Nyt on oppimisen paikka, joten ottakaamme onkeen.
Eurooppa ja miksei koko maailmakin saa nyt oppia, mitä seuraa, kun konkurssikypsältä valtiolta viedään tuhkatkin pesästä. Ensin puhkesi finanssikupla ja katosivat viikinkipankkiirien rahat, sitten häipyi McDonald's ja nyt viedään tuhkatkin lentorahtina ylle Euroopan.
Ette saa islantilaisten viimeisiä ropoja, britit ja hollantilaiset, vaan sen sijaan apua lentomelun vähentämiseen! IceSave ei pelasta - edes jökulleita - kun geotermisen lämmön tuotanto kasvaa lokaalisti eksponentiaalisesti.
On se perin surkuhupaista, että teknologisen tehokkaan nykymaailman rampauttaminen on niin sangen nopeaa. Äiti Gaia kun vähän älähtää, niin johan menee pasmat sekaisin. Sinänsä kurjaahan se on, kun ihmisjoukot joutuvat liriin syyttä suotta. Matka on kuitenkin aina riski - ja mahdollisuus. Niin on tosin matkailemattomuuskin.
Kuinkas päästökaupassa lasketaan tulivuorten aiheuttamat kaasu- ja hiukkaspäästöt? Onko kokonaisuudessaan hyvä vai huono asia, että taivaalle päätyy tavaraa luonnollista reittiä ja samalla keinotekoiset päästöt vähenevät ainakin väliaikaisesti, kun teräslinnut lepäävät pesissään?
Se oppi tästä tuhkauksessa vähintään on revittävissä, että vähävaraisen nyhtäminen tyhjiin käy lopulta kalliiksi kaikille. Hankkikaa säkkikangasta, sillä kohta kenties sirotellaan päällemme islantilaisten tuhkaa! Äkkiä lahko pystyyn, voihan apokalyptinen älähdys!
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Varma kevään merkki - US Masters
Kevät tulee kohisten ja mikään ei kerro siitä paremmin golfarille kuin vuotuinen US Masters Tournament. Yksi neljästä suuresta Major-kisasta pelataan Augusta National -kentällä Georgian osavaltiossa mitä kiehtovimmassa ympäristössä. Jos ette usko, niin katsokaapa ihan vain piruuttanne www.masters.com. Kuvat kertovat paljon siitä, miksi minä ja monet muut ovat koukuttuneet golfin maailmaan. Missä muissa urheilulajeissa ja/tai liikuntaharrastuksissa suorituspaikat voivat ylipäänsä olla vastaavan veroisia? Ei kovin monissa.
US Masters on golfin maailmaan vihkiytyneille paljon suurempi ja merkittävämpi asia kuin yhden Tiger Woodsin edesottamukset. Tiger Woods on toki yksi lajin kaikkien aikojen parhaista pelaajista ja suurin kansainvälinen ilmiö, mutta mestarit kompuroivat ajasta aikaan massiivisten odotusten paineessa. Augusta Nationalista golfillisen perintönsä tehnyt golfin suurmies Bobby Jones kävi itsekin läpi monenmoiset koettelemukset, samaten toinen menneiden vuosien tähti Ben Hogan. US Masters henkii paljolti toista maailmansotaa edeltänyttä aikaa Yhdysvaltain syvän etelän silmää tekevien parissa niin hyvässä kuin pahassakin. Kisan lumoihin liittyy maailman valioiden keskinäisen kilvoittelun ohella varmasti myös eräänlainen unelmointi ja kurkistelu saavuttamattomaan haavekuvaan.
Augusta National on rakennettu entisen siirtolapuutarhan maille, minkä ansiosta väyliä reunustavat mitä moninaisimmat puut ja pensaat. Jokainen kentän väylä on myös nimetty jonkin sen tienoilla havaittavan kasvilajin mukaan. Turnaus pelataan perinteisesti juuri parhaaseen kukinta-aikaan, jolloin kevät etenee vauhdilla Georgiassa. US Mastersia voi siis seurata vaikka loistavan upeiden kukkien ja puiden vuoksi, vaikka itse golf ei innostaisikaan.
Minulle kisan seuranta on kilpailullisten ja taktisten hienouksien lisäksi myös kukkaloiston, valon ja varjon, pinnanmuotojen, hiekan ja veden sekä eri sävyisten vihreiden synnyttämien tuntemuksien nauttimista. Tällaisen näyttämön luomisessa herrat Bobby Jones ja Alistair Mackenzie, kenttäarkkitehdeistä legendaarisin, ovat olleet ehdottamia mestareita. Nimet Magnolia Lane, Amen Corner, Azalea, Hogan Bridge ja Eisenhower Tree eivät jätä ketään golfin historiaa tuntevaa kylmäksi.
Tänä iltana ja tulevana yönä ratkeaa, kuka saa harteilleen kuuluisan vihreän takin. Dramatiikka on taattua ja tiedotusvälineet mehustelevat Tigerin tekosille aivan varmasti. Tuli voitto tai ei. Vielä on mahdollisuus käyttää hetki aikaa kokeakseen sen lumon, jota yksi upeimmista urheilulajien näyttämöistä tarjoaa. Huomenna tuo eksklusiivinen klubi on jälleen sulkenut porttinsa tavallisilta tallaajilta lähes vuodeksi. Augusta National ilmentää siis selkeästi golfin parhaita ja parjatuimpia puolia loistossaan sekä sulkeutuneisuudessaan.
Tosi rakkaus on aina ristiriitaista. Luuserit kuorivat kermaa päältä, rohkeat pureutuvat koko tekstuuriin ja vivahteisiin. Ei siksi, että he todistaisivat sankaruutensa. Siksi, että heidän täytyy ollakseen rehellisiä itselleen ja toisilleen. Tämä pitää paikkansa lajissa kuin lajissa - ainakin minun (en nyt sanoisi pienessä, mutta kuitenkin) päässäni.
US Masters on golfin maailmaan vihkiytyneille paljon suurempi ja merkittävämpi asia kuin yhden Tiger Woodsin edesottamukset. Tiger Woods on toki yksi lajin kaikkien aikojen parhaista pelaajista ja suurin kansainvälinen ilmiö, mutta mestarit kompuroivat ajasta aikaan massiivisten odotusten paineessa. Augusta Nationalista golfillisen perintönsä tehnyt golfin suurmies Bobby Jones kävi itsekin läpi monenmoiset koettelemukset, samaten toinen menneiden vuosien tähti Ben Hogan. US Masters henkii paljolti toista maailmansotaa edeltänyttä aikaa Yhdysvaltain syvän etelän silmää tekevien parissa niin hyvässä kuin pahassakin. Kisan lumoihin liittyy maailman valioiden keskinäisen kilvoittelun ohella varmasti myös eräänlainen unelmointi ja kurkistelu saavuttamattomaan haavekuvaan.
Augusta National on rakennettu entisen siirtolapuutarhan maille, minkä ansiosta väyliä reunustavat mitä moninaisimmat puut ja pensaat. Jokainen kentän väylä on myös nimetty jonkin sen tienoilla havaittavan kasvilajin mukaan. Turnaus pelataan perinteisesti juuri parhaaseen kukinta-aikaan, jolloin kevät etenee vauhdilla Georgiassa. US Mastersia voi siis seurata vaikka loistavan upeiden kukkien ja puiden vuoksi, vaikka itse golf ei innostaisikaan.
Minulle kisan seuranta on kilpailullisten ja taktisten hienouksien lisäksi myös kukkaloiston, valon ja varjon, pinnanmuotojen, hiekan ja veden sekä eri sävyisten vihreiden synnyttämien tuntemuksien nauttimista. Tällaisen näyttämön luomisessa herrat Bobby Jones ja Alistair Mackenzie, kenttäarkkitehdeistä legendaarisin, ovat olleet ehdottamia mestareita. Nimet Magnolia Lane, Amen Corner, Azalea, Hogan Bridge ja Eisenhower Tree eivät jätä ketään golfin historiaa tuntevaa kylmäksi.
Tänä iltana ja tulevana yönä ratkeaa, kuka saa harteilleen kuuluisan vihreän takin. Dramatiikka on taattua ja tiedotusvälineet mehustelevat Tigerin tekosille aivan varmasti. Tuli voitto tai ei. Vielä on mahdollisuus käyttää hetki aikaa kokeakseen sen lumon, jota yksi upeimmista urheilulajien näyttämöistä tarjoaa. Huomenna tuo eksklusiivinen klubi on jälleen sulkenut porttinsa tavallisilta tallaajilta lähes vuodeksi. Augusta National ilmentää siis selkeästi golfin parhaita ja parjatuimpia puolia loistossaan sekä sulkeutuneisuudessaan.
Tosi rakkaus on aina ristiriitaista. Luuserit kuorivat kermaa päältä, rohkeat pureutuvat koko tekstuuriin ja vivahteisiin. Ei siksi, että he todistaisivat sankaruutensa. Siksi, että heidän täytyy ollakseen rehellisiä itselleen ja toisilleen. Tämä pitää paikkansa lajissa kuin lajissa - ainakin minun (en nyt sanoisi pienessä, mutta kuitenkin) päässäni.
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Ristiriipuntaa
Siunattua pääsiäistä itse kullekin aivan tasapuolisesti!
Miksi siunattua, sehän on jotakin uskonnollista? Miksei vain hyvää pääsiäistä? No, siksei. On liian yksinkertaista ja ajattelematonta toivotella aina vain hyvää sitä sun tätä. On niitä adjektiiveja, tunnetiloja ja kannanottoja paljon muitakin. Ei minun tarvitse piilotella sitä, mihin uskon. Varsinkaan pääsiäisenä, jonka ydinsanomana on ihmiskunnan historian merkittävin tapahtuma. Kova on väite vaan olkaa vapaasti eri mieltä! Jeesus Kristus ristille, ristillä, ristiltä. Tiedätte tarinan, joten en rupea syöttämään evankeliumia, korostamaan jotakin ihmeen ylemmyyttä (sitä ei ole) tai viuhtomaan isolla kirjalla päähän.
Ehkä uskoni tekee minusta hullun monen silmissä, mutta niinhän sen pitääkin olla. Usko ei kumpua minusta eikä perustu menestykseen. Koettelemuksissa on äijää käytetty, enkä tässä näpyttelisi ilman tukea turvaa vankempaa. Täytyy tosin todeta, että valitettavasti en ole viime aikoina häävisti viihtynyt missään uskonnollisessa kontekstissa. On vähän ollut kränää yläkerran Herran kanssakin, mutta eipä ole siinäkään mitään uutta ja ihmeellistä vuosituhantisessa jatkumossa. Toivottavasti olen ainakin sen verran varjeluksessa, että älyän olla pitämättä sädekehää pään päällä. Siinä olisi jo kerrakseen ekotekoa uskomuksesta riippumatta...
Miksi setä päätti avautua henkilökohtaisista asioistaan, joita Suomessa suotta piilotellaan? Kenties siksi, että minulle pääsiäinen on onneksi muutakin kuin vain muutama vapaapäivä mämmin, pupujen ja suklaamunien kera. Toivottavasti olette viettäneet kuitenkin levollista pääsiäistä, uskoittepa sitten mihin tahansa (johonkin kaikki kuitenkin uskovat). Arki vaatii voimia eikä siinä voi yhteisen hyvän puolesta toimia vain ja ainoastaan itsensä kaltaisten ihmisten parissa.
En aio piilotella mielipiteitäni ja taitojani vastedes, mutta yhtä vähän haluan muita pakottaa kuin toivon itse joutuvani pakotetuksi. Ehdoin tahdoin en pyri loukkaamaan vaan enpä vaikene tärkeistä asioistakaan, vaikka joku herneen nenäänsä vetäisikin. Ja kyllähän se herne aina jonkun nenään tiensä löytää, asettelimmepa sanamme kuinka nätisti tahansa tai emme inahtaisi laisinkaan. Siinäpä sitä oli statementtiä kerrakseen. Pääsiäisen viestinä on kuitenkin uusi elämä ja toivo, jotka tuskasta kumpuavat.
Summer is coming. So let there be light!
Miksi siunattua, sehän on jotakin uskonnollista? Miksei vain hyvää pääsiäistä? No, siksei. On liian yksinkertaista ja ajattelematonta toivotella aina vain hyvää sitä sun tätä. On niitä adjektiiveja, tunnetiloja ja kannanottoja paljon muitakin. Ei minun tarvitse piilotella sitä, mihin uskon. Varsinkaan pääsiäisenä, jonka ydinsanomana on ihmiskunnan historian merkittävin tapahtuma. Kova on väite vaan olkaa vapaasti eri mieltä! Jeesus Kristus ristille, ristillä, ristiltä. Tiedätte tarinan, joten en rupea syöttämään evankeliumia, korostamaan jotakin ihmeen ylemmyyttä (sitä ei ole) tai viuhtomaan isolla kirjalla päähän.
Ehkä uskoni tekee minusta hullun monen silmissä, mutta niinhän sen pitääkin olla. Usko ei kumpua minusta eikä perustu menestykseen. Koettelemuksissa on äijää käytetty, enkä tässä näpyttelisi ilman tukea turvaa vankempaa. Täytyy tosin todeta, että valitettavasti en ole viime aikoina häävisti viihtynyt missään uskonnollisessa kontekstissa. On vähän ollut kränää yläkerran Herran kanssakin, mutta eipä ole siinäkään mitään uutta ja ihmeellistä vuosituhantisessa jatkumossa. Toivottavasti olen ainakin sen verran varjeluksessa, että älyän olla pitämättä sädekehää pään päällä. Siinä olisi jo kerrakseen ekotekoa uskomuksesta riippumatta...
Miksi setä päätti avautua henkilökohtaisista asioistaan, joita Suomessa suotta piilotellaan? Kenties siksi, että minulle pääsiäinen on onneksi muutakin kuin vain muutama vapaapäivä mämmin, pupujen ja suklaamunien kera. Toivottavasti olette viettäneet kuitenkin levollista pääsiäistä, uskoittepa sitten mihin tahansa (johonkin kaikki kuitenkin uskovat). Arki vaatii voimia eikä siinä voi yhteisen hyvän puolesta toimia vain ja ainoastaan itsensä kaltaisten ihmisten parissa.
En aio piilotella mielipiteitäni ja taitojani vastedes, mutta yhtä vähän haluan muita pakottaa kuin toivon itse joutuvani pakotetuksi. Ehdoin tahdoin en pyri loukkaamaan vaan enpä vaikene tärkeistä asioistakaan, vaikka joku herneen nenäänsä vetäisikin. Ja kyllähän se herne aina jonkun nenään tiensä löytää, asettelimmepa sanamme kuinka nätisti tahansa tai emme inahtaisi laisinkaan. Siinäpä sitä oli statementtiä kerrakseen. Pääsiäisen viestinä on kuitenkin uusi elämä ja toivo, jotka tuskasta kumpuavat.
Summer is coming. So let there be light!
torstai 1. huhtikuuta 2010
Reuman valtakunta
Olette kenties huomanneet kuluneella viikolla uutisen Heinolan Reumasairaalan lakkauttamisesta Reumasäätiön konkurssin takia. Itse en ole koskaan käynyt kyseisessä sairaalassa potilaana, omaisena tai missään muussakaan roolissa, mutta en voi välttää ärtymystä asian tiimoilta. Olen vuosia seurannut läheltä ihmistä, jonka on ollut pakko hakea kaikkea mahdollista apua vakavaan reumaan. Heinolan Reumasairaala on ollut ehdottomasti paras hoitopaikka, mikäli olen yhtään oikein ymmärtänyt. Siellä ei ole kuulemma tarvinnut joka ainoa kerta selittää sairaskertomustaan alusta asti auki, koska hoitosuhteet ovat kestäneet usein pitkään. Reumaa sairastavien ei ole tarvinnut jatkuvasti kohdata sitä ymmärtämättömyyttä, mikä nostaa aina päätään tavallisten ihmisten keskuudessa (ja epätavallistenkin).
Nyt tuo reumanhoidon osaamiskeskus lakkautetaan ja hajotetaan, eikä sellaista ammattilaisten keskittymään saada enää varmaankaan koskaan syntymään tänne Suomeen. Onneksi Sosiaali- ja terveysministeriö vakuuttaa, että reumasairaiden hoidon taso ei tule heikkenemään. Mitä muutakaan STM sanoisi? Tämä on selvä heikennys - etenkin lasten reumahoidon osalta. Kuka nyt tuommoista kehtaisi myöntää?
En ole perillä Reumasairaalan lakkauttamiseen johtaneista syistä raapaisua enempää, mutta spekuleeraan silti hieman. Rakas Kansaneläkelaitoksemme vaikutti osaltaan tähän huonoon lopputulokseen, koska potilaita ei enää useinkaan lähetetty saamaan alan parasta hoitoa Heinolaan. Useat sairaanhoitopiirit alkoivat itse hoitaa vaikeitakin reumatapauksia tai niin ainakin luvattiin. Ei potilaita, ei rahaa, ei tarvetta sairaalaan. Ehkä Kelan kaikkitietävät lääkärit tietävätkin paremmin kuin muut. Ainakin he usein mitätöivät Reumasairaalan lääkäreiden diagnooseja ja jopa suorastaan vähättelivät näiden osaamista leipälajissaan. No, Kelan ja vakuutusyhtiöiden superlääkärit ovat etädiagnooseissaan aivan omassa kastissaan kaikkien lekureiden jo muutenkin kunnianarvoisassa joukossa...
Reumasäätiö saattoi kyllä tärvellä omaa talouttaan rakennuttamalla Heinolan sairaalansa viereen kuulemma turhan fiinin hotellin potilaita ja heidän omaisiaan varten. Yhtä kaikki, vakavaa reumaa sairastavat ihmiset joutuvat nyt kärsimään muiden hölmöydestä. Aivan kuin sairaus itsessään ei olisi riittävän riuduttava. Espoossa taitaa tällä hetkellä reumasairaita hoitaa päätoimisesti ruhtinaallisesti yksi lääkäri, joka hukkunee töihinsä. Eihän rikkaassa Espoossa ole montaa moista reuman riuduttamaa ihmispoloa. Ja tämä lienee tilanne vain yhdessä lukuisista Suomen kunnista.
Suomi ei ole enää pitkään aikaan ollut hyvinvointivaltio. Hyvinvoinnin purkuprojekti etenee edelleen kiivasta tahtia ja rikkana rokassa on tämäkin huono uutinen. Lähden viettämään pääsiäistä, joten päätän avautumisen suomalaisen hyvinvoinnin tärvelemisestä tältä erää tähän. Tack och adjö.
Nyt tuo reumanhoidon osaamiskeskus lakkautetaan ja hajotetaan, eikä sellaista ammattilaisten keskittymään saada enää varmaankaan koskaan syntymään tänne Suomeen. Onneksi Sosiaali- ja terveysministeriö vakuuttaa, että reumasairaiden hoidon taso ei tule heikkenemään. Mitä muutakaan STM sanoisi? Tämä on selvä heikennys - etenkin lasten reumahoidon osalta. Kuka nyt tuommoista kehtaisi myöntää?
En ole perillä Reumasairaalan lakkauttamiseen johtaneista syistä raapaisua enempää, mutta spekuleeraan silti hieman. Rakas Kansaneläkelaitoksemme vaikutti osaltaan tähän huonoon lopputulokseen, koska potilaita ei enää useinkaan lähetetty saamaan alan parasta hoitoa Heinolaan. Useat sairaanhoitopiirit alkoivat itse hoitaa vaikeitakin reumatapauksia tai niin ainakin luvattiin. Ei potilaita, ei rahaa, ei tarvetta sairaalaan. Ehkä Kelan kaikkitietävät lääkärit tietävätkin paremmin kuin muut. Ainakin he usein mitätöivät Reumasairaalan lääkäreiden diagnooseja ja jopa suorastaan vähättelivät näiden osaamista leipälajissaan. No, Kelan ja vakuutusyhtiöiden superlääkärit ovat etädiagnooseissaan aivan omassa kastissaan kaikkien lekureiden jo muutenkin kunnianarvoisassa joukossa...
Reumasäätiö saattoi kyllä tärvellä omaa talouttaan rakennuttamalla Heinolan sairaalansa viereen kuulemma turhan fiinin hotellin potilaita ja heidän omaisiaan varten. Yhtä kaikki, vakavaa reumaa sairastavat ihmiset joutuvat nyt kärsimään muiden hölmöydestä. Aivan kuin sairaus itsessään ei olisi riittävän riuduttava. Espoossa taitaa tällä hetkellä reumasairaita hoitaa päätoimisesti ruhtinaallisesti yksi lääkäri, joka hukkunee töihinsä. Eihän rikkaassa Espoossa ole montaa moista reuman riuduttamaa ihmispoloa. Ja tämä lienee tilanne vain yhdessä lukuisista Suomen kunnista.
Suomi ei ole enää pitkään aikaan ollut hyvinvointivaltio. Hyvinvoinnin purkuprojekti etenee edelleen kiivasta tahtia ja rikkana rokassa on tämäkin huono uutinen. Lähden viettämään pääsiäistä, joten päätän avautumisen suomalaisen hyvinvoinnin tärvelemisestä tältä erää tähän. Tack och adjö.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)