Olin reilu viikko takaperin viimeksi heilumassa metsissä ja pelloilla golfmaila kourassa. Tuolloin päättyivät toukokuun helteet, mikä tarkoitti dramaattista taivasta heinäkuiseen tyyliin. Hellekausi päättyi siis ukonilman järjestämään räminään. Sitä räiskettä kestikin ympärillä koko neljän ja puolen tunnin kierroksen ajan. Lopulta salamointi saavutti meidät huismannit, joten pakko oli pitää sadetta ja suojautua salamoilta näreen nokassa. Golf ja ukonilma tunnetusti sopivat huonosti yhteen, mitä eivät kaikki tunnu kentällä tajuavan. No, emme onneksi joutuneet elvytyshommiin.
Kierros meni lopulta hieman penkin alle, mutta en voi syytellä siitä luonnonolojen aiheuttamaa lisäjännitystä. Suuren virheen tein siinä, että kuuntelin tarttuvaa klassikkoa ennen pelireissua. Päässäni soi siis koko sähköisen kierroksen ajan tämä!
Golf on peli, jossa vaaditaan keskittymiskykyä, rentoutta ja hienomotoristen liikkeiden sulavaa suorittamista. Siis noin niin kuin teoriassa. No, hieman oli äijän pelaaminen kireää, kun ympärillä rätisti sähköinen luonnonooppera ja päässä jyskytti Gibbin veljesten korkealle kiskova discojytke. Päässä ei saisi humista ja jalkaa ei pitäisi vispata kesken svingin, jos aikoo pitää pallon pelissä.
Mikä on tarinan opetus? Ei pidä kuunnella tarttuvaa melodiaa tai rytmiä, jos se sitten jyskyttää päässä jossakin epäsopivassa kontekstissa. Mitä tästä opimme? Emme mitään, todennäköisesti. Onpa ainakin tarinoita kerrottavaksi, jos ei menestystä makusteltavaksi. It is --- tragedy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti