Espoohan on tunnetusti diplomi-insinöörien konsentroitumisaluetta. Niinpä olen minäkin kohta ollut espoolainen kohta kymmenen vuotta ja DI pian kolme vuotta. Äskettäin kävi siten, että sain vakipaikan kemianalan suuresta suomalaistaustaisesta yrityksestä. Vieläpä Espoosta. Kiitokset kaikille työnhaussa tavalla tai toisella avustaneille!
Tuntuu erittäin mainiolta, kun vihdoin lykästää työmarkkinoilla. Hiljattain tapahtunut työllistyminen tapahtui lopulta hieman yllättävästi, sillä en alunperin edes hakenut tehtävää, johon nyt päädyin. Reilu vuosi takaperin pääsin työvoimakoulutuskurssille, jossa käsiteltiin hieman myös kemikaaliturvallisuusasioita ja rekisteröintiä. Todellakin - taikasana REACH! Sain harjoittelupaikan keväällä 2010 suuresta suomalaisyrityksestä, ja viime syksy kului jo palkallisena kemikaalirekisteröinnin vääntäjänä. Tuo kokemus varmasti suurelta osin johti siihen, että sain nyt vakituista työtä vastaavien asioiden parista. Elämä yllättää niin pahassa kuin hyvässäkin.
Minua hieman korpeaa, kun ihmiset puhuvat palkkatyöstä itsestään selvänä asiana ja ruikuttavat jatkuvasti liian pienistä kompensaatioista. Eivät toki kaikki, mutta aivan liian monet. Itse haluan nyt päästä käsiksi uuteen työhön, jossa toivottavasti on haasteita ja palkitsevuutta muutenkin kuin palkkapäivänä. Työ on erittäin tärkeää, siitä voi kysyä mielipidettä vaikkapa arabimaiden työttömältä nuorisolta, mutta se ei tietenkään saa olla koko elämän sisältö. Haluan tehdä työni hyvin, en mielistelyn kautta kuitenkaan, ja pyrin aina oppimaan uutta itsestäni, tehtävistäni ja kulloisestakin sosiaalisesta yhteisöstä. Saa nähdä, sukeutuuko näistä kemikaaliturvallisuusasioista minulle jonkinmoinen akateemisen toimistoapinan leipäpuu...
Viimeisin työnhakuprosessini päättyi siis onnellisesti. Läpi oli käytävä haastattelu puhelimessa sekä englanniksi, psykologin testit ja yllättävä tehtävä viimeisellä haastattelukierroksella. Suurin ongelma koko prosessissa oli lopulta selvittää viimeinen testi- ja haastattelupäivä kunniallisesti flunssan kourissa toikkaroidessa. Tuolloin psykologin kanssa käymäni keskustelu oli paras pitkään aikaan ja ehdottomasti paras kyseisen ammattikunnan edustajien kanssa tähän saakka. Minä kun olen aikanani jo useampaan otteeseen psykologien kanssa haastanut. Avoimuus ja rehellisyys voivat sittenkin johtaa onnistumiseen, vaikka muita oppeja suuresti suositaankin!
Takaisin tulevaisuuden näkymiin. Mitä vaaditaan, jotta espoolainen unelma toteutuisi? Voin merkata jo DI-tutkinnon ja alan työpaikan kohdalle ruksin. Jos en olisi perusluonteeltani varovainen kaveri, voisin juosta pankkiin ja alkaa katsastamaan asuntoja. Tietysti voisin ostaa päräyttää uuden auton, mutta ensin pitäisi vihdoin ajaa se ajokortti. Voisi hankkia koirankin, mutta sehän olisi kenties surullista ilman sopivaa perhettä. Golfharrastus on jo olemassa eli siitä tulee pientä bonusta. Vielä on siis tekemistä jäljellä ennen kuin omakotitalo Mankkaalla ja uutuuttaan kiiltelevä farmari-Volvo on hallussa (vekseliä vastaan).
Jotain kuitenkin puuttuu. Aivan oikein, se perhe! Sellainen hyvä perhe, esittelykelpoinenkin, ehkä jopa Lassie-standardin mukainen. Jotta perheeseen päästäisiin, pitäisi löytää parempi puoliskonsa, siihen on viimein leikkimielisesti alettu hieman patistella. Ehkä pitäisi luonnostella vonkatekstiä, jotta saisi aika vonkaleen. Yksinäinen mies kun ei saa vieläkään adoptoida lasta. Kokeillaanpa seuraavaa:
Sinä valioyksilö (arlaingmankin kelpaa)! Onko pitkä parempi kuin lyhyt? Entä hauska verrattuna tylsään? Nyt olisi saatavilla velaton vaihtoehto - toki osansa on tälläkin yksilöllä valtionvelasta. Puhuu kielillä vaikkei olekaan helluntailainen, puhuu todistetusti jopa tunteistaan. Rakastaa montaa asiaa enemmän kuin autoja tai tietokoneita. Lähes kolmeenkymppiin ehdittyään ei ole vielä ryhtynyt kasvattamaan omaa tai muidenkaan keskivartaloa. Hiuksistakaan ei ole vielä päässyt eroon.
Ei polta muuta kuin satunnaisesti päreensä - ekologista energiaa siis. Ei vaikuta viettävän kosteita iltoja ellei satu karkaamaan lenkille tai suihkuun tai kaatamaan teemukia syliinsä. Sikailee vain mielikuvituksessaan. Ruoanlaittotaidot ulottuvat pakastepitsan paistamista pidemmälle. Haluaa silikoninsa mieluiten tiivisteissä. Tulee hyvin toimeen potentiaalisten anoppikokelaiden kanssa vaan ei heitä kuvioihin mitään dustinhoffmaneita. Ei näytä miesmallilta eikä jatkuvasti kaapin paikkaa eli ei siis vaadi ainaista valvontaa eikä myöskään palvontaa. Ei menestyisi rumuuskilpailuissakaan.
Lopuksi vielä yksilömme strategiset mitat: painoindeksi jo huomattavasti ikää pienempi, älykkyysosamäärä nokittaa edelliset selkeästi, kuukausipalkka puolestaan on eri kertalukua kuin ÄO.
Jos siis kiinnostuit, niin varaa oma näyttöaikasi. Parhaita ei aina viedä ensiksi vaan markkinoiduimmat! Jos muuten kuulostaa liian hyvältä, kannattaa yksilömme pakottaa laulamaan. Ei kuulosta enää sen jälkeen.
Noin. Ehkä jätänkin nuo markkinointipuheet hetkeksi hautumaan tai hautuumaalle. Nyt on suoritettava sisäänajo uusiin töihin. Taitaisi olla edellä kursivoitu turhan erilaista jopa espoolaisen unelman tavoittelijalle. Eihän siinä ole selkeitä, konkreettisiä faktojakaan.
Huumoria en jätä, ja unelmani määritän itse. Nyt minulla on vihdoin mahdollisuus ottaa toiveitani jäistä ja antaa takaisin heille, jotka ovat minua heikkoina aikoina auttaneet.
