Näytetään tekstit, joissa on tunniste golf. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste golf. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. toukokuuta 2013

Katsaus tulevaan urheilukesään

Kesä 2013 ei ole mikään suuri urheilukesä sikäli, että on olympilaisten ja jalkapallon suurturnausten välivuosi. Itselleni se ei kuitenkaan ole mikään ongelma, sillä kiinnostusta lukuisiin lajeihin ja tapahtumiin. Suomalaisten menestystä toki toivon ja jännitän, mutta se ei ole enää niin ehdottoman tärkeää kuin joskus taannoin.

Vaikka kesäkelit ovat jo täällä, on silti jäljellä NHL:n neljän parhaan mittelöt. Matsit tulevat öisin mutta edustavat toki parasta jääkiekkoa, joten täytynee edes jokin ratkaisufinaali tuijottaa pöllönä.

F1-kisat ovat olleet viime aikoina kohtuullisen jännittäviä, kiitos uusien renkaiden. Tulin kauden alkaessa hankkineeksi MTV3:n formulapaketin Katsomosta eikä se ole pahan hintainen koko sarjasta. Lisäksi kuva siirtyy melko nätisti HDMI-kaapelilla 40-tuumaiseen tauluun. Suomalaisittain on tietysti myös jännitettävää, vaikka en jaksa innostua väittelemään nuoremman Rosbergin suomalaisuuden puutteesta. Kaveri on vielä enemmän maailmankansalainen kuin isäukkonsa ja tarvitsee samanlaista päättäväisyyttä rökittääkseen tallikaverinsa. Kunhan Vettel ei aina voita niin olen iloinen.

Yleisurheilua kohtaan kiinnostukseni on laskenut kuten useimpien muidenkin perinteisten suomalaislajien suhteen on käynyt. MM-kisat ovat toki tulossa ja muutama suomalaisurheilija on onneksi mahdollisella menestystiellä. Eivätkä kaikki visko keihästä.

Itselleni ykköslaji on jo harrastuksen myötä golf, jota on nyt suomalaisittain hienoa seurata. Major-kisat ovat omaa luokkaansa, sillä muita kisoja pukkaa pari kolme viikossa eri puolilta maailmaa lähes ympäri vuoden. Onneksi täälläkin on mahdollista seurata parhaita kisoja alkuperäisselostuksen kera. Mikko Ilonen on juuri nyt Euroopan Tourin kärkeä ja toivottavasti kohti parasta kauttaan. Roope Kakko ja Kotkan Tapio Pulkkanen ovat esittäneet lupaavia otteita alemmissa kisoissa, samaten aiemmin talvella Joonas Granberg ja Jaakko Mäkitalo Aasian kiertueella. Naisten puolella Minea Blomqvist on pitkästä aikaa osoittanut pirteitä merkkejä. Nyt vaikuttaa siltä, että suomalaiset ammattilaiset alkavat vähitellen löytää oikeaa otetta ammattilaisgolfin rankassa maailmassa.

Mitäs muita lajeja tulee seurattua? Maantiepyöräilyinnostukseni ajoittuu lähinnä Tour de Franceen, muut kisat eivät joitakin yhden päivän klassikoita lukuunottamatta ole täysin kolahtaneet. Toki pyöräilyn suhteen olen skarpannut siten, että tusinan verran suuntaansa tulee kilometrejä kohtuullisen usein työmatkalla. Tenniksen seuraaminen on minulla jäänyt vähiin, kun ei ole Eurosport näkynyt. Nyt ei ole sitä syytä, mutta taitaa silti jäädä sen lajin seuraaminen Grand Slam -finaaleihin ja Jarkko Niemisen matseihin silloin tällöin.

Ratamoottoripyöräilyä täytyy hieman tiirailla, jotta suomalaisten edesottamukset eivät jää täysin näkemättä. NASCAR-kisoja katselen unilääkkeeksi sunnuntai-iltaisin, jos en muuta jaksa. Onhan se kunnon junttimeininkiä amerikkalaisittain, jota lähinnä värittää ison kasan odottelu ja hieman erilaisen käytöskoodin kuskit kuin FIAn sarjoissa. Suunnistusta kohtaan on hieman mielenkiintoa, koska velipoika edelleen hommaan panostaa ja kertoo väliin sellaista taustatietoa, joka ei muuten korviin kulkeutuisi. Suomessa taitaa itse asiassa olla MM-kisat. Jukolan Viesti on tullut valvottua pari vuotta putkeen, viimeksi paikan päällä. Tänä vuonna taitaa se lysti jäädä työmatkan takia sikseen.

Ehkä tulee penkkiurheiltua vähän liikaa, syytän lapsuudessa saatua mallia. Toki on mukavampi rojahtaa sohvalle jännittämään, kun käyn itsekin hikoilemassa ja yrittämässä liikunnallisten taitojen parantamista. Ja sitten vielä höystetään väliin sopivalla ruoalla ja juomalla, kenties teeman kanssa!


lauantai 13. huhtikuuta 2013

Golfkevään perinteinen käynnistys

Golf on nykyään huipputasolla miljoonabisnestä ja ympärivuotista kisaamista. Historiaa ja perinteitä ei voi kuitenkaan ostaa. Siksi US Mastersin taikavoima puree yhä erityisesti.

Augusta National on kenties tunnetuin golfkenttä maailmassa. Ehkä juuri siksi, että se on ainoa major-kisaa vuosittain isännöivä klubi. Golfin kultakauden parhaat kentänsuunnittelun periaatteet, entisen kauppapuutarhan vihreys ja kukkaloisto, osin vanhoilliset perinteet ja lukemattomat tarinat menneistä kisoista. Tämä on golfarille merkkitapaus kevään koittaessa! Kuin Wimbledon, Stanley Cup, Superbowl, Monacon GP - klassikko.

Kolmas kierros on jo hyvässä vauhdissa. Kohuitta ei ole selvitty tänä vuonna. Ensin kisan nuorin osallistuja koskaan, Kiinan Tianlang Guan sai hitaasta pelistä lyönnin rangaistuksen. Onneksi hän silti selvitti viikonlopun cutin viimeisten joukossa. Rangaistus sinänsä lienee selviö, mutta golfin syöväksikin nimitetystä hitaasti pelistä sopii antaa rankkareita pelaajien nimistä riippumatta!

Suurin hässäkkä saatiin aikaan Tiger Woodsin, kuinkas muuten, ympärille. Wedge-lyönti eilen lipputankoon ja siitä 15. väylän lampeen oli erittäin onneton sattuma, mutta sellainen kuuluu golfin henkeen. No ilmeisesti harmistuksessaan Woods droppasi pallonsa juuri kiusallisen rajamaille sääntötulkinnan suhteen. Välittömästi asiasta ei rangaistu, mutta jopa hylkääminen nousi esille. Lopulta kahden lyönnin rangaistus rapsahti erinäisten asiainhaarain pohjalta, mutta Tiger, lajin historian suurin kassa- ja mediamagneetti, jatkaa kisaa. 

Tästä kuviosta riittää parranpärinää vielä pitkäksi aikaa. Minua on jo aiemmin häirinnyt se, että jälkikäteen on tehty ilmiantoja ja hylätty sinänsä sääntöjen perusteella kilpailijoita. Tässäkin tapauksessa näin olisi varmaan tehty, ellei kyseessä olisi ollut lajin suurin tähti. Ammattilaisgolfin suhteen etenkin olisi tehtävä tärkeitä päätöksiä katsojahavaintojen, pelaajalausuntojen ja kuvamateriaalin käytön pelisäännöistä. Epärehellisyys on tietysti kitkettävä ja sääntötuntemusta parannettava, mutta kukaan ei oikeasti hyödy epämääräisestä kyttäysilmapiiristä.

Keskityn nyt nauttimaan parhaasta golfviihteestä (ehkä Ryder Cupin jälkeen). Kilpailu on yhä todella tasainen ja monen pelaajan voittoa sopisi toivoa. Veikkaukseni näyttävät tosin taas uppoavan...

Ruoka mukaan kuvioihin: Huomenna aion ottaa pientä kulinaarista tematiikkaa etelävaltiolaisittain, onhan Masters Georgian Augustassa. Tai ainakin jotain siihen suuntaan: leivitettyä broileria, paistettuja tomaatteja, persikkapiirasta. Ei mitään Superbowl-tason mättöjuhlaa vaan pienimuotoisempaa teemaherkuttelua virkistämään harmaata arkea!

torstai 27. syyskuuta 2012

USA vastaan Eurooppa - episodi 2012

Nyt on jälleen Ryder Cupin aika. Kyseessä on golfin historian merkittävin ja suurin joukkuekilpailu, jossa Yhdysvaltain ja Euroopan parhaimmistot vääntävät maineesta ja kunniasta. 

Ammattilaisgolfissa pelataan nykyisin lähes aina lyöntipeliä omaan laskuun. Ryder Cupissa tilanne muuttuu, sillä pelimuotoina ovat pareittain pelattavat foursome (palloa lyödään vuorotellen) ja fourball (paremman jäsenen reikätulos valitaan) sekä sunnuntaina pelattavat tusina reikäpeliä tyyliin mies vastaan mies. Tuloksena on siis aina joko piste USAlle tai Euroopalle tai puolikas molemmille. Yhteensä jaossa on 28 pistettä, joten voitte siitä laskea, mitä voittoon tarvitaan.

Tänä vuonna kisa pelataan uudella mantereella, Medinah Country Clubilla Chicagon liepeillä. Kenttä on pitkä ja puistomainen, muun muassa kolme par 3 -reikää pelataan näyttävästi veden yli. Major-tasoista haastetta heitetään siis kahden mantereen parhaille golfareille.

Ryder Cup 2012 on maailmanlistan perusteella kovin koskaan. Kaikki 12 + 12 pelaajaa ovat listan top 35:ssä. Isännillä on lajin mullistanut Woods, vasuriveteraani Mickelson, kokeneet konkarit Stricker ja Furyk, pitkälyöntiset Watson ja D. Johnson, luotettavat Z. Johnson ja Kuchar, nuoret mestarit Simpson ja Bradley, varma Dufner sekä juuri FedEx Cupin miljoonat kotiin noukkinut Snedeker. Eurooppa lataa vastaan golfin nuoren supertähden McIlroyn ja toisen Portrushin miehen McDowellin, kokeneet britit Donald, Westwood ja Rose, konkari Lawrien, rajun reikäpelitaistelijan Poulterin, takavuosien suurlupauksen Garcian, varmat Hansonin Ruotsista ja Molinarin Italiasta, nousevan tähden Colsaertsin Belgiasta sekä entisen maailmanlistan ykkösen Kaymerin Saksasta.

Itse odotan tasaista taistelua, jossa nähdään yllättäviä nousuja ja laskuja. Toivottavasti mennään sunnuntaina viimeisille rei'ille. Kannattaa kiinnittää huomiota suurimpien tähtien lisäksi vaikkapa Snedekeriin, Dufneriin, Poulteriin ja Colsaertsiin. Ryder Cupissa on psyykkaus joskus rajua ja paineet ehkä suurimpia mahdollisia kaikista golfkisoista.

Tätä kisaa kannattaa seurata, jos haluaa nähdä jännittävää golfia parhaimmillaan. Moni saattaa tosin ajatella, että jännittävää golfia ei olekaan. Se on heidän tappionsa. Nyt toimistoon, mutta viikonloppuna on paljon katsottavaa!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Vedetään vihreäksi

On ensimmäisen pääsiäispäivän ilta. Aika kaivaa vihreä pikkutakki esiin ja iskeä atsaleat pöytään. No, kumpiakaan ei ole, joten tyydyn seuraamaan vuoden ensimmäisen golfin majorin US Mastersin ratkaisut TV:stä. Upea Augusta National, tuo menneiden aikojen perinteisiin sitoutunut golfklubi Georgian osavaltiossa, isännöi totutusti golfvuoden avaavaa suurkisaa. Jos tätä kisaa katsoessa ei näe lainkaan golfin esteettistä puolta, niin silloin ei ole silmät auki.

Kuka voittaa kuulun vihreän takin harteilleen ja nimensä historiaan tänä vuonna? Luvassa on toivottavasti viime vuoden kaltainen jännitysnäytelmä, jossa takaa-ajajat kirivät ja kärki hangoittelee vastaan. Onko vihdoin ensimmäisen ruotsalaisen miesten major-voiton aika? Viekö Lefty voiton neljättä kertaa? Meneekö ykköstila jälleen tyylikkäälle Etelä-Afrikan miehelle? Voisiko Bubba jengata itsensä kärkeen? Sen jo tiedän, että omat veikkaukseni menivät metsään. Tiger is not roaring. Luke is not that lucky. No cow bell time for Keegan's famous aunt.

Odotellessa hankien häviämistä on sopivaa herutella Mastersin parissa. Tätä rastia ei missata, jos suinkin on mahdollisuus taistella unta vastaan. Itsehän kerran katsoin lukioaikana Mastersin suorana loppuun ja aamulla hiivin neljän tunnin unien jälkeen biologian kokeeseen. Tuloksena oli 9,5 ja muistoja myöhemmille ajoille.

Nyt siis vihreän veran äärelle, ihailemaan mestareita ja kuuntelemaan kiiriviä katsojain huutoja. Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Vain jos silmät on suunnattu oikeaan suuntaan. Ja Augustaan on vielä joskus päästävä!

torstai 18. elokuuta 2011

Loma

Nyt alkaa loma. Se vähä, mitä on otettavissa. Maakuntaan. Golfkentälle palloja hukkaamaan. Jos Luoja suo ja VR sattuu kulkemaan. Siis periferiaan saakka.

Enemmän myöhemmin - siis asiaa tai asiattomuuksia.

torstai 11. elokuuta 2011

Viimeinen sauma loistoon

Kauden neljäs golfin major-turnaus on käynnissä. Glory's last shot. 93. USPGA Championship järjestetään tänä vuonna Atlanta Athletic Clubilla, Johns Creekissä Georgiassa vain parin tunnin ajomatkan päässä kuulusta Augustasta. USPGA:n mestaruuskisaa pidetään yleisesti vähiten intohimoja herättävänä suurturnauksena, mutta silti kaikki ammattilaishuiput haluavat menestyä tässä kisassa. Voittajille on luvassa paikka historian lehdille.

Tämän vuoden kisassa on muutama merkittävä tarinan juonne. Tigerin paluu loukkaantumisen jäljiltä ei ole ollut vielä kokonaisuutena ehjä. Amerikkalaispelaajat pyrkivät katkaisemaan modernin ajan golfhistorian pisimmän voitottoman putkensa major-kisoissa, joista ns. internationaalit ovat vieneet kovimmat meriitit viime aikoina haltuunsa. Viekö voiton joku nuorista leijonista vai kykenevätkö kokeneet konkarit korjaamaan potin? Alun perusteella kokeneet amerikkalaiset ovat Steve Strickerin perusteella hyvässä vireessä, vaikka suurimman huomion ryöstikin Rory McIlroy. Kaveri nimittäin teloi rannettaan lyötyään mailansa puun juureen, mutta onnistui silti pelaamaan par-tuloksen keskeytystä enteilleestä tilanteesta. Älkää yrittäkö samaa tahoillanne!

Highlands-kenttä on monessa suhteessa tyypillinen amerikkalainen kilpagolfiin suunniteltu puistokenttä. Pituutta on runsaasti, vesiesteet ulottuvat aivan usean viheriön kanttiin, puut reunustavat lähes jokaista väylää. Griineistä ei kuitenkaan ole tehty US Openin tyyliin salamannopeita eikä raffeista tolkuttoman tuuheita. Kentän viimeinen väylä on tosin melkoinen monsteri, jopa ammattilaiset saattavat tyytyä par-nelosella layupiin keskeltä väylää!

Kun viikonloppu koittaa, seuraan kisan kulkua ja nautin originaaliselostuksen hienouksista hyvän evästyksen kera. Samalla voin herutella ajatusta lähestyvästä kesäloman tyngästä, joka menee tietysti golfkentällä. Olen nimittäin sattuneista syistä katsonut liikaa ja pelannut itse liian vähän golfia. Ei tosin taaskaan näytä siltä, että veikkaukseni osuisivat oikeaan - golfissa menestyjiä on selvästi vaikeampi veikata yksittäisessä kisassa kuin useimmissa muissa urheilulajeissa.

Vilkaiskaapa huviksenne, jos vihreä on värinne, äly imetty äidinmaidossa, taito tyylinne, kärsivällisyys kaverinne ja yö ystävänne!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

The Open Championship - kohti uutta mestaria

Näinhän tässä taas kävi: The Open Championship on ehtinyt jo viimeisen päivänsä aamuun ennen kuin saan kirjoitettua asiasta. Kyseessä on siis maailman perinteisin golfkilpailu, jonka historia ulottuu noin 150 vuoden taakse. Käsittääkseni vain purjehduksen America's Cup on yhä toistuvasti järjestettävistä urheilutapahtumista vanhempi kuin se todellinen The Open.

Golfin historiallisesti merkittävin arvoturnaus kiertää vuosittain eri kentillä - niin sanotussa open rotassa. Tänä vuonna kilpailu järjestetään Royal St. George's -klubilla Kaakkois-Englannin Sandwichissä. Aina ei suinkaan pelata Skotlannissa vaan nyt ollaan vain melko lyhyen junamatkan päässä Lontoosta. Royal St. George's on perustettu jo 1887 skottien toimesta, ja sittemmin kenttää on muokattu useasti. Tyypillistä aikojen ja pelin kehityksen tuomaa evoluutiota. Peliareena on pitkä, voimakkaasti kumpuileva ja haastava reititys mahtavilla dyyneillä - maisemiin kuuluvat olennaisesti pitkä heinä, out-rajat, syvät pot-bunkkerit ja taustana meri. Mielestäni kilpagolfia perinteisimmillään ja parhaimmillaan!

Kilpailu on siis edennyt viimeisen kierroksen kynnykselle. Moni ennakkosuosikki sai vapaan viikonlopun, kun peli ei sujunutkaan. Maailmanlistan ykkönen ja kakkonen, Donald ja Westwood, lisäksi muun muassa McDowell, Harrington, Els, Mahan, Watney, Fisher ja monet muut jäivät ulos kekkereistä. Brittiselostaja totesi osuvasti hiljattain: silly old game this golf, even the best in the world loses more than wins. Openin kärjessä ovat Pohjois-Irlannin vankka figuuri Darren Clarke sekä nuori ja raamikas Dustin Johnson. Molemmille soisi voiton, mutta vielä hienompaa olisi heidän tuntumassaan olevan Tanskan Thomas Björnin kruunaaminen mestariksi. Hän nimittäin töpeksi tarjolla olleen voiton viimeksi, kun Open Championship pelattiin Royal St. George'sissa 2003.

Yllätys ei ole, että omat veikkaukseni menivät jälleen kuvainnollisesti syvään raffiin. Suuri kunniamaininta täytyy jälleen antaa Tom Watsonille, 61-vuotiaalle entiselle suurmestarille. Hän teki perjantaina hole in onen ja taistelee yhä jopa sellaisia nuoria leijonia vastaan, jotka voisivat iän puolesta olla hänen lastenlapsiaan. Kokemus ja äly voivat korvata vuosien viemää vetreyttä!

Tänään ehdin vihdoin nauttimaan Open Championshipin jännityksestä. Viasat Golfin lähetys alkuperäisselostuksen kera, historiaa, maisemia, kuivaa brittihuumoria ja hieman myös kuivaa englantilaissiideriä. Ylimääräistä tästä lystistä joutuu maksamaan, mutta niinhän se tuppaa olemaan rakkaiden harrastusten kanssa. Vielä kun sataisiin tuulta ja ehkä sadettakin kuten kolmannen kierroksen alussa - silloin vanhat kunniakkaat links-kentät näyttävät todellisen luonteensa...

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Urheilun yö jälleen!

Taas valvotaan, sillä meneillään on niin Jukolan viestin kuin golfin US Openin yö. Hyvä on hieman jännittää näiden harjoitteiden parissa ja lepuuttaa omaa lievästi telottua kinttua. Piti jo aiemmin kirjoitella ennakkoa kisoista, mutta niin vain muut kiireet veivät taas valmistautumiseen tarvittavan ajan.

Golfin US Open

Golfin major-kilpailut ovat suurin yksittäinen syy minulle harkita TV-maksukortin ostoa. Valitettavasti pirulaiset vaikeuttavat tuota päätöstä jatkuvasti. US Open pyörii kuitenkin jo kolmatta kierrostaan Marylandin Bethesdassa, Congressional Country Clubin kentällä. Jälleen on kisanäyttämönä kuuluisa kenttä - tietysti pitkäksi viritettynä ja tarjoiltuna sekä tiukkojen raffien että nopeiden, aaltoilevien viheriöiden kera. Näissä kekkereissä yleensä par-tulos on edelleen rautaa eikä väkisin yritetä saada peliä näyttämään helpolta. Tänä vuonna näköalat kentältä eivät yllä viime vuoden tasolle, vaikka tietysti näyttävää kuvaa perinteikkäältä puistokentältä onkin tarjolla.

Omat veikkaukseni US Openin menestyjiksi, Donald - Kuchar - Ogilvy, eivät taaskaan tuota jättipottia. Pitäisi älyttää enemmän eikä roiskia lonkalta, jos haluaisi saada veikkaukset natsaamaan. Ykköshevonen lähti viimeistään tänään laukalle, kakkonen vielä pyristelee kärjen tuntumassa ja kolmonen on jo vedetty pois radalta. Näyttää siltä, että US Mastersin kaltaista huimaa viimeisen kierroksen taistelua ei saada aikaiseksi. Toki karkumatkalla on Rory McIlroy, kukas muukaan. Hän suli edellisen majorin viimeisellä kierroksella varsin täydellisesti, mutta toivottavasti nyt ei niin pääse käymään. Amerikkalaisten kannalta on erikoista, että heidän pelaajansa eivät laajassa rintamassa taistele maansa mestaruuskisan kärkisijoista kuten niin monesti aiemmin.

Jukolan viesti

Tänä vuonna Jukolan viesti, entistäkin suurempana, järjestetään Vehkalahden maastoissa. Minulla oli aikomus mennä katsomaan viestiä paikan päälle, mutta lopulta jäi se reissu tekemättä. Myöskään sellaista upeaa jännitysnäytelmää kuin viime vuonna ei ole luvassa. Silloin oli pakko taistella hereillä yön yli, kun velipoika kirmasi maailman huippujen joukossa. Nyt ei valitettavasti ole sitä herkkua tarjolla, mutta Jukolan viesti tarjoaa silti omalaatuista kesäyön jännitystä kaikille todellisille urheilufaneille. Ennakkosuosikkeina lienevät taas Kalevan Rasti ja Halden SK.

Jukolan viesti on varmasti Suomen suurin urheilutapahtuma ja samalla legendaarisin suunnistuspiireissä. Samoilla radoilla kisaavat maailman huiput ja eksyilevät tavalliset kuntoilijat. Suuri haaste ratamestarille siis! Suunnistus on vielä hankalampi laji televisioinnin kannalta kuin golf. Sikäli gprs-seurannan tuominen osaksi TV-lähetystä on mainio tapa lisätä lajin kiinnostavuutta. Kääntäkää kakkoselle (TV2 siis) heti, jos jostakin ihmeen syystä satutte tällaista tekstiä lukemaan keskellä yötä!

Lupaan muuten henkilökohtaisesti osallistua Jukolan viestiin ensi vuonna, jos sopiva haaste heitetään eteen. Sen on kuitenkin tultava ajoissa, sillä en halua lähteä vailla treeniä pelleilemään. Nilkat on teipattava siinä tapauksessa varsin tehokkaasti! Nyt riittää, sillä huomio on siirrettävä itse asiaan - siis kahteen yhtä aikaa. Multitasking, haaste miehelle...

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Satunnaisia havaintoja alkukesän ajalta

Värikkäät miesten kauluspaidat ovat löytäneet tiensä myös syrjäseuduille - ainakin Ähtäriin. Paikallisissa lakkiaisissa oli sentään miehenaluilla muitakin värejä paidoissaan kuin valkoista, vaaleansinistä tai jotakin yhtä perinteistä. Itse hankin turkoosin kauluspaidan ja näköjään useampi ylioppilas oli tehnyt samoin. Toki värikäs persoonallisuus voittaa aina värikkään pukeutumisen vaan molempi parempi!

***

Maaseutu on eri seutu kuin pk-seutu. Yo-juhlissakin mainittiin kristinusko ja Jumala eikä Suvivirsi ollut pannassa. Tuohon ei mitenkään enää onnistu avarakatseisessa kaupungissa, kun joka tapauksessa joku vetää herneet syvälle nenään! Kristillisyys on osa myös suomalaista kulttuuriperintöä, mutta valitettavasti uskonnon liepeillä pyörii aina paljon hurskastelijoita. Niin kannattajissa kuin vastustajissa.

***

Naisväki lähti kampaamoon, ja miehet päätyivät perunateatteriin. Vanhemmasta päästä, isä ja poika. Harvinaista, olisi pitänyt kuva ottaa. Times, they are changin'!

***

Verigreippisima on muuten mainiota tervetuliaisjuomaksi. Sopii aikuisille, lapsille ja autoilijoille tasapuolisesti. Kuohuu parhaimmillaan kuten kuohuviini! Raikasta ja omaperäistä - toki myös hieman työlästä.

***

Aputoimet keittiössä ja juomien tarjoilu perhejuhlissa on itse asiassa melko mukavaa - jos ei tarvitse vetää puku päällä ja kravatti kaulussa sekä sosialisoida sukulaisten, opettajien ja tuttavien kanssa yhtä aikaa.

***

Kymmenen vuotta. Etukäteen pitkä ja jälkikäteen lyhyt aika.

***

Velipoika näyttää huvikseen räpsityissä promokuvissa urheilijalta mainoksissa. Itse näytän kuin joltakin persupoliitikolta. No onneksi en kuulosta kuitenkaan.

***

Golf se on mentaalinen peli. Yhtenä päivänä kaikki draivit alkuun keskelle väylää, seuraavana päivänä jo kymmenes yritys onnistuu. Tuntuma on jännä asia. Kun kaislikossa suhisee, niin pelimieskin puhisee.

***

Alkaa olla pakko mennä autokouluun. Eihän Suomessa muuten pääse häävisti maalle tai golfkentälle. Siis tekemään sitä minkä varaan koko länsimainen elämäntapa kulminoituu niin vahvasti! No, käytännöllisyys ja hyveellisyys on pyrittävä yhdistämään, ei erottamaan.

***

Muuttaessaan huomaa aina, miten paljon turhaa roinaa kertyykään. Minut varmaankin luokiteltaisiin länsimaalaisittain melko vähän kuluttavaksi ihmiseksi, mutta kaamea tuhlarihan minäkin olen valtaosan maapallon asukin näkövinkkelistä katsottuna. Muovia, paperia, elektroniikkaromua, vanhoja tekstiilejä ynnä muuta. Kaikkeen on käytetty energiaa, se kannattaa pitää mielessä!

***

Energiankulutuksesta päästään moottoriurheiluun, joka on aina vaarallista - paljolti turhaakin. Le Mansin 24 tunnin ajoissa kolisi kunnolla, kun kovat Audi-miehet McNish ja Rockenfeller ottivat Ferrarien kanssa yhteen. Varsin lähellä oltiin kuolonuhrien syntymistä, mutta niiltä onneksi vältyttiin toisin kuin kyseisen kilpailun historiassa niin usein aiemmin. Kestävyysajot yön pimeyksineen ja erilaisine autoineen ovat haastavia, mutta onneksi nykyisin turvalaitteet ovat varsin kehittyneitä. Kaikkia vaaroja ja samalla lajin olennaisia jännitteitä ei kuitenkaan voida koskaan täysin poistaa.

***

Kestävyysajot kesäyössä. Itse kävin 24 Heures du Mansin aikana viilettämässä valoisassa alkukesän hellepäivän illassa - tietysti kauramoottoripyörällä. Polkee, polkee!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Pää on taas auki

Ei, en ole saanut nakkikioskilla turpaan - suurin syy siihen on se, etten ole käynyt nakkikioskeilla. En ole myöskään kolhinut päätäni hiljattain vaikkapa lamppuun tai oven karmiin. Niin on toki joskus hujopille käynyt.

Golfkauteni on virallisesti avattu täysimittaisella kentällä, Itä-Uusimaan tuulessa eilen. Ei ollut mikään liian hehkeä aloitus, rapiat sata lyöntiä ja vaivaiset 25 pistettä. Toki voisin selitellä syyksi keväistä kenttää ja hitaita, pomppuisia viheriöitä, jotka toki olivat jo vihreitä. Syynä voisi olla myös kova puuskittainen tuuli, joka toisaalla vaikeutti ja toisaalla avitti pelaamista. Myös uudet välineet kävisivät tekosyystä tyrimiseen. Samaten uudet kalossit, jotka mukavasti synnyttivät sormenpään kokoisen rakon kantapäähän. Sisäänajo harjoitteluhallissa ei sisällä kävelyä, mutta kymmenen kilometrin marssi välineet selässä epäsopivien sukkien ryydittämänä tekee reippaasta nuoresta miehestä vaivalloisen vaappujan.

Panostakaa ihmiset laadukkaisiin sukkiin, älkää suinkaan rakkolaastareihin!

Suurin syy epätasaisuuteen on kuitenkin yhä edelleen harjoittelun vähäisyys. Golf vaatii motorisesti ja paljolti myös henkisesti niin monipuolisia asioita, että niitä ei treenaamatta saa kuntoon. Sama pätee tosin valtaosaan ihmismielen ja -kehon harjoitteista. Yksi golfin koukuttavista tekijöistä taitaa perustua siihen, että tavallinen tallaajakin saa jopa heikolla kierroksella aikaan muutaman sellaisen lyönnin, joita isot pojat telkkarissa suorittavat solkenaan. Niin alkoi minunkin kauteni eilen. Paljon surkeaa räpellystä, varovaisia tuuppauksia ja ahnehtimista ongelmiin. Muutama maukas onnistuminen ja yksi mahtava birdie.

Päivän myönteistä antia oli ulkoilun ohella kärsivällisyyden säilyttäminen, vaikka vajaa ravitsemustila, rakot jaloissa, puuskittainen tuuli, liiat odotukset ja keväinen kenttä menoa hidastivatkin. Olen pilannut liian monta kierrosta siihen tavalliseen tyyliin eli huonosti pelattu väylä on upottanut koko veneen loppupäiväksi. Nyt on kuitenkin sellainen tuntuma, että ukolla alkaa olla eväät parempaan lähituntumassa. Uudet välineet osoittivat heti potentiaalinsa: taotuilla wedgeillä svingaaminen on parhaimmillaan nautinnollista ja nykyaikainen molopäädraiveri antaa lisää sekä mittaa että anteeksiantavuutta. Kehittynyt ymmärrys svingimekaniikan perusteista houkuttaa opettelemaan lyöntien työstämistä ja mielen malttaminen ei koskaan ole pahitteeksi. Eikä silti tarvitse pelata tunteettomasti!

Kuules, isäukko! Kohta vihdoin päihitän sinut varmasti, kunhan vain ehtisin riittävästi treenaamaan.

Lopuksi kiinnitän huomion vielä pariin golfin epäkohtaan. Eilenkin oli kentällä käytössä talvisääntö eli palloa saa lyhyeksi leikatulla alueella tupsuttaa ruoholle. Minä en periaatteesta tehnyt niin kertaakaan ja kenties hävisin muutaman lyönnin. Tässä kohdin olen samaa mieltä kuin monet vanhan kaartin golfarit. Lajin luonteeseen kuuluu, että kenttä ei ole aina jos koskaan optimaalisessa kunnossa. Pelaajien on opeteltava hyväksymään tietty luonnollinen vaihtelu ja sopeuduttava siihen. Tällä tavoin voidaan pudottaa sekä kentänhoidon aiheuttamaa ympäristökuormitusta että pelaamisen kustannuksia. Nykyisin liian usein talvisääntöä käytetään pitkälle kesään - jopa ammattilaiskiertueilla!

Toinen golfin epäkohta on sen edellyttämä autoilun tarve. Minulla ei olisi tällä hetkellä muuten suurta halua siirtyä yksityisautoilun suuntaan, mutta golfkentille on niin kovin vaikeaa päästä muuten. Jotta voisin harrastaa rakastamaani lajia monipuolisesti ja itsenäisesti, on minun käytännössä välttämätöntä vihdoin suorittaa ajokortti ja hankkia auto. Toki siitä on muutenkin hyötyä, mutta luonto ei kiitä tästäkään elintasoansasta. Who's gonna drive you home tonight?

Pää on taas auki ja kyllä sitä auotaankin, kun paikka tulee!

Kannattaa muuten kuunnella hyvää musiikkia. Minulla soi nykyään yleensä jokin biisi päässä, joten silloin sen on parempi olla hyvä. Eilen kentällä takoi tajunnassa Bostonin More Than a Feeling. Ei paha!

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kukat kukkivat Amen Cornerissa

Kevät on taas edennyt siihen pisteeseen, että Yhdysvaltain Georgiassa pelataan perinteikäs US Masters Tournament. Tuo kilpailu on kenties koko golfmaailman tunnetuin ja houkuttelevin tapahtuma - hyvästä syystä.

US Masters pelataan aina samalla areenalla, Augusta National Golf Clubilla, toisin kuin muut majorkilpailut. Näyttämö on legendaaristen Bobby Jonesin ja Alistair Mackenzien taidonnäyte, jota on tosin useasti vuosien varrella muuteltu. Kaikki kahdeksantoista väylää on nimetty sellaisten kasvilajien mukaan, joita kasvaa näiden väylien varrella. Augusta National on aikanaan 30-luvun alussa rakennettu entisen kauppapuutarhan maille, joten mistään teennäisestä koristelusta ei sinänsä ole kyse. Jos golf ei kiinnosta, suosittelen silti vilkaisemaan vaikka kilpailun kotisivulta muutamia upeita kuvia kentän alueelta. Missä muussa lajissa on tarjolla jotakin vastaavaa?

Kilpailussa itsessään on tietysti mukana golfmaailman parhaimmisto, jonka edesottamuksia erittäin nopeilla griineillä ja komeiden puiden välissä on hienoa seurata. Jos lähetyksissä näytetään vielä nykyaikaisia superslow motion -kuvia, saa siitä mainion katsauksen vaativaan liikemotoriikkaan - jopa liikkeen runouteen, jos hehkuttamaan ryhdytään. Itse olen harrastanut golfia monitahoisesti niin kauan, että näitä kilpailuja ei missata. Pitkä historia, kilpailullinen ulottuvuus, golfkenttien upeat yksityiskohdat, erilaiset persoonat kaikki kiehtovat minua kuten mikä tahansa asia siihen vihkiytynyttä harrastajaa.

Kuka voittaa vihreän takin harteilleen? Kisan alkumetrien perusteella omat veikkaukseni Mickelson, Donald ja Mahan takkuilevat. Itse toivon eurooppalaista voittajaa, miksei ensikertalaista. Tällä hetkellä golfin huipulla on laaja kirjo erilaisia pelaajia lukuisista eri maista, joten voittajan veikkaaminen on tavallista hankalampaa. Viihdyttävistä pelaajista mainittakoon esimerkiksi Dustin Johnson, Bubba Watson, Ian Poulter ja Fred Couples, vanha sotaratsu.

On syytä mainita, että nykyisin golfia ei Suomessa enää TV:stä näe kuin maksukanavien puolelta. Itse menin hankkimaan PlusTV:n kortin, jotta saan Nelosen parjatutkin Pro-kanavat näkyviin. Suurin syy on juuri golfkilpailujen, lähinnä perinteikkäimpien, näkyvyys. Tulevana viikonloppuna minulle on yhdentekevää, näkyykö kortilla huippuelokuvia tai jääkiekon ratkaisuotteluita. US Masters menee nyt selvästi arvoasteikossa kärkeen. Vielä kun saisi valita alkuperäisselostuksen, koska kotimainen vaihtoehto ei millään vedä vertoja todellisille urheiluselostuksen asiantuntijoille.

Jos joskus kannattaa seurata golfia, niin huhtikuun ensimmäinen viikonvaihde on hyvä syy. En jaksa nyt rustailla enempää, kun huomio on niin vahvasti kohti vihreää verkaa. Korkkaan laatuoluen, nautin tapahtumista, ruokin mielikuvitustani ja kerään voimia normipäiviin. Estetiikka on sangen tärkeää.

Kauneus on katsojan silmässä, vaikkei se silmä aina niin kaunis olisikaan.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Ideoita villitykseen

Löysin hiljattain kirjastosta mielenkiintoisen golfaiheisen kirjan nimeltään A Course Called Ireland, jonka on kirjoittanut heppu nimeltä Tom Coyne. Amerikkalainen tietysti, irlantilaiset sukujuuret luonnollisesti. Kirja on kertomus kaverin reissusta ympäri Irlannin rannikkoa linksiltä (siis merenrannalla, dyynien lomassa sijaitseva perinteinen golfkenttä) toiselle, Bed & Breakfastista seuraavaan ja, Irlannissa kun ollaan, pubista toiseen ynnä kolmanteen. Siis hieno golfintoilijan superloma lamaa edeltävässä Irlannissa. No, tavallaan kyllä vaan toisaalta ei.

Matkan ja siten kirjan ideana on siis kiertää Irlanti, siis se saari, golfpalloja hukaten (tätä ei yritetä vaan se tapahtuu) ja tuoppeja kumoten. Juju on siinä, että koko reissu suoritetaan kävellen paikasta toiseen. Siis Claresta Mayoon, Donegaliin ja niin edelleen, kunnes palataan takaisin Atlantin ääreen saaren länsirannikolle. Hölmöä hommaahan moinen useimpien mielestä on, joten siitä irtoaa kenties mainiota tarinaa. Golfia luksuskohteissa tai lampaanpaskan keskellä erikoisilla paikalliskentillä, irlantilaista vieraanvaraisuutta ja historiallisia näkökulmia seutuun, hiertyneitä jalkoja ja vaaratilanteita teiden varsilla, pubifilosofiaakin. Paljon sellaista tavaraa kiinnostavasti kirjoitettuna, joka kiinnostaa meikäläistä. Olenhan outo ajatuksen kulkureittien osalta, jos normijampalta tai peruspirreltä kysytään.

Ikä ei tule ilman kriisejä ja minullakin alkaa vähitellen koittaa ne ajat, jolloin pitäisi koko täyskymmenten aiheuttamaa villitystä. Ehkä tuollainen rajun railakas irtiotto ei ole vielä ajankohtainen aivan lähimpinä vuosina, mutta jotakin vastaavaa hullutusta täytyy aivosopukoissa hautoa. Olenhan kasvanut tiukasti golfin pariin neliväyläisellä parkolmosella, joka sijaitsi hevoshaan vieressä. Kentällä puskettiin tietysti polkupyörällä isäukon peesissä kesä toisensa jälkeen. Taustasta varmaankin johtuu, että minua kiinnostavat juuri syrjäiset golfkenttien helmet ja erikoinen vaan lämmin paikallistunnelma.

Minua tuntevat tietävät toki kykyni kävellä rivakasti ja ehdottaa arkisia marsseja siellä, missä tavallinen suomalainen vetäytyy autoon. Toki en ole mikään ultravaeltaja, mutta kävely on minulle luontaisin tapa liikkua ja oiva keino selvitellä ajatuksia sekä motivoitua elämässä eteenpäin. Historiasta ja maantieteestä olen ollut kiinnostunut jo melko pienestä pojasta saakka. Viime vuosina olen myös löytänyt hiljalleen olutkulttuurin pitkän polun alkumetreille. Lisäksi haastan mielelläni erilaisten ihmisten kanssa juttua ja etsin komiikkaa mistä tahansa elämän osasesta. On siis hienoa huomata, että näitä avuja voi käyttää mahtavien ja epätodennäköisten reissujen toteuttamiseen. Jotkut ovat ilmeisesti jo tehneet niin.

Mitä tahansa kiinnostuksen kohdetta voi käyttää syynä kunnon vaellukselle. Täytyy itsekin kehitellä erilaisia ideoita, jotta jonakin päivänä voin suunnata omannäköiselle taipaleelle arjesta ulos ja takaisin. Minua ei valmismatkat Espanjaan tai Thaimaaseen jaksa hirveästi houkuttaa. Mitä Irlantiin tulee, niin se on Skotlannin ohella toinen ehdoton golffarin pyhiinvaelluskohde. Minullakin sattuu olemaan irkkukliseisiin sopivaa punaista väriä päässä, vaikka ei siellä kolkalla mitään sukua tietysti olekaan.

Erityiskiitos vielä Helmetiin, että siellä on muutakin golfkirjallisuutta kuin niitä iänikuisia pelaa paremmin -oppaita. Valmista ei saa koskaan, joten on opittava nauttimaan matkasta.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kun haluat tehdä sitä, mitä kunnollisesti et voi

Otsikko voisi tarkoittaa mitä tahansa, joten repikää siitä samaistumiskohteita. Kenties olette törmänneet tilanteeseen, jossa keksitte itsellenne oivan harrastuksen. Ette kuitenkaan pysty järjestämään itsellenne tarpeeksi hyviä harrastusmahdollisuuksia syystä tai toisesta. Voisitte kenties lopettaa aloittamanne harrastuksen, mutta olette jääneet siihen sen verran koukkuun, että ette vain voi lopettaa. Voisitte tietysti olla tyytyväisiä siihen, että voitte edes joskus harjoittaa kyseistä harrastusta. Toisaalta haluatte kehittyä harrastuksessanne ettekä tahdo muutenkaan tyytyä elämässänne asenteeseen, jossa asiat hoidetaan vähän sinne päin. Onpas pirun kimuranttia!

Minua sattuu keljuttamaan aivan kohtuullisen suhteellisen kookkaasti, etten ole voinut yli kymmeneen vuoteen panostaa läheskään haluamallani tavalla kiinnostavimpaan harrastukseeni. Siis golfiin. Olisin lopettanut lajin jo ajat sitten, jos kyse olisi habituksen pönkittämisestä, hienoilla välineillä prameilusta, sukurasitteesta, kivasta ja helposta harrastuksesta, huomion hakemisesta tai jostakin muusta korkeintaan sekundäärisesta motiivista. En olisi mitenkään viitsinyt ajaa polkupyörällä mailat matkassa satoja tunteja golfkentälle, jos en todella olisi löytänyt minua innostavaa harrastusta. Juniorina läiskin palloa ukkojen seurassa, kun ei ollut muita nuoria peliseuraksi. Moniko lapsi jaksaa moista missään harrastuksessa?

Taannoin vuosituhannen vaihteessa olin itsekin mukana kotikenttäni talkoissa. Samaista peliareenaa hoidin myös niin pienellä palkalla, että useimmat suomalaiset eivät sillä rahalla nostaisi persettään sohvaltaan. Sattui olemaan väärä sukunimi syrjäseudulla, niin en paremmille palkoilla 'oikeissa' töissä päässyt... Vuosien saatossa olen myös lueskellut golfin historiaa ja kenttäarkkitehtuurin ulottuvuuksia, seurannut kilpailuja, osallistunut klubikisoihin - usein huonoin tuloksin, auttanut aloittelijoita, puhunut golfin hyvistä puolista ennakkoluuloisille ja kiinnostuneille sekä paljon muutakin. Valitettavasti en kuitenkaan taida olla hyvä golffari, kun en ole voinut kantaa rahaa klubeille, välinevalmistajille, matkanjärjestäjille sun muille golfbisneksen toimijoille. Toistaiseksi - opiskelijalla/työttömällä ei irtorahaa liiemmin ole. Onneksi sentään isäukko on subventoinut jonkin verran pelaamista entisillä kotikulmilla.

Siksipä tässä avaudun, että eräät lajiliiton työryhmän ehdotukset rajaavat minutkin sitoutumattomaksi golffariksi. Siis hylkiöksi, joka ilmaantuu jostakin riistämään, ryöstämään ja tuhoamaan golfosakeyhtiöiden paratiiseja. En aio pakon edessä ostaa kallista golfosaketta tai pelioikeutta mistä tahansa yhtiöstä, jos en ehdi pelata riittävästi. On järjetöntä sitoutua johonkin golfseuraan, jos ei anneta mahdollisuutta sitoutua edes työelämään ynnä osaamista ja työhaluja vastaavaan tulotasoon. Miksi sitoisin itseni vähillä rahoillani johonkin klubiin, jonka lähiseudulla en edes vuoden päästä välttämättä asu? Vakaa aikeeni on kuitenkin löytää itselleni sopiva golfyhteisö, kun elämäntilanteeni on sopivan asettunut.

Toisekseen avaudun siksikin, että minua vituttaa vinkeästi pelata heikkoa golfia, kun tiedän pystyväni paljon parempaan. Teknisesti vaikeaa lajia on kuitenkin mahdotonta hallita edes auttavasti ilman riittävää harjoittelua. Sapettaa jo kylliksi vähäiset pelimahdollisuudet ja pysähtynyt kehitys, ei siihen tarvita vielä erilaisia väkinäisiä pakkomaksuja ja asenteellista syyllistämistä. Nyt olen tilanteessa, jossa alan olla kypsä tekemään golfin kannalta pakollisimman suuren hankinnan. Siis autokouluun ja koslan hankintaan on mentävä, golfkentille ei muutoin järkevästi pääse. Pyörällä puskeminen ei onnistu yleensä ja kaverin kyydissä olet kaverin aikataulussa. Lisäksi en todellakaan halua jumittaa yhdellä kentällä, vaikka liiton mahakkaat veijarit mitä sanoisivat. Jos muuten pidätte yksityisautoilua automaattisena kansalaisvelvollisuutena ja -oikeutena, voi henkilökohtainen viherpesunne olla hieman hataralla pohjalla. Samanarvoisia ne ovat autokortittomat kansalaisetkin, eikös sen kerro jo suvaitsevaisuusaatekin.

Eipä päästy puusta pitkälle, mutta tulipa ähistyä, puhistua, puhkuttua turhautumista tekstin muotoon omissa nimissä. Aion pelata golfia jatkossakin, vaikka heittäisivät herrat aatteellisessa kapeakatseisuudessaan millaisia esteitä eteeni. En tyydy satunnaiseen läiskimiseen ja ihan kiva -asenteeseen, vaikka moni sellaiseen kehottaakin. Turha on tulla minulle jankuttamaan lyhyistä lyönneistä, vanhoista välineistä tai golfin elitistisyydestä, jos ei kantti kestä tiukkoja vastauksia. Eipä lohduta lainkaan myöskään typerät puheet siitä, kuinka voin sitten joskus eläkkeellä pelata sieluni kyllyydestä. Surkea on se perusta, jolla nuorta intoa kahlehditaan kulloisenkin hetken iäkkäämpien tulevaisuusnäkemyksiin.

Harrastuksen pitäisi kuitenkin olla mielekästä ja virkistävää. Täytyypä minunkin siis opetella hallitsemaan hermoni kentällä paremmin sekä etsimään itselleni sopivaa peliseuraa ja -paikkaa. Golf on minulle tärkeä harrastus ja sellaisena myös pysyköön. Vapaa-aikaan pätee yleisesti seuraava lausahdus, johon tämän lätinävärssyn päätän:

When you bring business to pleasure, you often lose the pleasure.

torstai 12. elokuuta 2010

Vuoden neljäs päänäyttämö: Viheltävät Salmet

Vuosi etenee vinhasti, mutta blogi on jäänyt kovin heikkoon jamaan. Yritän korjata asiaa, mutta vanha vihulainen Aloituksen vaikeus kampittaa ajattelijaa.

Joka tapauksessa vuosi on edennyt jo neljänteen golfin major-turnaukseen saakka. Juuri käynnistynyt USPGA Championship, Glory's Last Shot amerikkalaisittain, on osin suotta saanut maineen vain sinä neljäntenä majorina. Tosin kisalla ei ole yhtä selkeästi omaa luonnetta kuin muilla kolmella golfin majorkoitoksella, mutta mahtavaa viihdettä golfin parissa on tarjolla. Jos nyt joku onneton sattuisi ajattelemaan, että blogisti on aivan väärässä mieltymyksineen, niin se joku voi ihan rauhassa nauttia yksinkertaisemmista tai kapoisemmista makuvivahteistaan.

USPGA kisataan tänä vuonna Whistling Straitsin kentällä (Kohler, Wisconsin) Michigan-järven rannalla. Edellinen suurkisa, luullakseni myös ainoa, siellä oli vuoden 2004 USPGA. Kauden muut majorithan kisattiin vanhoilla ja toisistaan poikkeavilla kentillä, joiden historia on monin verroin Whistling Straitsia merkittävämpi. Tällä kertaa kenttä ei tarjoa luonnollisuutta, historiallisuutta ja kuuluisia väyliä esteineen, mutta oiva näyttämö loisteliaine maisemineen se kuitenkin on.

Arkkitehti Pete Dye kumppaneineen on luonut täysverisen links-henkisen kentän entisellä, vieläpä täysin tasaiselle, lentokentällä. Maata on siirretty tolkuttomasti ja puskutraktoria on vingutettu, Michigan-järvi on tuotu mukaan peliin ennen kaikkea psykologisena ja maisemallisena elementtinä ja alueelle on kaivettu ilmeisesti alun toista tuhatta bunkkeria. Tarkemmin kenttään voi tutustua TV-lähetysten ohella USPGAn kotisivuilla ja GolfClubAtlaksessa. Geneerisyys ei mielestäni voi koskaan eikä missään peitota luonnollisuutta, mutta parhaimmillaan voidaan keinotekoisesti loihtia dramaattisia ja näyttäviä ilmestyksiä. Tässä herra Dye on jälleen onnistunut, mutta toki hänen ansioluettelostaan löytävät sellaiset monsterit kuin TPC at Sawgrassin Championship Course ja the Ocean Course at Kiawah Island.

Kuka nostelee Wannamaker Trophya maanantain vastaisena yönä? Tiger on sotkenut siviilielämänsä ohella pelinsä, Mickelson kärsii psoriasiksesta, Westwood on ulkona kisasta vammojen takia. Pytylle riittää ottajia, mutta viikon onnistujan veikkaaminen on vaikeaa jopa golfasiantuntijoille. Kenties nuorten pelaajien esiinmarssi saa jatkoa, itse veikkailin tällä erää amerikkalaisia Young Gunseja. Toki eurooppalaisten voitto olisi hieno asia. Golf on kuitenkin siinä mielessä erittäin harvinainen laji, että jopa kaikista suurimmissa kisoissa on useita kymmeniä mahdollisia ehdokkaita voittajiksi. Sanokaapa jokin toinen laji, jossa tuo pitää paikkansa.

Katselen jälleen kerran ammattimiesten pelisuoritusten ohella kaihoten kilpa-areenaa. Jos sellaiselle kentälle pääsisi itse pelaamaan, niin taitaisi tulla kyykytystä sunnuntaisutijalle, liian vähän pelanneelle, olan takaa ja isän kädestä. Ne näkymät Michigan-järvelle, pitkän heinän saartamat parketinomaiset viheriöt ja aaltoilevat väylät, turmiollisen ankaralta näyttävät hiekkaesteet... Siinä olisi kuitenkin jo muisteltavaa kerrakseen. No, ehkä jonakin päivänä minulla on vihdoin aikaa ja rahaa tarpeeksi, että voin alkaa kiertää arkkitehtonisesti merkittäviä golfkenttiä maailmalla. Siihen saakka on haaveiltava TV:n ääressä.

Katselkaapa huviksenne edes hetken verran USPGA Championshipiä. Jos innostutte urheilusta laaja-alaisesti ja pidätte komeista näköaloista, voi tämä lysti kolahtaa ja koukuttaa. Muutoin, no, eihän kukaan kaikesta pidä. Ei edes generalisti.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Tragedy

Olin reilu viikko takaperin viimeksi heilumassa metsissä ja pelloilla golfmaila kourassa. Tuolloin päättyivät toukokuun helteet, mikä tarkoitti dramaattista taivasta heinäkuiseen tyyliin. Hellekausi päättyi siis ukonilman järjestämään räminään. Sitä räiskettä kestikin ympärillä koko neljän ja puolen tunnin kierroksen ajan. Lopulta salamointi saavutti meidät huismannit, joten pakko oli pitää sadetta ja suojautua salamoilta näreen nokassa. Golf ja ukonilma tunnetusti sopivat huonosti yhteen, mitä eivät kaikki tunnu kentällä tajuavan. No, emme onneksi joutuneet elvytyshommiin.

Kierros meni lopulta hieman penkin alle, mutta en voi syytellä siitä luonnonolojen aiheuttamaa lisäjännitystä. Suuren virheen tein siinä, että kuuntelin tarttuvaa klassikkoa ennen pelireissua. Päässäni soi siis koko sähköisen kierroksen ajan tämä!

Golf on peli, jossa vaaditaan keskittymiskykyä, rentoutta ja hienomotoristen liikkeiden sulavaa suorittamista. Siis noin niin kuin teoriassa. No, hieman oli äijän pelaaminen kireää, kun ympärillä rätisti sähköinen luonnonooppera ja päässä jyskytti Gibbin veljesten korkealle kiskova discojytke. Päässä ei saisi humista ja jalkaa ei pitäisi vispata kesken svingin, jos aikoo pitää pallon pelissä.

Mikä on tarinan opetus? Ei pidä kuunnella tarttuvaa melodiaa tai rytmiä, jos se sitten jyskyttää päässä jossakin epäsopivassa kontekstissa. Mitä tästä opimme? Emme mitään, todennäköisesti. Onpa ainakin tarinoita kerrottavaksi, jos ei menestystä makusteltavaksi. It is --- tragedy...

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Varma kevään merkki - US Masters

Kevät tulee kohisten ja mikään ei kerro siitä paremmin golfarille kuin vuotuinen US Masters Tournament. Yksi neljästä suuresta Major-kisasta pelataan Augusta National -kentällä Georgian osavaltiossa mitä kiehtovimmassa ympäristössä. Jos ette usko, niin katsokaapa ihan vain piruuttanne www.masters.com. Kuvat kertovat paljon siitä, miksi minä ja monet muut ovat koukuttuneet golfin maailmaan. Missä muissa urheilulajeissa ja/tai liikuntaharrastuksissa suorituspaikat voivat ylipäänsä olla vastaavan veroisia? Ei kovin monissa.

US Masters on golfin maailmaan vihkiytyneille paljon suurempi ja merkittävämpi asia kuin yhden Tiger Woodsin edesottamukset. Tiger Woods on toki yksi lajin kaikkien aikojen parhaista pelaajista ja suurin kansainvälinen ilmiö, mutta mestarit kompuroivat ajasta aikaan massiivisten odotusten paineessa. Augusta Nationalista golfillisen perintönsä tehnyt golfin suurmies Bobby Jones kävi itsekin läpi monenmoiset koettelemukset, samaten toinen menneiden vuosien tähti Ben Hogan. US Masters henkii paljolti toista maailmansotaa edeltänyttä aikaa Yhdysvaltain syvän etelän silmää tekevien parissa niin hyvässä kuin pahassakin. Kisan lumoihin liittyy maailman valioiden keskinäisen kilvoittelun ohella varmasti myös eräänlainen unelmointi ja kurkistelu saavuttamattomaan haavekuvaan.

Augusta National on rakennettu entisen siirtolapuutarhan maille, minkä ansiosta väyliä reunustavat mitä moninaisimmat puut ja pensaat. Jokainen kentän väylä on myös nimetty jonkin sen tienoilla havaittavan kasvilajin mukaan. Turnaus pelataan perinteisesti juuri parhaaseen kukinta-aikaan, jolloin kevät etenee vauhdilla Georgiassa. US Mastersia voi siis seurata vaikka loistavan upeiden kukkien ja puiden vuoksi, vaikka itse golf ei innostaisikaan.

Minulle kisan seuranta on kilpailullisten ja taktisten hienouksien lisäksi myös kukkaloiston, valon ja varjon, pinnanmuotojen, hiekan ja veden sekä eri sävyisten vihreiden synnyttämien tuntemuksien nauttimista. Tällaisen näyttämön luomisessa herrat Bobby Jones ja Alistair Mackenzie, kenttäarkkitehdeistä legendaarisin, ovat olleet ehdottamia mestareita. Nimet Magnolia Lane, Amen Corner, Azalea, Hogan Bridge ja Eisenhower Tree eivät jätä ketään golfin historiaa tuntevaa kylmäksi.

Tänä iltana ja tulevana yönä ratkeaa, kuka saa harteilleen kuuluisan vihreän takin. Dramatiikka on taattua ja tiedotusvälineet mehustelevat Tigerin tekosille aivan varmasti. Tuli voitto tai ei. Vielä on mahdollisuus käyttää hetki aikaa kokeakseen sen lumon, jota yksi upeimmista urheilulajien näyttämöistä tarjoaa. Huomenna tuo eksklusiivinen klubi on jälleen sulkenut porttinsa tavallisilta tallaajilta lähes vuodeksi. Augusta National ilmentää siis selkeästi golfin parhaita ja parjatuimpia puolia loistossaan sekä sulkeutuneisuudessaan.

Tosi rakkaus on aina ristiriitaista. Luuserit kuorivat kermaa päältä, rohkeat pureutuvat koko tekstuuriin ja vivahteisiin. Ei siksi, että he todistaisivat sankaruutensa. Siksi, että heidän täytyy ollakseen rehellisiä itselleen ja toisilleen. Tämä pitää paikkansa lajissa kuin lajissa - ainakin minun (en nyt sanoisi pienessä, mutta kuitenkin) päässäni.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

2009 - liikuntaa ja liikutusta

Takaisin sorvin ääreen, paluu rikospaikalle. No oikeasti, ei ole sorvia eikä tietääkseni rikostakaan täällä. Anyhow, figuratively speaking. Kerta kiellon päälle kuitenkin, setä muistelee vielä hetken verran edesmennyttä vuotta 2009. Melkein siis kanavoin Conan O'Brienin viimeaikaisia edesottamuksia. Eihän trilogia ole, jos on dialogia tai monologia. Viittaan siis pariin muisteloon kuun aiemmista vaiheista. Täydennetään kolmikko itselleni tärkeän asian, liikunnan aspektista.

Vuosi 2009 alkoi raskaasti minun mittapuillani, koska Puolustusvoimat pullauttivat minut potrassa kunnossa takaisin yhteiskuntaan jakojäännökseksi. Massa oli likimain 78 kilogrammaa eli omat ennätyslukemat ja kunto kohtalainen. Alkuvuonna tuli liikuttua hieman heikosti, ei tullut lenkkeilystä ja kuntosaleilusta vielä tapaa. Hieman tuli kevättalvella hiihdeltyä Ähtärin maisemissa. Kuokkaa tietenkin, kun ei tekniikka ja voimatasot riitä oikein vassuun. Välinepuoli taas pakottaa pois tuosta isiemme perinnöstä, pertsasta. Skating is the style of the day. Täytyy omasta hiihdosta todeta, että suksi ei luista leikiten, kun voitelu on heikommin hallussa kuin kansakuntamme etevillä edustajilla. No, olen vähitellen iän karttuessa oppinut nauttimaan hiihtelystä etenkin noina kauniina keväisinä päivinä, jolloin latu-uran jäärakeinen pinta siunaa kulkijaa ja aurinko kultaa metsämaisemat.

Kevät tuli myös 2009, ja lumi suli. Jokavuotinen odotus toteutui, vihertävä ruoho veti mielen valkoisen pallon maailmaan. Koitti aika leskentekijän, ajantappajan, nöyryyttäjän niin rikkaan kuin köyhänkin. Golfkauteni pääse vauhtiin vapun tienoilla Vihdin parkolmosella eli lyhyin siirtymin. Vanhoilla mailoilla vetelin koko kauden 2009 ja niin taidan kiskoa kesän 2010, koska ei vieläkään ole varaa ostaa uusia kamoja. Yli kymmenen vuotta on nykyisin paljon golfvälineissä. Vanha totuus päti kuitenkin edelleen: huonot lyönnit ja vimmainen yritys tahi varovainen svingailu johtavat nihkeään tuloskorttiin. Hyvä fyysinen ja henkinen kunto sekä tekninen ja taktinen taitamus antavat sunnuntaihakkurille paljon suurempia edistysaskeleita ja elämyksiä kuin yksikään hypermegadraiveri tai ihmekierrerakettipallo.

Kaudella 2009 pelasin ulkoilmassa muistini mukaan neljännessataa kertaa, joista puolet lapsuusmaisemissa Ähtärin Golfin kentällä. Muita visiittejä tein kaverin kanssa tai ilman, harvemmin kuitenkin, Pickalaan, Lakistoon, Taliin, Vuosaareen, Porvooseen ja EGS:n mainiolle kentälle. Ulkomaille on turha haaveilla niin kauan kuin säkissä on ne vanhat ProStaffit. Schade. Tasoitus ei romahtanut vaan jumitti enimmäkseen paikallaan kuten omistajansakin. Palloja hukkui likimain saman verran kuin löytyikin, joten tavoilleni uskollisesti en rikastuttanut valkoisten kuulien kauppiaita. Valitan, tai en oikeastaan. Golfin luonteen mukaisesti jotkin kierrokset olivat ylen nihkeitä ja surkean suututtavia, välistä peli kulki kuin luonnostaan ja säväytti tavoin auringonlaskun maalaaman honkaisen silhuetin, mutta pääasiassa eteni piikkikenkä kohtuullisen kontrastin lyöntipaletin puitteissa. Ei siis mitään uutta auringon alla, välissä tiin ja reiän...

Golfin vähäpätöinen vaan uskollinen harrastaja kun olen, niin toki pelasin myös viime vuonna muutaman klubikisan. Kolme henkilökohtaista scr/hcp-koitosta ja neljä kahden hengen scramblea. Parikisat menivät tuloksellisesti melko heikosti, ei ollut tuntuma ja luottamus omaan tekemiseen riittävä tasaisen tehokkaaseen tuloksentekoon. Kaverini kuitenkin innostui kyseisestä kisaformaatista, mikä on laskettava omalta osaltani golfkulttuuriteoksi. Lisäksi pariin otteeseen noita sangen pitkäksi venähtäviä puistokävelysessioita kevensi parin eri kenttämestarin seura. Heidän kanssaan voin jorinoida kentänhoidollisista ja golfarkkitehturaalisista aspekteista, jotka kumpainenkin ovat eittämättä kiinnostukseni kohde ynnä oivan golfelämyksen edellytys. Omaan pussiin kun Ähtärissä kisasin, niin palkintoja hieman pokkasin. Kevään 2009 avauskoitoksessa oli ilmassa alkukauden kankeutta. Alle metriin lipusta läväistyn mahtilyönnin siivittämänä rustasin kuitenkin vain hieman yli 90 korttiin.

Ähtärin Golf täytti 20 vuotta kuluneena kesänä, joten kaksipäiväiset mestaruuskisat olivat juhlamittelöt laveine osallistujalistoineen ja pitkine kierroksineen. Lauantaina jaettiin palkinnot harrastelijasarjassa eli handicapissa, ja tuolloin kiilasin itseni kakkospallille miesten sarjassa. Kerrankin ykkösväylä molemmilla yseillä pariin ja kierroksen kruunuksi minut kakkoseksi nostanut birdie viimeisellä väylällä jäivät päällimmäisinä mieleen. Päivä oli odotteluineen pitkä, mutta en antanut liiallisen kankeuden ja väistämättömien tunarointien kirvoittaman sapen kuohunnan pilata kokonaisuutta. Ehkä opin vähitellen iloitsemaan elämästä. 18. väylä: Tiesin tarvitsevani birkun tasoitukseen pääsemiseksi, joten varma avaus keskelle väylää. Jatko rautaseiskalla oli ehtaa rautaa eli vähän reiluun metriin lipusta. Hermoputti keskelle reikää sai minut vetämään ilmoille erään sortin teräsmiesnyrkinpuinnin, joka yllätti peliseurani. Enpä tosiaan ollut mikään väritön, nöyrä ja kiltti poika lapsuuden aikojen henkeen! Näin saatiin seuran sihteerille kerrankin palkintojenjakoon halailtavaksi alle kolmekymppisiä miehiä. Sunnuntaina ratkottiin todelliset mestarit viikonlopun kokonaistuloksen pohjalta, ja oma suoritustasoni jäi tahmealle perustasolle. Sainpa sentään komean rutistuksen viikonlopun viime reiälle, jossa pelikaverini yllätysisku miesten mestaruuteen mureni kalkkiviivoille.

Musta on tullu golfhullu - jo vuosia takaperin. Back in the good old 90's. Muutama väläys riippuvuutta ylläpitävistä hienoista hetkistä isketään vielä eetteriin. Kaksi birdieä Porvoossa etuysillä, harvinaista herkkua minun taitotasolla ja pelimäärillä. Tutustumiskierros Taliin suomalaisen golfin perinnemaille: ensi väylällä tyylikäs par ja kolmannella avaus alle metriin, tädit luulivat minua kovemmaksikin peluriksi, loppurundi vielä mukavasti kassiin ensikertalaiseksi Mätäjoen partaalla. Samassa paikassa olin toimitsijana Finnair Ladies Mastersissa, ja seurasin naisammattilaisten peliä lähietäisyydeltä. Ei vielä napattu meikäläistä mailapojaksi jollekin golfkaunottarelle, uutta matoa koukkuun kenties. Todistin kuitenkin sitäkin, kun Minea tössi lyöntinsä, kiroilla rätkäytti ja anteeksi pyyteli. Siinä on todellakin jotain perin suomalaista ja alkuvoimaista, kun elovenatyttö perkeleen päräyttää. Golfintoilijana muistelin lähinnä vain pelin maukkaimpia hetkiä enkä suinkaan arkirieskaa. Kerran tosin poltin kentällä päreeni niin pahoin, että wedge lenteli ympäriinsä kuin raivohullun sylki. Se oli rumaa eikä herrasmiestouhuista ollut havaintoakaan. Uudelle vuodelle on otettava tavoitteeksi maisemista nauttiminen ja typerien testosteroni- ja adrenaliiniryöppyjen hallitseminen.

Kesällä 2009 palasin suunnistusmetsään kahden vuoden tauon jälkeen. Fin5, kuntorata, hauholainen peitteinen metsä ja rillipääte riemastuttava runsas kesäsade. Suunnistus on mitä mainioin laji, mutta se on jäänyt minulta aivan liian vähälle. Liekö syynä osaltaan lapsuuden aikojen liiallinen kilpailuorientaatio seuraihmisten touhuissa? Tavoite täyttyi silti tuossa yksittäisessä orienteerauskoettelemuksessani: löysin kaikki oikeat rastit (ja vääriä kaupan päälle) enkä telonut itseäni, en edes juhannuksena pyöräyttämääni nilkkaa. Lisäksi sain vähän lisää ymmärrystä veljeni intohimoisesti urheilemaan pihkaniskojen, noiden tosiatleettien, kuninkuuslajiin.

Näissä merkeissä voisin turinoida taas vielä aivan tarpeettoman pitkästi, mutta jokainen treeni pitää osata päättää ennen silmien sumenemista. Vuoden 2009 lopulla sain kuitenkin tehtyä itselleni harjoitussuunnitelman, jota olen jopa osin pystynyt tähän päivään saakka toteuttamaan. Uintia kerran viikossa, lenkkeilyä ja lisäksi golfin tekniikkaharjoituksia todellisen edistyksen mahdollistamiseksi. Erittäin tärkeää minulle ja varmasti meille kaikille on venytteleminen: lihakset eivät ole aina jumissa ja liikkuvuus paranee olennaisesti eikä tähän tarvita kuin vartti päivässä näin alkuvaiheessa. Nyt uuden vuoden edetessä joutuin pitäisi minun vielä suunnata kulkuni kerran viikossa kuntosalille, jotta hoikka ruhoni saisi hieman lisää voimaa. 2010 ei tuo muutosta siihen, että liikkumaan lähteminen tuntuu usein vastentahtoiselta. Kun tuon kynnyksen ylittää ja hikeäkin hieman vuodattaa, niin taatusti jälkikäteinen tunne palkitsee.

Liikkukaa ja liikuttukaa, hyvät ihmiset! Löytäkää oma tapanne, mutta älkää tuhotko innostusta liiallisiin ja lihallisiin tavoitteisiin. Jo pelkkä kävely ja luonnon tarkkailu voivat olla majesteettisia elämyksiä. Joka muuta väittää, ei ole sinut aistiensa kanssa. Niin, ja se herran paino eli fyysikan massa. Putosi pirulainen jo joulun alla tuonne 74 kilogramman huitteille eikä mässäily auttanut asiaa. Runsas liikunta ja sopivat geenit mahdollistavat siis täysimääräisen ruoasta ja juomasta nauttimisen! Kukkaro tosin ei... Sanovat potrat potunpurijat läpipaskoksi, ehkä ovat oikeassa. Kunhan en ole läpeensä paska. Ethän sinäkään, ethän?