sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Immateriaalisten innovaatioiden anastus

Urheilulehti 4.3.2010, numero 9/2010:

Kannen kuvassa herra Kovalainen ja pääotsikkona:

Heikki, 28. Jokaisella on oikeus omaan Lotus-hetkeensä. (www.urheilulehti.fi)

Ärrin murrin äkämystynyt murmeli! Ryöstivät, riistivät taasen minun jo kauan sitten vuonna 2009 keksimän ironisen toteamuksen. Heti kuultuani Kovalaisen Lotus-sopimuksesta ja nähtyäni aiemmin sen wc-paperimainoksen väänsin tuon lausahduksen kasaan. Käytinkin sitä. Painoivat sen lehteen, omaan laskuun, vasta nyt. Perkules!

Sattuuhan sitä, ideoita ja ajatuksia lainataan tuon tuostakin ilman ihmeempiä oikeuksia. Tämä nyt ei vain ole ensimmäinen kerta kohdallani. Esimerkiksi Viivi ja Wagner -sarjakuvassa on lukuisia kertoja ollut sellaista sisältöä, joka on kuin suoraan minun ja veljeni hullusta mielikuvituksesta anastettua. Röhnö Sikasen maailmassa pingviinit kaapissa, suunnattomat pullanhimot ja älyttömät mielleyhtymät ovat ainaista todellisuutta. En tosin ymmärrä, mistä Juba Tuomola on ammentanut samaa tavaraa sarjakuvaansa. Teollisuusvakoilua tai sielunveljeyttä, hitostako sen tietäisin!

Onneksi olen tuunannut oman puppugeneraattorini sellaiseen latinkiin, että sitä ei voi ammentaa tyhjiin. Ei ainakaan niin kauan kuin vältän sairastumisen kuolettavaan tylsämielisyyteen.

Admit it. You are insane. We all are. Find the constructive power of your personal madness.

Blogistic issueS - branding personal insanity. Since 2009.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti