Minä olen se mies

Oletteko nähneet elokuvia, joissa se kunnollinen kaveri jää aina langalle soittelemaan, vaikka olisi usein parasta mitä on tarjolla? Niitähän riittää ja tosipohjaakin taitaa olla.

Yksi kalenterivuosi on taas päättymäisillään eikä näin voi enää jatkaa. Yksinäisyys on kaikista pahinta, koska mikään saavutus ei tunnu lopulta miltään ja vastoinkäymiset tuntuvat herkästi liian suurilta. Onneksi en ole täysin yksin, mutta paikalla jumittaminen täytyy saada loppumaan. Nyt vedetään niin sanotusti höyryillä, kun alkaa ukosta polttoaine loppua. En jaksa antaa itsestäni parasta töissä enkä läheisten ihmisten parissa, kun olen tyytymätön elämäntilanteeseeni. Jos en tätä kertoisi, eivät useimmat tuttavani varmaankaan mitään arvaisi.

Vaadin itseltäni paljon vaan en aivan liikaa kuten takavuosina. En halua rakentaa elämääni teeskentelyn varaan, olipa kyse ihmissuhteista tai työurasta. En suostu muiden pompoteltavaksi enää, mutta koville on ottanut päästä eroon liiallisesta kiltteydestä. Minulle on turha tulla lässyttämään, aukomaan päätä tai lirkuttelemaan, jos ei ole valmis yllättäviin vastauksiin. Tunnustan virheeni, pyydän anteeksi, annan kiitosta, autan voimieni mukaan, edellytän parempaa. Näytän sen, jos minua sattuu. Haastan ihmiset ympärilläni ajattelemaan elämää enemmän. Sen lupaan niissä rajoissa, joissa elän.

Ei hätää! Minulla ei ole mitään tarvetta käyttäytyä tylyn tuntuisesti ellei vastapuoli sitä toiminnallaan saa esiin. Ajattelemattomuus ei kelpaa syyksi huonojen tapojen jatkamiseen, tietoinen typerä käytös suorastaan vaatii ulkopuolista puuttumista. Nyt saa riittää minunkin satuttaminen, oli syy mikä hyvänsä. 

Silti olen edelleen pohjimmiltaan kärsivällinen ja lempeä mies, joka ei halua loukata muita. Liekö sitten perimä, kasvatus tai vakaumus.

On varsin pirullista, kun ei jaksa olla iloinen muiden puolesta vaan jatkuvasti kokee kipua nähdessään toisten onnea. Ja toisaalta usein huomaan, että ihmiset eivät osaa arvostaa ihmissuhteitaan. Sepä vielä entisestään suututtaa, kun itse ei tunnu pääsevän osalliseksi mahdollisuudesta rakentaa perhettä. Olen aivan ehdottomasti perheihminen eikä elämäni monista hyvistä puolistaan huolimatta tunnu kaiken kaikkiaan onnelliselta ilman perhettä. Onnekseni minulla on sentään läheiset välit sisaruksiini.

Joku voisi sanoa, että hanki lemmikki. Ei auta paeta tosiasioita, tässä ei musti tai mirri nyt riitä. Toisaalta voisihan niitä naisia lähteä niin sanotusti metsästämään, sillä kaikki miehethän niin toimivat. Paskapuhetta! Kaikki teeskentelyyn perustuva on tuomittu epäonnistumaan lopulta. En ole vain normijannu vaan myös paljon enemmän. Tai ehkäpä lähdenkin jahtiin lopulta, jos kaunistelematta sanottuna vitutus tarpeeksi kohoaa. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla, sanotaan. 

Kun elämä ajaa tekemään tekoja, jotka tietää huonoiksi omatunnolleen, repii se sisintä. Ja turha muuten on kenenkään tulla hurskastelemaan, se jos mikä minua voimakkaasti syljettää. Itse asiassa olen jo jonkin aikaa toiminut useissa tilanteissa sillä periaatteella, että annan takaisin sanojeni ja ajatusteni voimalla, jos joku tulee eteeni hölmöilemään. Eipä ole muuten enää paljon tullut halpahintaisia neuvoja ja pään aukomista. Ehkä se tietynlainen kypsyminen huokuu ulospäin.

Kulunut vuosi on toki tuonut minulle paljon hyvää. Minulla on kyky tulla hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mutta se yleinen pintataso ei tuo täyttymystä minulle mitenkään. Osaan kohdata lapset ja vanhukset, miehet ja naiset, suomalaiset ja ulkomaiset, he joilla on asemaa sekä he joilla sitä ei ole. Kaikki lähtee avoimuudesta, kiinnostuksesta ja nöyryydestä. Pintaliitäjät ja kaikenlaiset feikit, heitä en jaksa. Kovia kokeneet ihmiset, jotka ovat löytäneet jonkin rakentavan syyn nousta uudestaan jaloilleen, heidän seurastaan nautin.

Olen kuullut useasti, että minun pitäisi kirjoittaa enemmän. Myös joitakin puheitani on muisteltu vielä vuosien jälkeenkin. Lisäksi minut ilmeisesti tunnetaan kaverina, joka saa ihmiset nauramaan muillakin kuin niillä halvoilla kikoilla. Ilmeisesti kyky yhdistää toisaalta muoto ja sisältö, toisaalta syvällinen ajattelu ja huumori on sekä harvinainen että vaikeasti käsitettävä. Kunpa jaksaisin etsiä minulle sopivaa tapaa työstää kokemukseni yhteiseksi hyväksi. Yksinäisyys on kaverimiehelle kryptoniittiä, mutta sen lääkitseminen saa hänet puhkeamaan todella kukkaan. Kenties.

Taistelen edelleen pääasiallisen heikkouteni kanssa jatkuvasti. Tuumin asioita usein liikaa ennen kuin pääsen alkuun. Silloinkin, kun ulkopuolinen saattaa luulla minun päässeen rivakasti käyntiin, on sisäinen prosessi ollut jo pitkään päällä. Toisaalta alkuun päästyäni vahvuuteni tulevat esiin enkä jätä asioita herkästi kesken. En ole luovuttaja enkä kostaja. Pyrin parempaan. Elin pitkiä aikoja mieli murtuneena vailla itseluottamusta, mutta vähitellen on ääni muuttunut kellossa. Hyvä itseluottamus rakentuu vain itsetuntemuksen kautta - yleensä siihen tarvitaan reilu annos vastoinkäymisiä.

Uusi vuosi alkaa. Nyt on vedettävä niillä vähillä voimilla, joita on jäljellä. Pelaan golfia ja harrastan liikuntaa sopivassa määrin muutenkin. Seuraan urheilua. Tartun esiintymismahdollisuuksiin, mikäli niitä siunaantuu. Laitan ruokaa ja maistelen oluita. Ja täytyy uusille viskilaseillekin arvoistaan käyttöä kehitellä. Kirjoitan tai luen, kun siltä tuntuu. Viljelen elämänmakuista hieman vinoa huumoria. Kuuntelen musiikkia, joka minua jollakin tavoin liikuttaa. Lähden reissuun sopivien tilaisuuksien tullessa ja lavennan hiljakseen tietämystäni kulttuurin eri ulottuvuuksista. Voimia on jostakin saatava, jotta jaksaa kohdata elämän ikävämpiä puolia.

Minä olen se mies, joka on ilmeistä enemmän. Olen intohimoinen, päättäväinen ja tunteikas, vaikka sitä ei ehkä ulospäin moni uskoisikaan. Toivottavasti en turhaudu niin pahasti, että ajaudun tekemään huonoja päätöksiä. Nyt olen niin sanotusti vaa'ankielen asemassa. Kukaan ei jaksa yksikseen, en minäkään. Jos palan loppuun, siitä on haittaa kaikille lähipiirissäni. Eniten minulle itselleni. Muistakaa, että sama pätee teihinkin!

Jos et tunne itseäsi, miten voisit tuntea ketään muutakaan. Opettele olemaan oma itsesi, älä pyri olemaan jokin haavekuva. Aito anteeksipyyntö ja anteeksianto ovat edelleen järisyttäviä tekoja. Myös vuonna 2013.

Tali ihan taloiksi

Urheilulehti 47/2012, 22.12.2012:

Helsingistä loppuu rakentamistila kesken. Mihin lisää asuntoja? Ilmainen vinkki: Länsi-Helsingissä, vain kuusi kilometriä keskustasta, on 18-reikäinen Talin golfkenttä. (pieni kaneetti sivun laidassa)

Näin näppärästi sanailee muuan Topias Kauhala, jonkin sortin urheilutoimittaja. Ehkäpä, parahin Topias, ajattelit olevasi oikein taitava tässä pienessä heitossa, jota ei oikeastaan pitäisi edes nostaa esille. Sen verran tavanomaista rutinaa se on. Toisaalta sainpa vihdoin syyn palata tähän aiheeseen, joka synnytti myös Suomen golfpiireissä jonkinmoista parran pärinää taannoin. Ja otsikko oli tietysti jo valmiina.

Olen penkkiurheilumies, arkiliikkuja ja golffari. Usein kertoessani harrastuksestani törmään siihen vanhaan ennakkoluuloon, että golfhan se vasta eliitin harrastus on. Toisaalta onhan se kiva kuulua eliittiin! Ja jos minä niin sitten koko Suomen keskiluokka varmaankin. Tällä kertaa väite esitetään lehdessä, joka julistautuu Suomen parhaaksi urheilun saralla. Kritiikki kuuluu asiaan, mutta sen pitää olla perusteltua ja monipuolista. Yksittäiset heitot kuuluvat tätä nykyä some-sukupolven päivittäiseen repertuaariin, vaikka niitä kaikilla muillakin foorumeilla toki alati viljellään.

Talin kartanon mailla on tosiaan golfkenttä, vieläpä 18-reikäinen ja Suomen vanhin. Jäsenjono on pitkä, vaikka jotkin vaikutusvaltaiset tahot ovat sen kuulemma ohittaneet. Pelaamaan ei pääse joka jannu hetken mielenjohteesta eivätkä kaikki Helsingin Golfklubin jäsenetkään taida olla ihan tässä päivässä ja arkisissa ongelmissa kiinni. Helsingissä tarvitaan kaavoitettavaa tonttimaata, joten eiköhän korvata eliitin kolopallopuisto betoniviidakolla. Samalla voisimme tutkailla muitakin vaihtoehtoja ihan maallikkopohjalta, koska kaikkihan me olemme kaavoittamiseen päteviä.

Toinen suosikkikohde tonttimaaksi on vanha Malmin lentokenttä. Sieltäkin saataisiin hyvää tilaa, jos vain jokin ympäryskunta ottaisi pienkonekentän riesakseen. Malmin kenttää voidaan myös puolustaa historiallisin perustein, mutta ei sinnekään tavallinen veronmaksaja pääse tuosta vaan telmimään.

Entäs sitten siirtolapuutarhat. Ne voitaisiin myös kaavoittaa, sillä onhan se tonttimaa ryytimaata arvokkaampaa. Saataisiin eri puolille Helsinkiä useita uusiokohteita - Tali, Vallila, Herttoniemi vain muutamia mainitakseni. Kuten julkisille golfkentille myös siirtolapuutarhoihin pääsee kyllä tietyille poluille kuka vain kävelemään. Kaikki vain eivät pääse pottua viljelemään ja mökkielämää viettämään aivan kivikaupungin välittömään läheisyyteen.

Keskuspuisto on kiva juttu, mutta moniko metsästä vieraantuvassa pääkaupungissamme todella hyödyntää siellä muuta kuin hiekkateitä. Ehkäpä voitaisiin samalla arvioida, olisiko parempi kaataa puut ja pystyttää tilalle massatuotantona monikerrostorppia kasvavalle senioreiden joukolle.

Santahamina tonteiksi. Eihän Helsingin rajojen sisällä tarvita myöskään armeijan varuskunta-aluetta. Tukekaamme rauhan tietä ja kauniiden rantojen tuomia bisnesmahdollisuuksia. Sieltä Santahaminan kulmilta voisi muuten löytyä jokunen pienempi saarikin tulevien merellisten kaupunginosien pohjaksi.

Viikin pellot ovat nyt hyödyntämättä. Ei kun bulvaanit asialla ja metroon pieni sivuhaara. Jälleen lisätilaa Helsingin kasvulle. Korkeasaaresta myös eksoottiset eläimet vapaaksi ja nostokurjet aitaukseen saman tien!

Topias on futismiehiä. Eihän kuningas jalkapallokaan voi jäädä Helsingin kasvun tielle. Muutama vanha potkupallokenttä voitaisiin myös muuttaa kerrostaloyhtiön alustaksi. Eihän ne lapset enää ulkona viitsi pelata, kun voi palloilla virtuaalimaailmassa. Ja toisaalta saataisiin kenties muutama ulkomaalaistaustainen lähiönuori potkimaan sitä palloa vaikka ostarin pihassa. Brasilia! Afrikka! Huuhkajat arvokisoihin uusvanhoin kikoin 2030-luvulla. Ja HuMu-työryhmän hengessä kaikkien lajien suorituspaikat Stadissa liipasimelle, jos ei ala mitaleita ropisemaan. Asunnon tarvitsee jokainen, urheilua ei niinkään. Kävellä voi vaikka kolmatta linjaa, juosta tyhjän päälläkin.

Ja sitten vielä hieman metropolipolitiikkaa. Talin vieressä, Espoon puolella, on Vermo. Kaviouran voi myös vetää jonnekin kehien ulkopuolelle, jolloin vapautuu lisää hyvää rakennusmaata. Espoo ja Vantaa ovat metsää täynnä, katsokaapa vaikka teräslinnun ikkunasta seuraavan kerran, kun valoisaan aikaan taivaalta laskeudutte. Karttakin saattaa vähän auttaa hahmotuskykyisiä.

No niin, rauhoitutaanpa. Ihmisillä tuntuu olevan suunnaton tarve heitellä ilmoille kaikenlaisia populistisia purkauksia. Metropolialueen todellinen kehittäminen ei vain lähde käyntiin kateuden virittämistä yksittäisistä roiskaisuista. Länsimaisissa kaupunkirakenteissa autoilu lohkaisee usein järjettömän paljon tilaa, mutta sitä ei saa edes kyseenalaistaa. Useimmat ihmiset kuitenkin kaipaavat kaupunkirakenteeseen puistoja ja muita vastaavia alueita, jotka pehmentävät elinympäristöä. 

Helsinkiä voidaan tiivistää monin konstein eikä Suomen golfin syntykodin tuhoaminen olisi kovin järkevää toimintaa. Todelliset urheiluihmiset eivät edes heittele tuollaisia juttuja paitsi leikillään, laji-ihmiset sen sijaan näin tekevät. Suomessa kateus on tosin maan tapa. Olisi sinänsä mielenkiintoista kuulla, mitä Museovirasto, erilaiset perinneyhdistykset ja kansalaisliikkeet olisivat Talin asvaltoimisesta mieltä. Vähän on meillä täällä ihmisvilinässä tilaa, jos ei yksi golfkenttä mahdu pääkaupungin keskustan lähiseudulle. Historiallisista syistä on maailmalla lukuisia kenttiä paljon kalliimmilla ja ahtaammilla paikoilla.

Se on aika selvää, että uusia golfkenttiä ei tuollaisille Talin kartanon tyyppisille paikoille enää voi tehdä. Nykyaika tuo sellaisia kenttiä kuin Vuosaari entiselle maankaatopaikalle tai Tapiola Golf vanhalle kaatopaikalle. Kannattaa käydä tutustumassa niihin maisemiin ilman eväänä olevia golfantipatioita! Jos jonkun mielestä näissä paikoissa on golf huono juttu niin sitten on ehkä syytä tarkistaa pää aivotärähdyksen varalta. Sepä onkin monessa joukkuepallopelissä liian tavallista.

Alkuun palatakseni, kenties tässäkin tapauksessa piikki toisten suuntaan lähti huonona hetkenä. Ehkäpä Topias oli palloilemassa Talin futiskentällä siinä golfkentän 2. ja 4. väylien tuntumassa. Ruoho aidan toisella on tunnetusti vihreämpää, minkä havaittuaan toimittajaparka halusi tuhota moisen hankalasti käsitettävän liikuntapaikan. Futiskenttä se on toista maata: ei erilaisia ruohoalueita, hiekkakuoppia, vesiesteitä tai puita - vain tasaista vihreää peltoa, joka on helppo ymmärtää.

PS. Nyt tuli blogin century break. Sataan postaukseen pääseminen kesti lähes kolme vuotta. Vanha vika vaivaa, vaikea on päästä alkuun, vaikka pää tulvii aiheita ja sanottavaa. Jatkan kritiikin, huumorin ja vakavien aiheiden linjalla. Elämä lyhyt, teksti pitkä!

Kohti kulhoa

Ei siitä ole pitkää aikaa, kun minäkin suhtauduin amerikkalaiseen jalkapalloon eli jenkkifutikseen hieman alentuvasti. Isojen miesten rymistelyä, jossa palloa ei juuri potkita. Ihan toista kuin se oikea jalkapallo. Kaudessa pelataan todella vähän otteluita, ei siis mitään NHL:ää. Ne vähät matsit kestävät sitten liian pitkään.

Olin väärässä. On itse asiassa erittäin hyvä pelata rajoitettu runkosarja, sillä turhia otteluita ei juuri ole. Kierros kerran viikkoon vajaan puolen vuoden ajan pitää hyvin mielenkiintoa yllä. Pudotuspelit vedetään tietysti kerrasta poikki -periaatteella, joten panokset ovat kovat ja yllätykset taattuja.

Jenkkifutis on erittäin taktinen peli, jossa jokaisella pelaajalla on selkeästi oma roolinsa. Kaikki tehdään myös televisioinnin ehdoilla. Ilmeisesti juuri NFL Films on ollut kehittämässä ensimmäisenä nykyaikaisen urheilutelevisioinnin keinoja. Itse en vielä hahmota kaikkia eri pelipaikkoja enkä taktisten kuvioiden hienouksia. Ei ole tullut toistaiseksi halua lukea sääntöjä ja taktiikoita. Vähitellen ne jutut hahmottuvat, kun tarpeeksi seurailee.

Tämä kausi on ensimmäinen, jota olen seurannut alusta asti. Ilokseni pienoiseksi suosikikseni viime kauden lopulla muodostunut Atlanta Falcons johtaa koko liigaa ja on ainoa toistaiseksi tappioton joukkue (7 - 0). Kaikki voitot eivät tosin ole tulleet helposti edes heikompina pidettyjä vastustajia vastaan. Muita alkukauden perusteella kovia porukoita ovat Houston Texans, Chicago Bears ja NY Giants. Kestosuosikeista Packers, Patriots, Steelers ja 49ers ovat päässeet myös hyvään vauhtiin, vaikka alku ei sujunutkaan ongelmitta. Ravensin hyvää alkua varjostaa runsaat loukkaantumiset.

Kun puhutaan amerikkalaisen urheiluviihteen ykköslajista, niin tietysti aina nostetaan joitakin yksilöitä valokeilaan. Peyton Manningin tehokas paluu. Pelinrakentajasensaatio Robert Griffin III (RG3). Säkityskone JJ Watt (Swat). QB:t nousevat aina eniten esiin, mutta onhan niitä kovia ukkoja paljon muillakin pelipaikoilla.

Runkosarjan ollessa osin puolivälissä voidaan alkaa tosissaan spekuloida, mitkä joukkueet ovat vahvasti menossa pudotuspeleihin. Toiset jengit sen sijaan ovat jo käytännössä kyntäneet itsensä ulos niistä kuvioista (Chiefs, Jaguars, Panthers, Browns, jopa Saints). Kriittiset loukkaantumiset, joita jatkuvasti tapahtuu, voivat tosin muuttaa yksittäisten joukkueiden suuntaa nopeastikin.

Kausi jatkuu, ja sitä on hyvä seurata Nelosen Pro-kanavilta suorana. Etenkin jos jaksaa kukkua yöllä. Kolme suoraa matsia viikossa ja lisäksi Viasat Sportilta jälkilähetys neljännestä viikottain. Eikä tarvitse sietää suomalaisselostusta. Lisäksi voi käydä katselemassa highlightsit nfl.comissa. Toivottavasti Falcons menee pitkälle ja nähdään paljon tiukkoja otteluita sekä vähän loukkaantumisia!

USA vastaan Eurooppa - episodi 2012

Nyt on jälleen Ryder Cupin aika. Kyseessä on golfin historian merkittävin ja suurin joukkuekilpailu, jossa Yhdysvaltain ja Euroopan parhaimmistot vääntävät maineesta ja kunniasta. 

Ammattilaisgolfissa pelataan nykyisin lähes aina lyöntipeliä omaan laskuun. Ryder Cupissa tilanne muuttuu, sillä pelimuotoina ovat pareittain pelattavat foursome (palloa lyödään vuorotellen) ja fourball (paremman jäsenen reikätulos valitaan) sekä sunnuntaina pelattavat tusina reikäpeliä tyyliin mies vastaan mies. Tuloksena on siis aina joko piste USAlle tai Euroopalle tai puolikas molemmille. Yhteensä jaossa on 28 pistettä, joten voitte siitä laskea, mitä voittoon tarvitaan.

Tänä vuonna kisa pelataan uudella mantereella, Medinah Country Clubilla Chicagon liepeillä. Kenttä on pitkä ja puistomainen, muun muassa kolme par 3 -reikää pelataan näyttävästi veden yli. Major-tasoista haastetta heitetään siis kahden mantereen parhaille golfareille.

Ryder Cup 2012 on maailmanlistan perusteella kovin koskaan. Kaikki 12 + 12 pelaajaa ovat listan top 35:ssä. Isännillä on lajin mullistanut Woods, vasuriveteraani Mickelson, kokeneet konkarit Stricker ja Furyk, pitkälyöntiset Watson ja D. Johnson, luotettavat Z. Johnson ja Kuchar, nuoret mestarit Simpson ja Bradley, varma Dufner sekä juuri FedEx Cupin miljoonat kotiin noukkinut Snedeker. Eurooppa lataa vastaan golfin nuoren supertähden McIlroyn ja toisen Portrushin miehen McDowellin, kokeneet britit Donald, Westwood ja Rose, konkari Lawrien, rajun reikäpelitaistelijan Poulterin, takavuosien suurlupauksen Garcian, varmat Hansonin Ruotsista ja Molinarin Italiasta, nousevan tähden Colsaertsin Belgiasta sekä entisen maailmanlistan ykkösen Kaymerin Saksasta.

Itse odotan tasaista taistelua, jossa nähdään yllättäviä nousuja ja laskuja. Toivottavasti mennään sunnuntaina viimeisille rei'ille. Kannattaa kiinnittää huomiota suurimpien tähtien lisäksi vaikkapa Snedekeriin, Dufneriin, Poulteriin ja Colsaertsiin. Ryder Cupissa on psyykkaus joskus rajua ja paineet ehkä suurimpia mahdollisia kaikista golfkisoista.

Tätä kisaa kannattaa seurata, jos haluaa nähdä jännittävää golfia parhaimmillaan. Moni saattaa tosin ajatella, että jännittävää golfia ei olekaan. Se on heidän tappionsa. Nyt toimistoon, mutta viikonloppuna on paljon katsottavaa!

Epämukavuusalueella

Miten opitaan uutta? Menemällä epämukavuusalueelle. Ei liian kauas eikä liian pitkäksi aikaa.

On helppoa jämähtää tuttuihin kuvioihin, johtuupa se sitten asioiden hyvästä tai huonosta tolasta. Jos menee huonosti, voi tottua siihen ajatukseen, että eipä tässä kuitenkaan voi asiat paremmaksi muuttua. Jos menee hyvin, voi tuudittautua siihen luuloon, että tilanne on puhtaasti omaa ansiota ja säilyy luonnollisesti.

Itse taistelen näiden tuntemusten kanssa jatkuvasti, vaikka välistä toki helpottaa. Teen töitä, joita en olisi uskonut joitakin vuosia sitten hoitavani. Päivittäin on työstettävä itseään, että asiat etenevät. Olen aina ollut hidas aloittamaan asioita, mutta siihen tulee nykyisin altistusta jatkuvasti. Omat vahvuuteni tulevat esiin matkan edetessä. Sama henkinen paini jatkuu yleensä myös vapaa-ajalla ja ihmissuhteissa. Siksipä ei ole oikein blogiakaan pukannut, kun usein on niin väsynyt seikkailtuaan siellä mukavuusalueen tuolla puolen.

Kehitys loppuu, jos ei ole valmis kohtaamaan erilaisuutta ja epämukaviakin asioita ympärillään ja itsessään. Kun laajentaa henkistä reviiriään, kuluu toki voimia mutta samalla luottamus kasvaa ja taidot lisääntyvät. Välillä täytyy vetäytyä tutulle alueelle nuolemaan haavojaan ja keräämään itseään. Kukaan ei jaksa seikkailla epämukavuusalueella jatkuvasti, varsinkaan yksin. Jos joutuu liian kauas turvalliselta alueelta, tuppaa lamaantuminen iskemään.

Tässä on työstetty omaa henkistä kanttia runsaasti. Väliin joudun tekemään lukuisia pieniä tehtäviä lyhyen ajan sisään, usein tarjoamaan vain ikäviä tietoja. Onnekseni olen huomannut rehellisen ja päättäväisen tyylin synnyttävän ymmärrystä. Ilokseni olen huomannut vuosien varrella jopa hakeutuvani tilanteisiin, jotka olisivat jäädyttäneet miehen aiemmin. Esiintymässä satapäisen joukon edessä, vetämässä karaokebiisiä kollegoiden nähden (eikä juovuksissa), vieraassa satamapubissa lauantai-iltana yksikseen, kolmosen tiillä draiveri kourassa täysin tössittyjen lyöntien jälkeen kohtuullisen rauhallisena. Ja paljon muuta.

Välillä tuntuu vahvalta. Yleensä silloin olemme itsellemme tutulla alueella. Se tuntemus on hyväksi, mutta myös heikkouden ja epävarmuuden tunteita tarvitaan vastapainoksi. Itse voin ainakin todeta, että kaikista vaikeinta on olla tilanteissa, jotka tulevat aivan iholle. Ihmissuhteet saavat olon joskus todella epämukavaksi, mutta siinä voi olla jonkin valtavan mukavan siemen. Joskus on pakko mennä hankaliin tilanteisiin vailla mitään varmuutta lopputuloksesta. Kunhan siltä ei tuntuisi alinomaan, sitä ei jaksa kukaan. En minä ainakaan.

Statuspäivitys

Kesä on jo puolessa välissä ja paljon on tapahtunut. Ei tosin täällä blogissa. Yrittänen korjata asian.

Puolet lomasta, vieläpä palkallisesta, on pidetty. Tuli pelattua tietysti golfia, hetkittäin jopa mainiosti, ja luudittua yksi kisakin. Vasta yksi uusi kenttä vyön alla tänä kesänä. Jukolan viesti tuli seurattua paikan päällä Vantaalla alusta loppuun, pitihän velipoikaa kannustaa ja hyvin meni lähtökohtiin nähden. Innostuin jopa käymään iltarasteilla, ja kohtalaisesti selviydyin muutaman vuoden tauon jälkeen.

Vain kerran olen ehtinyt  pelaamaan rantalentistä ja tietysti oli tuntuma kateissa. Pyöräilyt ovat jääneet puhtaasti hyötyliikuntaan, kävelyä on toisaalta harjoitettu reippaasti. Valokuvia on räpsitty - siitä lisää blogissa piakkoin, kun kotikentällä työstin pallon lisäksi kameraa. Saunassa on viihdytty ja mummomankelilla rouhittu kylänrantaan uimaan kesäyönä vain pyyhe matkassa. Aitassa on nukuttu ja hyttysiä läiskitty, olutta juotu ja kesäteatterissa käyty.

Hieman on juhlittu merkkipäiviä. Täytyy todeta, että välillä on syöty turhankin hyvin - osin myös itse laitettua ruokaa. Vastapainoksi kohtuulliselle liikuntapanokselle. Väliin on ollut henkisesti rankkaa monista syistä, mutta tällä päällä ja kokemuksilla varustettuna siltä tuskin vältyttäneen jatkossakaan. Jos ei olisi toisinaa vaikeaa, niin tästä ainutkertaisesta elämästä saisi niin paljon vähemmän irti.

Iso osa kesää on penkkiurheilijalle suurtapahtumien seuraaminen. Merkkipäiviä olivat jo muun muassa futiksen EM-kisat, golfin US Open, Le Mans 24 Heures sekä vielä jatkuva Tour de France. Pian alkaa The Open Championship sekä tietysti kesäolympialaiset. Eikä siinä vielä kaikki suinkaan.

Nyt yritän palautua työmoodiin, vaikka mielessä siintääkin jo toinen pariviikkoinen lomasessio. Silloin lähdetään lentoon ja katsastetaan uusi kolkka maailmasta, palattaneen oman henkilöhistorian kannalta kiinnostavaan paikkaan ja jatketaan omaa perinnettä. Ja tietysti pelataan golfia.

Nauttikaa valoisuudesta, kun sitä vielä on tarjolla. Arvostakaa ihmisiä, jos teillä on heitä lähellänne. Se ei koskaan ole itsestään selvää. Anteeksi muuten näistä ainaisista nuoren miehen innolla annettavista vanhan miehen elämänvinkeistä. Pakko sanoa väliin jotakin syvällisempääkin.

At the Tropic of Capricorn

Brazil. Football, samba, coffee, jungle. Nope, mostly work. And beach and food and people.

Day One - Passaporte

Travelling for work surely can be exhausting but not that much for me yet. So of course I was feeling excited to go to Brazil - albeit only for a few days. About 90 minutes of sleep before heading to airport was too little and still it all started that way. I happened to end up in a cab with a bit weird driver. He gave me candy, not once but twice. And almost half of the drive he was wondering if Talvivaara (a much talked Finnish mine) is in Ranua (a town at northern Finland) or not. My answer was no but he would not take it.

This time I was travelling with a colleague of mine - which was nice. On the connecting flight to Amsterdam I tried to get some rest in a jar of economy class seat. Next to me was sitting a guy from Ghana and we had a nice little conversation. It pays off to have read the geographic maps for fun as a kid. The Boeing found its way down to Schiphol and my visual observation revealed loads of fields, channels, windmills and greenhouses. The Dutch naturally.

Next it was an exhausting twelve hour flight to the other side of the world. How to spend such time in a too small seat? Try to recognize some parts of world far beneath you. I got the peninsula of Troia (my first ever southern experience took place there), Canary Islands, one of the Kap Verde islands and reservoirs et cetera stuff in Brazilian plateau. What else? Enter the ten kilometre club - of people having prepared their Powerpoint presentation up in the sky. Try to learn some phrases in Portuguese. Talk so much with your colleague that the guy sitting next to you starts to talk himself.

Finally the flight was over and the soil of South America was below our feet. Clear the formalities and find your driver. We had a good two hour drive still ahead. Tropic warmth could be felt although the winter was approaching below the equator. The travellers that we were suffered from acute case of too little sleep which brought the semi-hysteric laughter at times. Our driver luckily played some good stuff from 70's and 80's in the car stereo. What A Feeling, More Than A Feeling, Staying Alive. Yep, staying alive would have been even more describing if we had seen the crazy serpentine motorway that was our path from the plateau to the coast. But it was too dark to really realize the ravines behind guardrails.

Day Two - Churrasco

A night in bed helps. Especially when there is a work day waiting for you. The hotel was really nice and the breakfast very fine. It's worth a lot to get a chance to sip Brazilian coffee and freshly squeezed fruit juice on a balcony next to white tropical beach. And then it began, work that had brought me to the Tropic of Capricorn. I'm not going to tell any details of business there. It started out well - which was nice. That much I'm giving in.

After a day of issues it was time to head out for some team dinner. Apparently churrasco. So pack Europeans and locals to minivans for a short drive from Guaruja to Santos. Along the way there was a really weird ferry fleet. Up to seven ferries taking people in their cars and motorbikes back and forth over a sound. How about building a bridge (over troubled water)? Well, maybe the road taxes are better this way.

The dinner was, well, meaty. First some greenery and stuff. And then the meat kept on coming until the toughest meat eaters had to give up. Beef and chicken with deep fried starchy things. Yes, in the process I broke some half a dozen chick hearts. This meal was a real vegetarian hell - and next to me was a such colleague of no meat diet. Luckily he was a good sport with the situation! I noticed again that I start to thrive in these sorts of happenings. Good food and beverages accompanied with some nice folks gets me to good humour with unique shades of fling.

Finally back to bunk in our colonial style hotel. You really cannot properly watch American entertainment dubbed in Portuguese with the background that I have. So close the telly and your eyes.

Day Three - Caipirinha

Now I started to feel more acquainted with the place. Another three plate treatment for my stomach as the waves kept on pleasing my ears. Fruits, salty protein and starch, sweety goodies. And more work of course after my first quick visit to the beach. I had to try and focus on the task at hand although the surroundings were tempting me all the time.

Once daily dose of issues was covered it was time to do some shopping. I had some reais to be spent. So it was first walk around the neighbourhood. No imminent feel of danger there if you stayed on the right side of the city. Guaruja is the closest beach resort to the more well-off people of Sao Paulo. I had to buy some havaianas with brazilian flags and naturally local beer.

Tropic darkness fell down and the ladies left me behind. My colleagues, that is. So I took off to the beach boulevard for some brisk walking in my white outfit. Maybe not that neutral but I'm not going to fade to the back always. And yes, what you leave behind you comes back to haunt. My colleagues did not get me lost. After a really nice stroll along the beach it was suitable to go for local caipirinha in the lobby bar. Only one since it hit the head pretty good. Liquor made of sugar cane, lime and ice. Nice. Then jampacked stomach again and to bunk. I could work like this. For a while.

Day Four - De nada

Last work day of this travel started with a sore throat. The flu had caught me finally. Well, I kept on hanging and seizing the day. How many times you really get to choose from five freshly squeezed juices and eat your way to the day? Sore throat or not, it was no time for regrets. One day of listing issues and learning stuff of local business was still to be cleared.

Workshop was eventually completed and I managed not to look too stupid in the team photo in my reds. Yes, again I was wearing noticeably colours. Me from past wouldn't have enjoyed that but me of today did. As the evening arrived it was time to go and destroy some local currency. My last night below the equator for this trip it was. Maybe I was being a fool to go shopping with the ladies, not once but twice. I managed to make up my mind and buy some shorts and Santos FC shirt. Women, they had much more difficulties in making up their minds. Well, I had a fast approaching deadline to speed me up.

Dinner for the last evening was again plentiful. Men went crazy for the excess meat, women lost it with half a dozen chocolate based desserts. I tried to cherish the moment and not to be too quirky with my humour. As to cap off the night, we got to see some distant lightning over the sea in the tropic darkness - which was nice. Tropic thunder, I mean, from safe distance.

By the way, Brazil is no real beer country. Of course you have the basic simple bulk lager brands (Brahma, Itaipava, Skol etc.). So I was not continuing my daily beer tradition. Let's just say here that Itaipava tasted like most regular lagers do. Nice when served cold but not special. My other pick, Nova Schin Malzbier (maybe imported), was though something else. Really sugary malty liquid candy that was not that much into my liking. But if you cap it off you drink it down.

Day Five - Feijoada

I had one half a day to just relax before heading back north. So last plentiful breakfast in the fresh Brazilian sea air for starters. Then it was time to stroll around again, shoot some photos and do some shopping. And of course it was my last opportunity to get to the beach. So trunks on and some white Finnish skin under UV exposure. The waves of Atlantic ocean was also something to experience. Like a little boy I was jumping on the roaring water and getting bounced around. With that salty water taste in my mouth. Nice.

They apparently do a lot of beauty surgery in Brazil. Let's just say that local beach fashion can be demanding on your looks. At least if you are not OK with yourself.

All things come to an end. It was time to pack my bags and head for one last lunch. Finally it was feijoada time - not to forget all the other porky goodies. The tradional feijoada is made of pig ears and tails and some other parts. Sounds harsh and hard to swallow for spoiled westeners. Actually it was really good, although I just took a few bits. Black beans with rice, another local specialty, was also very good. And it was worth trying Portuguese sausages and deep-fried lard. Yummy.

Then it was a good two hour drive to Guarulhos airport. My way back home was to be taken alone. Funny thing happened though when I started conversation with my designated driver, Luis. It started from Mika Häkkinen and Ayrton Senna, went to football and approaching World Cup in Brazil. Then I was surprised to hear that the fellow had been a missionary in over 80 countries before returning home. So we had a swirling conversation along the same serpentine motorway I had waited to see in daylight. Being a husband in Latin America, raising kids, relationships to siblings, pollution, forgiveness... As Luis put it: Man, it's tough! With a smile in his face and warmth in his voice.

And off she went, the aluminium jar of a plane. Brazil, I just briefly met you but hopefully our paths cross in the future...

Day Six - Obrigado

Twelve hours in the confined space of an economy class seat puts the ache on your feet. Travelling alone is so darn familiar to me and it brings forth plenty of thoughts and feelings. Luckily I was able to get some sleep. And then I had to amuse myself with KLM entertainment system. I went for J. Edgar - a thinking man's choice of a movie. Finally I got to see it, although from a crappy monitor.

My way from Brazilian beach side hotel back to home in Finland took some 23 hours. I had plenty of time to think things over. It was nice to come home as my sister was there. I got to tell some of my stories immediately and gave my presents.

What did I learn? Professionally this kind of workshop travel was first for me. I think I did my part well and got new contacts in another continent. Personally I got to do many things that I had been hoping for since a little boy. I enjoy when I can work somewhat successfully with people that I wouldn't have been able to co-operate some years ago. The possibility of individual and social development is endless and yet fragile. None of these kind of opportunities feel self-evident for me.

You will cherish things much better when they haven't been given to you easily.