Joulumieli, juhlamieli, missä oletkaan?

Joulu on jo pitkällä vuonna 2013. Monella lienee vaikeuksia virittyä tunnelmaan, kun ulkona on marraskuinen sää ja synkkyys painostaa. Perhettäkään ei voi hankeen ajaa, koska ei ole hankea. Eipä monella ole sitä perhettä edes. Eipä tässä suotta tarvitse synkistellä kuitenkaan, jos on katto pään päällä, ruokaa yllin kyllin ja ainakin yksi rakas ihminen seurana! Minäkin kuulun tuohon suureen armoitettujen joukkoon.

Itselläni alkaa taas Joulupäivänä iskeä lievä turhautuminen tajuntaan. Tämäkin joulu menee tutuissa (liian) turvallisissa merkeissä ja nyt on touhuaminen lopetettu. Samaan aikaan olen silti kiitollinen monista asioista, vaikka paikoillaan jumittaminen rassaa.

Kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi toivotan kaikille rauhaisaa Joulua - osin taannehtivasti. Jälleen yksi vuosi alkaa olla päätöksessään, joten saman tien on läheteltävä Uuden Vuoden toivotukset. Katsokaapa päivittäin hetken verran taaksenne ja toisen hetken eteen. Jokainen askel eteenpäin on arvokas!

Jouluaattona Ähtärissä oli hieman talvista, vaikka räntäinen sade ei juuri kuvasta erotukaan:

Pihasta, omasta siis, napattu kuusikin on ihan mallikas yksilö koristeltuna:

Terveisin, Tonttu toisenlainen

Enks mä tiedä kuka mä oon?

Itsestään paljon luulevat turhakkeet saattavat tosissaan kysellä, että "et sä tiedä kuka mä oon?". Jokaisen kannattaa ennemmin kysyä itseltään, että "enks mä tiedä kuka mä oon". Kuka voisi tuntea sinut paremmin kuin sinä itse - varsinkaan jos rohkenet kasvaa itsetuntemuksen saralla. Toki tunnustavana kristittynä minulla on tähän oma suomalaisesta valtavirrasta poikkeava käsitys, josta voin kiihkotta keskustella kenen tahansa avarakatseisen kanssa. Ainakin toivottavasti.

Ihan oikeasti ja rehellisesti, kriittisen itsetarkastelun paikka on aina tässä ja nyt. Toki ei kannata tärvellä elämäänsä liian rankkaan tutkisteluun, mutta aito itsetunto rakennetaan vain ja ainoastaan vähitellen. Monien vaikeiden hetkien ja mutkien kautta. Ja kun se puoli alkaa vihdoin olla kunnossa, voidaan puhua terveen itseluottamuksen rakentumisesta.

Pidän itseäni varsin vahvana itsetuntemuksen saralla nykyisin. Näin ei aina ole todellakaan ollut. Silti minäkin, terapiat käynyt, varhaiseen keski-ikään ennättänyt, monet kolhut selvittänyt mies erehdyn yhä itseni suhteen. Ja hyvä niin. Nöyryyden säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää, jottei sorru suurimpiin virheisiin.

Olen jo aiemmin saanut ammattimaisen analyysin omasta viestintätyylistäni. Olen monesti varautunut mutta silti sosiaalinen. Mietin paljon tekemisieni vaikutusta muihin ihmisiin, koska olen varsin empaattinen. Pyrin turvallisiin ratkaisuihin enkä ota paljon riskejä. Tyylini on melko monipuolinen niin sanotun DISC-analyysin perusteella, minkä voin allekirjoittaa. Dominantti en kuitenkaan ole luontaisesti.

Tein juuri myös MBTI-testin, joka perustuu Carl Jungin persoonallisuusteoriaan. Jos olisin kovasti yksityisyyttäni varjeleva ihminen, en tietenkään valottaisi tuloksia blogissa. Arvostan kuitenkin rehellistä avoimuutta, joka lähtee vahvasti omasta itsestään. Suhtauduin tähänkin testiin kriittisesti, koska se on tapani. Lisäksi olen kuullut niin paljon kukkua erilaisilta asiantuntijoiksi itseään tituleeraavilta, että haluan haastaa kaikki tahot. 

Täytyy myöntää, että MBTI-testin tulokset olivat ensi alkuun osin yllättäviä. Esimerkiksi näyttäisi siltä, että olen enemmän ekstrovertti kuin introvertti ja enemmän intuitiivinen kuin tosiasiallinen. Aiemmin olen jo sen oppinut, että tunteet vaikuttavat päätöksentekooni siinä missä ajattelu. Ja aina olen ollut selvästi enemmän järjestelmällinen kuin spontaani.

Kun mietin lapsuuttani ja nuoruuttani, niin näissä testin tuloksissa on kuitenkin vinha perä. Olen itsekin näköjään alkanut uskoa ympäröivän maailman minulle antamaa leimaa: tosiasiallinen, ajatteleva ja järjestelmällinen introvertti. Ympäristön paine monesti rutistaa ja lytistää meitä vääränlaiseen muottiin, jolloin lopulta alistumme itsekin siihen ja kärsimme. Viime vuosina olen löytänyt paljon enemmän todellista minääni ja tosiaan - olen suuresti sitä mitä testi kertoo! Toki tällaiset testit yleistävät eikä niitä edes kuulu lukea ehdottomuuksina. Jokainen meistä on yhdistelmä erilaisia ominaisuuksia eikä arkkityyppejä onneksi juuri ole.

Nykyisin olen monesti valmis astumaan esille ja ottamaan hallittuja riskejä. Kun olen spontaani, se itse asiassa tapahtuu ajattelun ja järjestelmällisyyden pohjalta syntyneessä "kehikossa". Vaikeinta minun on toimia sellaisten ihmisten kanssa, joiden tyyli on joko voimakkaan sulkeutunut ja tosiasioihin tunteiden sijaan pitäytyvä tai railakkaan spontaani, etupäässä tunteileva ja etukäteisvalmisteluja kaihtava. Tai jokin muu yhdistelmä edellisistä.

Jälleen olen kirjoittanut vain itsestäni, mutta minä en ole tärkein. Yritän ammentaa omista kokemuksistani keinoja auttaa muita oppimaan enemmän itsestään. Paikoillaan jumittaminen on kaikkein rasittavinta, etenkin silloin kun ulkoisesti muutoksia on alinomaan mutta sisäisesti kaikki jatkuu kritiikittömästi ennallaan. Minun tai kenenkään muun ajattelu- ja toimintatavat tai viestintätyylit eivät yksistään ole olennaisia. Tärkeintä on kyky toimia menestyksellisesti yhteistyössä muiden kanssa. Ja se on loputon haaste kenelle tahansa. Töissä, perhe-elämässä, vapaa-ajalla.

Nämä blogitekstit ovat muuten varsin kuvaavia. Minulla olisi valtavasti sanottavaa ja kirjoitettavaa, mutta käynnistysprosessi vie hirveästi aikaa. Mieleni jäsentelee ajatuksia alinomaan, mutta niiden ulkoistaminen muiden nähtäväksi vaatii jonkin ulkonaisen pakotteen. Olen sentään oppinut lopulta pullauttamaan viestini maailmalle ilman suurta viimeistelyhierontaa, mutta mittaa niille kertyy runsaasti. Lyhyestä virsi kaunis, mutta aina ei virsi ole oikea värssyn muoto. Minä sopeudun mutta vaadin muilta myös samaa täysin oikeutetusti!

Ei ole haukka juuri lentänyt

Jenkkifutiksen NFL-kaudesta on kuusi kierrosta takana. Tässä vaiheessa voidaan jo tehdä huomioita siitä, mikä on yllättänyt tällaisen tavallisen katsojan. En ole lainkaan asiantuntija ja syvemmät analyysit ovat jääneet tekemättä.

Moni kestomenestyjä on pitänyt hyvin kutinsa - erityisesti hurjassa pistevauhdissa oleva Broncos. Seahawks etenee odotetusti ja hyökkäyksen puutteista huolimatta Patriots on pysynyt liigan eliitissä. Viime vuonna pahasti kyntänyt Chiefs on pelannut väkevästi ja ottelut Denveriä vastaan antavat odottaa paljon. Toinen suuren käännöksen, tosin odotetun sellaisen, tehnyt joukkue on Saints. Packersilla, 49ersilla ja Ravensilla on ollut hieman enemmän ongelmia, mutta näistä joukkueista kaksi kolmesta menee luultavasti vielä pudotuspeleihin. Itseäni kiinnostaa myös seurata, miten potentiaaliset Colts ja Bengals kykenevät pitämään kiinni divisiooniensa kärkipaikoista.

Kolikolla on toki myös aina kääntöpuoli (pahasti tulee nyt kliseitä, olen ruosteessa). Oma suosikkini on Atlanta Falcons, jonka kausi on mennyt tulosten suhteen melkoisen heikosti tähän saakka. Nykyisessä tilanteessa jo pudotuspeleihin pääseminen on aika epätodennäköistä, varsinkin loukkaantumisten syötyä joukkuetta rotan lailla. Mikään joukkue ei voi olla kärsimättä Julio Jonesin tasoisen laitahyökkääjän menettämisestä loppukaudeksi, mutta Falconsin osalta ollaan nyt rankasti tulokkaiden ja vaihtomiesten varassa. Jets-tappion jälkeen totesin, että nyt täytyy vaihtaa faninkin fokusta. Yritän nyt nauttia Tony Gonzalezin viimeisistä huippunäytöistä sekä uusien kavereiden kasvamisesta vastuuseen. Tällaista on siis suosikkijoukkueen seuraaminen! Viime vuonna Falcons voitti ottelut lähes aina viime hetkillä, tänä vuonna vastaavasti viimeiset draivit ovat tuottaneet kitkeriä tappioita.

Myös Texans on kontannut runsaasti alkukaudella. Ja vieläkin huonommin voisi mennä, vai mitä Giants (puhumattakaan Jaguarseista). Heitänpä nyt hieman veikkausta pudotuspelikuvioista katsomatta sen tarkemmin loppukauden otteluohjelmien eroja.

AFC East: Patriots hoitanee divisioonan jälleen, vaikka minua hieman epäilyttääkin joukkueen kovuus tosipaikassa. Dolphinsilla voisi olla saumaa taistella villistä kortista.

AFC North: Tämä tiukka divisioona voi olla kolmen pollen kisa, mutta silti kääntyisin Bengalsin ja Ravensin väliseen vääntöön voitosta. Sanotaan, että Bengals vie tämän ja Ravensilla on tiukkaa villin kortin suhteen.

AFC West: Broncos vie divisioonan ja koko konferenssin voiton kaiken järjen mukaan. Chiefs haastaa kovasti ja ottanee ensimmäisen villin kortin. Chargers voi hieman sotkea kuvioita.

AFC South: Coltsilla on hyvä paikka hoitaa divisioonansa isännyys. Etenkin pelinrakentajaongelmat vienevät Texansin mahdollisuudet, Titans tuskin jaksaa loppuun asti.

NFC East: Divisioona vaikuttaa nyt varsin heikolta. Eagles ja Cowboys vääntävät ainoasta liikenevästä pudotuspelipaikasta keskenään enkä povaa pitkää tammikuuta kummankaan voittaessa.

NFC North: Perinteisen kovassa divisioonassa Packers, Bears ja Lions vääntävät hyvinkin divisioonavoiton lisäksi villistä kortista. Viime kaudella tosin Bears hyytyi rankasti runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla, ehkä nyt menee tasaisemmin.

NFC West: Kovassa divisioonassa tuntuu tällä hetkellä siltä, että Seahawks on hieman niskan päällä 49ersiin nähden. Sekä Rams että Cardinals voivat sotkea kaksintaistelua, mutta silti veikkaan Seattlen vievän divisioonan voittajan paikan.

NFC South: Saints jyrää kohti voittoa, Falconsin ja Panthersin mahdollisuudet taistella villistä kortista ovat ohuet.

NFL:ssä täytyy toki muistaa, että yksittäisenkin huippupelaajan, etenkin pelinrakentajan, loukkaantuminen voi suistaa useimmat joukkueet tappioputkeen. AFC vaikuttaa nyt hieman vahvemmalta kuin NFC. Helppo veikkaus suorasta paikasta kahdeksan joukkoon olisi Broncos, Patriots, Saints ja Seahawks. Niin siinä ei kuitenkaan käy, mutta kaksi noista neljästä pelannee konferenssifinaaleissa. Ei muuten kannata lyödä vetoa näiden aivoitusten perusteella...

Loppukaneetit: 

Falcons pelaa ensi kaudella Lontoossa! Kunhan vastustaja julkistetaan, niin täytyy tosissaan ruveta harkitsemaan matkaa Wembleylle syksyllä 2014.

NFL GamePass toimii mainiosti kymmenen megan yhteydellä. Matsit ovat suorana paljon parempia kuin jälkikäteen, joten olen taas harrastanut yökukkumista liiaksi. Nyt vaakatasoon, jotta jaksaisi pälyillä hieman ensi yön matsin loppuhetkiä suorana.

Four Days in Dublin

It's an annual habit now for me if two makes a tendency. A few days in some interesting city. This second annual city visit was headed to Dublin. I have made a joke about interest towards Ireland. If it has plenty of beer, whisk(e)y, golf, good food, pleasant and storyful people plus redheads and fne music it's good for me. Well, it was no golf this time but next time it might be different...

So, a Sunday evening in August saw me taking a jet towards the green island. With a Nordic cultural figure in its tail (which reveals you the jetliner company that performed its job just fine). What was waiting for me then?

Day One - Bus Strike! (won't stop me)

I had picked a reasonably priced hotel some three kilometres from airport and seven from city centre. Dublin Metro Airport Hotel (by the way, no metro trains in vicinity). It was supposed to be easy bus ride away from the buzz. First surprise was that there was actually a bank holiday and annoyingly a general bus strike. So for the first morning it was a taxi ride, a budget slip but a pleasant discussion with the driver.

O'Connell Street is in the heart of tourists' Dublin. I headed to get my Dublin Pass to get entrance to plenty of destinations. A small detour to St. Stephen's Green park close Trinity College since the tourist info located in an old church (!) was closed. Public holiday for nothing special really, in the words of taxi driver Geoffrey.

OK, I got the card a little later but surely had many ideas of what to do. Still my idea was to spend time in interesting locations and not to overplan the whole thing. First place to visit was Cristchurch Cathedral close to the famous Temple Bar district. And by coincidence with four extra euros I took part to a bell ringing tour to the church tower. Greyish and old bell ringing master lead a group of random tourists up the narrow stairway. He told us about the specialties of bell ringing around the globe and especially in the British Commonwealth. It's traditional rope pulling in orderly fashion and involves great deal of mathematics. Bells are to be rung in permutations and a full peal is over 5000 single pulls of a bell with multiple hour effort. Not as easy as one might think!

Well, it was enough of bells and prayers for the day. I pointed my nose to the obvious, Guinness Storehouse. It is a seven floor high old storehouse building of St. James Street brewery. A must for common tourist but nothing too special for a beer efficinado. I had previously done Heineken Experience in Amsterdam and this Guinness one was pretty much similar. Basics of beer making and components, company history, advertisements etc. A part of exhibition about the lost art of coopering was quite interesting. Take a note to the embedded monitors in the barrels:

I did like the advertisement history section too. Guinness stew and chocolate cake in the restaurant were just fine for hungry young man, slushed down by Guinness Dark Lager. I had to try that non-stout stuff for American markets. Best thing in this place was still Gravity Bar with almost 360 view around the Dublin area and complimentary pint. As a bargain I got also a souvenir shirt for me.

First day continued then from cathedral to brewery to a notorious jail, Kilmainham Gaol. And I was constantly walking and absorbing all new things to me. This jail had been closed a long time and now portrayed Victorian era prison with different kinds of design features. Many Irish rebellions and uprisings lead to Kilmainham Gaol for their leaders. Numerous people were even executed until certain 1916 aftermath started to finally turn the public opinion and decision makers' heads.

At the and of the day I did some more walking around. One of the obvious, fish and chips with Guinness in one Temple Bar area pub, I did too. Then another taxi ride back to hotel and some hints from the driver. The sea shore was apparently the place to visit.

Day Two - Walk Fast, Breakfast But No Belfast

My experience lead to me to walk the seven k's from hotel to city centre. Yes, the busses were still off the road. I was going for a real Irish breakfast in traditional pub. No more weak excuse of a hotel version for me! Along the way I could see regular dubliners rushing to work, opening shops, jogging - the everyday stuff. Luckily the slight threat of rain went away as I entered Slattery's in Capel Street, one of the few remaining pubs that can sell pints from first thing in the morning. Mister Bourdain visited this place in his Layover, that's how I ended up clogging my veins with nutritious beans, egg and sausages under all the Michael Collins memorabilia.

A few blocks from Slattery's was Old Jameson Distillery which I had to visit. It was more intimate than huge Guinness museum - and here too the tour guide was excellent storyteller. Interesting fact, Jameson uses mostly American bourbon casks but also sherry casks from Spain and port casks from Portugal. Copper distillation pans were charming and complimentary tasting involved. Well, Jameson is good but not quite into my whisk(e)y taste.

In the hotel I had seen strange local sports from TV. Commented in Irish Gaelic. So I wanted to know more about these Gaelic Games that were so much followed in media. A good walk through the northern areas of Dublin centre to Croke Park, Irish national stadium. Along the way I could see some really Republic pubs, a reminder of wounds behind Irish separation and nasty times.

Croke park tour was thorough. I got to see locker rooms, teams' celebratory dinner facilities, player tunnel, playing field, grandstands, media stands and enterprise cabinets. There were also many stories about the history, sports, even bloody conflicts and construction in Croke Park which was able to contain fourth most spectators of any European stadium. Stadium offered also Gaelic Athletic Association museum and hall of fame. It is very striking that there are no professional players in hurling or Gaelic football or their female version counterparts. Still these sports are most popular in Ireland over association football and rugby. And even Helsinki has a local team!

At this point the sturdy Irish breakfast was all used and hunger set in heavily. Near Connolly Station I noticed interesting pub called Brew Deck. As I learned it was owned by Galway Bay Brewery offering their and other small breweries' malty nectars with some food. I went with an Irish burger and Galway Bay Fullsail Ale. And as dessert I took a half pint of Galway Bay Milk Chocolate Stout. Hey, I had found my favorite Irish brewery! A small chat about beer scene in Ireland and in Finland with the bartender and then to walking ways again.

On the evening I visited National Wax Museum PLUS since I had it covered with my Dublin Pass. No other places in the vicinity were open so I choose wax. But it wasn't special in my mind, I wouldn't do it again. Basic Irish writers, leaders, sportsmen, musicians and such. Kick'em tubbies!

Some coffee and apple pie and I forced my tired legs uphill same seven kilometres. I had to gather more strength for next day.

Day Three - It's Lobster Season

This was the day I was going for the shoreline and seafood. The busses were back in service! I was still craving for proper full Irish and had a place in mind - O'Neill's right next to tourist information. And boy was their version plentiful with seven euros in really authentic surroundings. I couldn't help but to smile, a definite thumbs up from me.

Before heading to Howth I visited St. Patrick's Cathedral not far away. It was impressive and as a christian I did also take a while to say a little prayer and humbly thank. So maybe it was meant to be that I coincidentally met a woman who asked me to help. Or I was after all fooled. She did not want money straight but help to buy some basic food for her kids. I was hesitant which I also told but eventually did give her a helping hand. I hope that it went right but I was still questioning my actions and doubts. Well, the poor will always be around but we should not become cold-hearted.

Anyway, it was time to head for Irish sea shoreline. I took local DART train to Howth, a fisherman village quite famous for its seafood. I had plenty of expectations for this and realising the very hilly geography of Howth peninsula even raised them. Stepping out of the train immediately started to fulfill my expectations. Gentle breeze from the sea, the best possible weather, really fresh seafood smell and picturesque village. Well, small minus for flocking tourists but that could be dealt by just walking further. You see, regular people seem to avoid proper walking.

I absorbed sea air on the piers of Howth and relaxed before going for the catch of the day. King Sitric and its casual West Street Bar was something I had looked upon. According to the waiter it was lobster season so I had to taste it. But for starters a couple of rock oysters raw and Galway Bay Hooker Irish Pale Ale to accompany. And then for main course oyster salad and Irish dark country bread. Really fresh and worth the expectations.

The hills were pretty steep in Howth. With full stomach I started to climb towards Howth summit. Because I'm me I did not take a bus. At the top it was really nice to have acup of coffee and ice cream in the unbelievably beautiful scenery. I did not expect to find high rocky cliffs right next to Dublin! There was also a light house to guide all the ships safely from Irish Sea to the port. And by the way, there were golf courses and all kinds of greenery around. As I did not have map I missed much of the cliff walk but still got to see many fine landscapes.

For me of all the superb things this was just perfect. There is something in my blood that longs after sea shore, seafood and all kinds of greenery. Needless to mention, I did walk my legs into aching again but it was worth all this. Hotel was just for the shower and rest.

Day Four - Botanic Takeoff

Last morning is always a little sad. It was going to be over today. Packing luggage, basic breakfast and I still had few hours in Dublin. I took one of them double deckers and headed for Botanic Gardens in Glasnevin, district some three kilometres north of Dublin city centre. I do enjoy a nice quiet walk in gardens and in Dublin it was free, also the greenhouses with tropical or subtropical plantation. A nice destination with practically no cost.

Outdoor activities will make you hungry. For me it was The Church, a restaurant and pub in an old church. Quite obvious name. They seem to re-use their churches here - maybe we have to do same in Finland sooner than later. I had some fish cakes together with O'Hara's Red Ale. And then there was just a little time to take the DART train to Dun Laoghaire south of Dublin. Another seaside destination and one last chance for me to enjoy some sea breeze in the sun. If there was more time I could have done local sea museum.

Finally I had to go back to hotel and pick my luggage. In the airport shuttle I was the only one and had a nice chat with the driver. My feeling is that if you respect the locals they will generally do the same. At the airport you have to kill some time always. Some more food, an Irish coffee and a bottle of Connemara. Then back to the skies and towards home it was.

Definitely Ireland is part of my future plans too!

My tips: Howth for the views and seafood, Botanic Gardens, Old Jameson Distillery, Croke Park tour, Kilmainham Gaol, O'Neill's Irish breakfast, Dublin Pass and Leap Card for transportation.

Kiitos ja anteeksi

Kaksi erittäin tärkeää ja merkitsevää sanaa. Kiitos. Anteeksi. Niiden käyttäminen ja sen tapa kertoo paljon lausujistaan. Molemmat ovat osa hyvää kasvatusta ja kanssakäymistä kaikkialla - tai ainakin niiden pitäisi olla. Elämästä opiksi ottanut, siis sivistynyt ihminen kykenee lausumaan nuo voimasanat muutenkin kuin muotopuolisena tapana tai itsekkäiden tarkoitusten ajamiseen. Ja haluaa sitä sisimmässään.

Minä kuten niin monet muut olen kasvanut ympäristössä, jossa kiitosta ei aina ole juuri lausuttu. Se kun voisi kuulemma pilata ihmisen turhaan käytettynä. Toki minutkin on kasvatettu siihen, että anteeksi pitää pyytää, kun siihen on syytä. Tuskin kukaan kiistää kiitoksen ja anteeksi pyytämisen merkitystä kokonaan. Meillä saattaa tosin olla hyvin erilaisia käsityksiä hyvästä käytöksestä tässä asiassa.

Työelämässä ja vapaa-ajan vietossa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kiitoksia lausutaan nykyään Suomessakin runsaammin kuin niinä epämääräisinä takavuosina. Toki useimmat kiitokset saattavat olla muotopuoleisia kiittelyitä, joita ehkä vain heitellään puolihuolimattomasti osana sosiaalista käytöskoodia. Parempi sekin tietysti on kuin ei mitään. Kunhan kykenee alkuun sanomaan edes "kiitos" eikä vain heittelemään "tänksiä".

Kiitos on monessa suhteessa helpompi sana kuin anteeksi. Kiittämisessä keskitytään mieluisina koettuihin asioihin, ollaan tyytyväisiä ja onnistuneita. Anteeksipyytäminen sen sijaan edellyttää omien virheiden myöntämistä, vajavaisuuden tunnustamista, nöyrtymistä. Siis ikävinä koettuja asioita. Jälleen pelkkä "sorittelu" ei riitä todella pysäyttämään.

Aidosti kasvotusten lausuttuna ja todella tarkoitettuna kiitos sekä etenkin anteeksi ovat niitä varsinaisia voimasanoja. Jokainen meistä kykenee toivottavasti muistamaan joitakin tilanteita elämästään, kun tällainen pysäytys on osunut kohdalle. Meidän on usein vaikea kohdata sitä, että olemme toimineet aidon kiitoksen arvoisesti. Saatamme vähätellä omaa osuuttamme tai joissakin tapauksissa ylpistyä erinomaisesta suorituksesta.

Vielä paljon rajumpaa on joutua anteeksipyynnön kanssa vääntämään. Kuitenkin jokainen meistä tekee virheitä, se on väistämätöntä. Meistä kertoo erittäin paljon tapa, jolla käsittelemme virheet ja vääryydet - omat ja meihin kohdistuneet. Anteeksipyytäminen on rankkaa mutta myös olennainen osa anteeksiantoa. Molemmat roolit pitää kokea itseä, jotta kykenisi paremmin ymmärtämään omia tunteitaan ja ihmisiä ympärillään.

Monesti kuulee sanottavan, että ei ole mitään syytä pyytää anteeksi kun ei ole tehnyt mitään väärin. Tämän selityksen taakse vetäydytään varsin usein. Kuitenkin joudumme väistämättä tilanteisiin, joissa emme ymmärrä aiheuttaneemme mielipahaa ja tehneemme väärin. Joskus on syytä pyytää anteeksi sitäkin, ettei ymmärrä virhettään. Silloin voi aina pyytää toista osapuolta kertomaan omasta kokemuksestaan.

Minua ärsyttää suuresti sellainen käytös, jossa asettaudutaan toisen yläpuolelle ihmisenä. Ei ole mukamas mitään syytä kiittää tai pyytää anteeksi. Myös tyhjänpäiväinen kiittely ja anteeksipyytely joutaisi romukoppaan. Tietysti rajojen vetely turhan ja tarpeellisen välille on paljolti mahdotonta. Ja kulttuurien sekä luonteiden väliset erot toisinaan hyvin selkeitä.

Jos en uskaltaisi aidosti yrittää kiittää ja pyytää anteeksi, olisin hukassa vakaumukseni kanssa. Itse asiassa olen päättänyt haastaa ihmisiä ympärilläni siten, että lausun kiitokset ja anteeksipyynnöt todella niihin uskomalla. Vastapuolen reaktiot kertovat heistä itsestään merkittäviä asioita. Ei ole helppoa, mutta ei elämän usein kuulukaan olla. Helppous ei ole koskaan synnyttänyt mitään todella suurta ja merkityksellistä!

Haluatko sanoa jotain merkityksellistä ja muuttaa maailmaa? Kokeilepa aloittaa sanojen kiitos ja anteeksi parissa. Todennäköisesti et mullista koko maailmaa, mutta voit tehdä suuria asioita pienin elein yksittäisten ihmisten elämissä. Aloita omastasi. Turha on odottaa muilta sellaista käytöstä, mihin ei itse ole valmis. Rohkeus on nöyrtymistä, pelko asioiden välttelyä.

Teemaruokaa taas!

Eilen sunnuntaina oli Ranskan kansallispäivä, ja Tour de France suuntasi legendaarisen Mont Ventoux'n huipulle. Siinäpä oli siis syy tehdä hieman teemaruokaa penkkiurheilun iltapäivän ratoksi ja veljesten vatsantäytteeksi. Inspiraatio palasi jälleen meikäläiseen!

Enpä voi sanoa osaavani lainkaan perinteistä ranskalaista ruoanlaittoa, mutta aina voi jotain yrittää. Keittokirjasta kaivoin Tarte Tatinin reseptin, jota tapojeni mukaisesti - vaikkakin ensikertalaisena - hieman muokkasin. Omenoiden sijasta päärynöitä ja karamellisoinnin jälkeen hieman konjakkia antamaan lisää makua. Toimi kuin väärä raha, tätä tehdään vielä monesti.

Toki piti tehdä pääruokakin. Sen virkaa sai nyt toimittaa mausteinen kasvisvuohenjuustokeitto. Tomaatit, kesäkurpitsat, sipulit varsineen ja paprikat ovat nyt parhaimmillaan. Niitä saa hyvin kotimaisina kohtuuhintaan paraikaa. Lisäkkeenä oli uunissa kypsytettyä kokolihamakkaraa sekä luonnollisesti patonkia.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli juuri riittävästi. Velipoika kun on juuri oikeasta syystä kova syömään. Niin, se etappi. Ei se niin eeppinen ollut kuin toivoin, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää. Froome jyräsi kilpakumppaninsa vastustamattomasti, vain vuorikauris Quintana kykeni todella haastamaan. Saganin keuliminen Ventoux alkumetreillä irtioton päätyttyä oli suhteellisen huvittavaa.

Urheilu ja ruoka ovat molemmat parhaimmillaan, kun niihin liittyy suuria tunteita ja elämyksiä. Ei siis hikistä mitalimäärien tuijottamista tai pelkkää vatsantäytettä! Ensi viikonloppuna onkin sitten paikka hakea tematiikkaa golfin vanhimmasta arvokisasta, mutta haggisia en rupea tekemään. Katsotaan, mitä mieleen juolahtaa...

Katsaus tulevaan urheilukesään

Kesä 2013 ei ole mikään suuri urheilukesä sikäli, että on olympilaisten ja jalkapallon suurturnausten välivuosi. Itselleni se ei kuitenkaan ole mikään ongelma, sillä kiinnostusta lukuisiin lajeihin ja tapahtumiin. Suomalaisten menestystä toki toivon ja jännitän, mutta se ei ole enää niin ehdottoman tärkeää kuin joskus taannoin.

Vaikka kesäkelit ovat jo täällä, on silti jäljellä NHL:n neljän parhaan mittelöt. Matsit tulevat öisin mutta edustavat toki parasta jääkiekkoa, joten täytynee edes jokin ratkaisufinaali tuijottaa pöllönä.

F1-kisat ovat olleet viime aikoina kohtuullisen jännittäviä, kiitos uusien renkaiden. Tulin kauden alkaessa hankkineeksi MTV3:n formulapaketin Katsomosta eikä se ole pahan hintainen koko sarjasta. Lisäksi kuva siirtyy melko nätisti HDMI-kaapelilla 40-tuumaiseen tauluun. Suomalaisittain on tietysti myös jännitettävää, vaikka en jaksa innostua väittelemään nuoremman Rosbergin suomalaisuuden puutteesta. Kaveri on vielä enemmän maailmankansalainen kuin isäukkonsa ja tarvitsee samanlaista päättäväisyyttä rökittääkseen tallikaverinsa. Kunhan Vettel ei aina voita niin olen iloinen.

Yleisurheilua kohtaan kiinnostukseni on laskenut kuten useimpien muidenkin perinteisten suomalaislajien suhteen on käynyt. MM-kisat ovat toki tulossa ja muutama suomalaisurheilija on onneksi mahdollisella menestystiellä. Eivätkä kaikki visko keihästä.

Itselleni ykköslaji on jo harrastuksen myötä golf, jota on nyt suomalaisittain hienoa seurata. Major-kisat ovat omaa luokkaansa, sillä muita kisoja pukkaa pari kolme viikossa eri puolilta maailmaa lähes ympäri vuoden. Onneksi täälläkin on mahdollista seurata parhaita kisoja alkuperäisselostuksen kera. Mikko Ilonen on juuri nyt Euroopan Tourin kärkeä ja toivottavasti kohti parasta kauttaan. Roope Kakko ja Kotkan Tapio Pulkkanen ovat esittäneet lupaavia otteita alemmissa kisoissa, samaten aiemmin talvella Joonas Granberg ja Jaakko Mäkitalo Aasian kiertueella. Naisten puolella Minea Blomqvist on pitkästä aikaa osoittanut pirteitä merkkejä. Nyt vaikuttaa siltä, että suomalaiset ammattilaiset alkavat vähitellen löytää oikeaa otetta ammattilaisgolfin rankassa maailmassa.

Mitäs muita lajeja tulee seurattua? Maantiepyöräilyinnostukseni ajoittuu lähinnä Tour de Franceen, muut kisat eivät joitakin yhden päivän klassikoita lukuunottamatta ole täysin kolahtaneet. Toki pyöräilyn suhteen olen skarpannut siten, että tusinan verran suuntaansa tulee kilometrejä kohtuullisen usein työmatkalla. Tenniksen seuraaminen on minulla jäänyt vähiin, kun ei ole Eurosport näkynyt. Nyt ei ole sitä syytä, mutta taitaa silti jäädä sen lajin seuraaminen Grand Slam -finaaleihin ja Jarkko Niemisen matseihin silloin tällöin.

Ratamoottoripyöräilyä täytyy hieman tiirailla, jotta suomalaisten edesottamukset eivät jää täysin näkemättä. NASCAR-kisoja katselen unilääkkeeksi sunnuntai-iltaisin, jos en muuta jaksa. Onhan se kunnon junttimeininkiä amerikkalaisittain, jota lähinnä värittää ison kasan odottelu ja hieman erilaisen käytöskoodin kuskit kuin FIAn sarjoissa. Suunnistusta kohtaan on hieman mielenkiintoa, koska velipoika edelleen hommaan panostaa ja kertoo väliin sellaista taustatietoa, joka ei muuten korviin kulkeutuisi. Suomessa taitaa itse asiassa olla MM-kisat. Jukolan Viesti on tullut valvottua pari vuotta putkeen, viimeksi paikan päällä. Tänä vuonna taitaa se lysti jäädä työmatkan takia sikseen.

Ehkä tulee penkkiurheiltua vähän liikaa, syytän lapsuudessa saatua mallia. Toki on mukavampi rojahtaa sohvalle jännittämään, kun käyn itsekin hikoilemassa ja yrittämässä liikunnallisten taitojen parantamista. Ja sitten vielä höystetään väliin sopivalla ruoalla ja juomalla, kenties teeman kanssa!