Rauha on tahdon asia

Kävin hiljattain katsomassa mainion elokuvan Nelson Mandelan elämästä. Lukemattomat ihmiset ympäri maailman tunnistavat tuon nimen ja yhdistävät esimerkilliseen johtajuuteen sekä sovinnon rakentamiseen. Jotta viime vuoden lopulla kuollut Mandela pääsi huomattaviin inhimillisiin korkeuksiin, oli hänen matkansa täynnä rankkoja vaiheita ja monia virheitä. Lopulta suuri henkilökohtainen oivallus johti kansakunnan yhdistäjäksi ja rauhanrakentajaksi.

Viime aikoina on meillä turvallisena pidetyssä Euroopassa jälleen alkanut tuntua suuressa mittakaavassa totuttua turvattomammalta. Kyse on tietysti Ukrainan levottomuuksista ja Venäjän suorittamasta Krimin haltuunotosta sekä voimakkaista lausunnoista puolin jos toisinkin. Tosin samaan aikaan kuohuu niin monessa muussa paikassa, joista emme jaksa enää kuulla tai emme ole edes kuulleet. Syyria, Afganistan, Irak, Nigeria, Keski-Afrikan Tasavalta, Koreoiden raja ja monet muut konfliktipesäkkeet kuten niitä usein kutsutaan.

Ehkä olemme taas liiaksi tuudittautuneet rauhan tunteeseen. Sota on jotain, mikä ei enää kuulu sivistyneeseen länsimaailmaan. No, valitettavasti sota on aina ollut osa ihmiskuntaa. Jos luulemme, että rauha säilyy automaattisesti, olemme tyhmiä. Ja oikeastaan rauha sekä sen puute on osa elämäämme joka päivä. Rauhattomuus vaivaa väkivallan, kiusaamisen, syrjimisen, alituisen kiireen, ahneuden ynnä muiden niin sanottujen arkisten ongelmien muodossa käytännössä jokaista ihmistä jossain vaiheessa.

Väitän, että rauha on tahdon asia. Ihmisten, kulttuurien ja kansakuntien välillä. Kuten Mandela niin jokainen meistä tarvitsee henkilökohtaisia oivalluksia ihmisyydestä ja sen rajoitteista. Rauhaa ei voi pakottaa. Se vaatii erilaisten osapuolien ja näkemysten ymmärtämistä aidosti. Kaikkea ei pidä hyväksyä, mutta kategoriseen asenteellisuuteen ei ole varaa. Jos ihmisellä ei ole rauhaa itsensä kanssa, niin miten hän voisi sitä rakentaa muidenkaan välille?

Sota on oikeastaan kovalla itseluottamuksella varustettujen pikkupoikien leikkiä. Rauha ei sen sijaan ole naiivia kukkaislasten haihattelua vaan hyvän itsetunnon omaavien nöyrien ja lujien ihmisten taitolaji. Kysypä itseltäsi päivittäin, uskallatko rakentaa vai tyydytkö hajottamaan. Aidot suurmiehet ja -naiset ovat kysyneet itseltään vaikeat kysymykset sekä uskaltaneet vastata niihin rehellisesti. Mandeloita on ehkä yksi miljardissa, mutta tavallisempia rauhantekijöitä on onneksi paljon.

Olympiadin mittainen matka

Talviolympilaiset 2014 päättyivät juuri - aivan kuten neljä vuotta takaperin. Tiedättehän, että olympialajien huippu-urheilijoiden elämässä olympiadi on merkittävä aika. Meille tavallisille veronmaksajille asiat eivät juuri näyttäydy samassa valossa. Ainakaan emme päädy riepoteltavaksi menestyjinä tai häviäjinä sen mukaan, mitä muutama hetki näyttää meistä ulkomaailmalle.

Henkilökohtainen maailmani näytti hieman toiselta vuonna 2010 kuin nyt. Kun muuan Crosby ratkaisi kiekkokullan Kanadalle ja parhaimmat talvikisat ikinä päätettiin visuaalisesti näyttävällä tavalla, oli minun aika tarttua uuteen mahdollisuuteen. Aloitin nimittäin neljä vuotta takaperin työvoimakoulutuskurssin, jonka myötä pääsin askel kerrallaan työttömyydestä työharjoitteluun ja edelleen palkalliseksi. Reilun vuoden kuluttua sainkin yllättäen vakituisen työpaikan ja samaa pestiä hoidan edelleen monta koettelemusta ja kokemusta rikkaampana.

Olin juuri aloittanut tämän blogin kirjoittamisen ja Vancouverin talviolympialaisista 2010 yritin kirjoittaa jotain nokkelaa päivittäin. Sittemmin en ole ollut läheskään yhtä aktiivinen ja postaukset ovat pudonneet likimain kertaan kuukaudessa. Ajat muuttuvat ja niin ihmisetkin. Tärkeää on oppia tuntemaan itsensä, iloitsemaan, jakamaan kokemustaan ja ottamaan opikseen.

Urheilusta ja talvikisoista voisin kirjoittaa monenlaista. Kisoja tuli taas seurattua melko runsaasti ja onneksi ne sujuivat pitkälti hyvissä merkeissä. Tosin maailmalla tapahtui samaan aikaan huomattavasti merkittävämpiä asioita. Pieni Suomi saapui maaliin mukanaan kohtuullisesti menestystä, vaikka talviurheilun suurvallat jälleen olivat meitä paljon edellä. Hienoa oli nähdä suomalaisten urheilijoiden sukupolvenvaihdosta menestyksekkäästi etenkin maastohiihdossa ja jääkiekossa. Myös suomalainen (urheilija) voi aidosti nauttia työstään, haastaa itsensä ja maailman parhaimmiston sekä onnistua!

Pettymyksiä tulee elämässä ja urheilussa aina. Suomalaisittain näitä nähtiin etenkin lumilautailussa, ampumahiihdossa, pikaluistelussa ja naisten jääkiekossa. Toisaalta maastohiihtäjät ja mieskiekkoilijat tarjosivat ikimuistoisia hetkiä ja menestystä. Selänne ja Granlund, Timonen ja Määttä, Saarinen ja Niskanen, Jauhojärvi ja Niskanen. Jatkossakaan ei Suomen voi odottaa menestyvän kuten Norja hiihtolajeissa tai Hollanti pikaluistelussa. Resurssit eivät tietysti riitä kaikkeen, mutta ei kaikkea voi sen piikkiin asettaa. Sama juttu pätee muuten luultavasti meidän useimpien arkitöissä.

Saa nähdä, miten kehitys jatkuu seuraavan neljän vuoden aikana. Niin maailman kuin Suomen talviurheilussa - toisaalta myös henkilökohtaisessa elämässä. Hölmö se, joka ei muita kuuntele lainkaan. Yhtälailla tyhmä se, joka muita liikaa kuuntelee. Toivottavasti jossain vaiheessa suuret urheilujärjestöt tulevat järkiinsä eikä suureellisuus ole ainoa tavoite. Maailmassa riittää tahoja, jotka haluavat edelleen osoittaa ylemmyyttään myös urheilun avulla. Venäjä loi ja tarjosi upean mahtavat kisat, mutta kyllä siinä leikissä paloi ruplia!

Takaisin arkeen ja perustyötä tekemään unelmien eteen.

Minulla on unelma - tai oikeastaan useampia

Puoliso ja perhe elämän kulmakivenä

Kaikissa unelmakuvissani minulla on puoliso ja ainakin yksi lapsi. Miten se toteutuu, siihen voi olla monia vielä itselleni tuntemattomia teitä. Parisuhteen tulisi kuitenkin olla tasapainoinen ja tasapuolinen vaan ei silti tunteita kaihtava. Intohimot, jaetut ilot ja surut, sovitut riidat sekä yhdessä kasvaminen. Isäksi tuleminen ja aito ihmisenä kasvaminen on yksi suurimmista saavutuksista, joita voin kuvitella.

Esille!

Minussa on opettajan ja esiintyjän vikaa jonkin verran. Olen kokenut monia asioita ja erityisesti miettinyt niitä monelta kantilta. Siksi haluan löytää keinoja purkaa tuntojani rakentavasti, tukea ja auttaa muita, haastaa ihmisiä katsomaan itseään sekä maailmaa hieman uusin tavoin - vakavasti sekä huumorin keinoin. Kirjoittaa, puhua, humorisoida. Jos tämän voisi yhdistää työhön, olisi se mahtavaa!

Elämänmakuista ruokaa

Rakastan hyvää ruokaa ja juomaa sekä niiden valmistamista. Tälläkin saralla haluan käyttää mielikuvitusta uuden luomiseen perinteiden pohjalta. Kaikki lähtee ravinnon arvostamisesta ja arkipäivän luovuudesta. Hukkaan ei heitetä eikä terveyttä uhata ylenpalttisella herkuttelulla. Välillä toki juhlitaan. Voisi olla hienoa löytää ruokaankin liittyvää työtä tai ainakin syventää harrastusta.

Sillanrakentaja ja herättelijä työyhteisöissä

Mitä ikinä teenkään työkseni, kutsumukseni on yhdistellä asioita uusin tavoin. Mennä sellaisiin väleihin, joita tavalliset tyypit välttävät ja itsekkäät kaihtavat. Haluan heretellä vaan en silti synnyttää konflikteja. Jos niin täytyy toimia, voin sellaisia tehokeinoja käyttää nöyryys mielessä. Ehkä työ liittyy nykyiseen - turvallisuusasioihin, tiedonkäsittelyyn ja kemiaan. Tai sitten johonkin muuhun itselleni läheiseen asiaan: kartat, golf ja kenttäarkkitehtuuri, kirjoittaminen, puheet ja komiikka, ruoka rakkaimpia mainitakseni.

Vihreän veran viehätys, maailman kutsu

Golf on minulle erityinen harrastus, eritoten kenttämiljöiden ansiosta. Toki haluan haastaa itseäni ja huolehtia kunnosta monien lajien parissa. Silti golfia ajattelen lajeista eniten. Haluan pelata paljon hyvässä seurassa - myös eri puolilla maailmaa. Omien taitojen kehittäminen on iso osa mutta ei merkitse kaikkea.

Golfmatkojen ohella haluan matkustaa eri puolille maailmaa sekä oppia lisää maailman ihmisistä, kulttuureista ja luonnosta. Ruoka, juomat, historia, kulttuuri, urheilutapahtumat, musiikki, maisemat. Joka reissua täytyy osata arvostaa, niin lähimetsään kuin kaukaisille rannoillekin. Ehkäpä voisin lähteä ainakin muutamaksi ajaksi ulkomaille töihinkin.

Uskossa nöyrän rohkea

Pohjimmiltaan unelmani on olla mukautuva ja silti murtumaton vakaumuksen mies. Suostuessani tunnustamaan heikkouteni ilman uhriasennetta haastaan kaikki ympärilläni samalle polulle. Kristillinen usko on minulle tärkeää, mutta valmiisiin muotteihin en suostu pakotettavaksi.

Haluan säilyttää nuorekkaan mielen loppuun asti. Uutta voi oppia joka päivä ja kaikkia ihmisiä voi kohdella arvokkaasti. Viisaus on osin älyä, osin kokemuksia, paljon havainnointia  ja nöyryyttä. Olisi muuten mielettömän upeaa köpötellä vanhana ukkona jälkikasvun kera golfkentällä ja sen jälkeen tarinoida kokkailun lomassa nuorten sekä nuorenmielisten kanssa!

Suurin unelmani on nyt, että en joudu enää riutumaan yksinäisyydessä. Vanhat arpeni kulkevat mukana, mutta yksin en voi elämässä mitään saavuttaa tai mistään suuresti nauttia. Minulla on erittäin paljon annettavaa ympärilleni, vaikka olenkin luonnostaan jähmeä aloittamaan asioita. Heittäkääpä sopivia sytykkeitä niin alkaa liekehtiä.

Joulumieli, juhlamieli, missä oletkaan?

Joulu on jo pitkällä vuonna 2013. Monella lienee vaikeuksia virittyä tunnelmaan, kun ulkona on marraskuinen sää ja synkkyys painostaa. Perhettäkään ei voi hankeen ajaa, koska ei ole hankea. Eipä monella ole sitä perhettä edes. Eipä tässä suotta tarvitse synkistellä kuitenkaan, jos on katto pään päällä, ruokaa yllin kyllin ja ainakin yksi rakas ihminen seurana! Minäkin kuulun tuohon suureen armoitettujen joukkoon.

Itselläni alkaa taas Joulupäivänä iskeä lievä turhautuminen tajuntaan. Tämäkin joulu menee tutuissa (liian) turvallisissa merkeissä ja nyt on touhuaminen lopetettu. Samaan aikaan olen silti kiitollinen monista asioista, vaikka paikoillaan jumittaminen rassaa.

Kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi toivotan kaikille rauhaisaa Joulua - osin taannehtivasti. Jälleen yksi vuosi alkaa olla päätöksessään, joten saman tien on läheteltävä Uuden Vuoden toivotukset. Katsokaapa päivittäin hetken verran taaksenne ja toisen hetken eteen. Jokainen askel eteenpäin on arvokas!

Jouluaattona Ähtärissä oli hieman talvista, vaikka räntäinen sade ei juuri kuvasta erotukaan:

Pihasta, omasta siis, napattu kuusikin on ihan mallikas yksilö koristeltuna:

Terveisin, Tonttu toisenlainen

Enks mä tiedä kuka mä oon?

Itsestään paljon luulevat turhakkeet saattavat tosissaan kysellä, että "et sä tiedä kuka mä oon?". Jokaisen kannattaa ennemmin kysyä itseltään, että "enks mä tiedä kuka mä oon". Kuka voisi tuntea sinut paremmin kuin sinä itse - varsinkaan jos rohkenet kasvaa itsetuntemuksen saralla. Toki tunnustavana kristittynä minulla on tähän oma suomalaisesta valtavirrasta poikkeava käsitys, josta voin kiihkotta keskustella kenen tahansa avarakatseisen kanssa. Ainakin toivottavasti.

Ihan oikeasti ja rehellisesti, kriittisen itsetarkastelun paikka on aina tässä ja nyt. Toki ei kannata tärvellä elämäänsä liian rankkaan tutkisteluun, mutta aito itsetunto rakennetaan vain ja ainoastaan vähitellen. Monien vaikeiden hetkien ja mutkien kautta. Ja kun se puoli alkaa vihdoin olla kunnossa, voidaan puhua terveen itseluottamuksen rakentumisesta.

Pidän itseäni varsin vahvana itsetuntemuksen saralla nykyisin. Näin ei aina ole todellakaan ollut. Silti minäkin, terapiat käynyt, varhaiseen keski-ikään ennättänyt, monet kolhut selvittänyt mies erehdyn yhä itseni suhteen. Ja hyvä niin. Nöyryyden säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää, jottei sorru suurimpiin virheisiin.

Olen jo aiemmin saanut ammattimaisen analyysin omasta viestintätyylistäni. Olen monesti varautunut mutta silti sosiaalinen. Mietin paljon tekemisieni vaikutusta muihin ihmisiin, koska olen varsin empaattinen. Pyrin turvallisiin ratkaisuihin enkä ota paljon riskejä. Tyylini on melko monipuolinen niin sanotun DISC-analyysin perusteella, minkä voin allekirjoittaa. Dominantti en kuitenkaan ole luontaisesti.

Tein juuri myös MBTI-testin, joka perustuu Carl Jungin persoonallisuusteoriaan. Jos olisin kovasti yksityisyyttäni varjeleva ihminen, en tietenkään valottaisi tuloksia blogissa. Arvostan kuitenkin rehellistä avoimuutta, joka lähtee vahvasti omasta itsestään. Suhtauduin tähänkin testiin kriittisesti, koska se on tapani. Lisäksi olen kuullut niin paljon kukkua erilaisilta asiantuntijoiksi itseään tituleeraavilta, että haluan haastaa kaikki tahot. 

Täytyy myöntää, että MBTI-testin tulokset olivat ensi alkuun osin yllättäviä. Esimerkiksi näyttäisi siltä, että olen enemmän ekstrovertti kuin introvertti ja enemmän intuitiivinen kuin tosiasiallinen. Aiemmin olen jo sen oppinut, että tunteet vaikuttavat päätöksentekooni siinä missä ajattelu. Ja aina olen ollut selvästi enemmän järjestelmällinen kuin spontaani.

Kun mietin lapsuuttani ja nuoruuttani, niin näissä testin tuloksissa on kuitenkin vinha perä. Olen itsekin näköjään alkanut uskoa ympäröivän maailman minulle antamaa leimaa: tosiasiallinen, ajatteleva ja järjestelmällinen introvertti. Ympäristön paine monesti rutistaa ja lytistää meitä vääränlaiseen muottiin, jolloin lopulta alistumme itsekin siihen ja kärsimme. Viime vuosina olen löytänyt paljon enemmän todellista minääni ja tosiaan - olen suuresti sitä mitä testi kertoo! Toki tällaiset testit yleistävät eikä niitä edes kuulu lukea ehdottomuuksina. Jokainen meistä on yhdistelmä erilaisia ominaisuuksia eikä arkkityyppejä onneksi juuri ole.

Nykyisin olen monesti valmis astumaan esille ja ottamaan hallittuja riskejä. Kun olen spontaani, se itse asiassa tapahtuu ajattelun ja järjestelmällisyyden pohjalta syntyneessä "kehikossa". Vaikeinta minun on toimia sellaisten ihmisten kanssa, joiden tyyli on joko voimakkaan sulkeutunut ja tosiasioihin tunteiden sijaan pitäytyvä tai railakkaan spontaani, etupäässä tunteileva ja etukäteisvalmisteluja kaihtava. Tai jokin muu yhdistelmä edellisistä.

Jälleen olen kirjoittanut vain itsestäni, mutta minä en ole tärkein. Yritän ammentaa omista kokemuksistani keinoja auttaa muita oppimaan enemmän itsestään. Paikoillaan jumittaminen on kaikkein rasittavinta, etenkin silloin kun ulkoisesti muutoksia on alinomaan mutta sisäisesti kaikki jatkuu kritiikittömästi ennallaan. Minun tai kenenkään muun ajattelu- ja toimintatavat tai viestintätyylit eivät yksistään ole olennaisia. Tärkeintä on kyky toimia menestyksellisesti yhteistyössä muiden kanssa. Ja se on loputon haaste kenelle tahansa. Töissä, perhe-elämässä, vapaa-ajalla.

Nämä blogitekstit ovat muuten varsin kuvaavia. Minulla olisi valtavasti sanottavaa ja kirjoitettavaa, mutta käynnistysprosessi vie hirveästi aikaa. Mieleni jäsentelee ajatuksia alinomaan, mutta niiden ulkoistaminen muiden nähtäväksi vaatii jonkin ulkonaisen pakotteen. Olen sentään oppinut lopulta pullauttamaan viestini maailmalle ilman suurta viimeistelyhierontaa, mutta mittaa niille kertyy runsaasti. Lyhyestä virsi kaunis, mutta aina ei virsi ole oikea värssyn muoto. Minä sopeudun mutta vaadin muilta myös samaa täysin oikeutetusti!

Ei ole haukka juuri lentänyt

Jenkkifutiksen NFL-kaudesta on kuusi kierrosta takana. Tässä vaiheessa voidaan jo tehdä huomioita siitä, mikä on yllättänyt tällaisen tavallisen katsojan. En ole lainkaan asiantuntija ja syvemmät analyysit ovat jääneet tekemättä.

Moni kestomenestyjä on pitänyt hyvin kutinsa - erityisesti hurjassa pistevauhdissa oleva Broncos. Seahawks etenee odotetusti ja hyökkäyksen puutteista huolimatta Patriots on pysynyt liigan eliitissä. Viime vuonna pahasti kyntänyt Chiefs on pelannut väkevästi ja ottelut Denveriä vastaan antavat odottaa paljon. Toinen suuren käännöksen, tosin odotetun sellaisen, tehnyt joukkue on Saints. Packersilla, 49ersilla ja Ravensilla on ollut hieman enemmän ongelmia, mutta näistä joukkueista kaksi kolmesta menee luultavasti vielä pudotuspeleihin. Itseäni kiinnostaa myös seurata, miten potentiaaliset Colts ja Bengals kykenevät pitämään kiinni divisiooniensa kärkipaikoista.

Kolikolla on toki myös aina kääntöpuoli (pahasti tulee nyt kliseitä, olen ruosteessa). Oma suosikkini on Atlanta Falcons, jonka kausi on mennyt tulosten suhteen melkoisen heikosti tähän saakka. Nykyisessä tilanteessa jo pudotuspeleihin pääseminen on aika epätodennäköistä, varsinkin loukkaantumisten syötyä joukkuetta rotan lailla. Mikään joukkue ei voi olla kärsimättä Julio Jonesin tasoisen laitahyökkääjän menettämisestä loppukaudeksi, mutta Falconsin osalta ollaan nyt rankasti tulokkaiden ja vaihtomiesten varassa. Jets-tappion jälkeen totesin, että nyt täytyy vaihtaa faninkin fokusta. Yritän nyt nauttia Tony Gonzalezin viimeisistä huippunäytöistä sekä uusien kavereiden kasvamisesta vastuuseen. Tällaista on siis suosikkijoukkueen seuraaminen! Viime vuonna Falcons voitti ottelut lähes aina viime hetkillä, tänä vuonna vastaavasti viimeiset draivit ovat tuottaneet kitkeriä tappioita.

Myös Texans on kontannut runsaasti alkukaudella. Ja vieläkin huonommin voisi mennä, vai mitä Giants (puhumattakaan Jaguarseista). Heitänpä nyt hieman veikkausta pudotuspelikuvioista katsomatta sen tarkemmin loppukauden otteluohjelmien eroja.

AFC East: Patriots hoitanee divisioonan jälleen, vaikka minua hieman epäilyttääkin joukkueen kovuus tosipaikassa. Dolphinsilla voisi olla saumaa taistella villistä kortista.

AFC North: Tämä tiukka divisioona voi olla kolmen pollen kisa, mutta silti kääntyisin Bengalsin ja Ravensin väliseen vääntöön voitosta. Sanotaan, että Bengals vie tämän ja Ravensilla on tiukkaa villin kortin suhteen.

AFC West: Broncos vie divisioonan ja koko konferenssin voiton kaiken järjen mukaan. Chiefs haastaa kovasti ja ottanee ensimmäisen villin kortin. Chargers voi hieman sotkea kuvioita.

AFC South: Coltsilla on hyvä paikka hoitaa divisioonansa isännyys. Etenkin pelinrakentajaongelmat vienevät Texansin mahdollisuudet, Titans tuskin jaksaa loppuun asti.

NFC East: Divisioona vaikuttaa nyt varsin heikolta. Eagles ja Cowboys vääntävät ainoasta liikenevästä pudotuspelipaikasta keskenään enkä povaa pitkää tammikuuta kummankaan voittaessa.

NFC North: Perinteisen kovassa divisioonassa Packers, Bears ja Lions vääntävät hyvinkin divisioonavoiton lisäksi villistä kortista. Viime kaudella tosin Bears hyytyi rankasti runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla, ehkä nyt menee tasaisemmin.

NFC West: Kovassa divisioonassa tuntuu tällä hetkellä siltä, että Seahawks on hieman niskan päällä 49ersiin nähden. Sekä Rams että Cardinals voivat sotkea kaksintaistelua, mutta silti veikkaan Seattlen vievän divisioonan voittajan paikan.

NFC South: Saints jyrää kohti voittoa, Falconsin ja Panthersin mahdollisuudet taistella villistä kortista ovat ohuet.

NFL:ssä täytyy toki muistaa, että yksittäisenkin huippupelaajan, etenkin pelinrakentajan, loukkaantuminen voi suistaa useimmat joukkueet tappioputkeen. AFC vaikuttaa nyt hieman vahvemmalta kuin NFC. Helppo veikkaus suorasta paikasta kahdeksan joukkoon olisi Broncos, Patriots, Saints ja Seahawks. Niin siinä ei kuitenkaan käy, mutta kaksi noista neljästä pelannee konferenssifinaaleissa. Ei muuten kannata lyödä vetoa näiden aivoitusten perusteella...

Loppukaneetit: 

Falcons pelaa ensi kaudella Lontoossa! Kunhan vastustaja julkistetaan, niin täytyy tosissaan ruveta harkitsemaan matkaa Wembleylle syksyllä 2014.

NFL GamePass toimii mainiosti kymmenen megan yhteydellä. Matsit ovat suorana paljon parempia kuin jälkikäteen, joten olen taas harrastanut yökukkumista liiaksi. Nyt vaakatasoon, jotta jaksaisi pälyillä hieman ensi yön matsin loppuhetkiä suorana.

Four Days in Dublin

It's an annual habit now for me if two makes a tendency. A few days in some interesting city. This second annual city visit was headed to Dublin. I have made a joke about interest towards Ireland. If it has plenty of beer, whisk(e)y, golf, good food, pleasant and storyful people plus redheads and fne music it's good for me. Well, it was no golf this time but next time it might be different...

So, a Sunday evening in August saw me taking a jet towards the green island. With a Nordic cultural figure in its tail (which reveals you the jetliner company that performed its job just fine). What was waiting for me then?

Day One - Bus Strike! (won't stop me)

I had picked a reasonably priced hotel some three kilometres from airport and seven from city centre. Dublin Metro Airport Hotel (by the way, no metro trains in vicinity). It was supposed to be easy bus ride away from the buzz. First surprise was that there was actually a bank holiday and annoyingly a general bus strike. So for the first morning it was a taxi ride, a budget slip but a pleasant discussion with the driver.

O'Connell Street is in the heart of tourists' Dublin. I headed to get my Dublin Pass to get entrance to plenty of destinations. A small detour to St. Stephen's Green park close Trinity College since the tourist info located in an old church (!) was closed. Public holiday for nothing special really, in the words of taxi driver Geoffrey.

OK, I got the card a little later but surely had many ideas of what to do. Still my idea was to spend time in interesting locations and not to overplan the whole thing. First place to visit was Cristchurch Cathedral close to the famous Temple Bar district. And by coincidence with four extra euros I took part to a bell ringing tour to the church tower. Greyish and old bell ringing master lead a group of random tourists up the narrow stairway. He told us about the specialties of bell ringing around the globe and especially in the British Commonwealth. It's traditional rope pulling in orderly fashion and involves great deal of mathematics. Bells are to be rung in permutations and a full peal is over 5000 single pulls of a bell with multiple hour effort. Not as easy as one might think!

Well, it was enough of bells and prayers for the day. I pointed my nose to the obvious, Guinness Storehouse. It is a seven floor high old storehouse building of St. James Street brewery. A must for common tourist but nothing too special for a beer efficinado. I had previously done Heineken Experience in Amsterdam and this Guinness one was pretty much similar. Basics of beer making and components, company history, advertisements etc. A part of exhibition about the lost art of coopering was quite interesting. Take a note to the embedded monitors in the barrels:

I did like the advertisement history section too. Guinness stew and chocolate cake in the restaurant were just fine for hungry young man, slushed down by Guinness Dark Lager. I had to try that non-stout stuff for American markets. Best thing in this place was still Gravity Bar with almost 360 view around the Dublin area and complimentary pint. As a bargain I got also a souvenir shirt for me.

First day continued then from cathedral to brewery to a notorious jail, Kilmainham Gaol. And I was constantly walking and absorbing all new things to me. This jail had been closed a long time and now portrayed Victorian era prison with different kinds of design features. Many Irish rebellions and uprisings lead to Kilmainham Gaol for their leaders. Numerous people were even executed until certain 1916 aftermath started to finally turn the public opinion and decision makers' heads.

At the and of the day I did some more walking around. One of the obvious, fish and chips with Guinness in one Temple Bar area pub, I did too. Then another taxi ride back to hotel and some hints from the driver. The sea shore was apparently the place to visit.

Day Two - Walk Fast, Breakfast But No Belfast

My experience lead to me to walk the seven k's from hotel to city centre. Yes, the busses were still off the road. I was going for a real Irish breakfast in traditional pub. No more weak excuse of a hotel version for me! Along the way I could see regular dubliners rushing to work, opening shops, jogging - the everyday stuff. Luckily the slight threat of rain went away as I entered Slattery's in Capel Street, one of the few remaining pubs that can sell pints from first thing in the morning. Mister Bourdain visited this place in his Layover, that's how I ended up clogging my veins with nutritious beans, egg and sausages under all the Michael Collins memorabilia.

A few blocks from Slattery's was Old Jameson Distillery which I had to visit. It was more intimate than huge Guinness museum - and here too the tour guide was excellent storyteller. Interesting fact, Jameson uses mostly American bourbon casks but also sherry casks from Spain and port casks from Portugal. Copper distillation pans were charming and complimentary tasting involved. Well, Jameson is good but not quite into my whisk(e)y taste.

In the hotel I had seen strange local sports from TV. Commented in Irish Gaelic. So I wanted to know more about these Gaelic Games that were so much followed in media. A good walk through the northern areas of Dublin centre to Croke Park, Irish national stadium. Along the way I could see some really Republic pubs, a reminder of wounds behind Irish separation and nasty times.

Croke park tour was thorough. I got to see locker rooms, teams' celebratory dinner facilities, player tunnel, playing field, grandstands, media stands and enterprise cabinets. There were also many stories about the history, sports, even bloody conflicts and construction in Croke Park which was able to contain fourth most spectators of any European stadium. Stadium offered also Gaelic Athletic Association museum and hall of fame. It is very striking that there are no professional players in hurling or Gaelic football or their female version counterparts. Still these sports are most popular in Ireland over association football and rugby. And even Helsinki has a local team!

At this point the sturdy Irish breakfast was all used and hunger set in heavily. Near Connolly Station I noticed interesting pub called Brew Deck. As I learned it was owned by Galway Bay Brewery offering their and other small breweries' malty nectars with some food. I went with an Irish burger and Galway Bay Fullsail Ale. And as dessert I took a half pint of Galway Bay Milk Chocolate Stout. Hey, I had found my favorite Irish brewery! A small chat about beer scene in Ireland and in Finland with the bartender and then to walking ways again.

On the evening I visited National Wax Museum PLUS since I had it covered with my Dublin Pass. No other places in the vicinity were open so I choose wax. But it wasn't special in my mind, I wouldn't do it again. Basic Irish writers, leaders, sportsmen, musicians and such. Kick'em tubbies!

Some coffee and apple pie and I forced my tired legs uphill same seven kilometres. I had to gather more strength for next day.

Day Three - It's Lobster Season

This was the day I was going for the shoreline and seafood. The busses were back in service! I was still craving for proper full Irish and had a place in mind - O'Neill's right next to tourist information. And boy was their version plentiful with seven euros in really authentic surroundings. I couldn't help but to smile, a definite thumbs up from me.

Before heading to Howth I visited St. Patrick's Cathedral not far away. It was impressive and as a christian I did also take a while to say a little prayer and humbly thank. So maybe it was meant to be that I coincidentally met a woman who asked me to help. Or I was after all fooled. She did not want money straight but help to buy some basic food for her kids. I was hesitant which I also told but eventually did give her a helping hand. I hope that it went right but I was still questioning my actions and doubts. Well, the poor will always be around but we should not become cold-hearted.

Anyway, it was time to head for Irish sea shoreline. I took local DART train to Howth, a fisherman village quite famous for its seafood. I had plenty of expectations for this and realising the very hilly geography of Howth peninsula even raised them. Stepping out of the train immediately started to fulfill my expectations. Gentle breeze from the sea, the best possible weather, really fresh seafood smell and picturesque village. Well, small minus for flocking tourists but that could be dealt by just walking further. You see, regular people seem to avoid proper walking.

I absorbed sea air on the piers of Howth and relaxed before going for the catch of the day. King Sitric and its casual West Street Bar was something I had looked upon. According to the waiter it was lobster season so I had to taste it. But for starters a couple of rock oysters raw and Galway Bay Hooker Irish Pale Ale to accompany. And then for main course oyster salad and Irish dark country bread. Really fresh and worth the expectations.

The hills were pretty steep in Howth. With full stomach I started to climb towards Howth summit. Because I'm me I did not take a bus. At the top it was really nice to have acup of coffee and ice cream in the unbelievably beautiful scenery. I did not expect to find high rocky cliffs right next to Dublin! There was also a light house to guide all the ships safely from Irish Sea to the port. And by the way, there were golf courses and all kinds of greenery around. As I did not have map I missed much of the cliff walk but still got to see many fine landscapes.

For me of all the superb things this was just perfect. There is something in my blood that longs after sea shore, seafood and all kinds of greenery. Needless to mention, I did walk my legs into aching again but it was worth all this. Hotel was just for the shower and rest.

Day Four - Botanic Takeoff

Last morning is always a little sad. It was going to be over today. Packing luggage, basic breakfast and I still had few hours in Dublin. I took one of them double deckers and headed for Botanic Gardens in Glasnevin, district some three kilometres north of Dublin city centre. I do enjoy a nice quiet walk in gardens and in Dublin it was free, also the greenhouses with tropical or subtropical plantation. A nice destination with practically no cost.

Outdoor activities will make you hungry. For me it was The Church, a restaurant and pub in an old church. Quite obvious name. They seem to re-use their churches here - maybe we have to do same in Finland sooner than later. I had some fish cakes together with O'Hara's Red Ale. And then there was just a little time to take the DART train to Dun Laoghaire south of Dublin. Another seaside destination and one last chance for me to enjoy some sea breeze in the sun. If there was more time I could have done local sea museum.

Finally I had to go back to hotel and pick my luggage. In the airport shuttle I was the only one and had a nice chat with the driver. My feeling is that if you respect the locals they will generally do the same. At the airport you have to kill some time always. Some more food, an Irish coffee and a bottle of Connemara. Then back to the skies and towards home it was.

Definitely Ireland is part of my future plans too!

My tips: Howth for the views and seafood, Botanic Gardens, Old Jameson Distillery, Croke Park tour, Kilmainham Gaol, O'Neill's Irish breakfast, Dublin Pass and Leap Card for transportation.