Vajaan vuorokauden päästä se selviää, ken tuhma ja ken kiltti ollut on. Siis kansantalouden kannalta. Paljon lahjoja kassissa pelastaa Suomen talouden ja hyvinvoinnin, mutta niukka lahjasaalis on epäisänmaallista ja huonoa kansamme menestykselle. Hieman on nyt tiukka väite joulun pyhien alla vaan eipä ole vielä rauhaa Jouluksi julistettu!
BS-toimitus ehtii nyt hieman jorista ja porista joulunajan taustoista ja mausteista, kun on kotiin matkattu, matot puisteltu ja lattiat pesty. Kaupasta on kuskattu kassitolkulla ruokaa ja juomaa perheemme pitkäaikaiselle citymaasturilla eli vaelluskengät ynnä potkukelkka -kombinaatiolla. Ruokaa on laitettu niin maan perusteellisesti kuten Reinikainen sanoisi tai itse asiassa sanoikin ainakin jossakin kontekstissa joskus ennen muinoin. Huomenna rävähtää, nimittäin allekirjoittaneen vatsalaukku. Sillä mitään en ole syönnyt, jouluherkkuja nimittäin, ennen tulevia ravinnollisia koettelemuksia.
Lahjapuoli onkin jäänyt aika tavalla lapsipuolen asemaan meikäläisen jouluvalmisteluissa, vaikka ei niitä piikkimattoja ja shiatsuhierontatuoleja sun muita fantsukkeita hirmuisesti ostella työmarkkinatuella. Muutaman kortin verran niistin pohjoisen ikimetsiä, anteeksi Greenpeace. (Kinkun kanssa maistuu siis green peas.) Niin, ja taisin ostaa sekä lähettää jotakin pientä kummilapselleni kuten kummisedän kai kuuluukin. Kyllä, sen tein. Olen parhaillaan väliinputoaja lahjavaateissa, sillä olen liian vanha ja lahjakas odottaakseni pakettisadetta jouluksi mutta liian parisuhteeton ja lapseton ollakseni velvoitettu ynnä innoitettu kansantaloudelliseen kulutusriehaan. Kotiporukoissa joulu muotoutuu pitkälti hyvän ruuan, siistien paikkojen ja maltillisesti koristellun kuusen tiimoille. Tai ainakin luulen niin.
Käsi ylös kaikki te kullannuput, jotka muistitte ilmastonmuutosta ja hiilijalanjälkeänne rietastellessanne pitkin poikin kauppakeskuksia kera kohtalontovereiden. Niin, sitähän minäkin. No, joku ehkä tuntee nyt hienoista nokan kohoamista. Ei se pallo pelastu kivalla pikku kikkailulla tavaranpaljouden syövereissä. Ei auta myöskään riehakas kulutushysteria nimissä BKT:n, ei ainakaan maratonmatkoilla. Lahjat ja juhlat ovat kuitenkin paikallaan, ei niitä pidä ruveta hölmöyksissään kieltämään. Kulutuksellinen ylensyönti sen sijaan johtaa vain moraaliseen krapulaan, epäterveelliseen turvotukseen ja ankeaan arkeen. Setä puhuu vertauksin, taas.
Joulukauppa on sangen tärkeää kauppaketjuille ja etenkin monille pienille yrittäjille. Nyt tuo kohtalonkoettelemus on taasen viime hetken tunteja lukuunottamatta ohi, vaikka toki uhrilukua saamme vielä odotella pyhien taa. Onneksi meillä joulusesonki ei ole aivan niin järjettömän raskas painoarvoltaan kuin tuolla vapaan maailman mallimaassa. Minun on pakko tunnustaa olevani huono länsimainen ihminen elintavoiltani etenkin näin joulun aikaan varsinkin raimosailaanisen elämänkatsomuksen mukaan tuomittuna. Anteeksi! Toivottavasti en tuhonnut kansamme taloutta käyttäessäni itsekkäästi järkeäni ja noudattaessani lapsuudessani omaksumiani jokseenkin vaatimattomia, siis eurooppalaisittain, juhlatottumuksia.
Kulutus on hyve, ainakin ekokulutus näinä suurten lupausten vaan pienten sitoumusten kööpenhaminalaisina ylimenoaikoina. Itse olen vain diplomi-insinööri, joten en tajua talouden rattaista tuon taivaallista ekonomien mittapuun mukaan. Heitän kuitenkin lapsellisen ihmettelevästi muutaman idean joululahjaksi kaikille ekonomeille ja muillekin talousnikkareille. Kulutusta on sangen monenlaista vaan sen eri muodot pitäisi saada kaupallistettua, jotta BKT-laskuri kävisi tiuhaan kuin savolaisen torimyyjän suu. Kansa lihoo ja vanhenee, joten nivelet ja luut kuluvat. Siis KULUTUSTA, äkkiä kaupallistamaan tämäkin muoto. Happea kuluu joka hengenvedolla ja kengät kuluu joka askeleella, kaupallistakaa. Vaatimuksia satelee ja ihmiset ärsyttävät toisiaan eli hermot kuluu. Kaupaksi tämäkin, KULUTUSTA. Jees, siinäpä muutama hullu ajatus uuden nokian synnyttämiseen. Kulutus on kaikkialla, oletko valmis?
Taitaa olla parasta siirtyä unten maille, jotta joulun voi ottaa vastaan jotakuinkin virkeänä. Väsymys romahduttaa kivijalkaamme, niin ainakin Prisma-dokkarin on käymässä. Joulusta voi nauttia suunnattomasti, kun paneutuu perusasioihin. Nukkukaamme riittävästi, syökäämme makoisasti vaan ei mässäillen, iloitkaamme läheistemme seurasta sen verran kuin rehdisti kykenemme ja hiljentykäämme, jos ei Joulun ilosanoman niin ainakin lumisen luonnon evankeliumin äärellä. Markkinajoulu voi olla tosi BS, mutta joulun ydin ei ole lainkaan BS!
Olen edelleen tyytymätön moneen asiaintilaan niin henkilökohtaisesti kuin kolletiivisestikin maallisella sekä hengellisellä tasolla. Se on totta, mutta niin on jouluun sopiva lapsellinen elämän ihmeellisyyden ja hienouden ihmettelynikin. Olen kuitenkin melko onnekas voidessani kohta kallistaa pääni pehmeälle tyynylle ajatuksissa jouluherkut, sauna ja valo pimeydessä. Voimaa hetkestä! En silti ryhdy hölmöläiseksi ja unohda todellisuuttani.
Siunattua Joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille, etenkin tutuille, vakaumuksesta riippumatta! Nyt on mainio hetki pysähtyä havainnoimaan maailmaa ja itseään kaikin aistein. Jos ette jaksa, niin älkää puristako. Tiedän itsekin voimattomuuden tunteen väkevästi.
Loppukevennykseksi ajatus suklaasta: Suklaata sanotaan seksi korvikkeeksi, joten siinä mielessä joulu saa mielenkiintoisen sivujuonteen. Tarkkailkaa omia ja lähimmäistenne syömisiä, suklaanhimo saattaa olla merkki jostakin ei-niin-harmittomasta. Ho ho ho! Ja itsehän ostin tummaa 70-prosenttista suklaata, koska se on aitoa tavaraa. Ymmärtäkää kuten haluatte, kunhan on kriittisen hauskaa...
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
tiistai 15. joulukuuta 2009
Paljastusten palsta (osa 1/?)
Morjens, kultsipuppelit! Nykyisin pitää aina tehdä jotakin hätkähdyttävää saadakseen huomiota tai niin ainakin voisi luulla. Minä nyt olen tämmöinen hiljainen ja kiltti mies, joten en kai minä mitään ihmeellistä ole tehnyt aikanani. No, seuraavat jutut ovat kutakuinkin tosia siinä määrin kuin minua tuntevat oikeasti minua tuntevat. Tai jotain sinne päin.
1. Herrahissi. Niin, minä olen ollut herrahississä monen monituista kertaa. Small talkia herra Amiraalin kanssa. Postimies on todellakin eri mies, agenttitouhuja PE:ssä (ei tarkoita nyt polyeteeniä).
2. Presidentti-kahvia. Kyllä, olen käynyt kahvilla Presidentinlinnassa laidalla Kauppatorin. Ja korvapuustia kaupan päälle kyökin puolella. Oli muuten melko mahtavia astioita kuparisia siellä, kyökissä tasavallan presidentin.
3. Naistennaurattaja. Olen ollut naistennaurattaja, useasti. Sillä siellä, missä kaksi tai kolme naista nauraa edes hetken jutuille kolmannen osapuolen (tässä tapauksessa allekirjoittaneen), määräytyy tämä kolmas osapuoli naistennaurattajaksi. Varsinkin, mikäli todistustaakka toteen kyetään näyttämään. Muutama puhe/stand up lienee täyttänyt tuon taakan vaateet...
4. Golfsankari. Minä tein synnyinkuntani ensimmäisen tunnustetun hole-in-one:n, mistä minut palkittiin jo pitkään pölyttyneellä pokaalilla ja lehtijutulla. Pallossa taisi olla edesmenneen Arctic Hotels -ketjun logo. Tein minä toisenkin holarin, muistaakseni punaisella pallolle, punaisella kuin Petterin nenä. Tämä ei sitten liity lainkaan ilmiöön ja kohuun nimeltä Tiger Woods.
5. Pyhäkoulu- ja partiopoika. Kävin pyhäkoulua lähes kymmenen vuotta, mutta enpä ole enää pyhäkoulupoika. Eikä pyhäkoulutäti kyennyt kuulemma selventämään pikku-Tuomolle Pyhän Hengen olemusta. Partiopoika olin lähes yhtä kauan vaan taakse jäänyttä sekin on. Partiotaitokisat eivät menneet ihan yhtä hyvin kuin pikkusiskollani, taisimme kerran tappaa elvyttämällä Anne-nuken ensiapurastilla.
6. Nolla taulussa. Useimmat varmaankin luulevat, että minä saan aina hyviä arvosanoja tenteistä, kokeista ja kuulusteluista. No, huonoina aikoinani sain kerran piirianalyysin tentistä pyöreän nollankin. Kova kolaus silloin vaan ei enää.
7. Punaniskajenkki. Olenpa seuraillut useina vuosina jopa lajia, jota amerikkalaiseksi showpainiksikin nimitetään. Ja tuo aika ei sijoitu murrosiän tienoille vaan vastuulliseen (?) aikuisuuteen. Isot ja vähän pienemmätkin miehet speedoissaan/trikoissaan ratkovat saippuaoopperamaisia erimielisyyksiään väkivallan keinoin. No, kukapa ei toisinaan käyttäisi aikaansa ei niin hovikelpoisten viihdemuotojen parissa. Ehkäpä juuri itseään täynnä olevat tosikot?
8. Triviaalia kilvoitusta. Päähäni on kertynyt monenlaista turhaa tietoa kuten maailman pääkaupungit ja monituisia yksityiskohtia F1-historiasta sun muusta urheiluun liittyvästä. Olen saanut monet turhautumaan Trivial Pursuitissa ja myös TKK-aikoina liikanimen Johnny eli John Doe erään TV-sarjan mukaan.
9. Kuusivarkaissa. Kerran olen ollut, tavallaan. Lieventävä asian haara: isä ja poika kerrankin yhdessä metsätöissä. Olen jouluinen kuusimitta, käsi pystyssä keskisormen pää juuri katossa kiinni. Sitä tarkoittaa määrämittainen, sitäkin. Pakollinen jouluaihe, anteeksi.
10. Monitoimimies, MTM. Puistossa olen ollut, ja metsässä kanssa, töissä siis. Asentanut olen, sähkölaitteita siis, en kotona vaan laitoksessa voiman. Täyttänyt olen maaleja, en palloilla suinkaan vaan purkkeihin ja säkkeihin. Laboratoriossa haistellut olen kemikaaleja, en menestystä, mutta silti tyyliin Breaking Bad mennyt ole en. Tutkinut ja kirjoittanut olen jotakin, en vielä korkealla tasolla mutta kuitenkin toisessa tai kolmannessa kerroksessa. Opettanut olen myös, kemiaa enimmäkseen ilman ihmissuhteiden kemiaa. Siinäpä alternate-CV, it's a living thing.
11. Lemmikkipossu. Minulla on lemmikkinä possu, nimeltänsä Röhnö Sikanen. Muissa rooleissa ovat Pampa-muori, Pimmiliini (se kuuluu pimmiinien sukuun), Pauli Porsas (hihihihi-hiki), Vilma Possu (mahtuis sille pieni tossu) sekä poikanen nimeltä Paavali. Kuulustaako jokseenkin kilipäiseltä? Sitä se onkin. Mies, joka leikkii pehmoleluilla, on pikkulapsi. Hulluudesta syntyy taidetta, ehkä. Voi olla, että minun pitäisi joskus kirjoittaa lastenkirja aikuisille - tai sitten ei.
12. Hiilijalanjälkeni mun. Tiedän ihan fyysisesti, minkä kokoinen on hiilijalanjälkeni. Se on totta. Asia selveni minulle, kun olin 21. vuosisadan alussa töissä höyryvoimalaitoksessa. Siellä fossiilisten polttoaineiden polttopaikassa, hien virratessa mustan hiilikentän ääressä, katsoin maahan ja näin: hiilijalanjälkeni on suurin piirtein kokoa 44. Se nyt tosin riippuu kengän merkistä ja mallista. Ekologiaa vaiko aivan egologiaa? No, jotain tarvittis tehdä kuitennii...
Siinäpä oli ensimmäinen editio, 12 askelta paljastukseen, BS:n 7p-toimitukselta. Enpä voi enää sanoa moisia salaisuuksiksi, mutta miksi pitäisikään. Jos ovat totta laisinkaan... Täältähän nämä löytyvät verkosta, kuin silakat verkosta isoisän ennen muinoin.
Check out/ for more or less to come and go/ with or without doubt/ along or against the flow/ no matter whatever intention or even invention/ but at least intuition.
Olkaa rehellisesti hulluja, sillä muuten olette piilohulluja eli elätte hullussa valheessa!
1. Herrahissi. Niin, minä olen ollut herrahississä monen monituista kertaa. Small talkia herra Amiraalin kanssa. Postimies on todellakin eri mies, agenttitouhuja PE:ssä (ei tarkoita nyt polyeteeniä).
2. Presidentti-kahvia. Kyllä, olen käynyt kahvilla Presidentinlinnassa laidalla Kauppatorin. Ja korvapuustia kaupan päälle kyökin puolella. Oli muuten melko mahtavia astioita kuparisia siellä, kyökissä tasavallan presidentin.
3. Naistennaurattaja. Olen ollut naistennaurattaja, useasti. Sillä siellä, missä kaksi tai kolme naista nauraa edes hetken jutuille kolmannen osapuolen (tässä tapauksessa allekirjoittaneen), määräytyy tämä kolmas osapuoli naistennaurattajaksi. Varsinkin, mikäli todistustaakka toteen kyetään näyttämään. Muutama puhe/stand up lienee täyttänyt tuon taakan vaateet...
4. Golfsankari. Minä tein synnyinkuntani ensimmäisen tunnustetun hole-in-one:n, mistä minut palkittiin jo pitkään pölyttyneellä pokaalilla ja lehtijutulla. Pallossa taisi olla edesmenneen Arctic Hotels -ketjun logo. Tein minä toisenkin holarin, muistaakseni punaisella pallolle, punaisella kuin Petterin nenä. Tämä ei sitten liity lainkaan ilmiöön ja kohuun nimeltä Tiger Woods.
5. Pyhäkoulu- ja partiopoika. Kävin pyhäkoulua lähes kymmenen vuotta, mutta enpä ole enää pyhäkoulupoika. Eikä pyhäkoulutäti kyennyt kuulemma selventämään pikku-Tuomolle Pyhän Hengen olemusta. Partiopoika olin lähes yhtä kauan vaan taakse jäänyttä sekin on. Partiotaitokisat eivät menneet ihan yhtä hyvin kuin pikkusiskollani, taisimme kerran tappaa elvyttämällä Anne-nuken ensiapurastilla.
6. Nolla taulussa. Useimmat varmaankin luulevat, että minä saan aina hyviä arvosanoja tenteistä, kokeista ja kuulusteluista. No, huonoina aikoinani sain kerran piirianalyysin tentistä pyöreän nollankin. Kova kolaus silloin vaan ei enää.
7. Punaniskajenkki. Olenpa seuraillut useina vuosina jopa lajia, jota amerikkalaiseksi showpainiksikin nimitetään. Ja tuo aika ei sijoitu murrosiän tienoille vaan vastuulliseen (?) aikuisuuteen. Isot ja vähän pienemmätkin miehet speedoissaan/trikoissaan ratkovat saippuaoopperamaisia erimielisyyksiään väkivallan keinoin. No, kukapa ei toisinaan käyttäisi aikaansa ei niin hovikelpoisten viihdemuotojen parissa. Ehkäpä juuri itseään täynnä olevat tosikot?
8. Triviaalia kilvoitusta. Päähäni on kertynyt monenlaista turhaa tietoa kuten maailman pääkaupungit ja monituisia yksityiskohtia F1-historiasta sun muusta urheiluun liittyvästä. Olen saanut monet turhautumaan Trivial Pursuitissa ja myös TKK-aikoina liikanimen Johnny eli John Doe erään TV-sarjan mukaan.
9. Kuusivarkaissa. Kerran olen ollut, tavallaan. Lieventävä asian haara: isä ja poika kerrankin yhdessä metsätöissä. Olen jouluinen kuusimitta, käsi pystyssä keskisormen pää juuri katossa kiinni. Sitä tarkoittaa määrämittainen, sitäkin. Pakollinen jouluaihe, anteeksi.
10. Monitoimimies, MTM. Puistossa olen ollut, ja metsässä kanssa, töissä siis. Asentanut olen, sähkölaitteita siis, en kotona vaan laitoksessa voiman. Täyttänyt olen maaleja, en palloilla suinkaan vaan purkkeihin ja säkkeihin. Laboratoriossa haistellut olen kemikaaleja, en menestystä, mutta silti tyyliin Breaking Bad mennyt ole en. Tutkinut ja kirjoittanut olen jotakin, en vielä korkealla tasolla mutta kuitenkin toisessa tai kolmannessa kerroksessa. Opettanut olen myös, kemiaa enimmäkseen ilman ihmissuhteiden kemiaa. Siinäpä alternate-CV, it's a living thing.
11. Lemmikkipossu. Minulla on lemmikkinä possu, nimeltänsä Röhnö Sikanen. Muissa rooleissa ovat Pampa-muori, Pimmiliini (se kuuluu pimmiinien sukuun), Pauli Porsas (hihihihi-hiki), Vilma Possu (mahtuis sille pieni tossu) sekä poikanen nimeltä Paavali. Kuulustaako jokseenkin kilipäiseltä? Sitä se onkin. Mies, joka leikkii pehmoleluilla, on pikkulapsi. Hulluudesta syntyy taidetta, ehkä. Voi olla, että minun pitäisi joskus kirjoittaa lastenkirja aikuisille - tai sitten ei.
12. Hiilijalanjälkeni mun. Tiedän ihan fyysisesti, minkä kokoinen on hiilijalanjälkeni. Se on totta. Asia selveni minulle, kun olin 21. vuosisadan alussa töissä höyryvoimalaitoksessa. Siellä fossiilisten polttoaineiden polttopaikassa, hien virratessa mustan hiilikentän ääressä, katsoin maahan ja näin: hiilijalanjälkeni on suurin piirtein kokoa 44. Se nyt tosin riippuu kengän merkistä ja mallista. Ekologiaa vaiko aivan egologiaa? No, jotain tarvittis tehdä kuitennii...
Siinäpä oli ensimmäinen editio, 12 askelta paljastukseen, BS:n 7p-toimitukselta. Enpä voi enää sanoa moisia salaisuuksiksi, mutta miksi pitäisikään. Jos ovat totta laisinkaan... Täältähän nämä löytyvät verkosta, kuin silakat verkosta isoisän ennen muinoin.
Check out/ for more or less to come and go/ with or without doubt/ along or against the flow/ no matter whatever intention or even invention/ but at least intuition.
Olkaa rehellisesti hulluja, sillä muuten olette piilohulluja eli elätte hullussa valheessa!
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Ruotsinlaivalla helvetistä Everestille
Kävinpä tuossa lauantai-iltana pitkästä aikaa elokuvissa, ja katsannossa oli pläjäys nimeltä 2012. Enpä olisi muuten maksanut kymppiä moisesta, mutta inttikaverin kanssa katsastettuna meni tekele kummasti. Jos et halua lukea spoilereita hirtehiseen sävyyn vaan tahdot (?) oikeasti (??) katsoa Emmerichin uutuuden ilman ennakkotietoja, lopeta lukeminen nyt. Toisaalta, voit bongailla elokuvasta muutamia huomioitani vaikka huonon seuran tai tympääntymisen korvikkeeksi. 2012 on kuitenkin ihan metka katastrofileffa vaikkei se mitään elokuvataiteellisesti mullistavaa ole nähnytkään (yes, pun indeed intended).
Tietysti Saksan lahja Hollywoodille, Roland Emmerich siis, lataa taas tauluun entistä mahtipontisempia tuhokuvia. Tekniikka on kummasti mahdollistanut uudenlaiset tuhotavat sitten Independence Dayn ja Day After Tomorrow'n, ja niitä viljelläänkin kiitettävästi. Tuskin tulee yllätyksenä, että maailmanloppu alkaa sattumalta Amerikan ikonisimmista paikoista ja tuhoaa muunkin maailman varsin rivakasti. Kaikki me toki tiedämme, että intialaiset ovat fiksuimpia tutkijoita, kiinalaiset ripeimpiä rakentajia, amerikkalainen vanha raha salaliittojen ydin ja USA:n musta presidentti superhumaani sankari. Tieteisleffojen parhaiden perinteiden mukaisesti on nytkin keksitty loistava selitys maailman tuhoon: neutriinot, nuo näkymättömät partikkelit, lävistävät Maata kuin aikuisviihteessä... No, arvannette kyllä seurauksena olevan räjähdyksen.
En rupea elokuvaa sen suuremmin referoimaan, mutta siitä voitte bongata seuraavia: monta tapaa kaasuttaa karkuun maailmanloppua, särönneestä perusjenkkiperheestä maailman toivon symboliksi, Jackie Chanin näköinen kiinalaistyöläinen, Berlusconi-läppää, Dianan kuolinkolarin lämmittelyä, Kennedy liiskaa presidentin ja Valkoisen talon, sopivat kuvantarkennukset ja maininnat eräistä tuotemerkeistä. Huvittava hahmo on tietysti Woody Harrelsonin tulkitsema salaliittoteoreetikko ja maailmanlopun julistaja Frost. Havaiji on laavasaari...
Mitä tästä tuotoksesta opimme? No, mayojen mukaan on kolme vuotta aikaa. 21.12.2012 tulee, oletteko valmiit? Olisi mulle ainakin ikimuistettava nimipäivä. Kannattaa katsella peruutuspeiliin, jos vaikka maailmanloppu seuraisi kintereillä. Afrikka on hyvä paikka, Hyväntoivonniemi ainakin. Perus(jenkki)perheellä on toivoa, jos iskä näyttää melkein yhtä lupsakalta kuin Hugh Grant ja on salaa mestarikuski ynnä syvyyssukeltaja ja äiskä näyttää supermallilta. Joo, tietysti pitää olla lisäksi sattumalta sosiaaliset suhteet tarpeeksi kunnossa. Pitänee vissiin alkaa kaveerata jonkun lentäjän kanssa näin alkuun. Tiukoista tilanteista selviää vain joutumalla niihin, yhä uudestaan. Pressan tytär on tietysti kuvankaunis ja täydellinen Eeva uuden maailman mustalle tutkija-Aatamille. Niin, outo tekstin otsikko kertoo risteilybisneksen huomisen. Kuin Titanic, tyyliin Nooan ja Star Trekin, kohti Veikka Gustafssonin saavutuksia...
Näitä efektiturboahdettuja maailmanlopun tuhoelokuvia syydetään markkinoille aina vaan ja uudestaan, ainakin mikäli Emmerichistä ja meistä kuluttajista on kiinni. Ei tällaisia tuotoksia oikein voi tosissaan katsoa, mutta camp-henki on hyvä henki. Reilu kymmenvuotiaana nämä olivat mahtavia pätkiä lukuunottamatta vaivaannuttavia herkistely- ja etenkin romantiikkainserttejä. Efektimässäilevä tuhoelokuva on vähän kuin rasvainen lihapiirakka kaikilla mausteilla perjantai-iltana pienessä laitamyötäisessä. Tietyssä, hieman vajaassa mielentilassa maistuu kaveriporukassa pirun hyvältä. Jos ei paremmasta tiedä, niin voihan tätäkin herkkuna pitää. Aina ei olla gourmet-pöydässä tai jos ollaan, niin makuaisti vinoutuu. Teineille ainakin tuntuu maistuvan nämä elokuvateollisuuden Big Macit, vaikka ei ne koskaan näytä ja maistu samalta kuin mainoksissa.
Yli kaksjapuolituntiseksi tabascomaustetuksi pullamössöksi tämä ei yllättäen pitkästyttänyt minua. Kiitos runsaiden koomisuutta tavoittelevien inserttien ja täkyjen oli yhdeksi kerraksi bongailtavaa. En aio kuitenkaan jo paremman makuun päästyäni ryhtyä millekään lihapiirakkadieetille, siinähän menee terveys ja mielikuvitus. Tässäpä oli pitkähkö alku BS-kulttuuritoimituksen arvosteluille. Vertauskuvat ja kieli varmaan muuttuvat jatkossa yhä sekavammiksi, sillä köyhän ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus. Nähkää REM-unia. It's the end of the world as we know it...
PS. Kannattaa varata liput m/s USS Enterprise Viking TallinkSiljalle nyt eikä kolmastoista päivä.
Tietysti Saksan lahja Hollywoodille, Roland Emmerich siis, lataa taas tauluun entistä mahtipontisempia tuhokuvia. Tekniikka on kummasti mahdollistanut uudenlaiset tuhotavat sitten Independence Dayn ja Day After Tomorrow'n, ja niitä viljelläänkin kiitettävästi. Tuskin tulee yllätyksenä, että maailmanloppu alkaa sattumalta Amerikan ikonisimmista paikoista ja tuhoaa muunkin maailman varsin rivakasti. Kaikki me toki tiedämme, että intialaiset ovat fiksuimpia tutkijoita, kiinalaiset ripeimpiä rakentajia, amerikkalainen vanha raha salaliittojen ydin ja USA:n musta presidentti superhumaani sankari. Tieteisleffojen parhaiden perinteiden mukaisesti on nytkin keksitty loistava selitys maailman tuhoon: neutriinot, nuo näkymättömät partikkelit, lävistävät Maata kuin aikuisviihteessä... No, arvannette kyllä seurauksena olevan räjähdyksen.
En rupea elokuvaa sen suuremmin referoimaan, mutta siitä voitte bongata seuraavia: monta tapaa kaasuttaa karkuun maailmanloppua, särönneestä perusjenkkiperheestä maailman toivon symboliksi, Jackie Chanin näköinen kiinalaistyöläinen, Berlusconi-läppää, Dianan kuolinkolarin lämmittelyä, Kennedy liiskaa presidentin ja Valkoisen talon, sopivat kuvantarkennukset ja maininnat eräistä tuotemerkeistä. Huvittava hahmo on tietysti Woody Harrelsonin tulkitsema salaliittoteoreetikko ja maailmanlopun julistaja Frost. Havaiji on laavasaari...
Mitä tästä tuotoksesta opimme? No, mayojen mukaan on kolme vuotta aikaa. 21.12.2012 tulee, oletteko valmiit? Olisi mulle ainakin ikimuistettava nimipäivä. Kannattaa katsella peruutuspeiliin, jos vaikka maailmanloppu seuraisi kintereillä. Afrikka on hyvä paikka, Hyväntoivonniemi ainakin. Perus(jenkki)perheellä on toivoa, jos iskä näyttää melkein yhtä lupsakalta kuin Hugh Grant ja on salaa mestarikuski ynnä syvyyssukeltaja ja äiskä näyttää supermallilta. Joo, tietysti pitää olla lisäksi sattumalta sosiaaliset suhteet tarpeeksi kunnossa. Pitänee vissiin alkaa kaveerata jonkun lentäjän kanssa näin alkuun. Tiukoista tilanteista selviää vain joutumalla niihin, yhä uudestaan. Pressan tytär on tietysti kuvankaunis ja täydellinen Eeva uuden maailman mustalle tutkija-Aatamille. Niin, outo tekstin otsikko kertoo risteilybisneksen huomisen. Kuin Titanic, tyyliin Nooan ja Star Trekin, kohti Veikka Gustafssonin saavutuksia...
Näitä efektiturboahdettuja maailmanlopun tuhoelokuvia syydetään markkinoille aina vaan ja uudestaan, ainakin mikäli Emmerichistä ja meistä kuluttajista on kiinni. Ei tällaisia tuotoksia oikein voi tosissaan katsoa, mutta camp-henki on hyvä henki. Reilu kymmenvuotiaana nämä olivat mahtavia pätkiä lukuunottamatta vaivaannuttavia herkistely- ja etenkin romantiikkainserttejä. Efektimässäilevä tuhoelokuva on vähän kuin rasvainen lihapiirakka kaikilla mausteilla perjantai-iltana pienessä laitamyötäisessä. Tietyssä, hieman vajaassa mielentilassa maistuu kaveriporukassa pirun hyvältä. Jos ei paremmasta tiedä, niin voihan tätäkin herkkuna pitää. Aina ei olla gourmet-pöydässä tai jos ollaan, niin makuaisti vinoutuu. Teineille ainakin tuntuu maistuvan nämä elokuvateollisuuden Big Macit, vaikka ei ne koskaan näytä ja maistu samalta kuin mainoksissa.
Yli kaksjapuolituntiseksi tabascomaustetuksi pullamössöksi tämä ei yllättäen pitkästyttänyt minua. Kiitos runsaiden koomisuutta tavoittelevien inserttien ja täkyjen oli yhdeksi kerraksi bongailtavaa. En aio kuitenkaan jo paremman makuun päästyäni ryhtyä millekään lihapiirakkadieetille, siinähän menee terveys ja mielikuvitus. Tässäpä oli pitkähkö alku BS-kulttuuritoimituksen arvosteluille. Vertauskuvat ja kieli varmaan muuttuvat jatkossa yhä sekavammiksi, sillä köyhän ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus. Nähkää REM-unia. It's the end of the world as we know it...
PS. Kannattaa varata liput m/s USS Enterprise Viking TallinkSiljalle nyt eikä kolmastoista päivä.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Itsenäisen vaan ei itsekkään Suomen puolesta
Oma rakas Suomi-neitomme täytti juuri 92 vuotta, ja tietysti kolmannen vuosikymmenensä koettelemuksia muisteltiin tapojen mukaan. Linnan juhlista kohkattiin jälleen aivan liiaksi, ja minunkin on myönnettävä tuhlanneeni jonkin verran aikaa jonon ääressä näköradion välityksellä ennen kuin tajusin erheeni. Itsekin osallistuin tänä vuonna yhteen itsenäisyyspäivän juhlaan paikassa nimeltä Vivamo. Olin nimittäin Miestenpäivillä, kyllä, kristillisillä Miestenpäivillä enkä missään moottoripyörämessuilla tai jääkiekkomatsissa. En väheksy kyseisiä tapahtumia mutta en myöskään enää omaa vakaumustani ja mieltymyksiäni. Omalta osaltani itsenäisyyspäivän huipensi paikanpäällä kuunneltu ja katseltu Finlandia esitettynä vain ja ainoastaan flyygelillä mestarin itsensä sovituksen pohjalta. On se vaan huikaisevaa seurata taidokasta esiintymistä! Tämäkin Finlandia flyygelöitynä oli ei ainoastaan mahtavaa kuultuna vaan myös nähtynä. Flyygeliparka natisi liitoksissaan!
Mennäänpä asiaan. Suomi-neito on siis jo muutaman päivän ajan kartuttanut vuosirengasta nro 93 ympärilleen itsenäisenä. Miten maa makaa ja sen kansalaiset voivat? Maamme on varakas maailman mittakaavassa, eikä H1N1:kään näyttäisi meitä kaatavan. Tosin viennin heikko tila uhkaa kuin entistä miestä latotansseissa. Minun on pakko esittää kritiikkiä niin Suomen kuin pohjimmiltaan maailmankin tilasta, koska vaikeita asioita ei saa haudata taakseen, alleen tai ylipäätään minnekään. Vaikeuksista vaikeneminen on todellista luuserien toimitapaa, samaten ongelmien vähättely naapurin vastaaviin vertaamalla.
Työttömyys on monelle ihmiselle raju tragedia tai ainakin se johtaa usein ikävyyksiin ja kärsimyksiin, joita voitaisiin välttää järkevän toiminnan kautta. Minä satun tietämään asiasta omakohtaisesti, koska olen ollut enemmän tai vähemmän, oikeastaan enemmän työtön jo 11 kuukautta. Lainsäädäntö, byrokratia, viranomaiset, monenkirjavat käytännöt, sokeahkot (normaali)kansalaiset, maan tapa heittävät kapuloita rattaisiin, vaikka kuinka yrittäisi hankkia elantonsa ja toimia yhteiskunnan jäsenenä. Työttömyys johtaa helposti syrjäytymiseen, henkisiin ja fyysisiin ongelmiin, turhautumiseen, jopa yhteiskunnallisen rauhan järkkymiseen... Turha jatkaa listaa, monet tutkijatkin ovat todenneet vastaavaa. Mielestäni samanaikainen suurtyöttömyys ja työllisten rasittaminen liiallisen työn alle osoittavat pohjimmiltaan kyvyttömyyttämme arvottaa elämää ja organisoida toimintaamme täällä hyvinvointivaltion mallimaassa, itsenäisessä Suomessa. Oi ironiaa. Pitänee hieman perustella tätä väitettä, voi tulla blogiin täytettä pitkäksi ajaksi. Ei kaikkia mausteita kuitenkaan kerralla kuin perjantai-iltana nakkikioskilla.
Tiedän. Minun on tehtävä töitä parantaakseni asemaani ja sama pätee kaikkiin muihinkin. Tiedän. Suomessa köyhyys ei ole samanlaista kuin vaikkapa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Tiedän. Olen akateemisesti koulutettu kansakuntamme verovaroin ja työllistymiseni on vain ajan kysymys. Tiedän. Minua edeltäneet sukupolvet ovat kantaneet kortensa kekoon työnsä kautta. Minä en kuitenkaan aio pitää turpaani tukossa, pokkuroida johtajille ja vanhemmille ihmisille, kuunnella mitäänsanomatonta voivottelua nuorten työttömyyden ikävyydestä ja aikanani vääntää niska limassa duunia hyvätuloisten ja suuriäänisten eläkeläisten hyväksi vain siksi, että minun halutaan niin tekevän yhteisen hyvän nimissä. Minä en kuitenkaan ala jakamaan ihmisiä hyviin ja pahoihin, koska tuo jakolinja ei kulje ihmisten välissä vaan heidän jokaisen sisässään - jossakin. Minulla eikä kellään muullakaan ihmisellä ole oikeasti tuollaista tuomiovaltaa, se on jossakin aivan muualla. Hyvä niin.
Tuloerojen valtaisa kasvu niin Suomessa kuin muuallakin länsimaissa tai ylipäänsä maailmassa ei ole tervettä. Rikastuminen kovan työnteon kautta ja toisaalta köyhtyminen älyllisen ja toiminnallisen laiskuuden vuoksi ovat täysin hyväksyttäviä. Ahnehtiminen ja ylpistyminen ovat turmiollisia niin yksilöllisesti, yhteisöllisesti kuin ympäristöllisestikin. Maailmassa on kylliksi ruokaa, rahaa, aikaa ja työtä ihmisille, mutta sen havaitseminen vaatii rohkeutta kohdata oma heikkoutensa ja typeryytensä. Pää pois perseestä, nyt! Ja se koskee meitä kaikkia tasapuolisesti. Suomi ei ole todellinen hyvinvointiyhteiskunta kuten ei mikään muukaan valtio kollektiivisella tasolla. Hyvinvointi ei ole vain materiaalista, ei sitä voi lukea pelkästään BKT:sta tai muista talouden mittareista. Hyvinvointi on yksilöllistä, se kumpuaa sisimmästä, ihmisten todellisesta kohtaamisesta! Meidän pitää opetella puhumaan paljon enemmän kuin potaskaa, niin ilosta kuin surustakin. Me voimme yhä saavuttaa paremman huomisen, jos emme keskity omiin mielihaluihimme vaan yhteiseen toimimiseen.
Itsenäisyyden tiimoilta täytyy suomalaisen miehen kai jotenkin tuoda esille maanpuolustukselliset kokemukset. Suomen puolustusvoimat on pitkälti kansakunnan keskustelun sokea piste, koska historialliset tapahtumat saavat vääristää julkista mielipidettä asiasta aivan vapaasti. En väheksy sotaponnistuksia tai puolustusvoimien tarvetta, mutta oma varusmieskokemukseni todisti minulle muutostarpeen. Tästä voisi kirjoittaa rutosti, mutta sivuan nyt lähinnä varusmiespalveluksen passivoivaa vaikutusta.
Minulle, tuolloin juuri valmistuneelle 26-vuotiaalle DI:lle, elämänkolhujen jo koettelemalle miehelle, varusmiespalvelus B-miehenä osoittautui pitkälti sosiaaliseksi kokeeksi ja tarkkailuretkeksi. Suurin osa varusmiestovereistani ei varmasti ole ollut yhtä onnekkaita järjen jaossa kuin minä, mutta monet heistä osoittautuivat tilaisuuden tullen kelpo työntekijöiksi. Jopa joidenkin sangen rasittavien tyyppien kanssa saatoin tulla välillä hyvin toimeen, mutta avain tähän kaikkeen näytti olevan ihmistä arvostava asenne. Varusmiespalvelus Suomessa tänä päivänä sisältää paljon turhaa ajan tappamista ja järjetöntä notkumista milloin missäkin. Tuollaiset hetket osoittivat minulle selvästi, että mielekkään toimimisen puute johtaa keskiverrotkin nuoret miehet varsin nopeasti tuhoavaan käyttäytymiseen. Tällaiset kaverit ovat työttöminä pirun nopeasti yhteiskunnan hylkiöitä, lirissä. Kyllä, osittain se on oma vika. Yhteiskunta, siis sen muodostavat kansalaiset, eivät voi kuitenkaan ummistaa silmiään. Suomalaisesta nuoresta miehestä on hyödytöntä koulia yhteiskunnan tuella sotilasta, joka osaa lähinnä vain tappaa aikaa!
Setä on taas avautunut sangen pitkästi, eikä ole saatu kuin yksi pieni raapaisu yleiseen totuuden kuoreen. Saatan valittaa paljon, mutta se johtuu huonosta nykytilanteesta. Suomessa ja maailmalla on aivan liikaa totuuksia, jotka osoittautuisivat kriittisessä tarkastelussa valheiksi. Minä uskon, että pystymme huomattavasti parempaan kuin nyt. Siksi olen niin helvetin vihainen siitä surkeasta jamasta, jonka uskottelemme kollektiivisesti olevan hyvä tila - ainakin verrattaessa johonkin huonompaan. Toivon Suomi-neidon kestävän vielä pitkään maailman melskeissä, vaikka juuri alkanut 93. vuosi näyttää monessa suhteessa varsin laihalta. Minä haluan tehdä työtä itsenäisessä Suomessa, en todellakaan itsekkäässä.
Jatketaan avautumista tuonnempana, onhan meillä sentään sananvapaus.
There is always tomorrow to continue complainin'.
Mennäänpä asiaan. Suomi-neito on siis jo muutaman päivän ajan kartuttanut vuosirengasta nro 93 ympärilleen itsenäisenä. Miten maa makaa ja sen kansalaiset voivat? Maamme on varakas maailman mittakaavassa, eikä H1N1:kään näyttäisi meitä kaatavan. Tosin viennin heikko tila uhkaa kuin entistä miestä latotansseissa. Minun on pakko esittää kritiikkiä niin Suomen kuin pohjimmiltaan maailmankin tilasta, koska vaikeita asioita ei saa haudata taakseen, alleen tai ylipäätään minnekään. Vaikeuksista vaikeneminen on todellista luuserien toimitapaa, samaten ongelmien vähättely naapurin vastaaviin vertaamalla.
Työttömyys on monelle ihmiselle raju tragedia tai ainakin se johtaa usein ikävyyksiin ja kärsimyksiin, joita voitaisiin välttää järkevän toiminnan kautta. Minä satun tietämään asiasta omakohtaisesti, koska olen ollut enemmän tai vähemmän, oikeastaan enemmän työtön jo 11 kuukautta. Lainsäädäntö, byrokratia, viranomaiset, monenkirjavat käytännöt, sokeahkot (normaali)kansalaiset, maan tapa heittävät kapuloita rattaisiin, vaikka kuinka yrittäisi hankkia elantonsa ja toimia yhteiskunnan jäsenenä. Työttömyys johtaa helposti syrjäytymiseen, henkisiin ja fyysisiin ongelmiin, turhautumiseen, jopa yhteiskunnallisen rauhan järkkymiseen... Turha jatkaa listaa, monet tutkijatkin ovat todenneet vastaavaa. Mielestäni samanaikainen suurtyöttömyys ja työllisten rasittaminen liiallisen työn alle osoittavat pohjimmiltaan kyvyttömyyttämme arvottaa elämää ja organisoida toimintaamme täällä hyvinvointivaltion mallimaassa, itsenäisessä Suomessa. Oi ironiaa. Pitänee hieman perustella tätä väitettä, voi tulla blogiin täytettä pitkäksi ajaksi. Ei kaikkia mausteita kuitenkaan kerralla kuin perjantai-iltana nakkikioskilla.
Tiedän. Minun on tehtävä töitä parantaakseni asemaani ja sama pätee kaikkiin muihinkin. Tiedän. Suomessa köyhyys ei ole samanlaista kuin vaikkapa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Tiedän. Olen akateemisesti koulutettu kansakuntamme verovaroin ja työllistymiseni on vain ajan kysymys. Tiedän. Minua edeltäneet sukupolvet ovat kantaneet kortensa kekoon työnsä kautta. Minä en kuitenkaan aio pitää turpaani tukossa, pokkuroida johtajille ja vanhemmille ihmisille, kuunnella mitäänsanomatonta voivottelua nuorten työttömyyden ikävyydestä ja aikanani vääntää niska limassa duunia hyvätuloisten ja suuriäänisten eläkeläisten hyväksi vain siksi, että minun halutaan niin tekevän yhteisen hyvän nimissä. Minä en kuitenkaan ala jakamaan ihmisiä hyviin ja pahoihin, koska tuo jakolinja ei kulje ihmisten välissä vaan heidän jokaisen sisässään - jossakin. Minulla eikä kellään muullakaan ihmisellä ole oikeasti tuollaista tuomiovaltaa, se on jossakin aivan muualla. Hyvä niin.
Tuloerojen valtaisa kasvu niin Suomessa kuin muuallakin länsimaissa tai ylipäänsä maailmassa ei ole tervettä. Rikastuminen kovan työnteon kautta ja toisaalta köyhtyminen älyllisen ja toiminnallisen laiskuuden vuoksi ovat täysin hyväksyttäviä. Ahnehtiminen ja ylpistyminen ovat turmiollisia niin yksilöllisesti, yhteisöllisesti kuin ympäristöllisestikin. Maailmassa on kylliksi ruokaa, rahaa, aikaa ja työtä ihmisille, mutta sen havaitseminen vaatii rohkeutta kohdata oma heikkoutensa ja typeryytensä. Pää pois perseestä, nyt! Ja se koskee meitä kaikkia tasapuolisesti. Suomi ei ole todellinen hyvinvointiyhteiskunta kuten ei mikään muukaan valtio kollektiivisella tasolla. Hyvinvointi ei ole vain materiaalista, ei sitä voi lukea pelkästään BKT:sta tai muista talouden mittareista. Hyvinvointi on yksilöllistä, se kumpuaa sisimmästä, ihmisten todellisesta kohtaamisesta! Meidän pitää opetella puhumaan paljon enemmän kuin potaskaa, niin ilosta kuin surustakin. Me voimme yhä saavuttaa paremman huomisen, jos emme keskity omiin mielihaluihimme vaan yhteiseen toimimiseen.
Itsenäisyyden tiimoilta täytyy suomalaisen miehen kai jotenkin tuoda esille maanpuolustukselliset kokemukset. Suomen puolustusvoimat on pitkälti kansakunnan keskustelun sokea piste, koska historialliset tapahtumat saavat vääristää julkista mielipidettä asiasta aivan vapaasti. En väheksy sotaponnistuksia tai puolustusvoimien tarvetta, mutta oma varusmieskokemukseni todisti minulle muutostarpeen. Tästä voisi kirjoittaa rutosti, mutta sivuan nyt lähinnä varusmiespalveluksen passivoivaa vaikutusta.
Minulle, tuolloin juuri valmistuneelle 26-vuotiaalle DI:lle, elämänkolhujen jo koettelemalle miehelle, varusmiespalvelus B-miehenä osoittautui pitkälti sosiaaliseksi kokeeksi ja tarkkailuretkeksi. Suurin osa varusmiestovereistani ei varmasti ole ollut yhtä onnekkaita järjen jaossa kuin minä, mutta monet heistä osoittautuivat tilaisuuden tullen kelpo työntekijöiksi. Jopa joidenkin sangen rasittavien tyyppien kanssa saatoin tulla välillä hyvin toimeen, mutta avain tähän kaikkeen näytti olevan ihmistä arvostava asenne. Varusmiespalvelus Suomessa tänä päivänä sisältää paljon turhaa ajan tappamista ja järjetöntä notkumista milloin missäkin. Tuollaiset hetket osoittivat minulle selvästi, että mielekkään toimimisen puute johtaa keskiverrotkin nuoret miehet varsin nopeasti tuhoavaan käyttäytymiseen. Tällaiset kaverit ovat työttöminä pirun nopeasti yhteiskunnan hylkiöitä, lirissä. Kyllä, osittain se on oma vika. Yhteiskunta, siis sen muodostavat kansalaiset, eivät voi kuitenkaan ummistaa silmiään. Suomalaisesta nuoresta miehestä on hyödytöntä koulia yhteiskunnan tuella sotilasta, joka osaa lähinnä vain tappaa aikaa!
Setä on taas avautunut sangen pitkästi, eikä ole saatu kuin yksi pieni raapaisu yleiseen totuuden kuoreen. Saatan valittaa paljon, mutta se johtuu huonosta nykytilanteesta. Suomessa ja maailmalla on aivan liikaa totuuksia, jotka osoittautuisivat kriittisessä tarkastelussa valheiksi. Minä uskon, että pystymme huomattavasti parempaan kuin nyt. Siksi olen niin helvetin vihainen siitä surkeasta jamasta, jonka uskottelemme kollektiivisesti olevan hyvä tila - ainakin verrattaessa johonkin huonompaan. Toivon Suomi-neidon kestävän vielä pitkään maailman melskeissä, vaikka juuri alkanut 93. vuosi näyttää monessa suhteessa varsin laihalta. Minä haluan tehdä työtä itsenäisessä Suomessa, en todellakaan itsekkäässä.
Jatketaan avautumista tuonnempana, onhan meillä sentään sananvapaus.
There is always tomorrow to continue complainin'.
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Blogistiikkaa?
Suomen puolustusvoimissa suositaan sanontaa "ei avauduta", mutta minä käännän ajatuksen nyt toisin päin. Ei avauduta? Ei! Avaudutaan! Siis ei sulkeuduta. Olen kuullut usein neuvoja, joiden mukaan on parempi pitää mölyt mahassa ja turpa tukossa. No, mölyjen säilöminen mahaan johtaa lähinnä vain vatsakipuihin ja lopulta epäkorrekteihin biokaasupurkauksiin. Hevonenkin tietää, että turvan pitäminen tukossa johtaa siihen, että heinät jää syömättä ja lopulta kuolo korjaa. Mistään ei sovi valittaa, koska eihän ne asiat nyt NIIN huonosti ole täällä meillä. Väärin! Tuolla logiikalla juuri kellään ei olisi siis syytä sanoa mistään mitään muuta kuin jotakin turhanpäiväistä optimistisontaa, joka ei oikeastaan merkitse mitään. Ei voi kritisoida asioita, jos ei ole erityisesti kyseisen alan asiantuntija. Ei pidä paikkaansa! Kaikkea saa ja pitää tarkastella nähdäkseni kriittisesti ja reflektiivisesti, mikä ei ole yhtä kuin pessimistisesti ja sisäänpäin lämpiävästi.
Siinäpä vähän esimakua tulevasta. Tuomo-setä, ihan legitiimi kummisetä sentään jo, on joskus tai hieman useamminkin hyvin, hyvin vihainen. Ärrin murrin perkele... Tuomo-setä on myös jo pikkupojasta saakka ollut sangen tykästynyt leikittelemään sanoilla, olivatpa ne lyhyitä tai pitkiä, kotimaisia tai ulkomaisia, helppoja tai vaikeita, mukavia tai ikäviä, kunhan niitä voi väännellä ja käännellä niin muodossa kuin merkityksessäkin. Blogin nimikin on sanaleikki, jota en täysin paljasta. Vinkkejä sen merkityksestä on kuitenkin paljon saatavilla ympäri blogia. Kuljetukselliset asiat ovat suurimittaisten projektien keskiössä varsin todennäköisesti, mutta kaikki alkaa isosta B:stä ja päättyy isoon S:ssään.
Mitä on blogistiikka? No, blogien kirjoittamista kuvataan kai yleensä sanalla bloggaaminen (blogging), joko rungoltaan on lähellä sisäänkirjautumista tahi hakkuita (logging). Jälkimmäisellä on harmittavan huono kaiku esimerkiksi keskisessä Euroopassa, joten en halua joutua väärinkäsityksen johdosta kettinkiaktivismin kohteeksi. Normiblogit ja tavisavautuminen saattaapi olla usein jokseenkin suppeaa eri aspekteissaan, joten tavoitteeni on välttää sitä edes pitkällä tähtäimellä (harvinaistunut laji mm. kansainvälisessä taloudessa). Siis muovasin pienessä päässäni (tai ei se nyt ihan niin pieni taida olla ainakaan fyysisesti) käsitteen blogistiikka, jonka rungon muodostaa logistiikka (logistics). Kun siis siirtelen päässäni prosessoitua elämää erilaisten ruokalajien annospaloina blogiini, toimitan blogistisia asioita (blogistic issues).
Nyt minä teen jotakin, mitä olisi pitänyt tehdä ajat sitten. (Nyt se ainutkin jäljellä oleva lukija ajattelee, että vihdoin se tajuaa lopettaa.) Ehei, lapsi ei osaa lopettaa ennenkuin sattuu. Olen kiinnostunut elämän kirjosta laajasti, minulla on nyt valitettavan paljon vapaata aikaa ja minulla on ajatuksia, osittain jopa vuosikausia erilaisissa liemissä haudottuina, moninaisista asioista. Välistä saatan avautua varsin railakkaasti, joten tämä blogi saattaa suututtaa tai ahdistaa hätäisiä ja kivaan elämään tykästyneitä. (Kirjoitan näemmä siten, kuin tätä joku lukisi. Tätä on reflektio. toim. huom.) Toisaalta pyrin ihan omaksi ilokseni kirjoittamaan muitakin juttuja kuin niitä ärrinmurrin-kategoriaan kuuluvia. Luvassa on siis avautumista yhteiskunnan tilasta, työttömän arjesta, urheilun autuudesta, ruoanlaiton ihmeellisestä maailmasta, pelistä nimeltä golf ja monesta muusta henkilökohtaisen tapahtumahorisontin tavoittavasta ulottuvuudesta. Kaikkia keitoksia ryydittänee erään suosikkimausteeni mustapippurin tavoin musta huumori. Ja tuo ei sitten ollut mikään rodullinen kommentti vaan ennemminkin kymenlaaksolaista taustaani ilmentävä lausahdus...
Oho, lipsahti! Piti kirjoittaman lyhyt aloitusjuttu blogiin, ja se paisui heti kuin turvonnut polvi. Tällaista se on minun elämäni, kun on hämäläinen starttimoottori, kymenlaaksolaiset alavaihteet, savo-karjalaiset ylävaihteet ja pohjalainen moottorin ylikuumeneminen kaiken hyvän päälle. Blogin ulkoasu on toistaiseksi vaillinainen kuten tekijänsäkin, mutta totuteltuani tähän blogistiikan maailmaan tilanne parantunee. Did I disappoint you, did I leave a bad taste to your mouth? Kommentoikaa ihmeessä, jos jaksatte lukea Tuomo-sedän avautumista. Itse tavoittelen tässä alkuunsa lähinnä vain kirjoitustreeniä ja rakentavaa tapaa purkaa pään sisällä vellovaa ajatusmerta. Vinkatkaa, jos tiedätte mielenkiintoisia blogeja (reflektio!) tai muuta vastaavaa. BS-toimitus kiittää!
Summary in english: As you may have noticed this blog is mostly written in gibberish unlike its marketing name. Actually, in this case, gibberish is finnish, which indeed is not gibberish in my point of view. The blogger wishes to summarise that he is interested in various aspects of life, including society critisism, chemistry, food, golf, women (at least some of them) et cetera. All the following writings will probably be spiced with a dose of black humour and word play. To be completely honest the one-man staff of BS wrote this summary only to practise his english. Cheerio!
Siinäpä vähän esimakua tulevasta. Tuomo-setä, ihan legitiimi kummisetä sentään jo, on joskus tai hieman useamminkin hyvin, hyvin vihainen. Ärrin murrin perkele... Tuomo-setä on myös jo pikkupojasta saakka ollut sangen tykästynyt leikittelemään sanoilla, olivatpa ne lyhyitä tai pitkiä, kotimaisia tai ulkomaisia, helppoja tai vaikeita, mukavia tai ikäviä, kunhan niitä voi väännellä ja käännellä niin muodossa kuin merkityksessäkin. Blogin nimikin on sanaleikki, jota en täysin paljasta. Vinkkejä sen merkityksestä on kuitenkin paljon saatavilla ympäri blogia. Kuljetukselliset asiat ovat suurimittaisten projektien keskiössä varsin todennäköisesti, mutta kaikki alkaa isosta B:stä ja päättyy isoon S:ssään.
Mitä on blogistiikka? No, blogien kirjoittamista kuvataan kai yleensä sanalla bloggaaminen (blogging), joko rungoltaan on lähellä sisäänkirjautumista tahi hakkuita (logging). Jälkimmäisellä on harmittavan huono kaiku esimerkiksi keskisessä Euroopassa, joten en halua joutua väärinkäsityksen johdosta kettinkiaktivismin kohteeksi. Normiblogit ja tavisavautuminen saattaapi olla usein jokseenkin suppeaa eri aspekteissaan, joten tavoitteeni on välttää sitä edes pitkällä tähtäimellä (harvinaistunut laji mm. kansainvälisessä taloudessa). Siis muovasin pienessä päässäni (tai ei se nyt ihan niin pieni taida olla ainakaan fyysisesti) käsitteen blogistiikka, jonka rungon muodostaa logistiikka (logistics). Kun siis siirtelen päässäni prosessoitua elämää erilaisten ruokalajien annospaloina blogiini, toimitan blogistisia asioita (blogistic issues).
Nyt minä teen jotakin, mitä olisi pitänyt tehdä ajat sitten. (Nyt se ainutkin jäljellä oleva lukija ajattelee, että vihdoin se tajuaa lopettaa.) Ehei, lapsi ei osaa lopettaa ennenkuin sattuu. Olen kiinnostunut elämän kirjosta laajasti, minulla on nyt valitettavan paljon vapaata aikaa ja minulla on ajatuksia, osittain jopa vuosikausia erilaisissa liemissä haudottuina, moninaisista asioista. Välistä saatan avautua varsin railakkaasti, joten tämä blogi saattaa suututtaa tai ahdistaa hätäisiä ja kivaan elämään tykästyneitä. (Kirjoitan näemmä siten, kuin tätä joku lukisi. Tätä on reflektio. toim. huom.) Toisaalta pyrin ihan omaksi ilokseni kirjoittamaan muitakin juttuja kuin niitä ärrinmurrin-kategoriaan kuuluvia. Luvassa on siis avautumista yhteiskunnan tilasta, työttömän arjesta, urheilun autuudesta, ruoanlaiton ihmeellisestä maailmasta, pelistä nimeltä golf ja monesta muusta henkilökohtaisen tapahtumahorisontin tavoittavasta ulottuvuudesta. Kaikkia keitoksia ryydittänee erään suosikkimausteeni mustapippurin tavoin musta huumori. Ja tuo ei sitten ollut mikään rodullinen kommentti vaan ennemminkin kymenlaaksolaista taustaani ilmentävä lausahdus...
Oho, lipsahti! Piti kirjoittaman lyhyt aloitusjuttu blogiin, ja se paisui heti kuin turvonnut polvi. Tällaista se on minun elämäni, kun on hämäläinen starttimoottori, kymenlaaksolaiset alavaihteet, savo-karjalaiset ylävaihteet ja pohjalainen moottorin ylikuumeneminen kaiken hyvän päälle. Blogin ulkoasu on toistaiseksi vaillinainen kuten tekijänsäkin, mutta totuteltuani tähän blogistiikan maailmaan tilanne parantunee. Did I disappoint you, did I leave a bad taste to your mouth? Kommentoikaa ihmeessä, jos jaksatte lukea Tuomo-sedän avautumista. Itse tavoittelen tässä alkuunsa lähinnä vain kirjoitustreeniä ja rakentavaa tapaa purkaa pään sisällä vellovaa ajatusmerta. Vinkatkaa, jos tiedätte mielenkiintoisia blogeja (reflektio!) tai muuta vastaavaa. BS-toimitus kiittää!
Summary in english: As you may have noticed this blog is mostly written in gibberish unlike its marketing name. Actually, in this case, gibberish is finnish, which indeed is not gibberish in my point of view. The blogger wishes to summarise that he is interested in various aspects of life, including society critisism, chemistry, food, golf, women (at least some of them) et cetera. All the following writings will probably be spiced with a dose of black humour and word play. To be completely honest the one-man staff of BS wrote this summary only to practise his english. Cheerio!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)