Tali ihan taloiksi

Urheilulehti 47/2012, 22.12.2012:

Helsingistä loppuu rakentamistila kesken. Mihin lisää asuntoja? Ilmainen vinkki: Länsi-Helsingissä, vain kuusi kilometriä keskustasta, on 18-reikäinen Talin golfkenttä. (pieni kaneetti sivun laidassa)

Näin näppärästi sanailee muuan Topias Kauhala, jonkin sortin urheilutoimittaja. Ehkäpä, parahin Topias, ajattelit olevasi oikein taitava tässä pienessä heitossa, jota ei oikeastaan pitäisi edes nostaa esille. Sen verran tavanomaista rutinaa se on. Toisaalta sainpa vihdoin syyn palata tähän aiheeseen, joka synnytti myös Suomen golfpiireissä jonkinmoista parran pärinää taannoin. Ja otsikko oli tietysti jo valmiina.

Olen penkkiurheilumies, arkiliikkuja ja golffari. Usein kertoessani harrastuksestani törmään siihen vanhaan ennakkoluuloon, että golfhan se vasta eliitin harrastus on. Toisaalta onhan se kiva kuulua eliittiin! Ja jos minä niin sitten koko Suomen keskiluokka varmaankin. Tällä kertaa väite esitetään lehdessä, joka julistautuu Suomen parhaaksi urheilun saralla. Kritiikki kuuluu asiaan, mutta sen pitää olla perusteltua ja monipuolista. Yksittäiset heitot kuuluvat tätä nykyä some-sukupolven päivittäiseen repertuaariin, vaikka niitä kaikilla muillakin foorumeilla toki alati viljellään.

Talin kartanon mailla on tosiaan golfkenttä, vieläpä 18-reikäinen ja Suomen vanhin. Jäsenjono on pitkä, vaikka jotkin vaikutusvaltaiset tahot ovat sen kuulemma ohittaneet. Pelaamaan ei pääse joka jannu hetken mielenjohteesta eivätkä kaikki Helsingin Golfklubin jäsenetkään taida olla ihan tässä päivässä ja arkisissa ongelmissa kiinni. Helsingissä tarvitaan kaavoitettavaa tonttimaata, joten eiköhän korvata eliitin kolopallopuisto betoniviidakolla. Samalla voisimme tutkailla muitakin vaihtoehtoja ihan maallikkopohjalta, koska kaikkihan me olemme kaavoittamiseen päteviä.

Toinen suosikkikohde tonttimaaksi on vanha Malmin lentokenttä. Sieltäkin saataisiin hyvää tilaa, jos vain jokin ympäryskunta ottaisi pienkonekentän riesakseen. Malmin kenttää voidaan myös puolustaa historiallisin perustein, mutta ei sinnekään tavallinen veronmaksaja pääse tuosta vaan telmimään.

Entäs sitten siirtolapuutarhat. Ne voitaisiin myös kaavoittaa, sillä onhan se tonttimaa ryytimaata arvokkaampaa. Saataisiin eri puolille Helsinkiä useita uusiokohteita - Tali, Vallila, Herttoniemi vain muutamia mainitakseni. Kuten julkisille golfkentille myös siirtolapuutarhoihin pääsee kyllä tietyille poluille kuka vain kävelemään. Kaikki vain eivät pääse pottua viljelemään ja mökkielämää viettämään aivan kivikaupungin välittömään läheisyyteen.

Keskuspuisto on kiva juttu, mutta moniko metsästä vieraantuvassa pääkaupungissamme todella hyödyntää siellä muuta kuin hiekkateitä. Ehkäpä voitaisiin samalla arvioida, olisiko parempi kaataa puut ja pystyttää tilalle massatuotantona monikerrostorppia kasvavalle senioreiden joukolle.

Santahamina tonteiksi. Eihän Helsingin rajojen sisällä tarvita myöskään armeijan varuskunta-aluetta. Tukekaamme rauhan tietä ja kauniiden rantojen tuomia bisnesmahdollisuuksia. Sieltä Santahaminan kulmilta voisi muuten löytyä jokunen pienempi saarikin tulevien merellisten kaupunginosien pohjaksi.

Viikin pellot ovat nyt hyödyntämättä. Ei kun bulvaanit asialla ja metroon pieni sivuhaara. Jälleen lisätilaa Helsingin kasvulle. Korkeasaaresta myös eksoottiset eläimet vapaaksi ja nostokurjet aitaukseen saman tien!

Topias on futismiehiä. Eihän kuningas jalkapallokaan voi jäädä Helsingin kasvun tielle. Muutama vanha potkupallokenttä voitaisiin myös muuttaa kerrostaloyhtiön alustaksi. Eihän ne lapset enää ulkona viitsi pelata, kun voi palloilla virtuaalimaailmassa. Ja toisaalta saataisiin kenties muutama ulkomaalaistaustainen lähiönuori potkimaan sitä palloa vaikka ostarin pihassa. Brasilia! Afrikka! Huuhkajat arvokisoihin uusvanhoin kikoin 2030-luvulla. Ja HuMu-työryhmän hengessä kaikkien lajien suorituspaikat Stadissa liipasimelle, jos ei ala mitaleita ropisemaan. Asunnon tarvitsee jokainen, urheilua ei niinkään. Kävellä voi vaikka kolmatta linjaa, juosta tyhjän päälläkin.

Ja sitten vielä hieman metropolipolitiikkaa. Talin vieressä, Espoon puolella, on Vermo. Kaviouran voi myös vetää jonnekin kehien ulkopuolelle, jolloin vapautuu lisää hyvää rakennusmaata. Espoo ja Vantaa ovat metsää täynnä, katsokaapa vaikka teräslinnun ikkunasta seuraavan kerran, kun valoisaan aikaan taivaalta laskeudutte. Karttakin saattaa vähän auttaa hahmotuskykyisiä.

No niin, rauhoitutaanpa. Ihmisillä tuntuu olevan suunnaton tarve heitellä ilmoille kaikenlaisia populistisia purkauksia. Metropolialueen todellinen kehittäminen ei vain lähde käyntiin kateuden virittämistä yksittäisistä roiskaisuista. Länsimaisissa kaupunkirakenteissa autoilu lohkaisee usein järjettömän paljon tilaa, mutta sitä ei saa edes kyseenalaistaa. Useimmat ihmiset kuitenkin kaipaavat kaupunkirakenteeseen puistoja ja muita vastaavia alueita, jotka pehmentävät elinympäristöä. 

Helsinkiä voidaan tiivistää monin konstein eikä Suomen golfin syntykodin tuhoaminen olisi kovin järkevää toimintaa. Todelliset urheiluihmiset eivät edes heittele tuollaisia juttuja paitsi leikillään, laji-ihmiset sen sijaan näin tekevät. Suomessa kateus on tosin maan tapa. Olisi sinänsä mielenkiintoista kuulla, mitä Museovirasto, erilaiset perinneyhdistykset ja kansalaisliikkeet olisivat Talin asvaltoimisesta mieltä. Vähän on meillä täällä ihmisvilinässä tilaa, jos ei yksi golfkenttä mahdu pääkaupungin keskustan lähiseudulle. Historiallisista syistä on maailmalla lukuisia kenttiä paljon kalliimmilla ja ahtaammilla paikoilla.

Se on aika selvää, että uusia golfkenttiä ei tuollaisille Talin kartanon tyyppisille paikoille enää voi tehdä. Nykyaika tuo sellaisia kenttiä kuin Vuosaari entiselle maankaatopaikalle tai Tapiola Golf vanhalle kaatopaikalle. Kannattaa käydä tutustumassa niihin maisemiin ilman eväänä olevia golfantipatioita! Jos jonkun mielestä näissä paikoissa on golf huono juttu niin sitten on ehkä syytä tarkistaa pää aivotärähdyksen varalta. Sepä onkin monessa joukkuepallopelissä liian tavallista.

Alkuun palatakseni, kenties tässäkin tapauksessa piikki toisten suuntaan lähti huonona hetkenä. Ehkäpä Topias oli palloilemassa Talin futiskentällä siinä golfkentän 2. ja 4. väylien tuntumassa. Ruoho aidan toisella on tunnetusti vihreämpää, minkä havaittuaan toimittajaparka halusi tuhota moisen hankalasti käsitettävän liikuntapaikan. Futiskenttä se on toista maata: ei erilaisia ruohoalueita, hiekkakuoppia, vesiesteitä tai puita - vain tasaista vihreää peltoa, joka on helppo ymmärtää.

PS. Nyt tuli blogin century break. Sataan postaukseen pääseminen kesti lähes kolme vuotta. Vanha vika vaivaa, vaikea on päästä alkuun, vaikka pää tulvii aiheita ja sanottavaa. Jatkan kritiikin, huumorin ja vakavien aiheiden linjalla. Elämä lyhyt, teksti pitkä!

KO Media!

Onpa selväsanaisia poikia. Huokuu itseluottamusta. Kokemus esiintymisestä näkyy.

On se mielenkiintoista, millaista palautetta voikaan saada.

Olin veljeni kanssa vetämässä hieman stand upia lähes kolme viikkoa takaperin isäni kotiseudulla Hämeessä. Kyseessä oli paikallisen voimistelu- ja urheiluseuran 100-vuotisjuhlat, joten yleisö ei ollut mitään tyypillistä stand upin seuraajaa täynnä. Palautteen perusteella onnistuimme omassa esityksessämme tuomaan hupia juhlaväkeen, vaikka veljeni hieman kommentoikin minun vieneen parhaat jutut hänen edestään. No, kannattaa valmistautua edes jonkin verran etukäteen. Kun pikkuveli menee fysiikassa ohi, isoveli vaihtaa sääntöjä. Älytys! No joo, ehkä vedin sittenkin lyhyemmän korren. Velipoika pakeni maasta seuraamusten alta ja minä jäin tänne niistä vastaamaan.

Minulle huumori on selkeästi tapa katsoa vinoa maailmaamme siten, että voisin pysyä kutakuinkin selväpäisenä. Haluan tuoda näkemystäni esiin ja samalla ymmärtää muita ympärilläni. Siinä tavoitteessa komiikka ja huumori suuresti auttaa. Toivon löytäväni tapoja vaikuttaa kokemusteni pohjalta ihmisten ajattelutapoihin. On hyvä aloittaa naurusta, vaikka pitäisikin edetä vakavampiin ja tiukempiin tuntemuksiin sekä kritiikkiin. Stand up, tilannekomiikka, sanojen ja merkitysten pyörittely, puheet, kirjoittaminen monin eri tavoin - onhan näitä tapoja kokeiltavaksi. Pitäisi vain löytää itselleen sopivia, luontevia tapoja.

Vedimme setissämme läpi seuran historiaan liittyviä urheilulajeja uuteen uskoon paketoituina, jotakin tuttua osalle yleisöstä bongattavaksi - uusissa kuoseissa tosin. Peruskikkoja on itselleen kuittailu ja pieni piikittely yleisöä kohtaan. Kaikki jutut tuskin koskaan ketään naurattavat, mutta onnistuminen edellyttää sopivan huumorikattauksen tarjoilua. Jos vitsiin saa monta tasoa ja lisäksi monitahoista tavaraa ilmoille, todennäköisesti ei päädytä epäonnistumiseen.

Jännitti tietysti ennen estraadille marssimista, mutta yllättäen en juuri huomannut tutinaa enää mikki kourassa. Täytyi pitää lennossa huolta siitä, että aikaikkuna tulee hyvin käytetyksi, riittävä määrä etukäteen suunniteltuja historiaan viittaavia vitsejä väännettyä, kuitteja heiteltyä kunniavieraille, sukulaisille ja tasapuolisesti muillekin. Veljestäni en osaa sanoa, sillä enhän ole hänen vartijansa. Taisin kuitenkin ottaa haltuun ykköshyökkääjän roolin tällä kertaa ja se oli yllättävän luontevaa.

On suorastaan huvittavan innostavaa, kun saa henkilökohtaiseen taustaansa nähden täysin poikkeavaa palautetta. En ole vielä mitenkään erityisen kokenut esiintyjä - ainakaan stand up -mielessä. Takavuosina kuulin ja luulin usein, että minulla ei ole itseluottamusta juuri lainkaan ja jäädyn esiintymistilanteissa. Asiat muuttuvat, ja yllätyksiä lienee vielä lisää luvassa! Saatan kyetä selkeään artikulointiin, mutta sanojen merkitykset eivät aina ole käytössäni niin kovin selkeitä. Tietoinen valinta.

Ehkäpä minut joissakin piireissä jo tunnetaan humoristina ja koomikkona. En aio kuitenkaan tyytyä siihen rooliin, sillä se on vain yksi näkökulma minusta. Absurdit jutut ja vino mutta silti elämänmyönteinen katsantotapa saavat vielä runsaasti jatkoa. Komedian konstein saa tunnetusti käsitellä asioita, joista puhuminen olisi muuten monille liikaa.

I gotta stand up before it is time to step down. I wanna stand by people - not be in a state of standby.

Naisten perässä maakuntaan

Setä kävi tässä hiljattain elämänsä ensimmäisillä pikadeiteillä. Se ei kai virallisesti tarkoita välitöntä torjuntaa, vaikka mikäs sen pikaisempaa olisi. Reissu sisäsuomalaiseen maakuntakeskukseen, historialliseen miljööseen, kotimaisen musiikin kehtoon, lätkäkaupunkiin ei tosin ihan saletisti natsannut. Huonona ennusmerkkinä olisi voinut pitää vaikka sitä, että pikavuoro hyytyi ylikuumettuaan matkan varrelle. Olisi pitänyt edes kiertää Forssan kautta, että ostettu lottokuponki olisi voinut tehdä sedästä muutoinkin kuin mielikuvituksen kautta rikkaan.

Missään asiassa ei kehitytä hyväksi ilman harjoitusta. Niinpä setä lämmitteli iltaa varten ikäneidon seurassa eli kävi lounaalla kummitätinsä kanssa. Tosin tuo harjoite oli lähinnä pitkäkestoista keskustelua eikä pikarypistys kärsimättömien neitosten parissa. Kannattaa muuten yhdistää erilaisia tavoitteita samaan reissuun niin ei jää helposti täysin tyhjää arpaa kouraan.

Sanovat, että kristillisissä piireissä on nuoria naisia ylen määrin miehiin verrattuna. Ei ollut tuona iltana ainakaan. Huoltosuhde oli kuten maakunnissa tuppaa olemaan: miehiä vähintään tuplasti naisiin verrattuna, siis nuoria - vanhuus muuttaa sitten aikanaan tuon suhteen päälaelleen. Ilta meni vähän kuin musical chairs, ja isäntiä pyöritettiin ympäri huonetta. Tyhjä rasti osui usein kohdalle, mutta sinänsä on miesten hyvä harjoitella parisuhteen hiljaisuutta tyhjää tuolia vastapäätä.

Mitäs sitten tehdään, kun pikadeitti hiljaisuuden retriitiksi muuttuu? Varsin nopeastihan sen yleensä huomaa, tuleeko kommunikaatiosta mitään luontevasti. Aina voi toki viritellä keskustelua asiasta jos toisestakin, kun on ihmisistä kiinnostunut. Niin epätoivoinen tai teeskenteleväinen ei kuitenkaan pidä olla, että lähtisi toimimaan tuntemuksiaan vastaan, leikkimään ihmissuhteilla tai loukkaamaan ymmärtämättömyyttään ketään. Kaikkia meitä viehättää jotkin asiat ja toiset eivät puolestaan lainkaan. Väkisin ei kannata yrittää, eikä pitkiä vaatimuslistoja ole järkevää laatia. Seurauksena on silloin vain pettymyksiä.

Setä ei oikein ole perinteisen iskemisen kannalla. Alkuun se on mukamas coolia, mutta pikaisesti parisuhdeväkivallaksi muuttuu koko touhu. Liha ja alkoholi sopivat toki hyvin yhteen aterialla vaan ei parisuhteen rakentamisessa. Setä ei olisi kuitenkaan oma itsensä, jos se ei olisi leikitellyt niin sanottujen iskurepliikkien kustannuksella. Päätetään siis siihen, mistä moni baarissa notkuja yrittää alkuun päästä. Iskureplamenu.

Alkuun klassikko:
Käytsä usein täällä? Tylsää ellei tätä käytä jossakin epäsovinnaisessa tilanteessa. Kokeilkaapa vaikka työkaveriin, jumittuneessa hississä tai eksyttyänne väärään vessaan.

Silmiin voi aina katsahtaa:
Kun katson suuriin silmiisi, on minun pakko kysyä: mitä teit isoäidille?

Enkeleitä, onko heitä:
En tiennytkään, että kaltaisesi bisnesenkelit lentävät näin alhaalla.

Remember the protection:
Lähtiskös neiti ulos, jos nyt tulis palohälytys?

Terminaattori:
If you want to live, come with me. Tosi huono, tarjoillaan kökön feikkiaksentin kera. Kun on tarpeeksi huono, voi olla itse asiassa jopa hyvä.

Lionel Ritchie:
(hiljaisuus) Hello, is it me you are looking for? Tarjoillaan luonnollisesti vain puhelimitse ja joten kuten laulua tapaillen.

Matkalla tapahtuu:
Taitaa neidillä olla sama matka? Kokeilla voi vaikka lentokoneessa tai seuramatkalla. Jälleen tylsä ilman sopivaa kontekstia.

Loppuun brutaali pläjäys, joka sopii vain varsin vaativaan makuun:
Saako neidin saattaa siunattuun tilaan? Soveltuu hetkeen, jossa ollaan menossa kirkkoon, kappeliin tai muuhun vastaavaan - niin, siunattuun tilaan. Voi tosin olla, että saatille on turha jatkossa yrittää...

Näissä merkeissä. Elämä on niin vakava asia, että ei siihen voi täysin tosissaan suhtautua. Ei huolta, sanat ja merkitykset ne vääntyvät jatkossakin!

Aika kulkee, mies muuttuu

Varoitus! Seuraava teksti saattaa ahdistaa lukijaa, mikäli tämä on tottumaton käsittelemään vaikeita asioita. Kirjoittaja edustaa tässä blogissa vain itseään yksityisenä kansalaisena ja ajattelijana - ei siis työnantajaansa, kirkkokuntaansa, sukuaan tai mitään muutakaan itseensä kytkeytyvää sosiaalista viitekehystä. Kirjoittaja ei harrasta tuomitsemista vaan keskustelee mielellään erilaisten ihmisten kanssa. Tällöin tosin edellytetään avointa mieltä.

Olen kuullut melko usein kommentteja siitä, miten en ole tehnyt nuorille ihmisille tyypillisiä asioita aikaisin. Asepalveluksen suoritin melko myöhään, perhe on perustamatta, maailmanmatkat lähes tekemättä, nuoruuden huolettomat huvitukset varsin vähissä, ajokorttikin suorittamatta... Ulkoisia asioita, joihin on helppo kiinnittää huomiota - myös oman pään sisällä. Toisaalta olen joutunut käymään läpi monia asioita, useat sisäisiä, joita turhan monet aikaihmisetkään eivät tunnu uskaltavan kohdata. Tällaisissa ikävissäkin kokemuksissa piilee kuitenkin paremman huomisen ydin, enkä aio kiltisti vaieta monia kiusaavista tosiasioista. Ne ajat ovat osaltani taakse jääneet.

Ilman osakseni sattuneita koettelemuksia tuskin olisin edes puoliksi se mies, joksi olen tähän saakka ennättänyt. Vuosia kestänyt koulukiusaaminen ja sitä seurannut eristyminen, liian ahtaassa yhteisössä ja ilmapiirissä vietetyt lapsuus- ja nuoruusvuodet, lapsuuden sairaalareissut, kelpaamattomuuden tunne ja vähättely, pelon vallassa oleminen, jo lukioiässä koettu burnout ja sitä seurannut varsin rajukin masennuskausi, surkeasti alkanut opiskelu ja itsenäinen elämä, pitkälti toista vuotta kestänyt työttömyys heti valmistumisen jälkeen. Paskaa niskaan. Useimmilla ei ole kanttia ja valmiuksia käsitellä tällaisia asioita nuoruudessa. Helppoa ei ole ollut minullakaan, ja vähästä on elämänhalu toisinaan riippunut.

Omin voimin en ole vaikeuksistani selvinnyt. Jo pikkupoikana on minuun syvästi uponnut se keskeinen viesti, joka Raamatussa meille kerrotaan. Paljolti siksi olen yhä tässä, haluan elää ja uskallan puhua vaikeista asioista murtumatta. Erittäin suuri kiitos kuuluu myös äidilleni, joka on kuunnellut kaiken muun elämän tarjoileman sonnan ohella minulle tyypillisiä vuodatuksia vuodesta toiseen. Minä uskon Jumalaan eikä ihmisille ole mielestäni Jeesusta parempaa esimerkkiä. Siinä se nyt rehellisesti on. Tämä tietysti nostaa todella monelle kaverilla niskavillat pystyyn tai tuo punaista näkökenttään. Monilta osin se on täysin ymmärrettävää, sen verran pahasti on tuota perimmäistä rakkauden sanomaa vääristelty mitä erilaisimpien tarkoitusperien vuoksi.

Minä en voi olla uskomatta kuten monet eivät voi uskoa. Ei ole helppoa näinkään päin - ja vielä vähemmän hurskastelun sekä sädekehien paikka. Raa'an raadollista on ymmärtää oma rajoitteisuus mutta samalla perimmiltään sangen vapauttavaa. Tietysti voidaan väittää, että minut on aivopesty uskomaan satuihin jumalasta. Olenhan sentään käynyt kilttinä poikana pyhäkoulua liki vuosikymmenen ajan. Kysyn itse keneltä hyvänsä, mihin heidät on saatu uskomaan. Minä hyväksyn kritiikin, oikeastaan edellytän sitä, mutta sen esittäjiltä vaadin myös tiukkaa itsekriittisyyttä. Muutoin heidän kommenttinsa eivät ole painavia arvoltaan. Nähdäkseni tie täydempään ihmisyyteen vaatii oman järjettömyyden ja rajallisuuden myöntämistä, jotta voisi suhtautua ympäristöönsä hyväntahtoisen vakavasti.

Olen kantanut aivan liikaa syyllisyyttä mitä monituisimmista asioista, mutta alan olla täynnä sitä touhua. Niin paljon on tähän sieluun tullut arpikudosta, että se kuitenkin pitää miehen melko tehokkaasti maassa kiinni. Myönnän avoimesti rajoitteeni ja tarpeeni oppia uutta, mutta en suostu enää sylkykupiksi tai syrjityksi. Jopa ammattilaisiksi itseään tituleeraavat ovat todenneet minulle, että olen peruspessimisti tai että minulla on heikko itsetunto. Huonoimmilla hetkilläni nuo kommentit lienevät sopineen minuun, mutta nykyisin en todellakaan tunnista itseäni tuollaisesta typerästä rienauksesta.

Sen joudun toteamaan, että kaikista ongelmista pahin on yksinäisyys. Omani on pahimmillaan saavuttanut lähes eksistentiaaliset mittasuhteet - ainakin omassa mielessäni, siinä ainoassa paikassa, jossa kukin meistä näitä asioita pohjimmiltaan käsittelee. Kaikki vaikeudet kestää paremmin, jos niitä ei tarvitse kohdata yksin. Myöskään riemunaiheet eivät ole yksin koettuina kovin kummoisia. Ihminen ei kestä yksinään kovin kauan, ei vahvinkaan meistä.

Tässä on tullut harrastettua ainakin puolijulkista vuodatusta, jossa on omat synkät vivahteensa ja happamat juonteensa. Minun on myönnettävä, että vuodet ovat kypsyttäneet mieltäni kohti yhä voimaakkaampaa elämänhalua. Ei ole ollut lainkaan suosittua joutua käymään läpi vaikeita asioita siinä iässä, kun useimmat muut ikäiseni ovat juosseet unelmiensa perässä ja toteuttaneet halujaan hyvin lyhytnäköisesti. Toki voi olla niinkin, että ymmärrän monien kasvun vaiheet täysin väärin. No, joka tapauksessa kykenen käymäni tien takia pääsemään juttuun hyvin monenlaisten ihmisten kanssa. Avoimuus ja rehellisyys synnyttää usein hyvin yllättävää vastakaikua muilta ihmisiltä. Monesti olen miettinyt, miksi ihmiset kertovat minulle sellaisia asioita, joista eivät monille avaudu. Olen kai sittenkin luottamuksen arvoinen!

Voimakkaasti virinnyt elämänhalu näkyy monella tavalla. Nuoruudessani jopa vihasin musiikkia, koska en osannut soittaa tai laulaa. Olisi pitänyt kuunnella iskelmää tai nuorison suosimia yhtyeitä. Bändipojat ja kuorotytöt olivat jotenkin parempia nuoria kuin muut ikäisensä. Siltä minusta tuntui. Olen viime vuosina alkanut nauttia monenlaisesta musiikista eikä minulle kannata tyrkyttää mitään kaupallisesti tai sosiaalisesti suotuisaa soopaa. Kuuntelen sellaista musiikkia, josta saan hyvän mielen. Tärkeää on toimiva melodia ja tarttuva rytmi, juureva tarina ja osuva lyriikka tuo lisäarvoa. En halua jumittua mihinkään tiettyyn genreen, koska silloin ymmärrykseni ei parane ja kehity monipuolisesti.

Nuorena uskoin vakaasti myös siihen, että olen surkea esiintyjä, tylsäkin tyyppi enkä ainakaan hauska. Miten väärässä olinkaan! Esimakua sain jo lukiossa ja sittemmin useat kokemukset ovat vahvistaneet itseluottamustani esillä olemisen ja huumorin saralla. Haluan ehdottomasti löytää rakentavia tapoja käsitellä kipeitä ja vaikeita asioita. Siinä tehtävässä komiikka ja huumori toimii mainiosti, mutta niiden kanssa on oltava tarkkana ettei heittäydy ainaiseksi pelleksi. No, sukuani seuratessa olen todennut, että minussa on ollut jo lähtökohtaisesti huumorin siemen. Se on alkanut puhjeta kukkaan elämän tarjoileman sonnan, kyynelten ja korvennuksen vaikutuksesta. Tuloksena saadaan monitahoista, mustaa ja outoakin huumoria, josta saavat vielä monet kärsiä!

Moni muukin asia on muuttunut. Suhtauduin alkoholiin aikanaan varsin kielteisesti, mutta nyt jopa harrastan pienessä mittakaavassa oluiden maistelua. Tyhmä juo paljon ja kärsii pahasta olosta, viisas juo harkitusti ja ruokkii makuaistiaan laadukkaasti. Olen todennut myös nauttivani opettamisesta - siihen kaikilla opettajien lapsilla lienee osin kompleksinen suhde ainakin nuoruudessa. Kirjoittaminen luonnistuu myös, ja haluan opetella kynäilemään monipuolisesti. Olen päätynyt työhön, jossa tietotekniikan kanssa veivataan päivät pitkät. Huvittavaa sekin, sillä kymmenen vuotta sitten en olisi millään uskonut näin käyvän! Voin myös esimerkiksi laulaa, tanssia ja hakata nyrkkeilysäkkiä kuntosalilla - nekin asioita, joita taannoin kammosin.

Voisin jatkaa taas juttua yhä edelleen, sillä niin valtavasti olen ehtinyt työstää ajatuksia vajaan kolmikymmenvuotisen matkani aikana. Siksi en enää haluakaan vaieta. Minulla on liiaksi annettavaa ollakseni hiljaa. Jos kaltaiseni tyypit vaikenevat, joudumme kuuntelemaan vain tyhmempien, itsekkäämpien sekä ajattelemattomien värssyjä. Ne virret eivät koskaan vaikene, mutta toisenlaista ääntä tässä maailmassa tuodaan aivan liian vähän esiin. En silti halua ylpistyä ja alkaa suhtautua erilaisiin ihmisiin väheksyvästi. Olisi silti huutava vääryys alkaa suvaitsevaisuuden nimissä hyväksyä kaikenlaista touhua, ettei tulisi leimatuksi - niin - kummalliseksi, jopa vääränlaiseksi. Hyväksyminen ja ymmärtäminen liittyvät toisiinsa mutta eivät ole yhtä. Sama pätee älyyn ja viisauteen sekä moneen muuhun keskeiseen käsitteeseen.

Ihmisten Puolueen Topi-Petteriä lainatakseni minä rakastan päiviä, ja minä vihaan päiviä. Samaan aikaan. Aidosti ja oikeasti. Rakastan auringonlaskuja, kävelylenkkejä luonnossa, rantakallioita ja syvällistä pohdiskelua. Rakastan golfkenttiä ja itse peliä sekä liikuntaa ja tarttuvia rytmejä. Nautin ruoanlaitosta sekä moninaisista mauista. Rakastan keskusteluja, pelejä ja monipuolista lukemista. Luonnollinen estetiikka puree minuun kuin mäkäräinen etelän ihmiseen erämaassa. Saan voimaa huumorista, opettamisesta ja uuden oppimisesta. En siis taida olla tavallinen suomalaismies, kun hoin juuri rakastamista kuin mikäkin etelän hurmuri. Toisaalta nautin suuresti myös urheilun seuraamisesta.

Toisaalta vihaan syvästi teeskentelyä, pyrkyryyttä ja itseriittoisuutta. Inhoan tekopyhyyttä ja hurskastelua, tekipä sitä kuka tahansa. Vihaan ongelmien peittelyä, sulkeutuneisuutta ja syyttelyä. Kiittämättömyys samoin kuin merkityksettömät kehut ovat luotaantyöntäviä. En hyväksy kapeakatseisuutta ja sulkeutuneisuutta. Kaiken tämän jälkeen on todettava, että en jaksa enää olla idealisti tai pessimisti. Vähitellen opin ymmärtämään maailmaa paremmin, mutta en voi hyväksyä lukuisia asioita ja tapoja siinä. Olisin luuseri, jos antautuisin vääryydeksi kokemieni asioiden edessä. Olisin luuseri myös, jos yrittäisin pakottaa kaikki muut omaan muottiini.

Minä olen tällainen. Työstän ajatuksia koko ajan - halusin tai en. Olen vähitellen kasvanut persoonallisuudeksi, joka ei halua olla sisäisesti tai ulkoisesti harmaa ja huomaamaton. Ulkoinen muutokseni on toistaiseksi ollut melko maltillinen, mutta sisäisesti maailmani on mullistunut. Se sama arka ja pelokas poika kymmenen vuoden takaa lannistavasta masennuksen tilasta on muuttunut rohkeammaksi nuoreksi mieheksi, jonka sisällä palaa voimakas halu elää tasapainoisesti ja merkityksellisesti. Sisimmässäni kannan aina tiettyä temperamenttia ja koettelemusten painolastia, mutta niin kauan kuin haluan oppia uutta ja kunnioittaa lähimmäisiäni olen todella elossa.

Useimmat unelmistani ovat vielä toteutumatta, vaikka pilvilinnoihin en tähtääkään. Yksin ei voi unelmista totta tehdä, sen asian kanssa taistelen päivittäin. Olen kuitenkin ajan myötä viisaampi sen suhteen, mitä elämässäni on todella tärkeää. Kun unelmia toteutetaan yhdessä, ne muovautuvat uudestaan. Todellinen yhteistyö muovaa aivan uusia näkymiä, joita yksittäinen ihminen - suurikaan ajattelija - ei kykene omasta sielustaan yksin tuottamaan. Minäkin olen sisimmässäni yhä pieni poika, joka kaipaa rakkautta ja välittämistä. Se ei vie mitään miehisyydestäni pois, sillä vain lujat tyypit uskaltavat kohdata itsensä ja myöntää tunteensa. Kukin voi työstää sen asian tavallaan, siihen ei ole malliratkaisuja.

Jokaisen päivän päätteeksi voin vain toivoa, että ymmärtäisin elämänkokemusteni tarkoituksen ja voisin työstää niitä rakentavasti. Ehkä joku muukin voi saada ajatuksistani ja avoimuudesta jotakin arvokasta. Toiveeni on kyetä auttamaan muita ja uskaltaa ottaa apua vastaan. Minne tieni viekin, en selviä reissusta vain omin nokkineni. Jokainen päivä, jona opin jotakin uutta enkä menetä uskoa tulevaisuuteen, en ollut arvokas vaikka ei silti alkuun tuntuisikaan. Jos saavutan jotakin teeskentelemällä ja mielistelemällä, olen rakentunut sellaiset aikaansaannokset hiekalle.

Avoimuus ja herkkyys ei tee minusta heikkoa ja haavoittuvaa, sillä minä olen jo valmiiksi sellainen. Jos olen sinut jonkin asian kanssa, se ei enää muserra minua vaan tekee minusta luottavaisen ja päättäväisen. Kun osaan nauraa itselleni, ei minua helposti nujerreta. Minun tieni on ollut kärsivällisyyttä koetteleva ja vastoinkäymisten sävyttämä, sen taustan kanssa on elettävä. Monet lähipiirissäni ovat niin ikään olleet koettelemusten kourissa. Jokainen meistä tuntee omat kipunsa jäsenissään ja mielissään aina tiukimmin - olennaista on se, miten toimimme niiden kanssa. Elämä ei ole yleensä helppoa eikä koskaan täysin eheää.

Siinä sitä on pitkää tuuttausta kerrakseen. Purin edellä varmaankin enemmän kuin monet miehet tai naiset eläessään, mutta minulle tuo oli vasta pieni raotus pinnan alle. Pitäisi varmaankin kirjoittaa joskus kirja. Näin kevään koittaessa kehotan kysymään itseltänne: Mihin minä uskon? Mikä auttaa minua jaksamaan? Miten tavoittelen menestystä elämässäni? Mitä oikeasti haluan tehdä elämäni aikana? Mitä kaikkea kannankaan sisälläni? Ei ole patenttivastauksia. Kysely- ja ihmettelyikä on koko elämän mittainen, kun säilyttää lapsen ihmettelyn ja riemun edes pienenä osana itseään.

Onnittelut sinulle, joka oikeasti jaksoit lukea tänne asti. Todennäköisesti tulisimme hyvin juttuun keskenämme ellemme ole jo tulleetkin!

Elämä on liian arvokas asia teeskenneltäväksi. Se on niin vakava asia, että sillä täytyy välillä nauraa hyväntahtoisesti.

Vappuna 2011, yksittäinen ja yksinäinen ajattelija Espoossa