljon jaettavaa ja sosiaalisia kykyjä. Ei mitään kekkeripelleilyjä tai valtaisia sosiaalisia hermoverkkoja vaan kykyä kohdata ihminen silmistä silmään ja käsitellä myös niitä elämän vaikeimpia asioita ahdistumatta liiaksi. Teen aika ajoin irtiottoja, ja nautin yllätyselementistä. En ole vain sitä, mihin minut usein assosioidaan. Uskallan olla erilainen ja elää omalla tavallani. Haluan myös seistä muiden tukena kykyjeni mukaan ja rohkaista heitäkin olemaan rohkeasti ainutlaatuisia.

Ihmettelen edelleen suuresti sitä, miten vähän ihmiset - jopa älykkäinä pidetyt - oikeasti ajattelevat elämää. Ei elämän tuntemus synny vain suorittamisesta vaan ihmettelystä ja jakamisesta. Onneksi en ole yksin - vielä kun löytäisin lisää kaltaisiani. Yhä useammin kohtaan myös niin erinomaista palautetta toimistani, etten ole oikein tunnistaa siitä itseäni. Itsekriittinen kaveri kun olen. Tehtäväni näyttää olevan yhdistää humoristisia piirteitä vakaviin pohdintoihin - ei niitä moni varmaankaan ymmärrä vaan en minäkään monia oikein ymmärrä yrityksestäni huolimatta.

Nykyisin ohjenuorani on pyrkiä oppimaan yksi uusi asia päivässä ja kuulemaan yksi kiitos hyvin tehdystä työstä. Kaikki sen päälle on bonusta. Vie armollisesti eteenpäin.

It ain't easy to be me. But what choice do I have? Seriously.

Isälleni

Isänpäivä on kohta käsillä. Koska kirjoitin keväällä äidilleni, kirjoitan nyt isälleni. Yritän olla olla vähäsanaisempi, sillä isäni ei ole juurikaan vuolas sanojen kanssa.

Tätä ei ole helppo kirjoittaa, koska isäsuhteeni on luultavasti vaikein läheinen ihmissuhteeni. En taatusti ole ensimmäinen enkä viimeinen esikoispoika siinä tilanteessa. Minulla on ollut aikoja, jolloin olen henkisesti vastustanut lähes kaikkea mitä isäni minulle on edustanut. Jossakin vaiheessa arvostin isääni huomattavasti enemmän opettajana kuin vanhempana. On varmasti aivan yhtä vaikeaa olla kaksoisroolissa isänä ja opettajana kuin on olla lapsena ja oppilaana.

Isä, parhaasi olet varmasti yrittänyt. Kaikki me toimimme omista rajoittuneista lähtökohdistamme, niin sinäkin. Monta hyvää asiaa juontaa juurensa esimerkkiisi enkä kenties pelaisi golfiakaan ilman vaikutustasi. Isä, sinulla on vielä aikaa ja mahdollisuuksia tehdä monia asioita tässä elämässä. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus siihen. Mitä nuo asiat ovatkin, niin pohjimmiltaan on sinun ne päätettävä, vaikka meillä läheisilläsi voikin olla omat vahvat mielipiteemme.

Hyvää isänpäivää tulevana sunnuntaina! Toivottavasti minäkin voin muutaman vuoden kuluessa viettää isänpäivää kaksoisroolissa - isänä ja poikana. Ei siksi, että se olisi helppoa vaan siksi että sen on elämää.

Mitä tuleman pitää

Google on lisännyt blogiensa käyttäjien iloksi statistiikkaa. Omani kertoo, että juttujani tuskin kukaan lukee. Parhaat luvut näyttäisivät olevan, yllättäen, pahimmalla avautumisella. Näppärä sanailu sen sijaan tuottaa vesiperän. Oikeassa maailmassa tämä tulos ei puolestaan näytä pätevän kovin häävisti.

Enpä ole viime aikoina suuresti tänne kirjoitellut. Ei siksi, että pää olisi tyhjentynyt. Tekosyyni on se sama kiire, mikä meitä niin merkittävästi riepottaa vuodesta toiseen. Täytyy yrittää ryhdistäytyä, vaikka ei minusta oikein saa nykyaikaisen sosiaalisen median normien mukaista toimijaa. Oma helmasyntini on, että yleensä tuumin varsin tarkkaan tuotokseni. Tosin joskus saattaa lipsahtaa tajunnanvirtaan.

Virheitä tekevät kaikki, se ei ole ratkaisevaa. Olennaista on se, miten niihin suhtautuu. Haluaako niistä oppia? Uskaltaako niitä tarvittaessa pyytää anteeksi? Vai kieltääkö virheensä tai yrittää vaieta kuoliaaksi?

Siinä sitä taas on, näppärää sanailua. On helppo keksiä sanakikkailuja, vaikeampaa on pyrkiä elämään niiden mukaan.

Veljekset kuin Kennedyt

Yksi syksyn parhaista sarjoista TV:ssä on ollut ykköskanavan Kennedyt (The Kennedys). Henkilökohtainen mielipide. Sarja tarjoaa historiaa, draamaa, ajankuvaa ja viihdettä laadukkaasti. Kuudes jakso kahdeksasta on vuorossa jo tänä iltana, ja perjantai-ilta onkin ehkä hieman huono esitysaika. Edellisiä jaksoja voi joka huismanni katsoa myös YLEn Areenasta, vaikka maksut olisikin maksamatta. Toki ensimmäiset jaksot ovat jo katsottavista hävinneet.

Kennedyt kertoo tarinan JFK:n valinnasta Yhdysvaltain presidentiksi ja turbulenteista vaiheista sisä- ja ulkopoliittisten ongelmien sekä yksityiselämän koukeroiden pyörteissä. Kennedy-klaani tunnetaan luultavasti parhaiten niistä tragedioista, joihin päättyivät JFK:n ja RFK:n urat ja elämät. Taustalla oli kuitenkin jo aiemmin paljon muuta - voimakastahtoinen isä, sisarusten kovat kohtalot, avio-ongelmat, horjuva terveys ja suhteet hämäriin toimijoihin esimerkkeinä. Näitä valotetaan jaksoissa osin muistelmajaksoissa, jotka selittävät osaltaan myöhempiä tapahtumia.

1960-luvun alun tapahtumat Kennedyineen kuuluvat historiaan selvästi ennen omaa aikaani. Itse törmäsin noihin asioihin kakkosluokan iässä, kun selailin kotona historian kronikoita. Sieltä jäi mieleen muistijälki etenkin Kennedyjen salamurhista mutta myös Sikojenlahdesta, Kuuban ohjuskriisistä, JFK:n Berliinin-puheesta ja syvän etelän rotumellakoista. Tällä sarjalla on siten myös minulle omituista nostalgista merkitystä, vaikka en ole lähellekään noiden tapahtumien aikalainen.

Katsokaapa itse Kennedyt, jos arvostatte monisäikeistä laatudraamaa ja ajattelua herätteleviä asioita. Myös perjantai-iltana. Tunnistettavin näyttelijä monille muuten lienee Katie Holmes Jacqueline Kennedynä.

Sitä olet mitä syöt?

Tuo sanonta lienee useimmille meistä kovin tuttu. No, mitä me sitten olemme? Teollista mössöä, vihanneksia, suolattua lihaa, valmiiksi pureskeltuja brändejä, yltäkylläistä mauttomuutta, yksipuolisuutta, ennalta-arvattavuutta, pakon sanelemaa niukkuutta, tehotuotannon turruttamaa todellisuutta, alleviivattua ekologisuutta ja/tai eettisyyttä. Mieluusti sitä tietysti olisi kotitekoista, kansainvälistä, monipuolista, terveellistä, värikästä, aistillista, intensiivistä, terveellistä, tuoretta, yllättävääkin.

Ruoka on meille kaikille välttämättömyys ja siihen liitetään valtavasti merkityksiä. Syötkö terveellisesti, pysyykö kilot kurissa ja ravintoarvot ideaalissa? Oletko ekologinen? Entä trendikäs? Mitä tahdot sanoa syömiselläsi? Ota kantaa, katso mitä suuhusi viet! Vältä lisäaineita ja myrkkyjä! Voisiko ruokafutuureilla tehdä tuohta? Maailma kuohuu, kun ruoka kallistuu. Miksi - pitääkö sitä vielä kysyä?

Suhtautumisemme niin perustavaan asiaan kuin ravintoon on vinoutunut, olemme vieraantuneet ruoan lähteistä. Minäkään en ole ollut suorassa kosketuksessa eläinperäisten tuotteiden hankkimiseen muualta kuin kaupan tiskistä tai hyllyiltä. Marjoja, sieniä, hedelmiä, juureksia ja vihanneksia olen sentään muksuna tottunut näkemään luonnossa tai ainakin puutarhassa. Kun satun olemaan kotiäidin kasvattama sekä käytännöllisyyteen ja säästäväisyyteen taipuvainen, niin minua suuresti ärsyttää hukkaamamme ravinnon määrä. Vieläpä pakattuna muoviin, pahviin, metalliin ja lasiin!

Tietysti voisin pyöritellä ravinnontuotannon isoja kysymyksiä omasta pienestä näkövinkkelistäni: liikakalastus, teollinen lihakarjan kasvatus, geenimanipulaatio, luomutuotanto, lähiruoka, yksipuolinen suurteollinen viljelykulttuuri, eroosio, makean veden varantojen holtiton käyttö, kasvituholaiset, maaperän ja vesistöjen saastuminen, liiallinen lannoitus, ylituotanto ja tolkuton maataloustukipolitiikka. Kaikki nämä ovat tärkeitä asioita tarkasteltavaksi, mutta pitäydyn tällä erää varsin arkisissa mittasuhteissa.

Itse pyrin välttämään ylimääräisen ruoan hankkimista, jotta hukatun ruoan ja turhan pakkausjätteen määrä vähenisi. En heitä tavaraa roskiin vain siksi, että jokin päivämäärä on tullut täyteen. Luotan monesti näkö-, haju- ja makuaisteihini sekä pyrin arvioimaan omaa ruoankulutustani. Laitan mielelläni ruokaa itse, joten siksi vältän useimmiten ostamasta valmistuotteita. Oman kehon kuuntelu on johtanut esimerkiksi punaisen lihan ja eläinrasvan kulutuksen vähentämiseen. En ole minkään dieettien (ellei perustu allergioihin) ja täyskieltojen kannattaja. Minulle on siis turha kaupitella pelkkää kasvissyöntiä tai erinäisiä ravintovalmistelakkoja. Pyrin syömään monipuolisesti terveellisyyden, ekologisuuden ja nautinnollisuuden vuoksi.

Mielestäni on älytöntä vaatia kauppojen hyllyille kaikkea mahdollista mihin tahansa aikaan vuodesta. On paljon antoisampaa nauttia kausittain vaihtuvista tuotteista, vaikka tietenkään en ole vaatimassa mitään paluuta menneisyyteen. Tuoreet mansikat tai ainainen lehtisalaatti keskellä talvea, tarjoustonnikalaa jatkuvasti, hyllyittäin mitä ihmeellisimpiä valmisruokia kaupat pullollaan, halpaa filettä maailman toiselta laidalta - ehkä tämän voi kyseenalaistaa. Sitä kannatan, että täällä kehittyneissä maissa meidän pitäisi pyrkiä henkilökohtaisella tasolla vähentämään eläinperäisten valkuaisaineiden kulutusta. Väistämättä kehittyvissä maissakin ihmiset haluavat osansa enemmän voimavaroja kuluttavasta ravinnontuotannosta. En kuitenkaan kannata laisinkaan mitään ideologista kasvissyöntiä maailman pelastavana ja eettisesti kestävämpänä vaihtoehtona.

Teuraseläimet pitäisi jälleen opetella hyödyntämään paremmin ravinnoksi myös länsimaissa. Itsekin haluan oppia valmistamaan ruokaa esimerkiksi sisäelimistä sekä käsittelemään kalaa - jälkimmäiseen jo sukutausta velvoittaa. Lähestyn ruoanlaittoa ja ruokailua uuden oppimisen sekä elämysten kautta, vaikka tietysti välistä syöminen on vain energian lataamista elimistöön. Mielikuvitustaan voi haastaa, kun virittelee ruokaa niistä aineksista mitä sattuu kulloinkin olemaan saatavilla.

Me olemme etuoikeutettuja voidessamme valita, mitä syömme. Olemme olevinaan niin kiireisiä, että sullomme naamaamme tuttua mautonta höttöä ja erinäisiä piristeitä. Ruoka on myös monien ennakkoluulojen näyttämö. Minä ainakin pyrin vaikuttamaan lähipiirissäni siihen, että syöminen voi olla antoisaa eikä lainkaan neuroottista. Ravintovalinnoillaan voi vaikuttaa moneen asiaan ainakin hieman, ja ruoka on yksi elämän pienistä suurista iloista - minulle ja monelle muullekin.

Sekavaa juttua tuli keitettyä kasaan. Se ei oikein keittiössä toimi, ei kaikkea samaan pataan kuitenkaan.

Suomen uusi kansallisstadion

Tästä on pitänyt jo kauan kirjoitella - ei tosin valtaisan tietämyksen takia.

Suomessa ei ole oikeastaan pitkään aikaan ollut kansainväliset mitat täyttävää stadionia. Ainoa todellinen stadionimme on tuttu ja historiallinen Olympiastadion - suojeltu ja korjailtu kansallismonumentti. Jälleen kerran ruinataan siis rahaa vähintään kymmeniä miljoonia Stadikan remontoimiseen, jotta siellä yhä voisi järjestää suuria urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Totuus vain alkaa olla sellainen, että Olympiastadionin paikkailu Museoviraston vaatimusten puristuksessa ei vastaa tarkoitustaan. Emmehän toki halua syytää varovarojamme sinänsä melko upeaan ulkoilmamuseoon, jos siellä ei oikeasti voi enää järjestää mitään mittavaa.

Olympiastadioneita on maailmalla purettu ja uusia tehty tilalle (Wembley) tai purettu ja rakennettu vanhaan ulkoasuun uusin konstein (Berliini). Norjalaisetkin vetivät vanhan Bislettin matalaksi. Minä en kannata tietenkään kulttuurihistoriallisten kohteiden tuhoamista, mutta emme voi myöskään elää historiaan käpertyneinä. Jos haluamme, että Suomessa on kansainväliset vaatimukset täyttävä stadion urheilun ja kulttuurin suurtapahtumia varten, tehkäämme vihdoin linjaan muutos.

Haluan korostaa, että minulla ei ole mitään asiantuntijuutta stadionrakentamisessa. Jonkin sortin käytännön järkeä ja eteenpäin menemisen halua kuitenkin uskoisin omaavani. Ehdotukseni on seuraava:

Kansallisstadionin arvolle sopivaa on, että se sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä ja historiallisella paikalla. Sen täytyy myös kyetä täyttämään tiukentuneet vaatimukset turvallisuuden, suorituspaikkojen ja palvelujen suhteen. Pohjoisissa oloissa liikuteltava katto olisi arvokas lisä. Rakenteellisiin seikkoihin en osaamattomuuttani puutu, mutta mielessäni on kiinnostava sijainnillinen ehdotus. Rakennetaan Suomen uusi kansallisstadion nykyisen Eläintarhan kentän seutuville - siis Nördenskjöldinkadun ja Vauhtitien kulmaukseen! Vanha Olympiastadion säilyy hienona historiallisena monumenttina ja varmasti yhtenä maailman upeimmista harjoituskentistä. Tunneli Eltsun ja Stadikan välillä säilyisi yhä käytössä, mutta nyt arvokisoissa virta veisi toiseen suuntaan. Uusi upea stadion sijaitsisi uudistuvan Pasilan ratapiha-alueen eteläisessä päässä, ja tarvittaessa voitaisiin sinne vetää vaikka pistoraide. Marja-rata syöttäisi porukkaa suoraan lentoasemalta ja maakunnista pääsisi myös suoraan uuteen kansallispyhättöön!

Ihmettelen suuresti, jos mikään vakavasti otettava taho ei ole pohtinut tällaista vaihtoehtoa. Säilyttäisimme historiallisen aspektin, ja samalla loisimme uudenaikaisen hornankattilan keskelle Suomen suurinta väestökeskittymää. Tietysti esimerkiksi pysäköintiä olisi vaikea toteuttaa lähelle, mutta julkiset kulkuyhteydet olisivat sen sijaan verrattomat oloissamme. Legendaarinen Eläintarhan kenttä pitäisi uhrata, mutta tämä hanke olisi sen arvoista. Käyttäkää vapaasti tätä ajatusta, joka pitäisi kenties lähettää vaikka Urheilulehteen. Siellä on sentään kirjoitettu asiaa tästä museostadionkompleksistamme, joka on kitkettävä pois. Jämähtäneisyys sekä historian unohtaminen ovat molemmat teitä häviöön. Turha on edes ruikuttaa, että meillä ei olisi uuteen stadioniin varaa. Varsinkin, jos kuitenkin syydämme rahaa yhtä paljon paikkauskorjauksiin. Eikä sitä kansallisstadionia oikeasti kannata rakentaa muualle Suomeen kuin Helsinkiin. Valitettavasti, maakunnat.

Antaa kulttuurin ja urheilun lyödä kättä keskenään, ei toisiaan!

KO Media!

Onpa selväsanaisia poikia. Huokuu itseluottamusta. Kokemus esiintymisestä näkyy.

On se mielenkiintoista, millaista palautetta voikaan saada.

Olin veljeni kanssa vetämässä hieman stand upia lähes kolme viikkoa takaperin isäni kotiseudulla Hämeessä. Kyseessä oli paikallisen voimistelu- ja urheiluseuran 100-vuotisjuhlat, joten yleisö ei ollut mitään tyypillistä stand upin seuraajaa täynnä. Palautteen perusteella onnistuimme omassa esityksessämme tuomaan hupia juhlaväkeen, vaikka veljeni hieman kommentoikin minun vieneen parhaat jutut hänen edestään. No, kannattaa valmistautua edes jonkin verran etukäteen. Kun pikkuveli menee fysiikassa ohi, isoveli vaihtaa sääntöjä. Älytys! No joo, ehkä vedin sittenkin lyhyemmän korren. Velipoika pakeni maasta seuraamusten alta ja minä jäin tänne niistä vastaamaan.

Minulle huumori on selkeästi tapa katsoa vinoa maailmaamme siten, että voisin pysyä kutakuinkin selväpäisenä. Haluan tuoda näkemystäni esiin ja samalla ymmärtää muita ympärilläni. Siinä tavoitteessa komiikka ja huumori suuresti auttaa. Toivon löytäväni tapoja vaikuttaa kokemusteni pohjalta ihmisten ajattelutapoihin. On hyvä aloittaa naurusta, vaikka pitäisikin edetä vakavampiin ja tiukempiin tuntemuksiin sekä kritiikkiin. Stand up, tilannekomiikka, sanojen ja merkitysten pyörittely, puheet, kirjoittaminen monin eri tavoin - onhan näitä tapoja kokeiltavaksi. Pitäisi vain löytää itselleen sopivia, luontevia tapoja.

Vedimme setissämme läpi seuran historiaan liittyviä urheilulajeja uuteen uskoon paketoituina, jotakin tuttua osalle yleisöstä bongattavaksi - uusissa kuoseissa tosin. Peruskikkoja on itselleen kuittailu ja pieni piikittely yleisöä kohtaan. Kaikki jutut tuskin koskaan ketään naurattavat, mutta onnistuminen edellyttää sopivan huumorikattauksen tarjoilua. Jos vitsiin saa monta tasoa ja lisäksi monitahoista tavaraa ilmoille, todennäköisesti ei päädytä epäonnistumiseen.

Jännitti tietysti ennen estraadille marssimista, mutta yllättäen en juuri huomannut tutinaa enää mikki kourassa. Täytyi pitää lennossa huolta siitä, että aikaikkuna tulee hyvin käytetyksi, riittävä määrä etukäteen suunniteltuja historiaan viittaavia vitsejä väännettyä, kuitteja heiteltyä kunniavieraille, sukulaisille ja tasapuolisesti muillekin. Veljestäni en osaa sanoa, sillä enhän ole hänen vartijansa. Taisin kuitenkin ottaa haltuun ykköshyökkääjän roolin tällä kertaa ja se oli yllättävän luontevaa.

On suorastaan huvittavan innostavaa, kun saa henkilökohtaiseen taustaansa nähden täysin poikkeavaa palautetta. En ole vielä mitenkään erityisen kokenut esiintyjä - ainakaan stand up -mielessä. Takavuosina kuulin ja luulin usein, että minulla ei ole itseluottamusta juuri lainkaan ja jäädyn esiintymistilanteissa. Asiat muuttuvat, ja yllätyksiä lienee vielä lisää luvassa! Saatan kyetä selkeään artikulointiin, mutta sanojen merkitykset eivät aina ole käytössäni niin kovin selkeitä. Tietoinen valinta.

Ehkäpä minut joissakin piireissä jo tunnetaan humoristina ja koomikkona. En aio kuitenkaan tyytyä siihen rooliin, sillä se on vain yksi näkökulma minusta. Absurdit jutut ja vino mutta silti elämänmyönteinen katsantotapa saavat vielä runsaasti jatkoa. Komedian konstein saa tunnetusti käsitellä asioita, joista puhuminen olisi muuten monille liikaa.

I gotta stand up before it is time to step down. I wanna stand by people - not be in a state of standby.

Loma

Nyt alkaa loma. Se vähä, mitä on otettavissa. Maakuntaan. Golfkentälle palloja hukkaamaan. Jos Luoja suo ja VR sattuu kulkemaan. Siis periferiaan saakka.

Enemmän myöhemmin - siis asiaa tai asiattomuuksia.

Viimeinen sauma loistoon

Kauden neljäs golfin major-turnaus on käynnissä. Glory's last shot. 93. USPGA Championship järjestetään tänä vuonna Atlanta Athletic Clubilla, Johns Creekissä Georgiassa vain parin tunnin ajomatkan päässä kuulusta Augustasta. USPGA:n mestaruuskisaa pidetään yleisesti vähiten intohimoja herättävänä suurturnauksena, mutta silti kaikki ammattilaishuiput haluavat menestyä tässä kisassa. Voittajille on luvassa paikka historian lehdille.

Tämän vuoden kisassa on muutama merkittävä tarinan juonne. Tigerin paluu loukkaantumisen jäljiltä ei ole ollut vielä kokonaisuutena ehjä. Amerikkalaispelaajat pyrkivät katkaisemaan modernin ajan golfhistorian pisimmän voitottoman putkensa major-kisoissa, joista ns. internationaalit ovat vieneet kovimmat meriitit viime aikoina haltuunsa. Viekö voiton joku nuorista leijonista vai kykenevätkö kokeneet konkarit korjaamaan potin? Alun perusteella kokeneet amerikkalaiset ovat Steve Strickerin perusteella hyvässä vireessä, vaikka suurimman huomion ryöstikin Rory McIlroy. Kaveri nimittäin teloi rannettaan lyötyään mailansa puun juureen, mutta onnistui silti pelaamaan par-tuloksen keskeytystä enteilleestä tilanteesta. Älkää yrittäkö samaa tahoillanne!

Highlands-kenttä on monessa suhteessa tyypillinen amerikkalainen kilpagolfiin suunniteltu puistokenttä. Pituutta on runsaasti, vesiesteet ulottuvat aivan usean viheriön kanttiin, puut reunustavat lähes jokaista väylää. Griineistä ei kuitenkaan ole tehty US Openin tyyliin salamannopeita eikä raffeista tolkuttoman tuuheita. Kentän viimeinen väylä on tosin melkoinen monsteri, jopa ammattilaiset saattavat tyytyä par-nelosella layupiin keskeltä väylää!

Kun viikonloppu koittaa, seuraan kisan kulkua ja nautin originaaliselostuksen hienouksista hyvän evästyksen kera. Samalla voin herutella ajatusta lähestyvästä kesäloman tyngästä, joka menee tietysti golfkentällä. Olen nimittäin sattuneista syistä katsonut liikaa ja pelannut itse liian vähän golfia. Ei tosin taaskaan näytä siltä, että veikkaukseni osuisivat oikeaan - golfissa menestyjiä on selvästi vaikeampi veikata yksittäisessä kisassa kuin useimmissa muissa urheilulajeissa.

Vilkaiskaapa huviksenne, jos vihreä on värinne, äly imetty äidinmaidossa, taito tyylinne, kärsivällisyys kaverinne ja yö ystävänne!

One Grand Cycle Done

Pitää nyt päättää se, minkä taannoin aloitin. Siis Tour de Francen 98. versio on päätöksessään ja oma pyöräilyinnostus TV-seurannan osalta jälleen vähissä. Viime aikoina on tietysti ollut paljon tärkeämpiäkin asioita mielessä. Silti lyhyt katsaus yhteen viime vuosien parhaista grand toureista:

16. etappi: Matka jatkui kohden Alppien ensimmäisiä rinteitä. Kaksoisvoitto meni Norjaan, kun Hushovd toisti aiemman temppunsa ja kukisti kirissä Boasson Hagenin. Contador teki Col de Mansen nousussa yllätysiskunsa hankalissa oloissa, ja vain Sanchez sekä Evans pystyivät ennakkosuosikeista pysymään mukana. Tämä kaikki etapilla, jolta ei liiemmin odotettu. En sitä itsekään katsonut suorana.

17. etappi: TdF 2011:n ainoa visiitti Ranskan rajojen ulkopuolelle Italiaan. Vielä ei ohjelmassa ollut rajuimpia nousuja, mutta noustavaa ja laskettavaa silti riitti. Moni irtiotosta yritti omia ratkaisujaan, ja lopulta edellispäivän kakkonen Boasson Hagen kirkasti suorituksensa etappivoittoon. Lopun vaikea Pramartinon lasku oli etenkin kärjen ranskalaisille vaikea, ja muun muassa keltapaita Voeckler piipahti parkkipaikalla heittämässä U-käännöksen. Ennakkosuosikkien välille syntyi lopulta vain pieniä eroja.

18. etappi: Ehkäpä vuoden kuningasetappi - Agnel, Izoard, Galibier. Tämä oli se yksittäinen päivä, jona Leopard Trek -joukkue loisti taktiikallaan. Pari apuajajaa irtiottoon, Andy Schleck iski Izoardilla, veli Frank seuraili tilannetta kovimpien kilpailijoiden takapyörän tuntumassa. Nuorempi Schleck kesti kovan 60 kilometrin irtiottonsa loppuun asti ja nosti itsensä tiiviisti koko Tourin voittotaisteluun. Takaa-ajaneiden suosikeiden porukassa Evans veti kovasti eroa pienemmäksi, kun muista ei ollut apua. Espanjan kovat ukot Contador ja Sanchez hyytyivät Galibierillä, Voeckler taisteli vielä niukasti itsensä yhdeksi päiväksi keltanuttuun. Andy palautti omankin uskoni mahdollisuuksiinsa.

19. etappi: Edellinen etappi oli kenties kuningas, tämä oli siinä tapauksessa kuningatar. Contador räjäytti pääjoukon palasiksi jo Telegraphin nousussa ja sai Andyn mukaansa, Voeckler väsytti itsensä yksinäisessä takaa-ajossaan. Pitkä lasku kohti L'Alpe d'Huezin nousun juurta keräsi kuitenkin koko kärkipakan yhteen. Päivän sähköistäjänä Contador iski uudelleen ja sai hyvän etumatkan. Sanchez lähti perään ja sai vedettäväkseen Europcarin Pierre Rollandin, Voecklerin uskollisen ja vakuuttavan apumiehen, joka nyt sai ajaa itselleen. Evans tarkkaili ja veljekset Schleck pysyivät mukana. Legendaarisen nousun päätteeksi Ranska sai lopulta sankarinsa, kun Rolland otti ensimmäisen suuren voittonsa hieman uupuneiden espanjalaisten edestä. Andy Schleck hyytyi aivan etapin päätteeksi sen verran, että Sanchez voitti mäkimiehen polkkapistepaidan. Evansin voittomahdollisuudet näyttivät tässä vaiheessa erinomaisilta kolmostilasta huolimatta. Sinnikäs Voeckler taipui viimein neljänneksi. Oli muuten toinen etappi peräkkäin, kun sprintterien ja erinäisten domestiqueiden autobus saapui maaliin eliminointirajan tuolla puolella. Suuri porukka armahdettiin jälleen, vaikka kiripisteitä tietysti vietiinkin.

20. etappi: Vuoden 2011 kisan ainoa henkilökohtainen aika-ajo ratkaisi voittajan. Cadel Evans oli pitelemätön eivätkä Schleckin veljekset voineet hänelle mitään. Kärkikymmenikössä tapahtui pieniä muutoksia, ja päivän etappi meni HTC:n Tony Martinille. Jäi tämäkin etappi minulta katsomatta, kun olin maalla sähköittä puhelinseurannan varassa.

21. etappi: Kunniakierrokset Pariisissa ja kirimiesten arvostetuin yksittäinen otatus. Nyt saatiin Cavendish - osa viisi - ei järin yllättävää. Man-saaren pikajuna nosti hurjan voittosaldonsa TdF:n etapeilla jo kahteenkymmeneen, Evans sai puolestaan lopulta suuren voittonsa. Eikä tullut tätäkään suorana seurattua.

Kokonaiskilpailun voitti siis vihdoin Cadel Evans ansaitusti. Kirikisan selvästi paras oli Mark Cavendish, mäkikiripaidan vei nimiinsä Samuel Sanchez. Pierre Rolland toi ranskalaisille sentään nuorten kisan voiton ja Garmin Cervelo oli paras joukkue.

Kisaa värittivät erityisesti Gilbert, Vanendert, Contador (olipa miehestä muutoin mitä mieltä tahansa), nuorempi Schleck, Cavendish, Norjan voimakaksikko - ja sinnikäs Voeckler adjutanttinsa Rollandin kanssa. FDJ oli yritteliäin ja Europcar yllätyksellisin joukkue, HTC voitti eniten. Kisan selviytyjän täytyy olla Johnny Hoogerland. Tour de France 2011 oli jännittävä ja dramaattinen. Toivottavasti tulevat vuodet tarjoilevat lisää maantiepyöräilyn parhaita puolia.

TdF vuorten välissä

Tämänvuotinen Tour de France taittuu kohti huipennustaan. Kaksi viikkoa on jo poljettu ympäri Ranskaa, ja kunkin kilpailukategorian voittotaisteluissa käyvät todelliset ehdokkaat harvalukuisiksi. Mitä tapahtuikaan toisella viikolla - lyhyt katsaus:

Jos haluatte kuvaa, katsokaa tämä Eurosportin kooste Tourin alusta toiseen välipäivään.

10. etappi: Välipäivän jälkeen oli vuorossa tasamaaetappi, jonka mutkaiset viime kilometrit hieman sotkivat HTC-joukkueen junaa. Monen toivoma kaksintasitelu toteutui maaliviivalle, kun Cavendish otti yhteen Saksan ja Omega Pharman muskelijätti Andre Greipelin kanssa. Nämä herrat olivat pitkään samassa tallissa vaan eivät ilmeisesti tulleet toimeen järin hyvin. Nyt Greipel sitten viimein voitti kaksintaistelun.

11. etappi: Cavendish - osa kolme. HTC:n juna jyskytti ja mies Man-saarelta korjasi edellisen päivän erheensä. Lisäksi vihreä pusero kulkee nyt loppukirispesialistin harteilla kohti Pyreneitä. Tourin loppupuolella on niin vähän näitä kirimiesten suosikkietappeja, että irtiotoille ei juuri jää mahdollisuuksia ahnasta pääjoukkoa vastaan.

12. etappi: Vihdoin isoja vuoria - siis katsojan näkökulmasta tarkasteltuna. Isoja tykkejä alettiin vihdoin hieman viritellä. Tyypillisesti hyvin ranskalaispitoinen irtiotto yritti selvitä loppuun yli parin suuren vuoren, mutta noutaja tuli viimeistään HC-kategorian loppunousussa Luz-Ardideniin. Keltapaidan kärkkyjät kyttäilivät toisiaan lähes koko loppuetapin, vaikka lopussa pieniä eroja syntyikin. Thomas Voeckler keltaisessa nutussaan osoitti taas sitä kuuluisaa sinnikkyyttä selvitessään suurten suosikkien mukana maaliin - bastiljin valloituksen vuosipäivänä. Etapin voitto meni Samuel Sanchezille lähellä tallinsa kotimaata.

13. etappi: Erilainen vuorietappi - todella erilainen voittaja. Yksi vuori oli kiivettävää ja sen jälkeen laskettavaa. Sellainen ihme nähtiin, että entinen sprintterihirmu Thor Hushovd teki iskun HC-nousussa irtiottoporukasta. Pari toiveikasta ranskalaista tosin ehtivät huipulle ennen Norjan sankaria, mutta tämä tuli vuorelta alas raivoisasti ja murskasi hoikat vastustajansa lopussa. Viikinki nitisti parin hennomman ranskalaisen vastarinnan ja korjasi yllätysvoiton omiin nimiinsä.

14. etappi: Ennakolta rajuin Pyreneiden päivä sisälsi useita nousuja, joista viimeisenä oli raskas Plateau de Beille. Ei ollut onnenpäivä irtiotolle nytkään, sillä Leopard Trek veti viimeisen nousun alkuun saakka rajun rutistuksen. Kun ukkoja rupesi varisemaan vuoren rinteille, jäi vain muutama kova kaveri jäljelle. Yllätysmies, Omega Pharman Jelle Vanendert vei etapin nimiinsä ennen Sanchezia, jolle pari päivää aiemmin oli hävinnyt voiton loppukirissä. Voeckler adjutantteineen (Rolland) ajoi urhoollisesti eikä suursuosikkien varovaiset ratkaisut juuri eroja synnyttäneet. Schleckin veljekset, Contador, Evans, Basso - rohkeutta ratkaisuihin kaivattaisiiin! Pääjoukon vanhin, raju työjuhta Jens Voigt kaatui kahdesti laskussa vaan ei toki keskeyttänyt.

15. etappi: hieman tasaista Etelä-Ranskassa vuorten välillä. Irtiotto ajetaan taas kiinni, HTC vetää vimmatusti ja Cavendish - osa neljä on valmis. Ennätykset menevät uusiksi näissä kireissä, ja vihreä paita matkannee vihdoin Britanniaan kunhan Alpit ylitetään aikarajan puitteissa.

Tähän mennessä Tourilla on toistunut paljolti tuttu teema. HTC juhlii sprinteissä, FDJ on aina mukana irtiotoissa, ennakkosuosikit kyttäävät toisiaan vuorilla, Voeckler osoittaa jälleen periksiantamattomuuttaan ja ranskalaiset metsästävät raivokkaasti sitä yhtä etappivoittoa ilman menestystä. Toivottavasti Alpeilla vihdoin suuret nimet taistelevat keltapaidan hallinnasta täysillä eivätkä vain kyräile keskenään. Omasta mielestäni ranskalaisen etappivoiton on tapahduttava joko 16. tai 17. etapilla, muuten sitä tuskin saadaan tänä vuonna nähdä. Kuuden päivän päästä omakin innostukseni taas laimenee, mutta vielä on draamaa jäljellä.

The Open Championship - kohti uutta mestaria

Näinhän tässä taas kävi: The Open Championship on ehtinyt jo viimeisen päivänsä aamuun ennen kuin saan kirjoitettua asiasta. Kyseessä on siis maailman perinteisin golfkilpailu, jonka historia ulottuu noin 150 vuoden taakse. Käsittääkseni vain purjehduksen America's Cup on yhä toistuvasti järjestettävistä urheilutapahtumista vanhempi kuin se todellinen The Open.

Golfin historiallisesti merkittävin arvoturnaus kiertää vuosittain eri kentillä - niin sanotussa open rotassa. Tänä vuonna kilpailu järjestetään Royal St. George's -klubilla Kaakkois-Englannin Sandwichissä. Aina ei suinkaan pelata Skotlannissa vaan nyt ollaan vain melko lyhyen junamatkan päässä Lontoosta. Royal St. George's on perustettu jo 1887 skottien toimesta, ja sittemmin kenttää on muokattu useasti. Tyypillistä aikojen ja pelin kehityksen tuomaa evoluutiota. Peliareena on pitkä, voimakkaasti kumpuileva ja haastava reititys mahtavilla dyyneillä - maisemiin kuuluvat olennaisesti pitkä heinä, out-rajat, syvät pot-bunkkerit ja taustana meri. Mielestäni kilpagolfia perinteisimmillään ja parhaimmillaan!

Kilpailu on siis edennyt viimeisen kierroksen kynnykselle. Moni ennakkosuosikki sai vapaan viikonlopun, kun peli ei sujunutkaan. Maailmanlistan ykkönen ja kakkonen, Donald ja Westwood, lisäksi muun muassa McDowell, Harrington, Els, Mahan, Watney, Fisher ja monet muut jäivät ulos kekkereistä. Brittiselostaja totesi osuvasti hiljattain: silly old game this golf, even the best in the world loses more than wins. Openin kärjessä ovat Pohjois-Irlannin vankka figuuri Darren Clarke sekä nuori ja raamikas Dustin Johnson. Molemmille soisi voiton, mutta vielä hienompaa olisi heidän tuntumassaan olevan Tanskan Thomas Björnin kruunaaminen mestariksi. Hän nimittäin töpeksi tarjolla olleen voiton viimeksi, kun Open Championship pelattiin Royal St. George'sissa 2003.

Yllätys ei ole, että omat veikkaukseni menivät jälleen kuvainnollisesti syvään raffiin. Suuri kunniamaininta täytyy jälleen antaa Tom Watsonille, 61-vuotiaalle entiselle suurmestarille. Hän teki perjantaina hole in onen ja taistelee yhä jopa sellaisia nuoria leijonia vastaan, jotka voisivat iän puolesta olla hänen lastenlapsiaan. Kokemus ja äly voivat korvata vuosien viemää vetreyttä!

Tänään ehdin vihdoin nauttimaan Open Championshipin jännityksestä. Viasat Golfin lähetys alkuperäisselostuksen kera, historiaa, maisemia, kuivaa brittihuumoria ja hieman myös kuivaa englantilaissiideriä. Ylimääräistä tästä lystistä joutuu maksamaan, mutta niinhän se tuppaa olemaan rakkaiden harrastusten kanssa. Vielä kun sataisiin tuulta ja ehkä sadettakin kuten kolmannen kierroksen alussa - silloin vanhat kunniakkaat links-kentät näyttävät todellisen luonteensa...

Pyöräily se vaarallista on

Yhdeksän etappia on takana, ja suuret vuoret vasta edessä. Tourin tämän vuoden uudistukset reitin sekä mäki- ja kiripisteiden jaossa näkyvät. Vähässä ovat perinteiset tasamaan etapit, jotka päättyvät hurjiin massakireihin. Useina päivinä on lopuksi ryskitty pientä mäkeä ylös maaliin, mikä avaa esimerkiksi P. Gilbertille hyvät saumat voittaa vihreä paita suoraviivaisten sprintterien edestä. Yksi isojen pisteiden välikiri puolestaan käytännössä pakottaa pisterohmut tykittämään kahdesti etapilla. Vilkaistaanpa lyhyesti, miten etapit 6-9 sujuivat:

6. etappi: Norja on paljon kovempi urheilumaa kuin Suomi, tänään muun muassa etappi voitto Skyn Boasson Hagenille ja Hushovd viivan yli maillot jaune päällään kolmantena. Suomalaisia ei ole toistaiseksi ollut samana vuonna Tourissa yhtä enempää!

7. etappi: Cavendish osa kaksi eli HTC:n juna saatiin vihdoin raiteille sopivan tasaisella pätkällä ja silloin ei muille voittoa kovin usein jätetä. Etappi oli kohtalokas muun muassa Bradley Wigginsille ja Cristopher Hornerille, jotka teloivat itseään kaatumisessa. Sen seurauksena pääjoukko katkesi, mutta suurimmat ennakkosuosikit selvisivät nyt aikatappioitta. Boonen siirtyi autokyytiin.

8. etappi: Keskiylängön etappi jäi minulta kokonaan katsomatta, ei tosin tylsyyden takia. Ensimmäinen selvästi mäkinen etappi siis. Vihdoin jokin irtiotto kesti maaliin saakka tai oikeammin yksi mies siitä - Movistarin R. A. Costa. Vinokourov yritti raivoisasti saavuttaa omien sanojensa mukaan viimeisellä Tourillaan jotakin suurta, mutta voimat loppuivat kesken. Kokonaiskisan miehistä ennakkoon kovimmat pysyivät varsin hyvin pakassa, ja kunniamaininta on jälleen annettava Hushovdille. Vieläkin keltaisessa, vaikka nyt piti jo selvitä kohtuullisista nousuista! Yleensä tekemätön paikka sprinttereille.

9. etappi: Päivä, jolloin rytisi jo liikaa. Kaksi kapteeni lisää sairastuvalle, Astanan Vinokourov ja Omega Pharman van den Broeck luunmurtumineen. Koko päivä harvensi joukkoa seitsemän miehen verran, mutta päivän rajuimman näköinen kolari ei ollut vielä siinä. Viiden miehen irtiotto oli pääsemässä ratkomaan etappivoiton, mutta joku Ranskan TV:n idiootti auton ratissa teilasi Flechan tiehen ja samassa johti Hoogerlandin rajuun volttiin suoraan piikkilanka-aitaan! Pahaa teki nähdä jälleen moinen kolari; Flecha ja pahasti ruhjottu Hoogerland raahautuivat silti urhoollisesti maaliin - jälkimmäiselle muuten polkadotit päälle. Thomas Voeckler Europcarista oli jälleen oikeassa paikassa ja nappasi keltaisen harteilleen, vaikka etappivoiton veikin L. L. Sanchez. Draamaa oli siis tarjolla monessa suhteessa liiaksi.

Välipäivän jälkeen on pari sprinttereille kotoista etappia, mutta sen jälkeen alkaa vuorikiipeily pyörillä. Suurin draama - toivottavasti myönteisessä merkityksessään - on vasta edessä. Valitettavasti ensimmäinen dopingkärykin paljastui juuri, eipä näiltä enää vältytä. Minä en nyt ala kuitenkaan hurskastelemaan kuten niin monet tavalliset arjen sankarit tahoillaan tuppaavat tekemään. Olisi itse asiassa hauska nähdä, miten silloin kävisi, jos kaikki työssä käyvät testattaisiin kuin dopingiin tiukasti suhtautuvien lajien urheilijat. Voi sitä käryjen määrää! Ihminen on niin laiska ja tyhmä, että se yrittää aina keksiä keinoja menestyäkseen ilman todellista kovaa työtä...

Palataan kuitenkin vielä hieman noihin pyöräkisoissa niin tavallisiin kolareihin, joita tämänvuotiselle TdF:llä on runsaasti ollut. Saxon N. Sörensen päätyi tantereeseen median moottoripyöräkuskin törppöilyn vuoksi ja Flecha sekä Hoogerland ruhjottiin auton avustuksella. Tuollaiset tunaroivat kuskit saisi samantien siirtää koko loppupäiväksi jalkapatikkaan ja viedä lupa osallistua moisiin tehtäviin enää vastaisuudessa.

Jokaisen maantiepyöräilyä seuraavan luulisi käsittävän, että kaatumiset ja vammat ovat lopulta väistämättömiä. Pelottavimpia paikkoja ovat ajoneuvojen ja pyöräilijöiden väliset törmäykset sekä kovavauhtiset vuoristolaskut, joita vielä usein reunustavat metalliset tai kiviset kaiteet. lisäksi usein on taiteiltava ohuilla renkailla, kovassa vauhdissa, märällä tiellä ja vielä suuressa joukossa. Toivottavasti pahimmat tällit ja törpöt on nyt nähty tämän vuoden Tourilla. Pyöräilkää ihmiset - kypärä ja järki päässä tietenkin!

Tourin taikaa

Maantiepyöräilyn suurin tapahtuma Tour de France on jälleen käynnissä. Jos ensimmäiset viisi etappia ovat olleet alkusoittoa tulevalle, on edessä vielä paljon jännitystä ja draamaa. Järjestäjät ovat täksi vuodeksi muuttaneet näköjään niin kiri- kuin mäkipisteidenkin jakamista sekä muuttaneet alkupään etappien luonnetta hieman totutusta. Tuloksena onkin ollut jännittäviä etappien loppuja.

1. etappi: Katsojan aiheuttama joukkokolari hieman ennen maalia johti pääjoukon hajoamiseen. Alberto Con(quis)tador puolustavana mestarina ja pakotettuna kasvissyöjänä juuttui myös kasan taakse, mikä asetti hänet heti takaa-ajoasemaan. Nyt on pakko tehdä hyökkäyksiä kovimpia kilpailijoita vastaan, kun vuoret saapuvat näköpiiriin. Etapin lopun mäki hajotti kärkiporukkaa lisää ja ennakkosuosikki Philippe Gilbert voitti koitoksen sekä ensimmäisen keltaisen paidan. Thor Hushovd oli sprintterinä varsin hyvä nyppylällä.

2. etappi: Joukkueaika-ajo palasi ohjelmaan, nyt lyhyempänä ettei tulisi liian suuria eroja ennakkosuosikkien välille. Ei tullut suuria eroja, Garmin Cervelo voitti ja Hushovd nappasi keltapaidan käytänössä sekunnin marginaalilla. Contadorin Saxobank Sunguard jäi lähes puoli minuuttia kärkeen, lukuisat joukkueet olivat tusinan sekunnin sisällä kärjestä.

3. etappi: Ei mennyt irtiotto loppuun asti. Kirimiehet ratkoivat voiton ja Garmin juhli taas, nyt Tyler Farrarin vihdoin saavuttamaa voittoa. Keltapaita toimi lopussa apuajajana, ei sitä kovin usein näe.

4. etappi: Taas päättyi melko tasainen etappi pienen mäen päälle. Jälleen karkulaisilla ei ollut asiaa voittotaisteluun, mutta Contador kokeili lopuksi iskua. Cadel Evans voitti kuitenkin etapin ennen Albertoa, noin neljäsosan renkaan mitasta erottamana. Päivän taistelija oli kuitenkin Hushovd, joka pysyi keltapaidassa tultuaan kärjen kanssa samassa porukassa maaliin. Useat kärkinimet, Andy Schleck muiden mukana jäi muutaman sekunnin. Omega Pharma tössi sen verran, että Gilbert ei saanut toista voittoa.

5. etappi: Contador kävi tantereessa, mutta ei kärsinyt pahemmin. Ensimmäiset keskeytykset nähtiin tässä vaiheessa touria. Tälläkään etapilla ei nähty perinteistä ensimmäisen viikon massakiriä, sen verran oli reitin lopussa nyppylää ja mutkaa matkalla. Viime vuosien massasprinttien hallitsija HTC sai kuitenkin voiton, kun Mark Cavendish onnistui jälleen ajoittamaan kirinsä paremmin kuin muut tykit. Kärjessä ei tapahtunut muutoksia kokonaiskisan kannalta.

Miten tästä jatketaan? Vuoret lähestyvät ja ennakkosuosikit sekä varsinkin katsojat odottavat niitä päiviä kovasti. Ensi viikonloppuna saadaan Keskiylängöllä ennakkoa tulevasta rääkistä. Taukopäivän jälkeen suunnataan Pyreneiden jyrkkiin nousuihin, joissa jutun juoni alkaa todella selvitä. Aubisque, Tourmalet, Luz Ardiden, Plateau de Beille. Ketkä taistelevat keltaisesta ja ketkä onnistuvat saamaan yhden päivän sankaritarinansa? Lopulta ratkaisut todennäköisesti tehdään Alpeilla, joilla noustaan jopa yli 2,5 kilometrin pikku töppyröille. Agnel, Telegraphe, Galibier kahdesti satavuotisjuhlansa kunniaksi, Alpe d'Huez. Jos ei vieläkään ole saatu ratkaisua, jää jäljelle vielä aika-ajo.

Toivottavasti Tour jatkuu vähintään yhtä jännittävänä kuin on alkanut. Saa nähdä, mitä huonoja uutisia tulee vastaan. Ei niitä sinänsä tarvita, mutta ainahan jotakin tapahtuu. Heinäkuu on se aika vuodesta, kun minäkin innostun pyöräilystä. Töistä sotketaan päivän päätteeksi seuraamaan ammattilaisten legendaarista rääkkiä kesäisessä Ranskassa, ja menoa ryydittää oiva selostus sekä hienot kulttuurimaisemat. Omat etapit tuppaa tosin jäämään säälittävän lyhyiksi...

Urheilun yö jälleen!

Taas valvotaan, sillä meneillään on niin Jukolan viestin kuin golfin US Openin yö. Hyvä on hieman jännittää näiden harjoitteiden parissa ja lepuuttaa omaa lievästi telottua kinttua. Piti jo aiemmin kirjoitella ennakkoa kisoista, mutta niin vain muut kiireet veivät taas valmistautumiseen tarvittavan ajan.

Golfin US Open

Golfin major-kilpailut ovat suurin yksittäinen syy minulle harkita TV-maksukortin ostoa. Valitettavasti pirulaiset vaikeuttavat tuota päätöstä jatkuvasti. US Open pyörii kuitenkin jo kolmatta kierrostaan Marylandin Bethesdassa, Congressional Country Clubin kentällä. Jälleen on kisanäyttämönä kuuluisa kenttä - tietysti pitkäksi viritettynä ja tarjoiltuna sekä tiukkojen raffien että nopeiden, aaltoilevien viheriöiden kera. Näissä kekkereissä yleensä par-tulos on edelleen rautaa eikä väkisin yritetä saada peliä näyttämään helpolta. Tänä vuonna näköalat kentältä eivät yllä viime vuoden tasolle, vaikka tietysti näyttävää kuvaa perinteikkäältä puistokentältä onkin tarjolla.

Omat veikkaukseni US Openin menestyjiksi, Donald - Kuchar - Ogilvy, eivät taaskaan tuota jättipottia. Pitäisi älyttää enemmän eikä roiskia lonkalta, jos haluaisi saada veikkaukset natsaamaan. Ykköshevonen lähti viimeistään tänään laukalle, kakkonen vielä pyristelee kärjen tuntumassa ja kolmonen on jo vedetty pois radalta. Näyttää siltä, että US Mastersin kaltaista huimaa viimeisen kierroksen taistelua ei saada aikaiseksi. Toki karkumatkalla on Rory McIlroy, kukas muukaan. Hän suli edellisen majorin viimeisellä kierroksella varsin täydellisesti, mutta toivottavasti nyt ei niin pääse käymään. Amerikkalaisten kannalta on erikoista, että heidän pelaajansa eivät laajassa rintamassa taistele maansa mestaruuskisan kärkisijoista kuten niin monesti aiemmin.

Jukolan viesti

Tänä vuonna Jukolan viesti, entistäkin suurempana, järjestetään Vehkalahden maastoissa. Minulla oli aikomus mennä katsomaan viestiä paikan päälle, mutta lopulta jäi se reissu tekemättä. Myöskään sellaista upeaa jännitysnäytelmää kuin viime vuonna ei ole luvassa. Silloin oli pakko taistella hereillä yön yli, kun velipoika kirmasi maailman huippujen joukossa. Nyt ei valitettavasti ole sitä herkkua tarjolla, mutta Jukolan viesti tarjoaa silti omalaatuista kesäyön jännitystä kaikille todellisille urheilufaneille. Ennakkosuosikkeina lienevät taas Kalevan Rasti ja Halden SK.

Jukolan viesti on varmasti Suomen suurin urheilutapahtuma ja samalla legendaarisin suunnistuspiireissä. Samoilla radoilla kisaavat maailman huiput ja eksyilevät tavalliset kuntoilijat. Suuri haaste ratamestarille siis! Suunnistus on vielä hankalampi laji televisioinnin kannalta kuin golf. Sikäli gprs-seurannan tuominen osaksi TV-lähetystä on mainio tapa lisätä lajin kiinnostavuutta. Kääntäkää kakkoselle (TV2 siis) heti, jos jostakin ihmeen syystä satutte tällaista tekstiä lukemaan keskellä yötä!

Lupaan muuten henkilökohtaisesti osallistua Jukolan viestiin ensi vuonna, jos sopiva haaste heitetään eteen. Sen on kuitenkin tultava ajoissa, sillä en halua lähteä vailla treeniä pelleilemään. Nilkat on teipattava siinä tapauksessa varsin tehokkaasti! Nyt riittää, sillä huomio on siirrettävä itse asiaan - siis kahteen yhtä aikaa. Multitasking, haaste miehelle...

Satunnaisia havaintoja alkukesän ajalta

Värikkäät miesten kauluspaidat ovat löytäneet tiensä myös syrjäseuduille - ainakin Ähtäriin. Paikallisissa lakkiaisissa oli sentään miehenaluilla muitakin värejä paidoissaan kuin valkoista, vaaleansinistä tai jotakin yhtä perinteistä. Itse hankin turkoosin kauluspaidan ja näköjään useampi ylioppilas oli tehnyt samoin. Toki värikäs persoonallisuus voittaa aina värikkään pukeutumisen vaan molempi parempi!

***

Maaseutu on eri seutu kuin pk-seutu. Yo-juhlissakin mainittiin kristinusko ja Jumala eikä Suvivirsi ollut pannassa. Tuohon ei mitenkään enää onnistu avarakatseisessa kaupungissa, kun joka tapauksessa joku vetää herneet syvälle nenään! Kristillisyys on osa myös suomalaista kulttuuriperintöä, mutta valitettavasti uskonnon liepeillä pyörii aina paljon hurskastelijoita. Niin kannattajissa kuin vastustajissa.

***

Naisväki lähti kampaamoon, ja miehet päätyivät perunateatteriin. Vanhemmasta päästä, isä ja poika. Harvinaista, olisi pitänyt kuva ottaa. Times, they are changin'!

***

Verigreippisima on muuten mainiota tervetuliaisjuomaksi. Sopii aikuisille, lapsille ja autoilijoille tasapuolisesti. Kuohuu parhaimmillaan kuten kuohuviini! Raikasta ja omaperäistä - toki myös hieman työlästä.

***

Aputoimet keittiössä ja juomien tarjoilu perhejuhlissa on itse asiassa melko mukavaa - jos ei tarvitse vetää puku päällä ja kravatti kaulussa sekä sosialisoida sukulaisten, opettajien ja tuttavien kanssa yhtä aikaa.

***

Kymmenen vuotta. Etukäteen pitkä ja jälkikäteen lyhyt aika.

***

Velipoika näyttää huvikseen räpsityissä promokuvissa urheilijalta mainoksissa. Itse näytän kuin joltakin persupoliitikolta. No onneksi en kuulosta kuitenkaan.

***

Golf se on mentaalinen peli. Yhtenä päivänä kaikki draivit alkuun keskelle väylää, seuraavana päivänä jo kymmenes yritys onnistuu. Tuntuma on jännä asia. Kun kaislikossa suhisee, niin pelimieskin puhisee.

***

Alkaa olla pakko mennä autokouluun. Eihän Suomessa muuten pääse häävisti maalle tai golfkentälle. Siis tekemään sitä minkä varaan koko länsimainen elämäntapa kulminoituu niin vahvasti! No, käytännöllisyys ja hyveellisyys on pyrittävä yhdistämään, ei erottamaan.

***

Muuttaessaan huomaa aina, miten paljon turhaa roinaa kertyykään. Minut varmaankin luokiteltaisiin länsimaalaisittain melko vähän kuluttavaksi ihmiseksi, mutta kaamea tuhlarihan minäkin olen valtaosan maapallon asukin näkövinkkelistä katsottuna. Muovia, paperia, elektroniikkaromua, vanhoja tekstiilejä ynnä muuta. Kaikkeen on käytetty energiaa, se kannattaa pitää mielessä!

***

Energiankulutuksesta päästään moottoriurheiluun, joka on aina vaarallista - paljolti turhaakin. Le Mansin 24 tunnin ajoissa kolisi kunnolla, kun kovat Audi-miehet McNish ja Rockenfeller ottivat Ferrarien kanssa yhteen. Varsin lähellä oltiin kuolonuhrien syntymistä, mutta niiltä onneksi vältyttiin toisin kuin kyseisen kilpailun historiassa niin usein aiemmin. Kestävyysajot yön pimeyksineen ja erilaisine autoineen ovat haastavia, mutta onneksi nykyisin turvalaitteet ovat varsin kehittyneitä. Kaikkia vaaroja ja samalla lajin olennaisia jännitteitä ei kuitenkaan voida koskaan täysin poistaa.

***

Kestävyysajot kesäyössä. Itse kävin 24 Heures du Mansin aikana viilettämässä valoisassa alkukesän hellepäivän illassa - tietysti kauramoottoripyörällä. Polkee, polkee!

Naisten perässä maakuntaan

Setä kävi tässä hiljattain elämänsä ensimmäisillä pikadeiteillä. Se ei kai virallisesti tarkoita välitöntä torjuntaa, vaikka mikäs sen pikaisempaa olisi. Reissu sisäsuomalaiseen maakuntakeskukseen, historialliseen miljööseen, kotimaisen musiikin kehtoon, lätkäkaupunkiin ei tosin ihan saletisti natsannut. Huonona ennusmerkkinä olisi voinut pitää vaikka sitä, että pikavuoro hyytyi ylikuumettuaan matkan varrelle. Olisi pitänyt edes kiertää Forssan kautta, että ostettu lottokuponki olisi voinut tehdä sedästä muutoinkin kuin mielikuvituksen kautta rikkaan.

Missään asiassa ei kehitytä hyväksi ilman harjoitusta. Niinpä setä lämmitteli iltaa varten ikäneidon seurassa eli kävi lounaalla kummitätinsä kanssa. Tosin tuo harjoite oli lähinnä pitkäkestoista keskustelua eikä pikarypistys kärsimättömien neitosten parissa. Kannattaa muuten yhdistää erilaisia tavoitteita samaan reissuun niin ei jää helposti täysin tyhjää arpaa kouraan.

Sanovat, että kristillisissä piireissä on nuoria naisia ylen määrin miehiin verrattuna. Ei ollut tuona iltana ainakaan. Huoltosuhde oli kuten maakunnissa tuppaa olemaan: miehiä vähintään tuplasti naisiin verrattuna, siis nuoria - vanhuus muuttaa sitten aikanaan tuon suhteen päälaelleen. Ilta meni vähän kuin musical chairs, ja isäntiä pyöritettiin ympäri huonetta. Tyhjä rasti osui usein kohdalle, mutta sinänsä on miesten hyvä harjoitella parisuhteen hiljaisuutta tyhjää tuolia vastapäätä.

Mitäs sitten tehdään, kun pikadeitti hiljaisuuden retriitiksi muuttuu? Varsin nopeastihan sen yleensä huomaa, tuleeko kommunikaatiosta mitään luontevasti. Aina voi toki viritellä keskustelua asiasta jos toisestakin, kun on ihmisistä kiinnostunut. Niin epätoivoinen tai teeskenteleväinen ei kuitenkaan pidä olla, että lähtisi toimimaan tuntemuksiaan vastaan, leikkimään ihmissuhteilla tai loukkaamaan ymmärtämättömyyttään ketään. Kaikkia meitä viehättää jotkin asiat ja toiset eivät puolestaan lainkaan. Väkisin ei kannata yrittää, eikä pitkiä vaatimuslistoja ole järkevää laatia. Seurauksena on silloin vain pettymyksiä.

Setä ei oikein ole perinteisen iskemisen kannalla. Alkuun se on mukamas coolia, mutta pikaisesti parisuhdeväkivallaksi muuttuu koko touhu. Liha ja alkoholi sopivat toki hyvin yhteen aterialla vaan ei parisuhteen rakentamisessa. Setä ei olisi kuitenkaan oma itsensä, jos se ei olisi leikitellyt niin sanottujen iskurepliikkien kustannuksella. Päätetään siis siihen, mistä moni baarissa notkuja yrittää alkuun päästä. Iskureplamenu.

Alkuun klassikko:
Käytsä usein täällä? Tylsää ellei tätä käytä jossakin epäsovinnaisessa tilanteessa. Kokeilkaapa vaikka työkaveriin, jumittuneessa hississä tai eksyttyänne väärään vessaan.

Silmiin voi aina katsahtaa:
Kun katson suuriin silmiisi, on minun pakko kysyä: mitä teit isoäidille?

Enkeleitä, onko heitä:
En tiennytkään, että kaltaisesi bisnesenkelit lentävät näin alhaalla.

Remember the protection:
Lähtiskös neiti ulos, jos nyt tulis palohälytys?

Terminaattori:
If you want to live, come with me. Tosi huono, tarjoillaan kökön feikkiaksentin kera. Kun on tarpeeksi huono, voi olla itse asiassa jopa hyvä.

Lionel Ritchie:
(hiljaisuus) Hello, is it me you are looking for? Tarjoillaan luonnollisesti vain puhelimitse ja joten kuten laulua tapaillen.

Matkalla tapahtuu:
Taitaa neidillä olla sama matka? Kokeilla voi vaikka lentokoneessa tai seuramatkalla. Jälleen tylsä ilman sopivaa kontekstia.

Loppuun brutaali pläjäys, joka sopii vain varsin vaativaan makuun:
Saako neidin saattaa siunattuun tilaan? Soveltuu hetkeen, jossa ollaan menossa kirkkoon, kappeliin tai muuhun vastaavaan - niin, siunattuun tilaan. Voi tosin olla, että saatille on turha jatkossa yrittää...

Näissä merkeissä. Elämä on niin vakava asia, että ei siihen voi täysin tosissaan suhtautua. Ei huolta, sanat ja merkitykset ne vääntyvät jatkossakin!

Pää on taas auki

Ei, en ole saanut nakkikioskilla turpaan - suurin syy siihen on se, etten ole käynyt nakkikioskeilla. En ole myöskään kolhinut päätäni hiljattain vaikkapa lamppuun tai oven karmiin. Niin on toki joskus hujopille käynyt.

Golfkauteni on virallisesti avattu täysimittaisella kentällä, Itä-Uusimaan tuulessa eilen. Ei ollut mikään liian hehkeä aloitus, rapiat sata lyöntiä ja vaivaiset 25 pistettä. Toki voisin selitellä syyksi keväistä kenttää ja hitaita, pomppuisia viheriöitä, jotka toki olivat jo vihreitä. Syynä voisi olla myös kova puuskittainen tuuli, joka toisaalla vaikeutti ja toisaalla avitti pelaamista. Myös uudet välineet kävisivät tekosyystä tyrimiseen. Samaten uudet kalossit, jotka mukavasti synnyttivät sormenpään kokoisen rakon kantapäähän. Sisäänajo harjoitteluhallissa ei sisällä kävelyä, mutta kymmenen kilometrin marssi välineet selässä epäsopivien sukkien ryydittämänä tekee reippaasta nuoresta miehestä vaivalloisen vaappujan.

Panostakaa ihmiset laadukkaisiin sukkiin, älkää suinkaan rakkolaastareihin!

Suurin syy epätasaisuuteen on kuitenkin yhä edelleen harjoittelun vähäisyys. Golf vaatii motorisesti ja paljolti myös henkisesti niin monipuolisia asioita, että niitä ei treenaamatta saa kuntoon. Sama pätee tosin valtaosaan ihmismielen ja -kehon harjoitteista. Yksi golfin koukuttavista tekijöistä taitaa perustua siihen, että tavallinen tallaajakin saa jopa heikolla kierroksella aikaan muutaman sellaisen lyönnin, joita isot pojat telkkarissa suorittavat solkenaan. Niin alkoi minunkin kauteni eilen. Paljon surkeaa räpellystä, varovaisia tuuppauksia ja ahnehtimista ongelmiin. Muutama maukas onnistuminen ja yksi mahtava birdie.

Päivän myönteistä antia oli ulkoilun ohella kärsivällisyyden säilyttäminen, vaikka vajaa ravitsemustila, rakot jaloissa, puuskittainen tuuli, liiat odotukset ja keväinen kenttä menoa hidastivatkin. Olen pilannut liian monta kierrosta siihen tavalliseen tyyliin eli huonosti pelattu väylä on upottanut koko veneen loppupäiväksi. Nyt on kuitenkin sellainen tuntuma, että ukolla alkaa olla eväät parempaan lähituntumassa. Uudet välineet osoittivat heti potentiaalinsa: taotuilla wedgeillä svingaaminen on parhaimmillaan nautinnollista ja nykyaikainen molopäädraiveri antaa lisää sekä mittaa että anteeksiantavuutta. Kehittynyt ymmärrys svingimekaniikan perusteista houkuttaa opettelemaan lyöntien työstämistä ja mielen malttaminen ei koskaan ole pahitteeksi. Eikä silti tarvitse pelata tunteettomasti!

Kuules, isäukko! Kohta vihdoin päihitän sinut varmasti, kunhan vain ehtisin riittävästi treenaamaan.

Lopuksi kiinnitän huomion vielä pariin golfin epäkohtaan. Eilenkin oli kentällä käytössä talvisääntö eli palloa saa lyhyeksi leikatulla alueella tupsuttaa ruoholle. Minä en periaatteesta tehnyt niin kertaakaan ja kenties hävisin muutaman lyönnin. Tässä kohdin olen samaa mieltä kuin monet vanhan kaartin golfarit. Lajin luonteeseen kuuluu, että kenttä ei ole aina jos koskaan optimaalisessa kunnossa. Pelaajien on opeteltava hyväksymään tietty luonnollinen vaihtelu ja sopeuduttava siihen. Tällä tavoin voidaan pudottaa sekä kentänhoidon aiheuttamaa ympäristökuormitusta että pelaamisen kustannuksia. Nykyisin liian usein talvisääntöä käytetään pitkälle kesään - jopa ammattilaiskiertueilla!

Toinen golfin epäkohta on sen edellyttämä autoilun tarve. Minulla ei olisi tällä hetkellä muuten suurta halua siirtyä yksityisautoilun suuntaan, mutta golfkentille on niin kovin vaikeaa päästä muuten. Jotta voisin harrastaa rakastamaani lajia monipuolisesti ja itsenäisesti, on minun käytännössä välttämätöntä vihdoin suorittaa ajokortti ja hankkia auto. Toki siitä on muutenkin hyötyä, mutta luonto ei kiitä tästäkään elintasoansasta. Who's gonna drive you home tonight?

Pää on taas auki ja kyllä sitä auotaankin, kun paikka tulee!

Kannattaa muuten kuunnella hyvää musiikkia. Minulla soi nykyään yleensä jokin biisi päässä, joten silloin sen on parempi olla hyvä. Eilen kentällä takoi tajunnassa Bostonin More Than a Feeling. Ei paha!

Suurkiitos, äiti!

Äitiys on helposti niin kovin kipeä asia. Kaikilla meillä on äiti, mutta monien äitisuhde on varmasti vaikea. Monet ovat tulleet tahtomattaan äidiksi, monet taas eivät koskaan pääse äidiksi. Useat eivät edes halua olla äitejä. Minä uskon kuitenkin, että me kaikki kaipaamme jonkinmoista äitihahmoa elämäämme. Tunnustamme toiveen tai emme.

Äitiyteen kohdistuu niin valtavia odotuksia yksilöiden ja yhteisöjen tasolla, että pettymyksen tunteet ovat väistämättömiä. Äidit, te ette ole täydellisiä. Ei teidän tarvitsekaan olla! Äidit, isät, naiset, miehet - voitte paremmin, kun uskallatte olla vajavaisia ja myönnätte sen. Ei ole helppoa, mutta rehellisyys ja rakkaus ei koskaan ole sitä yksistään syvimmältä olemukseltaan.

No, mitäpä minä tietäisin äitiyden riemuista ja kivuista? Sattuneista syistä en voi koskaan kokea sitä puolta vanhemmuudesta ja ihmisyydestä. Voin vain aavistella ja yrittää hieman ymmärtää. Äidin ilo ja tuska lapsistaan on varmasti vailla vertaansa. Lisäksi nainen ei ole eikä hänen pidä ollakaan pelkästään äiti, vaikka se siunaus osaksi tulisikin. Hatunnosto kuitenkin teille, jotka selviätte päivästä toiseen! Ette ole yksin - teillä on toisenne. Ja jopa miehet voivat olla tukena, kun heitä armollisesti koulii...

Lopuksi kiitän omaa äitiäni. Sinä olet tärkein yksittäinen ihminen tähän saakka elämääni. Sitä ei voi kiistää. Et ole onnistunut kaikessa ja monesta olet joutunut luopumaan äitiydenkin vuoksi. Hyvin olet kuitenkin selvinnyt. Sellaiset ihmiset ovat harvassa, jotka kykenevät tunnustamaan heikkoutensa ja virheensä eivätkä silti luhistu kyvyttömyyden tunteeseen. Äitini, sinä olet yksi heistä. Olet ehkä ollut maan hiljaisia, mutta sinulla on liiaksi sanottavaa ollaksesi aina kiltisti hiljaa.

Äiti rakas, sinun kanssasi olen käynyt valtavasti hyviä keskusteluja. Kummasti olet jaksanut vuodatuksiani, ja olenhan vain yksi neljästä lapsestasi. Sinulla on valtava merkitys siinä, että lapsistasi on kasvanut likimain suoraselkäisiä, avarakatseisia ihmisiä. Sinun arkinen uskosi on nähdäkseni kantanut koko perhettämme eikä mikään osoita rakkautta sen suuremmin. Nyt tulee tippa linssiin... Emme voi unohtaa sitä koskaan ja niin on hyvä.

Äitini. Toivon ja uskon, että saat nauttia äitiyden, naiseuden ja elämän hyvistä puolista vielä paljon ja pitkään. Antaa elämän yllättää! Kärsivällisyyttäsi on koeteltu kovin ja paljosta olet jäänyt paitsi, mutta koskaan et ole antanut periksi. Se elämänmakuinen esimerkki puhuttelee minua ja luullakseni myös sisaruksiani syvästi. No, voisin taas kirjoittaa asiasta vielä pitkästi. Taidan kuitenkin vihdoin pakata reppuni ja suunnata luoksesi. Ehkä saan sanottua lopun olennaisen sitten perillä.

Tässä vaiheessa rohkenen jo olla ylpeästi se punaposkinen mammanpoika! Ei sillä suosituimmuuskisoja voiteta, mutta turha on totuutta kierrellä. Lopulta se tulee kuitenkin esille. Hyvää äitienpäivää! Muistakaa äitejä myös muulloin kuin yhtenä varta vasten kehitettynä päivänä! Arjen asenne se vasta puhutteleekin.

Aika kulkee, mies muuttuu

Varoitus! Seuraava teksti saattaa ahdistaa lukijaa, mikäli tämä on tottumaton käsittelemään vaikeita asioita. Kirjoittaja edustaa tässä blogissa vain itseään yksityisenä kansalaisena ja ajattelijana - ei siis työnantajaansa, kirkkokuntaansa, sukuaan tai mitään muutakaan itseensä kytkeytyvää sosiaalista viitekehystä. Kirjoittaja ei harrasta tuomitsemista vaan keskustelee mielellään erilaisten ihmisten kanssa. Tällöin tosin edellytetään avointa mieltä.

Olen kuullut melko usein kommentteja siitä, miten en ole tehnyt nuorille ihmisille tyypillisiä asioita aikaisin. Asepalveluksen suoritin melko myöhään, perhe on perustamatta, maailmanmatkat lähes tekemättä, nuoruuden huolettomat huvitukset varsin vähissä, ajokorttikin suorittamatta... Ulkoisia asioita, joihin on helppo kiinnittää huomiota - myös oman pään sisällä. Toisaalta olen joutunut käymään läpi monia asioita, useat sisäisiä, joita turhan monet aikaihmisetkään eivät tunnu uskaltavan kohdata. Tällaisissa ikävissäkin kokemuksissa piilee kuitenkin paremman huomisen ydin, enkä aio kiltisti vaieta monia kiusaavista tosiasioista. Ne ajat ovat osaltani taakse jääneet.

Ilman osakseni sattuneita koettelemuksia tuskin olisin edes puoliksi se mies, joksi olen tähän saakka ennättänyt. Vuosia kestänyt koulukiusaaminen ja sitä seurannut eristyminen, liian ahtaassa yhteisössä ja ilmapiirissä vietetyt lapsuus- ja nuoruusvuodet, lapsuuden sairaalareissut, kelpaamattomuuden tunne ja vähättely, pelon vallassa oleminen, jo lukioiässä koettu burnout ja sitä seurannut varsin rajukin masennuskausi, surkeasti alkanut opiskelu ja itsenäinen elämä, pitkälti toista vuotta kestänyt työttömyys heti valmistumisen jälkeen. Paskaa niskaan. Useimmilla ei ole kanttia ja valmiuksia käsitellä tällaisia asioita nuoruudessa. Helppoa ei ole ollut minullakaan, ja vähästä on elämänhalu toisinaan riippunut.

Omin voimin en ole vaikeuksistani selvinnyt. Jo pikkupoikana on minuun syvästi uponnut se keskeinen viesti, joka Raamatussa meille kerrotaan. Paljolti siksi olen yhä tässä, haluan elää ja uskallan puhua vaikeista asioista murtumatta. Erittäin suuri kiitos kuuluu myös äidilleni, joka on kuunnellut kaiken muun elämän tarjoileman sonnan ohella minulle tyypillisiä vuodatuksia vuodesta toiseen. Minä uskon Jumalaan eikä ihmisille ole mielestäni Jeesusta parempaa esimerkkiä. Siinä se nyt rehellisesti on. Tämä tietysti nostaa todella monelle kaverilla niskavillat pystyyn tai tuo punaista näkökenttään. Monilta osin se on täysin ymmärrettävää, sen verran pahasti on tuota perimmäistä rakkauden sanomaa vääristelty mitä erilaisimpien tarkoitusperien vuoksi.

Minä en voi olla uskomatta kuten monet eivät voi uskoa. Ei ole helppoa näinkään päin - ja vielä vähemmän hurskastelun sekä sädekehien paikka. Raa'an raadollista on ymmärtää oma rajoitteisuus mutta samalla perimmiltään sangen vapauttavaa. Tietysti voidaan väittää, että minut on aivopesty uskomaan satuihin jumalasta. Olenhan sentään käynyt kilttinä poikana pyhäkoulua liki vuosikymmenen ajan. Kysyn itse keneltä hyvänsä, mihin heidät on saatu uskomaan. Minä hyväksyn kritiikin, oikeastaan edellytän sitä, mutta sen esittäjiltä vaadin myös tiukkaa itsekriittisyyttä. Muutoin heidän kommenttinsa eivät ole painavia arvoltaan. Nähdäkseni tie täydempään ihmisyyteen vaatii oman järjettömyyden ja rajallisuuden myöntämistä, jotta voisi suhtautua ympäristöönsä hyväntahtoisen vakavasti.

Olen kantanut aivan liikaa syyllisyyttä mitä monituisimmista asioista, mutta alan olla täynnä sitä touhua. Niin paljon on tähän sieluun tullut arpikudosta, että se kuitenkin pitää miehen melko tehokkaasti maassa kiinni. Myönnän avoimesti rajoitteeni ja tarpeeni oppia uutta, mutta en suostu enää sylkykupiksi tai syrjityksi. Jopa ammattilaisiksi itseään tituleeraavat ovat todenneet minulle, että olen peruspessimisti tai että minulla on heikko itsetunto. Huonoimmilla hetkilläni nuo kommentit lienevät sopineen minuun, mutta nykyisin en todellakaan tunnista itseäni tuollaisesta typerästä rienauksesta.

Sen joudun toteamaan, että kaikista ongelmista pahin on yksinäisyys. Omani on pahimmillaan saavuttanut lähes eksistentiaaliset mittasuhteet - ainakin omassa mielessäni, siinä ainoassa paikassa, jossa kukin meistä näitä asioita pohjimmiltaan käsittelee. Kaikki vaikeudet kestää paremmin, jos niitä ei tarvitse kohdata yksin. Myöskään riemunaiheet eivät ole yksin koettuina kovin kummoisia. Ihminen ei kestä yksinään kovin kauan, ei vahvinkaan meistä.

Tässä on tullut harrastettua ainakin puolijulkista vuodatusta, jossa on omat synkät vivahteensa ja happamat juonteensa. Minun on myönnettävä, että vuodet ovat kypsyttäneet mieltäni kohti yhä voimaakkaampaa elämänhalua. Ei ole ollut lainkaan suosittua joutua käymään läpi vaikeita asioita siinä iässä, kun useimmat muut ikäiseni ovat juosseet unelmiensa perässä ja toteuttaneet halujaan hyvin lyhytnäköisesti. Toki voi olla niinkin, että ymmärrän monien kasvun vaiheet täysin väärin. No, joka tapauksessa kykenen käymäni tien takia pääsemään juttuun hyvin monenlaisten ihmisten kanssa. Avoimuus ja rehellisyys synnyttää usein hyvin yllättävää vastakaikua muilta ihmisiltä. Monesti olen miettinyt, miksi ihmiset kertovat minulle sellaisia asioita, joista eivät monille avaudu. Olen kai sittenkin luottamuksen arvoinen!

Voimakkaasti virinnyt elämänhalu näkyy monella tavalla. Nuoruudessani jopa vihasin musiikkia, koska en osannut soittaa tai laulaa. Olisi pitänyt kuunnella iskelmää tai nuorison suosimia yhtyeitä. Bändipojat ja kuorotytöt olivat jotenkin parempia nuoria kuin muut ikäisensä. Siltä minusta tuntui. Olen viime vuosina alkanut nauttia monenlaisesta musiikista eikä minulle kannata tyrkyttää mitään kaupallisesti tai sosiaalisesti suotuisaa soopaa. Kuuntelen sellaista musiikkia, josta saan hyvän mielen. Tärkeää on toimiva melodia ja tarttuva rytmi, juureva tarina ja osuva lyriikka tuo lisäarvoa. En halua jumittua mihinkään tiettyyn genreen, koska silloin ymmärrykseni ei parane ja kehity monipuolisesti.

Nuorena uskoin vakaasti myös siihen, että olen surkea esiintyjä, tylsäkin tyyppi enkä ainakaan hauska. Miten väärässä olinkaan! Esimakua sain jo lukiossa ja sittemmin useat kokemukset ovat vahvistaneet itseluottamustani esillä olemisen ja huumorin saralla. Haluan ehdottomasti löytää rakentavia tapoja käsitellä kipeitä ja vaikeita asioita. Siinä tehtävässä komiikka ja huumori toimii mainiosti, mutta niiden kanssa on oltava tarkkana ettei heittäydy ainaiseksi pelleksi. No, sukuani seuratessa olen todennut, että minussa on ollut jo lähtökohtaisesti huumorin siemen. Se on alkanut puhjeta kukkaan elämän tarjoileman sonnan, kyynelten ja korvennuksen vaikutuksesta. Tuloksena saadaan monitahoista, mustaa ja outoakin huumoria, josta saavat vielä monet kärsiä!

Moni muukin asia on muuttunut. Suhtauduin alkoholiin aikanaan varsin kielteisesti, mutta nyt jopa harrastan pienessä mittakaavassa oluiden maistelua. Tyhmä juo paljon ja kärsii pahasta olosta, viisas juo harkitusti ja ruokkii makuaistiaan laadukkaasti. Olen todennut myös nauttivani opettamisesta - siihen kaikilla opettajien lapsilla lienee osin kompleksinen suhde ainakin nuoruudessa. Kirjoittaminen luonnistuu myös, ja haluan opetella kynäilemään monipuolisesti. Olen päätynyt työhön, jossa tietotekniikan kanssa veivataan päivät pitkät. Huvittavaa sekin, sillä kymmenen vuotta sitten en olisi millään uskonut näin käyvän! Voin myös esimerkiksi laulaa, tanssia ja hakata nyrkkeilysäkkiä kuntosalilla - nekin asioita, joita taannoin kammosin.

Voisin jatkaa taas juttua yhä edelleen, sillä niin valtavasti olen ehtinyt työstää ajatuksia vajaan kolmikymmenvuotisen matkani aikana. Siksi en enää haluakaan vaieta. Minulla on liiaksi annettavaa ollakseni hiljaa. Jos kaltaiseni tyypit vaikenevat, joudumme kuuntelemaan vain tyhmempien, itsekkäämpien sekä ajattelemattomien värssyjä. Ne virret eivät koskaan vaikene, mutta toisenlaista ääntä tässä maailmassa tuodaan aivan liian vähän esiin. En silti halua ylpistyä ja alkaa suhtautua erilaisiin ihmisiin väheksyvästi. Olisi silti huutava vääryys alkaa suvaitsevaisuuden nimissä hyväksyä kaikenlaista touhua, ettei tulisi leimatuksi - niin - kummalliseksi, jopa vääränlaiseksi. Hyväksyminen ja ymmärtäminen liittyvät toisiinsa mutta eivät ole yhtä. Sama pätee älyyn ja viisauteen sekä moneen muuhun keskeiseen käsitteeseen.

Ihmisten Puolueen Topi-Petteriä lainatakseni minä rakastan päiviä, ja minä vihaan päiviä. Samaan aikaan. Aidosti ja oikeasti. Rakastan auringonlaskuja, kävelylenkkejä luonnossa, rantakallioita ja syvällistä pohdiskelua. Rakastan golfkenttiä ja itse peliä sekä liikuntaa ja tarttuvia rytmejä. Nautin ruoanlaitosta sekä moninaisista mauista. Rakastan keskusteluja, pelejä ja monipuolista lukemista. Luonnollinen estetiikka puree minuun kuin mäkäräinen etelän ihmiseen erämaassa. Saan voimaa huumorista, opettamisesta ja uuden oppimisesta. En siis taida olla tavallinen suomalaismies, kun hoin juuri rakastamista kuin mikäkin etelän hurmuri. Toisaalta nautin suuresti myös urheilun seuraamisesta.

Toisaalta vihaan syvästi teeskentelyä, pyrkyryyttä ja itseriittoisuutta. Inhoan tekopyhyyttä ja hurskastelua, tekipä sitä kuka tahansa. Vihaan ongelmien peittelyä, sulkeutuneisuutta ja syyttelyä. Kiittämättömyys samoin kuin merkityksettömät kehut ovat luotaantyöntäviä. En hyväksy kapeakatseisuutta ja sulkeutuneisuutta. Kaiken tämän jälkeen on todettava, että en jaksa enää olla idealisti tai pessimisti. Vähitellen opin ymmärtämään maailmaa paremmin, mutta en voi hyväksyä lukuisia asioita ja tapoja siinä. Olisin luuseri, jos antautuisin vääryydeksi kokemieni asioiden edessä. Olisin luuseri myös, jos yrittäisin pakottaa kaikki muut omaan muottiini.

Minä olen tällainen. Työstän ajatuksia koko ajan - halusin tai en. Olen vähitellen kasvanut persoonallisuudeksi, joka ei halua olla sisäisesti tai ulkoisesti harmaa ja huomaamaton. Ulkoinen muutokseni on toistaiseksi ollut melko maltillinen, mutta sisäisesti maailmani on mullistunut. Se sama arka ja pelokas poika kymmenen vuoden takaa lannistavasta masennuksen tilasta on muuttunut rohkeammaksi nuoreksi mieheksi, jonka sisällä palaa voimakas halu elää tasapainoisesti ja merkityksellisesti. Sisimmässäni kannan aina tiettyä temperamenttia ja koettelemusten painolastia, mutta niin kauan kuin haluan oppia uutta ja kunnioittaa lähimmäisiäni olen todella elossa.

Useimmat unelmistani ovat vielä toteutumatta, vaikka pilvilinnoihin en tähtääkään. Yksin ei voi unelmista totta tehdä, sen asian kanssa taistelen päivittäin. Olen kuitenkin ajan myötä viisaampi sen suhteen, mitä elämässäni on todella tärkeää. Kun unelmia toteutetaan yhdessä, ne muovautuvat uudestaan. Todellinen yhteistyö muovaa aivan uusia näkymiä, joita yksittäinen ihminen - suurikaan ajattelija - ei kykene omasta sielustaan yksin tuottamaan. Minäkin olen sisimmässäni yhä pieni poika, joka kaipaa rakkautta ja välittämistä. Se ei vie mitään miehisyydestäni pois, sillä vain lujat tyypit uskaltavat kohdata itsensä ja myöntää tunteensa. Kukin voi työstää sen asian tavallaan, siihen ei ole malliratkaisuja.

Jokaisen päivän päätteeksi voin vain toivoa, että ymmärtäisin elämänkokemusteni tarkoituksen ja voisin työstää niitä rakentavasti. Ehkä joku muukin voi saada ajatuksistani ja avoimuudesta jotakin arvokasta. Toiveeni on kyetä auttamaan muita ja uskaltaa ottaa apua vastaan. Minne tieni viekin, en selviä reissusta vain omin nokkineni. Jokainen päivä, jona opin jotakin uutta enkä menetä uskoa tulevaisuuteen, en ollut arvokas vaikka ei silti alkuun tuntuisikaan. Jos saavutan jotakin teeskentelemällä ja mielistelemällä, olen rakentunut sellaiset aikaansaannokset hiekalle.

Avoimuus ja herkkyys ei tee minusta heikkoa ja haavoittuvaa, sillä minä olen jo valmiiksi sellainen. Jos olen sinut jonkin asian kanssa, se ei enää muserra minua vaan tekee minusta luottavaisen ja päättäväisen. Kun osaan nauraa itselleni, ei minua helposti nujerreta. Minun tieni on ollut kärsivällisyyttä koetteleva ja vastoinkäymisten sävyttämä, sen taustan kanssa on elettävä. Monet lähipiirissäni ovat niin ikään olleet koettelemusten kourissa. Jokainen meistä tuntee omat kipunsa jäsenissään ja mielissään aina tiukimmin - olennaista on se, miten toimimme niiden kanssa. Elämä ei ole yleensä helppoa eikä koskaan täysin eheää.

Siinä sitä on pitkää tuuttausta kerrakseen. Purin edellä varmaankin enemmän kuin monet miehet tai naiset eläessään, mutta minulle tuo oli vasta pieni raotus pinnan alle. Pitäisi varmaankin kirjoittaa joskus kirja. Näin kevään koittaessa kehotan kysymään itseltänne: Mihin minä uskon? Mikä auttaa minua jaksamaan? Miten tavoittelen menestystä elämässäni? Mitä oikeasti haluan tehdä elämäni aikana? Mitä kaikkea kannankaan sisälläni? Ei ole patenttivastauksia. Kysely- ja ihmettelyikä on koko elämän mittainen, kun säilyttää lapsen ihmettelyn ja riemun edes pienenä osana itseään.

Onnittelut sinulle, joka oikeasti jaksoit lukea tänne asti. Todennäköisesti tulisimme hyvin juttuun keskenämme ellemme ole jo tulleetkin!

Elämä on liian arvokas asia teeskenneltäväksi. Se on niin vakava asia, että sillä täytyy välillä nauraa hyväntahtoisesti.

Vappuna 2011, yksittäinen ja yksinäinen ajattelija Espoossa

Va(a)litusvirsiä

Tänään putosi tiketti laatikkoon valvovain silmäin alla. Löytyi sopiva ehdokas - ainoa, joka varmasti täyttää lupauksensa. Numero nada, zip zip, fossiilisen hiilen säästäjä, Mr./Mrs. E. Vote, kampanjapäällikkönään Inget Vinst. Älkää nyt hyvät ihmiset kuitenkaan luulko, että olisin tehnyt valintani kevein mielin. En jäänyt kotiin nukkumaan, koska äänestämisen pitäisi olla tärkeää. Oikea protestiääni on tyhjä lippu uurnaan.

Miksi tein näin? Lyhyesti sanottuna olen pettynyt niihin vaihtoehtoihin ja siihen keskustelun tasoon, jota on ollut tarjolla. Lisäksi järjestelmässä on omat puutteensa, joita en nyt jaksa ruotia. Olisin mielelläni antanut ääneni sopivaan osoitteeseen, mutta kukaan ei onnistunut vakuuttamaan minua. Hyviä ehdokkaita ja luultavasti tulevia kansanedustajiakin toki on, mutta en satu vielä tuntemaan sellaisia tyyppejä, joille ääneni olisin halunnut antaa. Toivottavasti asiat paranevat lähivuosina, ettei tarvitsisi osoittaa tyytymättömyyttään tällä väärin ymmärretyllä tavalla. Niin, en ole edes enää työttömyysloukussa, mutta tiedän silti jonkin verran akuutista kärsimyksestä Suomessa.

Miten vaaleissa käy? Nyt tulevat ruutuun ennakkoäänet - eivät tosin kaikki. Tämän blogin hallitusveikkaukset ovat seuraavat. Perussuomalaiset ovat jo varmoja voittajia, mutta Soinin porukat ovat kohta totisen paikan edessä. Hallitukseen meno tarkoittaa lähes varmasti suurten puheiden syömistä, joten arvelenkin persujen jättäytyvän "kansan vankan tuen" puitteissa oppositioon louskuttamaan lukuisia leukojaan. Sillä tavoin bluffia voidaan kenties vedättää jopa neljä lisävuotta veret seisauttavaa voittoa kohti.

Kokoomus todennäköisesti ottaa hallitusneuvotteluiden vetäjän roolin ja sliipattu Katainen saanee johtaakseen katajaisen kansamme uuden hallituksen. Ennakkoäänten jälkeen näyttäisi siltä, että SDP:llä voisi olla latu auki hallitukseen ja Keskustalla takaisin opposition turvesuolle. Valitettavasti uusi eduskuntamme lienee sangen pirstaleinen, mikä heikentää sen ja tulevan hallituksen toimintakykyä. Sellaiseen menoon ei olisi varaa, jos ajatellaan kansamme hyvinvointia kokonaisuutena. Toivottavasti puoluekentän muutos johtaa oikeasti poliittisen muutokseen, jossa ei vain ratsasteta populismin keppihevosella auringonlaskuun. Valitettavasti moni poliitikko vaihtaa mielipidettään nopeammin kuin varjonsa...

Mitäpä muuta sinne hallitukseen mahtuisikaan? Toki persuja on pirun vaikea jättää ulkopuolelle murskavoiton vuoksi, mutta kokkarit ja demarit voisivat yrittää houkutella joka Vasemmistoliiton tai Vihreät mukaan. Todennäköisesti molemmat. RKP otetaan joka tapauksessa mukaan - kaksikielinen maa ja hallitus. Kristillisdemokraatit jäänevät jälleen ulos, jos ei muuten niin vaikkapa edelleen homokohun varjolla. Perussuomalaisten käyttökelpoisuus hallitusvastuuseen on muuten varsin kyseenalaista, sillä Soini-ilmiö vetänee eduskuntaan sangen sekalaisen ja vaikeasti hallittavan poppoon. Tällöin äänestyksiä varten tarvittaisiin vähintäänkin kohtuullinen eduskunnan enemmistö, ettei kävisi köpelösti. Voi tosin olla liian vaikeaa sovittaa täysin erilaisia vaatimuksia samaan pataan.

Moni juhlii tänä iltana uutta aikaa, mutta vähänpä he maailmasta ovat oppineet. Toiset pettyvät rankasti. Hallitusneuvottelut tuovat lisää porukkaa tähän kastiin ja kylmä todellisuus iskee viimeistään seuraavien vuosien pudottaessa suomuja silmiltä. Maassamme on moni asia hyvin eikä sitä toivottavasti sotketa jatkossakaan. Emme saa kuitenkaan sulkea silmiämme niiltä ongelmilta ja inhimillisen hädän muodoilta, joita parhaissakin maissa - myös Suomessa - aina jossakin määrin esiintyy. Tulevaisuutta ei voi rakentaa ennakkoluulojen, välttelyn, katteettomien lupausten, riitelyn, vastustamisen ja rakentamattoman kritiikin varaan.

En ole pessimisti, mutta olen joutunut oppimaan yhtä sun toista ihmisyydestä. Hyvää ja huonoa kovemman kautta. Minua ei helposti vakuuteta, kun on kyse tärkeimmistä asioista! Politiikka on oikeasti tärkeää, älkää nyt hyvät ihmiset tehkö Eduskuntatalosta mitään helvetin Big Brother -taloa! Toteaa isoveli, joka pyrkii kantamaan vastuunsa ja kohtelemaan muita siten kuin soisi itseään kohdeltavan.

Kuitti. Taksikuitti. Arkadianmäelle tai -mäeltä. Kyllä kansa maksaa. Piste.