Paluu blogin ääreen. Viime aikoina kirjalliset tuotokseni ovat keskittyneet oikeastaan vain aina niin mukaviin työhakemuksiin. Niitä nyt ei oikein voi tehdä vain copy-paste -linjalla, mukaan on sotkettava vielä ainakin yksikköoperaatio moderate. Oikeastaan olen hakenut palkatonta harjoittelua, koska näin on näreet työvoimakoulutuskurssilla. Nyt katsotaan, kelpaako äijä tekemään edes palkatonta työtä koulutustaan vastaavalle alalle. Kyseessä on siis perinteinen jalkaa ovenväliin -tilaisuus: jää nähtäväksi, pääsenkö sisään vai murtuuko jalka.
Maailma on mennyt sellaiseksi, että itseään on tuotteistettava ja myytävä päivästä toiseen. Entä jos tuotteellesi, omille kyvyillesi ei ole markkinoita? Valehteletko, siis johdatko asiakasta harhaan tuotteesi markkinoinnissa, lähdetkö kehittämään itsestäsi uutta tuotetta vai lopetatko toimintasi? Väitän röyhkeästi, että kukaan meistä ei oikeasti jaksa elää tuommoisten pelisääntöjen maailmassa alituiseen. Moni tosin kehtaa vaatia toisilta sitä, mihin itse ei pysty kykenemään. Mikäs se olikaan maailman vanhin ammatti? Keisarin uudet vaatteet... Tulee niin likainen olo, kun myy itseään päivästä toiseen eikä tavara edes mene kaupaksi.
We people are indeed critical, that is, hypocritical.
Olen joutunut tottumaan siihen, että joudun kerta toisensa jälkeen palamaan lähtöruutuun ja ruotimaan omaa toimintaani läpikotaisin. Minusta tuntuu, että joudun - monien muiden tavoin - pelaamaan tiukemmilla säännöillä kuin ne, jotka pitävät itseään korkeassa arvossa. Olenko siis sankari tai luuseri? Tuskin kumpaakaan. Olen vain ihminen, joka haluaa tehdä mielekkäitä asioita ja tuntea olevansa arvokas. Pakko on tunnustaa, että alkaa käydä kärsivällisyyden päälle jatkuva koettelemusten tie. Katteettomat lupaukset eivät kanna elämässä, vaikka ne olisivat peräisin korkeimmilta mahdollisilta tahoilta.
Työtä hakiessani olen paljolti sen varassa, että jokin työnantaja tai henkilö näkisi minussa kehityspotentiaalia. Minä tiedän kykeneväni monenlaisiin töihin ja kehitykseen. Voisin jopa väittää omaksuneeni elinikäisen oppimisen ideologian ellei se kuulostaisi niin pirun kliseiseltä konsultti/markkinointipuheelta. Valmiina ihmisenä en voi itseäni myydä työ- tai yksityiselämässä, sillä en suinkaan tahdo teeskennellä olevani jotakin muuta kuin olen. Kun ihmisestä tulee valmis, hän lakkaa olemasta ihminen.
En ole työtön siksi, että olisin liian huono ja kyvytön. Osaamisen ja asenteen suhteen minulla ei ole mitään hätää, minkä minulle todistaa kokemukseni monenlaisista yhteisöistä. Olen työtön, koska ajoitukseni oli taas väärä. Sille en paljon voinut. Olen kenties työtön, koska en halua myydä itseäni keinoista riippumatta. Ehkäpä asiaan vaikuttaa myös suhteiden ja kannustuksen puute - siis oikeanlaisessa muodossa. En ole sellainen pässi, joka menisi lieassa minne tahansa, vaikka itsepäisyyttäkin minussa hieman on. Toisaalta pässit eivät kyllä taida tunnistaa itseään peilistä...
Eipä ole juuri vaihtoehtoja. Kovasti on yritettävä parantaa tilannettaan silloin, kun siihen riittää voimia. Muulloin on kerättävä energiaa ja generoitava luovuutta. Kurssi jatkuu ja uutta oppia on tarjolla. Ehkä rypistely palkitaan, ehkä ei.
On vain yksi tie ylöspäin, sanoi Entinen mies, kun kaivoon putosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti