Pää on taas auki

Ei, en ole saanut nakkikioskilla turpaan - suurin syy siihen on se, etten ole käynyt nakkikioskeilla. En ole myöskään kolhinut päätäni hiljattain vaikkapa lamppuun tai oven karmiin. Niin on toki joskus hujopille käynyt.

Golfkauteni on virallisesti avattu täysimittaisella kentällä, Itä-Uusimaan tuulessa eilen. Ei ollut mikään liian hehkeä aloitus, rapiat sata lyöntiä ja vaivaiset 25 pistettä. Toki voisin selitellä syyksi keväistä kenttää ja hitaita, pomppuisia viheriöitä, jotka toki olivat jo vihreitä. Syynä voisi olla myös kova puuskittainen tuuli, joka toisaalla vaikeutti ja toisaalla avitti pelaamista. Myös uudet välineet kävisivät tekosyystä tyrimiseen. Samaten uudet kalossit, jotka mukavasti synnyttivät sormenpään kokoisen rakon kantapäähän. Sisäänajo harjoitteluhallissa ei sisällä kävelyä, mutta kymmenen kilometrin marssi välineet selässä epäsopivien sukkien ryydittämänä tekee reippaasta nuoresta miehestä vaivalloisen vaappujan.

Panostakaa ihmiset laadukkaisiin sukkiin, älkää suinkaan rakkolaastareihin!

Suurin syy epätasaisuuteen on kuitenkin yhä edelleen harjoittelun vähäisyys. Golf vaatii motorisesti ja paljolti myös henkisesti niin monipuolisia asioita, että niitä ei treenaamatta saa kuntoon. Sama pätee tosin valtaosaan ihmismielen ja -kehon harjoitteista. Yksi golfin koukuttavista tekijöistä taitaa perustua siihen, että tavallinen tallaajakin saa jopa heikolla kierroksella aikaan muutaman sellaisen lyönnin, joita isot pojat telkkarissa suorittavat solkenaan. Niin alkoi minunkin kauteni eilen. Paljon surkeaa räpellystä, varovaisia tuuppauksia ja ahnehtimista ongelmiin. Muutama maukas onnistuminen ja yksi mahtava birdie.

Päivän myönteistä antia oli ulkoilun ohella kärsivällisyyden säilyttäminen, vaikka vajaa ravitsemustila, rakot jaloissa, puuskittainen tuuli, liiat odotukset ja keväinen kenttä menoa hidastivatkin. Olen pilannut liian monta kierrosta siihen tavalliseen tyyliin eli huonosti pelattu väylä on upottanut koko veneen loppupäiväksi. Nyt on kuitenkin sellainen tuntuma, että ukolla alkaa olla eväät parempaan lähituntumassa. Uudet välineet osoittivat heti potentiaalinsa: taotuilla wedgeillä svingaaminen on parhaimmillaan nautinnollista ja nykyaikainen molopäädraiveri antaa lisää sekä mittaa että anteeksiantavuutta. Kehittynyt ymmärrys svingimekaniikan perusteista houkuttaa opettelemaan lyöntien työstämistä ja mielen malttaminen ei koskaan ole pahitteeksi. Eikä silti tarvitse pelata tunteettomasti!

Kuules, isäukko! Kohta vihdoin päihitän sinut varmasti, kunhan vain ehtisin riittävästi treenaamaan.

Lopuksi kiinnitän huomion vielä pariin golfin epäkohtaan. Eilenkin oli kentällä käytössä talvisääntö eli palloa saa lyhyeksi leikatulla alueella tupsuttaa ruoholle. Minä en periaatteesta tehnyt niin kertaakaan ja kenties hävisin muutaman lyönnin. Tässä kohdin olen samaa mieltä kuin monet vanhan kaartin golfarit. Lajin luonteeseen kuuluu, että kenttä ei ole aina jos koskaan optimaalisessa kunnossa. Pelaajien on opeteltava hyväksymään tietty luonnollinen vaihtelu ja sopeuduttava siihen. Tällä tavoin voidaan pudottaa sekä kentänhoidon aiheuttamaa ympäristökuormitusta että pelaamisen kustannuksia. Nykyisin liian usein talvisääntöä käytetään pitkälle kesään - jopa ammattilaiskiertueilla!

Toinen golfin epäkohta on sen edellyttämä autoilun tarve. Minulla ei olisi tällä hetkellä muuten suurta halua siirtyä yksityisautoilun suuntaan, mutta golfkentille on niin kovin vaikeaa päästä muuten. Jotta voisin harrastaa rakastamaani lajia monipuolisesti ja itsenäisesti, on minun käytännössä välttämätöntä vihdoin suorittaa ajokortti ja hankkia auto. Toki siitä on muutenkin hyötyä, mutta luonto ei kiitä tästäkään elintasoansasta. Who's gonna drive you home tonight?

Pää on taas auki ja kyllä sitä auotaankin, kun paikka tulee!

Kannattaa muuten kuunnella hyvää musiikkia. Minulla soi nykyään yleensä jokin biisi päässä, joten silloin sen on parempi olla hyvä. Eilen kentällä takoi tajunnassa Bostonin More Than a Feeling. Ei paha!