Näytetään tekstit, joissa on tunniste Open Championship. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Open Championship. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

The Open Championship - kohti uutta mestaria

Näinhän tässä taas kävi: The Open Championship on ehtinyt jo viimeisen päivänsä aamuun ennen kuin saan kirjoitettua asiasta. Kyseessä on siis maailman perinteisin golfkilpailu, jonka historia ulottuu noin 150 vuoden taakse. Käsittääkseni vain purjehduksen America's Cup on yhä toistuvasti järjestettävistä urheilutapahtumista vanhempi kuin se todellinen The Open.

Golfin historiallisesti merkittävin arvoturnaus kiertää vuosittain eri kentillä - niin sanotussa open rotassa. Tänä vuonna kilpailu järjestetään Royal St. George's -klubilla Kaakkois-Englannin Sandwichissä. Aina ei suinkaan pelata Skotlannissa vaan nyt ollaan vain melko lyhyen junamatkan päässä Lontoosta. Royal St. George's on perustettu jo 1887 skottien toimesta, ja sittemmin kenttää on muokattu useasti. Tyypillistä aikojen ja pelin kehityksen tuomaa evoluutiota. Peliareena on pitkä, voimakkaasti kumpuileva ja haastava reititys mahtavilla dyyneillä - maisemiin kuuluvat olennaisesti pitkä heinä, out-rajat, syvät pot-bunkkerit ja taustana meri. Mielestäni kilpagolfia perinteisimmillään ja parhaimmillaan!

Kilpailu on siis edennyt viimeisen kierroksen kynnykselle. Moni ennakkosuosikki sai vapaan viikonlopun, kun peli ei sujunutkaan. Maailmanlistan ykkönen ja kakkonen, Donald ja Westwood, lisäksi muun muassa McDowell, Harrington, Els, Mahan, Watney, Fisher ja monet muut jäivät ulos kekkereistä. Brittiselostaja totesi osuvasti hiljattain: silly old game this golf, even the best in the world loses more than wins. Openin kärjessä ovat Pohjois-Irlannin vankka figuuri Darren Clarke sekä nuori ja raamikas Dustin Johnson. Molemmille soisi voiton, mutta vielä hienompaa olisi heidän tuntumassaan olevan Tanskan Thomas Björnin kruunaaminen mestariksi. Hän nimittäin töpeksi tarjolla olleen voiton viimeksi, kun Open Championship pelattiin Royal St. George'sissa 2003.

Yllätys ei ole, että omat veikkaukseni menivät jälleen kuvainnollisesti syvään raffiin. Suuri kunniamaininta täytyy jälleen antaa Tom Watsonille, 61-vuotiaalle entiselle suurmestarille. Hän teki perjantaina hole in onen ja taistelee yhä jopa sellaisia nuoria leijonia vastaan, jotka voisivat iän puolesta olla hänen lastenlapsiaan. Kokemus ja äly voivat korvata vuosien viemää vetreyttä!

Tänään ehdin vihdoin nauttimaan Open Championshipin jännityksestä. Viasat Golfin lähetys alkuperäisselostuksen kera, historiaa, maisemia, kuivaa brittihuumoria ja hieman myös kuivaa englantilaissiideriä. Ylimääräistä tästä lystistä joutuu maksamaan, mutta niinhän se tuppaa olemaan rakkaiden harrastusten kanssa. Vielä kun sataisiin tuulta ja ehkä sadettakin kuten kolmannen kierroksen alussa - silloin vanhat kunniakkaat links-kentät näyttävät todellisen luonteensa...

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Ei vieroitusoireita!

Jalkapallon MM-kisat ovat taas neljäksi vuodeksi ohi. Futishullut kärsivät nyt kenties suurestikin vieroitusoireista, kun päivittäistä huippumatsia ei ole tarjolla. Onhan sitä tietysti Veikkausliiga ja muita vähäisempiä tapahtumia, mutta lajin kliimaksi on kisailtu historiaan. Jalkapalloa on nykyisin liiaksi tarjolla, että jaksaisin siitä innostua - paitsi arvokisoissa. Neljän vuoden välein käytävät MM-kisat eivät ole jokapäiväistä herkkua, joten niitä jaksaa seurata kuukauden putkeen. Valitettavasti urheilussakin liikatarjonta muuttaa herkkujen maun helposti tavalliseksi pullamössöksi.

Espanja voitti, en valita suuresti. Valitettavasti kesäteatterimies, yksi lukuisista, Iniesta ratkaisi. Casillas oli kuitenkin paras mies. Uusi Saksa oli isku vasten niiden hölmöjen kasvoja, jotka edelleen julistavat vihaavansa tylsää konemaista palloa. Ghana ja Uruguay olivat myönteisiä yllätyksiä, ja niiden välillähän käytiin kenties kisojen dramaattisin matsi. Brasilian ja Argentiinan aikaiset kotimatkat eivät minua harmittaneet. Minulla ei ollut tavoilleni uskollisesti yhtä selkeää suosikkia, mutta veikkaukseni menivät lopulta metsän puolelle. Se niistä kisoista, voipa taas muistella kesää 2010 tulevina aikoina myös futishistorian kautta.

Urheilullisesti lähes kaikkiruokaisena minulle ei tule vieroitusoireita: tänään tulee kaksi viikkoa täyteen Touria ja saadaan uusi mies nostelemaan Claret Jugia. Tulevan viikon aikana ratkotaan siis, kuka missäkin paidassa pyörittelee Champs-Elyseelle. Toivottavasti Pyreneiden viisi HC- ja yhtä monta ykköskategorian nousua ovat näyttämönä klassikoksi kelpaavalle kaksintaistelulle Captain Contador vs. Sergeant Schleck. Viimeiset etapit, aika-ajo niiden joukossa, vedetäänkin lähes täysin tasaisella.

Tämän viikonlopun vanhin tapahtuma kisataan kuitenkin Skotlannin itärannikolla, St. Andrewsin yliopistokaupungissa. Ensimmäinen the Open Championship (siis British Open oikealta nimeltään) käytiin jo 150 vuotta takaperin Prestwickissä, ja nyt näyttämönä on jälleen the Old Course - Home of Golf. Tänä vuonna perinteistä tietoisia golfihmisiä on hemmoteltu Majoreissa Augustan kukkaloistossa ja vihreydessä, Pebble Beachin kallioilla ja Montereyn niemimaan kesän loistossa sekä nyt historiaa huokuvassa golfin pyhätössä Firth of Tayn rannalla.

Links-kentistä vanhin vaatii tuulta, jotta saataisiin kunnon draamaa. Olosuhteet vaihtelevat nopeasti, mutta lopulta mestaruuskandidaatit joutuvat likimain tasavertaisiin keleihin. Onko uusi mestari suuryllättäjä Etelä-Afrikasta vai joku Euroopan uuden aallon huippumiehistä? Ehtiikö kukaan isoista tykeistä enää sotkemaan tulostaulun kärkeä ja kärkimiesten korvien väliä? Joka tapauksessa minä nautin jo pelkistä näkymistä: Swilcan Burn, Hell Bunker, golfkenttäarkkitehtuurin iättömät klassikot Short (8. reikä), Eden (11.) ja Road Hole (17.), valtavat kaksoisviheriöt, tuulessa huojuva heinä, tummanvihreä pensaikko, St. Andrewsin kaupungin silhuetti viimeisen väylän suunnasta (myös nimikko-oluen etiketissä)...

Enempää ei nyt ehdi mehustella, kun pitää keskittyä itse asiaan. Kuka valloittaa vuoret, kuka kukistaa tuulen? Tällaisessa historiallisessa kontekstissa suomalainen urheilukesä näyttäytyy kyllä melko säälittävänä räpeltämisenä: keihäsvalintaporu, lätkämiesten kesäkuulumiset sun muut marginaalijournalistiset tähteet ovat toki grillimaustetta joukkoon vaan eivät mitään pääruokaa!

Call me crazy, because that's what I am. Don't get agitated when I mirror that to you. It will only prove my point.