Ensimmäisten ja viimeisten joulu

Täytyypä toivotella Hyvää Joulua taannehtivasti, kun jäi oikein ajoitetut terveiset enimmäkseen lähettämättä. Ei tosin tullut kovin montaa toivotusta minullekaan, kun en itse ensin aktivoitunut. Story of our lives. Joulunvietto meni tänä vuonna hieman eri merkeissä kuin yleensä. Ensi kertaa kaukaisen lapsuuteni jälkeen olimme äitini lapsuudenkodissa, takavuosien mummilassa, tulevassa perintökohteessa. Joulunpyhät menivät viileässä pirtissä - soveltamiseen.

Muks, kops, isoäiti ei pysy enää oikein pystyssä. Hieman rajasi joulunviettoa tuo jatkuva episodi, mutta saipa mummini viettää vielä yhden jouluaaton tutussa tuvassa sukulaisten parissa. Koska äitini oli sidottu omaishoitajan tehtäviin, oli paikka kauhan varressa vapaana. Siis osittain, sillä siskoni määräsi minut hetimmiten piparkakkuleipuriksi leivottuaan sitä ennen limput ja pullat. Nyt paistoin siis ensi kertaa kinkun, laitoin uunilohta ja käräytin siskoni kanssa riisipuuron pohjaan. Aina ei voi olla epäonnistumatta. No, ruoka teki kauppansa ja allergioista huolimatta ketään ei myrkytetty. Siihen pystyy ilman koulutustakin, jos asennoituu sopivasti.

Lisää ensimmäisiä. Piparkakkumökki tuli kasattua omin käsin, vaikka osat omalta talotehtaalta hieman kieroina tulivatkin. Jouluna jouduin hankeenkin, en sentään isännän ajamana vaan oman hulluuden ajamana kunnon puulämmitteisestä saunasta. Aikomukseni oluen ja juuston maistelusta sekä sisarusten välisestä lauta- ynnä korttipelailusta jäikin vähemmälle. Hienostelu saa luvan väistyä, kun on pakko hoitaa käytännön kuvioita. Joulukirkot ja -värssytkin jäivät väliin.

Niistä joulun viimeisistä en lausu sen enempää, mutta kaikelle on aikansa eikä viimeistä useinkaan voi tietää. Yhtä kaikki, joulun viettämisessä on paljon liikaa ähkyyn johtavine mässäilytalkoineen ja lahjontapönötyksineen. Onneksi sentään eräs lahja synnytti tuvassa hersyvää naurua, veljeni pitkään toivoma iso sika veikeine kärsineen. Kotitekoinen vanupallo. Perhepiiriin vitsi, ulkopuolisesta sangen vaikea ymmärtää...

Nyt on aika toivottaa Ajatuksellista ja Opettavaista Uutta Vuotta! En toivota menestyksellistä, koska se ymmärretään yleensä varsin suppeasti. Paljon tavaraa, palkkaa, huomiota, ulkoisia kulttuurimme ilmentymiä. Niin hyvää vuotta ei olekaan, ettei siihen sisältyisi vastoinkäymisiä, epävarmuutta, ongelmia ja heikkoja hetkiä. Olennaista on opetella suhtautumaan elämään, itseensä ja lähimmäisiin ymmärtäväisesti ja päättäväisesti. Ne koreat lupaukset voikin jättää teeskentelijöille, niille meistä, jotka ovat yhä epärehellisiä itselleen. Oikeastaan me kaikki olemme sitä vähintään hetkittäin, mutta sen myöntäminen on jo paljon.

Sieltä se filosofiapuppugeneraattorini taas lähti käyntiin. Try to do good, not be god.

Vuosi päiviä

Blogi täytti juuri vuoden. Postauksia tuli tehtyä kovin vähän aikomuksiin nähden, vain helmikuussa olympiablogikokeilun aikaan naputtelin yhtenään. Loppuvuosi onkin mennyt vähäisen parin kirjoituksen kuukausitahtiin - eipä ihan sitä mitä oli aikeissa. No, aiheet ja ideat eivät suinkaan ole lopussa tässä maailmassa tai edes tässä kalloon säilötyssä hyytelömassassa, jota myös aivoiksi kutsutaan. Toinen vuosi olkoon siis edellistä antoisampi (niinhän ne aina sanoo...)!

Kulunut vuosi oli minulle muutosta toisen perään. Nousu toisen luokan työttömästä ylemmäksi toimihenkilöksi kuulostaa ehkä menestystarinalta, mutta se on vain häivähdys todellisesta 2010-luvun nuorehkosta elämästä. Parhaillaan mielessä velloo uuden vuoden epäselvä sumu, sillä nykyinen työ päättyy auringonkierron täyttyessä. Olen kuitenkin pakon edessä joutunut opettelemaan sen, että on aivan turhaa rypistää erilaisten vaatimusten ristitulessa kohti luvattua elintaso-onnea. Jos hajottaa itsensä tavalla tai toisella, saa siitä kärsiä niin yksilö, perhe kuin yhteiskuntakin.

Suomi-neito saavutti kunnioitettavan 93 vuoden iän, ja kuulemma menee paremmin kuin koskaan tai ainakaan paremmin kuin kellään naapurustossa - keskimäärin. Paljon on hyvää, mistä haluan tuoda esille oman näkemykseni. Suuresti on myös surkeutta, josta ei saa vaieta jonkin kummallisen suhteutetun hyvinvointikäsityksen vuoksi. Aion löytää keinot tuoda näkemykseni esille vakavasti ja vieläkin enemmän vakavan huvittavasti. Tietysti omalla nimellä, sillä kuka tahansa voi huudella nimimerkin takaa mitä tahansa. Jää nähtäväksi, miten äijän käy...

Kun haluan elää täydesti, pyrin näkemään pienet tapahtumat ja asiat sekä niistä rakentuvat suuret ilmiöt ja kokonaisuudet. Yksittäinen maku ja koko ateria. Puun lehdet ja metsä. Väärinymmärrys ja täysimittainen sota. Hymynkare ja rakastettava persoona. Satunnainen moite ja suunnaton pelko. Mutta mikä on heikon filosofoinnin pointti? On se vaan niin pirun naurettavaa, kun ihmiset eivät yritä lainkaan tai yrittävät aivan liikaa. Elämä on älyttömän mieletöntä kaikkine koukeroineen, joten pakkohan sitä on käsitellä huumorin, joskus rankankin, kautta! Muutoin ei saa montaakaan ihmistä juttuun mukaan. Ja se pointti on piste, joka jutun päättää.

Loppukevennys. Sattuipa tänään hauska havainto Rautatientorin kulmilla. Baarin kaiuttimista kantautui Gary Numanin Cars, ja samalla katselin lumipyryssä matelevia peltilehmiä utareet hankea viistäen. Satunnaisia havaintoja.