Setä kävi tässä hiljattain elämänsä ensimmäisillä pikadeiteillä. Se ei kai virallisesti tarkoita välitöntä torjuntaa, vaikka mikäs sen pikaisempaa olisi. Reissu sisäsuomalaiseen maakuntakeskukseen, historialliseen miljööseen, kotimaisen musiikin kehtoon, lätkäkaupunkiin ei tosin ihan saletisti natsannut. Huonona ennusmerkkinä olisi voinut pitää vaikka sitä, että pikavuoro hyytyi ylikuumettuaan matkan varrelle. Olisi pitänyt edes kiertää Forssan kautta, että ostettu lottokuponki olisi voinut tehdä sedästä muutoinkin kuin mielikuvituksen kautta rikkaan.
Missään asiassa ei kehitytä hyväksi ilman harjoitusta. Niinpä setä lämmitteli iltaa varten ikäneidon seurassa eli kävi lounaalla kummitätinsä kanssa. Tosin tuo harjoite oli lähinnä pitkäkestoista keskustelua eikä pikarypistys kärsimättömien neitosten parissa. Kannattaa muuten yhdistää erilaisia tavoitteita samaan reissuun niin ei jää helposti täysin tyhjää arpaa kouraan.
Sanovat, että kristillisissä piireissä on nuoria naisia ylen määrin miehiin verrattuna. Ei ollut tuona iltana ainakaan. Huoltosuhde oli kuten maakunnissa tuppaa olemaan: miehiä vähintään tuplasti naisiin verrattuna, siis nuoria - vanhuus muuttaa sitten aikanaan tuon suhteen päälaelleen. Ilta meni vähän kuin musical chairs, ja isäntiä pyöritettiin ympäri huonetta. Tyhjä rasti osui usein kohdalle, mutta sinänsä on miesten hyvä harjoitella parisuhteen hiljaisuutta tyhjää tuolia vastapäätä.
Mitäs sitten tehdään, kun pikadeitti hiljaisuuden retriitiksi muuttuu? Varsin nopeastihan sen yleensä huomaa, tuleeko kommunikaatiosta mitään luontevasti. Aina voi toki viritellä keskustelua asiasta jos toisestakin, kun on ihmisistä kiinnostunut. Niin epätoivoinen tai teeskenteleväinen ei kuitenkaan pidä olla, että lähtisi toimimaan tuntemuksiaan vastaan, leikkimään ihmissuhteilla tai loukkaamaan ymmärtämättömyyttään ketään. Kaikkia meitä viehättää jotkin asiat ja toiset eivät puolestaan lainkaan. Väkisin ei kannata yrittää, eikä pitkiä vaatimuslistoja ole järkevää laatia. Seurauksena on silloin vain pettymyksiä.
Setä ei oikein ole perinteisen iskemisen kannalla. Alkuun se on mukamas coolia, mutta pikaisesti parisuhdeväkivallaksi muuttuu koko touhu. Liha ja alkoholi sopivat toki hyvin yhteen aterialla vaan ei parisuhteen rakentamisessa. Setä ei olisi kuitenkaan oma itsensä, jos se ei olisi leikitellyt niin sanottujen iskurepliikkien kustannuksella. Päätetään siis siihen, mistä moni baarissa notkuja yrittää alkuun päästä. Iskureplamenu.
Alkuun klassikko:
Käytsä usein täällä? Tylsää ellei tätä käytä jossakin epäsovinnaisessa tilanteessa. Kokeilkaapa vaikka työkaveriin, jumittuneessa hississä tai eksyttyänne väärään vessaan.
Silmiin voi aina katsahtaa:
Kun katson suuriin silmiisi, on minun pakko kysyä: mitä teit isoäidille?
Enkeleitä, onko heitä:
En tiennytkään, että kaltaisesi bisnesenkelit lentävät näin alhaalla.
Remember the protection:
Lähtiskös neiti ulos, jos nyt tulis palohälytys?
Terminaattori:
If you want to live, come with me. Tosi huono, tarjoillaan kökön feikkiaksentin kera. Kun on tarpeeksi huono, voi olla itse asiassa jopa hyvä.
Lionel Ritchie:
(hiljaisuus) Hello, is it me you are looking for? Tarjoillaan luonnollisesti vain puhelimitse ja joten kuten laulua tapaillen.
Matkalla tapahtuu:
Taitaa neidillä olla sama matka? Kokeilla voi vaikka lentokoneessa tai seuramatkalla. Jälleen tylsä ilman sopivaa kontekstia.
Loppuun brutaali pläjäys, joka sopii vain varsin vaativaan makuun:
Saako neidin saattaa siunattuun tilaan? Soveltuu hetkeen, jossa ollaan menossa kirkkoon, kappeliin tai muuhun vastaavaan - niin, siunattuun tilaan. Voi tosin olla, että saatille on turha jatkossa yrittää...
Näissä merkeissä. Elämä on niin vakava asia, että ei siihen voi täysin tosissaan suhtautua. Ei huolta, sanat ja merkitykset ne vääntyvät jatkossakin!
torstai 26. toukokuuta 2011
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Pää on taas auki
Ei, en ole saanut nakkikioskilla turpaan - suurin syy siihen on se, etten ole käynyt nakkikioskeilla. En ole myöskään kolhinut päätäni hiljattain vaikkapa lamppuun tai oven karmiin. Niin on toki joskus hujopille käynyt.
Golfkauteni on virallisesti avattu täysimittaisella kentällä, Itä-Uusimaan tuulessa eilen. Ei ollut mikään liian hehkeä aloitus, rapiat sata lyöntiä ja vaivaiset 25 pistettä. Toki voisin selitellä syyksi keväistä kenttää ja hitaita, pomppuisia viheriöitä, jotka toki olivat jo vihreitä. Syynä voisi olla myös kova puuskittainen tuuli, joka toisaalla vaikeutti ja toisaalla avitti pelaamista. Myös uudet välineet kävisivät tekosyystä tyrimiseen. Samaten uudet kalossit, jotka mukavasti synnyttivät sormenpään kokoisen rakon kantapäähän. Sisäänajo harjoitteluhallissa ei sisällä kävelyä, mutta kymmenen kilometrin marssi välineet selässä epäsopivien sukkien ryydittämänä tekee reippaasta nuoresta miehestä vaivalloisen vaappujan.
Panostakaa ihmiset laadukkaisiin sukkiin, älkää suinkaan rakkolaastareihin!
Suurin syy epätasaisuuteen on kuitenkin yhä edelleen harjoittelun vähäisyys. Golf vaatii motorisesti ja paljolti myös henkisesti niin monipuolisia asioita, että niitä ei treenaamatta saa kuntoon. Sama pätee tosin valtaosaan ihmismielen ja -kehon harjoitteista. Yksi golfin koukuttavista tekijöistä taitaa perustua siihen, että tavallinen tallaajakin saa jopa heikolla kierroksella aikaan muutaman sellaisen lyönnin, joita isot pojat telkkarissa suorittavat solkenaan. Niin alkoi minunkin kauteni eilen. Paljon surkeaa räpellystä, varovaisia tuuppauksia ja ahnehtimista ongelmiin. Muutama maukas onnistuminen ja yksi mahtava birdie.
Päivän myönteistä antia oli ulkoilun ohella kärsivällisyyden säilyttäminen, vaikka vajaa ravitsemustila, rakot jaloissa, puuskittainen tuuli, liiat odotukset ja keväinen kenttä menoa hidastivatkin. Olen pilannut liian monta kierrosta siihen tavalliseen tyyliin eli huonosti pelattu väylä on upottanut koko veneen loppupäiväksi. Nyt on kuitenkin sellainen tuntuma, että ukolla alkaa olla eväät parempaan lähituntumassa. Uudet välineet osoittivat heti potentiaalinsa: taotuilla wedgeillä svingaaminen on parhaimmillaan nautinnollista ja nykyaikainen molopäädraiveri antaa lisää sekä mittaa että anteeksiantavuutta. Kehittynyt ymmärrys svingimekaniikan perusteista houkuttaa opettelemaan lyöntien työstämistä ja mielen malttaminen ei koskaan ole pahitteeksi. Eikä silti tarvitse pelata tunteettomasti!
Kuules, isäukko! Kohta vihdoin päihitän sinut varmasti, kunhan vain ehtisin riittävästi treenaamaan.
Lopuksi kiinnitän huomion vielä pariin golfin epäkohtaan. Eilenkin oli kentällä käytössä talvisääntö eli palloa saa lyhyeksi leikatulla alueella tupsuttaa ruoholle. Minä en periaatteesta tehnyt niin kertaakaan ja kenties hävisin muutaman lyönnin. Tässä kohdin olen samaa mieltä kuin monet vanhan kaartin golfarit. Lajin luonteeseen kuuluu, että kenttä ei ole aina jos koskaan optimaalisessa kunnossa. Pelaajien on opeteltava hyväksymään tietty luonnollinen vaihtelu ja sopeuduttava siihen. Tällä tavoin voidaan pudottaa sekä kentänhoidon aiheuttamaa ympäristökuormitusta että pelaamisen kustannuksia. Nykyisin liian usein talvisääntöä käytetään pitkälle kesään - jopa ammattilaiskiertueilla!
Toinen golfin epäkohta on sen edellyttämä autoilun tarve. Minulla ei olisi tällä hetkellä muuten suurta halua siirtyä yksityisautoilun suuntaan, mutta golfkentille on niin kovin vaikeaa päästä muuten. Jotta voisin harrastaa rakastamaani lajia monipuolisesti ja itsenäisesti, on minun käytännössä välttämätöntä vihdoin suorittaa ajokortti ja hankkia auto. Toki siitä on muutenkin hyötyä, mutta luonto ei kiitä tästäkään elintasoansasta. Who's gonna drive you home tonight?
Pää on taas auki ja kyllä sitä auotaankin, kun paikka tulee!
Kannattaa muuten kuunnella hyvää musiikkia. Minulla soi nykyään yleensä jokin biisi päässä, joten silloin sen on parempi olla hyvä. Eilen kentällä takoi tajunnassa Bostonin More Than a Feeling. Ei paha!
Golfkauteni on virallisesti avattu täysimittaisella kentällä, Itä-Uusimaan tuulessa eilen. Ei ollut mikään liian hehkeä aloitus, rapiat sata lyöntiä ja vaivaiset 25 pistettä. Toki voisin selitellä syyksi keväistä kenttää ja hitaita, pomppuisia viheriöitä, jotka toki olivat jo vihreitä. Syynä voisi olla myös kova puuskittainen tuuli, joka toisaalla vaikeutti ja toisaalla avitti pelaamista. Myös uudet välineet kävisivät tekosyystä tyrimiseen. Samaten uudet kalossit, jotka mukavasti synnyttivät sormenpään kokoisen rakon kantapäähän. Sisäänajo harjoitteluhallissa ei sisällä kävelyä, mutta kymmenen kilometrin marssi välineet selässä epäsopivien sukkien ryydittämänä tekee reippaasta nuoresta miehestä vaivalloisen vaappujan.
Panostakaa ihmiset laadukkaisiin sukkiin, älkää suinkaan rakkolaastareihin!
Suurin syy epätasaisuuteen on kuitenkin yhä edelleen harjoittelun vähäisyys. Golf vaatii motorisesti ja paljolti myös henkisesti niin monipuolisia asioita, että niitä ei treenaamatta saa kuntoon. Sama pätee tosin valtaosaan ihmismielen ja -kehon harjoitteista. Yksi golfin koukuttavista tekijöistä taitaa perustua siihen, että tavallinen tallaajakin saa jopa heikolla kierroksella aikaan muutaman sellaisen lyönnin, joita isot pojat telkkarissa suorittavat solkenaan. Niin alkoi minunkin kauteni eilen. Paljon surkeaa räpellystä, varovaisia tuuppauksia ja ahnehtimista ongelmiin. Muutama maukas onnistuminen ja yksi mahtava birdie.
Päivän myönteistä antia oli ulkoilun ohella kärsivällisyyden säilyttäminen, vaikka vajaa ravitsemustila, rakot jaloissa, puuskittainen tuuli, liiat odotukset ja keväinen kenttä menoa hidastivatkin. Olen pilannut liian monta kierrosta siihen tavalliseen tyyliin eli huonosti pelattu väylä on upottanut koko veneen loppupäiväksi. Nyt on kuitenkin sellainen tuntuma, että ukolla alkaa olla eväät parempaan lähituntumassa. Uudet välineet osoittivat heti potentiaalinsa: taotuilla wedgeillä svingaaminen on parhaimmillaan nautinnollista ja nykyaikainen molopäädraiveri antaa lisää sekä mittaa että anteeksiantavuutta. Kehittynyt ymmärrys svingimekaniikan perusteista houkuttaa opettelemaan lyöntien työstämistä ja mielen malttaminen ei koskaan ole pahitteeksi. Eikä silti tarvitse pelata tunteettomasti!
Kuules, isäukko! Kohta vihdoin päihitän sinut varmasti, kunhan vain ehtisin riittävästi treenaamaan.
Lopuksi kiinnitän huomion vielä pariin golfin epäkohtaan. Eilenkin oli kentällä käytössä talvisääntö eli palloa saa lyhyeksi leikatulla alueella tupsuttaa ruoholle. Minä en periaatteesta tehnyt niin kertaakaan ja kenties hävisin muutaman lyönnin. Tässä kohdin olen samaa mieltä kuin monet vanhan kaartin golfarit. Lajin luonteeseen kuuluu, että kenttä ei ole aina jos koskaan optimaalisessa kunnossa. Pelaajien on opeteltava hyväksymään tietty luonnollinen vaihtelu ja sopeuduttava siihen. Tällä tavoin voidaan pudottaa sekä kentänhoidon aiheuttamaa ympäristökuormitusta että pelaamisen kustannuksia. Nykyisin liian usein talvisääntöä käytetään pitkälle kesään - jopa ammattilaiskiertueilla!
Toinen golfin epäkohta on sen edellyttämä autoilun tarve. Minulla ei olisi tällä hetkellä muuten suurta halua siirtyä yksityisautoilun suuntaan, mutta golfkentille on niin kovin vaikeaa päästä muuten. Jotta voisin harrastaa rakastamaani lajia monipuolisesti ja itsenäisesti, on minun käytännössä välttämätöntä vihdoin suorittaa ajokortti ja hankkia auto. Toki siitä on muutenkin hyötyä, mutta luonto ei kiitä tästäkään elintasoansasta. Who's gonna drive you home tonight?
Pää on taas auki ja kyllä sitä auotaankin, kun paikka tulee!
Kannattaa muuten kuunnella hyvää musiikkia. Minulla soi nykyään yleensä jokin biisi päässä, joten silloin sen on parempi olla hyvä. Eilen kentällä takoi tajunnassa Bostonin More Than a Feeling. Ei paha!
lauantai 7. toukokuuta 2011
Suurkiitos, äiti!
Äitiys on helposti niin kovin kipeä asia. Kaikilla meillä on äiti, mutta monien äitisuhde on varmasti vaikea. Monet ovat tulleet tahtomattaan äidiksi, monet taas eivät koskaan pääse äidiksi. Useat eivät edes halua olla äitejä. Minä uskon kuitenkin, että me kaikki kaipaamme jonkinmoista äitihahmoa elämäämme. Tunnustamme toiveen tai emme.
Äitiyteen kohdistuu niin valtavia odotuksia yksilöiden ja yhteisöjen tasolla, että pettymyksen tunteet ovat väistämättömiä. Äidit, te ette ole täydellisiä. Ei teidän tarvitsekaan olla! Äidit, isät, naiset, miehet - voitte paremmin, kun uskallatte olla vajavaisia ja myönnätte sen. Ei ole helppoa, mutta rehellisyys ja rakkaus ei koskaan ole sitä yksistään syvimmältä olemukseltaan.
No, mitäpä minä tietäisin äitiyden riemuista ja kivuista? Sattuneista syistä en voi koskaan kokea sitä puolta vanhemmuudesta ja ihmisyydestä. Voin vain aavistella ja yrittää hieman ymmärtää. Äidin ilo ja tuska lapsistaan on varmasti vailla vertaansa. Lisäksi nainen ei ole eikä hänen pidä ollakaan pelkästään äiti, vaikka se siunaus osaksi tulisikin. Hatunnosto kuitenkin teille, jotka selviätte päivästä toiseen! Ette ole yksin - teillä on toisenne. Ja jopa miehet voivat olla tukena, kun heitä armollisesti koulii...
Lopuksi kiitän omaa äitiäni. Sinä olet tärkein yksittäinen ihminen tähän saakka elämääni. Sitä ei voi kiistää. Et ole onnistunut kaikessa ja monesta olet joutunut luopumaan äitiydenkin vuoksi. Hyvin olet kuitenkin selvinnyt. Sellaiset ihmiset ovat harvassa, jotka kykenevät tunnustamaan heikkoutensa ja virheensä eivätkä silti luhistu kyvyttömyyden tunteeseen. Äitini, sinä olet yksi heistä. Olet ehkä ollut maan hiljaisia, mutta sinulla on liiaksi sanottavaa ollaksesi aina kiltisti hiljaa.
Äiti rakas, sinun kanssasi olen käynyt valtavasti hyviä keskusteluja. Kummasti olet jaksanut vuodatuksiani, ja olenhan vain yksi neljästä lapsestasi. Sinulla on valtava merkitys siinä, että lapsistasi on kasvanut likimain suoraselkäisiä, avarakatseisia ihmisiä. Sinun arkinen uskosi on nähdäkseni kantanut koko perhettämme eikä mikään osoita rakkautta sen suuremmin. Nyt tulee tippa linssiin... Emme voi unohtaa sitä koskaan ja niin on hyvä.
Äitini. Toivon ja uskon, että saat nauttia äitiyden, naiseuden ja elämän hyvistä puolista vielä paljon ja pitkään. Antaa elämän yllättää! Kärsivällisyyttäsi on koeteltu kovin ja paljosta olet jäänyt paitsi, mutta koskaan et ole antanut periksi. Se elämänmakuinen esimerkki puhuttelee minua ja luullakseni myös sisaruksiani syvästi. No, voisin taas kirjoittaa asiasta vielä pitkästi. Taidan kuitenkin vihdoin pakata reppuni ja suunnata luoksesi. Ehkä saan sanottua lopun olennaisen sitten perillä.
Tässä vaiheessa rohkenen jo olla ylpeästi se punaposkinen mammanpoika! Ei sillä suosituimmuuskisoja voiteta, mutta turha on totuutta kierrellä. Lopulta se tulee kuitenkin esille. Hyvää äitienpäivää! Muistakaa äitejä myös muulloin kuin yhtenä varta vasten kehitettynä päivänä! Arjen asenne se vasta puhutteleekin.
Äitiyteen kohdistuu niin valtavia odotuksia yksilöiden ja yhteisöjen tasolla, että pettymyksen tunteet ovat väistämättömiä. Äidit, te ette ole täydellisiä. Ei teidän tarvitsekaan olla! Äidit, isät, naiset, miehet - voitte paremmin, kun uskallatte olla vajavaisia ja myönnätte sen. Ei ole helppoa, mutta rehellisyys ja rakkaus ei koskaan ole sitä yksistään syvimmältä olemukseltaan.
No, mitäpä minä tietäisin äitiyden riemuista ja kivuista? Sattuneista syistä en voi koskaan kokea sitä puolta vanhemmuudesta ja ihmisyydestä. Voin vain aavistella ja yrittää hieman ymmärtää. Äidin ilo ja tuska lapsistaan on varmasti vailla vertaansa. Lisäksi nainen ei ole eikä hänen pidä ollakaan pelkästään äiti, vaikka se siunaus osaksi tulisikin. Hatunnosto kuitenkin teille, jotka selviätte päivästä toiseen! Ette ole yksin - teillä on toisenne. Ja jopa miehet voivat olla tukena, kun heitä armollisesti koulii...
Lopuksi kiitän omaa äitiäni. Sinä olet tärkein yksittäinen ihminen tähän saakka elämääni. Sitä ei voi kiistää. Et ole onnistunut kaikessa ja monesta olet joutunut luopumaan äitiydenkin vuoksi. Hyvin olet kuitenkin selvinnyt. Sellaiset ihmiset ovat harvassa, jotka kykenevät tunnustamaan heikkoutensa ja virheensä eivätkä silti luhistu kyvyttömyyden tunteeseen. Äitini, sinä olet yksi heistä. Olet ehkä ollut maan hiljaisia, mutta sinulla on liiaksi sanottavaa ollaksesi aina kiltisti hiljaa.
Äiti rakas, sinun kanssasi olen käynyt valtavasti hyviä keskusteluja. Kummasti olet jaksanut vuodatuksiani, ja olenhan vain yksi neljästä lapsestasi. Sinulla on valtava merkitys siinä, että lapsistasi on kasvanut likimain suoraselkäisiä, avarakatseisia ihmisiä. Sinun arkinen uskosi on nähdäkseni kantanut koko perhettämme eikä mikään osoita rakkautta sen suuremmin. Nyt tulee tippa linssiin... Emme voi unohtaa sitä koskaan ja niin on hyvä.
Äitini. Toivon ja uskon, että saat nauttia äitiyden, naiseuden ja elämän hyvistä puolista vielä paljon ja pitkään. Antaa elämän yllättää! Kärsivällisyyttäsi on koeteltu kovin ja paljosta olet jäänyt paitsi, mutta koskaan et ole antanut periksi. Se elämänmakuinen esimerkki puhuttelee minua ja luullakseni myös sisaruksiani syvästi. No, voisin taas kirjoittaa asiasta vielä pitkästi. Taidan kuitenkin vihdoin pakata reppuni ja suunnata luoksesi. Ehkä saan sanottua lopun olennaisen sitten perillä.
Tässä vaiheessa rohkenen jo olla ylpeästi se punaposkinen mammanpoika! Ei sillä suosituimmuuskisoja voiteta, mutta turha on totuutta kierrellä. Lopulta se tulee kuitenkin esille. Hyvää äitienpäivää! Muistakaa äitejä myös muulloin kuin yhtenä varta vasten kehitettynä päivänä! Arjen asenne se vasta puhutteleekin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)