Vuosi etenee vinhasti, mutta blogi on jäänyt kovin heikkoon jamaan. Yritän korjata asiaa, mutta vanha vihulainen Aloituksen vaikeus kampittaa ajattelijaa.
Joka tapauksessa vuosi on edennyt jo neljänteen golfin major-turnaukseen saakka. Juuri käynnistynyt USPGA Championship, Glory's Last Shot amerikkalaisittain, on osin suotta saanut maineen vain sinä neljäntenä majorina. Tosin kisalla ei ole yhtä selkeästi omaa luonnetta kuin muilla kolmella golfin majorkoitoksella, mutta mahtavaa viihdettä golfin parissa on tarjolla. Jos nyt joku onneton sattuisi ajattelemaan, että blogisti on aivan väärässä mieltymyksineen, niin se joku voi ihan rauhassa nauttia yksinkertaisemmista tai kapoisemmista makuvivahteistaan.
USPGA kisataan tänä vuonna Whistling Straitsin kentällä (Kohler, Wisconsin) Michigan-järven rannalla. Edellinen suurkisa, luullakseni myös ainoa, siellä oli vuoden 2004 USPGA. Kauden muut majorithan kisattiin vanhoilla ja toisistaan poikkeavilla kentillä, joiden historia on monin verroin Whistling Straitsia merkittävämpi. Tällä kertaa kenttä ei tarjoa luonnollisuutta, historiallisuutta ja kuuluisia väyliä esteineen, mutta oiva näyttämö loisteliaine maisemineen se kuitenkin on.
Arkkitehti Pete Dye kumppaneineen on luonut täysverisen links-henkisen kentän entisellä, vieläpä täysin tasaiselle, lentokentällä. Maata on siirretty tolkuttomasti ja puskutraktoria on vingutettu, Michigan-järvi on tuotu mukaan peliin ennen kaikkea psykologisena ja maisemallisena elementtinä ja alueelle on kaivettu ilmeisesti alun toista tuhatta bunkkeria. Tarkemmin kenttään voi tutustua TV-lähetysten ohella USPGAn kotisivuilla ja GolfClubAtlaksessa. Geneerisyys ei mielestäni voi koskaan eikä missään peitota luonnollisuutta, mutta parhaimmillaan voidaan keinotekoisesti loihtia dramaattisia ja näyttäviä ilmestyksiä. Tässä herra Dye on jälleen onnistunut, mutta toki hänen ansioluettelostaan löytävät sellaiset monsterit kuin TPC at Sawgrassin Championship Course ja the Ocean Course at Kiawah Island.
Kuka nostelee Wannamaker Trophya maanantain vastaisena yönä? Tiger on sotkenut siviilielämänsä ohella pelinsä, Mickelson kärsii psoriasiksesta, Westwood on ulkona kisasta vammojen takia. Pytylle riittää ottajia, mutta viikon onnistujan veikkaaminen on vaikeaa jopa golfasiantuntijoille. Kenties nuorten pelaajien esiinmarssi saa jatkoa, itse veikkailin tällä erää amerikkalaisia Young Gunseja. Toki eurooppalaisten voitto olisi hieno asia. Golf on kuitenkin siinä mielessä erittäin harvinainen laji, että jopa kaikista suurimmissa kisoissa on useita kymmeniä mahdollisia ehdokkaita voittajiksi. Sanokaapa jokin toinen laji, jossa tuo pitää paikkansa.
Katselen jälleen kerran ammattimiesten pelisuoritusten ohella kaihoten kilpa-areenaa. Jos sellaiselle kentälle pääsisi itse pelaamaan, niin taitaisi tulla kyykytystä sunnuntaisutijalle, liian vähän pelanneelle, olan takaa ja isän kädestä. Ne näkymät Michigan-järvelle, pitkän heinän saartamat parketinomaiset viheriöt ja aaltoilevat väylät, turmiollisen ankaralta näyttävät hiekkaesteet... Siinä olisi kuitenkin jo muisteltavaa kerrakseen. No, ehkä jonakin päivänä minulla on vihdoin aikaa ja rahaa tarpeeksi, että voin alkaa kiertää arkkitehtonisesti merkittäviä golfkenttiä maailmalla. Siihen saakka on haaveiltava TV:n ääressä.
Katselkaapa huviksenne edes hetken verran USPGA Championshipiä. Jos innostutte urheilusta laaja-alaisesti ja pidätte komeista näköaloista, voi tämä lysti kolahtaa ja koukuttaa. Muutoin, no, eihän kukaan kaikesta pidä. Ei edes generalisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti