Tästä on pitänyt jo kauan kirjoitella - ei tosin valtaisan tietämyksen takia.
Suomessa ei ole oikeastaan pitkään aikaan ollut kansainväliset mitat täyttävää stadionia. Ainoa todellinen stadionimme on tuttu ja historiallinen Olympiastadion - suojeltu ja korjailtu kansallismonumentti. Jälleen kerran ruinataan siis rahaa vähintään kymmeniä miljoonia Stadikan remontoimiseen, jotta siellä yhä voisi järjestää suuria urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Totuus vain alkaa olla sellainen, että Olympiastadionin paikkailu Museoviraston vaatimusten puristuksessa ei vastaa tarkoitustaan. Emmehän toki halua syytää varovarojamme sinänsä melko upeaan ulkoilmamuseoon, jos siellä ei oikeasti voi enää järjestää mitään mittavaa.
Olympiastadioneita on maailmalla purettu ja uusia tehty tilalle (Wembley) tai purettu ja rakennettu vanhaan ulkoasuun uusin konstein (Berliini). Norjalaisetkin vetivät vanhan Bislettin matalaksi. Minä en kannata tietenkään kulttuurihistoriallisten kohteiden tuhoamista, mutta emme voi myöskään elää historiaan käpertyneinä. Jos haluamme, että Suomessa on kansainväliset vaatimukset täyttävä stadion urheilun ja kulttuurin suurtapahtumia varten, tehkäämme vihdoin linjaan muutos.
Haluan korostaa, että minulla ei ole mitään asiantuntijuutta stadionrakentamisessa. Jonkin sortin käytännön järkeä ja eteenpäin menemisen halua kuitenkin uskoisin omaavani. Ehdotukseni on seuraava:
Kansallisstadionin arvolle sopivaa on, että se sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä ja historiallisella paikalla. Sen täytyy myös kyetä täyttämään tiukentuneet vaatimukset turvallisuuden, suorituspaikkojen ja palvelujen suhteen. Pohjoisissa oloissa liikuteltava katto olisi arvokas lisä. Rakenteellisiin seikkoihin en osaamattomuuttani puutu, mutta mielessäni on kiinnostava sijainnillinen ehdotus. Rakennetaan Suomen uusi kansallisstadion nykyisen Eläintarhan kentän seutuville - siis Nördenskjöldinkadun ja Vauhtitien kulmaukseen! Vanha Olympiastadion säilyy hienona historiallisena monumenttina ja varmasti yhtenä maailman upeimmista harjoituskentistä. Tunneli Eltsun ja Stadikan välillä säilyisi yhä käytössä, mutta nyt arvokisoissa virta veisi toiseen suuntaan. Uusi upea stadion sijaitsisi uudistuvan Pasilan ratapiha-alueen eteläisessä päässä, ja tarvittaessa voitaisiin sinne vetää vaikka pistoraide. Marja-rata syöttäisi porukkaa suoraan lentoasemalta ja maakunnista pääsisi myös suoraan uuteen kansallispyhättöön!
Ihmettelen suuresti, jos mikään vakavasti otettava taho ei ole pohtinut tällaista vaihtoehtoa. Säilyttäisimme historiallisen aspektin, ja samalla loisimme uudenaikaisen hornankattilan keskelle Suomen suurinta väestökeskittymää. Tietysti esimerkiksi pysäköintiä olisi vaikea toteuttaa lähelle, mutta julkiset kulkuyhteydet olisivat sen sijaan verrattomat oloissamme. Legendaarinen Eläintarhan kenttä pitäisi uhrata, mutta tämä hanke olisi sen arvoista. Käyttäkää vapaasti tätä ajatusta, joka pitäisi kenties lähettää vaikka Urheilulehteen. Siellä on sentään kirjoitettu asiaa tästä museostadionkompleksistamme, joka on kitkettävä pois. Jämähtäneisyys sekä historian unohtaminen ovat molemmat teitä häviöön. Turha on edes ruikuttaa, että meillä ei olisi uuteen stadioniin varaa. Varsinkin, jos kuitenkin syydämme rahaa yhtä paljon paikkauskorjauksiin. Eikä sitä kansallisstadionia oikeasti kannata rakentaa muualle Suomeen kuin Helsinkiin. Valitettavasti, maakunnat.
Antaa kulttuurin ja urheilun lyödä kättä keskenään, ei toisiaan!
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
torstai 25. elokuuta 2011
KO Media!
Onpa selväsanaisia poikia. Huokuu itseluottamusta. Kokemus esiintymisestä näkyy.
On se mielenkiintoista, millaista palautetta voikaan saada.
Olin veljeni kanssa vetämässä hieman stand upia lähes kolme viikkoa takaperin isäni kotiseudulla Hämeessä. Kyseessä oli paikallisen voimistelu- ja urheiluseuran 100-vuotisjuhlat, joten yleisö ei ollut mitään tyypillistä stand upin seuraajaa täynnä. Palautteen perusteella onnistuimme omassa esityksessämme tuomaan hupia juhlaväkeen, vaikka veljeni hieman kommentoikin minun vieneen parhaat jutut hänen edestään. No, kannattaa valmistautua edes jonkin verran etukäteen. Kun pikkuveli menee fysiikassa ohi, isoveli vaihtaa sääntöjä. Älytys! No joo, ehkä vedin sittenkin lyhyemmän korren. Velipoika pakeni maasta seuraamusten alta ja minä jäin tänne niistä vastaamaan.
Minulle huumori on selkeästi tapa katsoa vinoa maailmaamme siten, että voisin pysyä kutakuinkin selväpäisenä. Haluan tuoda näkemystäni esiin ja samalla ymmärtää muita ympärilläni. Siinä tavoitteessa komiikka ja huumori suuresti auttaa. Toivon löytäväni tapoja vaikuttaa kokemusteni pohjalta ihmisten ajattelutapoihin. On hyvä aloittaa naurusta, vaikka pitäisikin edetä vakavampiin ja tiukempiin tuntemuksiin sekä kritiikkiin. Stand up, tilannekomiikka, sanojen ja merkitysten pyörittely, puheet, kirjoittaminen monin eri tavoin - onhan näitä tapoja kokeiltavaksi. Pitäisi vain löytää itselleen sopivia, luontevia tapoja.
Vedimme setissämme läpi seuran historiaan liittyviä urheilulajeja uuteen uskoon paketoituina, jotakin tuttua osalle yleisöstä bongattavaksi - uusissa kuoseissa tosin. Peruskikkoja on itselleen kuittailu ja pieni piikittely yleisöä kohtaan. Kaikki jutut tuskin koskaan ketään naurattavat, mutta onnistuminen edellyttää sopivan huumorikattauksen tarjoilua. Jos vitsiin saa monta tasoa ja lisäksi monitahoista tavaraa ilmoille, todennäköisesti ei päädytä epäonnistumiseen.
Jännitti tietysti ennen estraadille marssimista, mutta yllättäen en juuri huomannut tutinaa enää mikki kourassa. Täytyi pitää lennossa huolta siitä, että aikaikkuna tulee hyvin käytetyksi, riittävä määrä etukäteen suunniteltuja historiaan viittaavia vitsejä väännettyä, kuitteja heiteltyä kunniavieraille, sukulaisille ja tasapuolisesti muillekin. Veljestäni en osaa sanoa, sillä enhän ole hänen vartijansa. Taisin kuitenkin ottaa haltuun ykköshyökkääjän roolin tällä kertaa ja se oli yllättävän luontevaa.
On suorastaan huvittavan innostavaa, kun saa henkilökohtaiseen taustaansa nähden täysin poikkeavaa palautetta. En ole vielä mitenkään erityisen kokenut esiintyjä - ainakaan stand up -mielessä. Takavuosina kuulin ja luulin usein, että minulla ei ole itseluottamusta juuri lainkaan ja jäädyn esiintymistilanteissa. Asiat muuttuvat, ja yllätyksiä lienee vielä lisää luvassa! Saatan kyetä selkeään artikulointiin, mutta sanojen merkitykset eivät aina ole käytössäni niin kovin selkeitä. Tietoinen valinta.
Ehkäpä minut joissakin piireissä jo tunnetaan humoristina ja koomikkona. En aio kuitenkaan tyytyä siihen rooliin, sillä se on vain yksi näkökulma minusta. Absurdit jutut ja vino mutta silti elämänmyönteinen katsantotapa saavat vielä runsaasti jatkoa. Komedian konstein saa tunnetusti käsitellä asioita, joista puhuminen olisi muuten monille liikaa.
I gotta stand up before it is time to step down. I wanna stand by people - not be in a state of standby.
On se mielenkiintoista, millaista palautetta voikaan saada.
Olin veljeni kanssa vetämässä hieman stand upia lähes kolme viikkoa takaperin isäni kotiseudulla Hämeessä. Kyseessä oli paikallisen voimistelu- ja urheiluseuran 100-vuotisjuhlat, joten yleisö ei ollut mitään tyypillistä stand upin seuraajaa täynnä. Palautteen perusteella onnistuimme omassa esityksessämme tuomaan hupia juhlaväkeen, vaikka veljeni hieman kommentoikin minun vieneen parhaat jutut hänen edestään. No, kannattaa valmistautua edes jonkin verran etukäteen. Kun pikkuveli menee fysiikassa ohi, isoveli vaihtaa sääntöjä. Älytys! No joo, ehkä vedin sittenkin lyhyemmän korren. Velipoika pakeni maasta seuraamusten alta ja minä jäin tänne niistä vastaamaan.
Minulle huumori on selkeästi tapa katsoa vinoa maailmaamme siten, että voisin pysyä kutakuinkin selväpäisenä. Haluan tuoda näkemystäni esiin ja samalla ymmärtää muita ympärilläni. Siinä tavoitteessa komiikka ja huumori suuresti auttaa. Toivon löytäväni tapoja vaikuttaa kokemusteni pohjalta ihmisten ajattelutapoihin. On hyvä aloittaa naurusta, vaikka pitäisikin edetä vakavampiin ja tiukempiin tuntemuksiin sekä kritiikkiin. Stand up, tilannekomiikka, sanojen ja merkitysten pyörittely, puheet, kirjoittaminen monin eri tavoin - onhan näitä tapoja kokeiltavaksi. Pitäisi vain löytää itselleen sopivia, luontevia tapoja.
Vedimme setissämme läpi seuran historiaan liittyviä urheilulajeja uuteen uskoon paketoituina, jotakin tuttua osalle yleisöstä bongattavaksi - uusissa kuoseissa tosin. Peruskikkoja on itselleen kuittailu ja pieni piikittely yleisöä kohtaan. Kaikki jutut tuskin koskaan ketään naurattavat, mutta onnistuminen edellyttää sopivan huumorikattauksen tarjoilua. Jos vitsiin saa monta tasoa ja lisäksi monitahoista tavaraa ilmoille, todennäköisesti ei päädytä epäonnistumiseen.
Jännitti tietysti ennen estraadille marssimista, mutta yllättäen en juuri huomannut tutinaa enää mikki kourassa. Täytyi pitää lennossa huolta siitä, että aikaikkuna tulee hyvin käytetyksi, riittävä määrä etukäteen suunniteltuja historiaan viittaavia vitsejä väännettyä, kuitteja heiteltyä kunniavieraille, sukulaisille ja tasapuolisesti muillekin. Veljestäni en osaa sanoa, sillä enhän ole hänen vartijansa. Taisin kuitenkin ottaa haltuun ykköshyökkääjän roolin tällä kertaa ja se oli yllättävän luontevaa.
On suorastaan huvittavan innostavaa, kun saa henkilökohtaiseen taustaansa nähden täysin poikkeavaa palautetta. En ole vielä mitenkään erityisen kokenut esiintyjä - ainakaan stand up -mielessä. Takavuosina kuulin ja luulin usein, että minulla ei ole itseluottamusta juuri lainkaan ja jäädyn esiintymistilanteissa. Asiat muuttuvat, ja yllätyksiä lienee vielä lisää luvassa! Saatan kyetä selkeään artikulointiin, mutta sanojen merkitykset eivät aina ole käytössäni niin kovin selkeitä. Tietoinen valinta.
Ehkäpä minut joissakin piireissä jo tunnetaan humoristina ja koomikkona. En aio kuitenkaan tyytyä siihen rooliin, sillä se on vain yksi näkökulma minusta. Absurdit jutut ja vino mutta silti elämänmyönteinen katsantotapa saavat vielä runsaasti jatkoa. Komedian konstein saa tunnetusti käsitellä asioita, joista puhuminen olisi muuten monille liikaa.
I gotta stand up before it is time to step down. I wanna stand by people - not be in a state of standby.
torstai 18. elokuuta 2011
Loma
Nyt alkaa loma. Se vähä, mitä on otettavissa. Maakuntaan. Golfkentälle palloja hukkaamaan. Jos Luoja suo ja VR sattuu kulkemaan. Siis periferiaan saakka.
Enemmän myöhemmin - siis asiaa tai asiattomuuksia.
Enemmän myöhemmin - siis asiaa tai asiattomuuksia.
torstai 11. elokuuta 2011
Viimeinen sauma loistoon
Kauden neljäs golfin major-turnaus on käynnissä. Glory's last shot. 93. USPGA Championship järjestetään tänä vuonna Atlanta Athletic Clubilla, Johns Creekissä Georgiassa vain parin tunnin ajomatkan päässä kuulusta Augustasta. USPGA:n mestaruuskisaa pidetään yleisesti vähiten intohimoja herättävänä suurturnauksena, mutta silti kaikki ammattilaishuiput haluavat menestyä tässä kisassa. Voittajille on luvassa paikka historian lehdille.
Tämän vuoden kisassa on muutama merkittävä tarinan juonne. Tigerin paluu loukkaantumisen jäljiltä ei ole ollut vielä kokonaisuutena ehjä. Amerikkalaispelaajat pyrkivät katkaisemaan modernin ajan golfhistorian pisimmän voitottoman putkensa major-kisoissa, joista ns. internationaalit ovat vieneet kovimmat meriitit viime aikoina haltuunsa. Viekö voiton joku nuorista leijonista vai kykenevätkö kokeneet konkarit korjaamaan potin? Alun perusteella kokeneet amerikkalaiset ovat Steve Strickerin perusteella hyvässä vireessä, vaikka suurimman huomion ryöstikin Rory McIlroy. Kaveri nimittäin teloi rannettaan lyötyään mailansa puun juureen, mutta onnistui silti pelaamaan par-tuloksen keskeytystä enteilleestä tilanteesta. Älkää yrittäkö samaa tahoillanne!
Highlands-kenttä on monessa suhteessa tyypillinen amerikkalainen kilpagolfiin suunniteltu puistokenttä. Pituutta on runsaasti, vesiesteet ulottuvat aivan usean viheriön kanttiin, puut reunustavat lähes jokaista väylää. Griineistä ei kuitenkaan ole tehty US Openin tyyliin salamannopeita eikä raffeista tolkuttoman tuuheita. Kentän viimeinen väylä on tosin melkoinen monsteri, jopa ammattilaiset saattavat tyytyä par-nelosella layupiin keskeltä väylää!
Kun viikonloppu koittaa, seuraan kisan kulkua ja nautin originaaliselostuksen hienouksista hyvän evästyksen kera. Samalla voin herutella ajatusta lähestyvästä kesäloman tyngästä, joka menee tietysti golfkentällä. Olen nimittäin sattuneista syistä katsonut liikaa ja pelannut itse liian vähän golfia. Ei tosin taaskaan näytä siltä, että veikkaukseni osuisivat oikeaan - golfissa menestyjiä on selvästi vaikeampi veikata yksittäisessä kisassa kuin useimmissa muissa urheilulajeissa.
Vilkaiskaapa huviksenne, jos vihreä on värinne, äly imetty äidinmaidossa, taito tyylinne, kärsivällisyys kaverinne ja yö ystävänne!
Tämän vuoden kisassa on muutama merkittävä tarinan juonne. Tigerin paluu loukkaantumisen jäljiltä ei ole ollut vielä kokonaisuutena ehjä. Amerikkalaispelaajat pyrkivät katkaisemaan modernin ajan golfhistorian pisimmän voitottoman putkensa major-kisoissa, joista ns. internationaalit ovat vieneet kovimmat meriitit viime aikoina haltuunsa. Viekö voiton joku nuorista leijonista vai kykenevätkö kokeneet konkarit korjaamaan potin? Alun perusteella kokeneet amerikkalaiset ovat Steve Strickerin perusteella hyvässä vireessä, vaikka suurimman huomion ryöstikin Rory McIlroy. Kaveri nimittäin teloi rannettaan lyötyään mailansa puun juureen, mutta onnistui silti pelaamaan par-tuloksen keskeytystä enteilleestä tilanteesta. Älkää yrittäkö samaa tahoillanne!
Highlands-kenttä on monessa suhteessa tyypillinen amerikkalainen kilpagolfiin suunniteltu puistokenttä. Pituutta on runsaasti, vesiesteet ulottuvat aivan usean viheriön kanttiin, puut reunustavat lähes jokaista väylää. Griineistä ei kuitenkaan ole tehty US Openin tyyliin salamannopeita eikä raffeista tolkuttoman tuuheita. Kentän viimeinen väylä on tosin melkoinen monsteri, jopa ammattilaiset saattavat tyytyä par-nelosella layupiin keskeltä väylää!
Kun viikonloppu koittaa, seuraan kisan kulkua ja nautin originaaliselostuksen hienouksista hyvän evästyksen kera. Samalla voin herutella ajatusta lähestyvästä kesäloman tyngästä, joka menee tietysti golfkentällä. Olen nimittäin sattuneista syistä katsonut liikaa ja pelannut itse liian vähän golfia. Ei tosin taaskaan näytä siltä, että veikkaukseni osuisivat oikeaan - golfissa menestyjiä on selvästi vaikeampi veikata yksittäisessä kisassa kuin useimmissa muissa urheilulajeissa.
Vilkaiskaapa huviksenne, jos vihreä on värinne, äly imetty äidinmaidossa, taito tyylinne, kärsivällisyys kaverinne ja yö ystävänne!
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
One Grand Cycle Done
Pitää nyt päättää se, minkä taannoin aloitin. Siis Tour de Francen 98. versio on päätöksessään ja oma pyöräilyinnostus TV-seurannan osalta jälleen vähissä. Viime aikoina on tietysti ollut paljon tärkeämpiäkin asioita mielessä. Silti lyhyt katsaus yhteen viime vuosien parhaista grand toureista:
16. etappi: Matka jatkui kohden Alppien ensimmäisiä rinteitä. Kaksoisvoitto meni Norjaan, kun Hushovd toisti aiemman temppunsa ja kukisti kirissä Boasson Hagenin. Contador teki Col de Mansen nousussa yllätysiskunsa hankalissa oloissa, ja vain Sanchez sekä Evans pystyivät ennakkosuosikeista pysymään mukana. Tämä kaikki etapilla, jolta ei liiemmin odotettu. En sitä itsekään katsonut suorana.
17. etappi: TdF 2011:n ainoa visiitti Ranskan rajojen ulkopuolelle Italiaan. Vielä ei ohjelmassa ollut rajuimpia nousuja, mutta noustavaa ja laskettavaa silti riitti. Moni irtiotosta yritti omia ratkaisujaan, ja lopulta edellispäivän kakkonen Boasson Hagen kirkasti suorituksensa etappivoittoon. Lopun vaikea Pramartinon lasku oli etenkin kärjen ranskalaisille vaikea, ja muun muassa keltapaita Voeckler piipahti parkkipaikalla heittämässä U-käännöksen. Ennakkosuosikkien välille syntyi lopulta vain pieniä eroja.
18. etappi: Ehkäpä vuoden kuningasetappi - Agnel, Izoard, Galibier. Tämä oli se yksittäinen päivä, jona Leopard Trek -joukkue loisti taktiikallaan. Pari apuajajaa irtiottoon, Andy Schleck iski Izoardilla, veli Frank seuraili tilannetta kovimpien kilpailijoiden takapyörän tuntumassa. Nuorempi Schleck kesti kovan 60 kilometrin irtiottonsa loppuun asti ja nosti itsensä tiiviisti koko Tourin voittotaisteluun. Takaa-ajaneiden suosikeiden porukassa Evans veti kovasti eroa pienemmäksi, kun muista ei ollut apua. Espanjan kovat ukot Contador ja Sanchez hyytyivät Galibierillä, Voeckler taisteli vielä niukasti itsensä yhdeksi päiväksi keltanuttuun. Andy palautti omankin uskoni mahdollisuuksiinsa.
19. etappi: Edellinen etappi oli kenties kuningas, tämä oli siinä tapauksessa kuningatar. Contador räjäytti pääjoukon palasiksi jo Telegraphin nousussa ja sai Andyn mukaansa, Voeckler väsytti itsensä yksinäisessä takaa-ajossaan. Pitkä lasku kohti L'Alpe d'Huezin nousun juurta keräsi kuitenkin koko kärkipakan yhteen. Päivän sähköistäjänä Contador iski uudelleen ja sai hyvän etumatkan. Sanchez lähti perään ja sai vedettäväkseen Europcarin Pierre Rollandin, Voecklerin uskollisen ja vakuuttavan apumiehen, joka nyt sai ajaa itselleen. Evans tarkkaili ja veljekset Schleck pysyivät mukana. Legendaarisen nousun päätteeksi Ranska sai lopulta sankarinsa, kun Rolland otti ensimmäisen suuren voittonsa hieman uupuneiden espanjalaisten edestä. Andy Schleck hyytyi aivan etapin päätteeksi sen verran, että Sanchez voitti mäkimiehen polkkapistepaidan. Evansin voittomahdollisuudet näyttivät tässä vaiheessa erinomaisilta kolmostilasta huolimatta. Sinnikäs Voeckler taipui viimein neljänneksi. Oli muuten toinen etappi peräkkäin, kun sprintterien ja erinäisten domestiqueiden autobus saapui maaliin eliminointirajan tuolla puolella. Suuri porukka armahdettiin jälleen, vaikka kiripisteitä tietysti vietiinkin.
20. etappi: Vuoden 2011 kisan ainoa henkilökohtainen aika-ajo ratkaisi voittajan. Cadel Evans oli pitelemätön eivätkä Schleckin veljekset voineet hänelle mitään. Kärkikymmenikössä tapahtui pieniä muutoksia, ja päivän etappi meni HTC:n Tony Martinille. Jäi tämäkin etappi minulta katsomatta, kun olin maalla sähköittä puhelinseurannan varassa.
21. etappi: Kunniakierrokset Pariisissa ja kirimiesten arvostetuin yksittäinen otatus. Nyt saatiin Cavendish - osa viisi - ei järin yllättävää. Man-saaren pikajuna nosti hurjan voittosaldonsa TdF:n etapeilla jo kahteenkymmeneen, Evans sai puolestaan lopulta suuren voittonsa. Eikä tullut tätäkään suorana seurattua.
Kokonaiskilpailun voitti siis vihdoin Cadel Evans ansaitusti. Kirikisan selvästi paras oli Mark Cavendish, mäkikiripaidan vei nimiinsä Samuel Sanchez. Pierre Rolland toi ranskalaisille sentään nuorten kisan voiton ja Garmin Cervelo oli paras joukkue.
Kisaa värittivät erityisesti Gilbert, Vanendert, Contador (olipa miehestä muutoin mitä mieltä tahansa), nuorempi Schleck, Cavendish, Norjan voimakaksikko - ja sinnikäs Voeckler adjutanttinsa Rollandin kanssa. FDJ oli yritteliäin ja Europcar yllätyksellisin joukkue, HTC voitti eniten. Kisan selviytyjän täytyy olla Johnny Hoogerland. Tour de France 2011 oli jännittävä ja dramaattinen. Toivottavasti tulevat vuodet tarjoilevat lisää maantiepyöräilyn parhaita puolia.
16. etappi: Matka jatkui kohden Alppien ensimmäisiä rinteitä. Kaksoisvoitto meni Norjaan, kun Hushovd toisti aiemman temppunsa ja kukisti kirissä Boasson Hagenin. Contador teki Col de Mansen nousussa yllätysiskunsa hankalissa oloissa, ja vain Sanchez sekä Evans pystyivät ennakkosuosikeista pysymään mukana. Tämä kaikki etapilla, jolta ei liiemmin odotettu. En sitä itsekään katsonut suorana.
17. etappi: TdF 2011:n ainoa visiitti Ranskan rajojen ulkopuolelle Italiaan. Vielä ei ohjelmassa ollut rajuimpia nousuja, mutta noustavaa ja laskettavaa silti riitti. Moni irtiotosta yritti omia ratkaisujaan, ja lopulta edellispäivän kakkonen Boasson Hagen kirkasti suorituksensa etappivoittoon. Lopun vaikea Pramartinon lasku oli etenkin kärjen ranskalaisille vaikea, ja muun muassa keltapaita Voeckler piipahti parkkipaikalla heittämässä U-käännöksen. Ennakkosuosikkien välille syntyi lopulta vain pieniä eroja.
18. etappi: Ehkäpä vuoden kuningasetappi - Agnel, Izoard, Galibier. Tämä oli se yksittäinen päivä, jona Leopard Trek -joukkue loisti taktiikallaan. Pari apuajajaa irtiottoon, Andy Schleck iski Izoardilla, veli Frank seuraili tilannetta kovimpien kilpailijoiden takapyörän tuntumassa. Nuorempi Schleck kesti kovan 60 kilometrin irtiottonsa loppuun asti ja nosti itsensä tiiviisti koko Tourin voittotaisteluun. Takaa-ajaneiden suosikeiden porukassa Evans veti kovasti eroa pienemmäksi, kun muista ei ollut apua. Espanjan kovat ukot Contador ja Sanchez hyytyivät Galibierillä, Voeckler taisteli vielä niukasti itsensä yhdeksi päiväksi keltanuttuun. Andy palautti omankin uskoni mahdollisuuksiinsa.
19. etappi: Edellinen etappi oli kenties kuningas, tämä oli siinä tapauksessa kuningatar. Contador räjäytti pääjoukon palasiksi jo Telegraphin nousussa ja sai Andyn mukaansa, Voeckler väsytti itsensä yksinäisessä takaa-ajossaan. Pitkä lasku kohti L'Alpe d'Huezin nousun juurta keräsi kuitenkin koko kärkipakan yhteen. Päivän sähköistäjänä Contador iski uudelleen ja sai hyvän etumatkan. Sanchez lähti perään ja sai vedettäväkseen Europcarin Pierre Rollandin, Voecklerin uskollisen ja vakuuttavan apumiehen, joka nyt sai ajaa itselleen. Evans tarkkaili ja veljekset Schleck pysyivät mukana. Legendaarisen nousun päätteeksi Ranska sai lopulta sankarinsa, kun Rolland otti ensimmäisen suuren voittonsa hieman uupuneiden espanjalaisten edestä. Andy Schleck hyytyi aivan etapin päätteeksi sen verran, että Sanchez voitti mäkimiehen polkkapistepaidan. Evansin voittomahdollisuudet näyttivät tässä vaiheessa erinomaisilta kolmostilasta huolimatta. Sinnikäs Voeckler taipui viimein neljänneksi. Oli muuten toinen etappi peräkkäin, kun sprintterien ja erinäisten domestiqueiden autobus saapui maaliin eliminointirajan tuolla puolella. Suuri porukka armahdettiin jälleen, vaikka kiripisteitä tietysti vietiinkin.
20. etappi: Vuoden 2011 kisan ainoa henkilökohtainen aika-ajo ratkaisi voittajan. Cadel Evans oli pitelemätön eivätkä Schleckin veljekset voineet hänelle mitään. Kärkikymmenikössä tapahtui pieniä muutoksia, ja päivän etappi meni HTC:n Tony Martinille. Jäi tämäkin etappi minulta katsomatta, kun olin maalla sähköittä puhelinseurannan varassa.
21. etappi: Kunniakierrokset Pariisissa ja kirimiesten arvostetuin yksittäinen otatus. Nyt saatiin Cavendish - osa viisi - ei järin yllättävää. Man-saaren pikajuna nosti hurjan voittosaldonsa TdF:n etapeilla jo kahteenkymmeneen, Evans sai puolestaan lopulta suuren voittonsa. Eikä tullut tätäkään suorana seurattua.
Kokonaiskilpailun voitti siis vihdoin Cadel Evans ansaitusti. Kirikisan selvästi paras oli Mark Cavendish, mäkikiripaidan vei nimiinsä Samuel Sanchez. Pierre Rolland toi ranskalaisille sentään nuorten kisan voiton ja Garmin Cervelo oli paras joukkue.
Kisaa värittivät erityisesti Gilbert, Vanendert, Contador (olipa miehestä muutoin mitä mieltä tahansa), nuorempi Schleck, Cavendish, Norjan voimakaksikko - ja sinnikäs Voeckler adjutanttinsa Rollandin kanssa. FDJ oli yritteliäin ja Europcar yllätyksellisin joukkue, HTC voitti eniten. Kisan selviytyjän täytyy olla Johnny Hoogerland. Tour de France 2011 oli jännittävä ja dramaattinen. Toivottavasti tulevat vuodet tarjoilevat lisää maantiepyöräilyn parhaita puolia.
maanantai 18. heinäkuuta 2011
TdF vuorten välissä
Tämänvuotinen Tour de France taittuu kohti huipennustaan. Kaksi viikkoa on jo poljettu ympäri Ranskaa, ja kunkin kilpailukategorian voittotaisteluissa käyvät todelliset ehdokkaat harvalukuisiksi. Mitä tapahtuikaan toisella viikolla - lyhyt katsaus:
Jos haluatte kuvaa, katsokaa tämä Eurosportin kooste Tourin alusta toiseen välipäivään.
10. etappi: Välipäivän jälkeen oli vuorossa tasamaaetappi, jonka mutkaiset viime kilometrit hieman sotkivat HTC-joukkueen junaa. Monen toivoma kaksintasitelu toteutui maaliviivalle, kun Cavendish otti yhteen Saksan ja Omega Pharman muskelijätti Andre Greipelin kanssa. Nämä herrat olivat pitkään samassa tallissa vaan eivät ilmeisesti tulleet toimeen järin hyvin. Nyt Greipel sitten viimein voitti kaksintaistelun.
11. etappi: Cavendish - osa kolme. HTC:n juna jyskytti ja mies Man-saarelta korjasi edellisen päivän erheensä. Lisäksi vihreä pusero kulkee nyt loppukirispesialistin harteilla kohti Pyreneitä. Tourin loppupuolella on niin vähän näitä kirimiesten suosikkietappeja, että irtiotoille ei juuri jää mahdollisuuksia ahnasta pääjoukkoa vastaan.
12. etappi: Vihdoin isoja vuoria - siis katsojan näkökulmasta tarkasteltuna. Isoja tykkejä alettiin vihdoin hieman viritellä. Tyypillisesti hyvin ranskalaispitoinen irtiotto yritti selvitä loppuun yli parin suuren vuoren, mutta noutaja tuli viimeistään HC-kategorian loppunousussa Luz-Ardideniin. Keltapaidan kärkkyjät kyttäilivät toisiaan lähes koko loppuetapin, vaikka lopussa pieniä eroja syntyikin. Thomas Voeckler keltaisessa nutussaan osoitti taas sitä kuuluisaa sinnikkyyttä selvitessään suurten suosikkien mukana maaliin - bastiljin valloituksen vuosipäivänä. Etapin voitto meni Samuel Sanchezille lähellä tallinsa kotimaata.
13. etappi: Erilainen vuorietappi - todella erilainen voittaja. Yksi vuori oli kiivettävää ja sen jälkeen laskettavaa. Sellainen ihme nähtiin, että entinen sprintterihirmu Thor Hushovd teki iskun HC-nousussa irtiottoporukasta. Pari toiveikasta ranskalaista tosin ehtivät huipulle ennen Norjan sankaria, mutta tämä tuli vuorelta alas raivoisasti ja murskasi hoikat vastustajansa lopussa. Viikinki nitisti parin hennomman ranskalaisen vastarinnan ja korjasi yllätysvoiton omiin nimiinsä.
14. etappi: Ennakolta rajuin Pyreneiden päivä sisälsi useita nousuja, joista viimeisenä oli raskas Plateau de Beille. Ei ollut onnenpäivä irtiotolle nytkään, sillä Leopard Trek veti viimeisen nousun alkuun saakka rajun rutistuksen. Kun ukkoja rupesi varisemaan vuoren rinteille, jäi vain muutama kova kaveri jäljelle. Yllätysmies, Omega Pharman Jelle Vanendert vei etapin nimiinsä ennen Sanchezia, jolle pari päivää aiemmin oli hävinnyt voiton loppukirissä. Voeckler adjutantteineen (Rolland) ajoi urhoollisesti eikä suursuosikkien varovaiset ratkaisut juuri eroja synnyttäneet. Schleckin veljekset, Contador, Evans, Basso - rohkeutta ratkaisuihin kaivattaisiiin! Pääjoukon vanhin, raju työjuhta Jens Voigt kaatui kahdesti laskussa vaan ei toki keskeyttänyt.
15. etappi: hieman tasaista Etelä-Ranskassa vuorten välillä. Irtiotto ajetaan taas kiinni, HTC vetää vimmatusti ja Cavendish - osa neljä on valmis. Ennätykset menevät uusiksi näissä kireissä, ja vihreä paita matkannee vihdoin Britanniaan kunhan Alpit ylitetään aikarajan puitteissa.
Tähän mennessä Tourilla on toistunut paljolti tuttu teema. HTC juhlii sprinteissä, FDJ on aina mukana irtiotoissa, ennakkosuosikit kyttäävät toisiaan vuorilla, Voeckler osoittaa jälleen periksiantamattomuuttaan ja ranskalaiset metsästävät raivokkaasti sitä yhtä etappivoittoa ilman menestystä. Toivottavasti Alpeilla vihdoin suuret nimet taistelevat keltapaidan hallinnasta täysillä eivätkä vain kyräile keskenään. Omasta mielestäni ranskalaisen etappivoiton on tapahduttava joko 16. tai 17. etapilla, muuten sitä tuskin saadaan tänä vuonna nähdä. Kuuden päivän päästä omakin innostukseni taas laimenee, mutta vielä on draamaa jäljellä.
Jos haluatte kuvaa, katsokaa tämä Eurosportin kooste Tourin alusta toiseen välipäivään.
10. etappi: Välipäivän jälkeen oli vuorossa tasamaaetappi, jonka mutkaiset viime kilometrit hieman sotkivat HTC-joukkueen junaa. Monen toivoma kaksintasitelu toteutui maaliviivalle, kun Cavendish otti yhteen Saksan ja Omega Pharman muskelijätti Andre Greipelin kanssa. Nämä herrat olivat pitkään samassa tallissa vaan eivät ilmeisesti tulleet toimeen järin hyvin. Nyt Greipel sitten viimein voitti kaksintaistelun.
11. etappi: Cavendish - osa kolme. HTC:n juna jyskytti ja mies Man-saarelta korjasi edellisen päivän erheensä. Lisäksi vihreä pusero kulkee nyt loppukirispesialistin harteilla kohti Pyreneitä. Tourin loppupuolella on niin vähän näitä kirimiesten suosikkietappeja, että irtiotoille ei juuri jää mahdollisuuksia ahnasta pääjoukkoa vastaan.
12. etappi: Vihdoin isoja vuoria - siis katsojan näkökulmasta tarkasteltuna. Isoja tykkejä alettiin vihdoin hieman viritellä. Tyypillisesti hyvin ranskalaispitoinen irtiotto yritti selvitä loppuun yli parin suuren vuoren, mutta noutaja tuli viimeistään HC-kategorian loppunousussa Luz-Ardideniin. Keltapaidan kärkkyjät kyttäilivät toisiaan lähes koko loppuetapin, vaikka lopussa pieniä eroja syntyikin. Thomas Voeckler keltaisessa nutussaan osoitti taas sitä kuuluisaa sinnikkyyttä selvitessään suurten suosikkien mukana maaliin - bastiljin valloituksen vuosipäivänä. Etapin voitto meni Samuel Sanchezille lähellä tallinsa kotimaata.
13. etappi: Erilainen vuorietappi - todella erilainen voittaja. Yksi vuori oli kiivettävää ja sen jälkeen laskettavaa. Sellainen ihme nähtiin, että entinen sprintterihirmu Thor Hushovd teki iskun HC-nousussa irtiottoporukasta. Pari toiveikasta ranskalaista tosin ehtivät huipulle ennen Norjan sankaria, mutta tämä tuli vuorelta alas raivoisasti ja murskasi hoikat vastustajansa lopussa. Viikinki nitisti parin hennomman ranskalaisen vastarinnan ja korjasi yllätysvoiton omiin nimiinsä.
14. etappi: Ennakolta rajuin Pyreneiden päivä sisälsi useita nousuja, joista viimeisenä oli raskas Plateau de Beille. Ei ollut onnenpäivä irtiotolle nytkään, sillä Leopard Trek veti viimeisen nousun alkuun saakka rajun rutistuksen. Kun ukkoja rupesi varisemaan vuoren rinteille, jäi vain muutama kova kaveri jäljelle. Yllätysmies, Omega Pharman Jelle Vanendert vei etapin nimiinsä ennen Sanchezia, jolle pari päivää aiemmin oli hävinnyt voiton loppukirissä. Voeckler adjutantteineen (Rolland) ajoi urhoollisesti eikä suursuosikkien varovaiset ratkaisut juuri eroja synnyttäneet. Schleckin veljekset, Contador, Evans, Basso - rohkeutta ratkaisuihin kaivattaisiiin! Pääjoukon vanhin, raju työjuhta Jens Voigt kaatui kahdesti laskussa vaan ei toki keskeyttänyt.
15. etappi: hieman tasaista Etelä-Ranskassa vuorten välillä. Irtiotto ajetaan taas kiinni, HTC vetää vimmatusti ja Cavendish - osa neljä on valmis. Ennätykset menevät uusiksi näissä kireissä, ja vihreä paita matkannee vihdoin Britanniaan kunhan Alpit ylitetään aikarajan puitteissa.
Tähän mennessä Tourilla on toistunut paljolti tuttu teema. HTC juhlii sprinteissä, FDJ on aina mukana irtiotoissa, ennakkosuosikit kyttäävät toisiaan vuorilla, Voeckler osoittaa jälleen periksiantamattomuuttaan ja ranskalaiset metsästävät raivokkaasti sitä yhtä etappivoittoa ilman menestystä. Toivottavasti Alpeilla vihdoin suuret nimet taistelevat keltapaidan hallinnasta täysillä eivätkä vain kyräile keskenään. Omasta mielestäni ranskalaisen etappivoiton on tapahduttava joko 16. tai 17. etapilla, muuten sitä tuskin saadaan tänä vuonna nähdä. Kuuden päivän päästä omakin innostukseni taas laimenee, mutta vielä on draamaa jäljellä.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
The Open Championship - kohti uutta mestaria
Näinhän tässä taas kävi: The Open Championship on ehtinyt jo viimeisen päivänsä aamuun ennen kuin saan kirjoitettua asiasta. Kyseessä on siis maailman perinteisin golfkilpailu, jonka historia ulottuu noin 150 vuoden taakse. Käsittääkseni vain purjehduksen America's Cup on yhä toistuvasti järjestettävistä urheilutapahtumista vanhempi kuin se todellinen The Open.
Golfin historiallisesti merkittävin arvoturnaus kiertää vuosittain eri kentillä - niin sanotussa open rotassa. Tänä vuonna kilpailu järjestetään Royal St. George's -klubilla Kaakkois-Englannin Sandwichissä. Aina ei suinkaan pelata Skotlannissa vaan nyt ollaan vain melko lyhyen junamatkan päässä Lontoosta. Royal St. George's on perustettu jo 1887 skottien toimesta, ja sittemmin kenttää on muokattu useasti. Tyypillistä aikojen ja pelin kehityksen tuomaa evoluutiota. Peliareena on pitkä, voimakkaasti kumpuileva ja haastava reititys mahtavilla dyyneillä - maisemiin kuuluvat olennaisesti pitkä heinä, out-rajat, syvät pot-bunkkerit ja taustana meri. Mielestäni kilpagolfia perinteisimmillään ja parhaimmillaan!
Kilpailu on siis edennyt viimeisen kierroksen kynnykselle. Moni ennakkosuosikki sai vapaan viikonlopun, kun peli ei sujunutkaan. Maailmanlistan ykkönen ja kakkonen, Donald ja Westwood, lisäksi muun muassa McDowell, Harrington, Els, Mahan, Watney, Fisher ja monet muut jäivät ulos kekkereistä. Brittiselostaja totesi osuvasti hiljattain: silly old game this golf, even the best in the world loses more than wins. Openin kärjessä ovat Pohjois-Irlannin vankka figuuri Darren Clarke sekä nuori ja raamikas Dustin Johnson. Molemmille soisi voiton, mutta vielä hienompaa olisi heidän tuntumassaan olevan Tanskan Thomas Björnin kruunaaminen mestariksi. Hän nimittäin töpeksi tarjolla olleen voiton viimeksi, kun Open Championship pelattiin Royal St. George'sissa 2003.
Yllätys ei ole, että omat veikkaukseni menivät jälleen kuvainnollisesti syvään raffiin. Suuri kunniamaininta täytyy jälleen antaa Tom Watsonille, 61-vuotiaalle entiselle suurmestarille. Hän teki perjantaina hole in onen ja taistelee yhä jopa sellaisia nuoria leijonia vastaan, jotka voisivat iän puolesta olla hänen lastenlapsiaan. Kokemus ja äly voivat korvata vuosien viemää vetreyttä!
Tänään ehdin vihdoin nauttimaan Open Championshipin jännityksestä. Viasat Golfin lähetys alkuperäisselostuksen kera, historiaa, maisemia, kuivaa brittihuumoria ja hieman myös kuivaa englantilaissiideriä. Ylimääräistä tästä lystistä joutuu maksamaan, mutta niinhän se tuppaa olemaan rakkaiden harrastusten kanssa. Vielä kun sataisiin tuulta ja ehkä sadettakin kuten kolmannen kierroksen alussa - silloin vanhat kunniakkaat links-kentät näyttävät todellisen luonteensa...
Golfin historiallisesti merkittävin arvoturnaus kiertää vuosittain eri kentillä - niin sanotussa open rotassa. Tänä vuonna kilpailu järjestetään Royal St. George's -klubilla Kaakkois-Englannin Sandwichissä. Aina ei suinkaan pelata Skotlannissa vaan nyt ollaan vain melko lyhyen junamatkan päässä Lontoosta. Royal St. George's on perustettu jo 1887 skottien toimesta, ja sittemmin kenttää on muokattu useasti. Tyypillistä aikojen ja pelin kehityksen tuomaa evoluutiota. Peliareena on pitkä, voimakkaasti kumpuileva ja haastava reititys mahtavilla dyyneillä - maisemiin kuuluvat olennaisesti pitkä heinä, out-rajat, syvät pot-bunkkerit ja taustana meri. Mielestäni kilpagolfia perinteisimmillään ja parhaimmillaan!
Kilpailu on siis edennyt viimeisen kierroksen kynnykselle. Moni ennakkosuosikki sai vapaan viikonlopun, kun peli ei sujunutkaan. Maailmanlistan ykkönen ja kakkonen, Donald ja Westwood, lisäksi muun muassa McDowell, Harrington, Els, Mahan, Watney, Fisher ja monet muut jäivät ulos kekkereistä. Brittiselostaja totesi osuvasti hiljattain: silly old game this golf, even the best in the world loses more than wins. Openin kärjessä ovat Pohjois-Irlannin vankka figuuri Darren Clarke sekä nuori ja raamikas Dustin Johnson. Molemmille soisi voiton, mutta vielä hienompaa olisi heidän tuntumassaan olevan Tanskan Thomas Björnin kruunaaminen mestariksi. Hän nimittäin töpeksi tarjolla olleen voiton viimeksi, kun Open Championship pelattiin Royal St. George'sissa 2003.
Yllätys ei ole, että omat veikkaukseni menivät jälleen kuvainnollisesti syvään raffiin. Suuri kunniamaininta täytyy jälleen antaa Tom Watsonille, 61-vuotiaalle entiselle suurmestarille. Hän teki perjantaina hole in onen ja taistelee yhä jopa sellaisia nuoria leijonia vastaan, jotka voisivat iän puolesta olla hänen lastenlapsiaan. Kokemus ja äly voivat korvata vuosien viemää vetreyttä!
Tänään ehdin vihdoin nauttimaan Open Championshipin jännityksestä. Viasat Golfin lähetys alkuperäisselostuksen kera, historiaa, maisemia, kuivaa brittihuumoria ja hieman myös kuivaa englantilaissiideriä. Ylimääräistä tästä lystistä joutuu maksamaan, mutta niinhän se tuppaa olemaan rakkaiden harrastusten kanssa. Vielä kun sataisiin tuulta ja ehkä sadettakin kuten kolmannen kierroksen alussa - silloin vanhat kunniakkaat links-kentät näyttävät todellisen luonteensa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)