Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Viimeisimmät kokeilut keittiössä

Pitäähän miehen syödä ja mieluusti paremmin kuin huonommin. Jos tekee itse ruokansa, voi syyttää tai kiittää vain itseään (sekä ruokaketjun muita jäseniä tässä putkittuneessa maailmassa). Hyvä ruoka, parempi mieli, sanovat mainoskampanjassa. Ovat oikeassa ajatuksineen, mutta enpä ole juuri ostellut heidän tai muidenkaan valmisruokia.

There just is no challenge in going along that straight road. It sure is fast but I ain't in a hurry.

Vuosi vaihtui itse valmistetun tortilla-aterian merkeissä. Omin kätösin nykerretyt tulinen salsa ja guacamole, broilerin maksapalat timjamin kera sekä itse veivatut ja paistetut tortillat antoivat aivan toisen tyytyväisyyden tunteen kuin kaupan fast food -versiot. No, nykyvehnäjauhojen sitko sekä tunarointi Justiinan leipälajissa ynnä ehkäpä liian monta uutta ruokalajia samaan kokkaussessioon kävivät kyllä hiukan hermoon. Sittemmin sain uusia näkökulmia kyseisen aterian valmistamiseen, muilta voi ja pitääkin oppia paljon.

Sittemmin olen suunnannut kohti arkisempaa murkinaa. Keräkaalista saa halvalla maittavaa ruokaa. Itse olen kokeillut muun muassa kaalimakkarapataa, joka maistui perunamuussin ja vihreiden papujen kera mainiolta. Todellista duunarisapuskaa menneiltä vuosilta! Hyvä tapa muuten hämätä itsensä syömään vähemmän makkaraa kerralla. Hapan kaali-porkkanalisäke tuli myös kokkailtua, mutta se vaatii vielä kehittämistä. Ja silakkaa on syötävä vähintään kerran kuussa...

Kylmään talveen sopii mainiosti tulinen punainen chilipaprika, josta innostuin tuon itse tehdyn salsan kautta. Olen lisännyt kyseistä huultenkihelmöittäjää muun muassa kalakeittoon, broilerikastikkeeseen ja risottoon enkä usko kokeilujen vielä päättyneen. Toinen alkuvuoden löytöni oli risottoriisi, josta saa helposti kehiteltyä maukkaita risottovariaatioita. Jutun lopussa yksi kokeiltu resepti hyvän tahdon eleenä tai pätemisen tarpeesta, mistä sitä ikinä tietää.

Hieman olen sotkenut itseäni taas leipomisen saloihin, en kumikiekon vaan jauhon, rasvan, kananmunien ja sokerin maailmassa. Marjapiiras ei aivan onnistunut, ei-niin-sopiva taikinavalinta. Paremmin onnistui perussämpylät: pellillinen täynnä vastapaistettuja, tuoksuvia, melko ilmavia äijäkoon leipiä oli kaiken vaivan arvoista. Räiskäleet ovat niin ikään aina yhtä hyviä. Ei muuten ole paistaminen tyypillisellä isolla teflonilla sittenkään liian vaikeaa, liesi täysille ja rivakat liikkeet kunnon lastalla.

Pieni ote ruoanlaittoajattelustani: puolikas sitruuna käytettävä pian ja pakasteessa lehtitaikinaa leftoverina muutama levy. No, sitruunanpuolikas ja omena paloiksi kattilaan, sokeria päälle ja hillokkeeksi. Levyt sopiviksi paloiksi, siis kahdesta kolmeksi tortuksi. As if anyone knows what that means. Hilloke sisään ja sakarat keskeltä kiinni, tortut uuniin ja hetken päästä suu makiaksi (Marja Tyrni -kanava). Mukava hapokkuus ja taikinan rapeus tummapaahtoisen kahvin kera - simple and effective.

Hyvän ruoan ei tarvitse olla kallista tai aikaa vievää, vaikka saa se sitäkin olla välillä. Itse asiassa sen pitääkin olla ihan vain vaihtelun vuoksi. Aina ei kokkailut onnistu edes ammattilaisilta. Kun välttää happaman naaman, turvottavan olon ja ruokamyrkytykset, on jo oikealla tiellä. Ja vielä se lupaamani reseptintapainen kehitelmä.

Suppilovahverorisotto:

Mitä tarvitset: teräskattila, leikkuualusta, keittiöveitsi, puuhaarukka ja ehkäpä mittoja sekä risottoriisiä, pieni sipuli, yksi kynsi valkosipulia, ruokalusikallinen rasvaa, ripaus suolaa, kasvis- tai kanalientä ja tietenkin kuivattuja suppilovahveroita.

1. Sulata rasva kattilassa, ja lisää 3 dl risottoriisiä kuullotettavaksi.
2. Lisää sekaan 8-9 dl kasvislientä. Itse käytin kaaliporkkanalientä, joka jäi yli aiemmista keittiöaskareista. Jatkoin lientä vedellä ja kasvisliemikuutiolla, jotta riisi oli tarpeeksi nesteessä. Lisää suolaa mieltymysten mukaan (n. 1 tl).
3. Keitä hiljakseen ja vähän väliä sekoitellen 15-20 min.
4. Lisää kuutioitu sipuli reilun kymmenen minuutin kuluttua keittämisen alusta. Liian aikaisin lisättynä sipulista tulee löysää, ei napsakkaa. No, maun mukaan.
5. Lisää hieman sipulin jälkeen hienonnettu valkosipulinkynsi sekä noin kourallinen kuivattuja suppilovahveroita pehmenemään.
6. Risotto on valmista, kun irrallista vettä ei ole ja rakenne on kermainen.

Ohje on mitä on, mutta ruoanlaitto ei saa olla liian vakavaa. Se ei ole tarkkaa kemiaa, minkä itse olen vuosien varrella oppinut. Itse risotto on helpohko valmistaa, maidoton ja lihaton vaan ei suinkaan mauton. Vatsa tulee täyteen eikä ruoka ole mitään semmoista mättöä kuin opiskelijaruokaloiden iäiset, korvista pursuvat lisäkeriisit. Kun teki mieli jälkiruokaa, väsäsin vielä veriappelsiinikiisselin sitruunakiisselin ohjeen mukaisesti. Moni on tuon ruokalajin varmasti keksinyt, itse nautin siitä ensi kerran tietysti äitini tekemänä. Kun sinulle jää puolikas, älä heitä sitä pois. Anna mielikuvituksesi juosta kuin Bolt tai Bekele konsanaan!

Yhdessä kuussa kaikki tämä yhdeltä työttömältä diplomi-insinöörin rentulta, ei hassumpaa. Kun on vähän rahaa, paljon aikaa, elämän nälkä ja villi mielikuvitus, oppii maailmaa katsomaan aivan uudesta näkökulmasta. Moninaiset vivahteet jäävät aistimatta, jos ei ole aikaa makustella elämää.

Not even close to the top but far above the average.

Keep on cooking in the free world.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kattaus 2009

Joka vuosi kiskomme kitusiimme ja survomme suihimme suuret määrät ruokaa ynnä juomaa. Onko se hyvää? Entä terveellistä? Kallista? Eettistä? Älkää minulta kysykö, sillä minulla on vain oma mielipiteeni, vajavainen sellainen se onkin. Oli niin tai näin, ruoka ja juoma saavuttivat huomioni pitkin vuotta 2009 yhä kasvavassa määrin. Ei siksi, että olisin syönyt itseni turvoksiin tai perikatoon, vaan siksi, että ruoanlaitto sattuu kiinnostamaan minua alati enemmän.

Vuonna 2009 söin ja join monta kertaa maittavasti. Monasti sain kiittää muita tarjoiluista, lähinnä sukulaisiani ja tietysti äitiäni. Sen verran mammanpoika olen, että äidin vaikutus ruoanlaittofilosofiaani on selkeä ja kiistaton. Ruoan pitää olla maittavaa, täyttävää ja yleensä edullista eikä allergioita ja dieettejä saa ylenkatsoa. Sattuneista syistä tosin jouduin semmoiseen budjettikriisiin, että ei siinä suuremmin ravintoloissa juostu tai kalliimman puoleisia elintarvikkeita kotiin kannettu. Enpä myöskään voinut (enkä halunnut) pönkittää egoani erilaisin ekologisin tuottein. Valitan, luomu ja reilu kauppa, minulla on teihin sangen heikosti varaa, vaikka en teitä hyljeksikään.

Miten voin siis syödä hyvin, kun ei minulla ole varaa nirsoiluun tai mässäilyyn? No, tietysti opettelemalla itse lisää ruoanlaiton ja hieman myös leivonnan saloja. Työttömällähän on tunnetusti aikaa. Vuoden mittaan valmistuivat siis satunnaisen vaihtelevaan tahtiin lukuisat keitot, laatikot, kastikkeet, munakkaat, kalat, lihat, salaatit, piirakat ynnä muut tekeleet, joita intouduin tekemään. En ole mestarikokki, mutta kertaakaan en onnistunut tekemään syömäkelvotonta sapuskaa. Kerran oli lähellä... Makutuomareita ei tosin juuri ollut herra Jääviyden lisäksi, mutta ei veljenikään valittanut niistä murkinoista, joita hänelle syötin. Hän on sentään keliaakikko, enkä ole myrkytystilaa vielä keittiötekosillani synnyttänyt.

Omakohtainen ruokafilosofiani on alkanut hahmottua taitojeni ja ennen kaikkea kokeilunhaluni kasvaessa. Kemia ja laboratoriot ovat minulle melko tuttuja, joten minua on aiemmin vaivannut liian kirjaimellinen ruokaohjeiden noudattaminen. Ohjeita kyllä sopii seurata ensikertalaisena ja etenkin leivontapuuhissa, mutta muutoin olen alkanut sävellellä omiani yhä enemmän. Nähdäkseni ruoanlaitossa on käytettävä mielikuvitusta, ja mikään ei kehitä sitä paremmin kuin niukkoihinkin resursseihin mukautuminen sekä turhan kiireen välttäminen. Kun kuiva- ja jääkaappisi ovat puolityhjiä etkä ole erityisesti ostanut ruokatarpeita johonkin ateriaan, annat ajatuksen juosta ja loihdit jotakin uutta. Ei siitä varmaan mitään klassikkoa synny, mutta maailmanhistoria tuntee kyllä monta moisen syntyhistorian omaavaa ruokakulttuurin kulmakiveäkin. Pizzataksi on tylsämielisten vitsaus!

Kun on niukka ruokabudjetti, niin oppii arvostamaan juureksia. Perunoista, porkkanoista, sipuleista sun muista aliarvostetuista tarpeista saa jopa makuihmeitä aikaan. Edullista, ekologista - kyllä. Trendikästä - ei, vaan ei sen väliä. Omiksi uusiksi suosikkiaineksiksi nousivat muun muassa tuore inkivääri, chilipaprika ja selleri. Vahvoja makuja, vahva mies - tai niin se luulee. Kasvissyöjiä on kiitettävä parantuneista soijatuotevalikoimista. Soijakerma sopii oikeasti tavallista kermaa paremmin moniin uuniruokiin sekä kastikkeisiin, rakenne on täydellinen ja maku täyteläinen. Keveys kaupan päälle.

Oma lukunsa herkkujen joukossa ovat kotimaiset metsämarjat ja -sienet. Kipeytin pitkän selkäni lapsuuden maisemissa Hauholla Ilmoilan kylän maastoissa mustikoiden ja vadelmien äärellä. Tuskaa lievitti itse leivottu kuningatarpiirakka keltaisessa maissitaikinakuoressa vaniljakastikkeen kera. Marjamies on kuitenkaan bulkkimitoissa ole vaan sienet on minun juttuni. Paletti koostuu toistaiseksi lähinnä helpoista herkuista, vaaleaorakkaista, kanttarelleista ja suppilovahveroista. Sienimetsä on vänkä paikka: ensin ei löydy mitään, mutta sieninenä vertyy hiljakseen. Joskus metsän herkkuja alkaa löytyä solkenaan, ja se tunne on ylevä. Kypsyvien marjojen ja sienien kutsuva tuoksu on jälleen yksi hyvä syy jaksaa seuraavaan kesään. Kermainen sienikastike on erinomaista, soijakermainen suorastaan kuninkaallista. Talven pimeyttä lievittävät osaltaan itse poimitut kuivatut suppilovahverot ja pakastetut marjat.

Ruoka-aineallergiat eivät ole kulinaarinen maailmanloppu. Jos minäkin kykenen tekemään gluteenittomia leipiä, muffinsseja, piirakoita ja pizzaa puhumattakaan lukuisista muista helpommista ruokalajeista, niin se ei ole liian vaikeaa. Hyvää, jopa erinomaista ruokaa voi myös tehdä ilman maitoa, lihaa tai voita. Nirsoilu ja mielikuvituksettomuus on luusereiden hommaa. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta kokeilkaa vuonna 2010 rohkeasti uusia makuja ja aineita!

Totta se on. Join viinaa enemmän vuonna 2009 kuin yhtenäkään aikaisempana vuonna. Tietysti enimmäkseen toisten laskuun. Totesin, että viinanjuonti ei ole lajini. Runsaahko alkoholipitoinen juomailu reilun aterian yhteydessä ei kuitenkaan ole sama asia. Väistämätön mieltymykseni juomissa on edelleen: vähemmän ja laadukasta kuin enemmän ja bulkkia. Alkoholijuomat ovat parhaimmillaan maisteltuina hyvässä seurassa vailla kiireen häivää.

Eräs parhaista saamistani lahjoista on kummitätini minulle rippilahjaksi antama Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa-kirja. Täynnä perusreseptejä, joita voi muokata tuntemusten mukaan. TV:n ruokaohjelmat ovat toisinaan hyvä inspiraation lähde. Katsokaapa vaikka No Reservations -ruoka/matkailuohjelmaa, Anthony Bourdain viihdyttää myös sanojen ja huumorin ystävää. Top Chef -sarjaakin aloin viimein seurata ja joitakin muitakin perinteisestä studiokeittiöformaatista poikkeavia sarjoja satunnaisesti.

Vuonna 2010 minulla on toivottavasti vähemmän aikaa tuumailla ruoanlaittoa. Ei siksi, että se olisi tylsää, vaan työn tarpeellisuuden vuoksi. Toivottavasti kuluva vuosi tuo mukanaan kuitenkin enemmän mahdollisuuksia jakaa ruoanlaitto- ja ruokailuhetkiä muiden makuja ja pohdintoja arvostavien kanssa. Slow food maistuu kaiken muun hyvän lisäksi inhimillisyyden parhailta puolilta. Eikä se fast foodkaan ole välttämättä tympeätä rasvaa luontoa tuhoavissa kertakäyttökääreissä. Vielä kun joku hoitaisi tiskit tai edes korkeamman tiskipöydän!

Omia bravuureitakin alkaa ilmaantua kokeilujen myötä: silakkarullat, lihapullat, kanttarellikastike, konjakilla maustettu omenapiirakka, uunipuuro, punajuurivuoka, perunaruoat. Tänä vuonna lisää, toivottavasti. Lupaan kuitenkin tarjota oman syvällisen seurani lisäksi myös itsetehtyä ruokaa niille, jotka luonani tulevat vierailemaan (ennakkovaroituksen pohjalta). Muistakaa: ruoka-aineallergiat >> ruoka-aine-ennakkoluulot.

Maistakaa ja muistakaa myös vuosi 2010!