Koskettavia kohtaamisia vuosien varrelta

Vuosiin en ole kirjoittanut mitään tähän blogiin, vaikka sanottavaa on alati enemmän. Aikomukseni on rohkeasti tuoda esiin tavanomaisesta poikkeavia näkökulmia ja mielipiteitä. Olen ajatellut paljon, reflektoinut toimiani ja hionut sanankäyttöä. Rehellisesti sanottuna minun on kirjoitettava ja lopetettava itsesensuuri. Kun vapautan persoonani, se on monille liikaa. Ei minusta tarvitse tykätä, mutta minua ei hallita niillä konsteilla mihin useimmat ihmiset turvautuvat.

Nyt kuitenkin muistijälkiä muutamista merkityksellisistä kohtaamisista. Nämä tulevat aikajärjestyksessä. Viestini kaikille on, että kohdatkaa ja kuunnelkaa myös vähäisinä pidettyjä. He voivat kertoa teille tärkeimpiä asioita tai vain läsnäolollaan saada teidät tajuamaan jotain keskeistä ihmisyydestä.

***

90-luvun loppu: Minä ja veljeni saunotimme isosetäni Martin viimeistä kertaa Kotkan Mussalossa suvun vanhassa puulämmitteisessä saunassa. Teimme sen, vaikka ei ollut helppoa. Muistin lähinnä liukastumisen ja yleisen huoleni sekä sen, kuinka pikkuveljeni oli vielä silloin terveenä. Äitini muistutti, miten isosetäni silmät loistivat saunomisen jälkeen. Hän oli niin kiitollinen, että annoimme hänelle mahdollisuuden kokea ne löylyt vielä kerran. Kovin kauan hän ei enää elänyt sen kesän jälkeen.

***

Loppukevät 2001: Juhlittiin ylioppilasjuhliani Ähtärissä. Olin saanut hyvät arvosanat, yhdet lukioni abien parhaista sinä vuonna. Sisältä olin henkisesti varsin rikki. Päätin silti juhlissani kohdata jokaisen vieraan itse ja vahvimmin jäi mieleen se, joka olisi ollut helpointa sivuuttaa. Puhuin hetken naapurin Alpon kanssa. Semmoinen vanhan ajan työmies, välillä viinaan menevä, jota lapsena pelkäsimme. Silloin ja sairauksien heikentämä. Hän kertoi betoniraudoittaneensa aikanaan paikallista sairaalaa ja jotain muutakin. Kohteliaasti kuuntelin. Lopuksi hän tarttui käteeni isällisesti, kiitti ja sanoi, että olen hyvä poika. Olin kohdannut hänet ihmisenä ja kuunnellut häntä, toisin kuin lähes kaikki nuoret tai useimmat vanhemmatkaan. Väkevä muisto ja muistutus.

***

Kevättalvi 2002: Mummoni Aili oli kuollut ja hänet oli laskettu haudan lepoon Hauhon hautausmaalle. Olin ensi kertaa ollut arkunkantajana mummoni vanhimpana lapsenlapsena. Tuolloin oli myös ensimmäisen opiskelutalveni kevätlukukausi ja olin mieleltäni hajalla. Arki sekaisin. Silti lapsuuden usko kantoi. 

Olimme palanneet Ilmoilan kylälle ja minua pyydettiin lukemaan satuja nuorimmille serkuilleni. Siinäpä sitten istahdin Ailin sängylle, vieressäni pienet serkkuni Ella ja Janne. Silloin tajusin tuon hetken vahvan vertauskuvallisuuden. Yksi sukupolvi oli poistunut, mutta elämän täytyi jatkua. Sisälläni velloi tunteita, vaikka kykenin suomaan rauhallisen hetken serkuilleni. Tuolloin muistan myös miettineeni, että saisinpa lukea satuja joskus omille lapsilleni. Ehkäpä joskus minun jälkeeni tulevat sukupolvet voisivat kokea jotain vastaavaa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Ella ja Janne ovat reippaita nuoria aikuisia. Oma toiveeni isyydestä on yhä vailla täyttymystään tai edes jonkinlaista mahdollisuutta. Kunhan en ainakaan kohtaa omaa loppuani yksin, kun sen aika tulee.

***

Syyskuussa 2007: Muutin asumaan Porin Vähärauman kaupunginosaan muutamaksi kuukaudeksi, koska olin tekemässä diplomityöni laboratoriotöitä silloisella Kemira Pigmentsillä. Asuintalo oli sellainen tympeä betonilaatikko keskellä peltoa. 

Eräänä iltana hieman ennen muuttoa takaisin Espooseen ovikelloani rimputettiin. Minulla oli puuroa uunissa. Menin ovelle ja kohtasin hätääntyneen itseäni nuoremman naisen. Hän pyysi itkuisena tulemaan alakerran asuntoonsa, koska hän tarvitse jonkun vahtimaan hetken pientä vauvaansa. Kuulemma hänen poikaystävänsä ja lapsensa isä oli luultavasti jossain lähikapakassa jonkun toisen naisen kanssa. Sen vauvan vuoksi suostuin jäämään tämän naisen asuntoon, koska hän ehdottomasti halusi mennä varmistamaan asian. Kyseinen poikaystävä kavereineen oli käynyt aiemmin viikolla tekemässä reiän oveen ja uhkailemassa, niin kuulin. Nainen antoi numeronsa, että voisin soittaa tarvittaessa. Hän lähti ja heti sen jälkeen tarkistin maltillisesti kaksi asiaa. Ensiksi katsoin, että vauva nukkui ja tuhisi kehdossaan. Sen jälkeen tarkistin, että parvekkeelta pääsee hätätapauksessa ulos äkkiä. Odotellessa noissa oloissa hetket olivat pitkiä.

Lueskelin jotain lehteä ja kuuntelin hiljaista vauvan tuhinaa, kunnes tämä nuori nainen saapui itkuisena takaisin. Näin hänestä, että siinä tilassa ei oikein vauvaa hoideta. Tarjouduin varovaisesti kuuntelemaan häntä, mitä ei varmaan usein tapahtunut. Tämä nainen alkoi kertoa koettelemuksistaan, joista vakavin oli äitinsä väkivaltainen kuolema edellisenä vuonna. Kerroin kristityn taustastani hyvin maltillisesti ja lähinnä annoin hänen purkaa sydäntään, kunnes hän rauhoittui. Lopulta hän kiitti minua ja arvelin, että hän pystyy selviämään vauvansa kanssa siinä hetkessä. Palasin asuntooni emmekä enää kohdanneet, koska muutin pian. 

Tuo kokemus sai minut nöyräksi ja auttaa ymmärtämään paremmin heitä, joiden tausta on toisenlainen kuin omani. Itse en ole juuri fyysisen väkivallan uhan alla elänyt enkä nuorena vanhemmaksi tullut.

***

Helmikuun 2012 alku: Matkustimme serkkuni kanssa bussilla Kotkan Sutelaan ja kävimme ostoksilla Super Bowl -sessiota varten. Ensimmäinen ja ainoa minulle suvun tilalla Mussalossa. Aaro jatkoi ostosten kanssa taksilla Seppälään, minä lähdin hoitamaan mummini Ailin asioita. Mummi oli tuolloin jo hyvin huonovointinen ja Kotkan keskussairaalassa. Kävelin kovassa pakkasessa ensin muutaman kilometrin hänen hoitokotiinsa hakemaan postit ja juttelin hetken parin hoitajan kanssa. 

Jatkoin jalkaisin matkaani hyisessä tuulessa kohti sairaalaa, jossa menin tapaamaan Ailia. Samalla tunsin, että minuun on iskemässä flunssa, joten sitäkin piti varoa noissa oloissa. Mummini oli tuolloin kovin itkuinen ja pyyteli heikkouttaan minulta anteeksi. Lohdutin häntä parhaani mukaan, mutta en voinut halata. Silloin aloin ymmärtää, että näkisin luultavasti Ailin elossa viimeistä kertaa tuolloin. Meidän suhteemme oli muuttunut, kun vuosituhannen alussa asuin kaksi kesää mummini kanssa. Ehkäpä siksi hän ei yrittänyt enää esittää voivansa paremmin. Tein parhaani rauhoitellakseni ja kiittääkseni mummiani. Kun hän rauhoittui ja meillä oli hyvä hetki, hyvästelin ja poistuin vähitellen kovaan pakkaseen. 

Järisyttäviä tunteita, mutta rakkauteen kuuluu syvästi myös luopuminen. Hautajaiset olivat ehkä juuri tuon kohtaamisen jälkeen minulle helpompi tilanne.

***

Toukokuussa 2017: Olin yksin road tripillä Yhdysvaltain syvässä etelässä ja jo varsin pitkällä isoa kierrosta. Eräänä aamuna ajoin Arkansasin puolelta yli Mississippin Tennesseen Memphisiin ja Lorraine Motellille. Kansalliseen ihmisoikeusmuseoon siis. Kuuntelin tietoisesti Marvin Gayen version kappaleesta Abraham, Martin and John surullisenkuuluisa parveke näköpiirissäni. Museossa minunkin oli vaikea olla itkemättä, vaikka en toki voikaan ymmärtää sitä syrjinnän tuskaa nahoissani samalla tavoin.

Seuraavan päivän iltana olin jo Nashvillessä. Lopuksi hyppäsin paikalllisbussiin palatakseni kaupungin laitamilla olleeseen hotelliini. Kuskina oli iso roteva valkoinen mies ja minä olin se toinen valkonaama. Muut olivat niin sanottujen vähemmistöjen edustajia, enemmistönä monissa paikoissa. Jäin seisomaan, jotta vanhemmalle väelle olisi istumapaikkoja. Enhän tiennyt lainkaan paljonko heitä kyytiin vielä tulisi. Hetken päästä kuulin selkäni takaa "son, you can sit beside me". Yksi mustista vanhoista naisista sen tokaisi ystävällisesti ja toki tartuin tarjoukseen. Sukeutui hyvä keskustelu hänen ja erään mustan vanhan herran kanssa. Ihan arkisia juttuja, ihminen toiselle.

Edellisen päivän museokokemus iski tajuntaani tuossa hetkessä. Tiedättehän, Rosa Parks, bussiboikotit, kaikki se etelän rasismi... Vuosikymmeniä aiemmin olisin pelkän ihonvärini perusteella voinut käskeä seniorit pois bussin etuosasta. Ei tulisi mieleeni kasvatukseni ja vakaumukseni pohjalta toimia niin. Ajat muuttuvat ja monesti myös hyvään suuntaan, vaikkei siltä usein tunnukaan. Miksemme keskity etsimään enemmän yhteistä vaan juutumme eroihin, jotka ovat usein lopulta absurdin pieniä.

***

Nuo hetket ovat muutamia valittuja tuokiokuvia elämästäni, osa toki hyvin ikuisia ja ainutkertaisia. Anna hetki elämästäsi jollekulle vähäisenä pidetylle ja hän voi yllättää sinut. Opi kuuntelemaan toisia ja tutkimaan omia tunteitasi. Väkevimmät asiat eivät tule ulkoa vaan ne kumpuavat sisältämme. Ulkoa tulee herätteitä, jotka saavat aikaan meissä tunteita.

Joidenkin mielestä en ole elänyt tarpeeksi. Ulkoisin mittarein niin voi ollakin. Ehkä olen miettinyt liikaa, mutta useimmat eivät ole uskaltaneet tai ymmärtäneet sukeltaa sielunsa syövereihin. Ovat tehneet toisin kuin minä, miettineet liian vähän. Haluatko tulla todella kohdatuksi? Oletko siihen valmis? Nöyrry hetkeen ja anna sen puhutella sinua.

Tauon jälkeen

Jep, tulipa pidettyä pitkä tauko blogin kirjoittamisesta. Ei sentään sanottava loppunut eikä ideat miehestä kaikonneet, mutta voimia on mennyt moneen itselleni merkitykselliseen asiaan. Tai toisinaan niiden puuttumiseen.

Olen todella espoolaistunut nyt noin 13 vuotta muuton jälkeen. Kävin hankkimassa ajokortin, ostin auton ja nyt sitten harjoittelen auton pitämistä käynnissä ruuhkassa sekä valoissa. Ja maksuja maksellaan hyvä tovi eteenpäin. Autoilussamme on paljon kritisoitavaa, mutta toisaalta sillä saa tietyn määrän henkilökohtaisen vapauden tunnetta ja liikkumismahdollisuuksia. Olen jo sanonut, että auto on kallein golfinvestointini, vaikka toisinaan sitä tarvitsee muuhunkin.

Yritän oppia paremmaksi autoilijaksi ja kehittää jouhevaa ajotyyliä tylsässä saksalaisessa farmarissani. Tieraivoajaksi en toivottavasti sorru, vaikka toki kritiikkiä tulee jo herkästi annettua perässäroikkujille, kaistapäisille pujoittelijoille sekä hätäisille "nopeusrajoitus + 10" tyypeille. Minulla on sentään oma konseptini eli kävelyraivo, jonka käynnistää mikä tahansa eteenpäin jalkaisin valuva ihmisjoukko (ellei vauhtirajoite ole selviö)!

Hieman on tullut matkailtua sekä työn että vapaa halun vuoksi. Paljon enempää ei ole luvassa lähiaikoina - paitsi yksi kauan odotettu poikkeus. Jos muuten aiotte mennä Kööpenhaminaan, niin kiivetkää ihmeessä mitä huimimpaan kirkontorniin (Our Saviour's Church) ja vierailkaa Helsingörissä. Tai sitten älkää, jos teillä on muuta mielessä.

Työrintamalla ei ole juuri mitään uutta. Tiukkaa tekee, mutta mitä enemmän minulta vaaditaan sen enemmän olen oikeutettu itsekin edellyttämään. Päättäväisyys on paljolti kestävyys- ja tarkkuuslaji - minua ei enää helposti jyrätä, sillä löydän yllättäviä tapoja vastata. Toivottavasti aito yhteistyö voittaa aina lopulta ja uutta oppia kertyy.

Ihmissuhteissa ei taida olla sitä vähääkään edistystä. En todellakaan nauti olla yksin, mutta vaihtoehtona elämänkumppanin etsintä vaikka väkisin vie vain toisenlaisiin ongelmiin. Muutoinkin kavereita tällainen itselleenkin yllättävän sosiaalinen tyyppi löytää aina vaikka mistä, mutta todellisia ystäviä ei varmaan onnekkaimmillekaan montaa elämän aikana siunaannu. Sitä minun on turha kieltää, että joka päivä yksinäisyys sattuu ainakin hieman - toisinaan suorastaan sietämättömästi. Ja ihmisten parisuhde- ja lapsijuttuja on aika raskasta kuunnella, vaikka toisten puolesta haluaisinkin iloita. Aina ei vaan pysty antamaan itsestään, kun kokee jääneensä ilman tukea ja ymmärrystä.

Harrastuspuolella mennään toistaiseksi tutuin kuvioin. Golfsvingini hajosi taas ja nyt sitä (ja itseluottamusta) jälleen rakennetaan. Ruoanlaitto on edelleen mukavaa ja tiskaaminen puolestaan ei. Näen kaikessa myös huumoriarvoa, eihän tätä elämäksi kutsuttua taaperrusta muuten jaksaisi. Onneksi olen kiinnostunut erittäin monista asioista, niin ei käy aika siinä suhteessa pitkäksi.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että minulla on paljon annettavaa tässä elämässä. Työssä, ihmissuhteissa, vapaa-ajalla. Tällä hetkellä olen tosin sillä rajalla, että en jaksa antaa itsestäni muille ellen itse saa tarvitsemaani tukea. Kukaan ei pysty tyhjästä taikomaan hienoja asioita. Minulla riittää kuitenkin ajatuksia, intuitiota, keksiliäisyyttä ja elämän opettamaa uskallusta moneen juttuun. Kunhan vaan minut lempeän lujasti tönäistään käyntiin.

Elossa olen siis yhä ja rankoista ajoista huolimatta kykenen monesta hetkestä lähes lapsen tavoin nauttimaan. Siis tönimisiin, ei minusta vielä ole yllätyksellisyys loppunut kun olen vasta alkuun päässyt. Sanat virratkoon, vääntyköön ja kääntyköön vastedeskin!

Rauha on tahdon asia

Kävin hiljattain katsomassa mainion elokuvan Nelson Mandelan elämästä. Lukemattomat ihmiset ympäri maailman tunnistavat tuon nimen ja yhdistävät esimerkilliseen johtajuuteen sekä sovinnon rakentamiseen. Jotta viime vuoden lopulla kuollut Mandela pääsi huomattaviin inhimillisiin korkeuksiin, oli hänen matkansa täynnä rankkoja vaiheita ja monia virheitä. Lopulta suuri henkilökohtainen oivallus johti kansakunnan yhdistäjäksi ja rauhanrakentajaksi.

Viime aikoina on meillä turvallisena pidetyssä Euroopassa jälleen alkanut tuntua suuressa mittakaavassa totuttua turvattomammalta. Kyse on tietysti Ukrainan levottomuuksista ja Venäjän suorittamasta Krimin haltuunotosta sekä voimakkaista lausunnoista puolin jos toisinkin. Tosin samaan aikaan kuohuu niin monessa muussa paikassa, joista emme jaksa enää kuulla tai emme ole edes kuulleet. Syyria, Afganistan, Irak, Nigeria, Keski-Afrikan Tasavalta, Koreoiden raja ja monet muut konfliktipesäkkeet kuten niitä usein kutsutaan.

Ehkä olemme taas liiaksi tuudittautuneet rauhan tunteeseen. Sota on jotain, mikä ei enää kuulu sivistyneeseen länsimaailmaan. No, valitettavasti sota on aina ollut osa ihmiskuntaa. Jos luulemme, että rauha säilyy automaattisesti, olemme tyhmiä. Ja oikeastaan rauha sekä sen puute on osa elämäämme joka päivä. Rauhattomuus vaivaa väkivallan, kiusaamisen, syrjimisen, alituisen kiireen, ahneuden ynnä muiden niin sanottujen arkisten ongelmien muodossa käytännössä jokaista ihmistä jossain vaiheessa.

Väitän, että rauha on tahdon asia. Ihmisten, kulttuurien ja kansakuntien välillä. Kuten Mandela niin jokainen meistä tarvitsee henkilökohtaisia oivalluksia ihmisyydestä ja sen rajoitteista. Rauhaa ei voi pakottaa. Se vaatii erilaisten osapuolien ja näkemysten ymmärtämistä aidosti. Kaikkea ei pidä hyväksyä, mutta kategoriseen asenteellisuuteen ei ole varaa. Jos ihmisellä ei ole rauhaa itsensä kanssa, niin miten hän voisi sitä rakentaa muidenkaan välille?

Sota on oikeastaan kovalla itseluottamuksella varustettujen pikkupoikien leikkiä. Rauha ei sen sijaan ole naiivia kukkaislasten haihattelua vaan hyvän itsetunnon omaavien nöyrien ja lujien ihmisten taitolaji. Kysypä itseltäsi päivittäin, uskallatko rakentaa vai tyydytkö hajottamaan. Aidot suurmiehet ja -naiset ovat kysyneet itseltään vaikeat kysymykset sekä uskaltaneet vastata niihin rehellisesti. Mandeloita on ehkä yksi miljardissa, mutta tavallisempia rauhantekijöitä on onneksi paljon.

Olympiadin mittainen matka

Talviolympilaiset 2014 päättyivät juuri - aivan kuten neljä vuotta takaperin. Tiedättehän, että olympialajien huippu-urheilijoiden elämässä olympiadi on merkittävä aika. Meille tavallisille veronmaksajille asiat eivät juuri näyttäydy samassa valossa. Ainakaan emme päädy riepoteltavaksi menestyjinä tai häviäjinä sen mukaan, mitä muutama hetki näyttää meistä ulkomaailmalle.

Henkilökohtainen maailmani näytti hieman toiselta vuonna 2010 kuin nyt. Kun muuan Crosby ratkaisi kiekkokullan Kanadalle ja parhaimmat talvikisat ikinä päätettiin visuaalisesti näyttävällä tavalla, oli minun aika tarttua uuteen mahdollisuuteen. Aloitin nimittäin neljä vuotta takaperin työvoimakoulutuskurssin, jonka myötä pääsin askel kerrallaan työttömyydestä työharjoitteluun ja edelleen palkalliseksi. Reilun vuoden kuluttua sainkin yllättäen vakituisen työpaikan ja samaa pestiä hoidan edelleen monta koettelemusta ja kokemusta rikkaampana.

Olin juuri aloittanut tämän blogin kirjoittamisen ja Vancouverin talviolympialaisista 2010 yritin kirjoittaa jotain nokkelaa päivittäin. Sittemmin en ole ollut läheskään yhtä aktiivinen ja postaukset ovat pudonneet likimain kertaan kuukaudessa. Ajat muuttuvat ja niin ihmisetkin. Tärkeää on oppia tuntemaan itsensä, iloitsemaan, jakamaan kokemustaan ja ottamaan opikseen.

Urheilusta ja talvikisoista voisin kirjoittaa monenlaista. Kisoja tuli taas seurattua melko runsaasti ja onneksi ne sujuivat pitkälti hyvissä merkeissä. Tosin maailmalla tapahtui samaan aikaan huomattavasti merkittävämpiä asioita. Pieni Suomi saapui maaliin mukanaan kohtuullisesti menestystä, vaikka talviurheilun suurvallat jälleen olivat meitä paljon edellä. Hienoa oli nähdä suomalaisten urheilijoiden sukupolvenvaihdosta menestyksekkäästi etenkin maastohiihdossa ja jääkiekossa. Myös suomalainen (urheilija) voi aidosti nauttia työstään, haastaa itsensä ja maailman parhaimmiston sekä onnistua!

Pettymyksiä tulee elämässä ja urheilussa aina. Suomalaisittain näitä nähtiin etenkin lumilautailussa, ampumahiihdossa, pikaluistelussa ja naisten jääkiekossa. Toisaalta maastohiihtäjät ja mieskiekkoilijat tarjosivat ikimuistoisia hetkiä ja menestystä. Selänne ja Granlund, Timonen ja Määttä, Saarinen ja Niskanen, Jauhojärvi ja Niskanen. Jatkossakaan ei Suomen voi odottaa menestyvän kuten Norja hiihtolajeissa tai Hollanti pikaluistelussa. Resurssit eivät tietysti riitä kaikkeen, mutta ei kaikkea voi sen piikkiin asettaa. Sama juttu pätee muuten luultavasti meidän useimpien arkitöissä.

Saa nähdä, miten kehitys jatkuu seuraavan neljän vuoden aikana. Niin maailman kuin Suomen talviurheilussa - toisaalta myös henkilökohtaisessa elämässä. Hölmö se, joka ei muita kuuntele lainkaan. Yhtälailla tyhmä se, joka muita liikaa kuuntelee. Toivottavasti jossain vaiheessa suuret urheilujärjestöt tulevat järkiinsä eikä suureellisuus ole ainoa tavoite. Maailmassa riittää tahoja, jotka haluavat edelleen osoittaa ylemmyyttään myös urheilun avulla. Venäjä loi ja tarjosi upean mahtavat kisat, mutta kyllä siinä leikissä paloi ruplia!

Takaisin arkeen ja perustyötä tekemään unelmien eteen.

Minulla on unelma - tai oikeastaan useampia

Puoliso ja perhe elämän kulmakivenä

Kaikissa unelmakuvissani minulla on puoliso ja ainakin yksi lapsi. Miten se toteutuu, siihen voi olla monia vielä itselleni tuntemattomia teitä. Parisuhteen tulisi kuitenkin olla tasapainoinen ja tasapuolinen vaan ei silti tunteita kaihtava. Intohimot, jaetut ilot ja surut, sovitut riidat sekä yhdessä kasvaminen. Isäksi tuleminen ja aito ihmisenä kasvaminen on yksi suurimmista saavutuksista, joita voin kuvitella.

Esille!

Minussa on opettajan ja esiintyjän vikaa jonkin verran. Olen kokenut monia asioita ja erityisesti miettinyt niitä monelta kantilta. Siksi haluan löytää keinoja purkaa tuntojani rakentavasti, tukea ja auttaa muita, haastaa ihmisiä katsomaan itseään sekä maailmaa hieman uusin tavoin - vakavasti sekä huumorin keinoin. Kirjoittaa, puhua, humorisoida. Jos tämän voisi yhdistää työhön, olisi se mahtavaa!

Elämänmakuista ruokaa

Rakastan hyvää ruokaa ja juomaa sekä niiden valmistamista. Tälläkin saralla haluan käyttää mielikuvitusta uuden luomiseen perinteiden pohjalta. Kaikki lähtee ravinnon arvostamisesta ja arkipäivän luovuudesta. Hukkaan ei heitetä eikä terveyttä uhata ylenpalttisella herkuttelulla. Välillä toki juhlitaan. Voisi olla hienoa löytää ruokaankin liittyvää työtä tai ainakin syventää harrastusta.

Sillanrakentaja ja herättelijä työyhteisöissä

Mitä ikinä teenkään työkseni, kutsumukseni on yhdistellä asioita uusin tavoin. Mennä sellaisiin väleihin, joita tavalliset tyypit välttävät ja itsekkäät kaihtavat. Haluan heretellä vaan en silti synnyttää konflikteja. Jos niin täytyy toimia, voin sellaisia tehokeinoja käyttää nöyryys mielessä. Ehkä työ liittyy nykyiseen - turvallisuusasioihin, tiedonkäsittelyyn ja kemiaan. Tai sitten johonkin muuhun itselleni läheiseen asiaan: kartat, golf ja kenttäarkkitehtuuri, kirjoittaminen, puheet ja komiikka, ruoka rakkaimpia mainitakseni.

Vihreän veran viehätys, maailman kutsu

Golf on minulle erityinen harrastus, eritoten kenttämiljöiden ansiosta. Toki haluan haastaa itseäni ja huolehtia kunnosta monien lajien parissa. Silti golfia ajattelen lajeista eniten. Haluan pelata paljon hyvässä seurassa - myös eri puolilla maailmaa. Omien taitojen kehittäminen on iso osa mutta ei merkitse kaikkea.

Golfmatkojen ohella haluan matkustaa eri puolille maailmaa sekä oppia lisää maailman ihmisistä, kulttuureista ja luonnosta. Ruoka, juomat, historia, kulttuuri, urheilutapahtumat, musiikki, maisemat. Joka reissua täytyy osata arvostaa, niin lähimetsään kuin kaukaisille rannoillekin. Ehkäpä voisin lähteä ainakin muutamaksi ajaksi ulkomaille töihinkin.

Uskossa nöyrän rohkea

Pohjimmiltaan unelmani on olla mukautuva ja silti murtumaton vakaumuksen mies. Suostuessani tunnustamaan heikkouteni ilman uhriasennetta haastaan kaikki ympärilläni samalle polulle. Kristillinen usko on minulle tärkeää, mutta valmiisiin muotteihin en suostu pakotettavaksi.

Haluan säilyttää nuorekkaan mielen loppuun asti. Uutta voi oppia joka päivä ja kaikkia ihmisiä voi kohdella arvokkaasti. Viisaus on osin älyä, osin kokemuksia, paljon havainnointia  ja nöyryyttä. Olisi muuten mielettömän upeaa köpötellä vanhana ukkona jälkikasvun kera golfkentällä ja sen jälkeen tarinoida kokkailun lomassa nuorten sekä nuorenmielisten kanssa!

Suurin unelmani on nyt, että en joudu enää riutumaan yksinäisyydessä. Vanhat arpeni kulkevat mukana, mutta yksin en voi elämässä mitään saavuttaa tai mistään suuresti nauttia. Minulla on erittäin paljon annettavaa ympärilleni, vaikka olenkin luonnostaan jähmeä aloittamaan asioita. Heittäkääpä sopivia sytykkeitä niin alkaa liekehtiä.

Joulumieli, juhlamieli, missä oletkaan?

Joulu on jo pitkällä vuonna 2013. Monella lienee vaikeuksia virittyä tunnelmaan, kun ulkona on marraskuinen sää ja synkkyys painostaa. Perhettäkään ei voi hankeen ajaa, koska ei ole hankea. Eipä monella ole sitä perhettä edes. Eipä tässä suotta tarvitse synkistellä kuitenkaan, jos on katto pään päällä, ruokaa yllin kyllin ja ainakin yksi rakas ihminen seurana! Minäkin kuulun tuohon suureen armoitettujen joukkoon.

Itselläni alkaa taas Joulupäivänä iskeä lievä turhautuminen tajuntaan. Tämäkin joulu menee tutuissa (liian) turvallisissa merkeissä ja nyt on touhuaminen lopetettu. Samaan aikaan olen silti kiitollinen monista asioista, vaikka paikoillaan jumittaminen rassaa.

Kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi toivotan kaikille rauhaisaa Joulua - osin taannehtivasti. Jälleen yksi vuosi alkaa olla päätöksessään, joten saman tien on läheteltävä Uuden Vuoden toivotukset. Katsokaapa päivittäin hetken verran taaksenne ja toisen hetken eteen. Jokainen askel eteenpäin on arvokas!

Jouluaattona Ähtärissä oli hieman talvista, vaikka räntäinen sade ei juuri kuvasta erotukaan:

Pihasta, omasta siis, napattu kuusikin on ihan mallikas yksilö koristeltuna:

Terveisin, Tonttu toisenlainen

Enks mä tiedä kuka mä oon?

Itsestään paljon luulevat turhakkeet saattavat tosissaan kysellä, että "et sä tiedä kuka mä oon?". Jokaisen kannattaa ennemmin kysyä itseltään, että "enks mä tiedä kuka mä oon". Kuka voisi tuntea sinut paremmin kuin sinä itse - varsinkaan jos rohkenet kasvaa itsetuntemuksen saralla. Toki tunnustavana kristittynä minulla on tähän oma suomalaisesta valtavirrasta poikkeava käsitys, josta voin kiihkotta keskustella kenen tahansa avarakatseisen kanssa. Ainakin toivottavasti.

Ihan oikeasti ja rehellisesti, kriittisen itsetarkastelun paikka on aina tässä ja nyt. Toki ei kannata tärvellä elämäänsä liian rankkaan tutkisteluun, mutta aito itsetunto rakennetaan vain ja ainoastaan vähitellen. Monien vaikeiden hetkien ja mutkien kautta. Ja kun se puoli alkaa vihdoin olla kunnossa, voidaan puhua terveen itseluottamuksen rakentumisesta.

Pidän itseäni varsin vahvana itsetuntemuksen saralla nykyisin. Näin ei aina ole todellakaan ollut. Silti minäkin, terapiat käynyt, varhaiseen keski-ikään ennättänyt, monet kolhut selvittänyt mies erehdyn yhä itseni suhteen. Ja hyvä niin. Nöyryyden säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää, jottei sorru suurimpiin virheisiin.

Olen jo aiemmin saanut ammattimaisen analyysin omasta viestintätyylistäni. Olen monesti varautunut mutta silti sosiaalinen. Mietin paljon tekemisieni vaikutusta muihin ihmisiin, koska olen varsin empaattinen. Pyrin turvallisiin ratkaisuihin enkä ota paljon riskejä. Tyylini on melko monipuolinen niin sanotun DISC-analyysin perusteella, minkä voin allekirjoittaa. Dominantti en kuitenkaan ole luontaisesti.

Tein juuri myös MBTI-testin, joka perustuu Carl Jungin persoonallisuusteoriaan. Jos olisin kovasti yksityisyyttäni varjeleva ihminen, en tietenkään valottaisi tuloksia blogissa. Arvostan kuitenkin rehellistä avoimuutta, joka lähtee vahvasti omasta itsestään. Suhtauduin tähänkin testiin kriittisesti, koska se on tapani. Lisäksi olen kuullut niin paljon kukkua erilaisilta asiantuntijoiksi itseään tituleeraavilta, että haluan haastaa kaikki tahot. 

Täytyy myöntää, että MBTI-testin tulokset olivat ensi alkuun osin yllättäviä. Esimerkiksi näyttäisi siltä, että olen enemmän ekstrovertti kuin introvertti ja enemmän intuitiivinen kuin tosiasiallinen. Aiemmin olen jo sen oppinut, että tunteet vaikuttavat päätöksentekooni siinä missä ajattelu. Ja aina olen ollut selvästi enemmän järjestelmällinen kuin spontaani.

Kun mietin lapsuuttani ja nuoruuttani, niin näissä testin tuloksissa on kuitenkin vinha perä. Olen itsekin näköjään alkanut uskoa ympäröivän maailman minulle antamaa leimaa: tosiasiallinen, ajatteleva ja järjestelmällinen introvertti. Ympäristön paine monesti rutistaa ja lytistää meitä vääränlaiseen muottiin, jolloin lopulta alistumme itsekin siihen ja kärsimme. Viime vuosina olen löytänyt paljon enemmän todellista minääni ja tosiaan - olen suuresti sitä mitä testi kertoo! Toki tällaiset testit yleistävät eikä niitä edes kuulu lukea ehdottomuuksina. Jokainen meistä on yhdistelmä erilaisia ominaisuuksia eikä arkkityyppejä onneksi juuri ole.

Nykyisin olen monesti valmis astumaan esille ja ottamaan hallittuja riskejä. Kun olen spontaani, se itse asiassa tapahtuu ajattelun ja järjestelmällisyyden pohjalta syntyneessä "kehikossa". Vaikeinta minun on toimia sellaisten ihmisten kanssa, joiden tyyli on joko voimakkaan sulkeutunut ja tosiasioihin tunteiden sijaan pitäytyvä tai railakkaan spontaani, etupäässä tunteileva ja etukäteisvalmisteluja kaihtava. Tai jokin muu yhdistelmä edellisistä.

Jälleen olen kirjoittanut vain itsestäni, mutta minä en ole tärkein. Yritän ammentaa omista kokemuksistani keinoja auttaa muita oppimaan enemmän itsestään. Paikoillaan jumittaminen on kaikkein rasittavinta, etenkin silloin kun ulkoisesti muutoksia on alinomaan mutta sisäisesti kaikki jatkuu kritiikittömästi ennallaan. Minun tai kenenkään muun ajattelu- ja toimintatavat tai viestintätyylit eivät yksistään ole olennaisia. Tärkeintä on kyky toimia menestyksellisesti yhteistyössä muiden kanssa. Ja se on loputon haaste kenelle tahansa. Töissä, perhe-elämässä, vapaa-ajalla.

Nämä blogitekstit ovat muuten varsin kuvaavia. Minulla olisi valtavasti sanottavaa ja kirjoitettavaa, mutta käynnistysprosessi vie hirveästi aikaa. Mieleni jäsentelee ajatuksia alinomaan, mutta niiden ulkoistaminen muiden nähtäväksi vaatii jonkin ulkonaisen pakotteen. Olen sentään oppinut lopulta pullauttamaan viestini maailmalle ilman suurta viimeistelyhierontaa, mutta mittaa niille kertyy runsaasti. Lyhyestä virsi kaunis, mutta aina ei virsi ole oikea värssyn muoto. Minä sopeudun mutta vaadin muilta myös samaa täysin oikeutetusti!

Ei ole haukka juuri lentänyt

Jenkkifutiksen NFL-kaudesta on kuusi kierrosta takana. Tässä vaiheessa voidaan jo tehdä huomioita siitä, mikä on yllättänyt tällaisen tavallisen katsojan. En ole lainkaan asiantuntija ja syvemmät analyysit ovat jääneet tekemättä.

Moni kestomenestyjä on pitänyt hyvin kutinsa - erityisesti hurjassa pistevauhdissa oleva Broncos. Seahawks etenee odotetusti ja hyökkäyksen puutteista huolimatta Patriots on pysynyt liigan eliitissä. Viime vuonna pahasti kyntänyt Chiefs on pelannut väkevästi ja ottelut Denveriä vastaan antavat odottaa paljon. Toinen suuren käännöksen, tosin odotetun sellaisen, tehnyt joukkue on Saints. Packersilla, 49ersilla ja Ravensilla on ollut hieman enemmän ongelmia, mutta näistä joukkueista kaksi kolmesta menee luultavasti vielä pudotuspeleihin. Itseäni kiinnostaa myös seurata, miten potentiaaliset Colts ja Bengals kykenevät pitämään kiinni divisiooniensa kärkipaikoista.

Kolikolla on toki myös aina kääntöpuoli (pahasti tulee nyt kliseitä, olen ruosteessa). Oma suosikkini on Atlanta Falcons, jonka kausi on mennyt tulosten suhteen melkoisen heikosti tähän saakka. Nykyisessä tilanteessa jo pudotuspeleihin pääseminen on aika epätodennäköistä, varsinkin loukkaantumisten syötyä joukkuetta rotan lailla. Mikään joukkue ei voi olla kärsimättä Julio Jonesin tasoisen laitahyökkääjän menettämisestä loppukaudeksi, mutta Falconsin osalta ollaan nyt rankasti tulokkaiden ja vaihtomiesten varassa. Jets-tappion jälkeen totesin, että nyt täytyy vaihtaa faninkin fokusta. Yritän nyt nauttia Tony Gonzalezin viimeisistä huippunäytöistä sekä uusien kavereiden kasvamisesta vastuuseen. Tällaista on siis suosikkijoukkueen seuraaminen! Viime vuonna Falcons voitti ottelut lähes aina viime hetkillä, tänä vuonna vastaavasti viimeiset draivit ovat tuottaneet kitkeriä tappioita.

Myös Texans on kontannut runsaasti alkukaudella. Ja vieläkin huonommin voisi mennä, vai mitä Giants (puhumattakaan Jaguarseista). Heitänpä nyt hieman veikkausta pudotuspelikuvioista katsomatta sen tarkemmin loppukauden otteluohjelmien eroja.

AFC East: Patriots hoitanee divisioonan jälleen, vaikka minua hieman epäilyttääkin joukkueen kovuus tosipaikassa. Dolphinsilla voisi olla saumaa taistella villistä kortista.

AFC North: Tämä tiukka divisioona voi olla kolmen pollen kisa, mutta silti kääntyisin Bengalsin ja Ravensin väliseen vääntöön voitosta. Sanotaan, että Bengals vie tämän ja Ravensilla on tiukkaa villin kortin suhteen.

AFC West: Broncos vie divisioonan ja koko konferenssin voiton kaiken järjen mukaan. Chiefs haastaa kovasti ja ottanee ensimmäisen villin kortin. Chargers voi hieman sotkea kuvioita.

AFC South: Coltsilla on hyvä paikka hoitaa divisioonansa isännyys. Etenkin pelinrakentajaongelmat vienevät Texansin mahdollisuudet, Titans tuskin jaksaa loppuun asti.

NFC East: Divisioona vaikuttaa nyt varsin heikolta. Eagles ja Cowboys vääntävät ainoasta liikenevästä pudotuspelipaikasta keskenään enkä povaa pitkää tammikuuta kummankaan voittaessa.

NFC North: Perinteisen kovassa divisioonassa Packers, Bears ja Lions vääntävät hyvinkin divisioonavoiton lisäksi villistä kortista. Viime kaudella tosin Bears hyytyi rankasti runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla, ehkä nyt menee tasaisemmin.

NFC West: Kovassa divisioonassa tuntuu tällä hetkellä siltä, että Seahawks on hieman niskan päällä 49ersiin nähden. Sekä Rams että Cardinals voivat sotkea kaksintaistelua, mutta silti veikkaan Seattlen vievän divisioonan voittajan paikan.

NFC South: Saints jyrää kohti voittoa, Falconsin ja Panthersin mahdollisuudet taistella villistä kortista ovat ohuet.

NFL:ssä täytyy toki muistaa, että yksittäisenkin huippupelaajan, etenkin pelinrakentajan, loukkaantuminen voi suistaa useimmat joukkueet tappioputkeen. AFC vaikuttaa nyt hieman vahvemmalta kuin NFC. Helppo veikkaus suorasta paikasta kahdeksan joukkoon olisi Broncos, Patriots, Saints ja Seahawks. Niin siinä ei kuitenkaan käy, mutta kaksi noista neljästä pelannee konferenssifinaaleissa. Ei muuten kannata lyödä vetoa näiden aivoitusten perusteella...

Loppukaneetit: 

Falcons pelaa ensi kaudella Lontoossa! Kunhan vastustaja julkistetaan, niin täytyy tosissaan ruveta harkitsemaan matkaa Wembleylle syksyllä 2014.

NFL GamePass toimii mainiosti kymmenen megan yhteydellä. Matsit ovat suorana paljon parempia kuin jälkikäteen, joten olen taas harrastanut yökukkumista liiaksi. Nyt vaakatasoon, jotta jaksaisi pälyillä hieman ensi yön matsin loppuhetkiä suorana.

Four Days in Dublin

It's an annual habit now for me if two makes a tendency. A few days in some interesting city. This second annual city visit was headed to Dublin. I have made a joke about interest towards Ireland. If it has plenty of beer, whisk(e)y, golf, good food, pleasant and storyful people plus redheads and fne music it's good for me. Well, it was no golf this time but next time it might be different...

So, a Sunday evening in August saw me taking a jet towards the green island. With a Nordic cultural figure in its tail (which reveals you the jetliner company that performed its job just fine). What was waiting for me then?

Day One - Bus Strike! (won't stop me)

I had picked a reasonably priced hotel some three kilometres from airport and seven from city centre. Dublin Metro Airport Hotel (by the way, no metro trains in vicinity). It was supposed to be easy bus ride away from the buzz. First surprise was that there was actually a bank holiday and annoyingly a general bus strike. So for the first morning it was a taxi ride, a budget slip but a pleasant discussion with the driver.

O'Connell Street is in the heart of tourists' Dublin. I headed to get my Dublin Pass to get entrance to plenty of destinations. A small detour to St. Stephen's Green park close Trinity College since the tourist info located in an old church (!) was closed. Public holiday for nothing special really, in the words of taxi driver Geoffrey.

OK, I got the card a little later but surely had many ideas of what to do. Still my idea was to spend time in interesting locations and not to overplan the whole thing. First place to visit was Cristchurch Cathedral close to the famous Temple Bar district. And by coincidence with four extra euros I took part to a bell ringing tour to the church tower. Greyish and old bell ringing master lead a group of random tourists up the narrow stairway. He told us about the specialties of bell ringing around the globe and especially in the British Commonwealth. It's traditional rope pulling in orderly fashion and involves great deal of mathematics. Bells are to be rung in permutations and a full peal is over 5000 single pulls of a bell with multiple hour effort. Not as easy as one might think!

Well, it was enough of bells and prayers for the day. I pointed my nose to the obvious, Guinness Storehouse. It is a seven floor high old storehouse building of St. James Street brewery. A must for common tourist but nothing too special for a beer efficinado. I had previously done Heineken Experience in Amsterdam and this Guinness one was pretty much similar. Basics of beer making and components, company history, advertisements etc. A part of exhibition about the lost art of coopering was quite interesting. Take a note to the embedded monitors in the barrels:

I did like the advertisement history section too. Guinness stew and chocolate cake in the restaurant were just fine for hungry young man, slushed down by Guinness Dark Lager. I had to try that non-stout stuff for American markets. Best thing in this place was still Gravity Bar with almost 360 view around the Dublin area and complimentary pint. As a bargain I got also a souvenir shirt for me.

First day continued then from cathedral to brewery to a notorious jail, Kilmainham Gaol. And I was constantly walking and absorbing all new things to me. This jail had been closed a long time and now portrayed Victorian era prison with different kinds of design features. Many Irish rebellions and uprisings lead to Kilmainham Gaol for their leaders. Numerous people were even executed until certain 1916 aftermath started to finally turn the public opinion and decision makers' heads.

At the and of the day I did some more walking around. One of the obvious, fish and chips with Guinness in one Temple Bar area pub, I did too. Then another taxi ride back to hotel and some hints from the driver. The sea shore was apparently the place to visit.

Day Two - Walk Fast, Breakfast But No Belfast

My experience lead to me to walk the seven k's from hotel to city centre. Yes, the busses were still off the road. I was going for a real Irish breakfast in traditional pub. No more weak excuse of a hotel version for me! Along the way I could see regular dubliners rushing to work, opening shops, jogging - the everyday stuff. Luckily the slight threat of rain went away as I entered Slattery's in Capel Street, one of the few remaining pubs that can sell pints from first thing in the morning. Mister Bourdain visited this place in his Layover, that's how I ended up clogging my veins with nutritious beans, egg and sausages under all the Michael Collins memorabilia.

A few blocks from Slattery's was Old Jameson Distillery which I had to visit. It was more intimate than huge Guinness museum - and here too the tour guide was excellent storyteller. Interesting fact, Jameson uses mostly American bourbon casks but also sherry casks from Spain and port casks from Portugal. Copper distillation pans were charming and complimentary tasting involved. Well, Jameson is good but not quite into my whisk(e)y taste.

In the hotel I had seen strange local sports from TV. Commented in Irish Gaelic. So I wanted to know more about these Gaelic Games that were so much followed in media. A good walk through the northern areas of Dublin centre to Croke Park, Irish national stadium. Along the way I could see some really Republic pubs, a reminder of wounds behind Irish separation and nasty times.

Croke park tour was thorough. I got to see locker rooms, teams' celebratory dinner facilities, player tunnel, playing field, grandstands, media stands and enterprise cabinets. There were also many stories about the history, sports, even bloody conflicts and construction in Croke Park which was able to contain fourth most spectators of any European stadium. Stadium offered also Gaelic Athletic Association museum and hall of fame. It is very striking that there are no professional players in hurling or Gaelic football or their female version counterparts. Still these sports are most popular in Ireland over association football and rugby. And even Helsinki has a local team!

At this point the sturdy Irish breakfast was all used and hunger set in heavily. Near Connolly Station I noticed interesting pub called Brew Deck. As I learned it was owned by Galway Bay Brewery offering their and other small breweries' malty nectars with some food. I went with an Irish burger and Galway Bay Fullsail Ale. And as dessert I took a half pint of Galway Bay Milk Chocolate Stout. Hey, I had found my favorite Irish brewery! A small chat about beer scene in Ireland and in Finland with the bartender and then to walking ways again.

On the evening I visited National Wax Museum PLUS since I had it covered with my Dublin Pass. No other places in the vicinity were open so I choose wax. But it wasn't special in my mind, I wouldn't do it again. Basic Irish writers, leaders, sportsmen, musicians and such. Kick'em tubbies!

Some coffee and apple pie and I forced my tired legs uphill same seven kilometres. I had to gather more strength for next day.

Day Three - It's Lobster Season

This was the day I was going for the shoreline and seafood. The busses were back in service! I was still craving for proper full Irish and had a place in mind - O'Neill's right next to tourist information. And boy was their version plentiful with seven euros in really authentic surroundings. I couldn't help but to smile, a definite thumbs up from me.

Before heading to Howth I visited St. Patrick's Cathedral not far away. It was impressive and as a christian I did also take a while to say a little prayer and humbly thank. So maybe it was meant to be that I coincidentally met a woman who asked me to help. Or I was after all fooled. She did not want money straight but help to buy some basic food for her kids. I was hesitant which I also told but eventually did give her a helping hand. I hope that it went right but I was still questioning my actions and doubts. Well, the poor will always be around but we should not become cold-hearted.

Anyway, it was time to head for Irish sea shoreline. I took local DART train to Howth, a fisherman village quite famous for its seafood. I had plenty of expectations for this and realising the very hilly geography of Howth peninsula even raised them. Stepping out of the train immediately started to fulfill my expectations. Gentle breeze from the sea, the best possible weather, really fresh seafood smell and picturesque village. Well, small minus for flocking tourists but that could be dealt by just walking further. You see, regular people seem to avoid proper walking.

I absorbed sea air on the piers of Howth and relaxed before going for the catch of the day. King Sitric and its casual West Street Bar was something I had looked upon. According to the waiter it was lobster season so I had to taste it. But for starters a couple of rock oysters raw and Galway Bay Hooker Irish Pale Ale to accompany. And then for main course oyster salad and Irish dark country bread. Really fresh and worth the expectations.

The hills were pretty steep in Howth. With full stomach I started to climb towards Howth summit. Because I'm me I did not take a bus. At the top it was really nice to have acup of coffee and ice cream in the unbelievably beautiful scenery. I did not expect to find high rocky cliffs right next to Dublin! There was also a light house to guide all the ships safely from Irish Sea to the port. And by the way, there were golf courses and all kinds of greenery around. As I did not have map I missed much of the cliff walk but still got to see many fine landscapes.

For me of all the superb things this was just perfect. There is something in my blood that longs after sea shore, seafood and all kinds of greenery. Needless to mention, I did walk my legs into aching again but it was worth all this. Hotel was just for the shower and rest.

Day Four - Botanic Takeoff

Last morning is always a little sad. It was going to be over today. Packing luggage, basic breakfast and I still had few hours in Dublin. I took one of them double deckers and headed for Botanic Gardens in Glasnevin, district some three kilometres north of Dublin city centre. I do enjoy a nice quiet walk in gardens and in Dublin it was free, also the greenhouses with tropical or subtropical plantation. A nice destination with practically no cost.

Outdoor activities will make you hungry. For me it was The Church, a restaurant and pub in an old church. Quite obvious name. They seem to re-use their churches here - maybe we have to do same in Finland sooner than later. I had some fish cakes together with O'Hara's Red Ale. And then there was just a little time to take the DART train to Dun Laoghaire south of Dublin. Another seaside destination and one last chance for me to enjoy some sea breeze in the sun. If there was more time I could have done local sea museum.

Finally I had to go back to hotel and pick my luggage. In the airport shuttle I was the only one and had a nice chat with the driver. My feeling is that if you respect the locals they will generally do the same. At the airport you have to kill some time always. Some more food, an Irish coffee and a bottle of Connemara. Then back to the skies and towards home it was.

Definitely Ireland is part of my future plans too!

My tips: Howth for the views and seafood, Botanic Gardens, Old Jameson Distillery, Croke Park tour, Kilmainham Gaol, O'Neill's Irish breakfast, Dublin Pass and Leap Card for transportation.

Kiitos ja anteeksi

Kaksi erittäin tärkeää ja merkitsevää sanaa. Kiitos. Anteeksi. Niiden käyttäminen ja sen tapa kertoo paljon lausujistaan. Molemmat ovat osa hyvää kasvatusta ja kanssakäymistä kaikkialla - tai ainakin niiden pitäisi olla. Elämästä opiksi ottanut, siis sivistynyt ihminen kykenee lausumaan nuo voimasanat muutenkin kuin muotopuolisena tapana tai itsekkäiden tarkoitusten ajamiseen. Ja haluaa sitä sisimmässään.

Minä kuten niin monet muut olen kasvanut ympäristössä, jossa kiitosta ei aina ole juuri lausuttu. Se kun voisi kuulemma pilata ihmisen turhaan käytettynä. Toki minutkin on kasvatettu siihen, että anteeksi pitää pyytää, kun siihen on syytä. Tuskin kukaan kiistää kiitoksen ja anteeksi pyytämisen merkitystä kokonaan. Meillä saattaa tosin olla hyvin erilaisia käsityksiä hyvästä käytöksestä tässä asiassa.

Työelämässä ja vapaa-ajan vietossa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kiitoksia lausutaan nykyään Suomessakin runsaammin kuin niinä epämääräisinä takavuosina. Toki useimmat kiitokset saattavat olla muotopuoleisia kiittelyitä, joita ehkä vain heitellään puolihuolimattomasti osana sosiaalista käytöskoodia. Parempi sekin tietysti on kuin ei mitään. Kunhan kykenee alkuun sanomaan edes "kiitos" eikä vain heittelemään "tänksiä".

Kiitos on monessa suhteessa helpompi sana kuin anteeksi. Kiittämisessä keskitytään mieluisina koettuihin asioihin, ollaan tyytyväisiä ja onnistuneita. Anteeksipyytäminen sen sijaan edellyttää omien virheiden myöntämistä, vajavaisuuden tunnustamista, nöyrtymistä. Siis ikävinä koettuja asioita. Jälleen pelkkä "sorittelu" ei riitä todella pysäyttämään.

Aidosti kasvotusten lausuttuna ja todella tarkoitettuna kiitos sekä etenkin anteeksi ovat niitä varsinaisia voimasanoja. Jokainen meistä kykenee toivottavasti muistamaan joitakin tilanteita elämästään, kun tällainen pysäytys on osunut kohdalle. Meidän on usein vaikea kohdata sitä, että olemme toimineet aidon kiitoksen arvoisesti. Saatamme vähätellä omaa osuuttamme tai joissakin tapauksissa ylpistyä erinomaisesta suorituksesta.

Vielä paljon rajumpaa on joutua anteeksipyynnön kanssa vääntämään. Kuitenkin jokainen meistä tekee virheitä, se on väistämätöntä. Meistä kertoo erittäin paljon tapa, jolla käsittelemme virheet ja vääryydet - omat ja meihin kohdistuneet. Anteeksipyytäminen on rankkaa mutta myös olennainen osa anteeksiantoa. Molemmat roolit pitää kokea itseä, jotta kykenisi paremmin ymmärtämään omia tunteitaan ja ihmisiä ympärillään.

Monesti kuulee sanottavan, että ei ole mitään syytä pyytää anteeksi kun ei ole tehnyt mitään väärin. Tämän selityksen taakse vetäydytään varsin usein. Kuitenkin joudumme väistämättä tilanteisiin, joissa emme ymmärrä aiheuttaneemme mielipahaa ja tehneemme väärin. Joskus on syytä pyytää anteeksi sitäkin, ettei ymmärrä virhettään. Silloin voi aina pyytää toista osapuolta kertomaan omasta kokemuksestaan.

Minua ärsyttää suuresti sellainen käytös, jossa asettaudutaan toisen yläpuolelle ihmisenä. Ei ole mukamas mitään syytä kiittää tai pyytää anteeksi. Myös tyhjänpäiväinen kiittely ja anteeksipyytely joutaisi romukoppaan. Tietysti rajojen vetely turhan ja tarpeellisen välille on paljolti mahdotonta. Ja kulttuurien sekä luonteiden väliset erot toisinaan hyvin selkeitä.

Jos en uskaltaisi aidosti yrittää kiittää ja pyytää anteeksi, olisin hukassa vakaumukseni kanssa. Itse asiassa olen päättänyt haastaa ihmisiä ympärilläni siten, että lausun kiitokset ja anteeksipyynnöt todella niihin uskomalla. Vastapuolen reaktiot kertovat heistä itsestään merkittäviä asioita. Ei ole helppoa, mutta ei elämän usein kuulukaan olla. Helppous ei ole koskaan synnyttänyt mitään todella suurta ja merkityksellistä!

Haluatko sanoa jotain merkityksellistä ja muuttaa maailmaa? Kokeilepa aloittaa sanojen kiitos ja anteeksi parissa. Todennäköisesti et mullista koko maailmaa, mutta voit tehdä suuria asioita pienin elein yksittäisten ihmisten elämissä. Aloita omastasi. Turha on odottaa muilta sellaista käytöstä, mihin ei itse ole valmis. Rohkeus on nöyrtymistä, pelko asioiden välttelyä.

Teemaruokaa taas!

Eilen sunnuntaina oli Ranskan kansallispäivä, ja Tour de France suuntasi legendaarisen Mont Ventoux'n huipulle. Siinäpä oli siis syy tehdä hieman teemaruokaa penkkiurheilun iltapäivän ratoksi ja veljesten vatsantäytteeksi. Inspiraatio palasi jälleen meikäläiseen!

Enpä voi sanoa osaavani lainkaan perinteistä ranskalaista ruoanlaittoa, mutta aina voi jotain yrittää. Keittokirjasta kaivoin Tarte Tatinin reseptin, jota tapojeni mukaisesti - vaikkakin ensikertalaisena - hieman muokkasin. Omenoiden sijasta päärynöitä ja karamellisoinnin jälkeen hieman konjakkia antamaan lisää makua. Toimi kuin väärä raha, tätä tehdään vielä monesti.

Toki piti tehdä pääruokakin. Sen virkaa sai nyt toimittaa mausteinen kasvisvuohenjuustokeitto. Tomaatit, kesäkurpitsat, sipulit varsineen ja paprikat ovat nyt parhaimmillaan. Niitä saa hyvin kotimaisina kohtuuhintaan paraikaa. Lisäkkeenä oli uunissa kypsytettyä kokolihamakkaraa sekä luonnollisesti patonkia.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli juuri riittävästi. Velipoika kun on juuri oikeasta syystä kova syömään. Niin, se etappi. Ei se niin eeppinen ollut kuin toivoin, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää. Froome jyräsi kilpakumppaninsa vastustamattomasti, vain vuorikauris Quintana kykeni todella haastamaan. Saganin keuliminen Ventoux alkumetreillä irtioton päätyttyä oli suhteellisen huvittavaa.

Urheilu ja ruoka ovat molemmat parhaimmillaan, kun niihin liittyy suuria tunteita ja elämyksiä. Ei siis hikistä mitalimäärien tuijottamista tai pelkkää vatsantäytettä! Ensi viikonloppuna onkin sitten paikka hakea tematiikkaa golfin vanhimmasta arvokisasta, mutta haggisia en rupea tekemään. Katsotaan, mitä mieleen juolahtaa...

Katsaus tulevaan urheilukesään

Kesä 2013 ei ole mikään suuri urheilukesä sikäli, että on olympilaisten ja jalkapallon suurturnausten välivuosi. Itselleni se ei kuitenkaan ole mikään ongelma, sillä kiinnostusta lukuisiin lajeihin ja tapahtumiin. Suomalaisten menestystä toki toivon ja jännitän, mutta se ei ole enää niin ehdottoman tärkeää kuin joskus taannoin.

Vaikka kesäkelit ovat jo täällä, on silti jäljellä NHL:n neljän parhaan mittelöt. Matsit tulevat öisin mutta edustavat toki parasta jääkiekkoa, joten täytynee edes jokin ratkaisufinaali tuijottaa pöllönä.

F1-kisat ovat olleet viime aikoina kohtuullisen jännittäviä, kiitos uusien renkaiden. Tulin kauden alkaessa hankkineeksi MTV3:n formulapaketin Katsomosta eikä se ole pahan hintainen koko sarjasta. Lisäksi kuva siirtyy melko nätisti HDMI-kaapelilla 40-tuumaiseen tauluun. Suomalaisittain on tietysti myös jännitettävää, vaikka en jaksa innostua väittelemään nuoremman Rosbergin suomalaisuuden puutteesta. Kaveri on vielä enemmän maailmankansalainen kuin isäukkonsa ja tarvitsee samanlaista päättäväisyyttä rökittääkseen tallikaverinsa. Kunhan Vettel ei aina voita niin olen iloinen.

Yleisurheilua kohtaan kiinnostukseni on laskenut kuten useimpien muidenkin perinteisten suomalaislajien suhteen on käynyt. MM-kisat ovat toki tulossa ja muutama suomalaisurheilija on onneksi mahdollisella menestystiellä. Eivätkä kaikki visko keihästä.

Itselleni ykköslaji on jo harrastuksen myötä golf, jota on nyt suomalaisittain hienoa seurata. Major-kisat ovat omaa luokkaansa, sillä muita kisoja pukkaa pari kolme viikossa eri puolilta maailmaa lähes ympäri vuoden. Onneksi täälläkin on mahdollista seurata parhaita kisoja alkuperäisselostuksen kera. Mikko Ilonen on juuri nyt Euroopan Tourin kärkeä ja toivottavasti kohti parasta kauttaan. Roope Kakko ja Kotkan Tapio Pulkkanen ovat esittäneet lupaavia otteita alemmissa kisoissa, samaten aiemmin talvella Joonas Granberg ja Jaakko Mäkitalo Aasian kiertueella. Naisten puolella Minea Blomqvist on pitkästä aikaa osoittanut pirteitä merkkejä. Nyt vaikuttaa siltä, että suomalaiset ammattilaiset alkavat vähitellen löytää oikeaa otetta ammattilaisgolfin rankassa maailmassa.

Mitäs muita lajeja tulee seurattua? Maantiepyöräilyinnostukseni ajoittuu lähinnä Tour de Franceen, muut kisat eivät joitakin yhden päivän klassikoita lukuunottamatta ole täysin kolahtaneet. Toki pyöräilyn suhteen olen skarpannut siten, että tusinan verran suuntaansa tulee kilometrejä kohtuullisen usein työmatkalla. Tenniksen seuraaminen on minulla jäänyt vähiin, kun ei ole Eurosport näkynyt. Nyt ei ole sitä syytä, mutta taitaa silti jäädä sen lajin seuraaminen Grand Slam -finaaleihin ja Jarkko Niemisen matseihin silloin tällöin.

Ratamoottoripyöräilyä täytyy hieman tiirailla, jotta suomalaisten edesottamukset eivät jää täysin näkemättä. NASCAR-kisoja katselen unilääkkeeksi sunnuntai-iltaisin, jos en muuta jaksa. Onhan se kunnon junttimeininkiä amerikkalaisittain, jota lähinnä värittää ison kasan odottelu ja hieman erilaisen käytöskoodin kuskit kuin FIAn sarjoissa. Suunnistusta kohtaan on hieman mielenkiintoa, koska velipoika edelleen hommaan panostaa ja kertoo väliin sellaista taustatietoa, joka ei muuten korviin kulkeutuisi. Suomessa taitaa itse asiassa olla MM-kisat. Jukolan Viesti on tullut valvottua pari vuotta putkeen, viimeksi paikan päällä. Tänä vuonna taitaa se lysti jäädä työmatkan takia sikseen.

Ehkä tulee penkkiurheiltua vähän liikaa, syytän lapsuudessa saatua mallia. Toki on mukavampi rojahtaa sohvalle jännittämään, kun käyn itsekin hikoilemassa ja yrittämässä liikunnallisten taitojen parantamista. Ja sitten vielä höystetään väliin sopivalla ruoalla ja juomalla, kenties teeman kanssa!

Happy Birthday, Mister 31!

Taas tulee yksi vuosi täyteen. Tosin nyt ei ole kovin häävi juhlatunnelma: tökkii töissä, jumittaa vapaalla, lähipiirissäkin riittää vastoinkäymisiä - elämä ei ota edetäkseen. Olen toki elänyt läpi selvästi huonompien aikojenkin.

Lahjaksi haluaisin päätöksen yksinäiselle taipaleelle ja paremmin tukea mennä elämässä eteenpäin. Ihan perusjuttuja, joita ei tosin voi vain helposti ostaa. En yksinkertaisesti jaksa olla tukemassa muita, vaikka kuinka haluaisin, ellen itse saa myös kokea samaa. 

Yritän nyt iloita niistä hyvistä asioista, joita olen saanut osakseni. 31 vuotta matkaa on jo kartuttanut varsin huomattavan henkisen pääoman aineksia, mutta paljon on vielä edessä. Helpompaa olisi varmaan olla tavanomaisempi, mutta se jäänee omakohtaisesti kokematta. Ajattelu ja kokonaisuuksien hahmottaminen eivät ole järin suosittuja vieläkään.

Vähin voimin eteenpäin niin kauan kuin jaksaa. Paljon on vielä mahdollista.

Golfkevään perinteinen käynnistys

Golf on nykyään huipputasolla miljoonabisnestä ja ympärivuotista kisaamista. Historiaa ja perinteitä ei voi kuitenkaan ostaa. Siksi US Mastersin taikavoima puree yhä erityisesti.

Augusta National on kenties tunnetuin golfkenttä maailmassa. Ehkä juuri siksi, että se on ainoa major-kisaa vuosittain isännöivä klubi. Golfin kultakauden parhaat kentänsuunnittelun periaatteet, entisen kauppapuutarhan vihreys ja kukkaloisto, osin vanhoilliset perinteet ja lukemattomat tarinat menneistä kisoista. Tämä on golfarille merkkitapaus kevään koittaessa! Kuin Wimbledon, Stanley Cup, Superbowl, Monacon GP - klassikko.

Kolmas kierros on jo hyvässä vauhdissa. Kohuitta ei ole selvitty tänä vuonna. Ensin kisan nuorin osallistuja koskaan, Kiinan Tianlang Guan sai hitaasta pelistä lyönnin rangaistuksen. Onneksi hän silti selvitti viikonlopun cutin viimeisten joukossa. Rangaistus sinänsä lienee selviö, mutta golfin syöväksikin nimitetystä hitaasti pelistä sopii antaa rankkareita pelaajien nimistä riippumatta!

Suurin hässäkkä saatiin aikaan Tiger Woodsin, kuinkas muuten, ympärille. Wedge-lyönti eilen lipputankoon ja siitä 15. väylän lampeen oli erittäin onneton sattuma, mutta sellainen kuuluu golfin henkeen. No ilmeisesti harmistuksessaan Woods droppasi pallonsa juuri kiusallisen rajamaille sääntötulkinnan suhteen. Välittömästi asiasta ei rangaistu, mutta jopa hylkääminen nousi esille. Lopulta kahden lyönnin rangaistus rapsahti erinäisten asiainhaarain pohjalta, mutta Tiger, lajin historian suurin kassa- ja mediamagneetti, jatkaa kisaa. 

Tästä kuviosta riittää parranpärinää vielä pitkäksi aikaa. Minua on jo aiemmin häirinnyt se, että jälkikäteen on tehty ilmiantoja ja hylätty sinänsä sääntöjen perusteella kilpailijoita. Tässäkin tapauksessa näin olisi varmaan tehty, ellei kyseessä olisi ollut lajin suurin tähti. Ammattilaisgolfin suhteen etenkin olisi tehtävä tärkeitä päätöksiä katsojahavaintojen, pelaajalausuntojen ja kuvamateriaalin käytön pelisäännöistä. Epärehellisyys on tietysti kitkettävä ja sääntötuntemusta parannettava, mutta kukaan ei oikeasti hyödy epämääräisestä kyttäysilmapiiristä.

Keskityn nyt nauttimaan parhaasta golfviihteestä (ehkä Ryder Cupin jälkeen). Kilpailu on yhä todella tasainen ja monen pelaajan voittoa sopisi toivoa. Veikkaukseni näyttävät tosin taas uppoavan...

Ruoka mukaan kuvioihin: Huomenna aion ottaa pientä kulinaarista tematiikkaa etelävaltiolaisittain, onhan Masters Georgian Augustassa. Tai ainakin jotain siihen suuntaan: leivitettyä broileria, paistettuja tomaatteja, persikkapiirasta. Ei mitään Superbowl-tason mättöjuhlaa vaan pienimuotoisempaa teemaherkuttelua virkistämään harmaata arkea!

Nöyrää ei murreta

Muutama ajatus näin pääsiäisenä, jonka keskeiseen sanomaan sisältyy mielestäni olennaisesti nöyryys. Ei siis nöyristely, se on jotain ihan muuta kuin terve nöyryys.

Suomessa vallitsee aivan liiaksi sellainen ajatuskulku, jossa uudet ideat, tilanteet ja epäonnistumiset ammutaan alas rajusti. Viisastellaan jälkikäteen ja haikaillaan sellaisia kultaisia vanhoja aikoja, joita ei todellisuudessa koskaan ollutkaan. Toisaalta täällä ei sanota kaikkeen kyllä kuten monissa maailman kulttuureissa tuntuu olevan tapana. Yhtä kaikki, jokaisella kansakunnalla, yhteisöllä ja yksilöllä on niin hyvät puolensa kuin vajavuutensa. Tärkeä havainto tajuttavaksi vaan ei vielä yksin riittävä.

Miten elää elämäänsä arvokkaasti ja rohkeasti kaikkine vajavuuksineen muttei niiden uhrina?

Minun on vaikea arvostaa ihmisiä, jotka eivät kykene osoittamaan nöyryyttä. Se on aivan keskeistä täällä vajavaisten vaan siltä ainutlaatuisten keskuudessa. Nöyryys vaatii aitoa itsetuntoa, joka rakentuu usein vasta kovienkin vastoinkäymisten kautta. Kun nöyränä ja päättäväisenä kohtaa kiitokset ynnä moitteet, voi vaikuttaa ympäristöönsä yllättävän paljon. Jos lähtee piilottelemaan heikkouksiaan, takertuu niihin aina uudestaan. Silloin antaa pelon hallita itseään.

Historia ei todellakaan ole tylsää. Se on avain tulevaisuuteen. Vain ymmärtämällä itsensä ja ympäristönsä taustoja edes hieman voi olla rakentamassa parempaa tulevaisuutta. Ja harvassa ovat ne epelit, jotka sellaista tavoitetta vastustavat! Itse tiivistäisin tavoitteekseni elämässä ymmärtää menneisyyttä, tähdätä tulevaisuuteen ja elää tässä hetkessä.

Liian usein kuulee puhetta hetkessä elämisen autuudesta - kaikenlaisilta ihmisiltä mitä moninaisimmista taustoista. Terve hetkessä eläminen ei voi perustua historian kieltämiseen ja tulevaisuuden unohtamiseen. Se ei ole itsekästä mielihalujen tyydyttämistä. Tässä hetkessä eläminen on parasta, kun tekee jotain tulevaisuuden eteen, arvostaa saamaansa hyvää ja jakaa kokemuksiaan. Tavalla tai toisella.

Ei enempää filosofointia ja elämäntapaohjeita. Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille! Rohkeasti vajavaisena ja kehittymishaluisena huomiseen - niillä voimilla joita on käsillä nyt.

Hyvä ruoka = parempi mieli

Veljeni totesi taannoin, että lähinnä treenaus on antanut myönteisiä tuntemuksia elämään. Sellaistahan se on usein, jostakin pitää arkeen hieman intoa etsiä. Aina ei ole mikään superfiilis, vaikka vetäisi mitä troppeja. Terveet konstit ovat siis arvossaan, jotta pysyy pää kasassa!

Itse olen saanut moneen viikkoon paljon virtaa ruoanlaitosta viime kuukausina. Jotain käsityötä pitää toimistoapinankin tehdä, minulla se on keittiöaskareita ainakin tällä hetkellä. Kuten olen kirjoitellut blogissa aiemmin, arvostan ruoanlaittoa ilman suurta laskelmointia. Välistä voi panostaa tiettyyn menuun, mutta yleensä viritellään niistä aineksista, joita on kaapeissa saatavilla. Suuri möhläys kotikokille on joutua heittämään ruokaa roskiin. Epäonnistunut suunnittelu ja tilanteeseen sopeutuminen.

Inspiraatiota voi etsiä monesta paikasta. Vuodenaika, tietty raaka-aine, teemaan sopivaa purtavaa penkkiurheilun yhteyteen, perinneruokien maltillinen tuunaus, laadukkaan juoman seuralaiseksi tehty ruoka. En jaksa ruveta kirjoittelemaan nyt mitään reseptejä, oikeastaan sellaisia säntillisesti seuraan alati vähemmän. Seuraavassa kuitenkin kuvitettua aineistoa joistakin tekeleistäni.

Hyvän savukalan ympärille voi rakentaa näppärän iltapurtavan melko helposti.

Vuodenvaihteen tienoilla innostuin vääntämään pitsaa. Mielestäni kaikki lähtee mainiosta tomaattikastikkeesta, johon olen kehitellyt melko helpon sopivan etikkaisen ja mausteisen reseptin. Pohjasta tulee itse tehtynä hyvä, kun osan vehnästä korvaa rukiilla. Päälle nakkaillaan sitten mieltymysten ja kaappien sisällön mukaan juustoa sekä erilaisia muita herkkuja.

Jouluksi tein ison kattilallisen hapanta punakaalia, joka on mitä mainiointa lisuketta esimerkiksi porsaanlihan, makkaroiden ja perunamuussin kanssa. Äitini kertoi minulle myöhemmin, että tuo upea lila höystö oli vain parantunut maultaan viikkojen kuluessa. Etikkaiset itse tehdyt lisukkeet näet säilyvät oikein hienosti lasipurkeissa. Tästä makuseikkailusta ei ole kuvaa.

Talvella juurekset ja vaikkapa erilaiset juuressosekeitot ovat suurta sopivaa herkkua. Esimerkiksi porkkana, sipuli ja inkivääri muodostavat upean makukokonaisuuden, jota voi vielä omenalla muokata.

Helmikuun alussa oli vuorossa ruoka- ja juomapanostuksen kohokohta, Superbowl-mättö. Tematiikka haettiin finaalijoukkueiden kotiseuduilta sekä syvästä etelästä, oluet myös Atlantin takaisten panimoiden valikoimista. Esimakua tulevasti edusti kasvisjambalaya - kevyt, värikäs, maukas ja herkullinen.

Baltimorea edusti Lake Trout - leivitettyä turskaa valkoisen leivän sisällä, majoneesia ja chilikastiketta antamassa kostuketta sekä lisämakua. Tässä otoksessa kaikki muu on kotitekoista paitsi ranskalaiset (tai Freedom Fries jos niin halutaan sanoa).

Bay Arean edustajaksi valikoimme Mission Style Burritosin. Kuvani ei tee tuolle ruokalajille oikeutta, sillä tortillan sisään ahdettiin mustapapusoossia, naudanlihalastuja, guacamolea ja salsaa kotitekoisina, riisiä sekä cheddar-raastetta.

Jälkiruoaksi väsäsin aivan ensimmäistä kertaa sitruunamarenkipain, tietysti gluteenittomana, jotta veljeni pääsi osalliseksi herkusta. Marenki onnistui hienosti, mutta ensi kerralla parannan, jotta se itkee runsaammin! Lisäksi sitruunakiisseli jäi hieman liian valuvaksi, vaikka maku olikin loistava.

Superbowl-syömingit olivat sangen runsaat, kaikkea oli liikaa. Viime viikot ovatkin kuluneet tähteitä tuhotessa ja varastoja vajautellessa. Kuivatut suppilovahverot pastassa ja risotossa tekevät noista arkisista ruokalajeista luksusta. Kiitos vanhemmille metsän antimista, kun omat sienireissut jäivät tekemättä viime satokaudella.

Pakasteessa sattui hiljattain olemaan kypsää punajuuriraastetta, ruskistettua jauhelihaa ja ylijäämänä torttutaikinalevyjä. No taikinakuoreen voi jemmata kaikenlaisia herkkuja, joten päätin siis väsätä punajuurijauhelihapasteijoita. Vähän Dijon-sinappia täytteeseen ja tulos oli mainio!

Helmikuun alussa on Runeberginpäivä, joten silloin on aika vääntää torttuja. Jo muutamana vuotena olen tuon operaation tehnyt keliaakikolle sopivalla tavalla eikä tulos ole kertaakaan ollut lähelläkään mautonta. Tuotos kruunataan kotitekoisella metsävadelmahillokkeella. Pienenä lisänä kokeilimme veljeni kanssa viime perjantaina, miten loput tortut koristuvat Cointreau-pohjaisella sokerikuorrutteella. Toimii sekin!

Viime sunnuntaina leivoin pitkästä aikaa sämpylöitä. Sen lisäksi tein perunoista, parsakaalista, sipulista ja omenasta maukasta sosekeittoa. Tuoreen leivän väliin ostin savustettua hevospaistia ja suolakurkkuja. Olenhan tällainen trendipelle kuten minut tuntevat ihmiset hyvin tietävät!

Eräs einesfirma mainostaa, että hyvä ruoka tuo paremman mielen. Se on totta, mutta harvoin hyvä ruoka on niitä valmismössöjä muovikuorissaan. Itse aion jatkaa löytöretkeäni pidemmälle ruokien ja juomien maailmaan. Tärkeily ja hienostelu sekä raaka-aineiden tuhlaaminen eivät kuulu käsitykseeni hyvästä ruokakulttuurista. Ei myöskään minkään sortin neuroottinen suhtautuminen ravintoon. Syökää ja juokaa hyvin vaan ei liiaksi! Maukasta vuotta 2013.

Kausi ohi, hyvin kävi!

Ensin oli Supper Bowl, sitten alkoi Super Bowl XLVII, aamuyön tunteina ilmaantui Superb Owl.

Viime yönä siis saatiin päätökseen amerikkalaisen jalkapallon NFL-kausi 2012. Kannatti valvoa ja ottaa seuraava maanantai vapaaksi. Superbowl oli erittäin jännittävä ottelu, ja Baltimore Ravens korjasi lopulta voiton San Francisco 49ersin nenän edestä kuten toivoin! Ravens karkasi ensimmäisellä puolikkaalla selvään johtoon ja toinen puolikas alkoi ennätyksellisellä potkun palautuksella. Sitten meni sähköt Superdomelta, mikä tuntui kääntäneen koko matsin suunnan. Dramatiikkaa riitti aivan loppuun asti: komeita touchdowneja, syötönkatkoja, fumbleja, kohtalokkaan tuntuisia virheitä.

Oma suosikkijoukkueeni jäi hieman Super Bowlista, mutta Ravensin komea pudotuspeliviri mestaruuteen asti kyllä lämmitti mieltä. Ottelu kaikkine käänteineen oli niin jännittävä, että sinänsä näyttävä puoliaikashow ei mitenkään vetänyt sille vertoja. Nyt voi hyvin mielin pitää ainakin puoli vuotta taukoa tästä lajista ja keskittyä seuraamaan muita suosikeitani.

Koko Super Bowl ei olisi ollut niin suuri tapaus minulle, jos ei olisi tullut panostettua porukalla ruokiin ja juomiin. Baltimoren hengessä väsäsimme lake troutia, Friscon osalta listalla oli burritoja monin eri täyttein, jälkiruoaksi nautittiin etelävaltiolaisittain sitruunamarenkipiirasta. Toki tarjolla oli liuta mainioita jenkkioluita, ginger alea, tikkupottuja, kaalisalaattia, nachoja sun muuta kivaa. Kaikilla oli siis matsin alkuun mennessä vatsa täynnä kuin areena New Orleansissa! Valvominen sujui minulta itse asiassa varsin kivuttomasti, adrenaliini ja hyvä seura auttavat.

Nyt suoritan henkilökohtaisen rokulikuurin. Takaisin toimistoon huomenissa. Enemmän liikuntaa ja säännöllisiä yöunia, oluet ja punaiset lihat sun muut herkut saa jäädä hetkeksi kaupan hyllyyn. (Toki kaikki tähteet pitää tuhota syöden ynnä juoden.) Juhlat ovat mukavia, mutta niitähän ei voi usein pitää hävittämättä oikeita mittasuhteita. En mene kuitenkaan kellariin odottamaan uusia urotekoja...

Ensi vuoteen asti Ravens on kukkulan kuningas NFL:ssä. Kuluneen kauden jännittävistä käänteistä on vaikea parantaa, mutta oman suosikin löytyminen tietysti auttaa.

Soikea pallo valvottaa

Taas on tammikuu koittanut, ja NFL:n pudotuspelit ovat käynnistyneet. Vain 12 joukkuetta liigan 32:sta on jäljellä ja pelin henki on kerrasta poikki. Yritän hieman arvella jatkokuvioita, vaikka osaaminen ei riitä mihinkään syväluotaavaan analyysiin. Niitä juttuja voi alkuun tiirailla täältä.

Juuri ratkesi Texansin ja Bengalsin vääntö, joka puolustusväännön jälkeen meni ensin mainitulle alkukauden juhlineelle Houstonin joukkueelle. Odotettu tulos. Seuraavaksi on edessä sitten Patriots, tuo Bradyn johtama hyökkäysarmeija, joka tuhosi Texansin runkosarjassa.

Seuraavana koitoksena tänä yönä tarjoillaan Packers vastaan Vikings kylmästä pohjoisesta. Odotan Packersin menevän jatkoon, koska heillä on kotietu ja kokemusta kovista paikoista sekä vastustajan varapelinrakentaja vastassa. Muuan Peterson voi toki tilanteen muuttaa. Jos Packers voittaa, asettuu seuraavaksi vastaan 49ers.

Huomenissa vastakkain asettuvat Ravens ja Colts. Ensimmäisellä on kokemus- ja kotietu, mutta jälkimmäinen on pelannut viime aikoina huomattavasti paremmin. Veikkaan tiukan ottelun kääntyvän lopulta kotijoukkueen hyväksi.

Neljäs wildcard-ottelu on kahden ennätyksellisen hyvin pelanneen tulokaspelinrakentajan johtamien tiimien koitos. Redskins - Seahawks voi kääntyä kumman tahansa voitoksi, sen verran tasaisilta joukkueet vaikuttavat. Kummallakin on mennyt kovaa viime aikoina, ja ottelun voittaja kohdannee Falconsin seuraavalla kierroksella.

Veikkaukseni ensi viikonlopun ottelupareista on AFC:n puolella Broncos - Ravens ja Patriots - Texans sekä NFC:n osalta Falcons - Seahawks ja 49ers - Packers. Haluaisin nähdä Super Bowlissa sattuneista syistä Falconsin ja Ravensin, mutta sitä tuskin tapahtuu. 

Jo pitkään on AFC:n konferenssifinaalia rakennettu Broncosin ja Patriotsin kohtaamiseksi, joista uskon kotijoukkueen hoitavan homman kotiin korkeassa ilmanalassa. Manning vastaan Brady on joka tapauksessa suuri tapaus ja nyt olisi Peytonille tarjolla revanssi kotona. 

NFC on ollut koko kauden laveampi, joten veikkaaminen on haastavampaa. Koska kannatan Falconsia, uskon heidän pääsevän pelaamaan kotonaan konferenssifinaalin. Silloin pitää kyetä vihdoin ottamaan se kauan kaivattu pudotuspelivoitto - myös liigan parhaalle TE:lle Tony Gonzalezille ennen uran päätöstä. 49ersilla on huima puolustus, mutta minua arveluttaa heidän pelinrakentajansa ailahtelevaisuus. Packers on kestomenestyjä, joka sittenkin voi jälleen raivata tiensä New Orleasiin helmikuun ensimmäiseksi viikonlopuksi. Seahawks on mielestäni paras veikkaus tämän vuoden yllättäjäksi, mutta uskon sen reissun pysähtyvän Georgiadomeen.

Veikkaan toiveikkaasti, että Super Bowlissa kohtaavat Broncos ja Falcons, ja jälleen Manning ottaa kirpaisevan revanssin. Kävi miten tahansa, niin toivottavasti ottelut ovat jännittäviä ja jaksan valvoa ne suorassa lähetyksessä.

Falcons, vastustajat seis viimeistään red zonella ja Ryanin johdolla pisteet kotiin!

Uuden vuoden ensimmäiset ruokakokeilut

Aloitetaanpa uuden vuoden bloggailut ruokaisan mukavissa merkeissä.

Veljeni meni ostamaan jamaikalaista rommia, mistä sain inspiraatiota yrittää kokkailla jotakin Karibianmeren seudulle etäisesti viittaavaa. Ja toki sain vaikutteita myös Brasiliassa nauttimistani mustapapusoossista, friteeratuista banaaneista ja portugalilaisista makkaroista. Kokeilkaa ihmeessä, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus!

Siis rupesin väsäilemään omia versioitani uuden vuoden ensimmäisenä päivänä. Jotain friteerattua, jotain banaanista, jotain merenelävistä, jotain pavuista, jotain makkarasta. Ei hienostelua ja kaiken pitäisi olla myös keliaakikolle sopivaa.

Leikkasin sipulirenkaita ja loput rinkuloihin soveltumattomat osat pilkoin papumuhennokseen. Samaan kattilaan sipulin lisäksi valkosipulia kuullotettavaksi. Kidneypavut heitin hautumaan nopean huuhtelun jälkeen, mausteeksi laakerinlehtiä ja vihreää chiliä sekä hieman suolaa ja mustapippuria. Vettä lisäksi sopivan rakenteen saamiseksi. Mustapavut olisivat olleet valintani, mutta pikainen reissu markettiin ei niitä eteeni tuonut. Lisäkeriisit keitin samalla kypsiksi.

Ja sitten siihen friteeraukseen. No, rasvakeitintä minulla ei ole enkä ole sellaista ostamassakaan. Siis tyydyin teräskattilaan ja vain noin sentin kerrokseen rypsiöljyä eli en oikeasti friteerannut sanan todellisessa merkityksessä. Ei ole nimittäin moottoria, mihin jämäöljyt suodattaisin.

Panerointitaikinan väsäsin kananmunista, gluteenittomasta korppujauhosta, maissijauhosta ja kookoshiutaleista sekä ripauksesta suolaa. Ihan näppituntumalla mentiin tällä kertaa, ei keittiössä pidä kaikkea mittailla. Sipulirenkaat olivat jo valmiina, mutta itse öljyisen paistamisen aloitin banaaniviipaleista, jotka ensin varovasti veitsen lappeella hieman leveämmiksi painoin. Siitä sitten etenin sipuleihin, vaikka tämä paistometodini ei johtanutkaan täydellisen kattavaan panerointiin. Riittävän lähelle pääsin ja maku on kuitenkin tärkein.

Seuraavaksi siirryin sitten eläinproteiinin puolelle. Aiemmin olin jo antanut pakastekatkarapujen (isojen) sulaa, minkä jälkeen lisäsin reilusti sitruunamehua sekä hieman merisuolaa, pippuria ja tilliä. Ja annoin makujen imeytyä rauhassa muiden ruokalajien valmistuessa. Koska en halua hukata hyviä raaka-aineita, pyörittelin katkat mehuineen lopun panerointitaikinan seassa ja kippasin samaan kattilaan kypsymään. Tässä vaiheessa öljyä oli jo varsin vähän enkä sitä enää lisännyt. Jotta yhden kattilan käyttö olisi ollut tehokasta, paistoin vielä pari hyvää chorizoa sopivina paloina hyväksi päätteeksi.

Lopuksi vaan kasaamaan herkut lautaselle ja hieman salaattia kylkeen:

Kuva ei tee oikeutta aivan täysin, mutta kaikki maistui oikein hyvin - myös veljelleni. Koko satsi sopii siis keliaakikolle ja valtaosa myös kasvissyöjälle. Erityisesti banaanin friteerausta suosittelen kokeilemaan sekä kookoslastujen lisäämistä panerointitaikinaan. Toimii mainiosti ainakin banaaneille ja katkaravuille. Myös mausteisia papusoosseja aion varmasti kokeilla uudestaan.

Jäi muuten rommit tässä yhteydessä juomatta. Vuodenvaihteessa nautitut pari liikaolutta saivat olon hieman haljuksi, joten tuhti ruoka itsessään oli sopivaa. Eikä se uppopaistamisen kokeileminen ole siksikään hölmöä, että tajuaa herkkuihin uppoavan öljyn määrän ihan omin havainnoin.

Syökää ja juokaa hyvin sekä vailla turhia ennakkoluuloja vuonna 2013! Hyvä ruoka, parempi elämä. Itse tehty on ostettua rakkaampaa vaikkei usein niin viimeisteltyä.