Hyvä ruoka = parempi mieli

Veljeni totesi taannoin, että lähinnä treenaus on antanut myönteisiä tuntemuksia elämään. Sellaistahan se on usein, jostakin pitää arkeen hieman intoa etsiä. Aina ei ole mikään superfiilis, vaikka vetäisi mitä troppeja. Terveet konstit ovat siis arvossaan, jotta pysyy pää kasassa!

Itse olen saanut moneen viikkoon paljon virtaa ruoanlaitosta viime kuukausina. Jotain käsityötä pitää toimistoapinankin tehdä, minulla se on keittiöaskareita ainakin tällä hetkellä. Kuten olen kirjoitellut blogissa aiemmin, arvostan ruoanlaittoa ilman suurta laskelmointia. Välistä voi panostaa tiettyyn menuun, mutta yleensä viritellään niistä aineksista, joita on kaapeissa saatavilla. Suuri möhläys kotikokille on joutua heittämään ruokaa roskiin. Epäonnistunut suunnittelu ja tilanteeseen sopeutuminen.

Inspiraatiota voi etsiä monesta paikasta. Vuodenaika, tietty raaka-aine, teemaan sopivaa purtavaa penkkiurheilun yhteyteen, perinneruokien maltillinen tuunaus, laadukkaan juoman seuralaiseksi tehty ruoka. En jaksa ruveta kirjoittelemaan nyt mitään reseptejä, oikeastaan sellaisia säntillisesti seuraan alati vähemmän. Seuraavassa kuitenkin kuvitettua aineistoa joistakin tekeleistäni.

Hyvän savukalan ympärille voi rakentaa näppärän iltapurtavan melko helposti.

Vuodenvaihteen tienoilla innostuin vääntämään pitsaa. Mielestäni kaikki lähtee mainiosta tomaattikastikkeesta, johon olen kehitellyt melko helpon sopivan etikkaisen ja mausteisen reseptin. Pohjasta tulee itse tehtynä hyvä, kun osan vehnästä korvaa rukiilla. Päälle nakkaillaan sitten mieltymysten ja kaappien sisällön mukaan juustoa sekä erilaisia muita herkkuja.

Jouluksi tein ison kattilallisen hapanta punakaalia, joka on mitä mainiointa lisuketta esimerkiksi porsaanlihan, makkaroiden ja perunamuussin kanssa. Äitini kertoi minulle myöhemmin, että tuo upea lila höystö oli vain parantunut maultaan viikkojen kuluessa. Etikkaiset itse tehdyt lisukkeet näet säilyvät oikein hienosti lasipurkeissa. Tästä makuseikkailusta ei ole kuvaa.

Talvella juurekset ja vaikkapa erilaiset juuressosekeitot ovat suurta sopivaa herkkua. Esimerkiksi porkkana, sipuli ja inkivääri muodostavat upean makukokonaisuuden, jota voi vielä omenalla muokata.

Helmikuun alussa oli vuorossa ruoka- ja juomapanostuksen kohokohta, Superbowl-mättö. Tematiikka haettiin finaalijoukkueiden kotiseuduilta sekä syvästä etelästä, oluet myös Atlantin takaisten panimoiden valikoimista. Esimakua tulevasti edusti kasvisjambalaya - kevyt, värikäs, maukas ja herkullinen.

Baltimorea edusti Lake Trout - leivitettyä turskaa valkoisen leivän sisällä, majoneesia ja chilikastiketta antamassa kostuketta sekä lisämakua. Tässä otoksessa kaikki muu on kotitekoista paitsi ranskalaiset (tai Freedom Fries jos niin halutaan sanoa).

Bay Arean edustajaksi valikoimme Mission Style Burritosin. Kuvani ei tee tuolle ruokalajille oikeutta, sillä tortillan sisään ahdettiin mustapapusoossia, naudanlihalastuja, guacamolea ja salsaa kotitekoisina, riisiä sekä cheddar-raastetta.

Jälkiruoaksi väsäsin aivan ensimmäistä kertaa sitruunamarenkipain, tietysti gluteenittomana, jotta veljeni pääsi osalliseksi herkusta. Marenki onnistui hienosti, mutta ensi kerralla parannan, jotta se itkee runsaammin! Lisäksi sitruunakiisseli jäi hieman liian valuvaksi, vaikka maku olikin loistava.

Superbowl-syömingit olivat sangen runsaat, kaikkea oli liikaa. Viime viikot ovatkin kuluneet tähteitä tuhotessa ja varastoja vajautellessa. Kuivatut suppilovahverot pastassa ja risotossa tekevät noista arkisista ruokalajeista luksusta. Kiitos vanhemmille metsän antimista, kun omat sienireissut jäivät tekemättä viime satokaudella.

Pakasteessa sattui hiljattain olemaan kypsää punajuuriraastetta, ruskistettua jauhelihaa ja ylijäämänä torttutaikinalevyjä. No taikinakuoreen voi jemmata kaikenlaisia herkkuja, joten päätin siis väsätä punajuurijauhelihapasteijoita. Vähän Dijon-sinappia täytteeseen ja tulos oli mainio!

Helmikuun alussa on Runeberginpäivä, joten silloin on aika vääntää torttuja. Jo muutamana vuotena olen tuon operaation tehnyt keliaakikolle sopivalla tavalla eikä tulos ole kertaakaan ollut lähelläkään mautonta. Tuotos kruunataan kotitekoisella metsävadelmahillokkeella. Pienenä lisänä kokeilimme veljeni kanssa viime perjantaina, miten loput tortut koristuvat Cointreau-pohjaisella sokerikuorrutteella. Toimii sekin!

Viime sunnuntaina leivoin pitkästä aikaa sämpylöitä. Sen lisäksi tein perunoista, parsakaalista, sipulista ja omenasta maukasta sosekeittoa. Tuoreen leivän väliin ostin savustettua hevospaistia ja suolakurkkuja. Olenhan tällainen trendipelle kuten minut tuntevat ihmiset hyvin tietävät!

Eräs einesfirma mainostaa, että hyvä ruoka tuo paremman mielen. Se on totta, mutta harvoin hyvä ruoka on niitä valmismössöjä muovikuorissaan. Itse aion jatkaa löytöretkeäni pidemmälle ruokien ja juomien maailmaan. Tärkeily ja hienostelu sekä raaka-aineiden tuhlaaminen eivät kuulu käsitykseeni hyvästä ruokakulttuurista. Ei myöskään minkään sortin neuroottinen suhtautuminen ravintoon. Syökää ja juokaa hyvin vaan ei liiaksi! Maukasta vuotta 2013.

Ensimmäisten ja viimeisten joulu

Täytyypä toivotella Hyvää Joulua taannehtivasti, kun jäi oikein ajoitetut terveiset enimmäkseen lähettämättä. Ei tosin tullut kovin montaa toivotusta minullekaan, kun en itse ensin aktivoitunut. Story of our lives. Joulunvietto meni tänä vuonna hieman eri merkeissä kuin yleensä. Ensi kertaa kaukaisen lapsuuteni jälkeen olimme äitini lapsuudenkodissa, takavuosien mummilassa, tulevassa perintökohteessa. Joulunpyhät menivät viileässä pirtissä - soveltamiseen.

Muks, kops, isoäiti ei pysy enää oikein pystyssä. Hieman rajasi joulunviettoa tuo jatkuva episodi, mutta saipa mummini viettää vielä yhden jouluaaton tutussa tuvassa sukulaisten parissa. Koska äitini oli sidottu omaishoitajan tehtäviin, oli paikka kauhan varressa vapaana. Siis osittain, sillä siskoni määräsi minut hetimmiten piparkakkuleipuriksi leivottuaan sitä ennen limput ja pullat. Nyt paistoin siis ensi kertaa kinkun, laitoin uunilohta ja käräytin siskoni kanssa riisipuuron pohjaan. Aina ei voi olla epäonnistumatta. No, ruoka teki kauppansa ja allergioista huolimatta ketään ei myrkytetty. Siihen pystyy ilman koulutustakin, jos asennoituu sopivasti.

Lisää ensimmäisiä. Piparkakkumökki tuli kasattua omin käsin, vaikka osat omalta talotehtaalta hieman kieroina tulivatkin. Jouluna jouduin hankeenkin, en sentään isännän ajamana vaan oman hulluuden ajamana kunnon puulämmitteisestä saunasta. Aikomukseni oluen ja juuston maistelusta sekä sisarusten välisestä lauta- ynnä korttipelailusta jäikin vähemmälle. Hienostelu saa luvan väistyä, kun on pakko hoitaa käytännön kuvioita. Joulukirkot ja -värssytkin jäivät väliin.

Niistä joulun viimeisistä en lausu sen enempää, mutta kaikelle on aikansa eikä viimeistä useinkaan voi tietää. Yhtä kaikki, joulun viettämisessä on paljon liikaa ähkyyn johtavine mässäilytalkoineen ja lahjontapönötyksineen. Onneksi sentään eräs lahja synnytti tuvassa hersyvää naurua, veljeni pitkään toivoma iso sika veikeine kärsineen. Kotitekoinen vanupallo. Perhepiiriin vitsi, ulkopuolisesta sangen vaikea ymmärtää...

Nyt on aika toivottaa Ajatuksellista ja Opettavaista Uutta Vuotta! En toivota menestyksellistä, koska se ymmärretään yleensä varsin suppeasti. Paljon tavaraa, palkkaa, huomiota, ulkoisia kulttuurimme ilmentymiä. Niin hyvää vuotta ei olekaan, ettei siihen sisältyisi vastoinkäymisiä, epävarmuutta, ongelmia ja heikkoja hetkiä. Olennaista on opetella suhtautumaan elämään, itseensä ja lähimmäisiin ymmärtäväisesti ja päättäväisesti. Ne koreat lupaukset voikin jättää teeskentelijöille, niille meistä, jotka ovat yhä epärehellisiä itselleen. Oikeastaan me kaikki olemme sitä vähintään hetkittäin, mutta sen myöntäminen on jo paljon.

Sieltä se filosofiapuppugeneraattorini taas lähti käyntiin. Try to do good, not be god.

Viimeisimmät kokeilut keittiössä

Pitäähän miehen syödä ja mieluusti paremmin kuin huonommin. Jos tekee itse ruokansa, voi syyttää tai kiittää vain itseään (sekä ruokaketjun muita jäseniä tässä putkittuneessa maailmassa). Hyvä ruoka, parempi mieli, sanovat mainoskampanjassa. Ovat oikeassa ajatuksineen, mutta enpä ole juuri ostellut heidän tai muidenkaan valmisruokia.

There just is no challenge in going along that straight road. It sure is fast but I ain't in a hurry.

Vuosi vaihtui itse valmistetun tortilla-aterian merkeissä. Omin kätösin nykerretyt tulinen salsa ja guacamole, broilerin maksapalat timjamin kera sekä itse veivatut ja paistetut tortillat antoivat aivan toisen tyytyväisyyden tunteen kuin kaupan fast food -versiot. No, nykyvehnäjauhojen sitko sekä tunarointi Justiinan leipälajissa ynnä ehkäpä liian monta uutta ruokalajia samaan kokkaussessioon kävivät kyllä hiukan hermoon. Sittemmin sain uusia näkökulmia kyseisen aterian valmistamiseen, muilta voi ja pitääkin oppia paljon.

Sittemmin olen suunnannut kohti arkisempaa murkinaa. Keräkaalista saa halvalla maittavaa ruokaa. Itse olen kokeillut muun muassa kaalimakkarapataa, joka maistui perunamuussin ja vihreiden papujen kera mainiolta. Todellista duunarisapuskaa menneiltä vuosilta! Hyvä tapa muuten hämätä itsensä syömään vähemmän makkaraa kerralla. Hapan kaali-porkkanalisäke tuli myös kokkailtua, mutta se vaatii vielä kehittämistä. Ja silakkaa on syötävä vähintään kerran kuussa...

Kylmään talveen sopii mainiosti tulinen punainen chilipaprika, josta innostuin tuon itse tehdyn salsan kautta. Olen lisännyt kyseistä huultenkihelmöittäjää muun muassa kalakeittoon, broilerikastikkeeseen ja risottoon enkä usko kokeilujen vielä päättyneen. Toinen alkuvuoden löytöni oli risottoriisi, josta saa helposti kehiteltyä maukkaita risottovariaatioita. Jutun lopussa yksi kokeiltu resepti hyvän tahdon eleenä tai pätemisen tarpeesta, mistä sitä ikinä tietää.

Hieman olen sotkenut itseäni taas leipomisen saloihin, en kumikiekon vaan jauhon, rasvan, kananmunien ja sokerin maailmassa. Marjapiiras ei aivan onnistunut, ei-niin-sopiva taikinavalinta. Paremmin onnistui perussämpylät: pellillinen täynnä vastapaistettuja, tuoksuvia, melko ilmavia äijäkoon leipiä oli kaiken vaivan arvoista. Räiskäleet ovat niin ikään aina yhtä hyviä. Ei muuten ole paistaminen tyypillisellä isolla teflonilla sittenkään liian vaikeaa, liesi täysille ja rivakat liikkeet kunnon lastalla.

Pieni ote ruoanlaittoajattelustani: puolikas sitruuna käytettävä pian ja pakasteessa lehtitaikinaa leftoverina muutama levy. No, sitruunanpuolikas ja omena paloiksi kattilaan, sokeria päälle ja hillokkeeksi. Levyt sopiviksi paloiksi, siis kahdesta kolmeksi tortuksi. As if anyone knows what that means. Hilloke sisään ja sakarat keskeltä kiinni, tortut uuniin ja hetken päästä suu makiaksi (Marja Tyrni -kanava). Mukava hapokkuus ja taikinan rapeus tummapaahtoisen kahvin kera - simple and effective.

Hyvän ruoan ei tarvitse olla kallista tai aikaa vievää, vaikka saa se sitäkin olla välillä. Itse asiassa sen pitääkin olla ihan vain vaihtelun vuoksi. Aina ei kokkailut onnistu edes ammattilaisilta. Kun välttää happaman naaman, turvottavan olon ja ruokamyrkytykset, on jo oikealla tiellä. Ja vielä se lupaamani reseptintapainen kehitelmä.

Suppilovahverorisotto:

Mitä tarvitset: teräskattila, leikkuualusta, keittiöveitsi, puuhaarukka ja ehkäpä mittoja sekä risottoriisiä, pieni sipuli, yksi kynsi valkosipulia, ruokalusikallinen rasvaa, ripaus suolaa, kasvis- tai kanalientä ja tietenkin kuivattuja suppilovahveroita.

1. Sulata rasva kattilassa, ja lisää 3 dl risottoriisiä kuullotettavaksi.
2. Lisää sekaan 8-9 dl kasvislientä. Itse käytin kaaliporkkanalientä, joka jäi yli aiemmista keittiöaskareista. Jatkoin lientä vedellä ja kasvisliemikuutiolla, jotta riisi oli tarpeeksi nesteessä. Lisää suolaa mieltymysten mukaan (n. 1 tl).
3. Keitä hiljakseen ja vähän väliä sekoitellen 15-20 min.
4. Lisää kuutioitu sipuli reilun kymmenen minuutin kuluttua keittämisen alusta. Liian aikaisin lisättynä sipulista tulee löysää, ei napsakkaa. No, maun mukaan.
5. Lisää hieman sipulin jälkeen hienonnettu valkosipulinkynsi sekä noin kourallinen kuivattuja suppilovahveroita pehmenemään.
6. Risotto on valmista, kun irrallista vettä ei ole ja rakenne on kermainen.

Ohje on mitä on, mutta ruoanlaitto ei saa olla liian vakavaa. Se ei ole tarkkaa kemiaa, minkä itse olen vuosien varrella oppinut. Itse risotto on helpohko valmistaa, maidoton ja lihaton vaan ei suinkaan mauton. Vatsa tulee täyteen eikä ruoka ole mitään semmoista mättöä kuin opiskelijaruokaloiden iäiset, korvista pursuvat lisäkeriisit. Kun teki mieli jälkiruokaa, väsäsin vielä veriappelsiinikiisselin sitruunakiisselin ohjeen mukaisesti. Moni on tuon ruokalajin varmasti keksinyt, itse nautin siitä ensi kerran tietysti äitini tekemänä. Kun sinulle jää puolikas, älä heitä sitä pois. Anna mielikuvituksesi juosta kuin Bolt tai Bekele konsanaan!

Yhdessä kuussa kaikki tämä yhdeltä työttömältä diplomi-insinöörin rentulta, ei hassumpaa. Kun on vähän rahaa, paljon aikaa, elämän nälkä ja villi mielikuvitus, oppii maailmaa katsomaan aivan uudesta näkökulmasta. Moninaiset vivahteet jäävät aistimatta, jos ei ole aikaa makustella elämää.

Not even close to the top but far above the average.

Keep on cooking in the free world.

Kattaus 2009

Joka vuosi kiskomme kitusiimme ja survomme suihimme suuret määrät ruokaa ynnä juomaa. Onko se hyvää? Entä terveellistä? Kallista? Eettistä? Älkää minulta kysykö, sillä minulla on vain oma mielipiteeni, vajavainen sellainen se onkin. Oli niin tai näin, ruoka ja juoma saavuttivat huomioni pitkin vuotta 2009 yhä kasvavassa määrin. Ei siksi, että olisin syönyt itseni turvoksiin tai perikatoon, vaan siksi, että ruoanlaitto sattuu kiinnostamaan minua alati enemmän.

Vuonna 2009 söin ja join monta kertaa maittavasti. Monasti sain kiittää muita tarjoiluista, lähinnä sukulaisiani ja tietysti äitiäni. Sen verran mammanpoika olen, että äidin vaikutus ruoanlaittofilosofiaani on selkeä ja kiistaton. Ruoan pitää olla maittavaa, täyttävää ja yleensä edullista eikä allergioita ja dieettejä saa ylenkatsoa. Sattuneista syistä tosin jouduin semmoiseen budjettikriisiin, että ei siinä suuremmin ravintoloissa juostu tai kalliimman puoleisia elintarvikkeita kotiin kannettu. Enpä myöskään voinut (enkä halunnut) pönkittää egoani erilaisin ekologisin tuottein. Valitan, luomu ja reilu kauppa, minulla on teihin sangen heikosti varaa, vaikka en teitä hyljeksikään.

Miten voin siis syödä hyvin, kun ei minulla ole varaa nirsoiluun tai mässäilyyn? No, tietysti opettelemalla itse lisää ruoanlaiton ja hieman myös leivonnan saloja. Työttömällähän on tunnetusti aikaa. Vuoden mittaan valmistuivat siis satunnaisen vaihtelevaan tahtiin lukuisat keitot, laatikot, kastikkeet, munakkaat, kalat, lihat, salaatit, piirakat ynnä muut tekeleet, joita intouduin tekemään. En ole mestarikokki, mutta kertaakaan en onnistunut tekemään syömäkelvotonta sapuskaa. Kerran oli lähellä... Makutuomareita ei tosin juuri ollut herra Jääviyden lisäksi, mutta ei veljenikään valittanut niistä murkinoista, joita hänelle syötin. Hän on sentään keliaakikko, enkä ole myrkytystilaa vielä keittiötekosillani synnyttänyt.

Omakohtainen ruokafilosofiani on alkanut hahmottua taitojeni ja ennen kaikkea kokeilunhaluni kasvaessa. Kemia ja laboratoriot ovat minulle melko tuttuja, joten minua on aiemmin vaivannut liian kirjaimellinen ruokaohjeiden noudattaminen. Ohjeita kyllä sopii seurata ensikertalaisena ja etenkin leivontapuuhissa, mutta muutoin olen alkanut sävellellä omiani yhä enemmän. Nähdäkseni ruoanlaitossa on käytettävä mielikuvitusta, ja mikään ei kehitä sitä paremmin kuin niukkoihinkin resursseihin mukautuminen sekä turhan kiireen välttäminen. Kun kuiva- ja jääkaappisi ovat puolityhjiä etkä ole erityisesti ostanut ruokatarpeita johonkin ateriaan, annat ajatuksen juosta ja loihdit jotakin uutta. Ei siitä varmaan mitään klassikkoa synny, mutta maailmanhistoria tuntee kyllä monta moisen syntyhistorian omaavaa ruokakulttuurin kulmakiveäkin. Pizzataksi on tylsämielisten vitsaus!

Kun on niukka ruokabudjetti, niin oppii arvostamaan juureksia. Perunoista, porkkanoista, sipuleista sun muista aliarvostetuista tarpeista saa jopa makuihmeitä aikaan. Edullista, ekologista - kyllä. Trendikästä - ei, vaan ei sen väliä. Omiksi uusiksi suosikkiaineksiksi nousivat muun muassa tuore inkivääri, chilipaprika ja selleri. Vahvoja makuja, vahva mies - tai niin se luulee. Kasvissyöjiä on kiitettävä parantuneista soijatuotevalikoimista. Soijakerma sopii oikeasti tavallista kermaa paremmin moniin uuniruokiin sekä kastikkeisiin, rakenne on täydellinen ja maku täyteläinen. Keveys kaupan päälle.

Oma lukunsa herkkujen joukossa ovat kotimaiset metsämarjat ja -sienet. Kipeytin pitkän selkäni lapsuuden maisemissa Hauholla Ilmoilan kylän maastoissa mustikoiden ja vadelmien äärellä. Tuskaa lievitti itse leivottu kuningatarpiirakka keltaisessa maissitaikinakuoressa vaniljakastikkeen kera. Marjamies on kuitenkaan bulkkimitoissa ole vaan sienet on minun juttuni. Paletti koostuu toistaiseksi lähinnä helpoista herkuista, vaaleaorakkaista, kanttarelleista ja suppilovahveroista. Sienimetsä on vänkä paikka: ensin ei löydy mitään, mutta sieninenä vertyy hiljakseen. Joskus metsän herkkuja alkaa löytyä solkenaan, ja se tunne on ylevä. Kypsyvien marjojen ja sienien kutsuva tuoksu on jälleen yksi hyvä syy jaksaa seuraavaan kesään. Kermainen sienikastike on erinomaista, soijakermainen suorastaan kuninkaallista. Talven pimeyttä lievittävät osaltaan itse poimitut kuivatut suppilovahverot ja pakastetut marjat.

Ruoka-aineallergiat eivät ole kulinaarinen maailmanloppu. Jos minäkin kykenen tekemään gluteenittomia leipiä, muffinsseja, piirakoita ja pizzaa puhumattakaan lukuisista muista helpommista ruokalajeista, niin se ei ole liian vaikeaa. Hyvää, jopa erinomaista ruokaa voi myös tehdä ilman maitoa, lihaa tai voita. Nirsoilu ja mielikuvituksettomuus on luusereiden hommaa. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta kokeilkaa vuonna 2010 rohkeasti uusia makuja ja aineita!

Totta se on. Join viinaa enemmän vuonna 2009 kuin yhtenäkään aikaisempana vuonna. Tietysti enimmäkseen toisten laskuun. Totesin, että viinanjuonti ei ole lajini. Runsaahko alkoholipitoinen juomailu reilun aterian yhteydessä ei kuitenkaan ole sama asia. Väistämätön mieltymykseni juomissa on edelleen: vähemmän ja laadukasta kuin enemmän ja bulkkia. Alkoholijuomat ovat parhaimmillaan maisteltuina hyvässä seurassa vailla kiireen häivää.

Eräs parhaista saamistani lahjoista on kummitätini minulle rippilahjaksi antama Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa-kirja. Täynnä perusreseptejä, joita voi muokata tuntemusten mukaan. TV:n ruokaohjelmat ovat toisinaan hyvä inspiraation lähde. Katsokaapa vaikka No Reservations -ruoka/matkailuohjelmaa, Anthony Bourdain viihdyttää myös sanojen ja huumorin ystävää. Top Chef -sarjaakin aloin viimein seurata ja joitakin muitakin perinteisestä studiokeittiöformaatista poikkeavia sarjoja satunnaisesti.

Vuonna 2010 minulla on toivottavasti vähemmän aikaa tuumailla ruoanlaittoa. Ei siksi, että se olisi tylsää, vaan työn tarpeellisuuden vuoksi. Toivottavasti kuluva vuosi tuo mukanaan kuitenkin enemmän mahdollisuuksia jakaa ruoanlaitto- ja ruokailuhetkiä muiden makuja ja pohdintoja arvostavien kanssa. Slow food maistuu kaiken muun hyvän lisäksi inhimillisyyden parhailta puolilta. Eikä se fast foodkaan ole välttämättä tympeätä rasvaa luontoa tuhoavissa kertakäyttökääreissä. Vielä kun joku hoitaisi tiskit tai edes korkeamman tiskipöydän!

Omia bravuureitakin alkaa ilmaantua kokeilujen myötä: silakkarullat, lihapullat, kanttarellikastike, konjakilla maustettu omenapiirakka, uunipuuro, punajuurivuoka, perunaruoat. Tänä vuonna lisää, toivottavasti. Lupaan kuitenkin tarjota oman syvällisen seurani lisäksi myös itsetehtyä ruokaa niille, jotka luonani tulevat vierailemaan (ennakkovaroituksen pohjalta). Muistakaa: ruoka-aineallergiat >> ruoka-aine-ennakkoluulot.

Maistakaa ja muistakaa myös vuosi 2010!