Joulu on taas, vaikkei ehkä siltä niin tunnukaan. Itse vietän ensimmäisen jouluni nykyisellä kotiseudullani, en sentään aivan yksin. Poikamieskliseistä mukana on olut, kinkkua, pöytälätkä ja jenkkifutiksen joulunajan ottelut - viimeinen ei tosin lainkaan suomalaista. Joulupuun virkaa saa nyt toimittaa parikymmensenttinen sypressi, kinkku puolestaan on valmiiksi kypsä ja hieman toista kiloa.
Joulun varjolla sain sentään itseni siivoamaan ja tietysti laittamaan ruokaa sekä leipomaan. Jouluksi kotiin -sarjan matkarahat menivät nyt siis ruokiin ja juomiin. Nyt on hyvä mahdollisuus haastaa itsensä tekemään jouluruokaa omin käsin ja ehdoin. On se jännä, miten paljon kummastusta lanttusurvoksen tekeminen voikaan aiheuttaa. No, sen siitä saa, kun on tottunut kotiäidin poikana syömään rehellistä kotiruokaa. Liisteri kuuluu suksen pohjaan tai tapetin taa.
Viettäkää levollista joulua - mieluummin vähäeleistä kuin vähä-älyistä. Kukaan ei jaksa kauan ilman aitoja levon hetkiä. Syökää ja juokaa hyvin muttei ylen. Iloitkaa siitä hyvästä, joka osaksenne on suotu. Unelmoikaa niistä asioista, joita ette vielä ole saavuttaneet. Muistakaa myös ne vaikeudet, jotka ovat teitä matkallanne koulineet. Nauttikaa rakkaiden ihmisten seurasta, jos olette onnekkaita. Emme ole täällä yksin, sillä meille on annettu toivo!
Joululla on sanoma. Se ei oikeasti muuten ole "kuluttakaa niin paljon että pelastumme". Elämä on niin täynnä syitä stressiin, että silloin täytyy vähitellen löytää tapoja irtautua suorittamisesta. Väkisin ja teeskentelemällä ei koskaan synny mitään todella kestävää ja aitoa. Näin synkkään vuodenaikaan totean lopuksi, että pimeydessä pienikin valo näkyy kirkkaasti!
Siunattua Joulua tasapuolisesti kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti