Television parasta ruokaan liittyvää ohjelma-antia kannattaa katsella JIM-kanavalta sunnuntaisin iltakahdeksalta. Tosin ei kannata odottaa vakavaa asiaohjelmaa tai rivakkaa kilpailuformaattia.
Herra Bourdain seikkaili uusimmassa No Reservations -jaksossaan Hudson-joen laaksossa eli lähes kotikulmillaan. Reissuun sisältyi tällä erää muun muassa kelluva hodarikoju, makkaraa puolalaistyyliin (oikeasti - tämä ei ole vihjailua), paluu opiskeluaikojen vanhaan opinahjoon ja kauhan varteen, hämärähköä viinaa, kello neljän tee viktoriaanisen ajan massiivisessa hotellikompleksissa ei minkään keskellä, rankkaa tylytystä alakoululaiselta ja lopuksi vielä lounastamista Bill Murrayn kanssa. Yksi parhaista jaksoista kyseisessä sarjassa - ainakin paras uusimmalla kaudella (en tiedä monesko vaan katson silti).
Uusin Suomessa nähtävä No Reservations -kausi alkoi pari viikkoa sitten. Keskeltä Panaman viidakkoa. Valtavan kokaiinirovion vierestä. Rynnäkkökiväärien varjosta. Vanheneviin huippumalleihin liittyvän viittauksen saattamana. Tavanomaiset ruokaohjelmat eivät sisällä tuollaista outoa, humoristista, rujon todellisuuden ilmentyviä peilaavaa ulottuvuutta. Tällainen tyyli alkaa sopia minulle, entiselle normaaliuden muottiin ahdetulle pyhäkoulupojalle mainiosti. Jos uusin jakso jäi näkemättä, voi sen katsastaa vaikkapa Nelosen Ruutu-palvelusta viikon sisään. Ehdottomasti katsomisen arvoinen kokemus.
***
Olen itsekin hiljan harrastanut hieman ravintoloita ja pubeja, mikä ei ole ollut minulle lainkaan tyypillistä. Kävin tekemässä opetuskeikkaa Joensuussa, itselleni aiemmin täysin vieraassa kaupungissa. No, työt olivat iltaisin. Päivisin annoin siis itselleni aikaa käydä syömässä ja juomassa kaupungilla.
Joensuun tarjonta on tietysti melko rajattua, mutta minähän en ole kaikkea vielä kokeillut enkä muutoinkaan turhan valikoiva. Huomasin ajattelevani varsin paljon sitä, mitä milloinkin söisin ja joisin. Joka kerta eri paikkaan, sillä eihän niitä kokemuksia muuten kerry! En rupea kuvailemaan annoksia tai arvostelemaan paikkoja, sillä en harrastanut mitään fine diningia. Joka tapauksessa reipas kävely raikkaassa pakkasilmassa yhdistettynä mausteiseen ruokaan, pubissa nautittuun stouttiin tai vehnäolueeseen ja munkkikahvit kauppahallissa ovat rentouttavaa. Varsinkin silloin, kun yleensä laittaa ruokansa itse.
Yksinäinen sompailu vieraassa kaupungissa tuo väistämättä mieleen kaupparatsut ja pubeissa notkuvat kirjailijan arkkityypit. Ruokailu yhdistettynä vain tilauksiin liittyvään small talkiin ja juomien siemailu ainoastaan päivälehti kaverina on tosin pirun paljon tylsempää kuin hyvässä seurassa. Siinä tosin oli jotakin huvittavaa, kun arkisena iltapäivänä joensuulaisessa sporttipubissa tuli joka ruudusta Canal+:n purjehdusohjelmaa. Ei juuri katsojia houkutellut.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sopivassa tilanteessa yksinäistä tarkkailua ruuan ja juoman parissa, vaikka toki itsekin mieluummin nautin molemmista hyvässä seurassa. Jatkuva kiire tuhoaa luovuuden ja laiskuus kävelytaidon sekä ruokahalun.
***
Nyt on aika vaihtaa turinat erääseen toiseen tärkeään asiaan, golfin reikäpelin mestaruuskisojen seurantaan. Jos muuten mielestänne vain tylsimykset pelaavat golfia, niin silloin taitaa edellä mainittu Bill Murraykin olla juuri sitä. Kyseinen herra muuten saavutti juuri golfuransa suurimman voiton, Pebble Beach Pro-Amin voiton amatöörisarjassa. Tapojansa mukaan Bill tarjoili katsojille hupia myös kentällä. Onhan Murray toki näytellyt uransa varrella myös murmeleita pakkomielteisesti metsästävää kenttämestaria Caddyshack-rainassa.
Huumori, hyvä ruoka ja juoma sekä golf. My kind a guy.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
tiistai 22. helmikuuta 2011
Sano se lyhyesti - osa kaksi
Blogi on taas vajonnut väsyneeseen tilaan. Ei se Super Bowl -yöstä toipunut sentään kahta viikkoa vienyt vaan ainoastaan kaksi päivää. No, joka tapauksessa on jo korkea aika sanoa taas vaihteeksi se lyhyesti. Sutkausten maailmaan...
Jos väität ettei sinulla ole heikkouksia, olet juuri paljastunut yhden varsin merkittävän heikkouden.
Kaikki arvostelun yläpuolelle asetettu on väärää auktoriteettia - usein jopa väärää jumaluutta. Aito ja oikea auktoriteetti kestää kritiikin, itse asiassa tarviikin sitä.
Tosi Jumala kestää arvostelun, ihmisillä sen sijaan on vaikeampaa.
You have really captured the essence of fine dining when you are eating your tickets.
"Ura on niitä varten, jotka eivät osaa suunnistaa", sanoi entinen mies erämaahan suksiessaan ja jatkoi, "kaupunkilaiset ne vasta hukassa ovatkin, kun tarvitsevat uraputkia."
Ei maailmassa työstä puutetta ole vaan työn ja sen tuottaman palkkion oikeudenmukaisesta jakamisesta.
"Usko, Toivo ja Rakkaus. Kaksi kolmesta on läsnä tässä avioliitossa, molemmat niistä poikia", tuumi entinen mies, kun jääkylmässä makuuhuoneessa patteria korjasi.
If you choke to death by corn flakes you've become the newest victim of cereal killers.
For all you in the search of perfect companions: look no further, you ain't gonna find such thing.
Täydellisyys näyttäytyy vain hetkittäin ja silloinkin niille, jotka osaavat katsoa tarkasti ympärilleen. Se ei ole pysyvää ainakaan tässä maailmassa.
Oliko tässä mitään järkeä? Ehkä oli, kenties ei. Joskus on edes yritettävä sanoa se lyhyesti. Pitkä viesti kun harvoin menee perille. Toisekseen on hauska väännellä värssyjä menneiden sukupolvien sanontojen pohjalta.
Onneksi on vaalivuosi, kaikki muuttuu paremmaksi. Jos uskoo kovasti [insert party]...
Jos väität ettei sinulla ole heikkouksia, olet juuri paljastunut yhden varsin merkittävän heikkouden.
Kaikki arvostelun yläpuolelle asetettu on väärää auktoriteettia - usein jopa väärää jumaluutta. Aito ja oikea auktoriteetti kestää kritiikin, itse asiassa tarviikin sitä.
Tosi Jumala kestää arvostelun, ihmisillä sen sijaan on vaikeampaa.
You have really captured the essence of fine dining when you are eating your tickets.
"Ura on niitä varten, jotka eivät osaa suunnistaa", sanoi entinen mies erämaahan suksiessaan ja jatkoi, "kaupunkilaiset ne vasta hukassa ovatkin, kun tarvitsevat uraputkia."
Ei maailmassa työstä puutetta ole vaan työn ja sen tuottaman palkkion oikeudenmukaisesta jakamisesta.
"Usko, Toivo ja Rakkaus. Kaksi kolmesta on läsnä tässä avioliitossa, molemmat niistä poikia", tuumi entinen mies, kun jääkylmässä makuuhuoneessa patteria korjasi.
If you choke to death by corn flakes you've become the newest victim of cereal killers.
For all you in the search of perfect companions: look no further, you ain't gonna find such thing.
Täydellisyys näyttäytyy vain hetkittäin ja silloinkin niille, jotka osaavat katsoa tarkasti ympärilleen. Se ei ole pysyvää ainakaan tässä maailmassa.
Oliko tässä mitään järkeä? Ehkä oli, kenties ei. Joskus on edes yritettävä sanoa se lyhyesti. Pitkä viesti kun harvoin menee perille. Toisekseen on hauska väännellä värssyjä menneiden sukupolvien sanontojen pohjalta.
Onneksi on vaalivuosi, kaikki muuttuu paremmaksi. Jos uskoo kovasti [insert party]...
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Mahtavan Pöllön yö
Ensi yönä on valvottava, koska koittaa SuperbOwl eli Super Bowl XLV.
Itse olen vasta viime vuosina löytänyt amerikkalaisen jalkapallon huipputapahtuman pariin. Laji ei tosiaan ole pelkästään isojen ja rumien miesten painia keinonurmella vaan urheilun ystävälle hyvä lisä lajipakettiin. Kiitos Nelosen Pro-kanaville vapaasta näkyvyydestä tänä viikonloppuna ja Pro2-kanavan osalta koko alkuvuodesta. Nyt on ollut oiva mahdollisuus opiskella hieman USA:n todellisen valtalajin sisältöä.
En lähde arvailemaan vajeine tietämyksineni ottelun tulosta. Sympatiani taitavat kuitenkin olla Green Bay Packersin puolella, sillä Pittsburgh Steelers lienee asiantuntijoiden veikkauksissa enimmäkseen lievä ennakkosuosikki. I will go with underdogs as typical for me.
Hyvänä syynä katsoa ensi yön ottelu on myös se ikävä tosiasia, että tuleva NFL-kausi on ilmeisen lähellä peruuntua työsulun takia. On siis hyvin mahdollista, että seuraava virallinen NFL-ottelu pelataan vasta syksyllä 2012. Sitä ei tietysti toivota.
Tulevana yönä penkkiurheillaan teemaoluiden ja itse väsättyjen herkkujen parissa. Menoa hieman rauhoittaa seuraavana päivänä alkava opetuskeikka Joensuuhun, mutta pienoinen väsymyshän tuo oman lisänsä opetukselliseen antiin luovuuden osalta.
Super Bowl XLV:ssä on yksi selkeä vika: puoliaikashow'n pääesiintyjä on poppoo nimeltä Black Eyed Peas. Ei uppoa meikäläiseen. I got a feeling tonight's half time show is gonna piss me off.
Itse olen vasta viime vuosina löytänyt amerikkalaisen jalkapallon huipputapahtuman pariin. Laji ei tosiaan ole pelkästään isojen ja rumien miesten painia keinonurmella vaan urheilun ystävälle hyvä lisä lajipakettiin. Kiitos Nelosen Pro-kanaville vapaasta näkyvyydestä tänä viikonloppuna ja Pro2-kanavan osalta koko alkuvuodesta. Nyt on ollut oiva mahdollisuus opiskella hieman USA:n todellisen valtalajin sisältöä.
En lähde arvailemaan vajeine tietämyksineni ottelun tulosta. Sympatiani taitavat kuitenkin olla Green Bay Packersin puolella, sillä Pittsburgh Steelers lienee asiantuntijoiden veikkauksissa enimmäkseen lievä ennakkosuosikki. I will go with underdogs as typical for me.
Hyvänä syynä katsoa ensi yön ottelu on myös se ikävä tosiasia, että tuleva NFL-kausi on ilmeisen lähellä peruuntua työsulun takia. On siis hyvin mahdollista, että seuraava virallinen NFL-ottelu pelataan vasta syksyllä 2012. Sitä ei tietysti toivota.
Tulevana yönä penkkiurheillaan teemaoluiden ja itse väsättyjen herkkujen parissa. Menoa hieman rauhoittaa seuraavana päivänä alkava opetuskeikka Joensuuhun, mutta pienoinen väsymyshän tuo oman lisänsä opetukselliseen antiin luovuuden osalta.
Super Bowl XLV:ssä on yksi selkeä vika: puoliaikashow'n pääesiintyjä on poppoo nimeltä Black Eyed Peas. Ei uppoa meikäläiseen. I got a feeling tonight's half time show is gonna piss me off.
tiistai 1. helmikuuta 2011
Ideoita villitykseen
Löysin hiljattain kirjastosta mielenkiintoisen golfaiheisen kirjan nimeltään A Course Called Ireland, jonka on kirjoittanut heppu nimeltä Tom Coyne. Amerikkalainen tietysti, irlantilaiset sukujuuret luonnollisesti. Kirja on kertomus kaverin reissusta ympäri Irlannin rannikkoa linksiltä (siis merenrannalla, dyynien lomassa sijaitseva perinteinen golfkenttä) toiselle, Bed & Breakfastista seuraavaan ja, Irlannissa kun ollaan, pubista toiseen ynnä kolmanteen. Siis hieno golfintoilijan superloma lamaa edeltävässä Irlannissa. No, tavallaan kyllä vaan toisaalta ei.
Matkan ja siten kirjan ideana on siis kiertää Irlanti, siis se saari, golfpalloja hukaten (tätä ei yritetä vaan se tapahtuu) ja tuoppeja kumoten. Juju on siinä, että koko reissu suoritetaan kävellen paikasta toiseen. Siis Claresta Mayoon, Donegaliin ja niin edelleen, kunnes palataan takaisin Atlantin ääreen saaren länsirannikolle. Hölmöä hommaahan moinen useimpien mielestä on, joten siitä irtoaa kenties mainiota tarinaa. Golfia luksuskohteissa tai lampaanpaskan keskellä erikoisilla paikalliskentillä, irlantilaista vieraanvaraisuutta ja historiallisia näkökulmia seutuun, hiertyneitä jalkoja ja vaaratilanteita teiden varsilla, pubifilosofiaakin. Paljon sellaista tavaraa kiinnostavasti kirjoitettuna, joka kiinnostaa meikäläistä. Olenhan outo ajatuksen kulkureittien osalta, jos normijampalta tai peruspirreltä kysytään.
Ikä ei tule ilman kriisejä ja minullakin alkaa vähitellen koittaa ne ajat, jolloin pitäisi koko täyskymmenten aiheuttamaa villitystä. Ehkä tuollainen rajun railakas irtiotto ei ole vielä ajankohtainen aivan lähimpinä vuosina, mutta jotakin vastaavaa hullutusta täytyy aivosopukoissa hautoa. Olenhan kasvanut tiukasti golfin pariin neliväyläisellä parkolmosella, joka sijaitsi hevoshaan vieressä. Kentällä puskettiin tietysti polkupyörällä isäukon peesissä kesä toisensa jälkeen. Taustasta varmaankin johtuu, että minua kiinnostavat juuri syrjäiset golfkenttien helmet ja erikoinen vaan lämmin paikallistunnelma.
Minua tuntevat tietävät toki kykyni kävellä rivakasti ja ehdottaa arkisia marsseja siellä, missä tavallinen suomalainen vetäytyy autoon. Toki en ole mikään ultravaeltaja, mutta kävely on minulle luontaisin tapa liikkua ja oiva keino selvitellä ajatuksia sekä motivoitua elämässä eteenpäin. Historiasta ja maantieteestä olen ollut kiinnostunut jo melko pienestä pojasta saakka. Viime vuosina olen myös löytänyt hiljalleen olutkulttuurin pitkän polun alkumetreille. Lisäksi haastan mielelläni erilaisten ihmisten kanssa juttua ja etsin komiikkaa mistä tahansa elämän osasesta. On siis hienoa huomata, että näitä avuja voi käyttää mahtavien ja epätodennäköisten reissujen toteuttamiseen. Jotkut ovat ilmeisesti jo tehneet niin.
Mitä tahansa kiinnostuksen kohdetta voi käyttää syynä kunnon vaellukselle. Täytyy itsekin kehitellä erilaisia ideoita, jotta jonakin päivänä voin suunnata omannäköiselle taipaleelle arjesta ulos ja takaisin. Minua ei valmismatkat Espanjaan tai Thaimaaseen jaksa hirveästi houkuttaa. Mitä Irlantiin tulee, niin se on Skotlannin ohella toinen ehdoton golffarin pyhiinvaelluskohde. Minullakin sattuu olemaan irkkukliseisiin sopivaa punaista väriä päässä, vaikka ei siellä kolkalla mitään sukua tietysti olekaan.
Erityiskiitos vielä Helmetiin, että siellä on muutakin golfkirjallisuutta kuin niitä iänikuisia pelaa paremmin -oppaita. Valmista ei saa koskaan, joten on opittava nauttimaan matkasta.
Matkan ja siten kirjan ideana on siis kiertää Irlanti, siis se saari, golfpalloja hukaten (tätä ei yritetä vaan se tapahtuu) ja tuoppeja kumoten. Juju on siinä, että koko reissu suoritetaan kävellen paikasta toiseen. Siis Claresta Mayoon, Donegaliin ja niin edelleen, kunnes palataan takaisin Atlantin ääreen saaren länsirannikolle. Hölmöä hommaahan moinen useimpien mielestä on, joten siitä irtoaa kenties mainiota tarinaa. Golfia luksuskohteissa tai lampaanpaskan keskellä erikoisilla paikalliskentillä, irlantilaista vieraanvaraisuutta ja historiallisia näkökulmia seutuun, hiertyneitä jalkoja ja vaaratilanteita teiden varsilla, pubifilosofiaakin. Paljon sellaista tavaraa kiinnostavasti kirjoitettuna, joka kiinnostaa meikäläistä. Olenhan outo ajatuksen kulkureittien osalta, jos normijampalta tai peruspirreltä kysytään.
Ikä ei tule ilman kriisejä ja minullakin alkaa vähitellen koittaa ne ajat, jolloin pitäisi koko täyskymmenten aiheuttamaa villitystä. Ehkä tuollainen rajun railakas irtiotto ei ole vielä ajankohtainen aivan lähimpinä vuosina, mutta jotakin vastaavaa hullutusta täytyy aivosopukoissa hautoa. Olenhan kasvanut tiukasti golfin pariin neliväyläisellä parkolmosella, joka sijaitsi hevoshaan vieressä. Kentällä puskettiin tietysti polkupyörällä isäukon peesissä kesä toisensa jälkeen. Taustasta varmaankin johtuu, että minua kiinnostavat juuri syrjäiset golfkenttien helmet ja erikoinen vaan lämmin paikallistunnelma.
Minua tuntevat tietävät toki kykyni kävellä rivakasti ja ehdottaa arkisia marsseja siellä, missä tavallinen suomalainen vetäytyy autoon. Toki en ole mikään ultravaeltaja, mutta kävely on minulle luontaisin tapa liikkua ja oiva keino selvitellä ajatuksia sekä motivoitua elämässä eteenpäin. Historiasta ja maantieteestä olen ollut kiinnostunut jo melko pienestä pojasta saakka. Viime vuosina olen myös löytänyt hiljalleen olutkulttuurin pitkän polun alkumetreille. Lisäksi haastan mielelläni erilaisten ihmisten kanssa juttua ja etsin komiikkaa mistä tahansa elämän osasesta. On siis hienoa huomata, että näitä avuja voi käyttää mahtavien ja epätodennäköisten reissujen toteuttamiseen. Jotkut ovat ilmeisesti jo tehneet niin.
Mitä tahansa kiinnostuksen kohdetta voi käyttää syynä kunnon vaellukselle. Täytyy itsekin kehitellä erilaisia ideoita, jotta jonakin päivänä voin suunnata omannäköiselle taipaleelle arjesta ulos ja takaisin. Minua ei valmismatkat Espanjaan tai Thaimaaseen jaksa hirveästi houkuttaa. Mitä Irlantiin tulee, niin se on Skotlannin ohella toinen ehdoton golffarin pyhiinvaelluskohde. Minullakin sattuu olemaan irkkukliseisiin sopivaa punaista väriä päässä, vaikka ei siellä kolkalla mitään sukua tietysti olekaan.
Erityiskiitos vielä Helmetiin, että siellä on muutakin golfkirjallisuutta kuin niitä iänikuisia pelaa paremmin -oppaita. Valmista ei saa koskaan, joten on opittava nauttimaan matkasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)