Nyt se on ohi! Ai mikä? No, minun tapauksessani ei kesän tissutteluputki, saati kesäloma, puhumattakaan jälleen yhdestä parisuhteesta. Ohi on työttömyysputki, kun syyskuu juuri koittaa. Kaksikymmentä kuukautta olin virallisesti työtön, mutta nyt pääsen vihdoin pätkätöihin käsiksi. Onneksi nykyajan nuorilla on niin helppoa, kun kaikki yhteiskunnassamme - peräti maailman parhaassa - valmiiksi tehty!
Suhtautuminen työhön on pitkälti pielessä. Ei ole tarvetta kiistää työnteon moninaista merkitystä yksilölle ja yhteiskunnalle, mutta ei se saa olla myöskään koko elämä. Työ ei tekemällä lopu eikä siitä saatava hyöty jakaudu oikeudenmukaisesti, sanovatpa herrat ja rouvat mitä tahansa. Sietämätön virhe on kuitenkin nostaa kädet pystyyn ja antaa haitallisen työkulttuurin elää ilman todellista arviointia. Yhtä hölmöä on hurskastella omasta poterosta käsin sillä, miten huonoja kaikki muut - ne erilaiset pirulaiset - ovat omaan itseensä verrattuna.
Minä en halua enkä edes voi suhtautua työhön kuten suuret ikäluokat ovat tottuneet. Työ ei ole elämän keskiö, vaikka se on toki yksi peruspilareista. Enää ei edes ole mahdollista tavoitella menestyksekkäästi suurin joukoin alati korkeampaa asemaa, suurempaa palkkiotasoa ja mittavampaa kulutusta. Kestävä tapa elää edellyttää niin henkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisestikin hallitumpaa inhimillistä toimintaa. Ehkä olemme kypsiä siihen, mutta todennäköisyys saisi olla suurempi. Itse aion kuitenkin yrittää omassa pienessä elämässäni sijoittaa työn sopivaan rooliin.
Suomalaisen yhteiskunnan suhtautuminen työhön on osoittautunut reilun parin vuoden aikana ongelmalliseksi omassa kokemuspiirissäni. Varusmiespalvelus - paljolti sangen tehotonta ajantappoa - sattumalta huonoon taloudelliseen aikaan vaikeutti työmarkkinatilannettani varmasti. Täysin aikaansa jäljessä oleva byrokraattinen tukijärjestelmä aiheutti paljon hiusten haromista huolissaan. Ei siis sillä tavoin kuin kosmetiikkateollisuuden puffeissa. Because you're worth shit. Työmarkkinatukijärjestelmämme tekee varsin vaikeaksi erilaisten keikkatöiden tekemisen työttömyysaikana. Ay-liikkeetkin saisivat herätä siihen todellisuuteen, että työurat muuttuvat pirstaleisemmiksi. Se voi olla erittäin huono asia, jos työnantajat saavat mellastaa mielivaltaisesti ymmärtämättä ihmismielen toimintaa ja nokka kiinni kvartaalistatistiikassa. Toisaalta vaihtelevuus on parhaimmillaan sellaista, joka turvallisissa perusraameissa auttaa ihmisiä luomaan uutta jämähtämättä tottumuksen turpeeseen. Aito, rehellinen, ytimekäs kannustus on aina virkistävää vaan niin kovin kitsaasti saatavilla.
Minä voin nyt pyrkiä tekemään työni hyvin ja luottamaan siihen, että uusia ovia aukenee myös ilman palokirveellä hätätilanteissa suoritettua survomista. Roolin vaihdos päätoimisesta työttömästä päivätyöläiseksi ei ole aivan yksinkertaista. Harrastuksiin jää paljon vähemmän aikaa, vaikka rahaa ansaitseekin sen kompensoimiseksi. Päivärytmi olisi myös rukattava takaisin perinteikkäämmäksi, sillä ilman riittävää lepoa ei luova työ onnistu ainakaan ansiokkaasti. Liikunta ja hyvä ravinto ovat myös edellytyksiä menestyksekkäälle jaksamiselle työelämän melskeissä. Siinäpä on minulle tavoitetta kerrakseen. Käsitykseni hyvästä elämästä tuntuu selkenevän hiljalleen, mutta sen siirtäminen käytäntöön ei ole helppoa. Tiedostaminen on metka asia, se voi hajottaa tai koota mielen...
Toisekseen meni taasen putki poikki blogin heitteillejätössä. Parasta on vetäytyä horisontaaliin, vaikka valvominen yökyöpeliä houkuttaa. Manifesteja ehtii laatia huomennakin. Vai kuinka, viherpersu kokkaridemari kepulivassari kristillissitoutumaton rantasvedu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti