Nyt kun on päästy aprillipiloista, voin taas yrittää kirjoittaa asiaakin. Nimittäin vaalit lähestyvät, ja tärkeistä asioista puhutaan - niin, liian vähän ja vaisusti.
Toreilla parveilee taas halukkaita edustajiksemme, roska- siis vaalipostia lykitään jopa postiluukusta sisään, lupauksia annetaan, latteita sloganeita tarjoillaan ja TV:ssä puhutaan pyöreitä vaikeiden asioiden äärellä. Tämä on demokratiaa, johon on tyytyminen. En tietysti väitä, että muut valtiomuodot olisivat parempi sillä eiväthän ne sitä ole. Kyllä kansa tietää, sanoo populisti. No, ei se kovin paljon tiedä kuten ei useimmat edustajansakaan.
Perusongelmana on, että vaikeista asioista ei haluta puhua vaan halutaan kuulla vain miellyttäviä asioita. Vika on aina niissä toisissa. Tämä asenne tärvelee kansakuntia ja ihmissuhteita ajasta toiseen eikä siitä täysin eroon koskaan päästäkään. Minä en halua tukea mitään sellaista toimintaa, jossa ylläpidetään edellä mainittua välttelymetodia. Tämä koskee suuresti myös politiikkaa. En voi enää olla niin idealistinenkaan, että uskoisin kykeneväni toimimaan täysin ihanteeni mukaan.
Politiikka on tärkeää, ja juuri siksi mietin periaatteestakin tarkkaan, kenelle ääneni annan. Suomen poliittinen kenttä on valitettavasti nyt niin laimeaa, että olen siihen syvästi pettynyt. Kaikki jossakin määrin vakavasti otettavat puolueet kiertelevät vaikeita teemoja kuin se kuuluisa kissa kuumaa puuroa. Jotta saataisiin täytettä mediaan, voidaan sitten kinastella sanamuodoista, kuittailla naapuripuolueen porukoille ja vaatia anteeksipyyntöjä syvästi loukkaantuneena.
Omaa äänestyspäätöstä tehdessäni törmään systemaattiseen ongelmaan. Mikään puolue ei selkeästi ole niillä linjoilla, joihin uskon. Yksi puolue puhuu järkeviä jossakin asiassa, toinen puolue vetää hyvää linjaa toisaalla. Tai sitten puolueiden kannat ovat niin sekaisin, että niissä ei ole mitään tolkkua. Jos sattuisinkin löytämään itselleni sopivan ehdokkaan, en silti viitsisi välttämättä äänestää kyseistä henkilöä ellei tämän valinta olisi täysin mahdollista. Vaalijärjestelmämme vuoksi ääneni menisi kenties kyseisen ehdokkaan edustaman puolueen kärkiehdokkaiden laariin, ja heitä en välttämättä haluaisi tukea suin surminkaan maamme asioita ajamaan. Puolueen merkitys on keskeinen, mutta en kykene enää samaistumaan yhteenkään poliittiseen puolueeseemme.
Jonkun pitäisi uskaltaa nousta esiin, ja tuoda keskusteluun oikeasti merkittäviä aiheita sekä niihin liittyviä eettisiä ja moraalisia valintoja. Todennäköisesti tällainen 'profeetta' teilattaisiin joka suunnalta, mutta ilman kokonaisvaltaisten näkökulmien esittäjiä ei yhteiskunnallinen puuhastelu tuuletu laisinkaan. Mikään ei oikeastaan ole sen pahempaa kuin luutuneet toimintatavat ja ummehtuneet asenteet. Ja tämähän koskee meitä kaikkia, teknokraatteja ja viherpipertäjiä, työllisiä ja työttömiä, perheellisiä ja perheettömiä, vanhoja ja nuoria, konservatiiveja ja liberaaleja, rikkaita ja köyhiä... Well, you get the point. And if you don't it is time to check your attitude.
Julkisesti pitäisi keskustella enemmän ja aidosti merkittävistä asioista. Valtion velkaantuminen ja välttämättömien julkisten palvelujen määrittely nykytilanteessa. Nuorten ja vanhojen suuret työttömyysongelmat sekä järjestelmän työllistymistä ehkäisevä byrokraattisuus. Vanhustenhuollon rakenteelliset ongelmat, pitkäaikais-sairaiden ihmisarvoa alentava kohtelu viranomaisviidakossa. Euroopan velkakriisin hoito ja rahoituslaitosten toiminnan läpinäkyväksi saaminen. Epäsuhta tuloverotuksen ja pääomaverotuksen välillä. Rämettynyt yritystukijärjestelmä. Energiaratkaisut ja elintapamme vaikutus ympäristön tuhoutumiseen. Vallan valuminen näkymättömiin virkamieskoneistolle. Työelämän arkitodellisuus ja eläkeikä tulevaisuudessa.
Ennen vaaleja keskitytään kuitenkin mieluusti kuittailemaan muille puolueille ilman rakentavia esityksiä. Vaikeita ratkaisuja ei uskalleta esittää, koska valtaosa äänestäjistä tuskin sulattaisi todellista järkipuhetta. Onneksi voidaan väitellä kansakuntamme keskeisistä kohtalonkysymyksistä kuten homoista, mamuista, pakkoruotsista, kasvisruokapäivistä sun muista asioista eipäs-juupas -tyyliin. Minä en väitä, että näilläkään asioille ei olisi merkitystä. On niillä. Poliittisen debatin painopisteet ja tavat ovat yksinkertaisesti kovin vinoutuneet aivan liian monasti. Lisäksi nykyiset poliittiset johtajamme eivät nähdäkseni kykene toimimaan todellisina suunnannäyttäjinä ja luomaan katajaiseen kansaamme todellista yhteisen vastuuntunnon ilmapiiriä.
Olen kivuliaan tietoinen rajoittuneesta tiedostani enkä voi väittää olevani mikään asiantuntija edellä mainitsemissani asioissa. Siksi vaadinkin päättäjiksi pyrkiviltä kykyä käsitellä näitä asioita ja pyrkiä toimimaan kansamme - ei ainoastaan tietyn sopivan viiteryhmän - eduksi. Onneksi eri puolueissa on sentään joitakin päteviä ja asenteellisesti terveitä ihmisiä, mutta heitä on aivan liian vähän. Minua ei voi enää vakuuttaa kaikkitietävyyden, letkeiden sutkauksien, näennäisen mahtavien saavutuslistojen, iskevien sloganien, siloteltujen kuvien ja suurten lupausten avulla. Kansakunnan ohjastaminen vaatii mielestäni paljon enemmän.
Suomessa on edessä vaikeita päätöksiä, jotka koettelevat etiikkaamme, moraaliamme, talouttamme ja jaksamistamme. Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkiä uhkakuvia ja ongelmia, joita me olemme taitavia näkemään. Miettikää tarkasti, ketä äänestätte ja millä perusteella. Älkää jättäkö sanaanne sanomatta, sillä kieltäminen ja välttely ovat kaiken kehityksen este. Toivottavasti jokin ehdokas ja puolue kykenee vakuuttamaan minut, sillä tällä hetkellä ääneni on menossa tyhjänä laatikkoon. Sohvalle en jää periaatteesta rötväämään.
Kevät koittaa ja tuttu muuttolintu muutosvastarinta saavuttaa jälleen kiviset ja soiset tienoomme. Lopuksi tarjoilen vielä Suuren Sivistyssanakirjan (Gummerus, Jyväskylä 2001)) määritelmän populismista:
Poliittiset virtaukset ja liikkeet, joita leimaa laajan kansansuosion tavoittelu poliittista todellisuutta yksinkertaistaen ja kärjistäen ja siihen liittyvä kansankiihotus.
Miten sitten määritellään poliittiset virtaukset ja liikkeet, poliittinen todellisuus, yksinkertaistaminen ja kansankiihotus? Siinäpä hyvä kysymys. Taitaa kansa kaivata populismiannostaan, toiset karvalakkimallina ja toiset hienostoversiona. No, sitä samaa se on politiikka maailmallakin. Usein. Liian usein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti