Lisää tarinoita ruoasta

On ollut hiljaista tässä blogissa viime aikoina. Yritänpä korjata asiaa ja avuksi käy ruoka. Comfort food story.

Mitäs täältä keittiöstä löytyykään? Kuivahiivaa, jauhoja, tomaattisäilykkeitä, oliiviöljyä, sipulia, mausteita, juustoa, bratwurstia, punaista chilipaprikaa. Eli oma mukaelma pitsasta - ja yksi pullollinen vaaleaa saksalaista olutta.

Käykäämme siis töihin. Kuutioidaan yksi sipuli ja murskataan kaksi valkosipulinkynttä. Oliiviöljy kattilaan ja sipuleita kuullottamaan. Seuraavaksi purkillinen sekä tomaattimurskaa (pitihän sitä Muttia kokeilla) että paseerattua tomaattia ja hieman etikkaa. Lämmöt lasketaan alas, jotta ei tulisi pizzan sielua, tomaattikastiketta, liiaksi kiehautettua. Sekaan hieman suolaa ja sokeria sekä reipas rouhaisu mustapippuria. Lopuksi otetaan lämmöt pois ja sotketaan sekaan kuivattuina basilikaa ja oreganoa. Soossi viimeksi jäähtymään.

Täytyy todeta, että vähäinen kiehuttaminen (kenties jopa sen väliin jättäminen) tekee tomaattikastikeetta raikkaampaa. Muualta saamani vinkin pohjalta sain siis yhdestä bravuuristani piirun verran parempaa. Kastiketta saa näin reilusti enemmän kuin pitsaan tarvitaan, mutta sille löytyy runsaasti käyttöä pastan kera tai vaikkapa ketsupin parempana korvikkeena. Ja etikka tuo maun syvyyden ohella säilyvyyttä.

Seuraavaksi alkakaamme työstää pitsapohjaa. Perusresepti ilman turhaa säätöä kelvatkoon. Puolitoista desilitraa vettä kädenlämpöiseksi. Kuivahiiva, puolisen teelusikallista suolaa ja reilut kolme desilitraa jauhoja sekaisin. Itse päätin sekoittaa vehnä- ja ruisjauhoja - noin 60/40. Hyvä Suomi, hyvä ravintoarvot! Aletaan lisätä jauhoseosta vähitellen veteen ja vaivataan käsin. Lorautetaan oliiviöljyä hieman sekaan, vaivataan, lisätään hieman jauhoja ja vaivataan lisää. Kyllä sen oppii hiljakseen huomaamaan, kun taikinan koostumus on sopivan kiinteää vaan ei kuivakkaa.

Kohti vaihetta, jonka itse yleensä hieman tössin. Niin nytkin. Taikinan hieman noustua lämpimässä kipataan se jauhotetulle alustalle ja kaulitaan pyöreähköksi ohueksi levyksi, joka pellille sopii. Uuni lämpenemään 250 asteeseen, vanha härveli jo paljon aiemmin ja uusi vasta näillä main prosessia. No, kaunis taikinapyörylä tietysti hieman tarttui alustaan, kun se jauhotus jäi vajaaksi. Jauhoja saa siis mielellään käyttää runsaasti apuna. Niin sanotulla kakunkumoustekniikalla hoidin kuitenkin pohjan pellille kohtuullisen kiitettävästi. Ja jos en, niin kukaan ei ollut todistamassa.

Nyt on siis pitsan runko ja sielu valmiina, joten yhdistetään ne. Levitetään tomaattikastike pitsapohjalle. Etenemme viimeistelyvaiheeseen. Jääkaapissa köllötti vielä yksinäinen bratwursti ja punainen chilipaprika. Jo tarinan aiemmissa väliköissä siivutin ohuesti ensimmäisen kokonaan ja jälkimmäisen puolikkaan - ei ole pyrkimystä nyt erittäin tuliseen. Saatavilla ollutta kevytemmentalia käsin raastettiin noin 160 grammaa, en mitannut vaan arvasin. Ja viimeistellään pitsa levittämällä ja ripottamalla edellä mainitut ainesosat sielutetun rungon päälle.

Koko tuotos uuniin noin tusinan minuutin ajaksi, kunnes pitsan juustoinen pinta saa kullanruskeita sävyjä. Tällainen Cooperin testi ei tuota tuskaa. Ja viimein voi alkaa lapioida valmista herkkua lautaselle ja edelleen parempiin suihin. Kyytipoikana viileää olutta. Rapsakka puolitumma pohja, täyteläinen kastike ja reipas juustoinen pinta maistuvat - bratwurstia ja chiliä ei välttämättä edes tarvitsisi, vaikka ne toki hyvin mukana toimivatkin. Maistuu vielä paremmalta itse tehtynä. Alkupaloina oli siivousta, lenkkeilyä ja suihkua, mikä aina parantaa ruokahalua.

Kotiäitien kasvattamien poikien tekemää ruokaa. Ja ystäväiset hyvät, tämä ei ole aprillipilaa vaan herkkuja ruokapöytään.

Mitäs täältä kaapista löytyy eli miten tehdään hyvää kaalipiirakkaa

Kekseliäisyys on sitä, että kehittää jotakin hienoa siitä mitä on saatavilla.

Katson usein ruokatarpeistooni siten, että mitähän siitä voisi kehittää kasaan. Sillä tavoin päätin taannoin kokeilla myös kaalipiirakan tekoa. Se toimi, ja niinpä kokeilin hiljattain juttua uudestaan hieman uusilla twisteillä. Siis ohjeeseen vapaassa muodossaan:

Otetaan keräkaalia kohtalainen palanen, sanotaan vaikkapa neljäsosa yksilöstä. Pestään ja suikaloidaan hienoksi. Onnistuu itse asiassa aika helposti, kun leikkaussuunnat selviää ja kädessä on kokin paras ystävä, kunnon yleisveitsi. Otetaan lisäksi hieman perunaa, sanotaan pari kolme, ja jotakin makua lisäävää ehkä hieman tymäkkääkin juuresta. Itse olen kokeillut piparjuurta ja juuriselleriä tähän mennessä. Mitä nyt sattuu kaapissa olemaan.

Suikaleet ja palat sitten vain sijoitetaan kattilaan ja keitetään likimain kypsäksi maun mukaan. Hieman suolaa voi lisätä keitinveteen. Kesken kypsennyksen lisätään joukkoon hieman hapanta omenaa palasina sekä murskattua valkosipulia maun mukaan. Lopuksi kypsään massaan lisätään hieman etikkaa antamaan syvyyttä lisää sekä pippuria, mustaa tai valkoista maun mukaan. Miksei vähän molempia. Olen myös lisännyt tässä vaiheessa timjamia, kuivattuna löytyi kaapista näet.

Voidellaan vuoka, reilut 20 senttimetriä halkaisijaltaan. Otetaan aiemmin sulatettua valmista pakastetaikinaa, joka on tarkoitettu piirakoiden leipomiseen. Ei tietenkään makeaa tähän tarkoitukseen. Sellainen peruspaketti, mitä markettien kylmäarkuista kasapäin löytää. Ehkä noin 250-300 grammaa. Kaulitaan kevyesti jauhotetulla alustalla kutakuinkin pyöreäksi ja lasketaan vuoan päälle. Painetaan reunat laitoihin kiinni ja leikataan yli menevät osat normiveitsellä pois. Tosikokkihan tietty tekisi taikinan omin kätösin alusta loppuun, from scratch, mutta yleensä ei ole aikaa tahi viitseliäisyyttä säätää niin paljon.

Kun vuoka on vuorattu taikinalla, otetaan kypsennetty ja maustettu juuresmassa haltuun sekä sijoitetaan se tasaisesti vuokaan. Saa vetää reunain tasolle, jotta on mitä syödä. Lopuksi napataan ne ylimenoreunat taikinaa, jotka muovataan suikaleiksi ja asetellaan piiraan päälle. Uunihan on toki jo kuumennettu valmiiksi noin 225 asteeseen Celsiusta. Piirakka keskitasolle ja laitteesta ynnä visuaalisuudesta riippuen noin puolituntia tekee raakileesta herkkua.

Lopulta nostetaan säväytetty, sävelletty, sovellettu kaalipiirakka hieman jäähtymään (uuni pois päältä). Tuotos on hyvää sellaisenaankin, mutta suosittelen kokeilemaan sitä kera raejuuston ja Dijon-sinapin. Tähän sinappiin muuten kannattaa haksahtaa. Kyytipoikana toimii mainiosti olut, etenkin sellainen reippaahkosti humaloitu luonteikas tavara, jota oppii ajan kanssa arvostamaan. Toki on monia muitakin hyviä juomia, esimerkiksi vichystä tai maidosta voi lähteä käyntiin. Koko idea tosin virisi päässäni juuri siksi, että laatuolut ansaitsee parikseen hyvää palanpainiketta. Ja sen tekeminen ei välttämättä ole kallista tai vaikeaa.

Tällaisessa piirakan teossa on sekin mainio puoli, että erilaisia variaatioita voi keksiä suhteellisen helposti lisää. Täyte voisi sisältää myös juustoa, lihaa, kalaa, äyriäisiä, vihanneksia ja monia suurenmoisia vaan aliarvioituja juureksia. Taikinakin voisi olla vaikkapa rukiista tai keliaakikoille sopivaa. No, pitää kokeilla ja syöttää muillekin sopivan tilaisuuden tullessa.

Ei muuten ole kaunista kuvaa piirakasta postattavaksi. Minä tein sinulle piirakan, minä olen syönyt sen piirakan.