Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Olympiadin mittainen matka

Talviolympilaiset 2014 päättyivät juuri - aivan kuten neljä vuotta takaperin. Tiedättehän, että olympialajien huippu-urheilijoiden elämässä olympiadi on merkittävä aika. Meille tavallisille veronmaksajille asiat eivät juuri näyttäydy samassa valossa. Ainakaan emme päädy riepoteltavaksi menestyjinä tai häviäjinä sen mukaan, mitä muutama hetki näyttää meistä ulkomaailmalle.

Henkilökohtainen maailmani näytti hieman toiselta vuonna 2010 kuin nyt. Kun muuan Crosby ratkaisi kiekkokullan Kanadalle ja parhaimmat talvikisat ikinä päätettiin visuaalisesti näyttävällä tavalla, oli minun aika tarttua uuteen mahdollisuuteen. Aloitin nimittäin neljä vuotta takaperin työvoimakoulutuskurssin, jonka myötä pääsin askel kerrallaan työttömyydestä työharjoitteluun ja edelleen palkalliseksi. Reilun vuoden kuluttua sainkin yllättäen vakituisen työpaikan ja samaa pestiä hoidan edelleen monta koettelemusta ja kokemusta rikkaampana.

Olin juuri aloittanut tämän blogin kirjoittamisen ja Vancouverin talviolympialaisista 2010 yritin kirjoittaa jotain nokkelaa päivittäin. Sittemmin en ole ollut läheskään yhtä aktiivinen ja postaukset ovat pudonneet likimain kertaan kuukaudessa. Ajat muuttuvat ja niin ihmisetkin. Tärkeää on oppia tuntemaan itsensä, iloitsemaan, jakamaan kokemustaan ja ottamaan opikseen.

Urheilusta ja talvikisoista voisin kirjoittaa monenlaista. Kisoja tuli taas seurattua melko runsaasti ja onneksi ne sujuivat pitkälti hyvissä merkeissä. Tosin maailmalla tapahtui samaan aikaan huomattavasti merkittävämpiä asioita. Pieni Suomi saapui maaliin mukanaan kohtuullisesti menestystä, vaikka talviurheilun suurvallat jälleen olivat meitä paljon edellä. Hienoa oli nähdä suomalaisten urheilijoiden sukupolvenvaihdosta menestyksekkäästi etenkin maastohiihdossa ja jääkiekossa. Myös suomalainen (urheilija) voi aidosti nauttia työstään, haastaa itsensä ja maailman parhaimmiston sekä onnistua!

Pettymyksiä tulee elämässä ja urheilussa aina. Suomalaisittain näitä nähtiin etenkin lumilautailussa, ampumahiihdossa, pikaluistelussa ja naisten jääkiekossa. Toisaalta maastohiihtäjät ja mieskiekkoilijat tarjosivat ikimuistoisia hetkiä ja menestystä. Selänne ja Granlund, Timonen ja Määttä, Saarinen ja Niskanen, Jauhojärvi ja Niskanen. Jatkossakaan ei Suomen voi odottaa menestyvän kuten Norja hiihtolajeissa tai Hollanti pikaluistelussa. Resurssit eivät tietysti riitä kaikkeen, mutta ei kaikkea voi sen piikkiin asettaa. Sama juttu pätee muuten luultavasti meidän useimpien arkitöissä.

Saa nähdä, miten kehitys jatkuu seuraavan neljän vuoden aikana. Niin maailman kuin Suomen talviurheilussa - toisaalta myös henkilökohtaisessa elämässä. Hölmö se, joka ei muita kuuntele lainkaan. Yhtälailla tyhmä se, joka muita liikaa kuuntelee. Toivottavasti jossain vaiheessa suuret urheilujärjestöt tulevat järkiinsä eikä suureellisuus ole ainoa tavoite. Maailmassa riittää tahoja, jotka haluavat edelleen osoittaa ylemmyyttään myös urheilun avulla. Venäjä loi ja tarjosi upean mahtavat kisat, mutta kyllä siinä leikissä paloi ruplia!

Takaisin arkeen ja perustyötä tekemään unelmien eteen.

perjantai 31. toukokuuta 2013

Katsaus tulevaan urheilukesään

Kesä 2013 ei ole mikään suuri urheilukesä sikäli, että on olympilaisten ja jalkapallon suurturnausten välivuosi. Itselleni se ei kuitenkaan ole mikään ongelma, sillä kiinnostusta lukuisiin lajeihin ja tapahtumiin. Suomalaisten menestystä toki toivon ja jännitän, mutta se ei ole enää niin ehdottoman tärkeää kuin joskus taannoin.

Vaikka kesäkelit ovat jo täällä, on silti jäljellä NHL:n neljän parhaan mittelöt. Matsit tulevat öisin mutta edustavat toki parasta jääkiekkoa, joten täytynee edes jokin ratkaisufinaali tuijottaa pöllönä.

F1-kisat ovat olleet viime aikoina kohtuullisen jännittäviä, kiitos uusien renkaiden. Tulin kauden alkaessa hankkineeksi MTV3:n formulapaketin Katsomosta eikä se ole pahan hintainen koko sarjasta. Lisäksi kuva siirtyy melko nätisti HDMI-kaapelilla 40-tuumaiseen tauluun. Suomalaisittain on tietysti myös jännitettävää, vaikka en jaksa innostua väittelemään nuoremman Rosbergin suomalaisuuden puutteesta. Kaveri on vielä enemmän maailmankansalainen kuin isäukkonsa ja tarvitsee samanlaista päättäväisyyttä rökittääkseen tallikaverinsa. Kunhan Vettel ei aina voita niin olen iloinen.

Yleisurheilua kohtaan kiinnostukseni on laskenut kuten useimpien muidenkin perinteisten suomalaislajien suhteen on käynyt. MM-kisat ovat toki tulossa ja muutama suomalaisurheilija on onneksi mahdollisella menestystiellä. Eivätkä kaikki visko keihästä.

Itselleni ykköslaji on jo harrastuksen myötä golf, jota on nyt suomalaisittain hienoa seurata. Major-kisat ovat omaa luokkaansa, sillä muita kisoja pukkaa pari kolme viikossa eri puolilta maailmaa lähes ympäri vuoden. Onneksi täälläkin on mahdollista seurata parhaita kisoja alkuperäisselostuksen kera. Mikko Ilonen on juuri nyt Euroopan Tourin kärkeä ja toivottavasti kohti parasta kauttaan. Roope Kakko ja Kotkan Tapio Pulkkanen ovat esittäneet lupaavia otteita alemmissa kisoissa, samaten aiemmin talvella Joonas Granberg ja Jaakko Mäkitalo Aasian kiertueella. Naisten puolella Minea Blomqvist on pitkästä aikaa osoittanut pirteitä merkkejä. Nyt vaikuttaa siltä, että suomalaiset ammattilaiset alkavat vähitellen löytää oikeaa otetta ammattilaisgolfin rankassa maailmassa.

Mitäs muita lajeja tulee seurattua? Maantiepyöräilyinnostukseni ajoittuu lähinnä Tour de Franceen, muut kisat eivät joitakin yhden päivän klassikoita lukuunottamatta ole täysin kolahtaneet. Toki pyöräilyn suhteen olen skarpannut siten, että tusinan verran suuntaansa tulee kilometrejä kohtuullisen usein työmatkalla. Tenniksen seuraaminen on minulla jäänyt vähiin, kun ei ole Eurosport näkynyt. Nyt ei ole sitä syytä, mutta taitaa silti jäädä sen lajin seuraaminen Grand Slam -finaaleihin ja Jarkko Niemisen matseihin silloin tällöin.

Ratamoottoripyöräilyä täytyy hieman tiirailla, jotta suomalaisten edesottamukset eivät jää täysin näkemättä. NASCAR-kisoja katselen unilääkkeeksi sunnuntai-iltaisin, jos en muuta jaksa. Onhan se kunnon junttimeininkiä amerikkalaisittain, jota lähinnä värittää ison kasan odottelu ja hieman erilaisen käytöskoodin kuskit kuin FIAn sarjoissa. Suunnistusta kohtaan on hieman mielenkiintoa, koska velipoika edelleen hommaan panostaa ja kertoo väliin sellaista taustatietoa, joka ei muuten korviin kulkeutuisi. Suomessa taitaa itse asiassa olla MM-kisat. Jukolan Viesti on tullut valvottua pari vuotta putkeen, viimeksi paikan päällä. Tänä vuonna taitaa se lysti jäädä työmatkan takia sikseen.

Ehkä tulee penkkiurheiltua vähän liikaa, syytän lapsuudessa saatua mallia. Toki on mukavampi rojahtaa sohvalle jännittämään, kun käyn itsekin hikoilemassa ja yrittämässä liikunnallisten taitojen parantamista. Ja sitten vielä höystetään väliin sopivalla ruoalla ja juomalla, kenties teeman kanssa!


lauantai 5. tammikuuta 2013

Soikea pallo valvottaa

Taas on tammikuu koittanut, ja NFL:n pudotuspelit ovat käynnistyneet. Vain 12 joukkuetta liigan 32:sta on jäljellä ja pelin henki on kerrasta poikki. Yritän hieman arvella jatkokuvioita, vaikka osaaminen ei riitä mihinkään syväluotaavaan analyysiin. Niitä juttuja voi alkuun tiirailla täältä.

Juuri ratkesi Texansin ja Bengalsin vääntö, joka puolustusväännön jälkeen meni ensin mainitulle alkukauden juhlineelle Houstonin joukkueelle. Odotettu tulos. Seuraavaksi on edessä sitten Patriots, tuo Bradyn johtama hyökkäysarmeija, joka tuhosi Texansin runkosarjassa.

Seuraavana koitoksena tänä yönä tarjoillaan Packers vastaan Vikings kylmästä pohjoisesta. Odotan Packersin menevän jatkoon, koska heillä on kotietu ja kokemusta kovista paikoista sekä vastustajan varapelinrakentaja vastassa. Muuan Peterson voi toki tilanteen muuttaa. Jos Packers voittaa, asettuu seuraavaksi vastaan 49ers.

Huomenissa vastakkain asettuvat Ravens ja Colts. Ensimmäisellä on kokemus- ja kotietu, mutta jälkimmäinen on pelannut viime aikoina huomattavasti paremmin. Veikkaan tiukan ottelun kääntyvän lopulta kotijoukkueen hyväksi.

Neljäs wildcard-ottelu on kahden ennätyksellisen hyvin pelanneen tulokaspelinrakentajan johtamien tiimien koitos. Redskins - Seahawks voi kääntyä kumman tahansa voitoksi, sen verran tasaisilta joukkueet vaikuttavat. Kummallakin on mennyt kovaa viime aikoina, ja ottelun voittaja kohdannee Falconsin seuraavalla kierroksella.

Veikkaukseni ensi viikonlopun ottelupareista on AFC:n puolella Broncos - Ravens ja Patriots - Texans sekä NFC:n osalta Falcons - Seahawks ja 49ers - Packers. Haluaisin nähdä Super Bowlissa sattuneista syistä Falconsin ja Ravensin, mutta sitä tuskin tapahtuu. 

Jo pitkään on AFC:n konferenssifinaalia rakennettu Broncosin ja Patriotsin kohtaamiseksi, joista uskon kotijoukkueen hoitavan homman kotiin korkeassa ilmanalassa. Manning vastaan Brady on joka tapauksessa suuri tapaus ja nyt olisi Peytonille tarjolla revanssi kotona. 

NFC on ollut koko kauden laveampi, joten veikkaaminen on haastavampaa. Koska kannatan Falconsia, uskon heidän pääsevän pelaamaan kotonaan konferenssifinaalin. Silloin pitää kyetä vihdoin ottamaan se kauan kaivattu pudotuspelivoitto - myös liigan parhaalle TE:lle Tony Gonzalezille ennen uran päätöstä. 49ersilla on huima puolustus, mutta minua arveluttaa heidän pelinrakentajansa ailahtelevaisuus. Packers on kestomenestyjä, joka sittenkin voi jälleen raivata tiensä New Orleasiin helmikuun ensimmäiseksi viikonlopuksi. Seahawks on mielestäni paras veikkaus tämän vuoden yllättäjäksi, mutta uskon sen reissun pysähtyvän Georgiadomeen.

Veikkaan toiveikkaasti, että Super Bowlissa kohtaavat Broncos ja Falcons, ja jälleen Manning ottaa kirpaisevan revanssin. Kävi miten tahansa, niin toivottavasti ottelut ovat jännittäviä ja jaksan valvoa ne suorassa lähetyksessä.

Falcons, vastustajat seis viimeistään red zonella ja Ryanin johdolla pisteet kotiin!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kohti kulhoa

Ei siitä ole pitkää aikaa, kun minäkin suhtauduin amerikkalaiseen jalkapalloon eli jenkkifutikseen hieman alentuvasti. Isojen miesten rymistelyä, jossa palloa ei juuri potkita. Ihan toista kuin se oikea jalkapallo. Kaudessa pelataan todella vähän otteluita, ei siis mitään NHL:ää. Ne vähät matsit kestävät sitten liian pitkään.

Olin väärässä. On itse asiassa erittäin hyvä pelata rajoitettu runkosarja, sillä turhia otteluita ei juuri ole. Kierros kerran viikkoon vajaan puolen vuoden ajan pitää hyvin mielenkiintoa yllä. Pudotuspelit vedetään tietysti kerrasta poikki -periaatteella, joten panokset ovat kovat ja yllätykset taattuja.

Jenkkifutis on erittäin taktinen peli, jossa jokaisella pelaajalla on selkeästi oma roolinsa. Kaikki tehdään myös televisioinnin ehdoilla. Ilmeisesti juuri NFL Films on ollut kehittämässä ensimmäisenä nykyaikaisen urheilutelevisioinnin keinoja. Itse en vielä hahmota kaikkia eri pelipaikkoja enkä taktisten kuvioiden hienouksia. Ei ole tullut toistaiseksi halua lukea sääntöjä ja taktiikoita. Vähitellen ne jutut hahmottuvat, kun tarpeeksi seurailee.

Tämä kausi on ensimmäinen, jota olen seurannut alusta asti. Ilokseni pienoiseksi suosikikseni viime kauden lopulla muodostunut Atlanta Falcons johtaa koko liigaa ja on ainoa toistaiseksi tappioton joukkue (7 - 0). Kaikki voitot eivät tosin ole tulleet helposti edes heikompina pidettyjä vastustajia vastaan. Muita alkukauden perusteella kovia porukoita ovat Houston Texans, Chicago Bears ja NY Giants. Kestosuosikeista Packers, Patriots, Steelers ja 49ers ovat päässeet myös hyvään vauhtiin, vaikka alku ei sujunutkaan ongelmitta. Ravensin hyvää alkua varjostaa runsaat loukkaantumiset.

Kun puhutaan amerikkalaisen urheiluviihteen ykköslajista, niin tietysti aina nostetaan joitakin yksilöitä valokeilaan. Peyton Manningin tehokas paluu. Pelinrakentajasensaatio Robert Griffin III (RG3). Säkityskone JJ Watt (Swat). QB:t nousevat aina eniten esiin, mutta onhan niitä kovia ukkoja paljon muillakin pelipaikoilla.

Runkosarjan ollessa osin puolivälissä voidaan alkaa tosissaan spekuloida, mitkä joukkueet ovat vahvasti menossa pudotuspeleihin. Toiset jengit sen sijaan ovat jo käytännössä kyntäneet itsensä ulos niistä kuvioista (Chiefs, Jaguars, Panthers, Browns, jopa Saints). Kriittiset loukkaantumiset, joita jatkuvasti tapahtuu, voivat tosin muuttaa yksittäisten joukkueiden suuntaa nopeastikin.

Kausi jatkuu, ja sitä on hyvä seurata Nelosen Pro-kanavilta suorana. Etenkin jos jaksaa kukkua yöllä. Kolme suoraa matsia viikossa ja lisäksi Viasat Sportilta jälkilähetys neljännestä viikottain. Eikä tarvitse sietää suomalaisselostusta. Lisäksi voi käydä katselemassa highlightsit nfl.comissa. Toivottavasti Falcons menee pitkälle ja nähdään paljon tiukkoja otteluita sekä vähän loukkaantumisia!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

One Grand Cycle Done

Pitää nyt päättää se, minkä taannoin aloitin. Siis Tour de Francen 98. versio on päätöksessään ja oma pyöräilyinnostus TV-seurannan osalta jälleen vähissä. Viime aikoina on tietysti ollut paljon tärkeämpiäkin asioita mielessä. Silti lyhyt katsaus yhteen viime vuosien parhaista grand toureista:

16. etappi: Matka jatkui kohden Alppien ensimmäisiä rinteitä. Kaksoisvoitto meni Norjaan, kun Hushovd toisti aiemman temppunsa ja kukisti kirissä Boasson Hagenin. Contador teki Col de Mansen nousussa yllätysiskunsa hankalissa oloissa, ja vain Sanchez sekä Evans pystyivät ennakkosuosikeista pysymään mukana. Tämä kaikki etapilla, jolta ei liiemmin odotettu. En sitä itsekään katsonut suorana.

17. etappi: TdF 2011:n ainoa visiitti Ranskan rajojen ulkopuolelle Italiaan. Vielä ei ohjelmassa ollut rajuimpia nousuja, mutta noustavaa ja laskettavaa silti riitti. Moni irtiotosta yritti omia ratkaisujaan, ja lopulta edellispäivän kakkonen Boasson Hagen kirkasti suorituksensa etappivoittoon. Lopun vaikea Pramartinon lasku oli etenkin kärjen ranskalaisille vaikea, ja muun muassa keltapaita Voeckler piipahti parkkipaikalla heittämässä U-käännöksen. Ennakkosuosikkien välille syntyi lopulta vain pieniä eroja.

18. etappi: Ehkäpä vuoden kuningasetappi - Agnel, Izoard, Galibier. Tämä oli se yksittäinen päivä, jona Leopard Trek -joukkue loisti taktiikallaan. Pari apuajajaa irtiottoon, Andy Schleck iski Izoardilla, veli Frank seuraili tilannetta kovimpien kilpailijoiden takapyörän tuntumassa. Nuorempi Schleck kesti kovan 60 kilometrin irtiottonsa loppuun asti ja nosti itsensä tiiviisti koko Tourin voittotaisteluun. Takaa-ajaneiden suosikeiden porukassa Evans veti kovasti eroa pienemmäksi, kun muista ei ollut apua. Espanjan kovat ukot Contador ja Sanchez hyytyivät Galibierillä, Voeckler taisteli vielä niukasti itsensä yhdeksi päiväksi keltanuttuun. Andy palautti omankin uskoni mahdollisuuksiinsa.

19. etappi: Edellinen etappi oli kenties kuningas, tämä oli siinä tapauksessa kuningatar. Contador räjäytti pääjoukon palasiksi jo Telegraphin nousussa ja sai Andyn mukaansa, Voeckler väsytti itsensä yksinäisessä takaa-ajossaan. Pitkä lasku kohti L'Alpe d'Huezin nousun juurta keräsi kuitenkin koko kärkipakan yhteen. Päivän sähköistäjänä Contador iski uudelleen ja sai hyvän etumatkan. Sanchez lähti perään ja sai vedettäväkseen Europcarin Pierre Rollandin, Voecklerin uskollisen ja vakuuttavan apumiehen, joka nyt sai ajaa itselleen. Evans tarkkaili ja veljekset Schleck pysyivät mukana. Legendaarisen nousun päätteeksi Ranska sai lopulta sankarinsa, kun Rolland otti ensimmäisen suuren voittonsa hieman uupuneiden espanjalaisten edestä. Andy Schleck hyytyi aivan etapin päätteeksi sen verran, että Sanchez voitti mäkimiehen polkkapistepaidan. Evansin voittomahdollisuudet näyttivät tässä vaiheessa erinomaisilta kolmostilasta huolimatta. Sinnikäs Voeckler taipui viimein neljänneksi. Oli muuten toinen etappi peräkkäin, kun sprintterien ja erinäisten domestiqueiden autobus saapui maaliin eliminointirajan tuolla puolella. Suuri porukka armahdettiin jälleen, vaikka kiripisteitä tietysti vietiinkin.

20. etappi: Vuoden 2011 kisan ainoa henkilökohtainen aika-ajo ratkaisi voittajan. Cadel Evans oli pitelemätön eivätkä Schleckin veljekset voineet hänelle mitään. Kärkikymmenikössä tapahtui pieniä muutoksia, ja päivän etappi meni HTC:n Tony Martinille. Jäi tämäkin etappi minulta katsomatta, kun olin maalla sähköittä puhelinseurannan varassa.

21. etappi: Kunniakierrokset Pariisissa ja kirimiesten arvostetuin yksittäinen otatus. Nyt saatiin Cavendish - osa viisi - ei järin yllättävää. Man-saaren pikajuna nosti hurjan voittosaldonsa TdF:n etapeilla jo kahteenkymmeneen, Evans sai puolestaan lopulta suuren voittonsa. Eikä tullut tätäkään suorana seurattua.

Kokonaiskilpailun voitti siis vihdoin Cadel Evans ansaitusti. Kirikisan selvästi paras oli Mark Cavendish, mäkikiripaidan vei nimiinsä Samuel Sanchez. Pierre Rolland toi ranskalaisille sentään nuorten kisan voiton ja Garmin Cervelo oli paras joukkue.

Kisaa värittivät erityisesti Gilbert, Vanendert, Contador (olipa miehestä muutoin mitä mieltä tahansa), nuorempi Schleck, Cavendish, Norjan voimakaksikko - ja sinnikäs Voeckler adjutanttinsa Rollandin kanssa. FDJ oli yritteliäin ja Europcar yllätyksellisin joukkue, HTC voitti eniten. Kisan selviytyjän täytyy olla Johnny Hoogerland. Tour de France 2011 oli jännittävä ja dramaattinen. Toivottavasti tulevat vuodet tarjoilevat lisää maantiepyöräilyn parhaita puolia.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

TdF vuorten välissä

Tämänvuotinen Tour de France taittuu kohti huipennustaan. Kaksi viikkoa on jo poljettu ympäri Ranskaa, ja kunkin kilpailukategorian voittotaisteluissa käyvät todelliset ehdokkaat harvalukuisiksi. Mitä tapahtuikaan toisella viikolla - lyhyt katsaus:

Jos haluatte kuvaa, katsokaa tämä Eurosportin kooste Tourin alusta toiseen välipäivään.

10. etappi: Välipäivän jälkeen oli vuorossa tasamaaetappi, jonka mutkaiset viime kilometrit hieman sotkivat HTC-joukkueen junaa. Monen toivoma kaksintasitelu toteutui maaliviivalle, kun Cavendish otti yhteen Saksan ja Omega Pharman muskelijätti Andre Greipelin kanssa. Nämä herrat olivat pitkään samassa tallissa vaan eivät ilmeisesti tulleet toimeen järin hyvin. Nyt Greipel sitten viimein voitti kaksintaistelun.

11. etappi: Cavendish - osa kolme. HTC:n juna jyskytti ja mies Man-saarelta korjasi edellisen päivän erheensä. Lisäksi vihreä pusero kulkee nyt loppukirispesialistin harteilla kohti Pyreneitä. Tourin loppupuolella on niin vähän näitä kirimiesten suosikkietappeja, että irtiotoille ei juuri jää mahdollisuuksia ahnasta pääjoukkoa vastaan.

12. etappi: Vihdoin isoja vuoria - siis katsojan näkökulmasta tarkasteltuna. Isoja tykkejä alettiin vihdoin hieman viritellä. Tyypillisesti hyvin ranskalaispitoinen irtiotto yritti selvitä loppuun yli parin suuren vuoren, mutta noutaja tuli viimeistään HC-kategorian loppunousussa Luz-Ardideniin. Keltapaidan kärkkyjät kyttäilivät toisiaan lähes koko loppuetapin, vaikka lopussa pieniä eroja syntyikin. Thomas Voeckler keltaisessa nutussaan osoitti taas sitä kuuluisaa sinnikkyyttä selvitessään suurten suosikkien mukana maaliin - bastiljin valloituksen vuosipäivänä. Etapin voitto meni Samuel Sanchezille lähellä tallinsa kotimaata.

13. etappi: Erilainen vuorietappi - todella erilainen voittaja. Yksi vuori oli kiivettävää ja sen jälkeen laskettavaa. Sellainen ihme nähtiin, että entinen sprintterihirmu Thor Hushovd teki iskun HC-nousussa irtiottoporukasta. Pari toiveikasta ranskalaista tosin ehtivät huipulle ennen Norjan sankaria, mutta tämä tuli vuorelta alas raivoisasti ja murskasi hoikat vastustajansa lopussa. Viikinki nitisti parin hennomman ranskalaisen vastarinnan ja korjasi yllätysvoiton omiin nimiinsä.

14. etappi: Ennakolta rajuin Pyreneiden päivä sisälsi useita nousuja, joista viimeisenä oli raskas Plateau de Beille. Ei ollut onnenpäivä irtiotolle nytkään, sillä Leopard Trek veti viimeisen nousun alkuun saakka rajun rutistuksen. Kun ukkoja rupesi varisemaan vuoren rinteille, jäi vain muutama kova kaveri jäljelle. Yllätysmies, Omega Pharman Jelle Vanendert vei etapin nimiinsä ennen Sanchezia, jolle pari päivää aiemmin oli hävinnyt voiton loppukirissä. Voeckler adjutantteineen (Rolland) ajoi urhoollisesti eikä suursuosikkien varovaiset ratkaisut juuri eroja synnyttäneet. Schleckin veljekset, Contador, Evans, Basso - rohkeutta ratkaisuihin kaivattaisiiin! Pääjoukon vanhin, raju työjuhta Jens Voigt kaatui kahdesti laskussa vaan ei toki keskeyttänyt.

15. etappi: hieman tasaista Etelä-Ranskassa vuorten välillä. Irtiotto ajetaan taas kiinni, HTC vetää vimmatusti ja Cavendish - osa neljä on valmis. Ennätykset menevät uusiksi näissä kireissä, ja vihreä paita matkannee vihdoin Britanniaan kunhan Alpit ylitetään aikarajan puitteissa.

Tähän mennessä Tourilla on toistunut paljolti tuttu teema. HTC juhlii sprinteissä, FDJ on aina mukana irtiotoissa, ennakkosuosikit kyttäävät toisiaan vuorilla, Voeckler osoittaa jälleen periksiantamattomuuttaan ja ranskalaiset metsästävät raivokkaasti sitä yhtä etappivoittoa ilman menestystä. Toivottavasti Alpeilla vihdoin suuret nimet taistelevat keltapaidan hallinnasta täysillä eivätkä vain kyräile keskenään. Omasta mielestäni ranskalaisen etappivoiton on tapahduttava joko 16. tai 17. etapilla, muuten sitä tuskin saadaan tänä vuonna nähdä. Kuuden päivän päästä omakin innostukseni taas laimenee, mutta vielä on draamaa jäljellä.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

The Open Championship - kohti uutta mestaria

Näinhän tässä taas kävi: The Open Championship on ehtinyt jo viimeisen päivänsä aamuun ennen kuin saan kirjoitettua asiasta. Kyseessä on siis maailman perinteisin golfkilpailu, jonka historia ulottuu noin 150 vuoden taakse. Käsittääkseni vain purjehduksen America's Cup on yhä toistuvasti järjestettävistä urheilutapahtumista vanhempi kuin se todellinen The Open.

Golfin historiallisesti merkittävin arvoturnaus kiertää vuosittain eri kentillä - niin sanotussa open rotassa. Tänä vuonna kilpailu järjestetään Royal St. George's -klubilla Kaakkois-Englannin Sandwichissä. Aina ei suinkaan pelata Skotlannissa vaan nyt ollaan vain melko lyhyen junamatkan päässä Lontoosta. Royal St. George's on perustettu jo 1887 skottien toimesta, ja sittemmin kenttää on muokattu useasti. Tyypillistä aikojen ja pelin kehityksen tuomaa evoluutiota. Peliareena on pitkä, voimakkaasti kumpuileva ja haastava reititys mahtavilla dyyneillä - maisemiin kuuluvat olennaisesti pitkä heinä, out-rajat, syvät pot-bunkkerit ja taustana meri. Mielestäni kilpagolfia perinteisimmillään ja parhaimmillaan!

Kilpailu on siis edennyt viimeisen kierroksen kynnykselle. Moni ennakkosuosikki sai vapaan viikonlopun, kun peli ei sujunutkaan. Maailmanlistan ykkönen ja kakkonen, Donald ja Westwood, lisäksi muun muassa McDowell, Harrington, Els, Mahan, Watney, Fisher ja monet muut jäivät ulos kekkereistä. Brittiselostaja totesi osuvasti hiljattain: silly old game this golf, even the best in the world loses more than wins. Openin kärjessä ovat Pohjois-Irlannin vankka figuuri Darren Clarke sekä nuori ja raamikas Dustin Johnson. Molemmille soisi voiton, mutta vielä hienompaa olisi heidän tuntumassaan olevan Tanskan Thomas Björnin kruunaaminen mestariksi. Hän nimittäin töpeksi tarjolla olleen voiton viimeksi, kun Open Championship pelattiin Royal St. George'sissa 2003.

Yllätys ei ole, että omat veikkaukseni menivät jälleen kuvainnollisesti syvään raffiin. Suuri kunniamaininta täytyy jälleen antaa Tom Watsonille, 61-vuotiaalle entiselle suurmestarille. Hän teki perjantaina hole in onen ja taistelee yhä jopa sellaisia nuoria leijonia vastaan, jotka voisivat iän puolesta olla hänen lastenlapsiaan. Kokemus ja äly voivat korvata vuosien viemää vetreyttä!

Tänään ehdin vihdoin nauttimaan Open Championshipin jännityksestä. Viasat Golfin lähetys alkuperäisselostuksen kera, historiaa, maisemia, kuivaa brittihuumoria ja hieman myös kuivaa englantilaissiideriä. Ylimääräistä tästä lystistä joutuu maksamaan, mutta niinhän se tuppaa olemaan rakkaiden harrastusten kanssa. Vielä kun sataisiin tuulta ja ehkä sadettakin kuten kolmannen kierroksen alussa - silloin vanhat kunniakkaat links-kentät näyttävät todellisen luonteensa...

lauantai 15. tammikuuta 2011

Urheilugaala ja lajien arvostus

Suomalaiset urheilutoimittajat noin kokonaisuudessaan yllättivät ainakin minut myönteisesti, kun valitsivat vuoden urheilijaksi suunnistaja Minna Kaupin. Toki vuosi 2010 ei ollut mikään valtavan menestyksekäs suomalaisen urheilun osalta, mutta eipä niitä sellaisia vuosia ole suuremmin ollut muutenkaan tarjolla kiristyvän kilpailun maailmassa. Ei ollut tarjolla itsestäänselviä vuoden urheilija -kandidaatteja eli siis yleisurheilun arvokisavoittajaa tai olympiavoittajaa missä tahansa lajissa. Sikäli oli siis mahdollista valita jopa kaksi maailmanmestaruutta saavuttanut suunnistaja vuoden urheilijaksi. Hyvä niin, sillä menihän titteli samalla hyvän vuosikerran edustajalle.

Vuoden urheilijan valinta aiheutti taas parran pärinää. Suunnistus on marginaalilaji, eihän suunnistus ole edes kunnon urheilua, suunnistustahan ei harrasteta kuin pohjoismaissa, valittu kirjoitti ennen gaalaa asiasta ironiseen sävyyn, valittu näyttää liiaksi missiltä iltapuvussaan vaan ei ota kantaa kuin missi... Tällaiset kommentit tosissaan lausuttuina kertovat paljon esittäjiensä puutteellisesta urheilutuntemuksesta, ja ainahan valinnat ovat myös makuasioita.

Useimmat suomalaisten urheilumenestykset tapahtuvat maailman mittakaavassa mitättömissä marginaalilajeissa: maastohiihto, keihäänheitto, mäkihyppy, ralliautoilu, jopa monien kritiikittä fanittama jääkiekko eivät merkitse mitään monessakaan maassa. Ei taitoluistelukaan ole juuri laajemmin levinnyttä kuin nykyinen kilpasuunnistus, jossa menestyjiä on suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja venäläisten ohella ilmaantunut ainakin Ranskasta, Sveitsistä, Tshekistä, Baltiasta, Iso-Britanniasta, Saksasta, Unkarista, Italiasta ja jopa Australiasta.

Suunnistus on todella vaativa laji jo kansallisen huippumme tuntumassa. Lajissa menestyäkseen on oltava fyysisesti erittäin kovassa kunnossa eikä se vielä riitä menestymiseen. Myös taktisen ja henkisen osaamisen hallitseminen on välttämätöntä huipulle pääsemiseen. Suunnistuksen haasteista voi jokainen kävelykykyinen päästä hieman jyvälle melko helposti ja edullisesti toisin kuin monen muun lajin. Isoja rahoja ei ole tarjolla tässä rankassa kestävyyden ja taidon yhdistävässä lajissa, mutta yksi fiksuimmista urheiluyhteisöistä kiertää silti vuodesta toiseen metsiä ja puistoja.

Vuoden urheilijan valinta kohdistuu toki lajiin mutta myös yksilöön. Minna Kauppi on moninkertainen arvokisavoittaja, joten sinänsä hän on tunnustuksen täysin ansainnut. Kun kyseessä on nuori, kaunis ja sanavalmis nainen - huippu-urheilija vieläpä - on siinä tietysti perinnejurnutukseen taipuvaisilla ukoilla kestämistä. Toki perustellusti olisi voitu valita joku muukin äänestyksen kärkisijoille sijoittuneista urheilijoista, hekin saavuttivat lajeissaan upeita tuloksia. Rehellisesti sanottuna Suomesta ei tule kuin harvakseltaan sellaisia urheilijoita, jotka tunnistettaisiin laajalti oman lajinsa ulkopuolella. Se on tietysti nykyisin jo paljon takavuosia vaikeampaa eikä välttämättä edes tavoiteltavaa.

Mitä muuta sanoisin Urheilugaalasta? Taas oli tarjolla heikkoa komiikkaa tyyliin Janne Kataja ja erityisesti Miitta-täti. Ei sellaista kuonaa viitsi katsoa, joten kanavapujottelutreenit olivat pakolliset. Minäkin voisin heittää vastaavaa huumoria ilman mitään alan koulutusta vain elämän koettelemusten kypsyttämänä. Radion Sinfoniaorkesteri oli hieno valinta, samaten kulttuurikulttuurin ja urheilukulttuurin yhdistämiseen pyrkiminen. Vain typerykset erottelevat urheilun ja kulttuurin toisistaan. Tällaiset palkintotilaisuudet, ikävä tosiasia, sisältävät yleensä paljon turhaa pönöttämistä. Siitä on pyrittävä eroon, vaikka monet herkkänahat vetäisivät koko pussin herneitä nenään.

Eteläpohojalaaset tai ainakin vimpeliläiset päättivät sitten äänestää oman kylän poikain suorituksen vuoden sykähdyttävimmäksi. Voihan se toki sitä monelle ollakin, eihän sen sykähdyttävyyden mittarina tarvitse käyttää lajin maailmanlaajuista tunnettavuutta tai olympia/MM-statusta. Yleisesti vaikuttaa siltä, että tällaisissa valinnoissa pyritään miellyttämään joka vuosi jonkin palkinnon kautta suurimpia lajiliittoja. Yleisurheilu ja jääkiekko saavat siis jotakin kautta pyttynsä. Olen itse sillä kannalla, että yhä useampien kovien urheilulajien arvostusta tarvitaan lisää niin urheilutoimittajien kuin -fanienkin porukoissa. Samalla voidaan jättää ne salibandyn olympiastatushaikailut, ringette- ja lätkämimmijoukkueiden syrjintäsyytökset ynnä muut ymmärtämättömyydet omaan arvoonsa. Eivät nuo lajit turhia ole vaan eivät vielä rittävän kilpailtujakaan suurimpien palkintojen jakamiseksi.

Olen pyöritellyt monasti ajatusta erilaisten urheilusaavutusten arvostamisesta. Suomessa olympiakulta on liki ylittämätön saavutus missä tahansa lajissa, joka ei muulloin tunnu lajiniiloja suurempaa porukkaa kiinnostavan. Heti seuraavana tulee automaattisesti pohjoismaisten hiihtolajien ja yleisurheilun maailmanmestaruudet, erityisesti keihäänheittäjät ovat arvossaan. Myös rallin ja F1:n MM:t ovat saavuttaneet paikan sieltä kansakunnan kaapin päältä. Joukkueurheilijoita on palkittu vuoden urheilijoina yllättävän harvakseen, vaikka jotkut huippumme ovatkin saavuttaneet suuria meriittejä.

Edellä mainittuihin meriitteihin verrannollistan itse ainakin seuraavat saavutukset: tenniksen grand slam -kisan voitto tai useita kiertuevoittoja, golfin major-kisan voitto tai useita kiertuevoittoja, pyöräilyn MM tai huippumenestys ympäriajoissa tai klassikoissa, suurten joukkuelajien seurajoukkuemestaruuksissa keskeinen ja ratkaiseva rooli arvostetuissa liigoissa. Myös uinti, telivoimistelu, kamppailulajit ja monet muut laajalti harrastetut, suositut lajit vaativat menestyjiltä niin kovaa osaamista, että arvostusta on heille annettava. En jaksa väännellä asiaa nyt enempää, mutta toivottavasti emme joudu enää näkemään likikatseisia valintoja emmekä vähäisen menestyksen vuosia.

Väite loppuun. Kun kuka tahansa meistä tavallisista tallaajista harjoittaa jotakin lajia, on tällöin kyse liikunnasta ja monesti ulkoilusta. Hyvä niin. Kun samoissa lajeissa tehdään täyspäiväistä menestykseen tähtäävää ja suunnitelmallista työtä, on kyse urheilusta. Tämä on pidettävä mielessä, jos väitellään eri lajien urheilullisuudesta. Jos rakastat omaa lajiasi, niin älä silti heitä paskaa muiden niskaan. Älä myöskään vaadi kaikkia muita pitämään lajiasi parhaana. Jotkin lajit ovat lähinnä fyysisesti vaativia, toiset enimmäkseen teknisesti tai henkisesti. Joissakin lajeissa nämä vaatimukset kyetään erinomaisesti yhdistämään samaan pakettiin.

torstai 11. helmikuuta 2010

Suorituskyvyn parantajat

Kuulkaa tuota saapuvaa ääntä. Mikä se on? Ilmassa on jälleen tuo hurskastelun vire, kun typerykset syyttävät toisiaan valheellisten idolien kaatuessa sumeasilmäisten fanien niskaan. Eihän tässä mitään uutta ole; muut tekevät virheet, minä en. Mestarit ja voittajat kiehtovat typerää ihmismieltä halki historian eilen, tänään ja huomenna. Lajista riippumatta. Kun haaveet pettävät ja ihmiset sortuvat, alkaa kivi lentää. Itse kunkin suorituskyky ei riitä loppuun asti, mutta ehkä pidempään kuin muiden jos hieman oikaisee. Paranna vajavainen tallaaja, olitpa henkeä tai ainetta, ruisku tai pilleri, neste tai jauhe, voide tai vaate, ravinto tai harjoite, mielikuva tai valepuku, statussymboli tai elämänkatsomus!

Niin, kukapa meistä ei parantelisi suorituskykyään toisinaan. Useat eivät edes vaikuta tuntevan minkäänmoisia tunnontuskia. Energiajuomia, dieettejä, kuntoklubeja, vitamiinivalmisteita, lääkkeitä, kahvia, alkoholia. Kosmetiikkaa, kaiken maailman hilavitkuttimia moottoroituna ja ilman, vaatteita. Pyhiä kirjoituksia, musiikkia, taiteita, ihmisfysiikan palvontaa. Rahaa, lain venytystä. Kryptistä kieltä, omahyväisyyttä kenties.

Muistakaa siis olla hurskastelematta, kun jotkut urheilijat kuitenkin kärähtävät eli jäävät kiinni kielletyistä aineista. Nyt on kisat edessä, pian on purkki kädessä ja kusi purkissa, sitten ehkä lopulta housut kusessa. No, joiltakin jää kisat käymättä, kun testit ovat eriteltyinä liian väkeviä.

Me kaikki parannamme suorituskykyämme moninaisin tavoin, sitä ei käy kieltäminen. Paitsi luusereilta, raukoilta tutisevin puntein. Ratkaisevaa on se, miten me parannamme suorituskykyämme. Voimme kyetä upeisiinkiin saavutuksiin laillisin ja rehdein keinoin, mutta emme missään nimessä koko ajan. Jatkuva suorituskyvyn kohottaminen hätäisin, ahnein konstein johtaa henkilökohtaisiin tragedioihin. Kaikilla inhimillisen toiminnan tasoilla. Ei tarvitse olla Myllylä tai Nykänen todetakseen teeskentelyn turmiollisen vaikutuksen.

En kannata dopingia, paitsi tietyillä kemian aloilla materiaalien muokkauksessa. Huijaaminen on luuseroiden touhua niin huippu-urheilussa kuin missä tahansa muussakin ihmismielen ja -ruumiin koitoksissa. Suorituskykyä voi parantaa paljonkin ilman vilppiä, mutta muutos on harvoin nopeaa ja tuskin koskaan helppoa. Jokainen miestä tekee työtä, palkintorahat jäävät usein harvoille. Monet työelämän voittajat, jos häviäjätkin, ovat todellisuudessa kuin douppaavia urheilijoita. Kova työ ei vie huipulle tai se polku on olevinaan liian pitkä, joten oikoreiteille on menijöitä.

Ihailkaa huippusuorituksia, mutta yrittäkää ymmärtää niiden vaatima hinta. Jos oma kisasi on siinä, kuinka ehtiä mainoskatkolla hakemaan lisää kaljaa ja perunalastuja, niin sinulla ei oikein ole pohjaa sanoa mitään urheilusaavutuksista!

Jos yritätte minun tavoin seurata viiden renkaan ohjelmaa reilut pari viikkoa, niin välttäkää nyt hyvät ihmiset kotidopingia penkkiurheilun huipputulosten saavuttamiseksi. Yritän itsekin kuulla järjen ääneen jossakin tuolla maailman tuulissa. Keho vinkkaa, milloin se tarvitsee lepoa, milloin työtä, milloin tankkausta. Ei kuitenkaan veritankkausta!

Say no to caffeine overdose! Avoid olympic overload! Faking is losing!

Toim. huom. BS-toimitus pahoittelee mahdollista sormen heristelyyn viittaavaa sävyä. Se sormi herisee aivan yhtä paljon tänne päin kuin pois päin. Ehkä jopa enemmän, mistä on turha hurskastella yhtikäs ollenkaan. Siihen ei kantaa oteta, onko tuo sormi kenties keskisormi, peukalo tai jokin muu synnynnäisen työkalupakin osanen. Syy - lähdesuoja.