Otsikko voisi tarkoittaa mitä tahansa, joten repikää siitä samaistumiskohteita. Kenties olette törmänneet tilanteeseen, jossa keksitte itsellenne oivan harrastuksen. Ette kuitenkaan pysty järjestämään itsellenne tarpeeksi hyviä harrastusmahdollisuuksia syystä tai toisesta. Voisitte kenties lopettaa aloittamanne harrastuksen, mutta olette jääneet siihen sen verran koukkuun, että ette vain voi lopettaa. Voisitte tietysti olla tyytyväisiä siihen, että voitte edes joskus harjoittaa kyseistä harrastusta. Toisaalta haluatte kehittyä harrastuksessanne ettekä tahdo muutenkaan tyytyä elämässänne asenteeseen, jossa asiat hoidetaan vähän sinne päin. Onpas pirun kimuranttia!
Minua sattuu keljuttamaan aivan kohtuullisen suhteellisen kookkaasti, etten ole voinut yli kymmeneen vuoteen panostaa läheskään haluamallani tavalla kiinnostavimpaan harrastukseeni. Siis golfiin. Olisin lopettanut lajin jo ajat sitten, jos kyse olisi habituksen pönkittämisestä, hienoilla välineillä prameilusta, sukurasitteesta, kivasta ja helposta harrastuksesta, huomion hakemisesta tai jostakin muusta korkeintaan sekundäärisesta motiivista. En olisi mitenkään viitsinyt ajaa polkupyörällä mailat matkassa satoja tunteja golfkentälle, jos en todella olisi löytänyt minua innostavaa harrastusta. Juniorina läiskin palloa ukkojen seurassa, kun ei ollut muita nuoria peliseuraksi. Moniko lapsi jaksaa moista missään harrastuksessa?
Taannoin vuosituhannen vaihteessa olin itsekin mukana kotikenttäni talkoissa. Samaista peliareenaa hoidin myös niin pienellä palkalla, että useimmat suomalaiset eivät sillä rahalla nostaisi persettään sohvaltaan. Sattui olemaan väärä sukunimi syrjäseudulla, niin en paremmille palkoilla 'oikeissa' töissä päässyt... Vuosien saatossa olen myös lueskellut golfin historiaa ja kenttäarkkitehtuurin ulottuvuuksia, seurannut kilpailuja, osallistunut klubikisoihin - usein huonoin tuloksin, auttanut aloittelijoita, puhunut golfin hyvistä puolista ennakkoluuloisille ja kiinnostuneille sekä paljon muutakin. Valitettavasti en kuitenkaan taida olla hyvä golffari, kun en ole voinut kantaa rahaa klubeille, välinevalmistajille, matkanjärjestäjille sun muille golfbisneksen toimijoille. Toistaiseksi - opiskelijalla/työttömällä ei irtorahaa liiemmin ole. Onneksi sentään isäukko on subventoinut jonkin verran pelaamista entisillä kotikulmilla.
Siksipä tässä avaudun, että eräät lajiliiton työryhmän ehdotukset rajaavat minutkin sitoutumattomaksi golffariksi. Siis hylkiöksi, joka ilmaantuu jostakin riistämään, ryöstämään ja tuhoamaan golfosakeyhtiöiden paratiiseja. En aio pakon edessä ostaa kallista golfosaketta tai pelioikeutta mistä tahansa yhtiöstä, jos en ehdi pelata riittävästi. On järjetöntä sitoutua johonkin golfseuraan, jos ei anneta mahdollisuutta sitoutua edes työelämään ynnä osaamista ja työhaluja vastaavaan tulotasoon. Miksi sitoisin itseni vähillä rahoillani johonkin klubiin, jonka lähiseudulla en edes vuoden päästä välttämättä asu? Vakaa aikeeni on kuitenkin löytää itselleni sopiva golfyhteisö, kun elämäntilanteeni on sopivan asettunut.
Toisekseen avaudun siksikin, että minua vituttaa vinkeästi pelata heikkoa golfia, kun tiedän pystyväni paljon parempaan. Teknisesti vaikeaa lajia on kuitenkin mahdotonta hallita edes auttavasti ilman riittävää harjoittelua. Sapettaa jo kylliksi vähäiset pelimahdollisuudet ja pysähtynyt kehitys, ei siihen tarvita vielä erilaisia väkinäisiä pakkomaksuja ja asenteellista syyllistämistä. Nyt olen tilanteessa, jossa alan olla kypsä tekemään golfin kannalta pakollisimman suuren hankinnan. Siis autokouluun ja koslan hankintaan on mentävä, golfkentille ei muutoin järkevästi pääse. Pyörällä puskeminen ei onnistu yleensä ja kaverin kyydissä olet kaverin aikataulussa. Lisäksi en todellakaan halua jumittaa yhdellä kentällä, vaikka liiton mahakkaat veijarit mitä sanoisivat. Jos muuten pidätte yksityisautoilua automaattisena kansalaisvelvollisuutena ja -oikeutena, voi henkilökohtainen viherpesunne olla hieman hataralla pohjalla. Samanarvoisia ne ovat autokortittomat kansalaisetkin, eikös sen kerro jo suvaitsevaisuusaatekin.
Eipä päästy puusta pitkälle, mutta tulipa ähistyä, puhistua, puhkuttua turhautumista tekstin muotoon omissa nimissä. Aion pelata golfia jatkossakin, vaikka heittäisivät herrat aatteellisessa kapeakatseisuudessaan millaisia esteitä eteeni. En tyydy satunnaiseen läiskimiseen ja ihan kiva -asenteeseen, vaikka moni sellaiseen kehottaakin. Turha on tulla minulle jankuttamaan lyhyistä lyönneistä, vanhoista välineistä tai golfin elitistisyydestä, jos ei kantti kestä tiukkoja vastauksia. Eipä lohduta lainkaan myöskään typerät puheet siitä, kuinka voin sitten joskus eläkkeellä pelata sieluni kyllyydestä. Surkea on se perusta, jolla nuorta intoa kahlehditaan kulloisenkin hetken iäkkäämpien tulevaisuusnäkemyksiin.
Harrastuksen pitäisi kuitenkin olla mielekästä ja virkistävää. Täytyypä minunkin siis opetella hallitsemaan hermoni kentällä paremmin sekä etsimään itselleni sopivaa peliseuraa ja -paikkaa. Golf on minulle tärkeä harrastus ja sellaisena myös pysyköön. Vapaa-aikaan pätee yleisesti seuraava lausahdus, johon tämän lätinävärssyn päätän:
When you bring business to pleasure, you often lose the pleasure.
