lauantai 5. tammikuuta 2013

Soikea pallo valvottaa

Taas on tammikuu koittanut, ja NFL:n pudotuspelit ovat käynnistyneet. Vain 12 joukkuetta liigan 32:sta on jäljellä ja pelin henki on kerrasta poikki. Yritän hieman arvella jatkokuvioita, vaikka osaaminen ei riitä mihinkään syväluotaavaan analyysiin. Niitä juttuja voi alkuun tiirailla täältä.

Juuri ratkesi Texansin ja Bengalsin vääntö, joka puolustusväännön jälkeen meni ensin mainitulle alkukauden juhlineelle Houstonin joukkueelle. Odotettu tulos. Seuraavaksi on edessä sitten Patriots, tuo Bradyn johtama hyökkäysarmeija, joka tuhosi Texansin runkosarjassa.

Seuraavana koitoksena tänä yönä tarjoillaan Packers vastaan Vikings kylmästä pohjoisesta. Odotan Packersin menevän jatkoon, koska heillä on kotietu ja kokemusta kovista paikoista sekä vastustajan varapelinrakentaja vastassa. Muuan Peterson voi toki tilanteen muuttaa. Jos Packers voittaa, asettuu seuraavaksi vastaan 49ers.

Huomenissa vastakkain asettuvat Ravens ja Colts. Ensimmäisellä on kokemus- ja kotietu, mutta jälkimmäinen on pelannut viime aikoina huomattavasti paremmin. Veikkaan tiukan ottelun kääntyvän lopulta kotijoukkueen hyväksi.

Neljäs wildcard-ottelu on kahden ennätyksellisen hyvin pelanneen tulokaspelinrakentajan johtamien tiimien koitos. Redskins - Seahawks voi kääntyä kumman tahansa voitoksi, sen verran tasaisilta joukkueet vaikuttavat. Kummallakin on mennyt kovaa viime aikoina, ja ottelun voittaja kohdannee Falconsin seuraavalla kierroksella.

Veikkaukseni ensi viikonlopun ottelupareista on AFC:n puolella Broncos - Ravens ja Patriots - Texans sekä NFC:n osalta Falcons - Seahawks ja 49ers - Packers. Haluaisin nähdä Super Bowlissa sattuneista syistä Falconsin ja Ravensin, mutta sitä tuskin tapahtuu. 

Jo pitkään on AFC:n konferenssifinaalia rakennettu Broncosin ja Patriotsin kohtaamiseksi, joista uskon kotijoukkueen hoitavan homman kotiin korkeassa ilmanalassa. Manning vastaan Brady on joka tapauksessa suuri tapaus ja nyt olisi Peytonille tarjolla revanssi kotona. 

NFC on ollut koko kauden laveampi, joten veikkaaminen on haastavampaa. Koska kannatan Falconsia, uskon heidän pääsevän pelaamaan kotonaan konferenssifinaalin. Silloin pitää kyetä vihdoin ottamaan se kauan kaivattu pudotuspelivoitto - myös liigan parhaalle TE:lle Tony Gonzalezille ennen uran päätöstä. 49ersilla on huima puolustus, mutta minua arveluttaa heidän pelinrakentajansa ailahtelevaisuus. Packers on kestomenestyjä, joka sittenkin voi jälleen raivata tiensä New Orleasiin helmikuun ensimmäiseksi viikonlopuksi. Seahawks on mielestäni paras veikkaus tämän vuoden yllättäjäksi, mutta uskon sen reissun pysähtyvän Georgiadomeen.

Veikkaan toiveikkaasti, että Super Bowlissa kohtaavat Broncos ja Falcons, ja jälleen Manning ottaa kirpaisevan revanssin. Kävi miten tahansa, niin toivottavasti ottelut ovat jännittäviä ja jaksan valvoa ne suorassa lähetyksessä.

Falcons, vastustajat seis viimeistään red zonella ja Ryanin johdolla pisteet kotiin!

2 kommenttia:

  1. Hyvin ennustettu! Mulle vain 3/4 kun RGIII hajoitti taas jalkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne helpot veikkaukset ovat nyt ohi. Hetken aikaa näytti liian hyvältä Redskinsin suhteen.

      Poista