Oma rakas Suomi-neitomme täytti juuri 92 vuotta, ja tietysti kolmannen vuosikymmenensä koettelemuksia muisteltiin tapojen mukaan. Linnan juhlista kohkattiin jälleen aivan liiaksi, ja minunkin on myönnettävä tuhlanneeni jonkin verran aikaa jonon ääressä näköradion välityksellä ennen kuin tajusin erheeni. Itsekin osallistuin tänä vuonna yhteen itsenäisyyspäivän juhlaan paikassa nimeltä Vivamo. Olin nimittäin Miestenpäivillä, kyllä, kristillisillä Miestenpäivillä enkä missään moottoripyörämessuilla tai jääkiekkomatsissa. En väheksy kyseisiä tapahtumia mutta en myöskään enää omaa vakaumustani ja mieltymyksiäni. Omalta osaltani itsenäisyyspäivän huipensi paikanpäällä kuunneltu ja katseltu Finlandia esitettynä vain ja ainoastaan flyygelillä mestarin itsensä sovituksen pohjalta. On se vaan huikaisevaa seurata taidokasta esiintymistä! Tämäkin Finlandia flyygelöitynä oli ei ainoastaan mahtavaa kuultuna vaan myös nähtynä. Flyygeliparka natisi liitoksissaan!
Mennäänpä asiaan. Suomi-neito on siis jo muutaman päivän ajan kartuttanut vuosirengasta nro 93 ympärilleen itsenäisenä. Miten maa makaa ja sen kansalaiset voivat? Maamme on varakas maailman mittakaavassa, eikä H1N1:kään näyttäisi meitä kaatavan. Tosin viennin heikko tila uhkaa kuin entistä miestä latotansseissa. Minun on pakko esittää kritiikkiä niin Suomen kuin pohjimmiltaan maailmankin tilasta, koska vaikeita asioita ei saa haudata taakseen, alleen tai ylipäätään minnekään. Vaikeuksista vaikeneminen on todellista luuserien toimitapaa, samaten ongelmien vähättely naapurin vastaaviin vertaamalla.
Työttömyys on monelle ihmiselle raju tragedia tai ainakin se johtaa usein ikävyyksiin ja kärsimyksiin, joita voitaisiin välttää järkevän toiminnan kautta. Minä satun tietämään asiasta omakohtaisesti, koska olen ollut enemmän tai vähemmän, oikeastaan enemmän työtön jo 11 kuukautta. Lainsäädäntö, byrokratia, viranomaiset, monenkirjavat käytännöt, sokeahkot (normaali)kansalaiset, maan tapa heittävät kapuloita rattaisiin, vaikka kuinka yrittäisi hankkia elantonsa ja toimia yhteiskunnan jäsenenä. Työttömyys johtaa helposti syrjäytymiseen, henkisiin ja fyysisiin ongelmiin, turhautumiseen, jopa yhteiskunnallisen rauhan järkkymiseen... Turha jatkaa listaa, monet tutkijatkin ovat todenneet vastaavaa. Mielestäni samanaikainen suurtyöttömyys ja työllisten rasittaminen liiallisen työn alle osoittavat pohjimmiltaan kyvyttömyyttämme arvottaa elämää ja organisoida toimintaamme täällä hyvinvointivaltion mallimaassa, itsenäisessä Suomessa. Oi ironiaa. Pitänee hieman perustella tätä väitettä, voi tulla blogiin täytettä pitkäksi ajaksi. Ei kaikkia mausteita kuitenkaan kerralla kuin perjantai-iltana nakkikioskilla.
Tiedän. Minun on tehtävä töitä parantaakseni asemaani ja sama pätee kaikkiin muihinkin. Tiedän. Suomessa köyhyys ei ole samanlaista kuin vaikkapa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Tiedän. Olen akateemisesti koulutettu kansakuntamme verovaroin ja työllistymiseni on vain ajan kysymys. Tiedän. Minua edeltäneet sukupolvet ovat kantaneet kortensa kekoon työnsä kautta. Minä en kuitenkaan aio pitää turpaani tukossa, pokkuroida johtajille ja vanhemmille ihmisille, kuunnella mitäänsanomatonta voivottelua nuorten työttömyyden ikävyydestä ja aikanani vääntää niska limassa duunia hyvätuloisten ja suuriäänisten eläkeläisten hyväksi vain siksi, että minun halutaan niin tekevän yhteisen hyvän nimissä. Minä en kuitenkaan ala jakamaan ihmisiä hyviin ja pahoihin, koska tuo jakolinja ei kulje ihmisten välissä vaan heidän jokaisen sisässään - jossakin. Minulla eikä kellään muullakaan ihmisellä ole oikeasti tuollaista tuomiovaltaa, se on jossakin aivan muualla. Hyvä niin.
Tuloerojen valtaisa kasvu niin Suomessa kuin muuallakin länsimaissa tai ylipäänsä maailmassa ei ole tervettä. Rikastuminen kovan työnteon kautta ja toisaalta köyhtyminen älyllisen ja toiminnallisen laiskuuden vuoksi ovat täysin hyväksyttäviä. Ahnehtiminen ja ylpistyminen ovat turmiollisia niin yksilöllisesti, yhteisöllisesti kuin ympäristöllisestikin. Maailmassa on kylliksi ruokaa, rahaa, aikaa ja työtä ihmisille, mutta sen havaitseminen vaatii rohkeutta kohdata oma heikkoutensa ja typeryytensä. Pää pois perseestä, nyt! Ja se koskee meitä kaikkia tasapuolisesti. Suomi ei ole todellinen hyvinvointiyhteiskunta kuten ei mikään muukaan valtio kollektiivisella tasolla. Hyvinvointi ei ole vain materiaalista, ei sitä voi lukea pelkästään BKT:sta tai muista talouden mittareista. Hyvinvointi on yksilöllistä, se kumpuaa sisimmästä, ihmisten todellisesta kohtaamisesta! Meidän pitää opetella puhumaan paljon enemmän kuin potaskaa, niin ilosta kuin surustakin. Me voimme yhä saavuttaa paremman huomisen, jos emme keskity omiin mielihaluihimme vaan yhteiseen toimimiseen.
Itsenäisyyden tiimoilta täytyy suomalaisen miehen kai jotenkin tuoda esille maanpuolustukselliset kokemukset. Suomen puolustusvoimat on pitkälti kansakunnan keskustelun sokea piste, koska historialliset tapahtumat saavat vääristää julkista mielipidettä asiasta aivan vapaasti. En väheksy sotaponnistuksia tai puolustusvoimien tarvetta, mutta oma varusmieskokemukseni todisti minulle muutostarpeen. Tästä voisi kirjoittaa rutosti, mutta sivuan nyt lähinnä varusmiespalveluksen passivoivaa vaikutusta.
Minulle, tuolloin juuri valmistuneelle 26-vuotiaalle DI:lle, elämänkolhujen jo koettelemalle miehelle, varusmiespalvelus B-miehenä osoittautui pitkälti sosiaaliseksi kokeeksi ja tarkkailuretkeksi. Suurin osa varusmiestovereistani ei varmasti ole ollut yhtä onnekkaita järjen jaossa kuin minä, mutta monet heistä osoittautuivat tilaisuuden tullen kelpo työntekijöiksi. Jopa joidenkin sangen rasittavien tyyppien kanssa saatoin tulla välillä hyvin toimeen, mutta avain tähän kaikkeen näytti olevan ihmistä arvostava asenne. Varusmiespalvelus Suomessa tänä päivänä sisältää paljon turhaa ajan tappamista ja järjetöntä notkumista milloin missäkin. Tuollaiset hetket osoittivat minulle selvästi, että mielekkään toimimisen puute johtaa keskiverrotkin nuoret miehet varsin nopeasti tuhoavaan käyttäytymiseen. Tällaiset kaverit ovat työttöminä pirun nopeasti yhteiskunnan hylkiöitä, lirissä. Kyllä, osittain se on oma vika. Yhteiskunta, siis sen muodostavat kansalaiset, eivät voi kuitenkaan ummistaa silmiään. Suomalaisesta nuoresta miehestä on hyödytöntä koulia yhteiskunnan tuella sotilasta, joka osaa lähinnä vain tappaa aikaa!
Setä on taas avautunut sangen pitkästi, eikä ole saatu kuin yksi pieni raapaisu yleiseen totuuden kuoreen. Saatan valittaa paljon, mutta se johtuu huonosta nykytilanteesta. Suomessa ja maailmalla on aivan liikaa totuuksia, jotka osoittautuisivat kriittisessä tarkastelussa valheiksi. Minä uskon, että pystymme huomattavasti parempaan kuin nyt. Siksi olen niin helvetin vihainen siitä surkeasta jamasta, jonka uskottelemme kollektiivisesti olevan hyvä tila - ainakin verrattaessa johonkin huonompaan. Toivon Suomi-neidon kestävän vielä pitkään maailman melskeissä, vaikka juuri alkanut 93. vuosi näyttää monessa suhteessa varsin laihalta. Minä haluan tehdä työtä itsenäisessä Suomessa, en todellakaan itsekkäässä.
Jatketaan avautumista tuonnempana, onhan meillä sentään sananvapaus.
There is always tomorrow to continue complainin'.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti