torstai 7. huhtikuuta 2011

Kukat kukkivat Amen Cornerissa

Kevät on taas edennyt siihen pisteeseen, että Yhdysvaltain Georgiassa pelataan perinteikäs US Masters Tournament. Tuo kilpailu on kenties koko golfmaailman tunnetuin ja houkuttelevin tapahtuma - hyvästä syystä.

US Masters pelataan aina samalla areenalla, Augusta National Golf Clubilla, toisin kuin muut majorkilpailut. Näyttämö on legendaaristen Bobby Jonesin ja Alistair Mackenzien taidonnäyte, jota on tosin useasti vuosien varrella muuteltu. Kaikki kahdeksantoista väylää on nimetty sellaisten kasvilajien mukaan, joita kasvaa näiden väylien varrella. Augusta National on aikanaan 30-luvun alussa rakennettu entisen kauppapuutarhan maille, joten mistään teennäisestä koristelusta ei sinänsä ole kyse. Jos golf ei kiinnosta, suosittelen silti vilkaisemaan vaikka kilpailun kotisivulta muutamia upeita kuvia kentän alueelta. Missä muussa lajissa on tarjolla jotakin vastaavaa?

Kilpailussa itsessään on tietysti mukana golfmaailman parhaimmisto, jonka edesottamuksia erittäin nopeilla griineillä ja komeiden puiden välissä on hienoa seurata. Jos lähetyksissä näytetään vielä nykyaikaisia superslow motion -kuvia, saa siitä mainion katsauksen vaativaan liikemotoriikkaan - jopa liikkeen runouteen, jos hehkuttamaan ryhdytään. Itse olen harrastanut golfia monitahoisesti niin kauan, että näitä kilpailuja ei missata. Pitkä historia, kilpailullinen ulottuvuus, golfkenttien upeat yksityiskohdat, erilaiset persoonat kaikki kiehtovat minua kuten mikä tahansa asia siihen vihkiytynyttä harrastajaa.

Kuka voittaa vihreän takin harteilleen? Kisan alkumetrien perusteella omat veikkaukseni Mickelson, Donald ja Mahan takkuilevat. Itse toivon eurooppalaista voittajaa, miksei ensikertalaista. Tällä hetkellä golfin huipulla on laaja kirjo erilaisia pelaajia lukuisista eri maista, joten voittajan veikkaaminen on tavallista hankalampaa. Viihdyttävistä pelaajista mainittakoon esimerkiksi Dustin Johnson, Bubba Watson, Ian Poulter ja Fred Couples, vanha sotaratsu.

On syytä mainita, että nykyisin golfia ei Suomessa enää TV:stä näe kuin maksukanavien puolelta. Itse menin hankkimaan PlusTV:n kortin, jotta saan Nelosen parjatutkin Pro-kanavat näkyviin. Suurin syy on juuri golfkilpailujen, lähinnä perinteikkäimpien, näkyvyys. Tulevana viikonloppuna minulle on yhdentekevää, näkyykö kortilla huippuelokuvia tai jääkiekon ratkaisuotteluita. US Masters menee nyt selvästi arvoasteikossa kärkeen. Vielä kun saisi valita alkuperäisselostuksen, koska kotimainen vaihtoehto ei millään vedä vertoja todellisille urheiluselostuksen asiantuntijoille.

Jos joskus kannattaa seurata golfia, niin huhtikuun ensimmäinen viikonvaihde on hyvä syy. En jaksa nyt rustailla enempää, kun huomio on niin vahvasti kohti vihreää verkaa. Korkkaan laatuoluen, nautin tapahtumista, ruokin mielikuvitustani ja kerään voimia normipäiviin. Estetiikka on sangen tärkeää.

Kauneus on katsojan silmässä, vaikkei se silmä aina niin kaunis olisikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti