Four Days in Dublin

It's an annual habit now for me if two makes a tendency. A few days in some interesting city. This second annual city visit was headed to Dublin. I have made a joke about interest towards Ireland. If it has plenty of beer, whisk(e)y, golf, good food, pleasant and storyful people plus redheads and fne music it's good for me. Well, it was no golf this time but next time it might be different...

So, a Sunday evening in August saw me taking a jet towards the green island. With a Nordic cultural figure in its tail (which reveals you the jetliner company that performed its job just fine). What was waiting for me then?

Day One - Bus Strike! (won't stop me)

I had picked a reasonably priced hotel some three kilometres from airport and seven from city centre. Dublin Metro Airport Hotel (by the way, no metro trains in vicinity). It was supposed to be easy bus ride away from the buzz. First surprise was that there was actually a bank holiday and annoyingly a general bus strike. So for the first morning it was a taxi ride, a budget slip but a pleasant discussion with the driver.

O'Connell Street is in the heart of tourists' Dublin. I headed to get my Dublin Pass to get entrance to plenty of destinations. A small detour to St. Stephen's Green park close Trinity College since the tourist info located in an old church (!) was closed. Public holiday for nothing special really, in the words of taxi driver Geoffrey.

OK, I got the card a little later but surely had many ideas of what to do. Still my idea was to spend time in interesting locations and not to overplan the whole thing. First place to visit was Cristchurch Cathedral close to the famous Temple Bar district. And by coincidence with four extra euros I took part to a bell ringing tour to the church tower. Greyish and old bell ringing master lead a group of random tourists up the narrow stairway. He told us about the specialties of bell ringing around the globe and especially in the British Commonwealth. It's traditional rope pulling in orderly fashion and involves great deal of mathematics. Bells are to be rung in permutations and a full peal is over 5000 single pulls of a bell with multiple hour effort. Not as easy as one might think!

Well, it was enough of bells and prayers for the day. I pointed my nose to the obvious, Guinness Storehouse. It is a seven floor high old storehouse building of St. James Street brewery. A must for common tourist but nothing too special for a beer efficinado. I had previously done Heineken Experience in Amsterdam and this Guinness one was pretty much similar. Basics of beer making and components, company history, advertisements etc. A part of exhibition about the lost art of coopering was quite interesting. Take a note to the embedded monitors in the barrels:

I did like the advertisement history section too. Guinness stew and chocolate cake in the restaurant were just fine for hungry young man, slushed down by Guinness Dark Lager. I had to try that non-stout stuff for American markets. Best thing in this place was still Gravity Bar with almost 360 view around the Dublin area and complimentary pint. As a bargain I got also a souvenir shirt for me.

First day continued then from cathedral to brewery to a notorious jail, Kilmainham Gaol. And I was constantly walking and absorbing all new things to me. This jail had been closed a long time and now portrayed Victorian era prison with different kinds of design features. Many Irish rebellions and uprisings lead to Kilmainham Gaol for their leaders. Numerous people were even executed until certain 1916 aftermath started to finally turn the public opinion and decision makers' heads.

At the and of the day I did some more walking around. One of the obvious, fish and chips with Guinness in one Temple Bar area pub, I did too. Then another taxi ride back to hotel and some hints from the driver. The sea shore was apparently the place to visit.

Day Two - Walk Fast, Breakfast But No Belfast

My experience lead to me to walk the seven k's from hotel to city centre. Yes, the busses were still off the road. I was going for a real Irish breakfast in traditional pub. No more weak excuse of a hotel version for me! Along the way I could see regular dubliners rushing to work, opening shops, jogging - the everyday stuff. Luckily the slight threat of rain went away as I entered Slattery's in Capel Street, one of the few remaining pubs that can sell pints from first thing in the morning. Mister Bourdain visited this place in his Layover, that's how I ended up clogging my veins with nutritious beans, egg and sausages under all the Michael Collins memorabilia.

A few blocks from Slattery's was Old Jameson Distillery which I had to visit. It was more intimate than huge Guinness museum - and here too the tour guide was excellent storyteller. Interesting fact, Jameson uses mostly American bourbon casks but also sherry casks from Spain and port casks from Portugal. Copper distillation pans were charming and complimentary tasting involved. Well, Jameson is good but not quite into my whisk(e)y taste.

In the hotel I had seen strange local sports from TV. Commented in Irish Gaelic. So I wanted to know more about these Gaelic Games that were so much followed in media. A good walk through the northern areas of Dublin centre to Croke Park, Irish national stadium. Along the way I could see some really Republic pubs, a reminder of wounds behind Irish separation and nasty times.

Croke park tour was thorough. I got to see locker rooms, teams' celebratory dinner facilities, player tunnel, playing field, grandstands, media stands and enterprise cabinets. There were also many stories about the history, sports, even bloody conflicts and construction in Croke Park which was able to contain fourth most spectators of any European stadium. Stadium offered also Gaelic Athletic Association museum and hall of fame. It is very striking that there are no professional players in hurling or Gaelic football or their female version counterparts. Still these sports are most popular in Ireland over association football and rugby. And even Helsinki has a local team!

At this point the sturdy Irish breakfast was all used and hunger set in heavily. Near Connolly Station I noticed interesting pub called Brew Deck. As I learned it was owned by Galway Bay Brewery offering their and other small breweries' malty nectars with some food. I went with an Irish burger and Galway Bay Fullsail Ale. And as dessert I took a half pint of Galway Bay Milk Chocolate Stout. Hey, I had found my favorite Irish brewery! A small chat about beer scene in Ireland and in Finland with the bartender and then to walking ways again.

On the evening I visited National Wax Museum PLUS since I had it covered with my Dublin Pass. No other places in the vicinity were open so I choose wax. But it wasn't special in my mind, I wouldn't do it again. Basic Irish writers, leaders, sportsmen, musicians and such. Kick'em tubbies!

Some coffee and apple pie and I forced my tired legs uphill same seven kilometres. I had to gather more strength for next day.

Day Three - It's Lobster Season

This was the day I was going for the shoreline and seafood. The busses were back in service! I was still craving for proper full Irish and had a place in mind - O'Neill's right next to tourist information. And boy was their version plentiful with seven euros in really authentic surroundings. I couldn't help but to smile, a definite thumbs up from me.

Before heading to Howth I visited St. Patrick's Cathedral not far away. It was impressive and as a christian I did also take a while to say a little prayer and humbly thank. So maybe it was meant to be that I coincidentally met a woman who asked me to help. Or I was after all fooled. She did not want money straight but help to buy some basic food for her kids. I was hesitant which I also told but eventually did give her a helping hand. I hope that it went right but I was still questioning my actions and doubts. Well, the poor will always be around but we should not become cold-hearted.

Anyway, it was time to head for Irish sea shoreline. I took local DART train to Howth, a fisherman village quite famous for its seafood. I had plenty of expectations for this and realising the very hilly geography of Howth peninsula even raised them. Stepping out of the train immediately started to fulfill my expectations. Gentle breeze from the sea, the best possible weather, really fresh seafood smell and picturesque village. Well, small minus for flocking tourists but that could be dealt by just walking further. You see, regular people seem to avoid proper walking.

I absorbed sea air on the piers of Howth and relaxed before going for the catch of the day. King Sitric and its casual West Street Bar was something I had looked upon. According to the waiter it was lobster season so I had to taste it. But for starters a couple of rock oysters raw and Galway Bay Hooker Irish Pale Ale to accompany. And then for main course oyster salad and Irish dark country bread. Really fresh and worth the expectations.

The hills were pretty steep in Howth. With full stomach I started to climb towards Howth summit. Because I'm me I did not take a bus. At the top it was really nice to have acup of coffee and ice cream in the unbelievably beautiful scenery. I did not expect to find high rocky cliffs right next to Dublin! There was also a light house to guide all the ships safely from Irish Sea to the port. And by the way, there were golf courses and all kinds of greenery around. As I did not have map I missed much of the cliff walk but still got to see many fine landscapes.

For me of all the superb things this was just perfect. There is something in my blood that longs after sea shore, seafood and all kinds of greenery. Needless to mention, I did walk my legs into aching again but it was worth all this. Hotel was just for the shower and rest.

Day Four - Botanic Takeoff

Last morning is always a little sad. It was going to be over today. Packing luggage, basic breakfast and I still had few hours in Dublin. I took one of them double deckers and headed for Botanic Gardens in Glasnevin, district some three kilometres north of Dublin city centre. I do enjoy a nice quiet walk in gardens and in Dublin it was free, also the greenhouses with tropical or subtropical plantation. A nice destination with practically no cost.

Outdoor activities will make you hungry. For me it was The Church, a restaurant and pub in an old church. Quite obvious name. They seem to re-use their churches here - maybe we have to do same in Finland sooner than later. I had some fish cakes together with O'Hara's Red Ale. And then there was just a little time to take the DART train to Dun Laoghaire south of Dublin. Another seaside destination and one last chance for me to enjoy some sea breeze in the sun. If there was more time I could have done local sea museum.

Finally I had to go back to hotel and pick my luggage. In the airport shuttle I was the only one and had a nice chat with the driver. My feeling is that if you respect the locals they will generally do the same. At the airport you have to kill some time always. Some more food, an Irish coffee and a bottle of Connemara. Then back to the skies and towards home it was.

Definitely Ireland is part of my future plans too!

My tips: Howth for the views and seafood, Botanic Gardens, Old Jameson Distillery, Croke Park tour, Kilmainham Gaol, O'Neill's Irish breakfast, Dublin Pass and Leap Card for transportation.

Teemaruokaa taas!

Eilen sunnuntaina oli Ranskan kansallispäivä, ja Tour de France suuntasi legendaarisen Mont Ventoux'n huipulle. Siinäpä oli siis syy tehdä hieman teemaruokaa penkkiurheilun iltapäivän ratoksi ja veljesten vatsantäytteeksi. Inspiraatio palasi jälleen meikäläiseen!

Enpä voi sanoa osaavani lainkaan perinteistä ranskalaista ruoanlaittoa, mutta aina voi jotain yrittää. Keittokirjasta kaivoin Tarte Tatinin reseptin, jota tapojeni mukaisesti - vaikkakin ensikertalaisena - hieman muokkasin. Omenoiden sijasta päärynöitä ja karamellisoinnin jälkeen hieman konjakkia antamaan lisää makua. Toimi kuin väärä raha, tätä tehdään vielä monesti.

Toki piti tehdä pääruokakin. Sen virkaa sai nyt toimittaa mausteinen kasvisvuohenjuustokeitto. Tomaatit, kesäkurpitsat, sipulit varsineen ja paprikat ovat nyt parhaimmillaan. Niitä saa hyvin kotimaisina kohtuuhintaan paraikaa. Lisäkkeenä oli uunissa kypsytettyä kokolihamakkaraa sekä luonnollisesti patonkia.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli juuri riittävästi. Velipoika kun on juuri oikeasta syystä kova syömään. Niin, se etappi. Ei se niin eeppinen ollut kuin toivoin, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää. Froome jyräsi kilpakumppaninsa vastustamattomasti, vain vuorikauris Quintana kykeni todella haastamaan. Saganin keuliminen Ventoux alkumetreillä irtioton päätyttyä oli suhteellisen huvittavaa.

Urheilu ja ruoka ovat molemmat parhaimmillaan, kun niihin liittyy suuria tunteita ja elämyksiä. Ei siis hikistä mitalimäärien tuijottamista tai pelkkää vatsantäytettä! Ensi viikonloppuna onkin sitten paikka hakea tematiikkaa golfin vanhimmasta arvokisasta, mutta haggisia en rupea tekemään. Katsotaan, mitä mieleen juolahtaa...

Golfkevään perinteinen käynnistys

Golf on nykyään huipputasolla miljoonabisnestä ja ympärivuotista kisaamista. Historiaa ja perinteitä ei voi kuitenkaan ostaa. Siksi US Mastersin taikavoima puree yhä erityisesti.

Augusta National on kenties tunnetuin golfkenttä maailmassa. Ehkä juuri siksi, että se on ainoa major-kisaa vuosittain isännöivä klubi. Golfin kultakauden parhaat kentänsuunnittelun periaatteet, entisen kauppapuutarhan vihreys ja kukkaloisto, osin vanhoilliset perinteet ja lukemattomat tarinat menneistä kisoista. Tämä on golfarille merkkitapaus kevään koittaessa! Kuin Wimbledon, Stanley Cup, Superbowl, Monacon GP - klassikko.

Kolmas kierros on jo hyvässä vauhdissa. Kohuitta ei ole selvitty tänä vuonna. Ensin kisan nuorin osallistuja koskaan, Kiinan Tianlang Guan sai hitaasta pelistä lyönnin rangaistuksen. Onneksi hän silti selvitti viikonlopun cutin viimeisten joukossa. Rangaistus sinänsä lienee selviö, mutta golfin syöväksikin nimitetystä hitaasti pelistä sopii antaa rankkareita pelaajien nimistä riippumatta!

Suurin hässäkkä saatiin aikaan Tiger Woodsin, kuinkas muuten, ympärille. Wedge-lyönti eilen lipputankoon ja siitä 15. väylän lampeen oli erittäin onneton sattuma, mutta sellainen kuuluu golfin henkeen. No ilmeisesti harmistuksessaan Woods droppasi pallonsa juuri kiusallisen rajamaille sääntötulkinnan suhteen. Välittömästi asiasta ei rangaistu, mutta jopa hylkääminen nousi esille. Lopulta kahden lyönnin rangaistus rapsahti erinäisten asiainhaarain pohjalta, mutta Tiger, lajin historian suurin kassa- ja mediamagneetti, jatkaa kisaa. 

Tästä kuviosta riittää parranpärinää vielä pitkäksi aikaa. Minua on jo aiemmin häirinnyt se, että jälkikäteen on tehty ilmiantoja ja hylätty sinänsä sääntöjen perusteella kilpailijoita. Tässäkin tapauksessa näin olisi varmaan tehty, ellei kyseessä olisi ollut lajin suurin tähti. Ammattilaisgolfin suhteen etenkin olisi tehtävä tärkeitä päätöksiä katsojahavaintojen, pelaajalausuntojen ja kuvamateriaalin käytön pelisäännöistä. Epärehellisyys on tietysti kitkettävä ja sääntötuntemusta parannettava, mutta kukaan ei oikeasti hyödy epämääräisestä kyttäysilmapiiristä.

Keskityn nyt nauttimaan parhaasta golfviihteestä (ehkä Ryder Cupin jälkeen). Kilpailu on yhä todella tasainen ja monen pelaajan voittoa sopisi toivoa. Veikkaukseni näyttävät tosin taas uppoavan...

Ruoka mukaan kuvioihin: Huomenna aion ottaa pientä kulinaarista tematiikkaa etelävaltiolaisittain, onhan Masters Georgian Augustassa. Tai ainakin jotain siihen suuntaan: leivitettyä broileria, paistettuja tomaatteja, persikkapiirasta. Ei mitään Superbowl-tason mättöjuhlaa vaan pienimuotoisempaa teemaherkuttelua virkistämään harmaata arkea!

Hyvä ruoka = parempi mieli

Veljeni totesi taannoin, että lähinnä treenaus on antanut myönteisiä tuntemuksia elämään. Sellaistahan se on usein, jostakin pitää arkeen hieman intoa etsiä. Aina ei ole mikään superfiilis, vaikka vetäisi mitä troppeja. Terveet konstit ovat siis arvossaan, jotta pysyy pää kasassa!

Itse olen saanut moneen viikkoon paljon virtaa ruoanlaitosta viime kuukausina. Jotain käsityötä pitää toimistoapinankin tehdä, minulla se on keittiöaskareita ainakin tällä hetkellä. Kuten olen kirjoitellut blogissa aiemmin, arvostan ruoanlaittoa ilman suurta laskelmointia. Välistä voi panostaa tiettyyn menuun, mutta yleensä viritellään niistä aineksista, joita on kaapeissa saatavilla. Suuri möhläys kotikokille on joutua heittämään ruokaa roskiin. Epäonnistunut suunnittelu ja tilanteeseen sopeutuminen.

Inspiraatiota voi etsiä monesta paikasta. Vuodenaika, tietty raaka-aine, teemaan sopivaa purtavaa penkkiurheilun yhteyteen, perinneruokien maltillinen tuunaus, laadukkaan juoman seuralaiseksi tehty ruoka. En jaksa ruveta kirjoittelemaan nyt mitään reseptejä, oikeastaan sellaisia säntillisesti seuraan alati vähemmän. Seuraavassa kuitenkin kuvitettua aineistoa joistakin tekeleistäni.

Hyvän savukalan ympärille voi rakentaa näppärän iltapurtavan melko helposti.

Vuodenvaihteen tienoilla innostuin vääntämään pitsaa. Mielestäni kaikki lähtee mainiosta tomaattikastikkeesta, johon olen kehitellyt melko helpon sopivan etikkaisen ja mausteisen reseptin. Pohjasta tulee itse tehtynä hyvä, kun osan vehnästä korvaa rukiilla. Päälle nakkaillaan sitten mieltymysten ja kaappien sisällön mukaan juustoa sekä erilaisia muita herkkuja.

Jouluksi tein ison kattilallisen hapanta punakaalia, joka on mitä mainiointa lisuketta esimerkiksi porsaanlihan, makkaroiden ja perunamuussin kanssa. Äitini kertoi minulle myöhemmin, että tuo upea lila höystö oli vain parantunut maultaan viikkojen kuluessa. Etikkaiset itse tehdyt lisukkeet näet säilyvät oikein hienosti lasipurkeissa. Tästä makuseikkailusta ei ole kuvaa.

Talvella juurekset ja vaikkapa erilaiset juuressosekeitot ovat suurta sopivaa herkkua. Esimerkiksi porkkana, sipuli ja inkivääri muodostavat upean makukokonaisuuden, jota voi vielä omenalla muokata.

Helmikuun alussa oli vuorossa ruoka- ja juomapanostuksen kohokohta, Superbowl-mättö. Tematiikka haettiin finaalijoukkueiden kotiseuduilta sekä syvästä etelästä, oluet myös Atlantin takaisten panimoiden valikoimista. Esimakua tulevasti edusti kasvisjambalaya - kevyt, värikäs, maukas ja herkullinen.

Baltimorea edusti Lake Trout - leivitettyä turskaa valkoisen leivän sisällä, majoneesia ja chilikastiketta antamassa kostuketta sekä lisämakua. Tässä otoksessa kaikki muu on kotitekoista paitsi ranskalaiset (tai Freedom Fries jos niin halutaan sanoa).

Bay Arean edustajaksi valikoimme Mission Style Burritosin. Kuvani ei tee tuolle ruokalajille oikeutta, sillä tortillan sisään ahdettiin mustapapusoossia, naudanlihalastuja, guacamolea ja salsaa kotitekoisina, riisiä sekä cheddar-raastetta.

Jälkiruoaksi väsäsin aivan ensimmäistä kertaa sitruunamarenkipain, tietysti gluteenittomana, jotta veljeni pääsi osalliseksi herkusta. Marenki onnistui hienosti, mutta ensi kerralla parannan, jotta se itkee runsaammin! Lisäksi sitruunakiisseli jäi hieman liian valuvaksi, vaikka maku olikin loistava.

Superbowl-syömingit olivat sangen runsaat, kaikkea oli liikaa. Viime viikot ovatkin kuluneet tähteitä tuhotessa ja varastoja vajautellessa. Kuivatut suppilovahverot pastassa ja risotossa tekevät noista arkisista ruokalajeista luksusta. Kiitos vanhemmille metsän antimista, kun omat sienireissut jäivät tekemättä viime satokaudella.

Pakasteessa sattui hiljattain olemaan kypsää punajuuriraastetta, ruskistettua jauhelihaa ja ylijäämänä torttutaikinalevyjä. No taikinakuoreen voi jemmata kaikenlaisia herkkuja, joten päätin siis väsätä punajuurijauhelihapasteijoita. Vähän Dijon-sinappia täytteeseen ja tulos oli mainio!

Helmikuun alussa on Runeberginpäivä, joten silloin on aika vääntää torttuja. Jo muutamana vuotena olen tuon operaation tehnyt keliaakikolle sopivalla tavalla eikä tulos ole kertaakaan ollut lähelläkään mautonta. Tuotos kruunataan kotitekoisella metsävadelmahillokkeella. Pienenä lisänä kokeilimme veljeni kanssa viime perjantaina, miten loput tortut koristuvat Cointreau-pohjaisella sokerikuorrutteella. Toimii sekin!

Viime sunnuntaina leivoin pitkästä aikaa sämpylöitä. Sen lisäksi tein perunoista, parsakaalista, sipulista ja omenasta maukasta sosekeittoa. Tuoreen leivän väliin ostin savustettua hevospaistia ja suolakurkkuja. Olenhan tällainen trendipelle kuten minut tuntevat ihmiset hyvin tietävät!

Eräs einesfirma mainostaa, että hyvä ruoka tuo paremman mielen. Se on totta, mutta harvoin hyvä ruoka on niitä valmismössöjä muovikuorissaan. Itse aion jatkaa löytöretkeäni pidemmälle ruokien ja juomien maailmaan. Tärkeily ja hienostelu sekä raaka-aineiden tuhlaaminen eivät kuulu käsitykseeni hyvästä ruokakulttuurista. Ei myöskään minkään sortin neuroottinen suhtautuminen ravintoon. Syökää ja juokaa hyvin vaan ei liiaksi! Maukasta vuotta 2013.

Kausi ohi, hyvin kävi!

Ensin oli Supper Bowl, sitten alkoi Super Bowl XLVII, aamuyön tunteina ilmaantui Superb Owl.

Viime yönä siis saatiin päätökseen amerikkalaisen jalkapallon NFL-kausi 2012. Kannatti valvoa ja ottaa seuraava maanantai vapaaksi. Superbowl oli erittäin jännittävä ottelu, ja Baltimore Ravens korjasi lopulta voiton San Francisco 49ersin nenän edestä kuten toivoin! Ravens karkasi ensimmäisellä puolikkaalla selvään johtoon ja toinen puolikas alkoi ennätyksellisellä potkun palautuksella. Sitten meni sähköt Superdomelta, mikä tuntui kääntäneen koko matsin suunnan. Dramatiikkaa riitti aivan loppuun asti: komeita touchdowneja, syötönkatkoja, fumbleja, kohtalokkaan tuntuisia virheitä.

Oma suosikkijoukkueeni jäi hieman Super Bowlista, mutta Ravensin komea pudotuspeliviri mestaruuteen asti kyllä lämmitti mieltä. Ottelu kaikkine käänteineen oli niin jännittävä, että sinänsä näyttävä puoliaikashow ei mitenkään vetänyt sille vertoja. Nyt voi hyvin mielin pitää ainakin puoli vuotta taukoa tästä lajista ja keskittyä seuraamaan muita suosikeitani.

Koko Super Bowl ei olisi ollut niin suuri tapaus minulle, jos ei olisi tullut panostettua porukalla ruokiin ja juomiin. Baltimoren hengessä väsäsimme lake troutia, Friscon osalta listalla oli burritoja monin eri täyttein, jälkiruoaksi nautittiin etelävaltiolaisittain sitruunamarenkipiirasta. Toki tarjolla oli liuta mainioita jenkkioluita, ginger alea, tikkupottuja, kaalisalaattia, nachoja sun muuta kivaa. Kaikilla oli siis matsin alkuun mennessä vatsa täynnä kuin areena New Orleansissa! Valvominen sujui minulta itse asiassa varsin kivuttomasti, adrenaliini ja hyvä seura auttavat.

Nyt suoritan henkilökohtaisen rokulikuurin. Takaisin toimistoon huomenissa. Enemmän liikuntaa ja säännöllisiä yöunia, oluet ja punaiset lihat sun muut herkut saa jäädä hetkeksi kaupan hyllyyn. (Toki kaikki tähteet pitää tuhota syöden ynnä juoden.) Juhlat ovat mukavia, mutta niitähän ei voi usein pitää hävittämättä oikeita mittasuhteita. En mene kuitenkaan kellariin odottamaan uusia urotekoja...

Ensi vuoteen asti Ravens on kukkulan kuningas NFL:ssä. Kuluneen kauden jännittävistä käänteistä on vaikea parantaa, mutta oman suosikin löytyminen tietysti auttaa.

Uuden vuoden ensimmäiset ruokakokeilut

Aloitetaanpa uuden vuoden bloggailut ruokaisan mukavissa merkeissä.

Veljeni meni ostamaan jamaikalaista rommia, mistä sain inspiraatiota yrittää kokkailla jotakin Karibianmeren seudulle etäisesti viittaavaa. Ja toki sain vaikutteita myös Brasiliassa nauttimistani mustapapusoossista, friteeratuista banaaneista ja portugalilaisista makkaroista. Kokeilkaa ihmeessä, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus!

Siis rupesin väsäilemään omia versioitani uuden vuoden ensimmäisenä päivänä. Jotain friteerattua, jotain banaanista, jotain merenelävistä, jotain pavuista, jotain makkarasta. Ei hienostelua ja kaiken pitäisi olla myös keliaakikolle sopivaa.

Leikkasin sipulirenkaita ja loput rinkuloihin soveltumattomat osat pilkoin papumuhennokseen. Samaan kattilaan sipulin lisäksi valkosipulia kuullotettavaksi. Kidneypavut heitin hautumaan nopean huuhtelun jälkeen, mausteeksi laakerinlehtiä ja vihreää chiliä sekä hieman suolaa ja mustapippuria. Vettä lisäksi sopivan rakenteen saamiseksi. Mustapavut olisivat olleet valintani, mutta pikainen reissu markettiin ei niitä eteeni tuonut. Lisäkeriisit keitin samalla kypsiksi.

Ja sitten siihen friteeraukseen. No, rasvakeitintä minulla ei ole enkä ole sellaista ostamassakaan. Siis tyydyin teräskattilaan ja vain noin sentin kerrokseen rypsiöljyä eli en oikeasti friteerannut sanan todellisessa merkityksessä. Ei ole nimittäin moottoria, mihin jämäöljyt suodattaisin.

Panerointitaikinan väsäsin kananmunista, gluteenittomasta korppujauhosta, maissijauhosta ja kookoshiutaleista sekä ripauksesta suolaa. Ihan näppituntumalla mentiin tällä kertaa, ei keittiössä pidä kaikkea mittailla. Sipulirenkaat olivat jo valmiina, mutta itse öljyisen paistamisen aloitin banaaniviipaleista, jotka ensin varovasti veitsen lappeella hieman leveämmiksi painoin. Siitä sitten etenin sipuleihin, vaikka tämä paistometodini ei johtanutkaan täydellisen kattavaan panerointiin. Riittävän lähelle pääsin ja maku on kuitenkin tärkein.

Seuraavaksi siirryin sitten eläinproteiinin puolelle. Aiemmin olin jo antanut pakastekatkarapujen (isojen) sulaa, minkä jälkeen lisäsin reilusti sitruunamehua sekä hieman merisuolaa, pippuria ja tilliä. Ja annoin makujen imeytyä rauhassa muiden ruokalajien valmistuessa. Koska en halua hukata hyviä raaka-aineita, pyörittelin katkat mehuineen lopun panerointitaikinan seassa ja kippasin samaan kattilaan kypsymään. Tässä vaiheessa öljyä oli jo varsin vähän enkä sitä enää lisännyt. Jotta yhden kattilan käyttö olisi ollut tehokasta, paistoin vielä pari hyvää chorizoa sopivina paloina hyväksi päätteeksi.

Lopuksi vaan kasaamaan herkut lautaselle ja hieman salaattia kylkeen:

Kuva ei tee oikeutta aivan täysin, mutta kaikki maistui oikein hyvin - myös veljelleni. Koko satsi sopii siis keliaakikolle ja valtaosa myös kasvissyöjälle. Erityisesti banaanin friteerausta suosittelen kokeilemaan sekä kookoslastujen lisäämistä panerointitaikinaan. Toimii mainiosti ainakin banaaneille ja katkaravuille. Myös mausteisia papusoosseja aion varmasti kokeilla uudestaan.

Jäi muuten rommit tässä yhteydessä juomatta. Vuodenvaihteessa nautitut pari liikaolutta saivat olon hieman haljuksi, joten tuhti ruoka itsessään oli sopivaa. Eikä se uppopaistamisen kokeileminen ole siksikään hölmöä, että tajuaa herkkuihin uppoavan öljyn määrän ihan omin havainnoin.

Syökää ja juokaa hyvin sekä vailla turhia ennakkoluuloja vuonna 2013! Hyvä ruoka, parempi elämä. Itse tehty on ostettua rakkaampaa vaikkei usein niin viimeisteltyä.

Lisää tarinoita ruoasta

On ollut hiljaista tässä blogissa viime aikoina. Yritänpä korjata asiaa ja avuksi käy ruoka. Comfort food story.

Mitäs täältä keittiöstä löytyykään? Kuivahiivaa, jauhoja, tomaattisäilykkeitä, oliiviöljyä, sipulia, mausteita, juustoa, bratwurstia, punaista chilipaprikaa. Eli oma mukaelma pitsasta - ja yksi pullollinen vaaleaa saksalaista olutta.

Käykäämme siis töihin. Kuutioidaan yksi sipuli ja murskataan kaksi valkosipulinkynttä. Oliiviöljy kattilaan ja sipuleita kuullottamaan. Seuraavaksi purkillinen sekä tomaattimurskaa (pitihän sitä Muttia kokeilla) että paseerattua tomaattia ja hieman etikkaa. Lämmöt lasketaan alas, jotta ei tulisi pizzan sielua, tomaattikastiketta, liiaksi kiehautettua. Sekaan hieman suolaa ja sokeria sekä reipas rouhaisu mustapippuria. Lopuksi otetaan lämmöt pois ja sotketaan sekaan kuivattuina basilikaa ja oreganoa. Soossi viimeksi jäähtymään.

Täytyy todeta, että vähäinen kiehuttaminen (kenties jopa sen väliin jättäminen) tekee tomaattikastikeetta raikkaampaa. Muualta saamani vinkin pohjalta sain siis yhdestä bravuuristani piirun verran parempaa. Kastiketta saa näin reilusti enemmän kuin pitsaan tarvitaan, mutta sille löytyy runsaasti käyttöä pastan kera tai vaikkapa ketsupin parempana korvikkeena. Ja etikka tuo maun syvyyden ohella säilyvyyttä.

Seuraavaksi alkakaamme työstää pitsapohjaa. Perusresepti ilman turhaa säätöä kelvatkoon. Puolitoista desilitraa vettä kädenlämpöiseksi. Kuivahiiva, puolisen teelusikallista suolaa ja reilut kolme desilitraa jauhoja sekaisin. Itse päätin sekoittaa vehnä- ja ruisjauhoja - noin 60/40. Hyvä Suomi, hyvä ravintoarvot! Aletaan lisätä jauhoseosta vähitellen veteen ja vaivataan käsin. Lorautetaan oliiviöljyä hieman sekaan, vaivataan, lisätään hieman jauhoja ja vaivataan lisää. Kyllä sen oppii hiljakseen huomaamaan, kun taikinan koostumus on sopivan kiinteää vaan ei kuivakkaa.

Kohti vaihetta, jonka itse yleensä hieman tössin. Niin nytkin. Taikinan hieman noustua lämpimässä kipataan se jauhotetulle alustalle ja kaulitaan pyöreähköksi ohueksi levyksi, joka pellille sopii. Uuni lämpenemään 250 asteeseen, vanha härveli jo paljon aiemmin ja uusi vasta näillä main prosessia. No, kaunis taikinapyörylä tietysti hieman tarttui alustaan, kun se jauhotus jäi vajaaksi. Jauhoja saa siis mielellään käyttää runsaasti apuna. Niin sanotulla kakunkumoustekniikalla hoidin kuitenkin pohjan pellille kohtuullisen kiitettävästi. Ja jos en, niin kukaan ei ollut todistamassa.

Nyt on siis pitsan runko ja sielu valmiina, joten yhdistetään ne. Levitetään tomaattikastike pitsapohjalle. Etenemme viimeistelyvaiheeseen. Jääkaapissa köllötti vielä yksinäinen bratwursti ja punainen chilipaprika. Jo tarinan aiemmissa väliköissä siivutin ohuesti ensimmäisen kokonaan ja jälkimmäisen puolikkaan - ei ole pyrkimystä nyt erittäin tuliseen. Saatavilla ollutta kevytemmentalia käsin raastettiin noin 160 grammaa, en mitannut vaan arvasin. Ja viimeistellään pitsa levittämällä ja ripottamalla edellä mainitut ainesosat sielutetun rungon päälle.

Koko tuotos uuniin noin tusinan minuutin ajaksi, kunnes pitsan juustoinen pinta saa kullanruskeita sävyjä. Tällainen Cooperin testi ei tuota tuskaa. Ja viimein voi alkaa lapioida valmista herkkua lautaselle ja edelleen parempiin suihin. Kyytipoikana viileää olutta. Rapsakka puolitumma pohja, täyteläinen kastike ja reipas juustoinen pinta maistuvat - bratwurstia ja chiliä ei välttämättä edes tarvitsisi, vaikka ne toki hyvin mukana toimivatkin. Maistuu vielä paremmalta itse tehtynä. Alkupaloina oli siivousta, lenkkeilyä ja suihkua, mikä aina parantaa ruokahalua.

Kotiäitien kasvattamien poikien tekemää ruokaa. Ja ystäväiset hyvät, tämä ei ole aprillipilaa vaan herkkuja ruokapöytään.

Mitäs täältä kaapista löytyy eli miten tehdään hyvää kaalipiirakkaa

Kekseliäisyys on sitä, että kehittää jotakin hienoa siitä mitä on saatavilla.

Katson usein ruokatarpeistooni siten, että mitähän siitä voisi kehittää kasaan. Sillä tavoin päätin taannoin kokeilla myös kaalipiirakan tekoa. Se toimi, ja niinpä kokeilin hiljattain juttua uudestaan hieman uusilla twisteillä. Siis ohjeeseen vapaassa muodossaan:

Otetaan keräkaalia kohtalainen palanen, sanotaan vaikkapa neljäsosa yksilöstä. Pestään ja suikaloidaan hienoksi. Onnistuu itse asiassa aika helposti, kun leikkaussuunnat selviää ja kädessä on kokin paras ystävä, kunnon yleisveitsi. Otetaan lisäksi hieman perunaa, sanotaan pari kolme, ja jotakin makua lisäävää ehkä hieman tymäkkääkin juuresta. Itse olen kokeillut piparjuurta ja juuriselleriä tähän mennessä. Mitä nyt sattuu kaapissa olemaan.

Suikaleet ja palat sitten vain sijoitetaan kattilaan ja keitetään likimain kypsäksi maun mukaan. Hieman suolaa voi lisätä keitinveteen. Kesken kypsennyksen lisätään joukkoon hieman hapanta omenaa palasina sekä murskattua valkosipulia maun mukaan. Lopuksi kypsään massaan lisätään hieman etikkaa antamaan syvyyttä lisää sekä pippuria, mustaa tai valkoista maun mukaan. Miksei vähän molempia. Olen myös lisännyt tässä vaiheessa timjamia, kuivattuna löytyi kaapista näet.

Voidellaan vuoka, reilut 20 senttimetriä halkaisijaltaan. Otetaan aiemmin sulatettua valmista pakastetaikinaa, joka on tarkoitettu piirakoiden leipomiseen. Ei tietenkään makeaa tähän tarkoitukseen. Sellainen peruspaketti, mitä markettien kylmäarkuista kasapäin löytää. Ehkä noin 250-300 grammaa. Kaulitaan kevyesti jauhotetulla alustalla kutakuinkin pyöreäksi ja lasketaan vuoan päälle. Painetaan reunat laitoihin kiinni ja leikataan yli menevät osat normiveitsellä pois. Tosikokkihan tietty tekisi taikinan omin kätösin alusta loppuun, from scratch, mutta yleensä ei ole aikaa tahi viitseliäisyyttä säätää niin paljon.

Kun vuoka on vuorattu taikinalla, otetaan kypsennetty ja maustettu juuresmassa haltuun sekä sijoitetaan se tasaisesti vuokaan. Saa vetää reunain tasolle, jotta on mitä syödä. Lopuksi napataan ne ylimenoreunat taikinaa, jotka muovataan suikaleiksi ja asetellaan piiraan päälle. Uunihan on toki jo kuumennettu valmiiksi noin 225 asteeseen Celsiusta. Piirakka keskitasolle ja laitteesta ynnä visuaalisuudesta riippuen noin puolituntia tekee raakileesta herkkua.

Lopulta nostetaan säväytetty, sävelletty, sovellettu kaalipiirakka hieman jäähtymään (uuni pois päältä). Tuotos on hyvää sellaisenaankin, mutta suosittelen kokeilemaan sitä kera raejuuston ja Dijon-sinapin. Tähän sinappiin muuten kannattaa haksahtaa. Kyytipoikana toimii mainiosti olut, etenkin sellainen reippaahkosti humaloitu luonteikas tavara, jota oppii ajan kanssa arvostamaan. Toki on monia muitakin hyviä juomia, esimerkiksi vichystä tai maidosta voi lähteä käyntiin. Koko idea tosin virisi päässäni juuri siksi, että laatuolut ansaitsee parikseen hyvää palanpainiketta. Ja sen tekeminen ei välttämättä ole kallista tai vaikeaa.

Tällaisessa piirakan teossa on sekin mainio puoli, että erilaisia variaatioita voi keksiä suhteellisen helposti lisää. Täyte voisi sisältää myös juustoa, lihaa, kalaa, äyriäisiä, vihanneksia ja monia suurenmoisia vaan aliarvioituja juureksia. Taikinakin voisi olla vaikkapa rukiista tai keliaakikoille sopivaa. No, pitää kokeilla ja syöttää muillekin sopivan tilaisuuden tullessa.

Ei muuten ole kaunista kuvaa piirakasta postattavaksi. Minä tein sinulle piirakan, minä olen syönyt sen piirakan.

Hieman erilainen poikamiesjoulu

Joulu on taas, vaikkei ehkä siltä niin tunnukaan. Itse vietän ensimmäisen jouluni nykyisellä kotiseudullani, en sentään aivan yksin. Poikamieskliseistä mukana on olut, kinkkua, pöytälätkä ja jenkkifutiksen joulunajan ottelut - viimeinen ei tosin lainkaan suomalaista. Joulupuun virkaa saa nyt toimittaa parikymmensenttinen sypressi, kinkku puolestaan on valmiiksi kypsä ja hieman toista kiloa.

Joulun varjolla sain sentään itseni siivoamaan ja tietysti laittamaan ruokaa sekä leipomaan. Jouluksi kotiin -sarjan matkarahat menivät nyt siis ruokiin ja juomiin. Nyt on hyvä mahdollisuus haastaa itsensä tekemään jouluruokaa omin käsin ja ehdoin. On se jännä, miten paljon kummastusta lanttusurvoksen tekeminen voikaan aiheuttaa. No, sen siitä saa, kun on tottunut kotiäidin poikana syömään rehellistä kotiruokaa. Liisteri kuuluu suksen pohjaan tai tapetin taa.

Viettäkää levollista joulua - mieluummin vähäeleistä kuin vähä-älyistä. Kukaan ei jaksa kauan ilman aitoja levon hetkiä. Syökää ja juokaa hyvin muttei ylen. Iloitkaa siitä hyvästä, joka osaksenne on suotu. Unelmoikaa niistä asioista, joita ette vielä ole saavuttaneet. Muistakaa myös ne vaikeudet, jotka ovat teitä matkallanne koulineet. Nauttikaa rakkaiden ihmisten seurasta, jos olette onnekkaita. Emme ole täällä yksin, sillä meille on annettu toivo!

Joululla on sanoma. Se ei oikeasti muuten ole "kuluttakaa niin paljon että pelastumme". Elämä on niin täynnä syitä stressiin, että silloin täytyy vähitellen löytää tapoja irtautua suorittamisesta. Väkisin ja teeskentelemällä ei koskaan synny mitään todella kestävää ja aitoa. Näin synkkään vuodenaikaan totean lopuksi, että pimeydessä pienikin valo näkyy kirkkaasti!

Siunattua Joulua tasapuolisesti kaikille!

A Kind of Travel Story

So I was sent to another world behind the Atlantic for working matters. First time overseas for a guy approaching his way to fourth decade. I haven't been travelling that much for sure - if one does not count the force of imagination. It would be somewhat boring and also inappropriate to go into working details. Since I seem to have a livid mind I won't leave this experience untouched though. Just to state a disclaimer, it wasn't all for fun - quite some nine hour days in the office. However, I tried to get some out of it.

***

First day. After three hours in bed I had to take a cab to the airport. No queueing though and plenty of tired waiting time. Some Finnish sweets for the colleagues. I had a nice little discussion in the plane with a Serbian student. From that point of view Finland sure looks like a - if not paradise - safe haven of secured living.

Shift to a bigger Jet towards Atlanta, Georgia. Another first for me. So over the Atlantic and some time zones. Lufthansa had quite a nice entertainment system for the passengers. And also one really atractive stewardess who had some resemblance with a colleague of mine. Her slight clumsiness at times only made it all that more fun to follow! Thought of throwing the young lady a nice little compliment. Well, I ain't that kind of guy. No syrup if there aren't pancakes to go with. It sure was nice to eat the cheese with white wine while listening to some jazz in the headset. And the ocean kilometers beneath seemed like a wrinkled deck of blue steel. Over the icy Labrador and along the east coast of America went the jet.

Of the plane to the soil of new world, through the security checks and customs. I did some replay dance in the scan chamber - apparently a kind of waist alert. Next headed for local metro, all good with a Breeze card from a vending machine in my hand. And then it hit me: where the heck is my digital camera. Too late to go back, first casualty of this conquering was somewhere behind me. Suspect the space under plane seat. Well, I survived the metro ride with slightly bitter taste from my own foolishness. Had some burger and a big fat dessert accompanied by a local colleague of mine, after which just needed to deck the hotel bed. Georgia evening still had warm breath with some sprinkles of water in it.

Beer count 0/1: a pint of Franziskaner Weissbier in Frankfurt airport, something familiar to start with.

***

Second day and first morning in USA. I had to do some streching to have my stuck legs and back going. Then learning to deal with local shower kind of system. Next breakfast - here comes the starch and animal fat! Ham and mushroom omelette and a load of wheat based produce. Learning to tip. Georgia weather turned its back on me - high 30's in Fahrenheit and rain. So no walk yet for the European without driver's lisence. Nice shuttle bus driver dropped me to the office.

(here was the secret work stuff in office)

First day of work in another continent was completed. Crazy European headed for hotel some quarter of a mile away. As it was expected, someone just simply dropped to the kingsize bed. I did try to see some Monday night football but managed it poorly. It was about half time when the hunger sent me to scavenge something to fill the void in my stomach. Restaurants were everywhere but mostly closed. Pedestrian surely felt himself somewhat out of place. Finally I was able to find some corner place which served a log sized stromboli with sauce surprisingly similar to my own patented tomate sauce. Back to bed then over the not so nice crossing. By the way, Saints stomped Giants.

Beer count 0/1: no beer for me since I took the hotel death night straight on.

***

Second morning in USA. Some stretching and morning TV before breakfast. First some fruits and yoghurt since it all cannot be that heavy. Then pancakes with butter and caffeine dose. Now it was OK to head for the office with own two feet. Another Georgia morning started in cold and damp conditions.

(here was the secret part again - have to mention the oddiness of having subs and potato chips as lunch though)

I did notice a pub along the way to office in the morning. So it was my instant destination on my way after working hours. Straight to the bar table and a new brew for me. I had a cod burger with crisps and went for another beer also. Local bartender named Chris certainly knew his job. Well, to the hotel I headed since there was more to come.

A colleague picked me up for some bar trivia with his friends. So I went. There sure were no tailor made questions for the Finnish guy. The team did finish in second place for the evening, not much of my effect there. I had some pizza and beer along with gained respect of answers to certain questions and apparently quite fluent English for a true foreigner. It certainly was fun to meet locals in a bar of good music, beer and food.

Beer count 4/5: Samuel Adams Winter Lager and some excellent IPA (outside the official list) in the corner pub, Michelob Ultra and Laughing Skull in the trivia bar - all new acquaintances for me.

***

Third morning in USA and finally some Georgia sun. Newly developed morning routines of streching, local news and learning to shower in US. In the breakfast my tips had started to make a difference since this sir was already being served to the table with his waffle. Thanks for the fruit and yoghurt combo it was not pure starch attack with some fat from animals.

(not for your eyes and ears stuff here - with more bread, meat and mayonnaise based lunch served with Coke as lubricant; pecan pie with vanilla ice cream in the afternoon was on unexpected extra)

After office hours same colleague from yesterday took me for real southern barbecue - accompanied by his son. I got to see the skyline of Atlanta both in the sunset and in the night lights - from a car window. A glimpse of Georgia Tech, Olympic swimming center and Martin Luther King Historic Site also. But the best was served in a hard-to-find restaurant next to a railroad track field. A crispy rib as a starter, Brunswick stew and collard greens as sides and burned ends (really tender and smoky beef) as the main atraction. Really good southern stuff with intense, sour and rich taste jam packed my stomach for sure. And seasonal plenty-of-hops beer as the beverage of choice was another great pick.

To see the really good local things you have to be able to bounce around with the good people of your destination.

Beer count 5/6: Sierra Nevada Seasonal in the barbecue house.

***

Fourth morning and the same routines again. Crispy and clear low 30's morning it was. Back to protein batch in the form of an omelette with rich fillings. I gave up to the lure of having some baked sweet goodies early on. Then  a brisk walk to the office on an alternative route.

(secrecy bound and somewhat dull work - powered by American Italian food)

For the evening I was dropped to a mall quite some miles east. Now I'm not a big shopper but since in USA I had to have my small share of it. I found something to bring back home and also fit in my cabin luggage. Not that cheap in those close to city malls though. It was funny though to hear from a black guy "cool pants, man". My red pants weren't the usual choice. I managed to get lost in an American mall for a minute and found myself shopping cosmetics. That really spells time to find exit and run to the hills with one's money!

I found the metro station and headed for a new region of Atlanta for me. I had agreed to meet a friend of a Finnish colleague and that I did. Two strangers in a totally new environment for me. Well, what the heck. I might just go with flow and rise to the occasion. I'm quite bad company while shopping and more keen to good food and beverages with interesting people. Should be bound to great discussions then - and that's what the evening offered. Along with another new beer and buffalo burger. Got to give thumbs up for women who drink their beer graciously!

Eventually it was time to try some local cab on my way to the hotel. Of course the cab driver was a Pakistani immigrant with fourteen year experience from the streets of New York. Again nice to talk with different kinds of people. That cab driver had a hefty tip.

Beer count 6/7: Leinenkugel's Fireside Nut Brown to go with the burger.

***

Fifth and last morning in USA for now. Same morning stuff with packing included since I was bound to take flight back to Europe come evening. Ham and cheese omelette, more starch and a brisk walk in a sunny Georgia morning followed.

(once more the office stuff here - with some generic burrito to keep me going)

So compliments and direction to local metro station. If it had been a game of who doesn't belong here I was the certain pick. Anyhow, I made the airport without any problems and cleared the security check. Then final spending on some random and foolish souvenirs. I had also supposedly cajun style fried shrimp dish in a pub along with one more new beer in American soil.

To the confined seat of an Airbus I pressed myself and took one last look at the sea of fireflies - metropolitan Atlanta lights they were. Had a nice but brief conversation with a woman of Asian background. Apparently she was a nursery professor heading for Cairo. And also very thankful of me using my height to help with her luggage.

Beer count 7/8: Sweetwater 420 to go in the Atlanta airport.

***

A bad night's sleep it was. No room for long legs and head dizzy of tiredness. Very thirsty feeling which only with water could be written off. Well, finally the flight was over and I was back in the old continent. Food in the plane was OK, entertainment good enough and another quite attractive Lufthansa stewardess aboard. So it was survivable although not all pleasant.

I was forced to spend some five hours in Frankfurt airport. Damn tired but no real opportunity to get some sleep. I strolled around the shops and did my final spending. I was amused in the security check since I was guessed to be niederländisch. Well, I taught the clerk quickly that danke in Finnish is kiitos.

Had to go for frankfurters and potato salad to make my whining stomach quiet. I threw in a pinch of work and tried read a paper. Not a huge success story. As one final encounter with a stranger I shared a discussion with French man living mainly in Finland. He was an entrepreneur of some sort, nice guy to talk to. I managed to throw in words of my employer's current business.

There was one final surprise for me. In the same flight back to cold dark north was a familiar person. Someone quite a few steps higher than me in the company hierarchy. Infact, almost the opposite ends. My secret identity was probably not revealed since I'm pretty much nobody. And my brief moment of shame in the form of stand up kind of a performance some eight days earlier was from behind a mask.

Well, in Helsinki I took a cab home and had some words with the driver. As a tip, I know where I'm not going to buy an apartment.

Beer count 8/9: Licher Hefeweizen as the liquid to flush down the frankfurters.

***

All in all, my first visit to the American continent was excellent. If not the lost camera. Still I give value to the experiences acquired. Atlanta seems to possess some really good food and plenty of warm hearted people. Hopefully I'll get to return sooner than later and land some golf in. Spring or fall would do good but first got to take care of the business.

Someone did not bother to check his spelling or grammary. And managed to write a lot of not that much. And again sabotaged his good night's sleep.

Beer total: Intense, rich, full-bodied, exciting, surprising, unique, does not leave bitter after taste - the way I like my women... BEER. Always joking and dead serious at the same time...

Sitä olet mitä syöt?

Tuo sanonta lienee useimmille meistä kovin tuttu. No, mitä me sitten olemme? Teollista mössöä, vihanneksia, suolattua lihaa, valmiiksi pureskeltuja brändejä, yltäkylläistä mauttomuutta, yksipuolisuutta, ennalta-arvattavuutta, pakon sanelemaa niukkuutta, tehotuotannon turruttamaa todellisuutta, alleviivattua ekologisuutta ja/tai eettisyyttä. Mieluusti sitä tietysti olisi kotitekoista, kansainvälistä, monipuolista, terveellistä, värikästä, aistillista, intensiivistä, terveellistä, tuoretta, yllättävääkin.

Ruoka on meille kaikille välttämättömyys ja siihen liitetään valtavasti merkityksiä. Syötkö terveellisesti, pysyykö kilot kurissa ja ravintoarvot ideaalissa? Oletko ekologinen? Entä trendikäs? Mitä tahdot sanoa syömiselläsi? Ota kantaa, katso mitä suuhusi viet! Vältä lisäaineita ja myrkkyjä! Voisiko ruokafutuureilla tehdä tuohta? Maailma kuohuu, kun ruoka kallistuu. Miksi - pitääkö sitä vielä kysyä?

Suhtautumisemme niin perustavaan asiaan kuin ravintoon on vinoutunut, olemme vieraantuneet ruoan lähteistä. Minäkään en ole ollut suorassa kosketuksessa eläinperäisten tuotteiden hankkimiseen muualta kuin kaupan tiskistä tai hyllyiltä. Marjoja, sieniä, hedelmiä, juureksia ja vihanneksia olen sentään muksuna tottunut näkemään luonnossa tai ainakin puutarhassa. Kun satun olemaan kotiäidin kasvattama sekä käytännöllisyyteen ja säästäväisyyteen taipuvainen, niin minua suuresti ärsyttää hukkaamamme ravinnon määrä. Vieläpä pakattuna muoviin, pahviin, metalliin ja lasiin!

Tietysti voisin pyöritellä ravinnontuotannon isoja kysymyksiä omasta pienestä näkövinkkelistäni: liikakalastus, teollinen lihakarjan kasvatus, geenimanipulaatio, luomutuotanto, lähiruoka, yksipuolinen suurteollinen viljelykulttuuri, eroosio, makean veden varantojen holtiton käyttö, kasvituholaiset, maaperän ja vesistöjen saastuminen, liiallinen lannoitus, ylituotanto ja tolkuton maataloustukipolitiikka. Kaikki nämä ovat tärkeitä asioita tarkasteltavaksi, mutta pitäydyn tällä erää varsin arkisissa mittasuhteissa.

Itse pyrin välttämään ylimääräisen ruoan hankkimista, jotta hukatun ruoan ja turhan pakkausjätteen määrä vähenisi. En heitä tavaraa roskiin vain siksi, että jokin päivämäärä on tullut täyteen. Luotan monesti näkö-, haju- ja makuaisteihini sekä pyrin arvioimaan omaa ruoankulutustani. Laitan mielelläni ruokaa itse, joten siksi vältän useimmiten ostamasta valmistuotteita. Oman kehon kuuntelu on johtanut esimerkiksi punaisen lihan ja eläinrasvan kulutuksen vähentämiseen. En ole minkään dieettien (ellei perustu allergioihin) ja täyskieltojen kannattaja. Minulle on siis turha kaupitella pelkkää kasvissyöntiä tai erinäisiä ravintovalmistelakkoja. Pyrin syömään monipuolisesti terveellisyyden, ekologisuuden ja nautinnollisuuden vuoksi.

Mielestäni on älytöntä vaatia kauppojen hyllyille kaikkea mahdollista mihin tahansa aikaan vuodesta. On paljon antoisampaa nauttia kausittain vaihtuvista tuotteista, vaikka tietenkään en ole vaatimassa mitään paluuta menneisyyteen. Tuoreet mansikat tai ainainen lehtisalaatti keskellä talvea, tarjoustonnikalaa jatkuvasti, hyllyittäin mitä ihmeellisimpiä valmisruokia kaupat pullollaan, halpaa filettä maailman toiselta laidalta - ehkä tämän voi kyseenalaistaa. Sitä kannatan, että täällä kehittyneissä maissa meidän pitäisi pyrkiä henkilökohtaisella tasolla vähentämään eläinperäisten valkuaisaineiden kulutusta. Väistämättä kehittyvissä maissakin ihmiset haluavat osansa enemmän voimavaroja kuluttavasta ravinnontuotannosta. En kuitenkaan kannata laisinkaan mitään ideologista kasvissyöntiä maailman pelastavana ja eettisesti kestävämpänä vaihtoehtona.

Teuraseläimet pitäisi jälleen opetella hyödyntämään paremmin ravinnoksi myös länsimaissa. Itsekin haluan oppia valmistamaan ruokaa esimerkiksi sisäelimistä sekä käsittelemään kalaa - jälkimmäiseen jo sukutausta velvoittaa. Lähestyn ruoanlaittoa ja ruokailua uuden oppimisen sekä elämysten kautta, vaikka tietysti välistä syöminen on vain energian lataamista elimistöön. Mielikuvitustaan voi haastaa, kun virittelee ruokaa niistä aineksista mitä sattuu kulloinkin olemaan saatavilla.

Me olemme etuoikeutettuja voidessamme valita, mitä syömme. Olemme olevinaan niin kiireisiä, että sullomme naamaamme tuttua mautonta höttöä ja erinäisiä piristeitä. Ruoka on myös monien ennakkoluulojen näyttämö. Minä ainakin pyrin vaikuttamaan lähipiirissäni siihen, että syöminen voi olla antoisaa eikä lainkaan neuroottista. Ravintovalinnoillaan voi vaikuttaa moneen asiaan ainakin hieman, ja ruoka on yksi elämän pienistä suurista iloista - minulle ja monelle muullekin.

Sekavaa juttua tuli keitettyä kasaan. Se ei oikein keittiössä toimi, ei kaikkea samaan pataan kuitenkaan.

Ei varauksia reservaatissa

Television parasta ruokaan liittyvää ohjelma-antia kannattaa katsella JIM-kanavalta sunnuntaisin iltakahdeksalta. Tosin ei kannata odottaa vakavaa asiaohjelmaa tai rivakkaa kilpailuformaattia.

Herra Bourdain seikkaili uusimmassa No Reservations -jaksossaan Hudson-joen laaksossa eli lähes kotikulmillaan. Reissuun sisältyi tällä erää muun muassa kelluva hodarikoju, makkaraa puolalaistyyliin (oikeasti - tämä ei ole vihjailua), paluu opiskeluaikojen vanhaan opinahjoon ja kauhan varteen, hämärähköä viinaa, kello neljän tee viktoriaanisen ajan massiivisessa hotellikompleksissa ei minkään keskellä, rankkaa tylytystä alakoululaiselta ja lopuksi vielä lounastamista Bill Murrayn kanssa. Yksi parhaista jaksoista kyseisessä sarjassa - ainakin paras uusimmalla kaudella (en tiedä monesko vaan katson silti).

Uusin Suomessa nähtävä No Reservations -kausi alkoi pari viikkoa sitten. Keskeltä Panaman viidakkoa. Valtavan kokaiinirovion vierestä. Rynnäkkökiväärien varjosta. Vanheneviin huippumalleihin liittyvän viittauksen saattamana. Tavanomaiset ruokaohjelmat eivät sisällä tuollaista outoa, humoristista, rujon todellisuuden ilmentyviä peilaavaa ulottuvuutta. Tällainen tyyli alkaa sopia minulle, entiselle normaaliuden muottiin ahdetulle pyhäkoulupojalle mainiosti. Jos uusin jakso jäi näkemättä, voi sen katsastaa vaikkapa Nelosen Ruutu-palvelusta viikon sisään. Ehdottomasti katsomisen arvoinen kokemus.

***

Olen itsekin hiljan harrastanut hieman ravintoloita ja pubeja, mikä ei ole ollut minulle lainkaan tyypillistä. Kävin tekemässä opetuskeikkaa Joensuussa, itselleni aiemmin täysin vieraassa kaupungissa. No, työt olivat iltaisin. Päivisin annoin siis itselleni aikaa käydä syömässä ja juomassa kaupungilla.

Joensuun tarjonta on tietysti melko rajattua, mutta minähän en ole kaikkea vielä kokeillut enkä muutoinkaan turhan valikoiva. Huomasin ajattelevani varsin paljon sitä, mitä milloinkin söisin ja joisin. Joka kerta eri paikkaan, sillä eihän niitä kokemuksia muuten kerry! En rupea kuvailemaan annoksia tai arvostelemaan paikkoja, sillä en harrastanut mitään fine diningia. Joka tapauksessa reipas kävely raikkaassa pakkasilmassa yhdistettynä mausteiseen ruokaan, pubissa nautittuun stouttiin tai vehnäolueeseen ja munkkikahvit kauppahallissa ovat rentouttavaa. Varsinkin silloin, kun yleensä laittaa ruokansa itse.

Yksinäinen sompailu vieraassa kaupungissa tuo väistämättä mieleen kaupparatsut ja pubeissa notkuvat kirjailijan arkkityypit. Ruokailu yhdistettynä vain tilauksiin liittyvään small talkiin ja juomien siemailu ainoastaan päivälehti kaverina on tosin pirun paljon tylsempää kuin hyvässä seurassa. Siinä tosin oli jotakin huvittavaa, kun arkisena iltapäivänä joensuulaisessa sporttipubissa tuli joka ruudusta Canal+:n purjehdusohjelmaa. Ei juuri katsojia houkutellut.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sopivassa tilanteessa yksinäistä tarkkailua ruuan ja juoman parissa, vaikka toki itsekin mieluummin nautin molemmista hyvässä seurassa. Jatkuva kiire tuhoaa luovuuden ja laiskuus kävelytaidon sekä ruokahalun.

***

Nyt on aika vaihtaa turinat erääseen toiseen tärkeään asiaan, golfin reikäpelin mestaruuskisojen seurantaan. Jos muuten mielestänne vain tylsimykset pelaavat golfia, niin silloin taitaa edellä mainittu Bill Murraykin olla juuri sitä. Kyseinen herra muuten saavutti juuri golfuransa suurimman voiton, Pebble Beach Pro-Amin voiton amatöörisarjassa. Tapojansa mukaan Bill tarjoili katsojille hupia myös kentällä. Onhan Murray toki näytellyt uransa varrella myös murmeleita pakkomielteisesti metsästävää kenttämestaria Caddyshack-rainassa.

Huumori, hyvä ruoka ja juoma sekä golf. My kind a guy.