Soikea pallo valvottaa

Taas on tammikuu koittanut, ja NFL:n pudotuspelit ovat käynnistyneet. Vain 12 joukkuetta liigan 32:sta on jäljellä ja pelin henki on kerrasta poikki. Yritän hieman arvella jatkokuvioita, vaikka osaaminen ei riitä mihinkään syväluotaavaan analyysiin. Niitä juttuja voi alkuun tiirailla täältä.

Juuri ratkesi Texansin ja Bengalsin vääntö, joka puolustusväännön jälkeen meni ensin mainitulle alkukauden juhlineelle Houstonin joukkueelle. Odotettu tulos. Seuraavaksi on edessä sitten Patriots, tuo Bradyn johtama hyökkäysarmeija, joka tuhosi Texansin runkosarjassa.

Seuraavana koitoksena tänä yönä tarjoillaan Packers vastaan Vikings kylmästä pohjoisesta. Odotan Packersin menevän jatkoon, koska heillä on kotietu ja kokemusta kovista paikoista sekä vastustajan varapelinrakentaja vastassa. Muuan Peterson voi toki tilanteen muuttaa. Jos Packers voittaa, asettuu seuraavaksi vastaan 49ers.

Huomenissa vastakkain asettuvat Ravens ja Colts. Ensimmäisellä on kokemus- ja kotietu, mutta jälkimmäinen on pelannut viime aikoina huomattavasti paremmin. Veikkaan tiukan ottelun kääntyvän lopulta kotijoukkueen hyväksi.

Neljäs wildcard-ottelu on kahden ennätyksellisen hyvin pelanneen tulokaspelinrakentajan johtamien tiimien koitos. Redskins - Seahawks voi kääntyä kumman tahansa voitoksi, sen verran tasaisilta joukkueet vaikuttavat. Kummallakin on mennyt kovaa viime aikoina, ja ottelun voittaja kohdannee Falconsin seuraavalla kierroksella.

Veikkaukseni ensi viikonlopun ottelupareista on AFC:n puolella Broncos - Ravens ja Patriots - Texans sekä NFC:n osalta Falcons - Seahawks ja 49ers - Packers. Haluaisin nähdä Super Bowlissa sattuneista syistä Falconsin ja Ravensin, mutta sitä tuskin tapahtuu. 

Jo pitkään on AFC:n konferenssifinaalia rakennettu Broncosin ja Patriotsin kohtaamiseksi, joista uskon kotijoukkueen hoitavan homman kotiin korkeassa ilmanalassa. Manning vastaan Brady on joka tapauksessa suuri tapaus ja nyt olisi Peytonille tarjolla revanssi kotona. 

NFC on ollut koko kauden laveampi, joten veikkaaminen on haastavampaa. Koska kannatan Falconsia, uskon heidän pääsevän pelaamaan kotonaan konferenssifinaalin. Silloin pitää kyetä vihdoin ottamaan se kauan kaivattu pudotuspelivoitto - myös liigan parhaalle TE:lle Tony Gonzalezille ennen uran päätöstä. 49ersilla on huima puolustus, mutta minua arveluttaa heidän pelinrakentajansa ailahtelevaisuus. Packers on kestomenestyjä, joka sittenkin voi jälleen raivata tiensä New Orleasiin helmikuun ensimmäiseksi viikonlopuksi. Seahawks on mielestäni paras veikkaus tämän vuoden yllättäjäksi, mutta uskon sen reissun pysähtyvän Georgiadomeen.

Veikkaan toiveikkaasti, että Super Bowlissa kohtaavat Broncos ja Falcons, ja jälleen Manning ottaa kirpaisevan revanssin. Kävi miten tahansa, niin toivottavasti ottelut ovat jännittäviä ja jaksan valvoa ne suorassa lähetyksessä.

Falcons, vastustajat seis viimeistään red zonella ja Ryanin johdolla pisteet kotiin!

Uuden vuoden ensimmäiset ruokakokeilut

Aloitetaanpa uuden vuoden bloggailut ruokaisan mukavissa merkeissä.

Veljeni meni ostamaan jamaikalaista rommia, mistä sain inspiraatiota yrittää kokkailla jotakin Karibianmeren seudulle etäisesti viittaavaa. Ja toki sain vaikutteita myös Brasiliassa nauttimistani mustapapusoossista, friteeratuista banaaneista ja portugalilaisista makkaroista. Kokeilkaa ihmeessä, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus!

Siis rupesin väsäilemään omia versioitani uuden vuoden ensimmäisenä päivänä. Jotain friteerattua, jotain banaanista, jotain merenelävistä, jotain pavuista, jotain makkarasta. Ei hienostelua ja kaiken pitäisi olla myös keliaakikolle sopivaa.

Leikkasin sipulirenkaita ja loput rinkuloihin soveltumattomat osat pilkoin papumuhennokseen. Samaan kattilaan sipulin lisäksi valkosipulia kuullotettavaksi. Kidneypavut heitin hautumaan nopean huuhtelun jälkeen, mausteeksi laakerinlehtiä ja vihreää chiliä sekä hieman suolaa ja mustapippuria. Vettä lisäksi sopivan rakenteen saamiseksi. Mustapavut olisivat olleet valintani, mutta pikainen reissu markettiin ei niitä eteeni tuonut. Lisäkeriisit keitin samalla kypsiksi.

Ja sitten siihen friteeraukseen. No, rasvakeitintä minulla ei ole enkä ole sellaista ostamassakaan. Siis tyydyin teräskattilaan ja vain noin sentin kerrokseen rypsiöljyä eli en oikeasti friteerannut sanan todellisessa merkityksessä. Ei ole nimittäin moottoria, mihin jämäöljyt suodattaisin.

Panerointitaikinan väsäsin kananmunista, gluteenittomasta korppujauhosta, maissijauhosta ja kookoshiutaleista sekä ripauksesta suolaa. Ihan näppituntumalla mentiin tällä kertaa, ei keittiössä pidä kaikkea mittailla. Sipulirenkaat olivat jo valmiina, mutta itse öljyisen paistamisen aloitin banaaniviipaleista, jotka ensin varovasti veitsen lappeella hieman leveämmiksi painoin. Siitä sitten etenin sipuleihin, vaikka tämä paistometodini ei johtanutkaan täydellisen kattavaan panerointiin. Riittävän lähelle pääsin ja maku on kuitenkin tärkein.

Seuraavaksi siirryin sitten eläinproteiinin puolelle. Aiemmin olin jo antanut pakastekatkarapujen (isojen) sulaa, minkä jälkeen lisäsin reilusti sitruunamehua sekä hieman merisuolaa, pippuria ja tilliä. Ja annoin makujen imeytyä rauhassa muiden ruokalajien valmistuessa. Koska en halua hukata hyviä raaka-aineita, pyörittelin katkat mehuineen lopun panerointitaikinan seassa ja kippasin samaan kattilaan kypsymään. Tässä vaiheessa öljyä oli jo varsin vähän enkä sitä enää lisännyt. Jotta yhden kattilan käyttö olisi ollut tehokasta, paistoin vielä pari hyvää chorizoa sopivina paloina hyväksi päätteeksi.

Lopuksi vaan kasaamaan herkut lautaselle ja hieman salaattia kylkeen:

Kuva ei tee oikeutta aivan täysin, mutta kaikki maistui oikein hyvin - myös veljelleni. Koko satsi sopii siis keliaakikolle ja valtaosa myös kasvissyöjälle. Erityisesti banaanin friteerausta suosittelen kokeilemaan sekä kookoslastujen lisäämistä panerointitaikinaan. Toimii mainiosti ainakin banaaneille ja katkaravuille. Myös mausteisia papusoosseja aion varmasti kokeilla uudestaan.

Jäi muuten rommit tässä yhteydessä juomatta. Vuodenvaihteessa nautitut pari liikaolutta saivat olon hieman haljuksi, joten tuhti ruoka itsessään oli sopivaa. Eikä se uppopaistamisen kokeileminen ole siksikään hölmöä, että tajuaa herkkuihin uppoavan öljyn määrän ihan omin havainnoin.

Syökää ja juokaa hyvin sekä vailla turhia ennakkoluuloja vuonna 2013! Hyvä ruoka, parempi elämä. Itse tehty on ostettua rakkaampaa vaikkei usein niin viimeisteltyä.

Minä olen se mies

Oletteko nähneet elokuvia, joissa se kunnollinen kaveri jää aina langalle soittelemaan, vaikka olisi usein parasta mitä on tarjolla? Niitähän riittää ja tosipohjaakin taitaa olla.

Yksi kalenterivuosi on taas päättymäisillään eikä näin voi enää jatkaa. Yksinäisyys on kaikista pahinta, koska mikään saavutus ei tunnu lopulta miltään ja vastoinkäymiset tuntuvat herkästi liian suurilta. Onneksi en ole täysin yksin, mutta paikalla jumittaminen täytyy saada loppumaan. Nyt vedetään niin sanotusti höyryillä, kun alkaa ukosta polttoaine loppua. En jaksa antaa itsestäni parasta töissä enkä läheisten ihmisten parissa, kun olen tyytymätön elämäntilanteeseeni. Jos en tätä kertoisi, eivät useimmat tuttavani varmaankaan mitään arvaisi.

Vaadin itseltäni paljon vaan en aivan liikaa kuten takavuosina. En halua rakentaa elämääni teeskentelyn varaan, olipa kyse ihmissuhteista tai työurasta. En suostu muiden pompoteltavaksi enää, mutta koville on ottanut päästä eroon liiallisesta kiltteydestä. Minulle on turha tulla lässyttämään, aukomaan päätä tai lirkuttelemaan, jos ei ole valmis yllättäviin vastauksiin. Tunnustan virheeni, pyydän anteeksi, annan kiitosta, autan voimieni mukaan, edellytän parempaa. Näytän sen, jos minua sattuu. Haastan ihmiset ympärilläni ajattelemaan elämää enemmän. Sen lupaan niissä rajoissa, joissa elän.

Ei hätää! Minulla ei ole mitään tarvetta käyttäytyä tylyn tuntuisesti ellei vastapuoli sitä toiminnallaan saa esiin. Ajattelemattomuus ei kelpaa syyksi huonojen tapojen jatkamiseen, tietoinen typerä käytös suorastaan vaatii ulkopuolista puuttumista. Nyt saa riittää minunkin satuttaminen, oli syy mikä hyvänsä. 

Silti olen edelleen pohjimmiltaan kärsivällinen ja lempeä mies, joka ei halua loukata muita. Liekö sitten perimä, kasvatus tai vakaumus.

On varsin pirullista, kun ei jaksa olla iloinen muiden puolesta vaan jatkuvasti kokee kipua nähdessään toisten onnea. Ja toisaalta usein huomaan, että ihmiset eivät osaa arvostaa ihmissuhteitaan. Sepä vielä entisestään suututtaa, kun itse ei tunnu pääsevän osalliseksi mahdollisuudesta rakentaa perhettä. Olen aivan ehdottomasti perheihminen eikä elämäni monista hyvistä puolistaan huolimatta tunnu kaiken kaikkiaan onnelliselta ilman perhettä. Onnekseni minulla on sentään läheiset välit sisaruksiini.

Joku voisi sanoa, että hanki lemmikki. Ei auta paeta tosiasioita, tässä ei musti tai mirri nyt riitä. Toisaalta voisihan niitä naisia lähteä niin sanotusti metsästämään, sillä kaikki miehethän niin toimivat. Paskapuhetta! Kaikki teeskentelyyn perustuva on tuomittu epäonnistumaan lopulta. En ole vain normijannu vaan myös paljon enemmän. Tai ehkäpä lähdenkin jahtiin lopulta, jos kaunistelematta sanottuna vitutus tarpeeksi kohoaa. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla, sanotaan. 

Kun elämä ajaa tekemään tekoja, jotka tietää huonoiksi omatunnolleen, repii se sisintä. Ja turha muuten on kenenkään tulla hurskastelemaan, se jos mikä minua voimakkaasti syljettää. Itse asiassa olen jo jonkin aikaa toiminut useissa tilanteissa sillä periaatteella, että annan takaisin sanojeni ja ajatusteni voimalla, jos joku tulee eteeni hölmöilemään. Eipä ole muuten enää paljon tullut halpahintaisia neuvoja ja pään aukomista. Ehkä se tietynlainen kypsyminen huokuu ulospäin.

Kulunut vuosi on toki tuonut minulle paljon hyvää. Minulla on kyky tulla hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mutta se yleinen pintataso ei tuo täyttymystä minulle mitenkään. Osaan kohdata lapset ja vanhukset, miehet ja naiset, suomalaiset ja ulkomaiset, he joilla on asemaa sekä he joilla sitä ei ole. Kaikki lähtee avoimuudesta, kiinnostuksesta ja nöyryydestä. Pintaliitäjät ja kaikenlaiset feikit, heitä en jaksa. Kovia kokeneet ihmiset, jotka ovat löytäneet jonkin rakentavan syyn nousta uudestaan jaloilleen, heidän seurastaan nautin.

Olen kuullut useasti, että minun pitäisi kirjoittaa enemmän. Myös joitakin puheitani on muisteltu vielä vuosien jälkeenkin. Lisäksi minut ilmeisesti tunnetaan kaverina, joka saa ihmiset nauramaan muillakin kuin niillä halvoilla kikoilla. Ilmeisesti kyky yhdistää toisaalta muoto ja sisältö, toisaalta syvällinen ajattelu ja huumori on sekä harvinainen että vaikeasti käsitettävä. Kunpa jaksaisin etsiä minulle sopivaa tapaa työstää kokemukseni yhteiseksi hyväksi. Yksinäisyys on kaverimiehelle kryptoniittiä, mutta sen lääkitseminen saa hänet puhkeamaan todella kukkaan. Kenties.

Taistelen edelleen pääasiallisen heikkouteni kanssa jatkuvasti. Tuumin asioita usein liikaa ennen kuin pääsen alkuun. Silloinkin, kun ulkopuolinen saattaa luulla minun päässeen rivakasti käyntiin, on sisäinen prosessi ollut jo pitkään päällä. Toisaalta alkuun päästyäni vahvuuteni tulevat esiin enkä jätä asioita herkästi kesken. En ole luovuttaja enkä kostaja. Pyrin parempaan. Elin pitkiä aikoja mieli murtuneena vailla itseluottamusta, mutta vähitellen on ääni muuttunut kellossa. Hyvä itseluottamus rakentuu vain itsetuntemuksen kautta - yleensä siihen tarvitaan reilu annos vastoinkäymisiä.

Uusi vuosi alkaa. Nyt on vedettävä niillä vähillä voimilla, joita on jäljellä. Pelaan golfia ja harrastan liikuntaa sopivassa määrin muutenkin. Seuraan urheilua. Tartun esiintymismahdollisuuksiin, mikäli niitä siunaantuu. Laitan ruokaa ja maistelen oluita. Ja täytyy uusille viskilaseillekin arvoistaan käyttöä kehitellä. Kirjoitan tai luen, kun siltä tuntuu. Viljelen elämänmakuista hieman vinoa huumoria. Kuuntelen musiikkia, joka minua jollakin tavoin liikuttaa. Lähden reissuun sopivien tilaisuuksien tullessa ja lavennan hiljakseen tietämystäni kulttuurin eri ulottuvuuksista. Voimia on jostakin saatava, jotta jaksaa kohdata elämän ikävämpiä puolia.

Minä olen se mies, joka on ilmeistä enemmän. Olen intohimoinen, päättäväinen ja tunteikas, vaikka sitä ei ehkä ulospäin moni uskoisikaan. Toivottavasti en turhaudu niin pahasti, että ajaudun tekemään huonoja päätöksiä. Nyt olen niin sanotusti vaa'ankielen asemassa. Kukaan ei jaksa yksikseen, en minäkään. Jos palan loppuun, siitä on haittaa kaikille lähipiirissäni. Eniten minulle itselleni. Muistakaa, että sama pätee teihinkin!

Jos et tunne itseäsi, miten voisit tuntea ketään muutakaan. Opettele olemaan oma itsesi, älä pyri olemaan jokin haavekuva. Aito anteeksipyyntö ja anteeksianto ovat edelleen järisyttäviä tekoja. Myös vuonna 2013.

Tali ihan taloiksi

Urheilulehti 47/2012, 22.12.2012:

Helsingistä loppuu rakentamistila kesken. Mihin lisää asuntoja? Ilmainen vinkki: Länsi-Helsingissä, vain kuusi kilometriä keskustasta, on 18-reikäinen Talin golfkenttä. (pieni kaneetti sivun laidassa)

Näin näppärästi sanailee muuan Topias Kauhala, jonkin sortin urheilutoimittaja. Ehkäpä, parahin Topias, ajattelit olevasi oikein taitava tässä pienessä heitossa, jota ei oikeastaan pitäisi edes nostaa esille. Sen verran tavanomaista rutinaa se on. Toisaalta sainpa vihdoin syyn palata tähän aiheeseen, joka synnytti myös Suomen golfpiireissä jonkinmoista parran pärinää taannoin. Ja otsikko oli tietysti jo valmiina.

Olen penkkiurheilumies, arkiliikkuja ja golffari. Usein kertoessani harrastuksestani törmään siihen vanhaan ennakkoluuloon, että golfhan se vasta eliitin harrastus on. Toisaalta onhan se kiva kuulua eliittiin! Ja jos minä niin sitten koko Suomen keskiluokka varmaankin. Tällä kertaa väite esitetään lehdessä, joka julistautuu Suomen parhaaksi urheilun saralla. Kritiikki kuuluu asiaan, mutta sen pitää olla perusteltua ja monipuolista. Yksittäiset heitot kuuluvat tätä nykyä some-sukupolven päivittäiseen repertuaariin, vaikka niitä kaikilla muillakin foorumeilla toki alati viljellään.

Talin kartanon mailla on tosiaan golfkenttä, vieläpä 18-reikäinen ja Suomen vanhin. Jäsenjono on pitkä, vaikka jotkin vaikutusvaltaiset tahot ovat sen kuulemma ohittaneet. Pelaamaan ei pääse joka jannu hetken mielenjohteesta eivätkä kaikki Helsingin Golfklubin jäsenetkään taida olla ihan tässä päivässä ja arkisissa ongelmissa kiinni. Helsingissä tarvitaan kaavoitettavaa tonttimaata, joten eiköhän korvata eliitin kolopallopuisto betoniviidakolla. Samalla voisimme tutkailla muitakin vaihtoehtoja ihan maallikkopohjalta, koska kaikkihan me olemme kaavoittamiseen päteviä.

Toinen suosikkikohde tonttimaaksi on vanha Malmin lentokenttä. Sieltäkin saataisiin hyvää tilaa, jos vain jokin ympäryskunta ottaisi pienkonekentän riesakseen. Malmin kenttää voidaan myös puolustaa historiallisin perustein, mutta ei sinnekään tavallinen veronmaksaja pääse tuosta vaan telmimään.

Entäs sitten siirtolapuutarhat. Ne voitaisiin myös kaavoittaa, sillä onhan se tonttimaa ryytimaata arvokkaampaa. Saataisiin eri puolille Helsinkiä useita uusiokohteita - Tali, Vallila, Herttoniemi vain muutamia mainitakseni. Kuten julkisille golfkentille myös siirtolapuutarhoihin pääsee kyllä tietyille poluille kuka vain kävelemään. Kaikki vain eivät pääse pottua viljelemään ja mökkielämää viettämään aivan kivikaupungin välittömään läheisyyteen.

Keskuspuisto on kiva juttu, mutta moniko metsästä vieraantuvassa pääkaupungissamme todella hyödyntää siellä muuta kuin hiekkateitä. Ehkäpä voitaisiin samalla arvioida, olisiko parempi kaataa puut ja pystyttää tilalle massatuotantona monikerrostorppia kasvavalle senioreiden joukolle.

Santahamina tonteiksi. Eihän Helsingin rajojen sisällä tarvita myöskään armeijan varuskunta-aluetta. Tukekaamme rauhan tietä ja kauniiden rantojen tuomia bisnesmahdollisuuksia. Sieltä Santahaminan kulmilta voisi muuten löytyä jokunen pienempi saarikin tulevien merellisten kaupunginosien pohjaksi.

Viikin pellot ovat nyt hyödyntämättä. Ei kun bulvaanit asialla ja metroon pieni sivuhaara. Jälleen lisätilaa Helsingin kasvulle. Korkeasaaresta myös eksoottiset eläimet vapaaksi ja nostokurjet aitaukseen saman tien!

Topias on futismiehiä. Eihän kuningas jalkapallokaan voi jäädä Helsingin kasvun tielle. Muutama vanha potkupallokenttä voitaisiin myös muuttaa kerrostaloyhtiön alustaksi. Eihän ne lapset enää ulkona viitsi pelata, kun voi palloilla virtuaalimaailmassa. Ja toisaalta saataisiin kenties muutama ulkomaalaistaustainen lähiönuori potkimaan sitä palloa vaikka ostarin pihassa. Brasilia! Afrikka! Huuhkajat arvokisoihin uusvanhoin kikoin 2030-luvulla. Ja HuMu-työryhmän hengessä kaikkien lajien suorituspaikat Stadissa liipasimelle, jos ei ala mitaleita ropisemaan. Asunnon tarvitsee jokainen, urheilua ei niinkään. Kävellä voi vaikka kolmatta linjaa, juosta tyhjän päälläkin.

Ja sitten vielä hieman metropolipolitiikkaa. Talin vieressä, Espoon puolella, on Vermo. Kaviouran voi myös vetää jonnekin kehien ulkopuolelle, jolloin vapautuu lisää hyvää rakennusmaata. Espoo ja Vantaa ovat metsää täynnä, katsokaapa vaikka teräslinnun ikkunasta seuraavan kerran, kun valoisaan aikaan taivaalta laskeudutte. Karttakin saattaa vähän auttaa hahmotuskykyisiä.

No niin, rauhoitutaanpa. Ihmisillä tuntuu olevan suunnaton tarve heitellä ilmoille kaikenlaisia populistisia purkauksia. Metropolialueen todellinen kehittäminen ei vain lähde käyntiin kateuden virittämistä yksittäisistä roiskaisuista. Länsimaisissa kaupunkirakenteissa autoilu lohkaisee usein järjettömän paljon tilaa, mutta sitä ei saa edes kyseenalaistaa. Useimmat ihmiset kuitenkin kaipaavat kaupunkirakenteeseen puistoja ja muita vastaavia alueita, jotka pehmentävät elinympäristöä. 

Helsinkiä voidaan tiivistää monin konstein eikä Suomen golfin syntykodin tuhoaminen olisi kovin järkevää toimintaa. Todelliset urheiluihmiset eivät edes heittele tuollaisia juttuja paitsi leikillään, laji-ihmiset sen sijaan näin tekevät. Suomessa kateus on tosin maan tapa. Olisi sinänsä mielenkiintoista kuulla, mitä Museovirasto, erilaiset perinneyhdistykset ja kansalaisliikkeet olisivat Talin asvaltoimisesta mieltä. Vähän on meillä täällä ihmisvilinässä tilaa, jos ei yksi golfkenttä mahdu pääkaupungin keskustan lähiseudulle. Historiallisista syistä on maailmalla lukuisia kenttiä paljon kalliimmilla ja ahtaammilla paikoilla.

Se on aika selvää, että uusia golfkenttiä ei tuollaisille Talin kartanon tyyppisille paikoille enää voi tehdä. Nykyaika tuo sellaisia kenttiä kuin Vuosaari entiselle maankaatopaikalle tai Tapiola Golf vanhalle kaatopaikalle. Kannattaa käydä tutustumassa niihin maisemiin ilman eväänä olevia golfantipatioita! Jos jonkun mielestä näissä paikoissa on golf huono juttu niin sitten on ehkä syytä tarkistaa pää aivotärähdyksen varalta. Sepä onkin monessa joukkuepallopelissä liian tavallista.

Alkuun palatakseni, kenties tässäkin tapauksessa piikki toisten suuntaan lähti huonona hetkenä. Ehkäpä Topias oli palloilemassa Talin futiskentällä siinä golfkentän 2. ja 4. väylien tuntumassa. Ruoho aidan toisella on tunnetusti vihreämpää, minkä havaittuaan toimittajaparka halusi tuhota moisen hankalasti käsitettävän liikuntapaikan. Futiskenttä se on toista maata: ei erilaisia ruohoalueita, hiekkakuoppia, vesiesteitä tai puita - vain tasaista vihreää peltoa, joka on helppo ymmärtää.

PS. Nyt tuli blogin century break. Sataan postaukseen pääseminen kesti lähes kolme vuotta. Vanha vika vaivaa, vaikea on päästä alkuun, vaikka pää tulvii aiheita ja sanottavaa. Jatkan kritiikin, huumorin ja vakavien aiheiden linjalla. Elämä lyhyt, teksti pitkä!

Kohti kulhoa

Ei siitä ole pitkää aikaa, kun minäkin suhtauduin amerikkalaiseen jalkapalloon eli jenkkifutikseen hieman alentuvasti. Isojen miesten rymistelyä, jossa palloa ei juuri potkita. Ihan toista kuin se oikea jalkapallo. Kaudessa pelataan todella vähän otteluita, ei siis mitään NHL:ää. Ne vähät matsit kestävät sitten liian pitkään.

Olin väärässä. On itse asiassa erittäin hyvä pelata rajoitettu runkosarja, sillä turhia otteluita ei juuri ole. Kierros kerran viikkoon vajaan puolen vuoden ajan pitää hyvin mielenkiintoa yllä. Pudotuspelit vedetään tietysti kerrasta poikki -periaatteella, joten panokset ovat kovat ja yllätykset taattuja.

Jenkkifutis on erittäin taktinen peli, jossa jokaisella pelaajalla on selkeästi oma roolinsa. Kaikki tehdään myös televisioinnin ehdoilla. Ilmeisesti juuri NFL Films on ollut kehittämässä ensimmäisenä nykyaikaisen urheilutelevisioinnin keinoja. Itse en vielä hahmota kaikkia eri pelipaikkoja enkä taktisten kuvioiden hienouksia. Ei ole tullut toistaiseksi halua lukea sääntöjä ja taktiikoita. Vähitellen ne jutut hahmottuvat, kun tarpeeksi seurailee.

Tämä kausi on ensimmäinen, jota olen seurannut alusta asti. Ilokseni pienoiseksi suosikikseni viime kauden lopulla muodostunut Atlanta Falcons johtaa koko liigaa ja on ainoa toistaiseksi tappioton joukkue (7 - 0). Kaikki voitot eivät tosin ole tulleet helposti edes heikompina pidettyjä vastustajia vastaan. Muita alkukauden perusteella kovia porukoita ovat Houston Texans, Chicago Bears ja NY Giants. Kestosuosikeista Packers, Patriots, Steelers ja 49ers ovat päässeet myös hyvään vauhtiin, vaikka alku ei sujunutkaan ongelmitta. Ravensin hyvää alkua varjostaa runsaat loukkaantumiset.

Kun puhutaan amerikkalaisen urheiluviihteen ykköslajista, niin tietysti aina nostetaan joitakin yksilöitä valokeilaan. Peyton Manningin tehokas paluu. Pelinrakentajasensaatio Robert Griffin III (RG3). Säkityskone JJ Watt (Swat). QB:t nousevat aina eniten esiin, mutta onhan niitä kovia ukkoja paljon muillakin pelipaikoilla.

Runkosarjan ollessa osin puolivälissä voidaan alkaa tosissaan spekuloida, mitkä joukkueet ovat vahvasti menossa pudotuspeleihin. Toiset jengit sen sijaan ovat jo käytännössä kyntäneet itsensä ulos niistä kuvioista (Chiefs, Jaguars, Panthers, Browns, jopa Saints). Kriittiset loukkaantumiset, joita jatkuvasti tapahtuu, voivat tosin muuttaa yksittäisten joukkueiden suuntaa nopeastikin.

Kausi jatkuu, ja sitä on hyvä seurata Nelosen Pro-kanavilta suorana. Etenkin jos jaksaa kukkua yöllä. Kolme suoraa matsia viikossa ja lisäksi Viasat Sportilta jälkilähetys neljännestä viikottain. Eikä tarvitse sietää suomalaisselostusta. Lisäksi voi käydä katselemassa highlightsit nfl.comissa. Toivottavasti Falcons menee pitkälle ja nähdään paljon tiukkoja otteluita sekä vähän loukkaantumisia!

USA vastaan Eurooppa - episodi 2012

Nyt on jälleen Ryder Cupin aika. Kyseessä on golfin historian merkittävin ja suurin joukkuekilpailu, jossa Yhdysvaltain ja Euroopan parhaimmistot vääntävät maineesta ja kunniasta. 

Ammattilaisgolfissa pelataan nykyisin lähes aina lyöntipeliä omaan laskuun. Ryder Cupissa tilanne muuttuu, sillä pelimuotoina ovat pareittain pelattavat foursome (palloa lyödään vuorotellen) ja fourball (paremman jäsenen reikätulos valitaan) sekä sunnuntaina pelattavat tusina reikäpeliä tyyliin mies vastaan mies. Tuloksena on siis aina joko piste USAlle tai Euroopalle tai puolikas molemmille. Yhteensä jaossa on 28 pistettä, joten voitte siitä laskea, mitä voittoon tarvitaan.

Tänä vuonna kisa pelataan uudella mantereella, Medinah Country Clubilla Chicagon liepeillä. Kenttä on pitkä ja puistomainen, muun muassa kolme par 3 -reikää pelataan näyttävästi veden yli. Major-tasoista haastetta heitetään siis kahden mantereen parhaille golfareille.

Ryder Cup 2012 on maailmanlistan perusteella kovin koskaan. Kaikki 12 + 12 pelaajaa ovat listan top 35:ssä. Isännillä on lajin mullistanut Woods, vasuriveteraani Mickelson, kokeneet konkarit Stricker ja Furyk, pitkälyöntiset Watson ja D. Johnson, luotettavat Z. Johnson ja Kuchar, nuoret mestarit Simpson ja Bradley, varma Dufner sekä juuri FedEx Cupin miljoonat kotiin noukkinut Snedeker. Eurooppa lataa vastaan golfin nuoren supertähden McIlroyn ja toisen Portrushin miehen McDowellin, kokeneet britit Donald, Westwood ja Rose, konkari Lawrien, rajun reikäpelitaistelijan Poulterin, takavuosien suurlupauksen Garcian, varmat Hansonin Ruotsista ja Molinarin Italiasta, nousevan tähden Colsaertsin Belgiasta sekä entisen maailmanlistan ykkösen Kaymerin Saksasta.

Itse odotan tasaista taistelua, jossa nähdään yllättäviä nousuja ja laskuja. Toivottavasti mennään sunnuntaina viimeisille rei'ille. Kannattaa kiinnittää huomiota suurimpien tähtien lisäksi vaikkapa Snedekeriin, Dufneriin, Poulteriin ja Colsaertsiin. Ryder Cupissa on psyykkaus joskus rajua ja paineet ehkä suurimpia mahdollisia kaikista golfkisoista.

Tätä kisaa kannattaa seurata, jos haluaa nähdä jännittävää golfia parhaimmillaan. Moni saattaa tosin ajatella, että jännittävää golfia ei olekaan. Se on heidän tappionsa. Nyt toimistoon, mutta viikonloppuna on paljon katsottavaa!

Epämukavuusalueella

Miten opitaan uutta? Menemällä epämukavuusalueelle. Ei liian kauas eikä liian pitkäksi aikaa.

On helppoa jämähtää tuttuihin kuvioihin, johtuupa se sitten asioiden hyvästä tai huonosta tolasta. Jos menee huonosti, voi tottua siihen ajatukseen, että eipä tässä kuitenkaan voi asiat paremmaksi muuttua. Jos menee hyvin, voi tuudittautua siihen luuloon, että tilanne on puhtaasti omaa ansiota ja säilyy luonnollisesti.

Itse taistelen näiden tuntemusten kanssa jatkuvasti, vaikka välistä toki helpottaa. Teen töitä, joita en olisi uskonut joitakin vuosia sitten hoitavani. Päivittäin on työstettävä itseään, että asiat etenevät. Olen aina ollut hidas aloittamaan asioita, mutta siihen tulee nykyisin altistusta jatkuvasti. Omat vahvuuteni tulevat esiin matkan edetessä. Sama henkinen paini jatkuu yleensä myös vapaa-ajalla ja ihmissuhteissa. Siksipä ei ole oikein blogiakaan pukannut, kun usein on niin väsynyt seikkailtuaan siellä mukavuusalueen tuolla puolen.

Kehitys loppuu, jos ei ole valmis kohtaamaan erilaisuutta ja epämukaviakin asioita ympärillään ja itsessään. Kun laajentaa henkistä reviiriään, kuluu toki voimia mutta samalla luottamus kasvaa ja taidot lisääntyvät. Välillä täytyy vetäytyä tutulle alueelle nuolemaan haavojaan ja keräämään itseään. Kukaan ei jaksa seikkailla epämukavuusalueella jatkuvasti, varsinkaan yksin. Jos joutuu liian kauas turvalliselta alueelta, tuppaa lamaantuminen iskemään.

Tässä on työstetty omaa henkistä kanttia runsaasti. Väliin joudun tekemään lukuisia pieniä tehtäviä lyhyen ajan sisään, usein tarjoamaan vain ikäviä tietoja. Onnekseni olen huomannut rehellisen ja päättäväisen tyylin synnyttävän ymmärrystä. Ilokseni olen huomannut vuosien varrella jopa hakeutuvani tilanteisiin, jotka olisivat jäädyttäneet miehen aiemmin. Esiintymässä satapäisen joukon edessä, vetämässä karaokebiisiä kollegoiden nähden (eikä juovuksissa), vieraassa satamapubissa lauantai-iltana yksikseen, kolmosen tiillä draiveri kourassa täysin tössittyjen lyöntien jälkeen kohtuullisen rauhallisena. Ja paljon muuta.

Välillä tuntuu vahvalta. Yleensä silloin olemme itsellemme tutulla alueella. Se tuntemus on hyväksi, mutta myös heikkouden ja epävarmuuden tunteita tarvitaan vastapainoksi. Itse voin ainakin todeta, että kaikista vaikeinta on olla tilanteissa, jotka tulevat aivan iholle. Ihmissuhteet saavat olon joskus todella epämukavaksi, mutta siinä voi olla jonkin valtavan mukavan siemen. Joskus on pakko mennä hankaliin tilanteisiin vailla mitään varmuutta lopputuloksesta. Kunhan siltä ei tuntuisi alinomaan, sitä ei jaksa kukaan. En minä ainakaan.