Naisten perässä maakuntaan

Setä kävi tässä hiljattain elämänsä ensimmäisillä pikadeiteillä. Se ei kai virallisesti tarkoita välitöntä torjuntaa, vaikka mikäs sen pikaisempaa olisi. Reissu sisäsuomalaiseen maakuntakeskukseen, historialliseen miljööseen, kotimaisen musiikin kehtoon, lätkäkaupunkiin ei tosin ihan saletisti natsannut. Huonona ennusmerkkinä olisi voinut pitää vaikka sitä, että pikavuoro hyytyi ylikuumettuaan matkan varrelle. Olisi pitänyt edes kiertää Forssan kautta, että ostettu lottokuponki olisi voinut tehdä sedästä muutoinkin kuin mielikuvituksen kautta rikkaan.

Missään asiassa ei kehitytä hyväksi ilman harjoitusta. Niinpä setä lämmitteli iltaa varten ikäneidon seurassa eli kävi lounaalla kummitätinsä kanssa. Tosin tuo harjoite oli lähinnä pitkäkestoista keskustelua eikä pikarypistys kärsimättömien neitosten parissa. Kannattaa muuten yhdistää erilaisia tavoitteita samaan reissuun niin ei jää helposti täysin tyhjää arpaa kouraan.

Sanovat, että kristillisissä piireissä on nuoria naisia ylen määrin miehiin verrattuna. Ei ollut tuona iltana ainakaan. Huoltosuhde oli kuten maakunnissa tuppaa olemaan: miehiä vähintään tuplasti naisiin verrattuna, siis nuoria - vanhuus muuttaa sitten aikanaan tuon suhteen päälaelleen. Ilta meni vähän kuin musical chairs, ja isäntiä pyöritettiin ympäri huonetta. Tyhjä rasti osui usein kohdalle, mutta sinänsä on miesten hyvä harjoitella parisuhteen hiljaisuutta tyhjää tuolia vastapäätä.

Mitäs sitten tehdään, kun pikadeitti hiljaisuuden retriitiksi muuttuu? Varsin nopeastihan sen yleensä huomaa, tuleeko kommunikaatiosta mitään luontevasti. Aina voi toki viritellä keskustelua asiasta jos toisestakin, kun on ihmisistä kiinnostunut. Niin epätoivoinen tai teeskenteleväinen ei kuitenkaan pidä olla, että lähtisi toimimaan tuntemuksiaan vastaan, leikkimään ihmissuhteilla tai loukkaamaan ymmärtämättömyyttään ketään. Kaikkia meitä viehättää jotkin asiat ja toiset eivät puolestaan lainkaan. Väkisin ei kannata yrittää, eikä pitkiä vaatimuslistoja ole järkevää laatia. Seurauksena on silloin vain pettymyksiä.

Setä ei oikein ole perinteisen iskemisen kannalla. Alkuun se on mukamas coolia, mutta pikaisesti parisuhdeväkivallaksi muuttuu koko touhu. Liha ja alkoholi sopivat toki hyvin yhteen aterialla vaan ei parisuhteen rakentamisessa. Setä ei olisi kuitenkaan oma itsensä, jos se ei olisi leikitellyt niin sanottujen iskurepliikkien kustannuksella. Päätetään siis siihen, mistä moni baarissa notkuja yrittää alkuun päästä. Iskureplamenu.

Alkuun klassikko:
Käytsä usein täällä? Tylsää ellei tätä käytä jossakin epäsovinnaisessa tilanteessa. Kokeilkaapa vaikka työkaveriin, jumittuneessa hississä tai eksyttyänne väärään vessaan.

Silmiin voi aina katsahtaa:
Kun katson suuriin silmiisi, on minun pakko kysyä: mitä teit isoäidille?

Enkeleitä, onko heitä:
En tiennytkään, että kaltaisesi bisnesenkelit lentävät näin alhaalla.

Remember the protection:
Lähtiskös neiti ulos, jos nyt tulis palohälytys?

Terminaattori:
If you want to live, come with me. Tosi huono, tarjoillaan kökön feikkiaksentin kera. Kun on tarpeeksi huono, voi olla itse asiassa jopa hyvä.

Lionel Ritchie:
(hiljaisuus) Hello, is it me you are looking for? Tarjoillaan luonnollisesti vain puhelimitse ja joten kuten laulua tapaillen.

Matkalla tapahtuu:
Taitaa neidillä olla sama matka? Kokeilla voi vaikka lentokoneessa tai seuramatkalla. Jälleen tylsä ilman sopivaa kontekstia.

Loppuun brutaali pläjäys, joka sopii vain varsin vaativaan makuun:
Saako neidin saattaa siunattuun tilaan? Soveltuu hetkeen, jossa ollaan menossa kirkkoon, kappeliin tai muuhun vastaavaan - niin, siunattuun tilaan. Voi tosin olla, että saatille on turha jatkossa yrittää...

Näissä merkeissä. Elämä on niin vakava asia, että ei siihen voi täysin tosissaan suhtautua. Ei huolta, sanat ja merkitykset ne vääntyvät jatkossakin!

Pää on taas auki

Ei, en ole saanut nakkikioskilla turpaan - suurin syy siihen on se, etten ole käynyt nakkikioskeilla. En ole myöskään kolhinut päätäni hiljattain vaikkapa lamppuun tai oven karmiin. Niin on toki joskus hujopille käynyt.

Golfkauteni on virallisesti avattu täysimittaisella kentällä, Itä-Uusimaan tuulessa eilen. Ei ollut mikään liian hehkeä aloitus, rapiat sata lyöntiä ja vaivaiset 25 pistettä. Toki voisin selitellä syyksi keväistä kenttää ja hitaita, pomppuisia viheriöitä, jotka toki olivat jo vihreitä. Syynä voisi olla myös kova puuskittainen tuuli, joka toisaalla vaikeutti ja toisaalla avitti pelaamista. Myös uudet välineet kävisivät tekosyystä tyrimiseen. Samaten uudet kalossit, jotka mukavasti synnyttivät sormenpään kokoisen rakon kantapäähän. Sisäänajo harjoitteluhallissa ei sisällä kävelyä, mutta kymmenen kilometrin marssi välineet selässä epäsopivien sukkien ryydittämänä tekee reippaasta nuoresta miehestä vaivalloisen vaappujan.

Panostakaa ihmiset laadukkaisiin sukkiin, älkää suinkaan rakkolaastareihin!

Suurin syy epätasaisuuteen on kuitenkin yhä edelleen harjoittelun vähäisyys. Golf vaatii motorisesti ja paljolti myös henkisesti niin monipuolisia asioita, että niitä ei treenaamatta saa kuntoon. Sama pätee tosin valtaosaan ihmismielen ja -kehon harjoitteista. Yksi golfin koukuttavista tekijöistä taitaa perustua siihen, että tavallinen tallaajakin saa jopa heikolla kierroksella aikaan muutaman sellaisen lyönnin, joita isot pojat telkkarissa suorittavat solkenaan. Niin alkoi minunkin kauteni eilen. Paljon surkeaa räpellystä, varovaisia tuuppauksia ja ahnehtimista ongelmiin. Muutama maukas onnistuminen ja yksi mahtava birdie.

Päivän myönteistä antia oli ulkoilun ohella kärsivällisyyden säilyttäminen, vaikka vajaa ravitsemustila, rakot jaloissa, puuskittainen tuuli, liiat odotukset ja keväinen kenttä menoa hidastivatkin. Olen pilannut liian monta kierrosta siihen tavalliseen tyyliin eli huonosti pelattu väylä on upottanut koko veneen loppupäiväksi. Nyt on kuitenkin sellainen tuntuma, että ukolla alkaa olla eväät parempaan lähituntumassa. Uudet välineet osoittivat heti potentiaalinsa: taotuilla wedgeillä svingaaminen on parhaimmillaan nautinnollista ja nykyaikainen molopäädraiveri antaa lisää sekä mittaa että anteeksiantavuutta. Kehittynyt ymmärrys svingimekaniikan perusteista houkuttaa opettelemaan lyöntien työstämistä ja mielen malttaminen ei koskaan ole pahitteeksi. Eikä silti tarvitse pelata tunteettomasti!

Kuules, isäukko! Kohta vihdoin päihitän sinut varmasti, kunhan vain ehtisin riittävästi treenaamaan.

Lopuksi kiinnitän huomion vielä pariin golfin epäkohtaan. Eilenkin oli kentällä käytössä talvisääntö eli palloa saa lyhyeksi leikatulla alueella tupsuttaa ruoholle. Minä en periaatteesta tehnyt niin kertaakaan ja kenties hävisin muutaman lyönnin. Tässä kohdin olen samaa mieltä kuin monet vanhan kaartin golfarit. Lajin luonteeseen kuuluu, että kenttä ei ole aina jos koskaan optimaalisessa kunnossa. Pelaajien on opeteltava hyväksymään tietty luonnollinen vaihtelu ja sopeuduttava siihen. Tällä tavoin voidaan pudottaa sekä kentänhoidon aiheuttamaa ympäristökuormitusta että pelaamisen kustannuksia. Nykyisin liian usein talvisääntöä käytetään pitkälle kesään - jopa ammattilaiskiertueilla!

Toinen golfin epäkohta on sen edellyttämä autoilun tarve. Minulla ei olisi tällä hetkellä muuten suurta halua siirtyä yksityisautoilun suuntaan, mutta golfkentille on niin kovin vaikeaa päästä muuten. Jotta voisin harrastaa rakastamaani lajia monipuolisesti ja itsenäisesti, on minun käytännössä välttämätöntä vihdoin suorittaa ajokortti ja hankkia auto. Toki siitä on muutenkin hyötyä, mutta luonto ei kiitä tästäkään elintasoansasta. Who's gonna drive you home tonight?

Pää on taas auki ja kyllä sitä auotaankin, kun paikka tulee!

Kannattaa muuten kuunnella hyvää musiikkia. Minulla soi nykyään yleensä jokin biisi päässä, joten silloin sen on parempi olla hyvä. Eilen kentällä takoi tajunnassa Bostonin More Than a Feeling. Ei paha!

Suurkiitos, äiti!

Äitiys on helposti niin kovin kipeä asia. Kaikilla meillä on äiti, mutta monien äitisuhde on varmasti vaikea. Monet ovat tulleet tahtomattaan äidiksi, monet taas eivät koskaan pääse äidiksi. Useat eivät edes halua olla äitejä. Minä uskon kuitenkin, että me kaikki kaipaamme jonkinmoista äitihahmoa elämäämme. Tunnustamme toiveen tai emme.

Äitiyteen kohdistuu niin valtavia odotuksia yksilöiden ja yhteisöjen tasolla, että pettymyksen tunteet ovat väistämättömiä. Äidit, te ette ole täydellisiä. Ei teidän tarvitsekaan olla! Äidit, isät, naiset, miehet - voitte paremmin, kun uskallatte olla vajavaisia ja myönnätte sen. Ei ole helppoa, mutta rehellisyys ja rakkaus ei koskaan ole sitä yksistään syvimmältä olemukseltaan.

No, mitäpä minä tietäisin äitiyden riemuista ja kivuista? Sattuneista syistä en voi koskaan kokea sitä puolta vanhemmuudesta ja ihmisyydestä. Voin vain aavistella ja yrittää hieman ymmärtää. Äidin ilo ja tuska lapsistaan on varmasti vailla vertaansa. Lisäksi nainen ei ole eikä hänen pidä ollakaan pelkästään äiti, vaikka se siunaus osaksi tulisikin. Hatunnosto kuitenkin teille, jotka selviätte päivästä toiseen! Ette ole yksin - teillä on toisenne. Ja jopa miehet voivat olla tukena, kun heitä armollisesti koulii...

Lopuksi kiitän omaa äitiäni. Sinä olet tärkein yksittäinen ihminen tähän saakka elämääni. Sitä ei voi kiistää. Et ole onnistunut kaikessa ja monesta olet joutunut luopumaan äitiydenkin vuoksi. Hyvin olet kuitenkin selvinnyt. Sellaiset ihmiset ovat harvassa, jotka kykenevät tunnustamaan heikkoutensa ja virheensä eivätkä silti luhistu kyvyttömyyden tunteeseen. Äitini, sinä olet yksi heistä. Olet ehkä ollut maan hiljaisia, mutta sinulla on liiaksi sanottavaa ollaksesi aina kiltisti hiljaa.

Äiti rakas, sinun kanssasi olen käynyt valtavasti hyviä keskusteluja. Kummasti olet jaksanut vuodatuksiani, ja olenhan vain yksi neljästä lapsestasi. Sinulla on valtava merkitys siinä, että lapsistasi on kasvanut likimain suoraselkäisiä, avarakatseisia ihmisiä. Sinun arkinen uskosi on nähdäkseni kantanut koko perhettämme eikä mikään osoita rakkautta sen suuremmin. Nyt tulee tippa linssiin... Emme voi unohtaa sitä koskaan ja niin on hyvä.

Äitini. Toivon ja uskon, että saat nauttia äitiyden, naiseuden ja elämän hyvistä puolista vielä paljon ja pitkään. Antaa elämän yllättää! Kärsivällisyyttäsi on koeteltu kovin ja paljosta olet jäänyt paitsi, mutta koskaan et ole antanut periksi. Se elämänmakuinen esimerkki puhuttelee minua ja luullakseni myös sisaruksiani syvästi. No, voisin taas kirjoittaa asiasta vielä pitkästi. Taidan kuitenkin vihdoin pakata reppuni ja suunnata luoksesi. Ehkä saan sanottua lopun olennaisen sitten perillä.

Tässä vaiheessa rohkenen jo olla ylpeästi se punaposkinen mammanpoika! Ei sillä suosituimmuuskisoja voiteta, mutta turha on totuutta kierrellä. Lopulta se tulee kuitenkin esille. Hyvää äitienpäivää! Muistakaa äitejä myös muulloin kuin yhtenä varta vasten kehitettynä päivänä! Arjen asenne se vasta puhutteleekin.

Aika kulkee, mies muuttuu

Varoitus! Seuraava teksti saattaa ahdistaa lukijaa, mikäli tämä on tottumaton käsittelemään vaikeita asioita. Kirjoittaja edustaa tässä blogissa vain itseään yksityisenä kansalaisena ja ajattelijana - ei siis työnantajaansa, kirkkokuntaansa, sukuaan tai mitään muutakaan itseensä kytkeytyvää sosiaalista viitekehystä. Kirjoittaja ei harrasta tuomitsemista vaan keskustelee mielellään erilaisten ihmisten kanssa. Tällöin tosin edellytetään avointa mieltä.

Olen kuullut melko usein kommentteja siitä, miten en ole tehnyt nuorille ihmisille tyypillisiä asioita aikaisin. Asepalveluksen suoritin melko myöhään, perhe on perustamatta, maailmanmatkat lähes tekemättä, nuoruuden huolettomat huvitukset varsin vähissä, ajokorttikin suorittamatta... Ulkoisia asioita, joihin on helppo kiinnittää huomiota - myös oman pään sisällä. Toisaalta olen joutunut käymään läpi monia asioita, useat sisäisiä, joita turhan monet aikaihmisetkään eivät tunnu uskaltavan kohdata. Tällaisissa ikävissäkin kokemuksissa piilee kuitenkin paremman huomisen ydin, enkä aio kiltisti vaieta monia kiusaavista tosiasioista. Ne ajat ovat osaltani taakse jääneet.

Ilman osakseni sattuneita koettelemuksia tuskin olisin edes puoliksi se mies, joksi olen tähän saakka ennättänyt. Vuosia kestänyt koulukiusaaminen ja sitä seurannut eristyminen, liian ahtaassa yhteisössä ja ilmapiirissä vietetyt lapsuus- ja nuoruusvuodet, lapsuuden sairaalareissut, kelpaamattomuuden tunne ja vähättely, pelon vallassa oleminen, jo lukioiässä koettu burnout ja sitä seurannut varsin rajukin masennuskausi, surkeasti alkanut opiskelu ja itsenäinen elämä, pitkälti toista vuotta kestänyt työttömyys heti valmistumisen jälkeen. Paskaa niskaan. Useimmilla ei ole kanttia ja valmiuksia käsitellä tällaisia asioita nuoruudessa. Helppoa ei ole ollut minullakaan, ja vähästä on elämänhalu toisinaan riippunut.

Omin voimin en ole vaikeuksistani selvinnyt. Jo pikkupoikana on minuun syvästi uponnut se keskeinen viesti, joka Raamatussa meille kerrotaan. Paljolti siksi olen yhä tässä, haluan elää ja uskallan puhua vaikeista asioista murtumatta. Erittäin suuri kiitos kuuluu myös äidilleni, joka on kuunnellut kaiken muun elämän tarjoileman sonnan ohella minulle tyypillisiä vuodatuksia vuodesta toiseen. Minä uskon Jumalaan eikä ihmisille ole mielestäni Jeesusta parempaa esimerkkiä. Siinä se nyt rehellisesti on. Tämä tietysti nostaa todella monelle kaverilla niskavillat pystyyn tai tuo punaista näkökenttään. Monilta osin se on täysin ymmärrettävää, sen verran pahasti on tuota perimmäistä rakkauden sanomaa vääristelty mitä erilaisimpien tarkoitusperien vuoksi.

Minä en voi olla uskomatta kuten monet eivät voi uskoa. Ei ole helppoa näinkään päin - ja vielä vähemmän hurskastelun sekä sädekehien paikka. Raa'an raadollista on ymmärtää oma rajoitteisuus mutta samalla perimmiltään sangen vapauttavaa. Tietysti voidaan väittää, että minut on aivopesty uskomaan satuihin jumalasta. Olenhan sentään käynyt kilttinä poikana pyhäkoulua liki vuosikymmenen ajan. Kysyn itse keneltä hyvänsä, mihin heidät on saatu uskomaan. Minä hyväksyn kritiikin, oikeastaan edellytän sitä, mutta sen esittäjiltä vaadin myös tiukkaa itsekriittisyyttä. Muutoin heidän kommenttinsa eivät ole painavia arvoltaan. Nähdäkseni tie täydempään ihmisyyteen vaatii oman järjettömyyden ja rajallisuuden myöntämistä, jotta voisi suhtautua ympäristöönsä hyväntahtoisen vakavasti.

Olen kantanut aivan liikaa syyllisyyttä mitä monituisimmista asioista, mutta alan olla täynnä sitä touhua. Niin paljon on tähän sieluun tullut arpikudosta, että se kuitenkin pitää miehen melko tehokkaasti maassa kiinni. Myönnän avoimesti rajoitteeni ja tarpeeni oppia uutta, mutta en suostu enää sylkykupiksi tai syrjityksi. Jopa ammattilaisiksi itseään tituleeraavat ovat todenneet minulle, että olen peruspessimisti tai että minulla on heikko itsetunto. Huonoimmilla hetkilläni nuo kommentit lienevät sopineen minuun, mutta nykyisin en todellakaan tunnista itseäni tuollaisesta typerästä rienauksesta.

Sen joudun toteamaan, että kaikista ongelmista pahin on yksinäisyys. Omani on pahimmillaan saavuttanut lähes eksistentiaaliset mittasuhteet - ainakin omassa mielessäni, siinä ainoassa paikassa, jossa kukin meistä näitä asioita pohjimmiltaan käsittelee. Kaikki vaikeudet kestää paremmin, jos niitä ei tarvitse kohdata yksin. Myöskään riemunaiheet eivät ole yksin koettuina kovin kummoisia. Ihminen ei kestä yksinään kovin kauan, ei vahvinkaan meistä.

Tässä on tullut harrastettua ainakin puolijulkista vuodatusta, jossa on omat synkät vivahteensa ja happamat juonteensa. Minun on myönnettävä, että vuodet ovat kypsyttäneet mieltäni kohti yhä voimaakkaampaa elämänhalua. Ei ole ollut lainkaan suosittua joutua käymään läpi vaikeita asioita siinä iässä, kun useimmat muut ikäiseni ovat juosseet unelmiensa perässä ja toteuttaneet halujaan hyvin lyhytnäköisesti. Toki voi olla niinkin, että ymmärrän monien kasvun vaiheet täysin väärin. No, joka tapauksessa kykenen käymäni tien takia pääsemään juttuun hyvin monenlaisten ihmisten kanssa. Avoimuus ja rehellisyys synnyttää usein hyvin yllättävää vastakaikua muilta ihmisiltä. Monesti olen miettinyt, miksi ihmiset kertovat minulle sellaisia asioita, joista eivät monille avaudu. Olen kai sittenkin luottamuksen arvoinen!

Voimakkaasti virinnyt elämänhalu näkyy monella tavalla. Nuoruudessani jopa vihasin musiikkia, koska en osannut soittaa tai laulaa. Olisi pitänyt kuunnella iskelmää tai nuorison suosimia yhtyeitä. Bändipojat ja kuorotytöt olivat jotenkin parempia nuoria kuin muut ikäisensä. Siltä minusta tuntui. Olen viime vuosina alkanut nauttia monenlaisesta musiikista eikä minulle kannata tyrkyttää mitään kaupallisesti tai sosiaalisesti suotuisaa soopaa. Kuuntelen sellaista musiikkia, josta saan hyvän mielen. Tärkeää on toimiva melodia ja tarttuva rytmi, juureva tarina ja osuva lyriikka tuo lisäarvoa. En halua jumittua mihinkään tiettyyn genreen, koska silloin ymmärrykseni ei parane ja kehity monipuolisesti.

Nuorena uskoin vakaasti myös siihen, että olen surkea esiintyjä, tylsäkin tyyppi enkä ainakaan hauska. Miten väärässä olinkaan! Esimakua sain jo lukiossa ja sittemmin useat kokemukset ovat vahvistaneet itseluottamustani esillä olemisen ja huumorin saralla. Haluan ehdottomasti löytää rakentavia tapoja käsitellä kipeitä ja vaikeita asioita. Siinä tehtävässä komiikka ja huumori toimii mainiosti, mutta niiden kanssa on oltava tarkkana ettei heittäydy ainaiseksi pelleksi. No, sukuani seuratessa olen todennut, että minussa on ollut jo lähtökohtaisesti huumorin siemen. Se on alkanut puhjeta kukkaan elämän tarjoileman sonnan, kyynelten ja korvennuksen vaikutuksesta. Tuloksena saadaan monitahoista, mustaa ja outoakin huumoria, josta saavat vielä monet kärsiä!

Moni muukin asia on muuttunut. Suhtauduin alkoholiin aikanaan varsin kielteisesti, mutta nyt jopa harrastan pienessä mittakaavassa oluiden maistelua. Tyhmä juo paljon ja kärsii pahasta olosta, viisas juo harkitusti ja ruokkii makuaistiaan laadukkaasti. Olen todennut myös nauttivani opettamisesta - siihen kaikilla opettajien lapsilla lienee osin kompleksinen suhde ainakin nuoruudessa. Kirjoittaminen luonnistuu myös, ja haluan opetella kynäilemään monipuolisesti. Olen päätynyt työhön, jossa tietotekniikan kanssa veivataan päivät pitkät. Huvittavaa sekin, sillä kymmenen vuotta sitten en olisi millään uskonut näin käyvän! Voin myös esimerkiksi laulaa, tanssia ja hakata nyrkkeilysäkkiä kuntosalilla - nekin asioita, joita taannoin kammosin.

Voisin jatkaa taas juttua yhä edelleen, sillä niin valtavasti olen ehtinyt työstää ajatuksia vajaan kolmikymmenvuotisen matkani aikana. Siksi en enää haluakaan vaieta. Minulla on liiaksi annettavaa ollakseni hiljaa. Jos kaltaiseni tyypit vaikenevat, joudumme kuuntelemaan vain tyhmempien, itsekkäämpien sekä ajattelemattomien värssyjä. Ne virret eivät koskaan vaikene, mutta toisenlaista ääntä tässä maailmassa tuodaan aivan liian vähän esiin. En silti halua ylpistyä ja alkaa suhtautua erilaisiin ihmisiin väheksyvästi. Olisi silti huutava vääryys alkaa suvaitsevaisuuden nimissä hyväksyä kaikenlaista touhua, ettei tulisi leimatuksi - niin - kummalliseksi, jopa vääränlaiseksi. Hyväksyminen ja ymmärtäminen liittyvät toisiinsa mutta eivät ole yhtä. Sama pätee älyyn ja viisauteen sekä moneen muuhun keskeiseen käsitteeseen.

Ihmisten Puolueen Topi-Petteriä lainatakseni minä rakastan päiviä, ja minä vihaan päiviä. Samaan aikaan. Aidosti ja oikeasti. Rakastan auringonlaskuja, kävelylenkkejä luonnossa, rantakallioita ja syvällistä pohdiskelua. Rakastan golfkenttiä ja itse peliä sekä liikuntaa ja tarttuvia rytmejä. Nautin ruoanlaitosta sekä moninaisista mauista. Rakastan keskusteluja, pelejä ja monipuolista lukemista. Luonnollinen estetiikka puree minuun kuin mäkäräinen etelän ihmiseen erämaassa. Saan voimaa huumorista, opettamisesta ja uuden oppimisesta. En siis taida olla tavallinen suomalaismies, kun hoin juuri rakastamista kuin mikäkin etelän hurmuri. Toisaalta nautin suuresti myös urheilun seuraamisesta.

Toisaalta vihaan syvästi teeskentelyä, pyrkyryyttä ja itseriittoisuutta. Inhoan tekopyhyyttä ja hurskastelua, tekipä sitä kuka tahansa. Vihaan ongelmien peittelyä, sulkeutuneisuutta ja syyttelyä. Kiittämättömyys samoin kuin merkityksettömät kehut ovat luotaantyöntäviä. En hyväksy kapeakatseisuutta ja sulkeutuneisuutta. Kaiken tämän jälkeen on todettava, että en jaksa enää olla idealisti tai pessimisti. Vähitellen opin ymmärtämään maailmaa paremmin, mutta en voi hyväksyä lukuisia asioita ja tapoja siinä. Olisin luuseri, jos antautuisin vääryydeksi kokemieni asioiden edessä. Olisin luuseri myös, jos yrittäisin pakottaa kaikki muut omaan muottiini.

Minä olen tällainen. Työstän ajatuksia koko ajan - halusin tai en. Olen vähitellen kasvanut persoonallisuudeksi, joka ei halua olla sisäisesti tai ulkoisesti harmaa ja huomaamaton. Ulkoinen muutokseni on toistaiseksi ollut melko maltillinen, mutta sisäisesti maailmani on mullistunut. Se sama arka ja pelokas poika kymmenen vuoden takaa lannistavasta masennuksen tilasta on muuttunut rohkeammaksi nuoreksi mieheksi, jonka sisällä palaa voimakas halu elää tasapainoisesti ja merkityksellisesti. Sisimmässäni kannan aina tiettyä temperamenttia ja koettelemusten painolastia, mutta niin kauan kuin haluan oppia uutta ja kunnioittaa lähimmäisiäni olen todella elossa.

Useimmat unelmistani ovat vielä toteutumatta, vaikka pilvilinnoihin en tähtääkään. Yksin ei voi unelmista totta tehdä, sen asian kanssa taistelen päivittäin. Olen kuitenkin ajan myötä viisaampi sen suhteen, mitä elämässäni on todella tärkeää. Kun unelmia toteutetaan yhdessä, ne muovautuvat uudestaan. Todellinen yhteistyö muovaa aivan uusia näkymiä, joita yksittäinen ihminen - suurikaan ajattelija - ei kykene omasta sielustaan yksin tuottamaan. Minäkin olen sisimmässäni yhä pieni poika, joka kaipaa rakkautta ja välittämistä. Se ei vie mitään miehisyydestäni pois, sillä vain lujat tyypit uskaltavat kohdata itsensä ja myöntää tunteensa. Kukin voi työstää sen asian tavallaan, siihen ei ole malliratkaisuja.

Jokaisen päivän päätteeksi voin vain toivoa, että ymmärtäisin elämänkokemusteni tarkoituksen ja voisin työstää niitä rakentavasti. Ehkä joku muukin voi saada ajatuksistani ja avoimuudesta jotakin arvokasta. Toiveeni on kyetä auttamaan muita ja uskaltaa ottaa apua vastaan. Minne tieni viekin, en selviä reissusta vain omin nokkineni. Jokainen päivä, jona opin jotakin uutta enkä menetä uskoa tulevaisuuteen, en ollut arvokas vaikka ei silti alkuun tuntuisikaan. Jos saavutan jotakin teeskentelemällä ja mielistelemällä, olen rakentunut sellaiset aikaansaannokset hiekalle.

Avoimuus ja herkkyys ei tee minusta heikkoa ja haavoittuvaa, sillä minä olen jo valmiiksi sellainen. Jos olen sinut jonkin asian kanssa, se ei enää muserra minua vaan tekee minusta luottavaisen ja päättäväisen. Kun osaan nauraa itselleni, ei minua helposti nujerreta. Minun tieni on ollut kärsivällisyyttä koetteleva ja vastoinkäymisten sävyttämä, sen taustan kanssa on elettävä. Monet lähipiirissäni ovat niin ikään olleet koettelemusten kourissa. Jokainen meistä tuntee omat kipunsa jäsenissään ja mielissään aina tiukimmin - olennaista on se, miten toimimme niiden kanssa. Elämä ei ole yleensä helppoa eikä koskaan täysin eheää.

Siinä sitä on pitkää tuuttausta kerrakseen. Purin edellä varmaankin enemmän kuin monet miehet tai naiset eläessään, mutta minulle tuo oli vasta pieni raotus pinnan alle. Pitäisi varmaankin kirjoittaa joskus kirja. Näin kevään koittaessa kehotan kysymään itseltänne: Mihin minä uskon? Mikä auttaa minua jaksamaan? Miten tavoittelen menestystä elämässäni? Mitä oikeasti haluan tehdä elämäni aikana? Mitä kaikkea kannankaan sisälläni? Ei ole patenttivastauksia. Kysely- ja ihmettelyikä on koko elämän mittainen, kun säilyttää lapsen ihmettelyn ja riemun edes pienenä osana itseään.

Onnittelut sinulle, joka oikeasti jaksoit lukea tänne asti. Todennäköisesti tulisimme hyvin juttuun keskenämme ellemme ole jo tulleetkin!

Elämä on liian arvokas asia teeskenneltäväksi. Se on niin vakava asia, että sillä täytyy välillä nauraa hyväntahtoisesti.

Vappuna 2011, yksittäinen ja yksinäinen ajattelija Espoossa

Va(a)litusvirsiä

Tänään putosi tiketti laatikkoon valvovain silmäin alla. Löytyi sopiva ehdokas - ainoa, joka varmasti täyttää lupauksensa. Numero nada, zip zip, fossiilisen hiilen säästäjä, Mr./Mrs. E. Vote, kampanjapäällikkönään Inget Vinst. Älkää nyt hyvät ihmiset kuitenkaan luulko, että olisin tehnyt valintani kevein mielin. En jäänyt kotiin nukkumaan, koska äänestämisen pitäisi olla tärkeää. Oikea protestiääni on tyhjä lippu uurnaan.

Miksi tein näin? Lyhyesti sanottuna olen pettynyt niihin vaihtoehtoihin ja siihen keskustelun tasoon, jota on ollut tarjolla. Lisäksi järjestelmässä on omat puutteensa, joita en nyt jaksa ruotia. Olisin mielelläni antanut ääneni sopivaan osoitteeseen, mutta kukaan ei onnistunut vakuuttamaan minua. Hyviä ehdokkaita ja luultavasti tulevia kansanedustajiakin toki on, mutta en satu vielä tuntemaan sellaisia tyyppejä, joille ääneni olisin halunnut antaa. Toivottavasti asiat paranevat lähivuosina, ettei tarvitsisi osoittaa tyytymättömyyttään tällä väärin ymmärretyllä tavalla. Niin, en ole edes enää työttömyysloukussa, mutta tiedän silti jonkin verran akuutista kärsimyksestä Suomessa.

Miten vaaleissa käy? Nyt tulevat ruutuun ennakkoäänet - eivät tosin kaikki. Tämän blogin hallitusveikkaukset ovat seuraavat. Perussuomalaiset ovat jo varmoja voittajia, mutta Soinin porukat ovat kohta totisen paikan edessä. Hallitukseen meno tarkoittaa lähes varmasti suurten puheiden syömistä, joten arvelenkin persujen jättäytyvän "kansan vankan tuen" puitteissa oppositioon louskuttamaan lukuisia leukojaan. Sillä tavoin bluffia voidaan kenties vedättää jopa neljä lisävuotta veret seisauttavaa voittoa kohti.

Kokoomus todennäköisesti ottaa hallitusneuvotteluiden vetäjän roolin ja sliipattu Katainen saanee johtaakseen katajaisen kansamme uuden hallituksen. Ennakkoäänten jälkeen näyttäisi siltä, että SDP:llä voisi olla latu auki hallitukseen ja Keskustalla takaisin opposition turvesuolle. Valitettavasti uusi eduskuntamme lienee sangen pirstaleinen, mikä heikentää sen ja tulevan hallituksen toimintakykyä. Sellaiseen menoon ei olisi varaa, jos ajatellaan kansamme hyvinvointia kokonaisuutena. Toivottavasti puoluekentän muutos johtaa oikeasti poliittisen muutokseen, jossa ei vain ratsasteta populismin keppihevosella auringonlaskuun. Valitettavasti moni poliitikko vaihtaa mielipidettään nopeammin kuin varjonsa...

Mitäpä muuta sinne hallitukseen mahtuisikaan? Toki persuja on pirun vaikea jättää ulkopuolelle murskavoiton vuoksi, mutta kokkarit ja demarit voisivat yrittää houkutella joka Vasemmistoliiton tai Vihreät mukaan. Todennäköisesti molemmat. RKP otetaan joka tapauksessa mukaan - kaksikielinen maa ja hallitus. Kristillisdemokraatit jäänevät jälleen ulos, jos ei muuten niin vaikkapa edelleen homokohun varjolla. Perussuomalaisten käyttökelpoisuus hallitusvastuuseen on muuten varsin kyseenalaista, sillä Soini-ilmiö vetänee eduskuntaan sangen sekalaisen ja vaikeasti hallittavan poppoon. Tällöin äänestyksiä varten tarvittaisiin vähintäänkin kohtuullinen eduskunnan enemmistö, ettei kävisi köpelösti. Voi tosin olla liian vaikeaa sovittaa täysin erilaisia vaatimuksia samaan pataan.

Moni juhlii tänä iltana uutta aikaa, mutta vähänpä he maailmasta ovat oppineet. Toiset pettyvät rankasti. Hallitusneuvottelut tuovat lisää porukkaa tähän kastiin ja kylmä todellisuus iskee viimeistään seuraavien vuosien pudottaessa suomuja silmiltä. Maassamme on moni asia hyvin eikä sitä toivottavasti sotketa jatkossakaan. Emme saa kuitenkaan sulkea silmiämme niiltä ongelmilta ja inhimillisen hädän muodoilta, joita parhaissakin maissa - myös Suomessa - aina jossakin määrin esiintyy. Tulevaisuutta ei voi rakentaa ennakkoluulojen, välttelyn, katteettomien lupausten, riitelyn, vastustamisen ja rakentamattoman kritiikin varaan.

En ole pessimisti, mutta olen joutunut oppimaan yhtä sun toista ihmisyydestä. Hyvää ja huonoa kovemman kautta. Minua ei helposti vakuuteta, kun on kyse tärkeimmistä asioista! Politiikka on oikeasti tärkeää, älkää nyt hyvät ihmiset tehkö Eduskuntatalosta mitään helvetin Big Brother -taloa! Toteaa isoveli, joka pyrkii kantamaan vastuunsa ja kohtelemaan muita siten kuin soisi itseään kohdeltavan.

Kuitti. Taksikuitti. Arkadianmäelle tai -mäeltä. Kyllä kansa maksaa. Piste.

Sano se lyhyesti - trilogia täyteen

Näin vaaliviikonlopun kunniaksi on aika taas tarjoilla onelinereita, näppäriä sanankäänteitä, punchlineja, kansanomaisia lohkaisuja. Herra Soini voi olla kuuluisa omistaan, mutta ne eivät minua hirveästi vakuuta. Itsehän olen sentään kerran vetänyt jauhot suuhun puhetaidon gurulle ja toisen kerran kuskannut yleisön kuset housuun tuovasta naurusta liikutuksen partaalle muutamassa minuutissa. Vain lyömällä peliin koko runnellun persoonani olen kyennyt tällaisiin asioihin ilman tietoista harjoittelua. Olen siis amatöörimäinen puuhastelija, joka luulee liikoja itsestään. Kansanedustajaehdokasmateriaalia siis.

Vielä hieman taustaa siitä, miksi kirjoittelen tällaisia. Olen onnekseni perinyt huumorintajua molemmilta puolin sukujuuriani. Lapsena olen istunut vuosia pyhäkoulussa, jossa erään nasaretilaisen partasuharin vertaukset tulivat tutuiksi. Ei nyt sanota nimeä suoraan, kun aina joku herkkähipiäinen saattaisi loukkaantua moisesta. Köh, Jeesus, köh. Kaiken kukkuraksi olen saanut kasvaa melko ahdasmielisessä ympäristössä sekä joutunut käymään suhteellisen nuoren elämäni aikana jo monenlaisia vastoinkäymisiä omassa ja lähimmäisteni elämässä. Viime viikkoina on muuten sattunut varsin paljon sellaista, mistä voi ammentaa. Siis itse asiaan...

...ja hän puhui heille vertauksin:

Timantit syntyvät paineessa ja niin muuten uppoavat sukellusveneetkin.

Hitaasti se hyvä muhennos kypsyy.

Filee on kallista, helppoa ja monasti niin mautonta. Parhaat jutut kokataan jämäpaloista, mutta siihen vaaditaan aikaa, asennetta ja taitoa.

Tee valintasi ja usko siihen. Älä yritä kirmata kahdella niityllä samaan aikaan.

The one who avoids responsibility says "you do it". Self-centered one says "I'll do it". The one who dwells in the past says "it can't be done". How about saying "we'll do it together"? To much to bear?

It is okay to play with feelings. Then you'll just have to deal with the outcome.

Tosi rakkaus kiduttaa.

Bisneksessä ja rakkaudessa kaikki on sallittua. Sanoo hän, joka karkaa paikalta, kun seuraamukset pitäisi hoitaa. Siis luuseri.

Ota pois vesi tai uni. Kaikki ovat hetkessä heikkoja.

Ole rohkeasti jotakin mieltä, mutta älä hakkaa sitä kiveen.

Kun tunnet jotakin niin syvästi, että kykenet itkemään ja nauramaan saman asian äärellä, olet löytänyt elämän lähteen.

Heitä edustat, joihin pystyt samaistumaan. Yhden asian ihmiset yhteisellä asialla?

Poliitikko kääntää takin nopeammin kuin pariisilainen taskuvaras.

They say that let bygones be bygones. Who the hell are bygones? I know klingons and Ramones but these guys are bunch of never heards to me.

We'll throw ball to you. Catch it. OK but don't throw the whole friggin' sea of balls at once! I'm no damn octopus.

Kasva aikuiseksi, kansakunta! Kaikkea ei voi saada.

Luovutko liiastasi vai varastatko vähästäkin? Rakennetaanko tulevaisuus miellyttämisen tai vastustamisen keinoin? Oikeasti?

Jos ei uskalla kohdata kärsimystä, ei osaa vielä elää.

Sosiaalisuus ja rohkeus esiin vain päihteillä? Eipä niitä taida silloin edes olla.

Vaadi muilta vain sitä mitä olet itse valmis antamaan.

Mikään työ, varallisuus tai asema ei kykene korvaamaan yksinäisyyttä.

Mieleltään terveita ovat he, jotka eivät ole sitä tarpeeksi uskaltaneet tutkailla.

Vaikeiden asioiden välttely on yhtä upeaa kuin kurat housuissa.

Siinäpä sitä kommenttia on, tekijänsä oloista. Ei ole sedällä kaikki munat samassa korissa vaan eipä mene kompastuessa koko satsi kerralla rikki.

Kukat kukkivat Amen Cornerissa

Kevät on taas edennyt siihen pisteeseen, että Yhdysvaltain Georgiassa pelataan perinteikäs US Masters Tournament. Tuo kilpailu on kenties koko golfmaailman tunnetuin ja houkuttelevin tapahtuma - hyvästä syystä.

US Masters pelataan aina samalla areenalla, Augusta National Golf Clubilla, toisin kuin muut majorkilpailut. Näyttämö on legendaaristen Bobby Jonesin ja Alistair Mackenzien taidonnäyte, jota on tosin useasti vuosien varrella muuteltu. Kaikki kahdeksantoista väylää on nimetty sellaisten kasvilajien mukaan, joita kasvaa näiden väylien varrella. Augusta National on aikanaan 30-luvun alussa rakennettu entisen kauppapuutarhan maille, joten mistään teennäisestä koristelusta ei sinänsä ole kyse. Jos golf ei kiinnosta, suosittelen silti vilkaisemaan vaikka kilpailun kotisivulta muutamia upeita kuvia kentän alueelta. Missä muussa lajissa on tarjolla jotakin vastaavaa?

Kilpailussa itsessään on tietysti mukana golfmaailman parhaimmisto, jonka edesottamuksia erittäin nopeilla griineillä ja komeiden puiden välissä on hienoa seurata. Jos lähetyksissä näytetään vielä nykyaikaisia superslow motion -kuvia, saa siitä mainion katsauksen vaativaan liikemotoriikkaan - jopa liikkeen runouteen, jos hehkuttamaan ryhdytään. Itse olen harrastanut golfia monitahoisesti niin kauan, että näitä kilpailuja ei missata. Pitkä historia, kilpailullinen ulottuvuus, golfkenttien upeat yksityiskohdat, erilaiset persoonat kaikki kiehtovat minua kuten mikä tahansa asia siihen vihkiytynyttä harrastajaa.

Kuka voittaa vihreän takin harteilleen? Kisan alkumetrien perusteella omat veikkaukseni Mickelson, Donald ja Mahan takkuilevat. Itse toivon eurooppalaista voittajaa, miksei ensikertalaista. Tällä hetkellä golfin huipulla on laaja kirjo erilaisia pelaajia lukuisista eri maista, joten voittajan veikkaaminen on tavallista hankalampaa. Viihdyttävistä pelaajista mainittakoon esimerkiksi Dustin Johnson, Bubba Watson, Ian Poulter ja Fred Couples, vanha sotaratsu.

On syytä mainita, että nykyisin golfia ei Suomessa enää TV:stä näe kuin maksukanavien puolelta. Itse menin hankkimaan PlusTV:n kortin, jotta saan Nelosen parjatutkin Pro-kanavat näkyviin. Suurin syy on juuri golfkilpailujen, lähinnä perinteikkäimpien, näkyvyys. Tulevana viikonloppuna minulle on yhdentekevää, näkyykö kortilla huippuelokuvia tai jääkiekon ratkaisuotteluita. US Masters menee nyt selvästi arvoasteikossa kärkeen. Vielä kun saisi valita alkuperäisselostuksen, koska kotimainen vaihtoehto ei millään vedä vertoja todellisille urheiluselostuksen asiantuntijoille.

Jos joskus kannattaa seurata golfia, niin huhtikuun ensimmäinen viikonvaihde on hyvä syy. En jaksa nyt rustailla enempää, kun huomio on niin vahvasti kohti vihreää verkaa. Korkkaan laatuoluen, nautin tapahtumista, ruokin mielikuvitustani ja kerään voimia normipäiviin. Estetiikka on sangen tärkeää.

Kauneus on katsojan silmässä, vaikkei se silmä aina niin kaunis olisikaan.