Mitä teet, kun sydämeesi tulee särö? Kuinka käsittelet viillot sielussasi? Kyse ei tosiaankaan ole siitä, käykö niin vaan kun niin käy. Me kaikki olemme kohdanneet vastoinkäymisiä - eriasteisia ja eri määrissä mutta kuitenkin - koettelemuksia. Niiden kanssa on opittava tulemaan toimeen, mutta niin valitettavan usein emme osaa käsitellä vaikeita asioita.
Me kaikki pelkäämme jotakin. Jos kiellämme heikkoutemme emmekä uskalla kohdata sitä, olemme pysyvästi pelon vallassa. Enemmän tai vähemmän kaikki ihmiset ovat niin hölmöjä, että pelailevat erilaisia pelejä tunteilla. Kun lopulta sattuu, niin silloin syytellään muita, loukkaannutaan tai vaietaan. Kai tämä toimintamalli on meihin kiinteästi kirjoitettu, mutta ei se saa estää meitä yrittämästä oppia parempia malleja. Muutoinhan olemme surkimuksia, luusereita, luovuttajia jo lähtökohtaisesti.
On ihmisiä, jotka mielestään ovat vahvoja ja tekevät mitä haluavat. Niin vallan kammareissa kuin surkeissa vuokrakasarmeissakin (tietysti kaikkialla muuallakin). Nämä ihmiset ratsastavat muiden varassa ja ottavat itse kunnian saavutuksista. Syy epäonnistumisiin löytyy myös helposti - oman itsensä ulkopuolelta. Tyypillisesti omia vahvuuksia ja heikkouksia ei kyetä tasapainoisesti käsittelemään. Tässä yksi hyvä luuserin määritelmä.
On ihmisiä, jotka menevät muiden perässä eivätkä juuri ajattele tekojaan. Heitäkin on kaikkialla, vieläpä enemmistö. He pelkäävät ottaa kantaa, jos se poikkeaa odotetusta. Tässä porukassa ei paljon uskalleta käsitellä ainakaan omia heikkouksia, koska aina voi luistaa pois vaikeista tilanteista ja toivoa ihmettä, joka veisi ne pois tulevaisuudessa. Sopii se luuseri tännekin määrittelyksi.
On ihmisiä, jotka yrittävät miellyttää muita ja ottavat syyt niskoilleen. He saavat kuulla heikkouksistaan niin paljon, että menettävät helposti itseluottamuksensa ja tajun vahvuuksistaan. Rohkeus elää katoaa, on vain muiden epätoivoinen miellyttäminen ja jatkuvat pettymykset. Luusereita hekin ovat.
Takes one to provide another. Still it only takes one to start the change. Step at a time.
Ei ihmisiä tietenkään oikeasti voi jaotella noin helposti. Eikä tilanne ole myöskään noin toivoton. Kukaan ei opi paremmaksi ihmiseksi ilman vastoinkäymisiä, joista otetaan opiksi. Meitä kaikkia on loukattu ja sattunut. Ratkaisevaa on suhtautumisemme näihin kokemuksiin. Voimme tietysti kovettaa itsemme ja esittää järkähtämätöntä, pelotonta. Voimme vältellä heikkouksiamme ja pettymyksiämme, toivoa niiden pysyvän poissa tieltämme jatkossa. Voimme luhistua itseemme ja pelätä pahinta. Kaikkea tätä on kokeiltu yhä uudestaan - tasapuolisesti ikään, sukupuoleen, sosiaaliseen asemaan, elämänkatsomukseen, ulkonäköön, historialliseen aikaan ynnä muuhun määrittäjään katsomatta. Ei toimi oikeasti.
Ainoa toimiva tapa on nähdäkseni oman heikkouden ja vajavuuden kohtaaminen. Jos sitä ei kykene tekemään, yksin ei kukaan kykene, on todennäköistä päätyä siirtämään omaa pahaa oloaan ympärilleen. Tiedostamatta tai tietoisesti. Jotta heikko ihminen, kuka tahansa meistä siis, voisi ikinä olla vahva rajoitteineen, on hänen ensin suostuttava olemaan heikko. Yksi elämän suurista paradokseista. Oikotietä onneen ei ole. Meitä kaikkia on koeteltava, jotta jotain parempaa voisi syntyä. Kaikki meistä eivät valitettavasti uskalla sitä myöntää.
Miksi taas tällaisia kirjoittelen? No, minulle ei ole suotu ajattelemattoman osaa. Ajatus pyörii päässä niin hyvässä kuin pahassa jatkuvasti. Vastoinkäymisiä on osunut tielleni kohtuullisen paljon, vaikka tietysti niin moni muu on uinut paljon syvemmissäkin vesissä. Moni tulematta enää koskaan pinnalle. Olen yrittänyt ottaa opiksi ja selvittää omat heikkouteni, etten siirtäisi niiden vaikutuksia ympärilleni. Eikä siinä voi täysin onnistua, mutta silti ei saa luovuttaa.
Mitä tehdä, kun kokee itsensä loukatuksi? Voisi lähteä kostamaan, yrittää vaieta, ottaa uhrin roolin tai syytellä muita. Voisi siirtää loukkauksensa muihin kohteisiin, pelätä jatkossa vastaavia kokemuksia. Voisi yrittää järkeillä itsensä jatkossa kuiville tai tunteilla itsensä pihalle. Minä koen vahvasti, että tunteensa pitää käsitellä itse ja kertoa niistä asianosaisille. Ei tasan ole helppoa eikä aina tuota toivottua tulosta. On kuitenkin toisen osapuolen häpeä, jos tämä ei kykene käsittelemään rehellistä, aitoa ja avointa palautetta.
Moni sanoo, että on parempi olla sanomatta mitään, kun ei muut kuitenkaan ymmärrä. Jos ei koskaan sano mitään, ei varmasti tule ymmärretyksi. Tämä toimii molemmin päin, sekä antajana että vastaanottajana. Itse koen nykyisin olevani sosiaalisilta taidoiltani niin vahva, että se on ehkä suurin vahvuuteni. Ihmissuhteet eivät kuitenkaan ole yhden osapuolen määrittämiä, joten ylpistymiseen ei ole varaa. Valitettavasti joudun jatkuvasti pettymään siihen, miten vähän ihmiset miettivät tekojensa vaikutuksia. Itse voin vain tehdä parhaani, etten alistuisi tai kovettuisi.
Jälleen sattuu sydämeen, polkuni on näköjään edelleen mäkinen ja usein risukkoinen. Ainakin jää tarinoita kerrottavaksi, jos Luoja suo. En suostu olemaan uhri enää enkä vain vaikene muiden toiveesta. Minulla on paljon annettavaa, mutta yksin en siihen pysty. Minun on mentävä sen uskoni varassa, joka tekee minusta heikon ja sellaisena vahvan. En selviä sen vuoksi mitä olen vaan siitä huolimatta.
Sano minua heikoksi niin kiitän ja haastan sinut näkemään saman totuuden itsessäsi. Sano minua vahvaksi niin pyrin tukemaan sinua samaan. Älä kuitenkaan pelleile kanssani ellemme molemmat ymmärrä laskevamme leikkiä. Jos loukkaan sinua, kerro se minulle jotta kehittyisin. Teen sinulle saman palveluksen. Suhtaudu minuun alentuvasti tai välinpitämättömästi, niin säälin sinua. Katso minua ylöspäin, niin olen kiitollinen ja nöyrä. Älä itke minulle tuskaasi, jos et halua ottaa siitä opiksesi. Pyydä anteeksi virheitäsi, ole iloinen onnistumisistasi ja kiitä avunantajia. Silloin saat arvostukseni, sillä minä pyrin samaan. Ymmärrän paljoa, mutta en epärehellisyyttä ja pelkuruutta.
