Minä olen se mies

Oletteko nähneet elokuvia, joissa se kunnollinen kaveri jää aina langalle soittelemaan, vaikka olisi usein parasta mitä on tarjolla? Niitähän riittää ja tosipohjaakin taitaa olla.

Yksi kalenterivuosi on taas päättymäisillään eikä näin voi enää jatkaa. Yksinäisyys on kaikista pahinta, koska mikään saavutus ei tunnu lopulta miltään ja vastoinkäymiset tuntuvat herkästi liian suurilta. Onneksi en ole täysin yksin, mutta paikalla jumittaminen täytyy saada loppumaan. Nyt vedetään niin sanotusti höyryillä, kun alkaa ukosta polttoaine loppua. En jaksa antaa itsestäni parasta töissä enkä läheisten ihmisten parissa, kun olen tyytymätön elämäntilanteeseeni. Jos en tätä kertoisi, eivät useimmat tuttavani varmaankaan mitään arvaisi.

Vaadin itseltäni paljon vaan en aivan liikaa kuten takavuosina. En halua rakentaa elämääni teeskentelyn varaan, olipa kyse ihmissuhteista tai työurasta. En suostu muiden pompoteltavaksi enää, mutta koville on ottanut päästä eroon liiallisesta kiltteydestä. Minulle on turha tulla lässyttämään, aukomaan päätä tai lirkuttelemaan, jos ei ole valmis yllättäviin vastauksiin. Tunnustan virheeni, pyydän anteeksi, annan kiitosta, autan voimieni mukaan, edellytän parempaa. Näytän sen, jos minua sattuu. Haastan ihmiset ympärilläni ajattelemaan elämää enemmän. Sen lupaan niissä rajoissa, joissa elän.

Ei hätää! Minulla ei ole mitään tarvetta käyttäytyä tylyn tuntuisesti ellei vastapuoli sitä toiminnallaan saa esiin. Ajattelemattomuus ei kelpaa syyksi huonojen tapojen jatkamiseen, tietoinen typerä käytös suorastaan vaatii ulkopuolista puuttumista. Nyt saa riittää minunkin satuttaminen, oli syy mikä hyvänsä. 

Silti olen edelleen pohjimmiltaan kärsivällinen ja lempeä mies, joka ei halua loukata muita. Liekö sitten perimä, kasvatus tai vakaumus.

On varsin pirullista, kun ei jaksa olla iloinen muiden puolesta vaan jatkuvasti kokee kipua nähdessään toisten onnea. Ja toisaalta usein huomaan, että ihmiset eivät osaa arvostaa ihmissuhteitaan. Sepä vielä entisestään suututtaa, kun itse ei tunnu pääsevän osalliseksi mahdollisuudesta rakentaa perhettä. Olen aivan ehdottomasti perheihminen eikä elämäni monista hyvistä puolistaan huolimatta tunnu kaiken kaikkiaan onnelliselta ilman perhettä. Onnekseni minulla on sentään läheiset välit sisaruksiini.

Joku voisi sanoa, että hanki lemmikki. Ei auta paeta tosiasioita, tässä ei musti tai mirri nyt riitä. Toisaalta voisihan niitä naisia lähteä niin sanotusti metsästämään, sillä kaikki miehethän niin toimivat. Paskapuhetta! Kaikki teeskentelyyn perustuva on tuomittu epäonnistumaan lopulta. En ole vain normijannu vaan myös paljon enemmän. Tai ehkäpä lähdenkin jahtiin lopulta, jos kaunistelematta sanottuna vitutus tarpeeksi kohoaa. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla, sanotaan. 

Kun elämä ajaa tekemään tekoja, jotka tietää huonoiksi omatunnolleen, repii se sisintä. Ja turha muuten on kenenkään tulla hurskastelemaan, se jos mikä minua voimakkaasti syljettää. Itse asiassa olen jo jonkin aikaa toiminut useissa tilanteissa sillä periaatteella, että annan takaisin sanojeni ja ajatusteni voimalla, jos joku tulee eteeni hölmöilemään. Eipä ole muuten enää paljon tullut halpahintaisia neuvoja ja pään aukomista. Ehkä se tietynlainen kypsyminen huokuu ulospäin.

Kulunut vuosi on toki tuonut minulle paljon hyvää. Minulla on kyky tulla hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mutta se yleinen pintataso ei tuo täyttymystä minulle mitenkään. Osaan kohdata lapset ja vanhukset, miehet ja naiset, suomalaiset ja ulkomaiset, he joilla on asemaa sekä he joilla sitä ei ole. Kaikki lähtee avoimuudesta, kiinnostuksesta ja nöyryydestä. Pintaliitäjät ja kaikenlaiset feikit, heitä en jaksa. Kovia kokeneet ihmiset, jotka ovat löytäneet jonkin rakentavan syyn nousta uudestaan jaloilleen, heidän seurastaan nautin.

Olen kuullut useasti, että minun pitäisi kirjoittaa enemmän. Myös joitakin puheitani on muisteltu vielä vuosien jälkeenkin. Lisäksi minut ilmeisesti tunnetaan kaverina, joka saa ihmiset nauramaan muillakin kuin niillä halvoilla kikoilla. Ilmeisesti kyky yhdistää toisaalta muoto ja sisältö, toisaalta syvällinen ajattelu ja huumori on sekä harvinainen että vaikeasti käsitettävä. Kunpa jaksaisin etsiä minulle sopivaa tapaa työstää kokemukseni yhteiseksi hyväksi. Yksinäisyys on kaverimiehelle kryptoniittiä, mutta sen lääkitseminen saa hänet puhkeamaan todella kukkaan. Kenties.

Taistelen edelleen pääasiallisen heikkouteni kanssa jatkuvasti. Tuumin asioita usein liikaa ennen kuin pääsen alkuun. Silloinkin, kun ulkopuolinen saattaa luulla minun päässeen rivakasti käyntiin, on sisäinen prosessi ollut jo pitkään päällä. Toisaalta alkuun päästyäni vahvuuteni tulevat esiin enkä jätä asioita herkästi kesken. En ole luovuttaja enkä kostaja. Pyrin parempaan. Elin pitkiä aikoja mieli murtuneena vailla itseluottamusta, mutta vähitellen on ääni muuttunut kellossa. Hyvä itseluottamus rakentuu vain itsetuntemuksen kautta - yleensä siihen tarvitaan reilu annos vastoinkäymisiä.

Uusi vuosi alkaa. Nyt on vedettävä niillä vähillä voimilla, joita on jäljellä. Pelaan golfia ja harrastan liikuntaa sopivassa määrin muutenkin. Seuraan urheilua. Tartun esiintymismahdollisuuksiin, mikäli niitä siunaantuu. Laitan ruokaa ja maistelen oluita. Ja täytyy uusille viskilaseillekin arvoistaan käyttöä kehitellä. Kirjoitan tai luen, kun siltä tuntuu. Viljelen elämänmakuista hieman vinoa huumoria. Kuuntelen musiikkia, joka minua jollakin tavoin liikuttaa. Lähden reissuun sopivien tilaisuuksien tullessa ja lavennan hiljakseen tietämystäni kulttuurin eri ulottuvuuksista. Voimia on jostakin saatava, jotta jaksaa kohdata elämän ikävämpiä puolia.

Minä olen se mies, joka on ilmeistä enemmän. Olen intohimoinen, päättäväinen ja tunteikas, vaikka sitä ei ehkä ulospäin moni uskoisikaan. Toivottavasti en turhaudu niin pahasti, että ajaudun tekemään huonoja päätöksiä. Nyt olen niin sanotusti vaa'ankielen asemassa. Kukaan ei jaksa yksikseen, en minäkään. Jos palan loppuun, siitä on haittaa kaikille lähipiirissäni. Eniten minulle itselleni. Muistakaa, että sama pätee teihinkin!

Jos et tunne itseäsi, miten voisit tuntea ketään muutakaan. Opettele olemaan oma itsesi, älä pyri olemaan jokin haavekuva. Aito anteeksipyyntö ja anteeksianto ovat edelleen järisyttäviä tekoja. Myös vuonna 2013.

Tali ihan taloiksi

Urheilulehti 47/2012, 22.12.2012:

Helsingistä loppuu rakentamistila kesken. Mihin lisää asuntoja? Ilmainen vinkki: Länsi-Helsingissä, vain kuusi kilometriä keskustasta, on 18-reikäinen Talin golfkenttä. (pieni kaneetti sivun laidassa)

Näin näppärästi sanailee muuan Topias Kauhala, jonkin sortin urheilutoimittaja. Ehkäpä, parahin Topias, ajattelit olevasi oikein taitava tässä pienessä heitossa, jota ei oikeastaan pitäisi edes nostaa esille. Sen verran tavanomaista rutinaa se on. Toisaalta sainpa vihdoin syyn palata tähän aiheeseen, joka synnytti myös Suomen golfpiireissä jonkinmoista parran pärinää taannoin. Ja otsikko oli tietysti jo valmiina.

Olen penkkiurheilumies, arkiliikkuja ja golffari. Usein kertoessani harrastuksestani törmään siihen vanhaan ennakkoluuloon, että golfhan se vasta eliitin harrastus on. Toisaalta onhan se kiva kuulua eliittiin! Ja jos minä niin sitten koko Suomen keskiluokka varmaankin. Tällä kertaa väite esitetään lehdessä, joka julistautuu Suomen parhaaksi urheilun saralla. Kritiikki kuuluu asiaan, mutta sen pitää olla perusteltua ja monipuolista. Yksittäiset heitot kuuluvat tätä nykyä some-sukupolven päivittäiseen repertuaariin, vaikka niitä kaikilla muillakin foorumeilla toki alati viljellään.

Talin kartanon mailla on tosiaan golfkenttä, vieläpä 18-reikäinen ja Suomen vanhin. Jäsenjono on pitkä, vaikka jotkin vaikutusvaltaiset tahot ovat sen kuulemma ohittaneet. Pelaamaan ei pääse joka jannu hetken mielenjohteesta eivätkä kaikki Helsingin Golfklubin jäsenetkään taida olla ihan tässä päivässä ja arkisissa ongelmissa kiinni. Helsingissä tarvitaan kaavoitettavaa tonttimaata, joten eiköhän korvata eliitin kolopallopuisto betoniviidakolla. Samalla voisimme tutkailla muitakin vaihtoehtoja ihan maallikkopohjalta, koska kaikkihan me olemme kaavoittamiseen päteviä.

Toinen suosikkikohde tonttimaaksi on vanha Malmin lentokenttä. Sieltäkin saataisiin hyvää tilaa, jos vain jokin ympäryskunta ottaisi pienkonekentän riesakseen. Malmin kenttää voidaan myös puolustaa historiallisin perustein, mutta ei sinnekään tavallinen veronmaksaja pääse tuosta vaan telmimään.

Entäs sitten siirtolapuutarhat. Ne voitaisiin myös kaavoittaa, sillä onhan se tonttimaa ryytimaata arvokkaampaa. Saataisiin eri puolille Helsinkiä useita uusiokohteita - Tali, Vallila, Herttoniemi vain muutamia mainitakseni. Kuten julkisille golfkentille myös siirtolapuutarhoihin pääsee kyllä tietyille poluille kuka vain kävelemään. Kaikki vain eivät pääse pottua viljelemään ja mökkielämää viettämään aivan kivikaupungin välittömään läheisyyteen.

Keskuspuisto on kiva juttu, mutta moniko metsästä vieraantuvassa pääkaupungissamme todella hyödyntää siellä muuta kuin hiekkateitä. Ehkäpä voitaisiin samalla arvioida, olisiko parempi kaataa puut ja pystyttää tilalle massatuotantona monikerrostorppia kasvavalle senioreiden joukolle.

Santahamina tonteiksi. Eihän Helsingin rajojen sisällä tarvita myöskään armeijan varuskunta-aluetta. Tukekaamme rauhan tietä ja kauniiden rantojen tuomia bisnesmahdollisuuksia. Sieltä Santahaminan kulmilta voisi muuten löytyä jokunen pienempi saarikin tulevien merellisten kaupunginosien pohjaksi.

Viikin pellot ovat nyt hyödyntämättä. Ei kun bulvaanit asialla ja metroon pieni sivuhaara. Jälleen lisätilaa Helsingin kasvulle. Korkeasaaresta myös eksoottiset eläimet vapaaksi ja nostokurjet aitaukseen saman tien!

Topias on futismiehiä. Eihän kuningas jalkapallokaan voi jäädä Helsingin kasvun tielle. Muutama vanha potkupallokenttä voitaisiin myös muuttaa kerrostaloyhtiön alustaksi. Eihän ne lapset enää ulkona viitsi pelata, kun voi palloilla virtuaalimaailmassa. Ja toisaalta saataisiin kenties muutama ulkomaalaistaustainen lähiönuori potkimaan sitä palloa vaikka ostarin pihassa. Brasilia! Afrikka! Huuhkajat arvokisoihin uusvanhoin kikoin 2030-luvulla. Ja HuMu-työryhmän hengessä kaikkien lajien suorituspaikat Stadissa liipasimelle, jos ei ala mitaleita ropisemaan. Asunnon tarvitsee jokainen, urheilua ei niinkään. Kävellä voi vaikka kolmatta linjaa, juosta tyhjän päälläkin.

Ja sitten vielä hieman metropolipolitiikkaa. Talin vieressä, Espoon puolella, on Vermo. Kaviouran voi myös vetää jonnekin kehien ulkopuolelle, jolloin vapautuu lisää hyvää rakennusmaata. Espoo ja Vantaa ovat metsää täynnä, katsokaapa vaikka teräslinnun ikkunasta seuraavan kerran, kun valoisaan aikaan taivaalta laskeudutte. Karttakin saattaa vähän auttaa hahmotuskykyisiä.

No niin, rauhoitutaanpa. Ihmisillä tuntuu olevan suunnaton tarve heitellä ilmoille kaikenlaisia populistisia purkauksia. Metropolialueen todellinen kehittäminen ei vain lähde käyntiin kateuden virittämistä yksittäisistä roiskaisuista. Länsimaisissa kaupunkirakenteissa autoilu lohkaisee usein järjettömän paljon tilaa, mutta sitä ei saa edes kyseenalaistaa. Useimmat ihmiset kuitenkin kaipaavat kaupunkirakenteeseen puistoja ja muita vastaavia alueita, jotka pehmentävät elinympäristöä. 

Helsinkiä voidaan tiivistää monin konstein eikä Suomen golfin syntykodin tuhoaminen olisi kovin järkevää toimintaa. Todelliset urheiluihmiset eivät edes heittele tuollaisia juttuja paitsi leikillään, laji-ihmiset sen sijaan näin tekevät. Suomessa kateus on tosin maan tapa. Olisi sinänsä mielenkiintoista kuulla, mitä Museovirasto, erilaiset perinneyhdistykset ja kansalaisliikkeet olisivat Talin asvaltoimisesta mieltä. Vähän on meillä täällä ihmisvilinässä tilaa, jos ei yksi golfkenttä mahdu pääkaupungin keskustan lähiseudulle. Historiallisista syistä on maailmalla lukuisia kenttiä paljon kalliimmilla ja ahtaammilla paikoilla.

Se on aika selvää, että uusia golfkenttiä ei tuollaisille Talin kartanon tyyppisille paikoille enää voi tehdä. Nykyaika tuo sellaisia kenttiä kuin Vuosaari entiselle maankaatopaikalle tai Tapiola Golf vanhalle kaatopaikalle. Kannattaa käydä tutustumassa niihin maisemiin ilman eväänä olevia golfantipatioita! Jos jonkun mielestä näissä paikoissa on golf huono juttu niin sitten on ehkä syytä tarkistaa pää aivotärähdyksen varalta. Sepä onkin monessa joukkuepallopelissä liian tavallista.

Alkuun palatakseni, kenties tässäkin tapauksessa piikki toisten suuntaan lähti huonona hetkenä. Ehkäpä Topias oli palloilemassa Talin futiskentällä siinä golfkentän 2. ja 4. väylien tuntumassa. Ruoho aidan toisella on tunnetusti vihreämpää, minkä havaittuaan toimittajaparka halusi tuhota moisen hankalasti käsitettävän liikuntapaikan. Futiskenttä se on toista maata: ei erilaisia ruohoalueita, hiekkakuoppia, vesiesteitä tai puita - vain tasaista vihreää peltoa, joka on helppo ymmärtää.

PS. Nyt tuli blogin century break. Sataan postaukseen pääseminen kesti lähes kolme vuotta. Vanha vika vaivaa, vaikea on päästä alkuun, vaikka pää tulvii aiheita ja sanottavaa. Jatkan kritiikin, huumorin ja vakavien aiheiden linjalla. Elämä lyhyt, teksti pitkä!

Kohti kulhoa

Ei siitä ole pitkää aikaa, kun minäkin suhtauduin amerikkalaiseen jalkapalloon eli jenkkifutikseen hieman alentuvasti. Isojen miesten rymistelyä, jossa palloa ei juuri potkita. Ihan toista kuin se oikea jalkapallo. Kaudessa pelataan todella vähän otteluita, ei siis mitään NHL:ää. Ne vähät matsit kestävät sitten liian pitkään.

Olin väärässä. On itse asiassa erittäin hyvä pelata rajoitettu runkosarja, sillä turhia otteluita ei juuri ole. Kierros kerran viikkoon vajaan puolen vuoden ajan pitää hyvin mielenkiintoa yllä. Pudotuspelit vedetään tietysti kerrasta poikki -periaatteella, joten panokset ovat kovat ja yllätykset taattuja.

Jenkkifutis on erittäin taktinen peli, jossa jokaisella pelaajalla on selkeästi oma roolinsa. Kaikki tehdään myös televisioinnin ehdoilla. Ilmeisesti juuri NFL Films on ollut kehittämässä ensimmäisenä nykyaikaisen urheilutelevisioinnin keinoja. Itse en vielä hahmota kaikkia eri pelipaikkoja enkä taktisten kuvioiden hienouksia. Ei ole tullut toistaiseksi halua lukea sääntöjä ja taktiikoita. Vähitellen ne jutut hahmottuvat, kun tarpeeksi seurailee.

Tämä kausi on ensimmäinen, jota olen seurannut alusta asti. Ilokseni pienoiseksi suosikikseni viime kauden lopulla muodostunut Atlanta Falcons johtaa koko liigaa ja on ainoa toistaiseksi tappioton joukkue (7 - 0). Kaikki voitot eivät tosin ole tulleet helposti edes heikompina pidettyjä vastustajia vastaan. Muita alkukauden perusteella kovia porukoita ovat Houston Texans, Chicago Bears ja NY Giants. Kestosuosikeista Packers, Patriots, Steelers ja 49ers ovat päässeet myös hyvään vauhtiin, vaikka alku ei sujunutkaan ongelmitta. Ravensin hyvää alkua varjostaa runsaat loukkaantumiset.

Kun puhutaan amerikkalaisen urheiluviihteen ykköslajista, niin tietysti aina nostetaan joitakin yksilöitä valokeilaan. Peyton Manningin tehokas paluu. Pelinrakentajasensaatio Robert Griffin III (RG3). Säkityskone JJ Watt (Swat). QB:t nousevat aina eniten esiin, mutta onhan niitä kovia ukkoja paljon muillakin pelipaikoilla.

Runkosarjan ollessa osin puolivälissä voidaan alkaa tosissaan spekuloida, mitkä joukkueet ovat vahvasti menossa pudotuspeleihin. Toiset jengit sen sijaan ovat jo käytännössä kyntäneet itsensä ulos niistä kuvioista (Chiefs, Jaguars, Panthers, Browns, jopa Saints). Kriittiset loukkaantumiset, joita jatkuvasti tapahtuu, voivat tosin muuttaa yksittäisten joukkueiden suuntaa nopeastikin.

Kausi jatkuu, ja sitä on hyvä seurata Nelosen Pro-kanavilta suorana. Etenkin jos jaksaa kukkua yöllä. Kolme suoraa matsia viikossa ja lisäksi Viasat Sportilta jälkilähetys neljännestä viikottain. Eikä tarvitse sietää suomalaisselostusta. Lisäksi voi käydä katselemassa highlightsit nfl.comissa. Toivottavasti Falcons menee pitkälle ja nähdään paljon tiukkoja otteluita sekä vähän loukkaantumisia!

USA vastaan Eurooppa - episodi 2012

Nyt on jälleen Ryder Cupin aika. Kyseessä on golfin historian merkittävin ja suurin joukkuekilpailu, jossa Yhdysvaltain ja Euroopan parhaimmistot vääntävät maineesta ja kunniasta. 

Ammattilaisgolfissa pelataan nykyisin lähes aina lyöntipeliä omaan laskuun. Ryder Cupissa tilanne muuttuu, sillä pelimuotoina ovat pareittain pelattavat foursome (palloa lyödään vuorotellen) ja fourball (paremman jäsenen reikätulos valitaan) sekä sunnuntaina pelattavat tusina reikäpeliä tyyliin mies vastaan mies. Tuloksena on siis aina joko piste USAlle tai Euroopalle tai puolikas molemmille. Yhteensä jaossa on 28 pistettä, joten voitte siitä laskea, mitä voittoon tarvitaan.

Tänä vuonna kisa pelataan uudella mantereella, Medinah Country Clubilla Chicagon liepeillä. Kenttä on pitkä ja puistomainen, muun muassa kolme par 3 -reikää pelataan näyttävästi veden yli. Major-tasoista haastetta heitetään siis kahden mantereen parhaille golfareille.

Ryder Cup 2012 on maailmanlistan perusteella kovin koskaan. Kaikki 12 + 12 pelaajaa ovat listan top 35:ssä. Isännillä on lajin mullistanut Woods, vasuriveteraani Mickelson, kokeneet konkarit Stricker ja Furyk, pitkälyöntiset Watson ja D. Johnson, luotettavat Z. Johnson ja Kuchar, nuoret mestarit Simpson ja Bradley, varma Dufner sekä juuri FedEx Cupin miljoonat kotiin noukkinut Snedeker. Eurooppa lataa vastaan golfin nuoren supertähden McIlroyn ja toisen Portrushin miehen McDowellin, kokeneet britit Donald, Westwood ja Rose, konkari Lawrien, rajun reikäpelitaistelijan Poulterin, takavuosien suurlupauksen Garcian, varmat Hansonin Ruotsista ja Molinarin Italiasta, nousevan tähden Colsaertsin Belgiasta sekä entisen maailmanlistan ykkösen Kaymerin Saksasta.

Itse odotan tasaista taistelua, jossa nähdään yllättäviä nousuja ja laskuja. Toivottavasti mennään sunnuntaina viimeisille rei'ille. Kannattaa kiinnittää huomiota suurimpien tähtien lisäksi vaikkapa Snedekeriin, Dufneriin, Poulteriin ja Colsaertsiin. Ryder Cupissa on psyykkaus joskus rajua ja paineet ehkä suurimpia mahdollisia kaikista golfkisoista.

Tätä kisaa kannattaa seurata, jos haluaa nähdä jännittävää golfia parhaimmillaan. Moni saattaa tosin ajatella, että jännittävää golfia ei olekaan. Se on heidän tappionsa. Nyt toimistoon, mutta viikonloppuna on paljon katsottavaa!

Epämukavuusalueella

Miten opitaan uutta? Menemällä epämukavuusalueelle. Ei liian kauas eikä liian pitkäksi aikaa.

On helppoa jämähtää tuttuihin kuvioihin, johtuupa se sitten asioiden hyvästä tai huonosta tolasta. Jos menee huonosti, voi tottua siihen ajatukseen, että eipä tässä kuitenkaan voi asiat paremmaksi muuttua. Jos menee hyvin, voi tuudittautua siihen luuloon, että tilanne on puhtaasti omaa ansiota ja säilyy luonnollisesti.

Itse taistelen näiden tuntemusten kanssa jatkuvasti, vaikka välistä toki helpottaa. Teen töitä, joita en olisi uskonut joitakin vuosia sitten hoitavani. Päivittäin on työstettävä itseään, että asiat etenevät. Olen aina ollut hidas aloittamaan asioita, mutta siihen tulee nykyisin altistusta jatkuvasti. Omat vahvuuteni tulevat esiin matkan edetessä. Sama henkinen paini jatkuu yleensä myös vapaa-ajalla ja ihmissuhteissa. Siksipä ei ole oikein blogiakaan pukannut, kun usein on niin väsynyt seikkailtuaan siellä mukavuusalueen tuolla puolen.

Kehitys loppuu, jos ei ole valmis kohtaamaan erilaisuutta ja epämukaviakin asioita ympärillään ja itsessään. Kun laajentaa henkistä reviiriään, kuluu toki voimia mutta samalla luottamus kasvaa ja taidot lisääntyvät. Välillä täytyy vetäytyä tutulle alueelle nuolemaan haavojaan ja keräämään itseään. Kukaan ei jaksa seikkailla epämukavuusalueella jatkuvasti, varsinkaan yksin. Jos joutuu liian kauas turvalliselta alueelta, tuppaa lamaantuminen iskemään.

Tässä on työstetty omaa henkistä kanttia runsaasti. Väliin joudun tekemään lukuisia pieniä tehtäviä lyhyen ajan sisään, usein tarjoamaan vain ikäviä tietoja. Onnekseni olen huomannut rehellisen ja päättäväisen tyylin synnyttävän ymmärrystä. Ilokseni olen huomannut vuosien varrella jopa hakeutuvani tilanteisiin, jotka olisivat jäädyttäneet miehen aiemmin. Esiintymässä satapäisen joukon edessä, vetämässä karaokebiisiä kollegoiden nähden (eikä juovuksissa), vieraassa satamapubissa lauantai-iltana yksikseen, kolmosen tiillä draiveri kourassa täysin tössittyjen lyöntien jälkeen kohtuullisen rauhallisena. Ja paljon muuta.

Välillä tuntuu vahvalta. Yleensä silloin olemme itsellemme tutulla alueella. Se tuntemus on hyväksi, mutta myös heikkouden ja epävarmuuden tunteita tarvitaan vastapainoksi. Itse voin ainakin todeta, että kaikista vaikeinta on olla tilanteissa, jotka tulevat aivan iholle. Ihmissuhteet saavat olon joskus todella epämukavaksi, mutta siinä voi olla jonkin valtavan mukavan siemen. Joskus on pakko mennä hankaliin tilanteisiin vailla mitään varmuutta lopputuloksesta. Kunhan siltä ei tuntuisi alinomaan, sitä ei jaksa kukaan. En minä ainakaan.

Statuspäivitys

Kesä on jo puolessa välissä ja paljon on tapahtunut. Ei tosin täällä blogissa. Yrittänen korjata asian.

Puolet lomasta, vieläpä palkallisesta, on pidetty. Tuli pelattua tietysti golfia, hetkittäin jopa mainiosti, ja luudittua yksi kisakin. Vasta yksi uusi kenttä vyön alla tänä kesänä. Jukolan viesti tuli seurattua paikan päällä Vantaalla alusta loppuun, pitihän velipoikaa kannustaa ja hyvin meni lähtökohtiin nähden. Innostuin jopa käymään iltarasteilla, ja kohtalaisesti selviydyin muutaman vuoden tauon jälkeen.

Vain kerran olen ehtinyt  pelaamaan rantalentistä ja tietysti oli tuntuma kateissa. Pyöräilyt ovat jääneet puhtaasti hyötyliikuntaan, kävelyä on toisaalta harjoitettu reippaasti. Valokuvia on räpsitty - siitä lisää blogissa piakkoin, kun kotikentällä työstin pallon lisäksi kameraa. Saunassa on viihdytty ja mummomankelilla rouhittu kylänrantaan uimaan kesäyönä vain pyyhe matkassa. Aitassa on nukuttu ja hyttysiä läiskitty, olutta juotu ja kesäteatterissa käyty.

Hieman on juhlittu merkkipäiviä. Täytyy todeta, että välillä on syöty turhankin hyvin - osin myös itse laitettua ruokaa. Vastapainoksi kohtuulliselle liikuntapanokselle. Väliin on ollut henkisesti rankkaa monista syistä, mutta tällä päällä ja kokemuksilla varustettuna siltä tuskin vältyttäneen jatkossakaan. Jos ei olisi toisinaa vaikeaa, niin tästä ainutkertaisesta elämästä saisi niin paljon vähemmän irti.

Iso osa kesää on penkkiurheilijalle suurtapahtumien seuraaminen. Merkkipäiviä olivat jo muun muassa futiksen EM-kisat, golfin US Open, Le Mans 24 Heures sekä vielä jatkuva Tour de France. Pian alkaa The Open Championship sekä tietysti kesäolympialaiset. Eikä siinä vielä kaikki suinkaan.

Nyt yritän palautua työmoodiin, vaikka mielessä siintääkin jo toinen pariviikkoinen lomasessio. Silloin lähdetään lentoon ja katsastetaan uusi kolkka maailmasta, palattaneen oman henkilöhistorian kannalta kiinnostavaan paikkaan ja jatketaan omaa perinnettä. Ja tietysti pelataan golfia.

Nauttikaa valoisuudesta, kun sitä vielä on tarjolla. Arvostakaa ihmisiä, jos teillä on heitä lähellänne. Se ei koskaan ole itsestään selvää. Anteeksi muuten näistä ainaisista nuoren miehen innolla annettavista vanhan miehen elämänvinkeistä. Pakko sanoa väliin jotakin syvällisempääkin.

At the Tropic of Capricorn

Brazil. Football, samba, coffee, jungle. Nope, mostly work. And beach and food and people.

Day One - Passaporte

Travelling for work surely can be exhausting but not that much for me yet. So of course I was feeling excited to go to Brazil - albeit only for a few days. About 90 minutes of sleep before heading to airport was too little and still it all started that way. I happened to end up in a cab with a bit weird driver. He gave me candy, not once but twice. And almost half of the drive he was wondering if Talvivaara (a much talked Finnish mine) is in Ranua (a town at northern Finland) or not. My answer was no but he would not take it.

This time I was travelling with a colleague of mine - which was nice. On the connecting flight to Amsterdam I tried to get some rest in a jar of economy class seat. Next to me was sitting a guy from Ghana and we had a nice little conversation. It pays off to have read the geographic maps for fun as a kid. The Boeing found its way down to Schiphol and my visual observation revealed loads of fields, channels, windmills and greenhouses. The Dutch naturally.

Next it was an exhausting twelve hour flight to the other side of the world. How to spend such time in a too small seat? Try to recognize some parts of world far beneath you. I got the peninsula of Troia (my first ever southern experience took place there), Canary Islands, one of the Kap Verde islands and reservoirs et cetera stuff in Brazilian plateau. What else? Enter the ten kilometre club - of people having prepared their Powerpoint presentation up in the sky. Try to learn some phrases in Portuguese. Talk so much with your colleague that the guy sitting next to you starts to talk himself.

Finally the flight was over and the soil of South America was below our feet. Clear the formalities and find your driver. We had a good two hour drive still ahead. Tropic warmth could be felt although the winter was approaching below the equator. The travellers that we were suffered from acute case of too little sleep which brought the semi-hysteric laughter at times. Our driver luckily played some good stuff from 70's and 80's in the car stereo. What A Feeling, More Than A Feeling, Staying Alive. Yep, staying alive would have been even more describing if we had seen the crazy serpentine motorway that was our path from the plateau to the coast. But it was too dark to really realize the ravines behind guardrails.

Day Two - Churrasco

A night in bed helps. Especially when there is a work day waiting for you. The hotel was really nice and the breakfast very fine. It's worth a lot to get a chance to sip Brazilian coffee and freshly squeezed fruit juice on a balcony next to white tropical beach. And then it began, work that had brought me to the Tropic of Capricorn. I'm not going to tell any details of business there. It started out well - which was nice. That much I'm giving in.

After a day of issues it was time to head out for some team dinner. Apparently churrasco. So pack Europeans and locals to minivans for a short drive from Guaruja to Santos. Along the way there was a really weird ferry fleet. Up to seven ferries taking people in their cars and motorbikes back and forth over a sound. How about building a bridge (over troubled water)? Well, maybe the road taxes are better this way.

The dinner was, well, meaty. First some greenery and stuff. And then the meat kept on coming until the toughest meat eaters had to give up. Beef and chicken with deep fried starchy things. Yes, in the process I broke some half a dozen chick hearts. This meal was a real vegetarian hell - and next to me was a such colleague of no meat diet. Luckily he was a good sport with the situation! I noticed again that I start to thrive in these sorts of happenings. Good food and beverages accompanied with some nice folks gets me to good humour with unique shades of fling.

Finally back to bunk in our colonial style hotel. You really cannot properly watch American entertainment dubbed in Portuguese with the background that I have. So close the telly and your eyes.

Day Three - Caipirinha

Now I started to feel more acquainted with the place. Another three plate treatment for my stomach as the waves kept on pleasing my ears. Fruits, salty protein and starch, sweety goodies. And more work of course after my first quick visit to the beach. I had to try and focus on the task at hand although the surroundings were tempting me all the time.

Once daily dose of issues was covered it was time to do some shopping. I had some reais to be spent. So it was first walk around the neighbourhood. No imminent feel of danger there if you stayed on the right side of the city. Guaruja is the closest beach resort to the more well-off people of Sao Paulo. I had to buy some havaianas with brazilian flags and naturally local beer.

Tropic darkness fell down and the ladies left me behind. My colleagues, that is. So I took off to the beach boulevard for some brisk walking in my white outfit. Maybe not that neutral but I'm not going to fade to the back always. And yes, what you leave behind you comes back to haunt. My colleagues did not get me lost. After a really nice stroll along the beach it was suitable to go for local caipirinha in the lobby bar. Only one since it hit the head pretty good. Liquor made of sugar cane, lime and ice. Nice. Then jampacked stomach again and to bunk. I could work like this. For a while.

Day Four - De nada

Last work day of this travel started with a sore throat. The flu had caught me finally. Well, I kept on hanging and seizing the day. How many times you really get to choose from five freshly squeezed juices and eat your way to the day? Sore throat or not, it was no time for regrets. One day of listing issues and learning stuff of local business was still to be cleared.

Workshop was eventually completed and I managed not to look too stupid in the team photo in my reds. Yes, again I was wearing noticeably colours. Me from past wouldn't have enjoyed that but me of today did. As the evening arrived it was time to go and destroy some local currency. My last night below the equator for this trip it was. Maybe I was being a fool to go shopping with the ladies, not once but twice. I managed to make up my mind and buy some shorts and Santos FC shirt. Women, they had much more difficulties in making up their minds. Well, I had a fast approaching deadline to speed me up.

Dinner for the last evening was again plentiful. Men went crazy for the excess meat, women lost it with half a dozen chocolate based desserts. I tried to cherish the moment and not to be too quirky with my humour. As to cap off the night, we got to see some distant lightning over the sea in the tropic darkness - which was nice. Tropic thunder, I mean, from safe distance.

By the way, Brazil is no real beer country. Of course you have the basic simple bulk lager brands (Brahma, Itaipava, Skol etc.). So I was not continuing my daily beer tradition. Let's just say here that Itaipava tasted like most regular lagers do. Nice when served cold but not special. My other pick, Nova Schin Malzbier (maybe imported), was though something else. Really sugary malty liquid candy that was not that much into my liking. But if you cap it off you drink it down.

Day Five - Feijoada

I had one half a day to just relax before heading back north. So last plentiful breakfast in the fresh Brazilian sea air for starters. Then it was time to stroll around again, shoot some photos and do some shopping. And of course it was my last opportunity to get to the beach. So trunks on and some white Finnish skin under UV exposure. The waves of Atlantic ocean was also something to experience. Like a little boy I was jumping on the roaring water and getting bounced around. With that salty water taste in my mouth. Nice.

They apparently do a lot of beauty surgery in Brazil. Let's just say that local beach fashion can be demanding on your looks. At least if you are not OK with yourself.

All things come to an end. It was time to pack my bags and head for one last lunch. Finally it was feijoada time - not to forget all the other porky goodies. The tradional feijoada is made of pig ears and tails and some other parts. Sounds harsh and hard to swallow for spoiled westeners. Actually it was really good, although I just took a few bits. Black beans with rice, another local specialty, was also very good. And it was worth trying Portuguese sausages and deep-fried lard. Yummy.

Then it was a good two hour drive to Guarulhos airport. My way back home was to be taken alone. Funny thing happened though when I started conversation with my designated driver, Luis. It started from Mika Häkkinen and Ayrton Senna, went to football and approaching World Cup in Brazil. Then I was surprised to hear that the fellow had been a missionary in over 80 countries before returning home. So we had a swirling conversation along the same serpentine motorway I had waited to see in daylight. Being a husband in Latin America, raising kids, relationships to siblings, pollution, forgiveness... As Luis put it: Man, it's tough! With a smile in his face and warmth in his voice.

And off she went, the aluminium jar of a plane. Brazil, I just briefly met you but hopefully our paths cross in the future...

Day Six - Obrigado

Twelve hours in the confined space of an economy class seat puts the ache on your feet. Travelling alone is so darn familiar to me and it brings forth plenty of thoughts and feelings. Luckily I was able to get some sleep. And then I had to amuse myself with KLM entertainment system. I went for J. Edgar - a thinking man's choice of a movie. Finally I got to see it, although from a crappy monitor.

My way from Brazilian beach side hotel back to home in Finland took some 23 hours. I had plenty of time to think things over. It was nice to come home as my sister was there. I got to tell some of my stories immediately and gave my presents.

What did I learn? Professionally this kind of workshop travel was first for me. I think I did my part well and got new contacts in another continent. Personally I got to do many things that I had been hoping for since a little boy. I enjoy when I can work somewhat successfully with people that I wouldn't have been able to co-operate some years ago. The possibility of individual and social development is endless and yet fragile. None of these kind of opportunities feel self-evident for me.

You will cherish things much better when they haven't been given to you easily.

Kolmenkympin kriisi?

Nyt kävi vääjäämättömästi niin, että tuli mitta täyteen. Nimittäin kolme vuosikymmentä. Kuulemma nyt olen tullut miehen ikään (sanovat jo aiemmin saman rajapyykin saavuttaneet). Ei se ikä yksin miestä tai naista tee vaan se miten ikäänsä suhtautuu.

Leikkiä laskettiin tietysti siitä, miten ei pidä kriisiytyä. Monelle tuo ikäkriisi taitaa syntyä siitä, että he alkavat vihdoin ajatella mitä pitäisi vihdoin kohdata ja tehdä. Itse olen elänyt vaihtelevasti kriisin nimeltä yksinäisyys kanssa jo pari vuosikymmentä hyvinkin. Ongelmani ei ole lainkaan ajattelun vähyys vaan sen paljous. Olisi kiva saada ajatusprosessit helpommin pois päältä - ja yksinhän se ei tosiaan mainiosti onnistu. Eikä muuten ole mukavaa sekään, jos tuntee olevansa pakotettu leikkaamaan jotakin olennaista ajattelustaan pois muiden seurassa.

En minä tietysti oleta tai vaadi, että voisin aina toimia kuten haluan. Olisi kuitenkin varsin mukavaa, jos useammin voisi olla rennosti oma itsensä eikä yksin. Kuluneet kymmenen vuotta ovat opettaneet minulle paljon ja olen päässyt jo varsin pitkälle rennomman ja aidommin elämäntavan suhteen.

Myönnän nyt, että minulla on jonkinasteinen kriisi päällä. Mikään saavutukseni, mikään materiaalinen hyvä ei tunnu miltään, jos sitä ei voi jakaa läheisten ihmisten kanssa. Joskus sitä vain saa tarpeekseen. En suostu teeskentelemään jotakin sellaista, mitä en ole. Kaikki sellaiseen toimintaan perustuvat ihmissuhteet ovat valitettavasti kovin heikolla pohjalla.

Juuri alkaneelle vuosikymmenelle toivon ennen kaikkea muuta merkittävästi vähemmän yksinäisyyden jäytävää todellisuutta kuin tähän asti on ollut. Toki ihmisistä seuraa saa helposti, mutta mitään todella aitoa ei voi muiden ihmisten suhteen pakottaa tai laskelmoida. Minulle yksinäisyys on kaikkein pahinta, koska yksin muita ongelmia jaksaa huomattavasti vähemmän kuin yhdessä. Toivottavasti vältän kriisissäni sellaisen vakavan asteen, joka pakottaa väkinäisiin ratkaisuihin. Tiedän tautini ja siihen lääkkeen, mutta sitä en voi itse itselleni määrätä.

Illaksi on mukava päästä kotiin, mutta paljon miellyttävämpää olisi lopettaa päivä kerrallaan muuten kuin yksin. Olen tällainen outo lintu, jonka täytyy saada väliin miettiä ja purkaa reippaasti monitahoista ajatusvyyhtiä. En voi enkä halua sitä itsestäni pois pakottaa. Olen mies, joka ensin miettii ja sitten toimii. Ja toimintaan menee välillä itseänikin raivostuttavasti kauan.

Nyt en jaksa selittää enempää. Kärsivällisenkin mitta täyttyy joskus eikä aina jaksa olla selittämässä. Minulla on valtavasti annettavaa, mutta alkaa olla voimat varsin vähissä. Jos ei voi kokea itse olevansa saamapuolella riittämiin, ei kovin kauan voi pelkästään olla antamassakaan.

Now I'm a CSI person

Each and every person is different. And constantly changing - more or less. Do you know yourself? Are you two different people in work and at home? How can you make your mark here in a sensible and effective way?

There must be all sorts of tests to evaluate people. I as a part of the team that I work with was placed on a sort of circle of four types. Now I do not recall the name of this method and will only speak about my results. It was a pleasant surprise how accurate - pretty much spot on -  the evaluation was. Especially the written description caused me to laugh out loud in my fortress of solitude, occasional hotel room that was.

The evaluation revealed (huge surprise hardly not though) that I'm predominantly compliant person. Also my steady and influential parts got pretty high values much to my liking. So it defines me somewhat semi-scientifically as a CSI person with my D for dominant being quite much tainted. My natural style is luckily not that far away from my adapted working style.

It makes a difference to me how people around me are coping. I do not want to hurt anyone but sometimes good things only follow painful truth. I need my time to make decisions which have to be based on proper thinking. If I'm cornered I might just eventually come up with such decisive arguments that the victory shall be mine.

And some quotes on me: If "enough is enough" may tend to explode. Is outgoing at suitable occasions.

I don't recall more now but there is a lot of serious actions - and knowing me - also humour to be drawn from the evaluation results. And of course knowing me is not all, knowing you is the other part.

Still I might argue with some results on me. My self-confidence is apparently relatively low. With this sort of scaling it must have hit rock bottom at earlier times of my life. Although not a dominant person, I have the audacity to claim that any self-confidence not based on real self-awareness is actually a potential receipt for catastrophy. Yeah, that's it! I can bring it straight to your face if necessary. Maybe I need to think it over a long time but I've actually taken that time in plenty of cases already. If you serve your medicine better be prepared to take mouthful of it yourself. Applies to me too.

At the end of the day the type of ones communication style is just a part of any person. A hollow structure if no real content is available. How do you think of other people? As valuable and unique individuals or just mere tools for reaching your goals? Maybe part both. What do you believe in? Are you willing to learn more and offer your experiences, even those ill ones, for the best of all? Can you face disappointments and sorrow but still dig in deep and find your way back to the sunny side of life? If someone near you falls will you reach for them or turn your back?

Life is full of questions. Many of them cannot be answered with all explaining ways. Have courage to go beyond the boundaries of your safe area. Not too far at once but a step at a time. And if you are a failure be at least a spectacular failure!

What I say is straight from my heart but also often times a joke. And if you don't realise that the joke is on you. So learn yourself but don't use it as an excuse.

Vedetään vihreäksi

On ensimmäisen pääsiäispäivän ilta. Aika kaivaa vihreä pikkutakki esiin ja iskeä atsaleat pöytään. No, kumpiakaan ei ole, joten tyydyn seuraamaan vuoden ensimmäisen golfin majorin US Mastersin ratkaisut TV:stä. Upea Augusta National, tuo menneiden aikojen perinteisiin sitoutunut golfklubi Georgian osavaltiossa, isännöi totutusti golfvuoden avaavaa suurkisaa. Jos tätä kisaa katsoessa ei näe lainkaan golfin esteettistä puolta, niin silloin ei ole silmät auki.

Kuka voittaa kuulun vihreän takin harteilleen ja nimensä historiaan tänä vuonna? Luvassa on toivottavasti viime vuoden kaltainen jännitysnäytelmä, jossa takaa-ajajat kirivät ja kärki hangoittelee vastaan. Onko vihdoin ensimmäisen ruotsalaisen miesten major-voiton aika? Viekö Lefty voiton neljättä kertaa? Meneekö ykköstila jälleen tyylikkäälle Etelä-Afrikan miehelle? Voisiko Bubba jengata itsensä kärkeen? Sen jo tiedän, että omat veikkaukseni menivät metsään. Tiger is not roaring. Luke is not that lucky. No cow bell time for Keegan's famous aunt.

Odotellessa hankien häviämistä on sopivaa herutella Mastersin parissa. Tätä rastia ei missata, jos suinkin on mahdollisuus taistella unta vastaan. Itsehän kerran katsoin lukioaikana Mastersin suorana loppuun ja aamulla hiivin neljän tunnin unien jälkeen biologian kokeeseen. Tuloksena oli 9,5 ja muistoja myöhemmille ajoille.

Nyt siis vihreän veran äärelle, ihailemaan mestareita ja kuuntelemaan kiiriviä katsojain huutoja. Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Vain jos silmät on suunnattu oikeaan suuntaan. Ja Augustaan on vielä joskus päästävä!

Lisää tarinoita ruoasta

On ollut hiljaista tässä blogissa viime aikoina. Yritänpä korjata asiaa ja avuksi käy ruoka. Comfort food story.

Mitäs täältä keittiöstä löytyykään? Kuivahiivaa, jauhoja, tomaattisäilykkeitä, oliiviöljyä, sipulia, mausteita, juustoa, bratwurstia, punaista chilipaprikaa. Eli oma mukaelma pitsasta - ja yksi pullollinen vaaleaa saksalaista olutta.

Käykäämme siis töihin. Kuutioidaan yksi sipuli ja murskataan kaksi valkosipulinkynttä. Oliiviöljy kattilaan ja sipuleita kuullottamaan. Seuraavaksi purkillinen sekä tomaattimurskaa (pitihän sitä Muttia kokeilla) että paseerattua tomaattia ja hieman etikkaa. Lämmöt lasketaan alas, jotta ei tulisi pizzan sielua, tomaattikastiketta, liiaksi kiehautettua. Sekaan hieman suolaa ja sokeria sekä reipas rouhaisu mustapippuria. Lopuksi otetaan lämmöt pois ja sotketaan sekaan kuivattuina basilikaa ja oreganoa. Soossi viimeksi jäähtymään.

Täytyy todeta, että vähäinen kiehuttaminen (kenties jopa sen väliin jättäminen) tekee tomaattikastikeetta raikkaampaa. Muualta saamani vinkin pohjalta sain siis yhdestä bravuuristani piirun verran parempaa. Kastiketta saa näin reilusti enemmän kuin pitsaan tarvitaan, mutta sille löytyy runsaasti käyttöä pastan kera tai vaikkapa ketsupin parempana korvikkeena. Ja etikka tuo maun syvyyden ohella säilyvyyttä.

Seuraavaksi alkakaamme työstää pitsapohjaa. Perusresepti ilman turhaa säätöä kelvatkoon. Puolitoista desilitraa vettä kädenlämpöiseksi. Kuivahiiva, puolisen teelusikallista suolaa ja reilut kolme desilitraa jauhoja sekaisin. Itse päätin sekoittaa vehnä- ja ruisjauhoja - noin 60/40. Hyvä Suomi, hyvä ravintoarvot! Aletaan lisätä jauhoseosta vähitellen veteen ja vaivataan käsin. Lorautetaan oliiviöljyä hieman sekaan, vaivataan, lisätään hieman jauhoja ja vaivataan lisää. Kyllä sen oppii hiljakseen huomaamaan, kun taikinan koostumus on sopivan kiinteää vaan ei kuivakkaa.

Kohti vaihetta, jonka itse yleensä hieman tössin. Niin nytkin. Taikinan hieman noustua lämpimässä kipataan se jauhotetulle alustalle ja kaulitaan pyöreähköksi ohueksi levyksi, joka pellille sopii. Uuni lämpenemään 250 asteeseen, vanha härveli jo paljon aiemmin ja uusi vasta näillä main prosessia. No, kaunis taikinapyörylä tietysti hieman tarttui alustaan, kun se jauhotus jäi vajaaksi. Jauhoja saa siis mielellään käyttää runsaasti apuna. Niin sanotulla kakunkumoustekniikalla hoidin kuitenkin pohjan pellille kohtuullisen kiitettävästi. Ja jos en, niin kukaan ei ollut todistamassa.

Nyt on siis pitsan runko ja sielu valmiina, joten yhdistetään ne. Levitetään tomaattikastike pitsapohjalle. Etenemme viimeistelyvaiheeseen. Jääkaapissa köllötti vielä yksinäinen bratwursti ja punainen chilipaprika. Jo tarinan aiemmissa väliköissä siivutin ohuesti ensimmäisen kokonaan ja jälkimmäisen puolikkaan - ei ole pyrkimystä nyt erittäin tuliseen. Saatavilla ollutta kevytemmentalia käsin raastettiin noin 160 grammaa, en mitannut vaan arvasin. Ja viimeistellään pitsa levittämällä ja ripottamalla edellä mainitut ainesosat sielutetun rungon päälle.

Koko tuotos uuniin noin tusinan minuutin ajaksi, kunnes pitsan juustoinen pinta saa kullanruskeita sävyjä. Tällainen Cooperin testi ei tuota tuskaa. Ja viimein voi alkaa lapioida valmista herkkua lautaselle ja edelleen parempiin suihin. Kyytipoikana viileää olutta. Rapsakka puolitumma pohja, täyteläinen kastike ja reipas juustoinen pinta maistuvat - bratwurstia ja chiliä ei välttämättä edes tarvitsisi, vaikka ne toki hyvin mukana toimivatkin. Maistuu vielä paremmalta itse tehtynä. Alkupaloina oli siivousta, lenkkeilyä ja suihkua, mikä aina parantaa ruokahalua.

Kotiäitien kasvattamien poikien tekemää ruokaa. Ja ystäväiset hyvät, tämä ei ole aprillipilaa vaan herkkuja ruokapöytään.

Mitäs täältä kaapista löytyy eli miten tehdään hyvää kaalipiirakkaa

Kekseliäisyys on sitä, että kehittää jotakin hienoa siitä mitä on saatavilla.

Katson usein ruokatarpeistooni siten, että mitähän siitä voisi kehittää kasaan. Sillä tavoin päätin taannoin kokeilla myös kaalipiirakan tekoa. Se toimi, ja niinpä kokeilin hiljattain juttua uudestaan hieman uusilla twisteillä. Siis ohjeeseen vapaassa muodossaan:

Otetaan keräkaalia kohtalainen palanen, sanotaan vaikkapa neljäsosa yksilöstä. Pestään ja suikaloidaan hienoksi. Onnistuu itse asiassa aika helposti, kun leikkaussuunnat selviää ja kädessä on kokin paras ystävä, kunnon yleisveitsi. Otetaan lisäksi hieman perunaa, sanotaan pari kolme, ja jotakin makua lisäävää ehkä hieman tymäkkääkin juuresta. Itse olen kokeillut piparjuurta ja juuriselleriä tähän mennessä. Mitä nyt sattuu kaapissa olemaan.

Suikaleet ja palat sitten vain sijoitetaan kattilaan ja keitetään likimain kypsäksi maun mukaan. Hieman suolaa voi lisätä keitinveteen. Kesken kypsennyksen lisätään joukkoon hieman hapanta omenaa palasina sekä murskattua valkosipulia maun mukaan. Lopuksi kypsään massaan lisätään hieman etikkaa antamaan syvyyttä lisää sekä pippuria, mustaa tai valkoista maun mukaan. Miksei vähän molempia. Olen myös lisännyt tässä vaiheessa timjamia, kuivattuna löytyi kaapista näet.

Voidellaan vuoka, reilut 20 senttimetriä halkaisijaltaan. Otetaan aiemmin sulatettua valmista pakastetaikinaa, joka on tarkoitettu piirakoiden leipomiseen. Ei tietenkään makeaa tähän tarkoitukseen. Sellainen peruspaketti, mitä markettien kylmäarkuista kasapäin löytää. Ehkä noin 250-300 grammaa. Kaulitaan kevyesti jauhotetulla alustalla kutakuinkin pyöreäksi ja lasketaan vuoan päälle. Painetaan reunat laitoihin kiinni ja leikataan yli menevät osat normiveitsellä pois. Tosikokkihan tietty tekisi taikinan omin kätösin alusta loppuun, from scratch, mutta yleensä ei ole aikaa tahi viitseliäisyyttä säätää niin paljon.

Kun vuoka on vuorattu taikinalla, otetaan kypsennetty ja maustettu juuresmassa haltuun sekä sijoitetaan se tasaisesti vuokaan. Saa vetää reunain tasolle, jotta on mitä syödä. Lopuksi napataan ne ylimenoreunat taikinaa, jotka muovataan suikaleiksi ja asetellaan piiraan päälle. Uunihan on toki jo kuumennettu valmiiksi noin 225 asteeseen Celsiusta. Piirakka keskitasolle ja laitteesta ynnä visuaalisuudesta riippuen noin puolituntia tekee raakileesta herkkua.

Lopulta nostetaan säväytetty, sävelletty, sovellettu kaalipiirakka hieman jäähtymään (uuni pois päältä). Tuotos on hyvää sellaisenaankin, mutta suosittelen kokeilemaan sitä kera raejuuston ja Dijon-sinapin. Tähän sinappiin muuten kannattaa haksahtaa. Kyytipoikana toimii mainiosti olut, etenkin sellainen reippaahkosti humaloitu luonteikas tavara, jota oppii ajan kanssa arvostamaan. Toki on monia muitakin hyviä juomia, esimerkiksi vichystä tai maidosta voi lähteä käyntiin. Koko idea tosin virisi päässäni juuri siksi, että laatuolut ansaitsee parikseen hyvää palanpainiketta. Ja sen tekeminen ei välttämättä ole kallista tai vaikeaa.

Tällaisessa piirakan teossa on sekin mainio puoli, että erilaisia variaatioita voi keksiä suhteellisen helposti lisää. Täyte voisi sisältää myös juustoa, lihaa, kalaa, äyriäisiä, vihanneksia ja monia suurenmoisia vaan aliarvioituja juureksia. Taikinakin voisi olla vaikkapa rukiista tai keliaakikoille sopivaa. No, pitää kokeilla ja syöttää muillekin sopivan tilaisuuden tullessa.

Ei muuten ole kaunista kuvaa piirakasta postattavaksi. Minä tein sinulle piirakan, minä olen syönyt sen piirakan.

Särö sydämessä, viilto sielussa

Mitä teet, kun sydämeesi tulee särö? Kuinka käsittelet viillot sielussasi? Kyse ei tosiaankaan ole siitä, käykö niin vaan kun niin käy. Me kaikki olemme kohdanneet vastoinkäymisiä - eriasteisia ja eri määrissä mutta kuitenkin - koettelemuksia. Niiden kanssa on opittava tulemaan toimeen, mutta niin valitettavan usein emme osaa käsitellä vaikeita asioita.

Me kaikki pelkäämme jotakin. Jos kiellämme heikkoutemme emmekä uskalla kohdata sitä, olemme pysyvästi pelon vallassa. Enemmän tai vähemmän kaikki ihmiset ovat niin hölmöjä, että pelailevat erilaisia pelejä tunteilla. Kun lopulta sattuu, niin silloin syytellään muita, loukkaannutaan tai vaietaan. Kai tämä toimintamalli on meihin kiinteästi kirjoitettu, mutta ei se saa estää meitä yrittämästä oppia parempia malleja. Muutoinhan olemme surkimuksia, luusereita, luovuttajia jo lähtökohtaisesti.

On ihmisiä, jotka mielestään ovat vahvoja ja tekevät mitä haluavat. Niin vallan kammareissa kuin surkeissa vuokrakasarmeissakin (tietysti kaikkialla muuallakin). Nämä ihmiset ratsastavat muiden varassa ja ottavat itse kunnian saavutuksista. Syy epäonnistumisiin löytyy myös helposti - oman itsensä ulkopuolelta. Tyypillisesti omia vahvuuksia ja heikkouksia ei kyetä tasapainoisesti käsittelemään. Tässä yksi hyvä luuserin määritelmä.

On ihmisiä, jotka menevät muiden perässä eivätkä juuri ajattele tekojaan. Heitäkin on kaikkialla, vieläpä enemmistö. He pelkäävät ottaa kantaa, jos se poikkeaa odotetusta. Tässä porukassa ei paljon uskalleta käsitellä ainakaan omia heikkouksia, koska aina voi luistaa pois vaikeista tilanteista ja toivoa ihmettä, joka veisi ne pois tulevaisuudessa. Sopii se luuseri tännekin määrittelyksi.

On ihmisiä, jotka yrittävät miellyttää muita ja ottavat syyt niskoilleen. He saavat kuulla heikkouksistaan niin paljon, että menettävät helposti itseluottamuksensa ja tajun vahvuuksistaan. Rohkeus elää katoaa, on vain muiden epätoivoinen miellyttäminen ja jatkuvat pettymykset. Luusereita hekin ovat.

Takes one to provide another. Still it only takes one to start the change. Step at a time.

Ei ihmisiä tietenkään oikeasti voi jaotella noin helposti. Eikä tilanne ole myöskään noin toivoton. Kukaan ei opi paremmaksi ihmiseksi ilman vastoinkäymisiä, joista otetaan opiksi. Meitä kaikkia on loukattu ja sattunut. Ratkaisevaa on suhtautumisemme näihin kokemuksiin. Voimme tietysti kovettaa itsemme ja esittää järkähtämätöntä, pelotonta. Voimme vältellä heikkouksiamme ja pettymyksiämme, toivoa niiden pysyvän poissa tieltämme jatkossa. Voimme luhistua itseemme ja pelätä pahinta. Kaikkea tätä on kokeiltu yhä uudestaan - tasapuolisesti ikään, sukupuoleen, sosiaaliseen asemaan, elämänkatsomukseen, ulkonäköön, historialliseen aikaan ynnä muuhun määrittäjään katsomatta. Ei toimi oikeasti.

Ainoa toimiva tapa on nähdäkseni oman heikkouden ja vajavuuden kohtaaminen. Jos sitä ei kykene tekemään, yksin ei kukaan kykene, on todennäköistä päätyä siirtämään omaa pahaa oloaan ympärilleen. Tiedostamatta tai tietoisesti. Jotta heikko ihminen, kuka tahansa meistä siis, voisi ikinä olla vahva rajoitteineen, on hänen ensin suostuttava olemaan heikko. Yksi elämän suurista paradokseista. Oikotietä onneen ei ole. Meitä kaikkia on koeteltava, jotta jotain parempaa voisi syntyä. Kaikki meistä eivät valitettavasti uskalla sitä myöntää.

Miksi taas tällaisia kirjoittelen? No, minulle ei ole suotu ajattelemattoman osaa. Ajatus pyörii päässä niin hyvässä kuin pahassa jatkuvasti. Vastoinkäymisiä on osunut tielleni kohtuullisen paljon, vaikka tietysti niin moni muu on uinut paljon syvemmissäkin vesissä. Moni tulematta enää koskaan pinnalle. Olen yrittänyt ottaa opiksi ja selvittää omat heikkouteni, etten siirtäisi niiden vaikutuksia ympärilleni. Eikä siinä voi täysin onnistua, mutta silti ei saa luovuttaa.

Mitä tehdä, kun kokee itsensä loukatuksi? Voisi lähteä kostamaan, yrittää vaieta, ottaa uhrin roolin tai syytellä muita. Voisi siirtää loukkauksensa muihin kohteisiin, pelätä jatkossa vastaavia kokemuksia. Voisi yrittää järkeillä itsensä jatkossa kuiville tai tunteilla itsensä pihalle. Minä koen vahvasti, että tunteensa pitää käsitellä itse ja kertoa niistä asianosaisille. Ei tasan ole helppoa eikä aina tuota toivottua tulosta. On kuitenkin toisen osapuolen häpeä, jos tämä ei kykene käsittelemään rehellistä, aitoa ja avointa palautetta.

Moni sanoo, että on parempi olla sanomatta mitään, kun ei muut kuitenkaan ymmärrä. Jos ei koskaan sano mitään, ei varmasti tule ymmärretyksi. Tämä toimii molemmin päin, sekä antajana että vastaanottajana. Itse koen nykyisin olevani sosiaalisilta taidoiltani niin vahva, että se on ehkä suurin vahvuuteni. Ihmissuhteet eivät kuitenkaan ole yhden osapuolen määrittämiä, joten ylpistymiseen ei ole varaa. Valitettavasti joudun jatkuvasti pettymään siihen, miten vähän ihmiset miettivät tekojensa vaikutuksia. Itse voin vain tehdä parhaani, etten alistuisi tai kovettuisi.

Jälleen sattuu sydämeen, polkuni on näköjään edelleen mäkinen ja usein risukkoinen. Ainakin jää tarinoita kerrottavaksi, jos Luoja suo. En suostu olemaan uhri enää enkä vain vaikene muiden toiveesta. Minulla on paljon annettavaa, mutta yksin en siihen pysty. Minun on mentävä sen uskoni varassa, joka tekee minusta heikon ja sellaisena vahvan. En selviä sen vuoksi mitä olen vaan siitä huolimatta.

Sano minua heikoksi niin kiitän ja haastan sinut näkemään saman totuuden itsessäsi. Sano minua vahvaksi niin pyrin tukemaan sinua samaan. Älä kuitenkaan pelleile kanssani ellemme molemmat ymmärrä laskevamme leikkiä. Jos loukkaan sinua, kerro se minulle jotta kehittyisin. Teen sinulle saman palveluksen. Suhtaudu minuun alentuvasti tai välinpitämättömästi, niin säälin sinua. Katso minua ylöspäin, niin olen kiitollinen ja nöyrä. Älä itke minulle tuskaasi, jos et halua ottaa siitä opiksesi. Pyydä anteeksi virheitäsi, ole iloinen onnistumisistasi ja kiitä avunantajia. Silloin saat arvostukseni, sillä minä pyrin samaan. Ymmärrän paljoa, mutta en epärehellisyyttä ja pelkuruutta.

Swiss Off!

Not a big traveller, me, thus far. Well, since my kid brother was studying in beautiful French speaking region of Switzerland I had to find my way there. Eventually - at the beginning of January 2012. And because of me it took some weeks to write some stuff out of my first real European vacation. By the way, pardon my French. I am too lazy to try and get all my few letters correct.

Day one - southbound flight(s)

After far too little sleep it was time grab one's baggage and head to Helsinki-Vantaa. Of course the weather was somewhat nasty - wet snow almost horizontally. So me and my brother were going to miss our connecting flight from Arlanda to Geneva. No chance to stay in schedule. To rub it in my face over Baltic Sea I read from a Blue 1 cup that only thing you can't recycle is wasted time. Oh really?

We did get tickets to a Lufthansa flight towards Frankfurt. Where we weren't suppose to go at all. Anyhow, those Germans at least serve something in the flight as opposed to SAS -  nothing without extra money. Guess what are white sausage balls? Not telling here. We figured that there was no way that our baggage got to the same plane as the brothers did. Again I was forced to kill some time in the German main hub before entering already third flight of the day.

Eventually we got to the Geneva airport around sunset time, white Jura peaks looming in the background. Our baggage didn't - that's what we thought. After waiting and searching it ended up in a surprising result: our baggage had raced us through Germany and beat us comfortably. We left them far behind in Sweden but wasted so much time in Frakfurt that our stuff passed us via Munich. Now we know that your baggage can actually get to your destination before you do.

Luckily Swiss trains are much more reliable than Finnish compatriots. After an irritating day it was nice to by tickets and enter the train in the airport with ease. Two tired fellows headed for some self cooked food and sleep with aching muscles.

Word of the day: mure de marais (cloudberry) - some home made jam for my brother's friedly landlord.

Day two - open skies for heavy rainfall

My first morning in Switzerland could have been better. Lake Geneva (Lac Leman) about hundred meters from the apartment seemed like a sea. Weak visibility and bad rainfall. Just like my brother had told me. Well, some starch down your stomach and out there with newly acquired camera. I'm the one who likes to walk around to get used. My kid brother is the one who does proper training, whatever the weather.

I did get some photos to proof the shi... wetty day. And I got my pants wet - stupid to leave one's Goretex pants in the baggage. A glimpse of the lake and downtown Morges I did get though. Rest of the day was quiet cooking with student budget, stretching the stuck muscles and planning following days in the corner cafe. Kronenbourg 1664, favorite bulk lager of France, is OK for a refreshment. My brother also introduced me to hit series How I Met Your Mother. Now I probably have to start using my spare time also for that. Not a bad thing though - since I cannot yet spend time with mother of my future kids... Just read that as you like. A fool I am.

Word of the day: tempete - storm (if I recall it right)

Day three - Olympic Lausanne with beer to go with it

Second morning started with rather aching back. Not the best of matrices I was sleeping on and apparently I am not that young anymore. Weather was OK, cloudy but with visibility to the foothills of French Alps. How nice it is to see snow clad mountain tops over a famous lake first thing in the morning! The older brother, tourist and plain walker he is, headed for some photos and tries to by cheese with his three word French. The younger however, student and sportsman he is, went to get more training mileage under his belt. I got the cheese, goat and sheep versions, and loaf of bread. But with English and help from friendly locals. Merci!

Come afternoon, we headed to the local technical university EPFL. One of the best, if not the best, in its field in continental Europe. First and actually the only restaurant visit of the trip. Student food with Asian touch, something to fill your stomach quickly. Switzerland is many things but not very affordable. The university was no super destination for the architects and wannabes if you don't count local Rolex learning center. A weirdish slice of cheese -style steel and glass structure that would make for a great skateboard track.

They have a metro, or more like quick tram line, from the technical university to the city center. Unlike we Finns for some years still to survive. Two long time sports enthusiasts that we are, me and my brother headed to Musee Olympique at the shore of Lac Leman. A must with no entrance fees for the month by coincidence. There was too much interesting stuff for our two hours. Probably one of our favorites was the Olympic Games torch collection. IOC, do something to stop those freaky Hey I'm a weapon from scifi series kind of torches (Turin 2006 as the most plastic one)! Medal collection was of course interesting like old equipment of Olympic heroes. Zatopek's marathon shoes for example got some respect from us - quite some slippers. I would like to have a Boycott Moscow Olympics with Misha the bear crossed over T-shirt for the sake of trivia and history induced laughter.

Once we were finished with the museum it was time to find local beer. Naturally my brother had a suitable place in mind. Metro line to upper Lausanne and nice brisk walk. We tried some really local beers from Lausenne outskirts brewery Docteur Gab's and also from a Jura mountain region brewery Franche-Montagnes. The bartender was really helpful in English and also happened to add some local beers to the tap during our brief visit. My first pint, Docteur Gab's Chameau (camel), had the taste of typical wheat beer if not the instant millet on the palate. Hopefully Google translator is correct with that. Second one was an interesting beer from the Jura, Franche-Montagnes 14th seasonal. Strong color, smell and taste of black currants. Yes, sounds weird but works well in the dark winter night!

Words of the day: fromage du brebis & chevre - sheep milk cheese and goat cheese

Day four - silence in Morges

We couldn't get a visit to local brewery. So it was another quiet day around Morges. I had lost my voice. My brother went running back and forth some hill, that's what real athletes do. I get it but don't do it. In the mean time I took my trusty Ecco shoes (6th year in the making!) and camera for a walk in the surrounding foothills of Jura mountains. I found my way past local ice hockey/curling hall, through wine yards to quite some castle in Vufflens. Then headed back downhill towards the lake and Alpine backdrop. I had this one moment of strong symbolic meaning - a lonely old leafless tree in the middle of wintery field with sun giving its rays through cloudy sky. Snap with camera and hurry back to the town center to let my brother in. Since I was the key user of the day. Oh the irony! Silly old me...

For the rest of the day we put some effort on getting food on the plate. And had a beer each in the nearby bar. Docteur Gab's Houleuse is what I went for. Interestingly a strong taste of buckweed for a couple of seconds before entering the wheat beer region of palate. It was really nice to continue to chat with my kid bro about our experiences and listen to his somewhat crazy actions during training camps. We do share the ability to tell stories, never a bad thing in my books! Also did watch quite some How I Met Your Mother episodes, a daily routine of trip since no access to telly or internet. But could not buy a Swiss watch with hefty price tag.

Word of the day: houleuse - storming

Day five - Alpine stars or not

This was the day. My first real experience of Alpine skiing - yes, in the Alps! Overslept in the morning and then headed to the railway stations. In Switzerland you can buy easily a combined ticket for train trip and daily skilift rides. I was like a kid taking a good look of closing Alps in the Swiss express train. Some steep hills these Swiss people have their wine yards located. And there was Montreux, no VIP dazzle anyhow. Then came Martigny, shift to Saint Bernhard express (yeah, you know the dogs for sure) and up towards Verbier - our chosen ski resort.

A lot of firsts for me again. A cabine lift to 1500 metres and then in search for some rental equipment. That was not cheap but it was a kind of once in a life time experience. We did not have a clue of the routes and slopes but up we went. Once there pointed our ski tips downwards. My brother first and then me, somewhat hesitant as a first timer. For sure we had been skiing with cross-country skis as kids in all sorts of terrains but this was no cross-country. Anyhow we went on, my brother gently waiting for me the tumbler.

After a couple of descends a thick fog took over the landscape. So no fancy photos - and more importantly no idea where to ski. We made it anyhow, some less and others more snow around their gear. Darkness began to arrive. I gave green flag to my brother so that he could ski like he wanted. I went for just one more run down some red slope. Hard enough for me while my bro was taking some black slope head on. Well, sports generally are no place for me to excel over my younger brother.

I was happy and tired when we headed back to the valley. Baguette filled with some sheep milk cheese, salami and lettuce tasted so darn good after a day of winter activity. Especially since it was self-assembled. Two merry chaps went asleap that night with nice experiences and less money - the other with higher tumble tally and with a souvenir bruise in his elbow region.

Word of the day: Je suis perdu. - I am lost.

Day six - the fun is over, for now

It was my final morning in Swiss landscape. Of course the weather was getting really beautiful. So I did get a sight of the perfect landscape over Lac Leman to France (one photo available in the blog for now). Scenes on film it was. I did also my first ever mere French shopping:

Bonjour! Un Baguette (and francs in). Merci. Au Revoir!

And I still had my voice quite lost. One more tourist thing to do was to send some postcards - last day action. Then it was time to take an express train to Geneva airport, really easy and enviable from Finnish point of view. Last shopping to have some Swiss chocolate (naturally) and white wine as souvenirs. Then aboard SAS flight to Arlanda...

...in which I ended up in Swedish baby boom region. Three crying babies and one humorously staring one in the neigboring seats. I am no fan of SAS: my legs barely fit in the seat rows and nothing is served as an inclusion of the ticket price. Lufthansa kicks you ass, Scandinavians! SAS sucks also other that air to its jet engines. Anyhow, in the home I was eventually with many stories to be told.

Word of the day: sortie - exit

Afterthoughts

I can see why my brother probably lost a part of his heart to the region. And I am so happy to see that we have a lot in common. My kid brother is all grown up also - with his own twists like I do. I can boast now with a hundred per cent Alpine skiing in the Alps stats. I want to travel - since a little boy - and now I finally can.

You can enjoy life in many ways. But if you cannot share your experience with someone close to you something is really missing.

Niin paljon, niin vähän

Pää täynnä ideoita, joista voisi kirjoittaa. Niin paljon elämää, niin paljon annettavaa. Asioita, jotka pitäisi tehdä. Sitten kenties helpottaisi, kunnes alkaisi taas polttaa mieltä.

Ei siis ole oikein syntynyt blogitekstejä, vaikka päässä kuhisee ajatuksia ja sanottavaa liiaksi asti. No, tällainen mies olen. Vaikea on päästä alkuun juuri millään elämän osa-alueella, mutta kesken ei aloitettuja juttuja toisaalta hevin jätetä. Huono käynnistys, hyvä matkakestävyys. Oletteko muuten kokeilleet työstää omaa heikkouttanne päivästä toiseen? Menneet mukavuusalueen ulkopuolelle, kun ei ole vaihtoehtojakaan? Raskasta ja parhaimmillaan sangen antoisaa touhua.

Kyllä sieltä ajatussammiosta vielä annostellaan tekstiä. Hyvä haudutus voi toimia muuallakin kuin ruoanlaitossa. Pää täynnä tekosyitä olla tekemättä sitä, minkä oikeaksi kokee. Niin vähän rohkeutta, niin vähän voimia.

Vajavaisuus ja epätäydellisyys eivät ole syitä luovuttaa kuitenkaan.

OMG! I'm in Facebook - I'm a sell-out

I haven't exactly been a great big fan of social media. Supposedly everyone should be there - well, because everyone is there. Doing things just for the sake of following the pack is for the simple minded, I still reckon. Anyhow, I have joined the Facebook due to a must of a situation.

Finally I decided to go for Spotify to get my share of great music more easier. Apparently you cannot do that anymore without a Facebook account. At least I did not find any loop holes to manage my way to Spotify. So I had to put my jacket on inside out, turn my sled, follow the pack - for the sake of getting something done. I am aware of my short comings and limitations in thought process. I try not to rant against social media enthusiasts but I won't listen to any kind of propaganda without offering another kind of a view. Fundamentalist pot holes are in all cases a nasty place to spend ones limited time.

Time will tell whether my account stays as a sleeper or if I start to channel bits of my somewhat weirdish intake of life in another media also. After all, if you want real friends you need to dare much more than open up your laptop. Open the door, open your mind and eventually open your heart! Social media is no salvation and no damnation if you have your values in the right place.

Now I can plunge into the further depths of music. One goal is to swipe away certain prejudices I have towards big chunks of music. Still I refuse to listen voluntarily some supposedly popular hits and genres if they do not strike the right cords in me. The big pack, masses of folks may go down that road but I ain't gonna take general opinion as an automatic reason to do and believe.

Rock on 'cos you have a Soul inside!