USA vastaan Eurooppa - episodi 2012

Nyt on jälleen Ryder Cupin aika. Kyseessä on golfin historian merkittävin ja suurin joukkuekilpailu, jossa Yhdysvaltain ja Euroopan parhaimmistot vääntävät maineesta ja kunniasta. 

Ammattilaisgolfissa pelataan nykyisin lähes aina lyöntipeliä omaan laskuun. Ryder Cupissa tilanne muuttuu, sillä pelimuotoina ovat pareittain pelattavat foursome (palloa lyödään vuorotellen) ja fourball (paremman jäsenen reikätulos valitaan) sekä sunnuntaina pelattavat tusina reikäpeliä tyyliin mies vastaan mies. Tuloksena on siis aina joko piste USAlle tai Euroopalle tai puolikas molemmille. Yhteensä jaossa on 28 pistettä, joten voitte siitä laskea, mitä voittoon tarvitaan.

Tänä vuonna kisa pelataan uudella mantereella, Medinah Country Clubilla Chicagon liepeillä. Kenttä on pitkä ja puistomainen, muun muassa kolme par 3 -reikää pelataan näyttävästi veden yli. Major-tasoista haastetta heitetään siis kahden mantereen parhaille golfareille.

Ryder Cup 2012 on maailmanlistan perusteella kovin koskaan. Kaikki 12 + 12 pelaajaa ovat listan top 35:ssä. Isännillä on lajin mullistanut Woods, vasuriveteraani Mickelson, kokeneet konkarit Stricker ja Furyk, pitkälyöntiset Watson ja D. Johnson, luotettavat Z. Johnson ja Kuchar, nuoret mestarit Simpson ja Bradley, varma Dufner sekä juuri FedEx Cupin miljoonat kotiin noukkinut Snedeker. Eurooppa lataa vastaan golfin nuoren supertähden McIlroyn ja toisen Portrushin miehen McDowellin, kokeneet britit Donald, Westwood ja Rose, konkari Lawrien, rajun reikäpelitaistelijan Poulterin, takavuosien suurlupauksen Garcian, varmat Hansonin Ruotsista ja Molinarin Italiasta, nousevan tähden Colsaertsin Belgiasta sekä entisen maailmanlistan ykkösen Kaymerin Saksasta.

Itse odotan tasaista taistelua, jossa nähdään yllättäviä nousuja ja laskuja. Toivottavasti mennään sunnuntaina viimeisille rei'ille. Kannattaa kiinnittää huomiota suurimpien tähtien lisäksi vaikkapa Snedekeriin, Dufneriin, Poulteriin ja Colsaertsiin. Ryder Cupissa on psyykkaus joskus rajua ja paineet ehkä suurimpia mahdollisia kaikista golfkisoista.

Tätä kisaa kannattaa seurata, jos haluaa nähdä jännittävää golfia parhaimmillaan. Moni saattaa tosin ajatella, että jännittävää golfia ei olekaan. Se on heidän tappionsa. Nyt toimistoon, mutta viikonloppuna on paljon katsottavaa!

Epämukavuusalueella

Miten opitaan uutta? Menemällä epämukavuusalueelle. Ei liian kauas eikä liian pitkäksi aikaa.

On helppoa jämähtää tuttuihin kuvioihin, johtuupa se sitten asioiden hyvästä tai huonosta tolasta. Jos menee huonosti, voi tottua siihen ajatukseen, että eipä tässä kuitenkaan voi asiat paremmaksi muuttua. Jos menee hyvin, voi tuudittautua siihen luuloon, että tilanne on puhtaasti omaa ansiota ja säilyy luonnollisesti.

Itse taistelen näiden tuntemusten kanssa jatkuvasti, vaikka välistä toki helpottaa. Teen töitä, joita en olisi uskonut joitakin vuosia sitten hoitavani. Päivittäin on työstettävä itseään, että asiat etenevät. Olen aina ollut hidas aloittamaan asioita, mutta siihen tulee nykyisin altistusta jatkuvasti. Omat vahvuuteni tulevat esiin matkan edetessä. Sama henkinen paini jatkuu yleensä myös vapaa-ajalla ja ihmissuhteissa. Siksipä ei ole oikein blogiakaan pukannut, kun usein on niin väsynyt seikkailtuaan siellä mukavuusalueen tuolla puolen.

Kehitys loppuu, jos ei ole valmis kohtaamaan erilaisuutta ja epämukaviakin asioita ympärillään ja itsessään. Kun laajentaa henkistä reviiriään, kuluu toki voimia mutta samalla luottamus kasvaa ja taidot lisääntyvät. Välillä täytyy vetäytyä tutulle alueelle nuolemaan haavojaan ja keräämään itseään. Kukaan ei jaksa seikkailla epämukavuusalueella jatkuvasti, varsinkaan yksin. Jos joutuu liian kauas turvalliselta alueelta, tuppaa lamaantuminen iskemään.

Tässä on työstetty omaa henkistä kanttia runsaasti. Väliin joudun tekemään lukuisia pieniä tehtäviä lyhyen ajan sisään, usein tarjoamaan vain ikäviä tietoja. Onnekseni olen huomannut rehellisen ja päättäväisen tyylin synnyttävän ymmärrystä. Ilokseni olen huomannut vuosien varrella jopa hakeutuvani tilanteisiin, jotka olisivat jäädyttäneet miehen aiemmin. Esiintymässä satapäisen joukon edessä, vetämässä karaokebiisiä kollegoiden nähden (eikä juovuksissa), vieraassa satamapubissa lauantai-iltana yksikseen, kolmosen tiillä draiveri kourassa täysin tössittyjen lyöntien jälkeen kohtuullisen rauhallisena. Ja paljon muuta.

Välillä tuntuu vahvalta. Yleensä silloin olemme itsellemme tutulla alueella. Se tuntemus on hyväksi, mutta myös heikkouden ja epävarmuuden tunteita tarvitaan vastapainoksi. Itse voin ainakin todeta, että kaikista vaikeinta on olla tilanteissa, jotka tulevat aivan iholle. Ihmissuhteet saavat olon joskus todella epämukavaksi, mutta siinä voi olla jonkin valtavan mukavan siemen. Joskus on pakko mennä hankaliin tilanteisiin vailla mitään varmuutta lopputuloksesta. Kunhan siltä ei tuntuisi alinomaan, sitä ei jaksa kukaan. En minä ainakaan.

Statuspäivitys

Kesä on jo puolessa välissä ja paljon on tapahtunut. Ei tosin täällä blogissa. Yrittänen korjata asian.

Puolet lomasta, vieläpä palkallisesta, on pidetty. Tuli pelattua tietysti golfia, hetkittäin jopa mainiosti, ja luudittua yksi kisakin. Vasta yksi uusi kenttä vyön alla tänä kesänä. Jukolan viesti tuli seurattua paikan päällä Vantaalla alusta loppuun, pitihän velipoikaa kannustaa ja hyvin meni lähtökohtiin nähden. Innostuin jopa käymään iltarasteilla, ja kohtalaisesti selviydyin muutaman vuoden tauon jälkeen.

Vain kerran olen ehtinyt  pelaamaan rantalentistä ja tietysti oli tuntuma kateissa. Pyöräilyt ovat jääneet puhtaasti hyötyliikuntaan, kävelyä on toisaalta harjoitettu reippaasti. Valokuvia on räpsitty - siitä lisää blogissa piakkoin, kun kotikentällä työstin pallon lisäksi kameraa. Saunassa on viihdytty ja mummomankelilla rouhittu kylänrantaan uimaan kesäyönä vain pyyhe matkassa. Aitassa on nukuttu ja hyttysiä läiskitty, olutta juotu ja kesäteatterissa käyty.

Hieman on juhlittu merkkipäiviä. Täytyy todeta, että välillä on syöty turhankin hyvin - osin myös itse laitettua ruokaa. Vastapainoksi kohtuulliselle liikuntapanokselle. Väliin on ollut henkisesti rankkaa monista syistä, mutta tällä päällä ja kokemuksilla varustettuna siltä tuskin vältyttäneen jatkossakaan. Jos ei olisi toisinaa vaikeaa, niin tästä ainutkertaisesta elämästä saisi niin paljon vähemmän irti.

Iso osa kesää on penkkiurheilijalle suurtapahtumien seuraaminen. Merkkipäiviä olivat jo muun muassa futiksen EM-kisat, golfin US Open, Le Mans 24 Heures sekä vielä jatkuva Tour de France. Pian alkaa The Open Championship sekä tietysti kesäolympialaiset. Eikä siinä vielä kaikki suinkaan.

Nyt yritän palautua työmoodiin, vaikka mielessä siintääkin jo toinen pariviikkoinen lomasessio. Silloin lähdetään lentoon ja katsastetaan uusi kolkka maailmasta, palattaneen oman henkilöhistorian kannalta kiinnostavaan paikkaan ja jatketaan omaa perinnettä. Ja tietysti pelataan golfia.

Nauttikaa valoisuudesta, kun sitä vielä on tarjolla. Arvostakaa ihmisiä, jos teillä on heitä lähellänne. Se ei koskaan ole itsestään selvää. Anteeksi muuten näistä ainaisista nuoren miehen innolla annettavista vanhan miehen elämänvinkeistä. Pakko sanoa väliin jotakin syvällisempääkin.

At the Tropic of Capricorn

Brazil. Football, samba, coffee, jungle. Nope, mostly work. And beach and food and people.

Day One - Passaporte

Travelling for work surely can be exhausting but not that much for me yet. So of course I was feeling excited to go to Brazil - albeit only for a few days. About 90 minutes of sleep before heading to airport was too little and still it all started that way. I happened to end up in a cab with a bit weird driver. He gave me candy, not once but twice. And almost half of the drive he was wondering if Talvivaara (a much talked Finnish mine) is in Ranua (a town at northern Finland) or not. My answer was no but he would not take it.

This time I was travelling with a colleague of mine - which was nice. On the connecting flight to Amsterdam I tried to get some rest in a jar of economy class seat. Next to me was sitting a guy from Ghana and we had a nice little conversation. It pays off to have read the geographic maps for fun as a kid. The Boeing found its way down to Schiphol and my visual observation revealed loads of fields, channels, windmills and greenhouses. The Dutch naturally.

Next it was an exhausting twelve hour flight to the other side of the world. How to spend such time in a too small seat? Try to recognize some parts of world far beneath you. I got the peninsula of Troia (my first ever southern experience took place there), Canary Islands, one of the Kap Verde islands and reservoirs et cetera stuff in Brazilian plateau. What else? Enter the ten kilometre club - of people having prepared their Powerpoint presentation up in the sky. Try to learn some phrases in Portuguese. Talk so much with your colleague that the guy sitting next to you starts to talk himself.

Finally the flight was over and the soil of South America was below our feet. Clear the formalities and find your driver. We had a good two hour drive still ahead. Tropic warmth could be felt although the winter was approaching below the equator. The travellers that we were suffered from acute case of too little sleep which brought the semi-hysteric laughter at times. Our driver luckily played some good stuff from 70's and 80's in the car stereo. What A Feeling, More Than A Feeling, Staying Alive. Yep, staying alive would have been even more describing if we had seen the crazy serpentine motorway that was our path from the plateau to the coast. But it was too dark to really realize the ravines behind guardrails.

Day Two - Churrasco

A night in bed helps. Especially when there is a work day waiting for you. The hotel was really nice and the breakfast very fine. It's worth a lot to get a chance to sip Brazilian coffee and freshly squeezed fruit juice on a balcony next to white tropical beach. And then it began, work that had brought me to the Tropic of Capricorn. I'm not going to tell any details of business there. It started out well - which was nice. That much I'm giving in.

After a day of issues it was time to head out for some team dinner. Apparently churrasco. So pack Europeans and locals to minivans for a short drive from Guaruja to Santos. Along the way there was a really weird ferry fleet. Up to seven ferries taking people in their cars and motorbikes back and forth over a sound. How about building a bridge (over troubled water)? Well, maybe the road taxes are better this way.

The dinner was, well, meaty. First some greenery and stuff. And then the meat kept on coming until the toughest meat eaters had to give up. Beef and chicken with deep fried starchy things. Yes, in the process I broke some half a dozen chick hearts. This meal was a real vegetarian hell - and next to me was a such colleague of no meat diet. Luckily he was a good sport with the situation! I noticed again that I start to thrive in these sorts of happenings. Good food and beverages accompanied with some nice folks gets me to good humour with unique shades of fling.

Finally back to bunk in our colonial style hotel. You really cannot properly watch American entertainment dubbed in Portuguese with the background that I have. So close the telly and your eyes.

Day Three - Caipirinha

Now I started to feel more acquainted with the place. Another three plate treatment for my stomach as the waves kept on pleasing my ears. Fruits, salty protein and starch, sweety goodies. And more work of course after my first quick visit to the beach. I had to try and focus on the task at hand although the surroundings were tempting me all the time.

Once daily dose of issues was covered it was time to do some shopping. I had some reais to be spent. So it was first walk around the neighbourhood. No imminent feel of danger there if you stayed on the right side of the city. Guaruja is the closest beach resort to the more well-off people of Sao Paulo. I had to buy some havaianas with brazilian flags and naturally local beer.

Tropic darkness fell down and the ladies left me behind. My colleagues, that is. So I took off to the beach boulevard for some brisk walking in my white outfit. Maybe not that neutral but I'm not going to fade to the back always. And yes, what you leave behind you comes back to haunt. My colleagues did not get me lost. After a really nice stroll along the beach it was suitable to go for local caipirinha in the lobby bar. Only one since it hit the head pretty good. Liquor made of sugar cane, lime and ice. Nice. Then jampacked stomach again and to bunk. I could work like this. For a while.

Day Four - De nada

Last work day of this travel started with a sore throat. The flu had caught me finally. Well, I kept on hanging and seizing the day. How many times you really get to choose from five freshly squeezed juices and eat your way to the day? Sore throat or not, it was no time for regrets. One day of listing issues and learning stuff of local business was still to be cleared.

Workshop was eventually completed and I managed not to look too stupid in the team photo in my reds. Yes, again I was wearing noticeably colours. Me from past wouldn't have enjoyed that but me of today did. As the evening arrived it was time to go and destroy some local currency. My last night below the equator for this trip it was. Maybe I was being a fool to go shopping with the ladies, not once but twice. I managed to make up my mind and buy some shorts and Santos FC shirt. Women, they had much more difficulties in making up their minds. Well, I had a fast approaching deadline to speed me up.

Dinner for the last evening was again plentiful. Men went crazy for the excess meat, women lost it with half a dozen chocolate based desserts. I tried to cherish the moment and not to be too quirky with my humour. As to cap off the night, we got to see some distant lightning over the sea in the tropic darkness - which was nice. Tropic thunder, I mean, from safe distance.

By the way, Brazil is no real beer country. Of course you have the basic simple bulk lager brands (Brahma, Itaipava, Skol etc.). So I was not continuing my daily beer tradition. Let's just say here that Itaipava tasted like most regular lagers do. Nice when served cold but not special. My other pick, Nova Schin Malzbier (maybe imported), was though something else. Really sugary malty liquid candy that was not that much into my liking. But if you cap it off you drink it down.

Day Five - Feijoada

I had one half a day to just relax before heading back north. So last plentiful breakfast in the fresh Brazilian sea air for starters. Then it was time to stroll around again, shoot some photos and do some shopping. And of course it was my last opportunity to get to the beach. So trunks on and some white Finnish skin under UV exposure. The waves of Atlantic ocean was also something to experience. Like a little boy I was jumping on the roaring water and getting bounced around. With that salty water taste in my mouth. Nice.

They apparently do a lot of beauty surgery in Brazil. Let's just say that local beach fashion can be demanding on your looks. At least if you are not OK with yourself.

All things come to an end. It was time to pack my bags and head for one last lunch. Finally it was feijoada time - not to forget all the other porky goodies. The tradional feijoada is made of pig ears and tails and some other parts. Sounds harsh and hard to swallow for spoiled westeners. Actually it was really good, although I just took a few bits. Black beans with rice, another local specialty, was also very good. And it was worth trying Portuguese sausages and deep-fried lard. Yummy.

Then it was a good two hour drive to Guarulhos airport. My way back home was to be taken alone. Funny thing happened though when I started conversation with my designated driver, Luis. It started from Mika Häkkinen and Ayrton Senna, went to football and approaching World Cup in Brazil. Then I was surprised to hear that the fellow had been a missionary in over 80 countries before returning home. So we had a swirling conversation along the same serpentine motorway I had waited to see in daylight. Being a husband in Latin America, raising kids, relationships to siblings, pollution, forgiveness... As Luis put it: Man, it's tough! With a smile in his face and warmth in his voice.

And off she went, the aluminium jar of a plane. Brazil, I just briefly met you but hopefully our paths cross in the future...

Day Six - Obrigado

Twelve hours in the confined space of an economy class seat puts the ache on your feet. Travelling alone is so darn familiar to me and it brings forth plenty of thoughts and feelings. Luckily I was able to get some sleep. And then I had to amuse myself with KLM entertainment system. I went for J. Edgar - a thinking man's choice of a movie. Finally I got to see it, although from a crappy monitor.

My way from Brazilian beach side hotel back to home in Finland took some 23 hours. I had plenty of time to think things over. It was nice to come home as my sister was there. I got to tell some of my stories immediately and gave my presents.

What did I learn? Professionally this kind of workshop travel was first for me. I think I did my part well and got new contacts in another continent. Personally I got to do many things that I had been hoping for since a little boy. I enjoy when I can work somewhat successfully with people that I wouldn't have been able to co-operate some years ago. The possibility of individual and social development is endless and yet fragile. None of these kind of opportunities feel self-evident for me.

You will cherish things much better when they haven't been given to you easily.

Kolmenkympin kriisi?

Nyt kävi vääjäämättömästi niin, että tuli mitta täyteen. Nimittäin kolme vuosikymmentä. Kuulemma nyt olen tullut miehen ikään (sanovat jo aiemmin saman rajapyykin saavuttaneet). Ei se ikä yksin miestä tai naista tee vaan se miten ikäänsä suhtautuu.

Leikkiä laskettiin tietysti siitä, miten ei pidä kriisiytyä. Monelle tuo ikäkriisi taitaa syntyä siitä, että he alkavat vihdoin ajatella mitä pitäisi vihdoin kohdata ja tehdä. Itse olen elänyt vaihtelevasti kriisin nimeltä yksinäisyys kanssa jo pari vuosikymmentä hyvinkin. Ongelmani ei ole lainkaan ajattelun vähyys vaan sen paljous. Olisi kiva saada ajatusprosessit helpommin pois päältä - ja yksinhän se ei tosiaan mainiosti onnistu. Eikä muuten ole mukavaa sekään, jos tuntee olevansa pakotettu leikkaamaan jotakin olennaista ajattelustaan pois muiden seurassa.

En minä tietysti oleta tai vaadi, että voisin aina toimia kuten haluan. Olisi kuitenkin varsin mukavaa, jos useammin voisi olla rennosti oma itsensä eikä yksin. Kuluneet kymmenen vuotta ovat opettaneet minulle paljon ja olen päässyt jo varsin pitkälle rennomman ja aidommin elämäntavan suhteen.

Myönnän nyt, että minulla on jonkinasteinen kriisi päällä. Mikään saavutukseni, mikään materiaalinen hyvä ei tunnu miltään, jos sitä ei voi jakaa läheisten ihmisten kanssa. Joskus sitä vain saa tarpeekseen. En suostu teeskentelemään jotakin sellaista, mitä en ole. Kaikki sellaiseen toimintaan perustuvat ihmissuhteet ovat valitettavasti kovin heikolla pohjalla.

Juuri alkaneelle vuosikymmenelle toivon ennen kaikkea muuta merkittävästi vähemmän yksinäisyyden jäytävää todellisuutta kuin tähän asti on ollut. Toki ihmisistä seuraa saa helposti, mutta mitään todella aitoa ei voi muiden ihmisten suhteen pakottaa tai laskelmoida. Minulle yksinäisyys on kaikkein pahinta, koska yksin muita ongelmia jaksaa huomattavasti vähemmän kuin yhdessä. Toivottavasti vältän kriisissäni sellaisen vakavan asteen, joka pakottaa väkinäisiin ratkaisuihin. Tiedän tautini ja siihen lääkkeen, mutta sitä en voi itse itselleni määrätä.

Illaksi on mukava päästä kotiin, mutta paljon miellyttävämpää olisi lopettaa päivä kerrallaan muuten kuin yksin. Olen tällainen outo lintu, jonka täytyy saada väliin miettiä ja purkaa reippaasti monitahoista ajatusvyyhtiä. En voi enkä halua sitä itsestäni pois pakottaa. Olen mies, joka ensin miettii ja sitten toimii. Ja toimintaan menee välillä itseänikin raivostuttavasti kauan.

Nyt en jaksa selittää enempää. Kärsivällisenkin mitta täyttyy joskus eikä aina jaksa olla selittämässä. Minulla on valtavasti annettavaa, mutta alkaa olla voimat varsin vähissä. Jos ei voi kokea itse olevansa saamapuolella riittämiin, ei kovin kauan voi pelkästään olla antamassakaan.

Now I'm a CSI person

Each and every person is different. And constantly changing - more or less. Do you know yourself? Are you two different people in work and at home? How can you make your mark here in a sensible and effective way?

There must be all sorts of tests to evaluate people. I as a part of the team that I work with was placed on a sort of circle of four types. Now I do not recall the name of this method and will only speak about my results. It was a pleasant surprise how accurate - pretty much spot on -  the evaluation was. Especially the written description caused me to laugh out loud in my fortress of solitude, occasional hotel room that was.

The evaluation revealed (huge surprise hardly not though) that I'm predominantly compliant person. Also my steady and influential parts got pretty high values much to my liking. So it defines me somewhat semi-scientifically as a CSI person with my D for dominant being quite much tainted. My natural style is luckily not that far away from my adapted working style.

It makes a difference to me how people around me are coping. I do not want to hurt anyone but sometimes good things only follow painful truth. I need my time to make decisions which have to be based on proper thinking. If I'm cornered I might just eventually come up with such decisive arguments that the victory shall be mine.

And some quotes on me: If "enough is enough" may tend to explode. Is outgoing at suitable occasions.

I don't recall more now but there is a lot of serious actions - and knowing me - also humour to be drawn from the evaluation results. And of course knowing me is not all, knowing you is the other part.

Still I might argue with some results on me. My self-confidence is apparently relatively low. With this sort of scaling it must have hit rock bottom at earlier times of my life. Although not a dominant person, I have the audacity to claim that any self-confidence not based on real self-awareness is actually a potential receipt for catastrophy. Yeah, that's it! I can bring it straight to your face if necessary. Maybe I need to think it over a long time but I've actually taken that time in plenty of cases already. If you serve your medicine better be prepared to take mouthful of it yourself. Applies to me too.

At the end of the day the type of ones communication style is just a part of any person. A hollow structure if no real content is available. How do you think of other people? As valuable and unique individuals or just mere tools for reaching your goals? Maybe part both. What do you believe in? Are you willing to learn more and offer your experiences, even those ill ones, for the best of all? Can you face disappointments and sorrow but still dig in deep and find your way back to the sunny side of life? If someone near you falls will you reach for them or turn your back?

Life is full of questions. Many of them cannot be answered with all explaining ways. Have courage to go beyond the boundaries of your safe area. Not too far at once but a step at a time. And if you are a failure be at least a spectacular failure!

What I say is straight from my heart but also often times a joke. And if you don't realise that the joke is on you. So learn yourself but don't use it as an excuse.

Vedetään vihreäksi

On ensimmäisen pääsiäispäivän ilta. Aika kaivaa vihreä pikkutakki esiin ja iskeä atsaleat pöytään. No, kumpiakaan ei ole, joten tyydyn seuraamaan vuoden ensimmäisen golfin majorin US Mastersin ratkaisut TV:stä. Upea Augusta National, tuo menneiden aikojen perinteisiin sitoutunut golfklubi Georgian osavaltiossa, isännöi totutusti golfvuoden avaavaa suurkisaa. Jos tätä kisaa katsoessa ei näe lainkaan golfin esteettistä puolta, niin silloin ei ole silmät auki.

Kuka voittaa kuulun vihreän takin harteilleen ja nimensä historiaan tänä vuonna? Luvassa on toivottavasti viime vuoden kaltainen jännitysnäytelmä, jossa takaa-ajajat kirivät ja kärki hangoittelee vastaan. Onko vihdoin ensimmäisen ruotsalaisen miesten major-voiton aika? Viekö Lefty voiton neljättä kertaa? Meneekö ykköstila jälleen tyylikkäälle Etelä-Afrikan miehelle? Voisiko Bubba jengata itsensä kärkeen? Sen jo tiedän, että omat veikkaukseni menivät metsään. Tiger is not roaring. Luke is not that lucky. No cow bell time for Keegan's famous aunt.

Odotellessa hankien häviämistä on sopivaa herutella Mastersin parissa. Tätä rastia ei missata, jos suinkin on mahdollisuus taistella unta vastaan. Itsehän kerran katsoin lukioaikana Mastersin suorana loppuun ja aamulla hiivin neljän tunnin unien jälkeen biologian kokeeseen. Tuloksena oli 9,5 ja muistoja myöhemmille ajoille.

Nyt siis vihreän veran äärelle, ihailemaan mestareita ja kuuntelemaan kiiriviä katsojain huutoja. Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Vain jos silmät on suunnattu oikeaan suuntaan. Ja Augustaan on vielä joskus päästävä!