Reportaasia yön selästä. Nyt alkaa jälleen urheilupomojen, -toimittajien ja -fanien persuuksia kuumottaa, kun ei tule mitalia. Tosiasia on vain semmoinen, että Suomesta ei ole kisoihin lähettää juuri ketään varmaa mitalistia. Pistesijoja kyllä sataa päivästä toiseen, mutta yleensä ne tulkitaan suoraan pettymyksiksi. Ahosen neljäs, Roposen kuudes ja Koivurannan kahdeksas sija ovat juuri sellaisia, mitä kyseisiltä atleeteilta saattoi realistisesti odottaa. Osa siniristin epäonnistumisista on sinällään täysin arvattavia, niitähän tulee aina muidenkin kansakuntain urheilevan nuorison - ja comeback-köriläiden - plakkariin. Toisaalta yksikään suomalainen suksenkuljettaja tai luistimenliu'uttaja ei ole vielä onnistunut venymään parhaimpaansa. Sitä tarvitaan kiristyvässä kilpailussa kärkikolmikkoon pääsemiseksi.
Sen verran statistikon ja analyytikon vikaa minussa on, että helposti tämmöisiä isoja kisoja seuratessa alan laskea mielessäni kaikkea turhaa. Jonkun epäolennaisen mitalitavoitteen tuijottaminen ja älytön kansallistunteinen vouhkaaminen pilaavat urheilun seurantakokemukset. Manaan nyt kuitenkin sitä, että virallista mitalitavoitetta ei Suomen joukkue (hieman teoreettinen käsite itsessään) pääse hätyyttelemään. Sellaisia lajeja ja tapahtumia on toisaalta mukava seurata, joissa ei ole ainuttakaan suomalaista ainakaan median vouhkaamassa mitalijahdissa. Esimerkiksi lumilautacrossia oli hauska seurata; vielä hauskempi kuin edellisyön kumparelaskua, jossa vähäisiä kotimaisia menestystoiveita oli. Juuri hölmön nationalistissävytteisen kohkaamisen takia etenkin jääkiekon katselu voi muuttua painajaismaiseksi luolamiesörinäksi.
Me suomalaiset janoamme urheilumenestystä. Johtuuko se sitten historiasta, alemmuudentunnosta vai itsekorostuksellisesta paremmuuden todistelun tarpeesta? En tiedä. Enkä arvaile. Tällä erää. Harva meistä kuitenkaan oikeasti on urheiluihminen minkään järkevän mittarin mukaan. Lopulta on melko lailla yhdentekevää kansakuntamme tai minkään muunkaan kansakunnan elinkelpoisuuden ja menestymisen kannalta, millaista urheilumenestystä saavutetaan. Sama pätee muihinkin ihmiskunnan virittelemiin viihdykkeisiin, joita silti tarvitaan arkisen taaperruksen elävöittämiseksi. Ei minusta tule sen vähemmän työtöntä tai enemmän tyytyväistä johtajiimme ja kliseiseen paskanjauhantaan, tuohon maailman tapaan, vaikka pitäisi lähettää Antonov hakemaan koti-Suomeen kaikki ne mahtavat määrät kultamitaleita, joista sporttipomot ja himofanit näkevät märkiä unia kuin teinipojat kuumista kissoista.
Öinen kisaseuranta häiriintyi kunnolla, joten eksyin blogistiikkaan turisemaan turhia. On se vaan jännää, että pikaluistelukisat eivät onnistu, kun kanukit eivät saa Zamboniaan pitämään vettä sisällään. Toista iltaa peräkkäin. Yleensä luistelulajit halleissa sentään onnistuvat TV-yhtiöiden ohjelmakarttojen mukaisessa tahdissa. Suksimiset sen sijaan tuppaavat milloin vesittymään, milloin tuulettumaan, joskus jopa sumuttumaan.
Toivottavasti Poutala onnistuu, kun vihdoin jää saadaan kuumalle ryhmälle kuntoon. Siinäpä on suomalaisittain harvinainen urheilija, josta huokuu aitoa ja selittämätöntä luottamusta. Ehkäpä sillä on vaikutusta, että Poutala uskaltaa tunnustaa väriä eli kertoo avoimesti uskostaan. Mihin? No, siihen samaan kuin minäkin. Some things truly are important as all the others depend on them. Sanottakoon se, että sellainen monien urheilijoiden ja muiden julkisten persoonien yletön, teeskennellyn oloinen thankyoujesus-asenne kyllä yököttää minuakin. Se niistä Peukaloisen harharetkistä, taas eksyin erittelemään.
Ja nyt se Zamboni kuntoon, etten valvonut turhaan! Kanadalaiset ovat luistinkansaa, joten ei se nyt voi olla noin vaikeaa. Jos suomalainen ei saisi saunaa lämpimäksi vierailleen, niin jäisihän siitä hieman kyseenalainen mielikuva...
maanantai 15. helmikuuta 2010
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Olympic On/Off - päivä 2
Hyvää ystävänpäivää näin suomalaisessa ajassa jälkikäteen lausuttuna kaikille niille, jotka itseään minun ystäväkseni voisivat tituleerata. Samat toivotukset myös niille, joista kenties tulee minun ystäviäni. Joo, elän sen verran Vancouverin ajassa, että sikäli olen vielä ihan ajoissa näine toivotuksineni. Laskiaissunnuntaikin on vietetty enemmän pullien kuin laskujen parissa. Laskin lähinnä vain leikkiä ja sitäkin oikeastaan varsin rajatusti.
Talviolympialaisten yhdistetyn kisa, etenkin hiihto-osuus, tarjosi jälleen hyvän esimerkin suomalaisesta heikosta suorittamisesta. En nyt tarkoita mitalitaisteluiden karkaamista, Ryynäsen kaatuilua enkä Mannisen tahmeutta. Nuo seikat olivat osin odotettavissa kuten kritiikin kärkenikin. Arvon H-P Hänninen nimittäin veti taas sellaisen suorituksen selostuspuuhissa, että alkoi meikäläistä ottaa päähän onneton suomalaistaso urheiluselostuksen saralla. Missä on Ryynänen, missä? (No, juuri tuli takaa-ajajien ohittamaksi.) Hannu tulee kovaa, enää sata metriä Demongista. (Ei tule, se on kyydistä putoava Ryynänen.) Kobayashi johtaa edelleen, kovaa menee. (Menee, menee toki, mutta kärjessä on kyllä Spillane.) Hoopi veti jälleen niin puusilmät kädessä, että oikein hävetti kuunnella moista sekoilua. Vähän yritti asiantuntija Pelkonen korjailla, mutta ei se riittänyt. Seuratkaa niitä tapahtumia, kotoa käsin näkee näemmä asiat paljon selvemmin!
H-P Hänninen on selostanut YLEssä urheilua niin kauan kuin muistan. Touhu on edelleen melkoista sekoilua varsinkin suomalaisten taistellessa sijoituksista, mutta valitettavasti Hoopi ei ole mikään yksittäistapaus. Samanlaisia verbaalikoheltajia, monotonisia toistelijoita ja havaintorajoitteisia "ammattiselostajia" on aivan liian paljon muitakin. Maikkarin formulatiimi, kuningaskotka-Uotila ja kaksmarkkaa-Nieminen, kaikki wannabe-Mertarannat, Bubi sekä monet muut tekijät häiriköivät tosissaan usean urheilulajin kunnollista seurantaa. Silmät auki ja järki käyttöön, nyt! Opetelkaa paremmiksi alallanne!
Kunnollista, ammattimaista urheiluselostusta kuullakseen on yleensä seurattava brittiläisiä tai amerikkalaisia kanavia, mutta ne eivät tietenkään seuraa monia meille suomalaisille kiintoisia marginaalilajeja. Hyvää selostusta määrittää ammattilaisten laadukas äänenkäyttö, tarkkanäköinen havainnointi ja aito innostuneisuus. Joskus vähäeleisyys toimii, toisinaan voimakas tunteenpalokin on paikallaan. Katsojille on kyettävä tarjoamaan kuvan ja grafiikan välittämän informaation lisäksi täydentävää tietoa, jotta urheilun seurannasta syntyisi mielekäs, merkityksellinen kokonaisuus. Onneksi osa YLEnkin selostajista hallitsee työnsä ainakin kohtuullisesti, jottei seuranta häiriinny vaan pikemminkin täydentyy selostuksesta. Tosin paljon on parantamista, mihinkään bbc- tai espn-tasoon ei päästä.
On kyllä ollut ilo seurata sellaisiakin lajeja, joita ei tavallisina talvina tule katseltua. Tähän mennessä siis pikaluistelu, short track ja kumparelasku, joka juuri saatiin suomalaisen lajin mitaliputken ohella päätökseen. Kanukit saivat vihdoin ensimmäisen olympiavoittajansa kotikentällään, vaikka sitä oli jo yritetty aiemmin Montrealissa '76 ja Calgaryssä '88. Sinnikkyydessä mainio esimerkki oli kuitenkin Latvian Edgars Silovs, joka eilen veti ensin 5000 metriä pikaluisteluhallissa (16:s) ja myöhemmin illalla short trackin 1500metriä (11:s). Saattoi kyllä mennä sijat hieman väärin, mutta se ei ole tässä huomiossa olennaista.
Kolmantena kisapäivänä jatketaan. Suomi on palannut menneeseen, kun kansakunnan mitalinnälkäiset kääntävät jälleen katseensa murtomaahiihtoon. Tuleeko mitaleja tai pisteitä? BS-blogi ja unentarve tulee kuitenkin.
Talviolympialaisten yhdistetyn kisa, etenkin hiihto-osuus, tarjosi jälleen hyvän esimerkin suomalaisesta heikosta suorittamisesta. En nyt tarkoita mitalitaisteluiden karkaamista, Ryynäsen kaatuilua enkä Mannisen tahmeutta. Nuo seikat olivat osin odotettavissa kuten kritiikin kärkenikin. Arvon H-P Hänninen nimittäin veti taas sellaisen suorituksen selostuspuuhissa, että alkoi meikäläistä ottaa päähän onneton suomalaistaso urheiluselostuksen saralla. Missä on Ryynänen, missä? (No, juuri tuli takaa-ajajien ohittamaksi.) Hannu tulee kovaa, enää sata metriä Demongista. (Ei tule, se on kyydistä putoava Ryynänen.) Kobayashi johtaa edelleen, kovaa menee. (Menee, menee toki, mutta kärjessä on kyllä Spillane.) Hoopi veti jälleen niin puusilmät kädessä, että oikein hävetti kuunnella moista sekoilua. Vähän yritti asiantuntija Pelkonen korjailla, mutta ei se riittänyt. Seuratkaa niitä tapahtumia, kotoa käsin näkee näemmä asiat paljon selvemmin!
H-P Hänninen on selostanut YLEssä urheilua niin kauan kuin muistan. Touhu on edelleen melkoista sekoilua varsinkin suomalaisten taistellessa sijoituksista, mutta valitettavasti Hoopi ei ole mikään yksittäistapaus. Samanlaisia verbaalikoheltajia, monotonisia toistelijoita ja havaintorajoitteisia "ammattiselostajia" on aivan liian paljon muitakin. Maikkarin formulatiimi, kuningaskotka-Uotila ja kaksmarkkaa-Nieminen, kaikki wannabe-Mertarannat, Bubi sekä monet muut tekijät häiriköivät tosissaan usean urheilulajin kunnollista seurantaa. Silmät auki ja järki käyttöön, nyt! Opetelkaa paremmiksi alallanne!
Kunnollista, ammattimaista urheiluselostusta kuullakseen on yleensä seurattava brittiläisiä tai amerikkalaisia kanavia, mutta ne eivät tietenkään seuraa monia meille suomalaisille kiintoisia marginaalilajeja. Hyvää selostusta määrittää ammattilaisten laadukas äänenkäyttö, tarkkanäköinen havainnointi ja aito innostuneisuus. Joskus vähäeleisyys toimii, toisinaan voimakas tunteenpalokin on paikallaan. Katsojille on kyettävä tarjoamaan kuvan ja grafiikan välittämän informaation lisäksi täydentävää tietoa, jotta urheilun seurannasta syntyisi mielekäs, merkityksellinen kokonaisuus. Onneksi osa YLEnkin selostajista hallitsee työnsä ainakin kohtuullisesti, jottei seuranta häiriinny vaan pikemminkin täydentyy selostuksesta. Tosin paljon on parantamista, mihinkään bbc- tai espn-tasoon ei päästä.
On kyllä ollut ilo seurata sellaisiakin lajeja, joita ei tavallisina talvina tule katseltua. Tähän mennessä siis pikaluistelu, short track ja kumparelasku, joka juuri saatiin suomalaisen lajin mitaliputken ohella päätökseen. Kanukit saivat vihdoin ensimmäisen olympiavoittajansa kotikentällään, vaikka sitä oli jo yritetty aiemmin Montrealissa '76 ja Calgaryssä '88. Sinnikkyydessä mainio esimerkki oli kuitenkin Latvian Edgars Silovs, joka eilen veti ensin 5000 metriä pikaluisteluhallissa (16:s) ja myöhemmin illalla short trackin 1500metriä (11:s). Saattoi kyllä mennä sijat hieman väärin, mutta se ei ole tässä huomiossa olennaista.
Kolmantena kisapäivänä jatketaan. Suomi on palannut menneeseen, kun kansakunnan mitalinnälkäiset kääntävät jälleen katseensa murtomaahiihtoon. Tuleeko mitaleja tai pisteitä? BS-blogi ja unentarve tulee kuitenkin.
lauantai 13. helmikuuta 2010
Olympialainen onnettomuus - päivä 1
Liekki on sytytetty, ja asialla olivat Väinö & kaverit. Tuo tämänkertainen tulirakennelma näytti muutaman tupakan kokoelmalta eikä siis edes täysin toiminut. Saisivat vihdoin jossakin kisoissa palata nostalgisiin, minimalistisiin tulitelineisiin. Taitaa olla tosin turha toivo, kun pitää olla nopeammin, voimakkaammin ja korkeammalle. Avajaiset olivat kyllä melko näyttävät, mutta torkahdin sohvalle ennen kuin tulet olivat pesässä.
Minun täytyy hieman kommentoida tuota ikävää kelkkailijan kuolonkolaria, joka jälleen ikävästi todisti moneen urheilulajiin liittyvän vaaraelementin. Kun kisaillaan vauhtilajeissa joko moottorin tai painovoiman vieminä, tapahtuu ennen pitkää varmasti jotakin sellaista kuin Whistlerin kelkkaradalla 12.2.2010. Tämä georgialaisen urheilijan kuolema liittyy osaksi sitä urheilun mustaa historiaa, jonka olemassaolon monet haluavat kieltää. Sama porukka unohtaa kauhistellessaan sen, että ihmiselämä on niin kovin hauras arkisissakin ulottuvuuksissaan. Lisäksi osa meistä haluaa koetella vaarantunnetta ja inhimillisen suorituskyvyn rajoja, vaikka toiset kiivaasti haluaisivat kieltää moisen tyhmyyden. Kun syöksytään kilpaa alamäkeen tai kisataan vieri vieressä terävin luistimin, saattaa milloin tahansa sattua jotakin tv-viihteeseen sopimatonta.
En ole kelkkailua seurannut tarpeeksi, jotta voisin väittää ymmärtäväni lajia. Kyseinen urheilumuoto elää kuitenkin monen muun pikkulajin tavoin olympiastatuksestaan, joka sai nyt pahan kolhun. Olen nähnyt joitakin pahoja kelkkailuonnettomuuksia, enkä niitä nähtyäni ole voinut välttyä ajattelemasta radalta sinkoutumisen seuraamuksia. Kelkkailuihmisten on nyt mietittävä, miten kyseisen lajin vaarallisuuden ja vauhdin hurman luoma jännite kyetään säilyttämään, vaikka turvallisuutta parannetaan. Kyse on samasta ilmiöstä, joka on nähtävissä selvästi etenkin moottoriurheilussa ja ehkäpä myös alppihiihdon vauhtilajeissa. Vauhteja ei voida jatkuvasti kasvattaa, ja ratojen reuna-alueita on parannettava mahdollisten surmanloukkujen välttämiseksi. Olympialaisissa halutaan koetella maailman parhaimmistoa haastavin radoin, ja samalla osallistujaluetteloon tahdotaan eksoottisiakin osallistujia vailla kattavaa kokemusta. Tämä tavoitteiden ristiriita on ilmeinen kaikille oikeasti ajatteleville urheiluihmisille.
Kelkkailijan kuolema juuri ennen olympialaisten virallista alkua jää selkeästi minunkin muistiini. Eilisiltana mieleeni muistuivat lapsuuden kokemukset vastaavista ikävistä urheiluonnettomuuksista: vahvin muistikuva on varmasti San Marinon GP:n synkkä viikonloppu 12-vuotissynttäreitteni aikoihin vuonna 1994, mutta talvilajeista mielessä on muun muassa Ulrike Meierin kuolema Garmisch-Partenkirchenin syöksylaskussa tuhatpäisen yleisön edessä. Urheiluasioissakaan emme voi työntää päätämme pensaaseen vaan saatamme joutua näkemään ja kokemaan ihmiselämän rajallisuuden. Kaikki toimemme saattavat johtaa onnettomuuksiin ja kuolemiin, vaikka yrittäisimme kuinka kovasti tahansa itsellemme muuta uskotella. Tosin voimme paljolti vaikuttaa siihen, miten vaarallisia asioita teemme ja seuraamme.
Freak accident bound to happen. Sooner or later. Me emme tunnu oppivan mitään ilman uhreja. Emme myöskään tunnu uskaltavan myöntää itsellemme tuota synkkää tosiasiaa. Enempää en tätä ikävää tapahtumaa pyörittele. Synnymme, elämme ja kuolemme eivätkä nämä tapahtumat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta liikuta kuin melko pientä lähipiiriä.
Kisatapahtumat ovat nyt käynnissä, ja ensimmäiset mitalit on jaettu ympäri Eurooppaa. Ei Suomeen vaan ei vielä Norjaan tai Ruotsiinkaan. Normaalimäen kisa eteni muutoin varsin odotetusti, mutta itävaltalaisiin taisi paine vaikuttaa liiaksi. Ahonen oli valitettavasti taas neljäs, kolmen selkeästi paremman kilpakumppanin takana. Muillakin finskeillä meni odotetusti paitsi Ollilla, jonka ulkoiluhaalarit taisivat olla liian isot kuin pikkuveljellä isoveljen vanhat ryntteet takavuosina. En pettynyt näistä tuloksista. Swiss Potter on kova.
Ampumahiihdon avauskilpailu sen sijaan meni synkeästi penkin alle suomalaisblondeilta: pikakisan kun tössii niin ei ole takaa-ajossakaan enää saumoja kovin hääveihin tuloksiin. Monet ennakkosuosikit olivat niin ikään hukassa vesisateisessa kelissä. Toivottavasti hiihtolajit eivät mene arpapeliksi Whistlerissä kelien vaihdellessa voimakkaasti. Silloin voidaan tosin saada uskomattomia yllätysmitalisteja ja karvaita tappion kyyneleitä.
Penkkiurheilijana minun on nyt tehtävä tiukkoja päätöksiä kisaseurannan jatkosta: katsonko naisten kumpareet - siis kumparelaskun, tuijotanko short track -pyöritystä, miesten syöksy - siis syöksylasku - lykkääntyi valitettavasti. Naisten lätkää en kyllä jaksa sen suuremmin seurailla ennen loppuvääntöjä. Toivottavasti olympialaiset etenevät ilman vammautumisia ja dopinguutisia. En tosin täysin usko siihen...
Sunnuntai on ystävänpäivä ja laskiainen. Terveisiä lähtee täältä kenties. Itse leivottua pullaa ainakin survon kitusiini huomenissa. Hyvä oli yritys mutta ei mikään mitalisuoritus.
Minun täytyy hieman kommentoida tuota ikävää kelkkailijan kuolonkolaria, joka jälleen ikävästi todisti moneen urheilulajiin liittyvän vaaraelementin. Kun kisaillaan vauhtilajeissa joko moottorin tai painovoiman vieminä, tapahtuu ennen pitkää varmasti jotakin sellaista kuin Whistlerin kelkkaradalla 12.2.2010. Tämä georgialaisen urheilijan kuolema liittyy osaksi sitä urheilun mustaa historiaa, jonka olemassaolon monet haluavat kieltää. Sama porukka unohtaa kauhistellessaan sen, että ihmiselämä on niin kovin hauras arkisissakin ulottuvuuksissaan. Lisäksi osa meistä haluaa koetella vaarantunnetta ja inhimillisen suorituskyvyn rajoja, vaikka toiset kiivaasti haluaisivat kieltää moisen tyhmyyden. Kun syöksytään kilpaa alamäkeen tai kisataan vieri vieressä terävin luistimin, saattaa milloin tahansa sattua jotakin tv-viihteeseen sopimatonta.
En ole kelkkailua seurannut tarpeeksi, jotta voisin väittää ymmärtäväni lajia. Kyseinen urheilumuoto elää kuitenkin monen muun pikkulajin tavoin olympiastatuksestaan, joka sai nyt pahan kolhun. Olen nähnyt joitakin pahoja kelkkailuonnettomuuksia, enkä niitä nähtyäni ole voinut välttyä ajattelemasta radalta sinkoutumisen seuraamuksia. Kelkkailuihmisten on nyt mietittävä, miten kyseisen lajin vaarallisuuden ja vauhdin hurman luoma jännite kyetään säilyttämään, vaikka turvallisuutta parannetaan. Kyse on samasta ilmiöstä, joka on nähtävissä selvästi etenkin moottoriurheilussa ja ehkäpä myös alppihiihdon vauhtilajeissa. Vauhteja ei voida jatkuvasti kasvattaa, ja ratojen reuna-alueita on parannettava mahdollisten surmanloukkujen välttämiseksi. Olympialaisissa halutaan koetella maailman parhaimmistoa haastavin radoin, ja samalla osallistujaluetteloon tahdotaan eksoottisiakin osallistujia vailla kattavaa kokemusta. Tämä tavoitteiden ristiriita on ilmeinen kaikille oikeasti ajatteleville urheiluihmisille.
Kelkkailijan kuolema juuri ennen olympialaisten virallista alkua jää selkeästi minunkin muistiini. Eilisiltana mieleeni muistuivat lapsuuden kokemukset vastaavista ikävistä urheiluonnettomuuksista: vahvin muistikuva on varmasti San Marinon GP:n synkkä viikonloppu 12-vuotissynttäreitteni aikoihin vuonna 1994, mutta talvilajeista mielessä on muun muassa Ulrike Meierin kuolema Garmisch-Partenkirchenin syöksylaskussa tuhatpäisen yleisön edessä. Urheiluasioissakaan emme voi työntää päätämme pensaaseen vaan saatamme joutua näkemään ja kokemaan ihmiselämän rajallisuuden. Kaikki toimemme saattavat johtaa onnettomuuksiin ja kuolemiin, vaikka yrittäisimme kuinka kovasti tahansa itsellemme muuta uskotella. Tosin voimme paljolti vaikuttaa siihen, miten vaarallisia asioita teemme ja seuraamme.
Freak accident bound to happen. Sooner or later. Me emme tunnu oppivan mitään ilman uhreja. Emme myöskään tunnu uskaltavan myöntää itsellemme tuota synkkää tosiasiaa. Enempää en tätä ikävää tapahtumaa pyörittele. Synnymme, elämme ja kuolemme eivätkä nämä tapahtumat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta liikuta kuin melko pientä lähipiiriä.
Kisatapahtumat ovat nyt käynnissä, ja ensimmäiset mitalit on jaettu ympäri Eurooppaa. Ei Suomeen vaan ei vielä Norjaan tai Ruotsiinkaan. Normaalimäen kisa eteni muutoin varsin odotetusti, mutta itävaltalaisiin taisi paine vaikuttaa liiaksi. Ahonen oli valitettavasti taas neljäs, kolmen selkeästi paremman kilpakumppanin takana. Muillakin finskeillä meni odotetusti paitsi Ollilla, jonka ulkoiluhaalarit taisivat olla liian isot kuin pikkuveljellä isoveljen vanhat ryntteet takavuosina. En pettynyt näistä tuloksista. Swiss Potter on kova.
Ampumahiihdon avauskilpailu sen sijaan meni synkeästi penkin alle suomalaisblondeilta: pikakisan kun tössii niin ei ole takaa-ajossakaan enää saumoja kovin hääveihin tuloksiin. Monet ennakkosuosikit olivat niin ikään hukassa vesisateisessa kelissä. Toivottavasti hiihtolajit eivät mene arpapeliksi Whistlerissä kelien vaihdellessa voimakkaasti. Silloin voidaan tosin saada uskomattomia yllätysmitalisteja ja karvaita tappion kyyneleitä.
Penkkiurheilijana minun on nyt tehtävä tiukkoja päätöksiä kisaseurannan jatkosta: katsonko naisten kumpareet - siis kumparelaskun, tuijotanko short track -pyöritystä, miesten syöksy - siis syöksylasku - lykkääntyi valitettavasti. Naisten lätkää en kyllä jaksa sen suuremmin seurailla ennen loppuvääntöjä. Toivottavasti olympialaiset etenevät ilman vammautumisia ja dopinguutisia. En tosin täysin usko siihen...
Sunnuntai on ystävänpäivä ja laskiainen. Terveisiä lähtee täältä kenties. Itse leivottua pullaa ainakin survon kitusiini huomenissa. Hyvä oli yritys mutta ei mikään mitalisuoritus.
perjantai 12. helmikuuta 2010
Olympic Overdose - ennakkospekuleerausta
No niin. Nyt on olympialaiset avattu karsintakisan merkeissä. Tuo historiallinen kisamuoto eli normaalimäkihän on kaukana tavanomaisesta mäkihyppelystä 21. vuosisadan koitoksissa. Kun setä oli vielä lapsi, niin normaalimäki oli tosiaan normaali ja isomäki iso. Silloin ennen vanhaan hyvään aikaan, kun tornista tuli alas vielä Puikkosia, Weissflogeja, Vettoreita ja Bredesenejä. Normaalimäen, näissä kisoissa HS106, nimen voisi vaihtaa vaikkapa perinnemäeksi...
Tuon kisan voittaja on tasaisissa olosuhteissa todennäköisesti Morgenstern tai Schlierenzauer, vaikka ainakin Ammann, Malysz ja Kofler tunkevat suksensa ilmeisesti mitalitaisteluun. Suomalaisilta en mitalia odota, mutta pistesijat ovat haarukassa etenkin Ahosella ja Ollilla. Happonen ja Keiturikin ovat vertyneet siihen kuntoon, että sijat 10-20 ovat täysin mahdollisia. Mikäli nelikko löytyy huomisiltana kahden hypyn jälkeen loppusijoilta 6-20, on sitä pidettävä mainiona joukkueonnistumisena.
Ensi yönä hassataan taas vaihteeksi rahaa näyttäviin avajaisiin, joiden kliimaksina on liekin leimahdus. Kuka kuuluisa kanukki saa kunnian kiskaista tulet takkaan? Itse veikkaan, että jälleen kerran Väinö 99 vetää kisat liekkeihin takatolpalta. Ei ole kyllä Kurri nyt tarjoilemassa... Joku povasi leikillään jopa Ben Johnsonia viimeiseksi tulittajaksi, mutta niin rankkaa ratkaisua eivät järjestäjät kyllä taida tehdä. Muita nimekkäitä vaihtoehtoja riittäisi kyllä Kanadassa varsinkin kiekkopiireissä pitkäksi listaksi saakka. Esimerkiksi Lemieux tai Roy. Silti Gretzky on ilmeinen liekitysmestari. Joku Crazy Canuck rinteistä voisi olla myös mahdollinen.
Katsotaan nyt, jaksaako setä katsoa nuo lippu- ja liekkijuhlat suorana. Suomen piskuista, tai talviseuduilla vähän suurempaa, kisajoukkuetta johtaa hampaaton seniorileijona Peltonen. Siis dentaalisessa mielessä, ei henkisessä. Keppi kourassa areenaan, mikä tuttua lätkäjätkille lieneekin. Ajan kulun huomaa hyvin siitä, kuinka yhä useammat maailman huippu-urheilijat ovat nuorukaisia meikäläiseenkin verrattuna. Mitaliporukkaakin on syntynyt jopa myöhäisellä 90-luvulla, joskin 70-lukulaisia jermujakin on vielä mukana hillumassa.
Olympilaiset talvikisat tunkevat väkisin tajuntaan täällä Suomessa tästä illasta eteenpäin, vaikka suurin osa maailmasta on autuaan tiet..., no ei, vain tietämätön koko touhusta. Elämä jatkuu, vaikka skabat ryöppyää suoraan suo-n/m-een. Huomenna olisi tarkoitus käydä huiskimassa palloja, koska vielä enemmän kuin talviurheilumies olen kuitenkin golfmies. Ja sitten kisojen ja muunkin elämän turvaamiseen: piikkiä, piikkiä, H1N1-piikkiä.
Siinäpä BS-kisablogin koekierros. Huomenna uudet voiteet suksiin ja teroitukset hokkareihin! Check out unless you've just arrived to that motel of yours!
Tuon kisan voittaja on tasaisissa olosuhteissa todennäköisesti Morgenstern tai Schlierenzauer, vaikka ainakin Ammann, Malysz ja Kofler tunkevat suksensa ilmeisesti mitalitaisteluun. Suomalaisilta en mitalia odota, mutta pistesijat ovat haarukassa etenkin Ahosella ja Ollilla. Happonen ja Keiturikin ovat vertyneet siihen kuntoon, että sijat 10-20 ovat täysin mahdollisia. Mikäli nelikko löytyy huomisiltana kahden hypyn jälkeen loppusijoilta 6-20, on sitä pidettävä mainiona joukkueonnistumisena.
Ensi yönä hassataan taas vaihteeksi rahaa näyttäviin avajaisiin, joiden kliimaksina on liekin leimahdus. Kuka kuuluisa kanukki saa kunnian kiskaista tulet takkaan? Itse veikkaan, että jälleen kerran Väinö 99 vetää kisat liekkeihin takatolpalta. Ei ole kyllä Kurri nyt tarjoilemassa... Joku povasi leikillään jopa Ben Johnsonia viimeiseksi tulittajaksi, mutta niin rankkaa ratkaisua eivät järjestäjät kyllä taida tehdä. Muita nimekkäitä vaihtoehtoja riittäisi kyllä Kanadassa varsinkin kiekkopiireissä pitkäksi listaksi saakka. Esimerkiksi Lemieux tai Roy. Silti Gretzky on ilmeinen liekitysmestari. Joku Crazy Canuck rinteistä voisi olla myös mahdollinen.
Katsotaan nyt, jaksaako setä katsoa nuo lippu- ja liekkijuhlat suorana. Suomen piskuista, tai talviseuduilla vähän suurempaa, kisajoukkuetta johtaa hampaaton seniorileijona Peltonen. Siis dentaalisessa mielessä, ei henkisessä. Keppi kourassa areenaan, mikä tuttua lätkäjätkille lieneekin. Ajan kulun huomaa hyvin siitä, kuinka yhä useammat maailman huippu-urheilijat ovat nuorukaisia meikäläiseenkin verrattuna. Mitaliporukkaakin on syntynyt jopa myöhäisellä 90-luvulla, joskin 70-lukulaisia jermujakin on vielä mukana hillumassa.
Olympilaiset talvikisat tunkevat väkisin tajuntaan täällä Suomessa tästä illasta eteenpäin, vaikka suurin osa maailmasta on autuaan tiet..., no ei, vain tietämätön koko touhusta. Elämä jatkuu, vaikka skabat ryöppyää suoraan suo-n/m-een. Huomenna olisi tarkoitus käydä huiskimassa palloja, koska vielä enemmän kuin talviurheilumies olen kuitenkin golfmies. Ja sitten kisojen ja muunkin elämän turvaamiseen: piikkiä, piikkiä, H1N1-piikkiä.
Siinäpä BS-kisablogin koekierros. Huomenna uudet voiteet suksiin ja teroitukset hokkareihin! Check out unless you've just arrived to that motel of yours!
torstai 11. helmikuuta 2010
Suorituskyvyn parantajat
Kuulkaa tuota saapuvaa ääntä. Mikä se on? Ilmassa on jälleen tuo hurskastelun vire, kun typerykset syyttävät toisiaan valheellisten idolien kaatuessa sumeasilmäisten fanien niskaan. Eihän tässä mitään uutta ole; muut tekevät virheet, minä en. Mestarit ja voittajat kiehtovat typerää ihmismieltä halki historian eilen, tänään ja huomenna. Lajista riippumatta. Kun haaveet pettävät ja ihmiset sortuvat, alkaa kivi lentää. Itse kunkin suorituskyky ei riitä loppuun asti, mutta ehkä pidempään kuin muiden jos hieman oikaisee. Paranna vajavainen tallaaja, olitpa henkeä tai ainetta, ruisku tai pilleri, neste tai jauhe, voide tai vaate, ravinto tai harjoite, mielikuva tai valepuku, statussymboli tai elämänkatsomus!
Niin, kukapa meistä ei parantelisi suorituskykyään toisinaan. Useat eivät edes vaikuta tuntevan minkäänmoisia tunnontuskia. Energiajuomia, dieettejä, kuntoklubeja, vitamiinivalmisteita, lääkkeitä, kahvia, alkoholia. Kosmetiikkaa, kaiken maailman hilavitkuttimia moottoroituna ja ilman, vaatteita. Pyhiä kirjoituksia, musiikkia, taiteita, ihmisfysiikan palvontaa. Rahaa, lain venytystä. Kryptistä kieltä, omahyväisyyttä kenties.
Muistakaa siis olla hurskastelematta, kun jotkut urheilijat kuitenkin kärähtävät eli jäävät kiinni kielletyistä aineista. Nyt on kisat edessä, pian on purkki kädessä ja kusi purkissa, sitten ehkä lopulta housut kusessa. No, joiltakin jää kisat käymättä, kun testit ovat eriteltyinä liian väkeviä.
Me kaikki parannamme suorituskykyämme moninaisin tavoin, sitä ei käy kieltäminen. Paitsi luusereilta, raukoilta tutisevin puntein. Ratkaisevaa on se, miten me parannamme suorituskykyämme. Voimme kyetä upeisiinkiin saavutuksiin laillisin ja rehdein keinoin, mutta emme missään nimessä koko ajan. Jatkuva suorituskyvyn kohottaminen hätäisin, ahnein konstein johtaa henkilökohtaisiin tragedioihin. Kaikilla inhimillisen toiminnan tasoilla. Ei tarvitse olla Myllylä tai Nykänen todetakseen teeskentelyn turmiollisen vaikutuksen.
En kannata dopingia, paitsi tietyillä kemian aloilla materiaalien muokkauksessa. Huijaaminen on luuseroiden touhua niin huippu-urheilussa kuin missä tahansa muussakin ihmismielen ja -ruumiin koitoksissa. Suorituskykyä voi parantaa paljonkin ilman vilppiä, mutta muutos on harvoin nopeaa ja tuskin koskaan helppoa. Jokainen miestä tekee työtä, palkintorahat jäävät usein harvoille. Monet työelämän voittajat, jos häviäjätkin, ovat todellisuudessa kuin douppaavia urheilijoita. Kova työ ei vie huipulle tai se polku on olevinaan liian pitkä, joten oikoreiteille on menijöitä.
Ihailkaa huippusuorituksia, mutta yrittäkää ymmärtää niiden vaatima hinta. Jos oma kisasi on siinä, kuinka ehtiä mainoskatkolla hakemaan lisää kaljaa ja perunalastuja, niin sinulla ei oikein ole pohjaa sanoa mitään urheilusaavutuksista!
Jos yritätte minun tavoin seurata viiden renkaan ohjelmaa reilut pari viikkoa, niin välttäkää nyt hyvät ihmiset kotidopingia penkkiurheilun huipputulosten saavuttamiseksi. Yritän itsekin kuulla järjen ääneen jossakin tuolla maailman tuulissa. Keho vinkkaa, milloin se tarvitsee lepoa, milloin työtä, milloin tankkausta. Ei kuitenkaan veritankkausta!
Say no to caffeine overdose! Avoid olympic overload! Faking is losing!
Toim. huom. BS-toimitus pahoittelee mahdollista sormen heristelyyn viittaavaa sävyä. Se sormi herisee aivan yhtä paljon tänne päin kuin pois päin. Ehkä jopa enemmän, mistä on turha hurskastella yhtikäs ollenkaan. Siihen ei kantaa oteta, onko tuo sormi kenties keskisormi, peukalo tai jokin muu synnynnäisen työkalupakin osanen. Syy - lähdesuoja.
Niin, kukapa meistä ei parantelisi suorituskykyään toisinaan. Useat eivät edes vaikuta tuntevan minkäänmoisia tunnontuskia. Energiajuomia, dieettejä, kuntoklubeja, vitamiinivalmisteita, lääkkeitä, kahvia, alkoholia. Kosmetiikkaa, kaiken maailman hilavitkuttimia moottoroituna ja ilman, vaatteita. Pyhiä kirjoituksia, musiikkia, taiteita, ihmisfysiikan palvontaa. Rahaa, lain venytystä. Kryptistä kieltä, omahyväisyyttä kenties.
Muistakaa siis olla hurskastelematta, kun jotkut urheilijat kuitenkin kärähtävät eli jäävät kiinni kielletyistä aineista. Nyt on kisat edessä, pian on purkki kädessä ja kusi purkissa, sitten ehkä lopulta housut kusessa. No, joiltakin jää kisat käymättä, kun testit ovat eriteltyinä liian väkeviä.
Me kaikki parannamme suorituskykyämme moninaisin tavoin, sitä ei käy kieltäminen. Paitsi luusereilta, raukoilta tutisevin puntein. Ratkaisevaa on se, miten me parannamme suorituskykyämme. Voimme kyetä upeisiinkiin saavutuksiin laillisin ja rehdein keinoin, mutta emme missään nimessä koko ajan. Jatkuva suorituskyvyn kohottaminen hätäisin, ahnein konstein johtaa henkilökohtaisiin tragedioihin. Kaikilla inhimillisen toiminnan tasoilla. Ei tarvitse olla Myllylä tai Nykänen todetakseen teeskentelyn turmiollisen vaikutuksen.
En kannata dopingia, paitsi tietyillä kemian aloilla materiaalien muokkauksessa. Huijaaminen on luuseroiden touhua niin huippu-urheilussa kuin missä tahansa muussakin ihmismielen ja -ruumiin koitoksissa. Suorituskykyä voi parantaa paljonkin ilman vilppiä, mutta muutos on harvoin nopeaa ja tuskin koskaan helppoa. Jokainen miestä tekee työtä, palkintorahat jäävät usein harvoille. Monet työelämän voittajat, jos häviäjätkin, ovat todellisuudessa kuin douppaavia urheilijoita. Kova työ ei vie huipulle tai se polku on olevinaan liian pitkä, joten oikoreiteille on menijöitä.
Ihailkaa huippusuorituksia, mutta yrittäkää ymmärtää niiden vaatima hinta. Jos oma kisasi on siinä, kuinka ehtiä mainoskatkolla hakemaan lisää kaljaa ja perunalastuja, niin sinulla ei oikein ole pohjaa sanoa mitään urheilusaavutuksista!
Jos yritätte minun tavoin seurata viiden renkaan ohjelmaa reilut pari viikkoa, niin välttäkää nyt hyvät ihmiset kotidopingia penkkiurheilun huipputulosten saavuttamiseksi. Yritän itsekin kuulla järjen ääneen jossakin tuolla maailman tuulissa. Keho vinkkaa, milloin se tarvitsee lepoa, milloin työtä, milloin tankkausta. Ei kuitenkaan veritankkausta!
Say no to caffeine overdose! Avoid olympic overload! Faking is losing!
Toim. huom. BS-toimitus pahoittelee mahdollista sormen heristelyyn viittaavaa sävyä. Se sormi herisee aivan yhtä paljon tänne päin kuin pois päin. Ehkä jopa enemmän, mistä on turha hurskastella yhtikäs ollenkaan. Siihen ei kantaa oteta, onko tuo sormi kenties keskisormi, peukalo tai jokin muu synnynnäisen työkalupakin osanen. Syy - lähdesuoja.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Viimeisimmät kokeilut keittiössä
Pitäähän miehen syödä ja mieluusti paremmin kuin huonommin. Jos tekee itse ruokansa, voi syyttää tai kiittää vain itseään (sekä ruokaketjun muita jäseniä tässä putkittuneessa maailmassa). Hyvä ruoka, parempi mieli, sanovat mainoskampanjassa. Ovat oikeassa ajatuksineen, mutta enpä ole juuri ostellut heidän tai muidenkaan valmisruokia.
There just is no challenge in going along that straight road. It sure is fast but I ain't in a hurry.
Vuosi vaihtui itse valmistetun tortilla-aterian merkeissä. Omin kätösin nykerretyt tulinen salsa ja guacamole, broilerin maksapalat timjamin kera sekä itse veivatut ja paistetut tortillat antoivat aivan toisen tyytyväisyyden tunteen kuin kaupan fast food -versiot. No, nykyvehnäjauhojen sitko sekä tunarointi Justiinan leipälajissa ynnä ehkäpä liian monta uutta ruokalajia samaan kokkaussessioon kävivät kyllä hiukan hermoon. Sittemmin sain uusia näkökulmia kyseisen aterian valmistamiseen, muilta voi ja pitääkin oppia paljon.
Sittemmin olen suunnannut kohti arkisempaa murkinaa. Keräkaalista saa halvalla maittavaa ruokaa. Itse olen kokeillut muun muassa kaalimakkarapataa, joka maistui perunamuussin ja vihreiden papujen kera mainiolta. Todellista duunarisapuskaa menneiltä vuosilta! Hyvä tapa muuten hämätä itsensä syömään vähemmän makkaraa kerralla. Hapan kaali-porkkanalisäke tuli myös kokkailtua, mutta se vaatii vielä kehittämistä. Ja silakkaa on syötävä vähintään kerran kuussa...
Kylmään talveen sopii mainiosti tulinen punainen chilipaprika, josta innostuin tuon itse tehdyn salsan kautta. Olen lisännyt kyseistä huultenkihelmöittäjää muun muassa kalakeittoon, broilerikastikkeeseen ja risottoon enkä usko kokeilujen vielä päättyneen. Toinen alkuvuoden löytöni oli risottoriisi, josta saa helposti kehiteltyä maukkaita risottovariaatioita. Jutun lopussa yksi kokeiltu resepti hyvän tahdon eleenä tai pätemisen tarpeesta, mistä sitä ikinä tietää.
Hieman olen sotkenut itseäni taas leipomisen saloihin, en kumikiekon vaan jauhon, rasvan, kananmunien ja sokerin maailmassa. Marjapiiras ei aivan onnistunut, ei-niin-sopiva taikinavalinta. Paremmin onnistui perussämpylät: pellillinen täynnä vastapaistettuja, tuoksuvia, melko ilmavia äijäkoon leipiä oli kaiken vaivan arvoista. Räiskäleet ovat niin ikään aina yhtä hyviä. Ei muuten ole paistaminen tyypillisellä isolla teflonilla sittenkään liian vaikeaa, liesi täysille ja rivakat liikkeet kunnon lastalla.
Pieni ote ruoanlaittoajattelustani: puolikas sitruuna käytettävä pian ja pakasteessa lehtitaikinaa leftoverina muutama levy. No, sitruunanpuolikas ja omena paloiksi kattilaan, sokeria päälle ja hillokkeeksi. Levyt sopiviksi paloiksi, siis kahdesta kolmeksi tortuksi. As if anyone knows what that means. Hilloke sisään ja sakarat keskeltä kiinni, tortut uuniin ja hetken päästä suu makiaksi (Marja Tyrni -kanava). Mukava hapokkuus ja taikinan rapeus tummapaahtoisen kahvin kera - simple and effective.
Hyvän ruoan ei tarvitse olla kallista tai aikaa vievää, vaikka saa se sitäkin olla välillä. Itse asiassa sen pitääkin olla ihan vain vaihtelun vuoksi. Aina ei kokkailut onnistu edes ammattilaisilta. Kun välttää happaman naaman, turvottavan olon ja ruokamyrkytykset, on jo oikealla tiellä. Ja vielä se lupaamani reseptintapainen kehitelmä.
Suppilovahverorisotto:
Mitä tarvitset: teräskattila, leikkuualusta, keittiöveitsi, puuhaarukka ja ehkäpä mittoja sekä risottoriisiä, pieni sipuli, yksi kynsi valkosipulia, ruokalusikallinen rasvaa, ripaus suolaa, kasvis- tai kanalientä ja tietenkin kuivattuja suppilovahveroita.
1. Sulata rasva kattilassa, ja lisää 3 dl risottoriisiä kuullotettavaksi.
2. Lisää sekaan 8-9 dl kasvislientä. Itse käytin kaaliporkkanalientä, joka jäi yli aiemmista keittiöaskareista. Jatkoin lientä vedellä ja kasvisliemikuutiolla, jotta riisi oli tarpeeksi nesteessä. Lisää suolaa mieltymysten mukaan (n. 1 tl).
3. Keitä hiljakseen ja vähän väliä sekoitellen 15-20 min.
4. Lisää kuutioitu sipuli reilun kymmenen minuutin kuluttua keittämisen alusta. Liian aikaisin lisättynä sipulista tulee löysää, ei napsakkaa. No, maun mukaan.
5. Lisää hieman sipulin jälkeen hienonnettu valkosipulinkynsi sekä noin kourallinen kuivattuja suppilovahveroita pehmenemään.
6. Risotto on valmista, kun irrallista vettä ei ole ja rakenne on kermainen.
Ohje on mitä on, mutta ruoanlaitto ei saa olla liian vakavaa. Se ei ole tarkkaa kemiaa, minkä itse olen vuosien varrella oppinut. Itse risotto on helpohko valmistaa, maidoton ja lihaton vaan ei suinkaan mauton. Vatsa tulee täyteen eikä ruoka ole mitään semmoista mättöä kuin opiskelijaruokaloiden iäiset, korvista pursuvat lisäkeriisit. Kun teki mieli jälkiruokaa, väsäsin vielä veriappelsiinikiisselin sitruunakiisselin ohjeen mukaisesti. Moni on tuon ruokalajin varmasti keksinyt, itse nautin siitä ensi kerran tietysti äitini tekemänä. Kun sinulle jää puolikas, älä heitä sitä pois. Anna mielikuvituksesi juosta kuin Bolt tai Bekele konsanaan!
Yhdessä kuussa kaikki tämä yhdeltä työttömältä diplomi-insinöörin rentulta, ei hassumpaa. Kun on vähän rahaa, paljon aikaa, elämän nälkä ja villi mielikuvitus, oppii maailmaa katsomaan aivan uudesta näkökulmasta. Moninaiset vivahteet jäävät aistimatta, jos ei ole aikaa makustella elämää.
Not even close to the top but far above the average.
Keep on cooking in the free world.
There just is no challenge in going along that straight road. It sure is fast but I ain't in a hurry.
Vuosi vaihtui itse valmistetun tortilla-aterian merkeissä. Omin kätösin nykerretyt tulinen salsa ja guacamole, broilerin maksapalat timjamin kera sekä itse veivatut ja paistetut tortillat antoivat aivan toisen tyytyväisyyden tunteen kuin kaupan fast food -versiot. No, nykyvehnäjauhojen sitko sekä tunarointi Justiinan leipälajissa ynnä ehkäpä liian monta uutta ruokalajia samaan kokkaussessioon kävivät kyllä hiukan hermoon. Sittemmin sain uusia näkökulmia kyseisen aterian valmistamiseen, muilta voi ja pitääkin oppia paljon.
Sittemmin olen suunnannut kohti arkisempaa murkinaa. Keräkaalista saa halvalla maittavaa ruokaa. Itse olen kokeillut muun muassa kaalimakkarapataa, joka maistui perunamuussin ja vihreiden papujen kera mainiolta. Todellista duunarisapuskaa menneiltä vuosilta! Hyvä tapa muuten hämätä itsensä syömään vähemmän makkaraa kerralla. Hapan kaali-porkkanalisäke tuli myös kokkailtua, mutta se vaatii vielä kehittämistä. Ja silakkaa on syötävä vähintään kerran kuussa...
Kylmään talveen sopii mainiosti tulinen punainen chilipaprika, josta innostuin tuon itse tehdyn salsan kautta. Olen lisännyt kyseistä huultenkihelmöittäjää muun muassa kalakeittoon, broilerikastikkeeseen ja risottoon enkä usko kokeilujen vielä päättyneen. Toinen alkuvuoden löytöni oli risottoriisi, josta saa helposti kehiteltyä maukkaita risottovariaatioita. Jutun lopussa yksi kokeiltu resepti hyvän tahdon eleenä tai pätemisen tarpeesta, mistä sitä ikinä tietää.
Hieman olen sotkenut itseäni taas leipomisen saloihin, en kumikiekon vaan jauhon, rasvan, kananmunien ja sokerin maailmassa. Marjapiiras ei aivan onnistunut, ei-niin-sopiva taikinavalinta. Paremmin onnistui perussämpylät: pellillinen täynnä vastapaistettuja, tuoksuvia, melko ilmavia äijäkoon leipiä oli kaiken vaivan arvoista. Räiskäleet ovat niin ikään aina yhtä hyviä. Ei muuten ole paistaminen tyypillisellä isolla teflonilla sittenkään liian vaikeaa, liesi täysille ja rivakat liikkeet kunnon lastalla.
Pieni ote ruoanlaittoajattelustani: puolikas sitruuna käytettävä pian ja pakasteessa lehtitaikinaa leftoverina muutama levy. No, sitruunanpuolikas ja omena paloiksi kattilaan, sokeria päälle ja hillokkeeksi. Levyt sopiviksi paloiksi, siis kahdesta kolmeksi tortuksi. As if anyone knows what that means. Hilloke sisään ja sakarat keskeltä kiinni, tortut uuniin ja hetken päästä suu makiaksi (Marja Tyrni -kanava). Mukava hapokkuus ja taikinan rapeus tummapaahtoisen kahvin kera - simple and effective.
Hyvän ruoan ei tarvitse olla kallista tai aikaa vievää, vaikka saa se sitäkin olla välillä. Itse asiassa sen pitääkin olla ihan vain vaihtelun vuoksi. Aina ei kokkailut onnistu edes ammattilaisilta. Kun välttää happaman naaman, turvottavan olon ja ruokamyrkytykset, on jo oikealla tiellä. Ja vielä se lupaamani reseptintapainen kehitelmä.
Suppilovahverorisotto:
Mitä tarvitset: teräskattila, leikkuualusta, keittiöveitsi, puuhaarukka ja ehkäpä mittoja sekä risottoriisiä, pieni sipuli, yksi kynsi valkosipulia, ruokalusikallinen rasvaa, ripaus suolaa, kasvis- tai kanalientä ja tietenkin kuivattuja suppilovahveroita.
1. Sulata rasva kattilassa, ja lisää 3 dl risottoriisiä kuullotettavaksi.
2. Lisää sekaan 8-9 dl kasvislientä. Itse käytin kaaliporkkanalientä, joka jäi yli aiemmista keittiöaskareista. Jatkoin lientä vedellä ja kasvisliemikuutiolla, jotta riisi oli tarpeeksi nesteessä. Lisää suolaa mieltymysten mukaan (n. 1 tl).
3. Keitä hiljakseen ja vähän väliä sekoitellen 15-20 min.
4. Lisää kuutioitu sipuli reilun kymmenen minuutin kuluttua keittämisen alusta. Liian aikaisin lisättynä sipulista tulee löysää, ei napsakkaa. No, maun mukaan.
5. Lisää hieman sipulin jälkeen hienonnettu valkosipulinkynsi sekä noin kourallinen kuivattuja suppilovahveroita pehmenemään.
6. Risotto on valmista, kun irrallista vettä ei ole ja rakenne on kermainen.
Ohje on mitä on, mutta ruoanlaitto ei saa olla liian vakavaa. Se ei ole tarkkaa kemiaa, minkä itse olen vuosien varrella oppinut. Itse risotto on helpohko valmistaa, maidoton ja lihaton vaan ei suinkaan mauton. Vatsa tulee täyteen eikä ruoka ole mitään semmoista mättöä kuin opiskelijaruokaloiden iäiset, korvista pursuvat lisäkeriisit. Kun teki mieli jälkiruokaa, väsäsin vielä veriappelsiinikiisselin sitruunakiisselin ohjeen mukaisesti. Moni on tuon ruokalajin varmasti keksinyt, itse nautin siitä ensi kerran tietysti äitini tekemänä. Kun sinulle jää puolikas, älä heitä sitä pois. Anna mielikuvituksesi juosta kuin Bolt tai Bekele konsanaan!
Yhdessä kuussa kaikki tämä yhdeltä työttömältä diplomi-insinöörin rentulta, ei hassumpaa. Kun on vähän rahaa, paljon aikaa, elämän nälkä ja villi mielikuvitus, oppii maailmaa katsomaan aivan uudesta näkökulmasta. Moninaiset vivahteet jäävät aistimatta, jos ei ole aikaa makustella elämää.
Not even close to the top but far above the average.
Keep on cooking in the free world.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Vankkurit Vancouveriin
Puolentoista viikon kuluttua se käynnistyy - reilun kahden viikon rankka penkkiurheilurupeama maailman parhaiden talviurheilijoiden suoritusten parissa. On siis aika tarjoilla vihdoin Talviolympialaisten BS-ennakkopaketti kaikkien kaupallisten ja julkisten versioiden kylkeen! Mitään kattavaa breakdownia ei ole kuitenkaan luvassa, koska substanssiosaaminen tai myyntitaidot ja röyhkeys eivät kanna tässä toimituksessa moiseen suoritukseen. Joka tapauksessa siellä kotisohvilla syyhyää jo monella satunnaisemmallakin penkkipungertajalla muukin kuin päänahka ja varpaanvälit. On siis aika katsoa tulevaisuuteen eli mitä Me Suomalaiset voitamme tai ne hermoheikot urheilijat häviävät noissa talvisissa turnajaisissa...
Suomen olympiakomitea asetti peräti raamatullisen luvun kaksitoista mitalitavoitteeksi. Menestys on mukavaa ja pessimismi ikävää, mutta uskon tuon tavoitteen jäävän haaveeksi. Suomesta lähtee kisoihin monia mitalikelpoisia urheilijoita, mutta kyllä niitä suuntaa Brittiläiseen Kolumbiaan muualtakin. Profetoinkin tulevaa talvikisasesonkia siten, että voittoja ja tappioita tulee päämaun ollessa pistesijoissa. Olympialaisia ei kannata seurata vain ja ainoastaan hampaat irvessä suomalaisten menestys- ja menetysmahdollisuuksia mielessä pyöritellen. Tulevat kisat ovat ehdottomasti talvista urheilujuhlaa, jossa kanadalaisittain päähuomion saavat ehdottomasti miesten jääkiekko sekä curling.
Minun suositukseni on, että itse kukin penkkiurheilusta edes hieman pitävä seuraa kerrankin kisoja laveamman väripaletin mukaan. Keskittyminen pelkkään jääkiekkoon tai hiihtoon ja mäkihyppyyn osoittaa selkeää ajatusmaailman rajoittuneisuutta talvisten kisailujen tiimoilta. Jos menet hienoon ravintolaan syömään ja valitset pääruoaksi taas sen saman hyvän, varman pihviannoksen, sekä jätät alku- ja pääruoat vähälle makustelulle, et ymmärrä hyvän ruoan päälle. Mikäli kuuntelet aina poppia tai iskelmää, katselet toistuvasti actionia ja komediaa, vaan jätät muut tyylilajit kokemusmaailmasi ulkopuolelle, ei sinua voi sanoa todelliseksi musiikin tai elokuvien ystäväksi. Well, you get the point. And if you don't, it's not my but your bad.
Toki useimpien on käytävä töissä myös kisojen aikana, joten öiset lätkämatsit ja iltamyöhän sukseilut voi jäädä vähille. No, toimikaa niissä raameissa mitä saitte! Itse mehustelen sillä aatoksella, että työttömälle yökukkujalle nämä talviolympialaiset tulevat niin otolliseen aikaan! Käykää te työlliset töissä, kun meikäpoika valvoo ja penkkiurheilee koko sielunsa syvyydestä! No joo, ei se niin matala ole, että tällä pohjaan pääsisi... Jutun opetus taitaa kuitenkin olla se, että pas...kakat kortit eivät aina olekaan niin kovin pas...kakat. Vähästä on riemu revittävä.
Ja nyt viimein hieman katsausta Vancouverin olympialaisten lajivalikoimaan sekä maamme mahtaviin edustajiin.
Murtomaahiihto. Suurin osa mitaleista tulee murtsikkasukset jalassa. Viestejä on kaksi sekä miehillä että naisilla ja henkilökohtaisia lajeja neljä kumpaisellakin. Naiset saavuttavat 3-5 mitalia ja miehet 1-3 mitalia, kulta tullee todennäköisimmin naisten viestistä. Lisäksi pistesijoja ropisee, osa yllätyksinä, toiset pettymyksiä. Saarinen ottaa mitalin, Roposellakin on omaan mitaliin vihdoin saumat. Kuitusesta ei tiedä: kestääkö selkä, mitä tekee Jari? Muranen ja ikuinen varajäsen Sarasoja varmistanevat joukkuemenestyksen. Miesten puolella kuluneen talven nimi on ollut Heikkinen. Voi tulla jopa kultaa, voi päättyä myös romahdukseen. Siis yksittäinen kisa. Nousiaisella ja Jauhojärvellä on pienet saumat mitaliin, mutta toiveet lepäävät paljolti joukkuekisoissa.
Mäkihyppy. Suomalaisten eniten arvostama laji, jostakin ihmeen syystä, kulkee itävaltalaiskomennossa yhden Ammannin kera. Ahonen on ilmeisesti pistesijoilla, mutta mitaliin on omat mahdollisuutensa. Muilla kotkilla ailahtelee niin paljon, että pistesijat ovat tiukassa. Toki Mr. Olli voi olla kolmen joukossa tai vastavuoroisesti karsiutua. Joukkuekisasta ehkä pronssia, muutoin pistesijoihin on tyytyminen. Mieluusti olen kyllä väärässä.
Yhdistetty. Onneksi on Manninen. Ilman häntä ei joukkuekisasta tulisi varmasti menestystä, nytkään ei välttämättä. Koivurannalla ja Mannisella on saumoja mitaleille, mutta pistesijoille jääminen ei olisi iso yllätys vaan itse asiassa odotettavaa. Seuratkaa kovia paluita: Mannisen ohella Gottwald ja Lodwick. Veikkaan yhtä pronssia.
Ampumahiihto. Suksilajien nykyinen kuningas, ehdottomasti. Seuratkaa ihmeessä, jos ette vielä ole tajunnut tämän lajin vetovoimaa! Mäkäräinen päässee pisteille, mitali vaatii kovan onnistumisen. Jälleen yksi comeback, Puurunen voi yltää lähelle kymmenen joukkoa, jos natsaa. Naisissa Saksa ja Ruotsin kaksikko vievät kotiin kaulakoruja, miehissä Norjan tykit ja Itävalta ovat seuraamisen arvoisia. Venäläisistä ei voi sanoa mitään varmasti.
Alppihiihto. Poutiaisen varassa mennään, muiden pistesijat olisivat mieluinen yllätys. Yksi mitali tai pari pistesijaa tulossa, Suomeen siis. Kuka on kisojen 'nistitykki: Raich, Hirscher, Cuche vai Miller; Vonn, M. Riesch vai Zettel? Ainakin miesten syöksy on pakollinen rasti ja vieläpä heti kisojen alussa.
Lumilautailu. Miesten halfpipessa on kova kilpailu, joten varmaa mitalia odottavat vain typerykset. Piiroisen ja Korven johdolla päästään pisteille, mutta laatat ovat tiukassa. Toivottavasti onnistuu kuten Torinossa. Paripujottelusta ja naisten kisoista en osaa sanoa mitään, kun en ole niitä lainkaan seurannut.
Freestyle. Miesten kumpareissa suomalaiset ovat olleet kovia, mutta nyt menee putki poikki. Hienoa, jos pisteille pääsevät, lähinnä Luusua tai Ronkainen kokemuksen turvin. Skicross uutena lajina voi tarjota mielenkiintoisia taisteluita miesten sarjassa, jossa on suomalaisedustuskin.
Pikaluistelu. Suomen menestystoiveet ovat Poutalan varassa, 500 metriä kannattaa katsoa. Kenties jopa mitali, mutta ainakin pisteille päästään. Koskela on kaukana parhaastaan. Pidempiä luistelumatkoja ei ole tullut seurattua ennen kisoja, ehkä korjaan tuon epäkohdan.
Short track. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Etelä-Korean menestyslaji, jota ei juuri näy olympialaisten välissä.
Taitoluistelu. Kisojen taiteellisin laji, jota kannattaa katsoa vaikkapa jääkiekon vastikkeena. Itseäni kiinnostavat eniten naisten ja miesten yksinluistelut. On muuten aivan turha odottaa mitalia Suomeen, vaikka Lepistö ja Korpi ovatkin tavattoman taitavia ja tietysti kauniita nuoria urheilijanaisia. Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta tulee sellaisia naisluistelijoita, jotka väistämättä vievät korut kotiin. Suomalaiset tavoittelevat sijoja 6-10. Miesten puolella kovat paluut värittävät kisaa.
Jääkiekko. Suurimman huuman ja toiveiden laji. Viime kisoissa kaikki sujui liiankin hyvin finaaliin asti, nyt ei taida olla asiaa semifinaalia pidemmälle. Katselin viime viikonloppuna rostereita, ja seitsemän on edelleen suurta. Pienemmistä pyrkivät kiusaamaan isompiaan Sveitsin johdolla. Suomen vahvuudet, maalivahdit ja joukkuepelaaminen, voivat auttaa neljän joukkoon, mutta viimeistelyn ontuminen voi tärvellä monen penkkiurheilijan riemun ja perhe-elämän pariksi viikoksi. Kanukit odottanevat vesi kielellä kisojen päättyvän riemuvoittoon venäläisistä. Nämä kaksi ovatkin pelaajistoltaan muiden yläpuolella ja luultavasti Final Fourissa. Amerikkalaisilla on nyt hyvät mahdollisuudet estää Ruotsin, Tshekin ja Suomen toiveiden toteutuminen. Slovakia kaatunee puolustuspäähänsä. Suomi sijoilla 3-6.
Niin, pelaavathan naisetkin toki kiekkoa. Veljeni sanoi sen, minkä moni muukin vahvistaa. Ei se naisten lätkä vaan kiinnosta. Ainoastaan Kanadan ja USAn välinen mittelö kuulunee varmasti omiin valintoihini, ja kanukit vienevät sen. Suomi voi hyvin olla taas neljäs, tietysti Ruotsin takana.
Curling. Ei tulla näissä kisoissa nänniin suomalaisittain, mutta lajin ratkaisut täytyy seurata kuitenkin. Curling on ymmärtääkseni käsittämättömän suosittua Kanadassa, joten hallissa riittää tunnelmaa.
Kelkkailu. Olipa se ohjas-, ratti- tai skeletonkelkkailua, niin enpä osaa sanoa asiasta juuri mitään. Ei ole ollut seurantaa päällä koko talvena, joten ainoa exposure tullee olympialaisissa. Suurin menestys mennee Keski-Eurooppaan.
Mitä siis jää käteen? Suomen saldo tullee mitaleissa olemaan 8-10, ja saanemme vihdoin uuden talvikisojen olympiavoittajan Samppa Lajusen 2002 menestysten jälkeen. Se on varmaa, että mitaleita ei tule Torinon kisoista poikkeavasti laajasta lajikirjosta. Maastohiihto on taas huomion keskiössä, vaikka suurimmat jutut kirjoitetaan lätkästä. No, reilun kahden viikon kisarupeama on yövalvomisineen kova koetus karaistuneillekin penkkiurheilijoille. Teen nyt pari lupausta, jotta saadaan seurannasta henkilökohtaisesti hieman jännittävämpää.
1. Jokainen suomalaismitali sysätköön minut liikkumaan: 40 minuuttia kullasta, 30 hopeasta ja 20 pronssista. Liikun toki muutenkin eli en lähde tyhjästä ähkimään. Huono menestys pakottaa minut myös kuntoilemaan.
2. Pyrin kirjoittamaan tässä osoitteessa henkilökohtaista kisaseurantaani päivittäin. Ei tule näin pitkää juttua, ei riitä aika siihen.
Lämäistään tähän loppuun vielä muutama seuraamisen arvoinen, erityisesti olympialaisiin ja suurkisoihin liittyvä seikka:
Varsinkin suksilajeissa voi bongata varsin eksoottisia edustajia. Muistissa ovat muun muassa kenialaiset hiihtäjät, senegalilaiset syöksylaskijat, jamaikalaiset kelkkailijat ja grönlantilaiset ampumahiihtäjät. Monille jo osallistuminen on voitto.
Itävalta ja Norja ovat pieniä, suuria talviurheilumaita reilusti Suomen edellä.
Kisojen kliimakseja: miesten syöksylasku, curlingfinaali, jääkiekon semifinaalit ja loppuottelu. On niitä toki muitakin, mutta Kanadassa kun ollaan...
Kisojen mahdolliset antikliimaksit: miesten 50 km hiihto, sovussa sujutellaan ja Northug voittaa loppukirin; Kanada kokee yllätystappion lätkässä ennen finaalia; Wada nousee valitettavasti keskiöön, kun kusessa on ekstroja; joku teloo itsensä alppirinteissä pahasti. Ennakkosuosikkien epäonnistuminen yleensäkin lässäyttää tunnelman kannattajien parissa.
Kisojen mälli ja tälli: Herman Maierin voltit 1998, Ruutu vs. Jagr 2006, short trackin joukkokolari. Kuka tai ketkä kaatuvat tai törmäävät itsensä osaksi olympiahistoriaa?
Talviolympialaiset ovat joka tapauksessa hieno tapahtuma, jota kannattaa seurata muutoinkin kuin suomalaismenestystä uhoten tahi surkutellen. Kesäkisoihin verrattuna talvikisat ovat vielä paremmin käsityskyvyn rajoissa, mutta toki niitä seurataan verrattain harvoissa maissa tosissaan. Kisoista saa enemmän irti, jos on mahdollista vetää itsekin hokkarit tai monot jalkaan sen sijaan että vetäisi herneen nenään. Oma innokkuuteni talviolympialaisia kohtaan juontuu pitkälti lapsuuden kokemuksista, kun porukalla matkittiin milloin ketäkin huipputekijää sukset tai luistimet jalassa tai maila kourassa.
Nyt täytyy koettaa saada reilusti vastinetta tv-lupamaksurahoilleen. Toivottavasti liian moni YLEn selostaja ei mesoa liiaksi (Hannula, Mertaranta prkl) tai touhua puusilmineen siellä selostamossa (Teronen, Hänninen prkl). Antakaa selostajat katsojillenne lisäarvoa, älkääkä vain selittäkö fiksuille katsojille jo kuvasta ja äänestä selviäviä asioita! Satusetä Wallenius taitaa puuttua remmistä...
Kisakuume kohoaa. Onko sinut jo rokotettu?
Go, Crazy Canucks! And yes, how appropriate. We are in Vancouver!
Suomen olympiakomitea asetti peräti raamatullisen luvun kaksitoista mitalitavoitteeksi. Menestys on mukavaa ja pessimismi ikävää, mutta uskon tuon tavoitteen jäävän haaveeksi. Suomesta lähtee kisoihin monia mitalikelpoisia urheilijoita, mutta kyllä niitä suuntaa Brittiläiseen Kolumbiaan muualtakin. Profetoinkin tulevaa talvikisasesonkia siten, että voittoja ja tappioita tulee päämaun ollessa pistesijoissa. Olympialaisia ei kannata seurata vain ja ainoastaan hampaat irvessä suomalaisten menestys- ja menetysmahdollisuuksia mielessä pyöritellen. Tulevat kisat ovat ehdottomasti talvista urheilujuhlaa, jossa kanadalaisittain päähuomion saavat ehdottomasti miesten jääkiekko sekä curling.
Minun suositukseni on, että itse kukin penkkiurheilusta edes hieman pitävä seuraa kerrankin kisoja laveamman väripaletin mukaan. Keskittyminen pelkkään jääkiekkoon tai hiihtoon ja mäkihyppyyn osoittaa selkeää ajatusmaailman rajoittuneisuutta talvisten kisailujen tiimoilta. Jos menet hienoon ravintolaan syömään ja valitset pääruoaksi taas sen saman hyvän, varman pihviannoksen, sekä jätät alku- ja pääruoat vähälle makustelulle, et ymmärrä hyvän ruoan päälle. Mikäli kuuntelet aina poppia tai iskelmää, katselet toistuvasti actionia ja komediaa, vaan jätät muut tyylilajit kokemusmaailmasi ulkopuolelle, ei sinua voi sanoa todelliseksi musiikin tai elokuvien ystäväksi. Well, you get the point. And if you don't, it's not my but your bad.
Toki useimpien on käytävä töissä myös kisojen aikana, joten öiset lätkämatsit ja iltamyöhän sukseilut voi jäädä vähille. No, toimikaa niissä raameissa mitä saitte! Itse mehustelen sillä aatoksella, että työttömälle yökukkujalle nämä talviolympialaiset tulevat niin otolliseen aikaan! Käykää te työlliset töissä, kun meikäpoika valvoo ja penkkiurheilee koko sielunsa syvyydestä! No joo, ei se niin matala ole, että tällä pohjaan pääsisi... Jutun opetus taitaa kuitenkin olla se, että pas...kakat kortit eivät aina olekaan niin kovin pas...kakat. Vähästä on riemu revittävä.
Ja nyt viimein hieman katsausta Vancouverin olympialaisten lajivalikoimaan sekä maamme mahtaviin edustajiin.
Murtomaahiihto. Suurin osa mitaleista tulee murtsikkasukset jalassa. Viestejä on kaksi sekä miehillä että naisilla ja henkilökohtaisia lajeja neljä kumpaisellakin. Naiset saavuttavat 3-5 mitalia ja miehet 1-3 mitalia, kulta tullee todennäköisimmin naisten viestistä. Lisäksi pistesijoja ropisee, osa yllätyksinä, toiset pettymyksiä. Saarinen ottaa mitalin, Roposellakin on omaan mitaliin vihdoin saumat. Kuitusesta ei tiedä: kestääkö selkä, mitä tekee Jari? Muranen ja ikuinen varajäsen Sarasoja varmistanevat joukkuemenestyksen. Miesten puolella kuluneen talven nimi on ollut Heikkinen. Voi tulla jopa kultaa, voi päättyä myös romahdukseen. Siis yksittäinen kisa. Nousiaisella ja Jauhojärvellä on pienet saumat mitaliin, mutta toiveet lepäävät paljolti joukkuekisoissa.
Mäkihyppy. Suomalaisten eniten arvostama laji, jostakin ihmeen syystä, kulkee itävaltalaiskomennossa yhden Ammannin kera. Ahonen on ilmeisesti pistesijoilla, mutta mitaliin on omat mahdollisuutensa. Muilla kotkilla ailahtelee niin paljon, että pistesijat ovat tiukassa. Toki Mr. Olli voi olla kolmen joukossa tai vastavuoroisesti karsiutua. Joukkuekisasta ehkä pronssia, muutoin pistesijoihin on tyytyminen. Mieluusti olen kyllä väärässä.
Yhdistetty. Onneksi on Manninen. Ilman häntä ei joukkuekisasta tulisi varmasti menestystä, nytkään ei välttämättä. Koivurannalla ja Mannisella on saumoja mitaleille, mutta pistesijoille jääminen ei olisi iso yllätys vaan itse asiassa odotettavaa. Seuratkaa kovia paluita: Mannisen ohella Gottwald ja Lodwick. Veikkaan yhtä pronssia.
Ampumahiihto. Suksilajien nykyinen kuningas, ehdottomasti. Seuratkaa ihmeessä, jos ette vielä ole tajunnut tämän lajin vetovoimaa! Mäkäräinen päässee pisteille, mitali vaatii kovan onnistumisen. Jälleen yksi comeback, Puurunen voi yltää lähelle kymmenen joukkoa, jos natsaa. Naisissa Saksa ja Ruotsin kaksikko vievät kotiin kaulakoruja, miehissä Norjan tykit ja Itävalta ovat seuraamisen arvoisia. Venäläisistä ei voi sanoa mitään varmasti.
Alppihiihto. Poutiaisen varassa mennään, muiden pistesijat olisivat mieluinen yllätys. Yksi mitali tai pari pistesijaa tulossa, Suomeen siis. Kuka on kisojen 'nistitykki: Raich, Hirscher, Cuche vai Miller; Vonn, M. Riesch vai Zettel? Ainakin miesten syöksy on pakollinen rasti ja vieläpä heti kisojen alussa.
Lumilautailu. Miesten halfpipessa on kova kilpailu, joten varmaa mitalia odottavat vain typerykset. Piiroisen ja Korven johdolla päästään pisteille, mutta laatat ovat tiukassa. Toivottavasti onnistuu kuten Torinossa. Paripujottelusta ja naisten kisoista en osaa sanoa mitään, kun en ole niitä lainkaan seurannut.
Freestyle. Miesten kumpareissa suomalaiset ovat olleet kovia, mutta nyt menee putki poikki. Hienoa, jos pisteille pääsevät, lähinnä Luusua tai Ronkainen kokemuksen turvin. Skicross uutena lajina voi tarjota mielenkiintoisia taisteluita miesten sarjassa, jossa on suomalaisedustuskin.
Pikaluistelu. Suomen menestystoiveet ovat Poutalan varassa, 500 metriä kannattaa katsoa. Kenties jopa mitali, mutta ainakin pisteille päästään. Koskela on kaukana parhaastaan. Pidempiä luistelumatkoja ei ole tullut seurattua ennen kisoja, ehkä korjaan tuon epäkohdan.
Short track. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Etelä-Korean menestyslaji, jota ei juuri näy olympialaisten välissä.
Taitoluistelu. Kisojen taiteellisin laji, jota kannattaa katsoa vaikkapa jääkiekon vastikkeena. Itseäni kiinnostavat eniten naisten ja miesten yksinluistelut. On muuten aivan turha odottaa mitalia Suomeen, vaikka Lepistö ja Korpi ovatkin tavattoman taitavia ja tietysti kauniita nuoria urheilijanaisia. Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta tulee sellaisia naisluistelijoita, jotka väistämättä vievät korut kotiin. Suomalaiset tavoittelevat sijoja 6-10. Miesten puolella kovat paluut värittävät kisaa.
Jääkiekko. Suurimman huuman ja toiveiden laji. Viime kisoissa kaikki sujui liiankin hyvin finaaliin asti, nyt ei taida olla asiaa semifinaalia pidemmälle. Katselin viime viikonloppuna rostereita, ja seitsemän on edelleen suurta. Pienemmistä pyrkivät kiusaamaan isompiaan Sveitsin johdolla. Suomen vahvuudet, maalivahdit ja joukkuepelaaminen, voivat auttaa neljän joukkoon, mutta viimeistelyn ontuminen voi tärvellä monen penkkiurheilijan riemun ja perhe-elämän pariksi viikoksi. Kanukit odottanevat vesi kielellä kisojen päättyvän riemuvoittoon venäläisistä. Nämä kaksi ovatkin pelaajistoltaan muiden yläpuolella ja luultavasti Final Fourissa. Amerikkalaisilla on nyt hyvät mahdollisuudet estää Ruotsin, Tshekin ja Suomen toiveiden toteutuminen. Slovakia kaatunee puolustuspäähänsä. Suomi sijoilla 3-6.
Niin, pelaavathan naisetkin toki kiekkoa. Veljeni sanoi sen, minkä moni muukin vahvistaa. Ei se naisten lätkä vaan kiinnosta. Ainoastaan Kanadan ja USAn välinen mittelö kuulunee varmasti omiin valintoihini, ja kanukit vienevät sen. Suomi voi hyvin olla taas neljäs, tietysti Ruotsin takana.
Curling. Ei tulla näissä kisoissa nänniin suomalaisittain, mutta lajin ratkaisut täytyy seurata kuitenkin. Curling on ymmärtääkseni käsittämättömän suosittua Kanadassa, joten hallissa riittää tunnelmaa.
Kelkkailu. Olipa se ohjas-, ratti- tai skeletonkelkkailua, niin enpä osaa sanoa asiasta juuri mitään. Ei ole ollut seurantaa päällä koko talvena, joten ainoa exposure tullee olympialaisissa. Suurin menestys mennee Keski-Eurooppaan.
Mitä siis jää käteen? Suomen saldo tullee mitaleissa olemaan 8-10, ja saanemme vihdoin uuden talvikisojen olympiavoittajan Samppa Lajusen 2002 menestysten jälkeen. Se on varmaa, että mitaleita ei tule Torinon kisoista poikkeavasti laajasta lajikirjosta. Maastohiihto on taas huomion keskiössä, vaikka suurimmat jutut kirjoitetaan lätkästä. No, reilun kahden viikon kisarupeama on yövalvomisineen kova koetus karaistuneillekin penkkiurheilijoille. Teen nyt pari lupausta, jotta saadaan seurannasta henkilökohtaisesti hieman jännittävämpää.
1. Jokainen suomalaismitali sysätköön minut liikkumaan: 40 minuuttia kullasta, 30 hopeasta ja 20 pronssista. Liikun toki muutenkin eli en lähde tyhjästä ähkimään. Huono menestys pakottaa minut myös kuntoilemaan.
2. Pyrin kirjoittamaan tässä osoitteessa henkilökohtaista kisaseurantaani päivittäin. Ei tule näin pitkää juttua, ei riitä aika siihen.
Lämäistään tähän loppuun vielä muutama seuraamisen arvoinen, erityisesti olympialaisiin ja suurkisoihin liittyvä seikka:
Varsinkin suksilajeissa voi bongata varsin eksoottisia edustajia. Muistissa ovat muun muassa kenialaiset hiihtäjät, senegalilaiset syöksylaskijat, jamaikalaiset kelkkailijat ja grönlantilaiset ampumahiihtäjät. Monille jo osallistuminen on voitto.
Itävalta ja Norja ovat pieniä, suuria talviurheilumaita reilusti Suomen edellä.
Kisojen kliimakseja: miesten syöksylasku, curlingfinaali, jääkiekon semifinaalit ja loppuottelu. On niitä toki muitakin, mutta Kanadassa kun ollaan...
Kisojen mahdolliset antikliimaksit: miesten 50 km hiihto, sovussa sujutellaan ja Northug voittaa loppukirin; Kanada kokee yllätystappion lätkässä ennen finaalia; Wada nousee valitettavasti keskiöön, kun kusessa on ekstroja; joku teloo itsensä alppirinteissä pahasti. Ennakkosuosikkien epäonnistuminen yleensäkin lässäyttää tunnelman kannattajien parissa.
Kisojen mälli ja tälli: Herman Maierin voltit 1998, Ruutu vs. Jagr 2006, short trackin joukkokolari. Kuka tai ketkä kaatuvat tai törmäävät itsensä osaksi olympiahistoriaa?
Talviolympialaiset ovat joka tapauksessa hieno tapahtuma, jota kannattaa seurata muutoinkin kuin suomalaismenestystä uhoten tahi surkutellen. Kesäkisoihin verrattuna talvikisat ovat vielä paremmin käsityskyvyn rajoissa, mutta toki niitä seurataan verrattain harvoissa maissa tosissaan. Kisoista saa enemmän irti, jos on mahdollista vetää itsekin hokkarit tai monot jalkaan sen sijaan että vetäisi herneen nenään. Oma innokkuuteni talviolympialaisia kohtaan juontuu pitkälti lapsuuden kokemuksista, kun porukalla matkittiin milloin ketäkin huipputekijää sukset tai luistimet jalassa tai maila kourassa.
Nyt täytyy koettaa saada reilusti vastinetta tv-lupamaksurahoilleen. Toivottavasti liian moni YLEn selostaja ei mesoa liiaksi (Hannula, Mertaranta prkl) tai touhua puusilmineen siellä selostamossa (Teronen, Hänninen prkl). Antakaa selostajat katsojillenne lisäarvoa, älkääkä vain selittäkö fiksuille katsojille jo kuvasta ja äänestä selviäviä asioita! Satusetä Wallenius taitaa puuttua remmistä...
Kisakuume kohoaa. Onko sinut jo rokotettu?
Go, Crazy Canucks! And yes, how appropriate. We are in Vancouver!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)