Nyt kun on päästy aprillipiloista, voin taas yrittää kirjoittaa asiaakin. Nimittäin vaalit lähestyvät, ja tärkeistä asioista puhutaan - niin, liian vähän ja vaisusti.
Toreilla parveilee taas halukkaita edustajiksemme, roska- siis vaalipostia lykitään jopa postiluukusta sisään, lupauksia annetaan, latteita sloganeita tarjoillaan ja TV:ssä puhutaan pyöreitä vaikeiden asioiden äärellä. Tämä on demokratiaa, johon on tyytyminen. En tietysti väitä, että muut valtiomuodot olisivat parempi sillä eiväthän ne sitä ole. Kyllä kansa tietää, sanoo populisti. No, ei se kovin paljon tiedä kuten ei useimmat edustajansakaan.
Perusongelmana on, että vaikeista asioista ei haluta puhua vaan halutaan kuulla vain miellyttäviä asioita. Vika on aina niissä toisissa. Tämä asenne tärvelee kansakuntia ja ihmissuhteita ajasta toiseen eikä siitä täysin eroon koskaan päästäkään. Minä en halua tukea mitään sellaista toimintaa, jossa ylläpidetään edellä mainittua välttelymetodia. Tämä koskee suuresti myös politiikkaa. En voi enää olla niin idealistinenkaan, että uskoisin kykeneväni toimimaan täysin ihanteeni mukaan.
Politiikka on tärkeää, ja juuri siksi mietin periaatteestakin tarkkaan, kenelle ääneni annan. Suomen poliittinen kenttä on valitettavasti nyt niin laimeaa, että olen siihen syvästi pettynyt. Kaikki jossakin määrin vakavasti otettavat puolueet kiertelevät vaikeita teemoja kuin se kuuluisa kissa kuumaa puuroa. Jotta saataisiin täytettä mediaan, voidaan sitten kinastella sanamuodoista, kuittailla naapuripuolueen porukoille ja vaatia anteeksipyyntöjä syvästi loukkaantuneena.
Omaa äänestyspäätöstä tehdessäni törmään systemaattiseen ongelmaan. Mikään puolue ei selkeästi ole niillä linjoilla, joihin uskon. Yksi puolue puhuu järkeviä jossakin asiassa, toinen puolue vetää hyvää linjaa toisaalla. Tai sitten puolueiden kannat ovat niin sekaisin, että niissä ei ole mitään tolkkua. Jos sattuisinkin löytämään itselleni sopivan ehdokkaan, en silti viitsisi välttämättä äänestää kyseistä henkilöä ellei tämän valinta olisi täysin mahdollista. Vaalijärjestelmämme vuoksi ääneni menisi kenties kyseisen ehdokkaan edustaman puolueen kärkiehdokkaiden laariin, ja heitä en välttämättä haluaisi tukea suin surminkaan maamme asioita ajamaan. Puolueen merkitys on keskeinen, mutta en kykene enää samaistumaan yhteenkään poliittiseen puolueeseemme.
Jonkun pitäisi uskaltaa nousta esiin, ja tuoda keskusteluun oikeasti merkittäviä aiheita sekä niihin liittyviä eettisiä ja moraalisia valintoja. Todennäköisesti tällainen 'profeetta' teilattaisiin joka suunnalta, mutta ilman kokonaisvaltaisten näkökulmien esittäjiä ei yhteiskunnallinen puuhastelu tuuletu laisinkaan. Mikään ei oikeastaan ole sen pahempaa kuin luutuneet toimintatavat ja ummehtuneet asenteet. Ja tämähän koskee meitä kaikkia, teknokraatteja ja viherpipertäjiä, työllisiä ja työttömiä, perheellisiä ja perheettömiä, vanhoja ja nuoria, konservatiiveja ja liberaaleja, rikkaita ja köyhiä... Well, you get the point. And if you don't it is time to check your attitude.
Julkisesti pitäisi keskustella enemmän ja aidosti merkittävistä asioista. Valtion velkaantuminen ja välttämättömien julkisten palvelujen määrittely nykytilanteessa. Nuorten ja vanhojen suuret työttömyysongelmat sekä järjestelmän työllistymistä ehkäisevä byrokraattisuus. Vanhustenhuollon rakenteelliset ongelmat, pitkäaikais-sairaiden ihmisarvoa alentava kohtelu viranomaisviidakossa. Euroopan velkakriisin hoito ja rahoituslaitosten toiminnan läpinäkyväksi saaminen. Epäsuhta tuloverotuksen ja pääomaverotuksen välillä. Rämettynyt yritystukijärjestelmä. Energiaratkaisut ja elintapamme vaikutus ympäristön tuhoutumiseen. Vallan valuminen näkymättömiin virkamieskoneistolle. Työelämän arkitodellisuus ja eläkeikä tulevaisuudessa.
Ennen vaaleja keskitytään kuitenkin mieluusti kuittailemaan muille puolueille ilman rakentavia esityksiä. Vaikeita ratkaisuja ei uskalleta esittää, koska valtaosa äänestäjistä tuskin sulattaisi todellista järkipuhetta. Onneksi voidaan väitellä kansakuntamme keskeisistä kohtalonkysymyksistä kuten homoista, mamuista, pakkoruotsista, kasvisruokapäivistä sun muista asioista eipäs-juupas -tyyliin. Minä en väitä, että näilläkään asioille ei olisi merkitystä. On niillä. Poliittisen debatin painopisteet ja tavat ovat yksinkertaisesti kovin vinoutuneet aivan liian monasti. Lisäksi nykyiset poliittiset johtajamme eivät nähdäkseni kykene toimimaan todellisina suunnannäyttäjinä ja luomaan katajaiseen kansaamme todellista yhteisen vastuuntunnon ilmapiiriä.
Olen kivuliaan tietoinen rajoittuneesta tiedostani enkä voi väittää olevani mikään asiantuntija edellä mainitsemissani asioissa. Siksi vaadinkin päättäjiksi pyrkiviltä kykyä käsitellä näitä asioita ja pyrkiä toimimaan kansamme - ei ainoastaan tietyn sopivan viiteryhmän - eduksi. Onneksi eri puolueissa on sentään joitakin päteviä ja asenteellisesti terveitä ihmisiä, mutta heitä on aivan liian vähän. Minua ei voi enää vakuuttaa kaikkitietävyyden, letkeiden sutkauksien, näennäisen mahtavien saavutuslistojen, iskevien sloganien, siloteltujen kuvien ja suurten lupausten avulla. Kansakunnan ohjastaminen vaatii mielestäni paljon enemmän.
Suomessa on edessä vaikeita päätöksiä, jotka koettelevat etiikkaamme, moraaliamme, talouttamme ja jaksamistamme. Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkiä uhkakuvia ja ongelmia, joita me olemme taitavia näkemään. Miettikää tarkasti, ketä äänestätte ja millä perusteella. Älkää jättäkö sanaanne sanomatta, sillä kieltäminen ja välttely ovat kaiken kehityksen este. Toivottavasti jokin ehdokas ja puolue kykenee vakuuttamaan minut, sillä tällä hetkellä ääneni on menossa tyhjänä laatikkoon. Sohvalle en jää periaatteesta rötväämään.
Kevät koittaa ja tuttu muuttolintu muutosvastarinta saavuttaa jälleen kiviset ja soiset tienoomme. Lopuksi tarjoilen vielä Suuren Sivistyssanakirjan (Gummerus, Jyväskylä 2001)) määritelmän populismista:
Poliittiset virtaukset ja liikkeet, joita leimaa laajan kansansuosion tavoittelu poliittista todellisuutta yksinkertaistaen ja kärjistäen ja siihen liittyvä kansankiihotus.
Miten sitten määritellään poliittiset virtaukset ja liikkeet, poliittinen todellisuus, yksinkertaistaminen ja kansankiihotus? Siinäpä hyvä kysymys. Taitaa kansa kaivata populismiannostaan, toiset karvalakkimallina ja toiset hienostoversiona. No, sitä samaa se on politiikka maailmallakin. Usein. Liian usein.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Peukkua pystyyn!
Nyt on pakko myöntää, että takkia on käännetty. Olen ollut sangen skeptinen Facebookin ja Twitterin suhteen, mutta taitaapa olla tilien perustaminen meikäläisellä tuloillaan. Kun minusta nyt on hyvää vauhtia tulossa jotakin tietotyöläisen tapaista, niin taitaapi olla turha pyristellä vastavirtaan. Taistelu tuulimyllyjä vastaan saa riittää! Don Quijotella oli sentään uskollinen aseenkantaja ja hevonen apunaan - eikä minulla ole mökkiäkään, jonka näkymistä olisin huolissani.
Jos sosiaalinen kommunikaatio vaatii nykyään kavereiden keräämistä Facebookissa, niin sitä tietä on kuljettava. Kun siellä ovat kaikki muutkin, niin miksen minäkin. Nykyisin äänestäminen tärkeistä asioista on lisäksi niin helppoa, että käy klikkailemassa mitä moninaisimpiin juttuihin, statuksiin ja kampanjoihin vain peukkua ylös tai alas! Ave Ceasar! Kuka nyt uurnille raahautuisi tai viitsisi jauhaa tyhjänpäiväisiä kasvotusten satunnaisten kanssaihmisten kanssa. So out of style! Nettiprofiileissa kaikki ovat niin paljon coolimpia.
Varokaapa, sillä kohta pukkaa Twitteriin melkoista onelineria! Olen paskalla... / Ei irtoa, vaikka kuinka väännän. / Musta tuntuu siltä, että ei tunnu miltään. / Tai emmä tiiä. / Persut? WTF! / Ostakaa tabletti, vitun siistii! / God Duffy, Walesin diktaattori. / Ja mähän en ydinvoimaa tartte. / Karalahti, lätkän tulevaisuus. / LOL.
Näin siinä käy, kun vastustaa muutosta. Parempi tehdä kuten enemmistö, ettei joudu selittelemään. Tätä blogiakaan ei lue juuri kukaan, kun ei täällä anneta päivittäisiä muotivinkkejä, lausuta populistia totuuksia, lässytetä lätkästä tai tarjoilla kakkua digitaalisessa muodossa. Olkaapa varovaisia, sillä kohta heiluu peukku ja kaverikutsua pukkaa! Setä Tuomo saapuu sosiaaliseen mediaan...
Jos sosiaalinen kommunikaatio vaatii nykyään kavereiden keräämistä Facebookissa, niin sitä tietä on kuljettava. Kun siellä ovat kaikki muutkin, niin miksen minäkin. Nykyisin äänestäminen tärkeistä asioista on lisäksi niin helppoa, että käy klikkailemassa mitä moninaisimpiin juttuihin, statuksiin ja kampanjoihin vain peukkua ylös tai alas! Ave Ceasar! Kuka nyt uurnille raahautuisi tai viitsisi jauhaa tyhjänpäiväisiä kasvotusten satunnaisten kanssaihmisten kanssa. So out of style! Nettiprofiileissa kaikki ovat niin paljon coolimpia.
Varokaapa, sillä kohta pukkaa Twitteriin melkoista onelineria! Olen paskalla... / Ei irtoa, vaikka kuinka väännän. / Musta tuntuu siltä, että ei tunnu miltään. / Tai emmä tiiä. / Persut? WTF! / Ostakaa tabletti, vitun siistii! / God Duffy, Walesin diktaattori. / Ja mähän en ydinvoimaa tartte. / Karalahti, lätkän tulevaisuus. / LOL.
Näin siinä käy, kun vastustaa muutosta. Parempi tehdä kuten enemmistö, ettei joudu selittelemään. Tätä blogiakaan ei lue juuri kukaan, kun ei täällä anneta päivittäisiä muotivinkkejä, lausuta populistia totuuksia, lässytetä lätkästä tai tarjoilla kakkua digitaalisessa muodossa. Olkaapa varovaisia, sillä kohta heiluu peukku ja kaverikutsua pukkaa! Setä Tuomo saapuu sosiaaliseen mediaan...
lauantai 19. maaliskuuta 2011
Kohti espoolaista unelmaa
Espoohan on tunnetusti diplomi-insinöörien konsentroitumisaluetta. Niinpä olen minäkin kohta ollut espoolainen kohta kymmenen vuotta ja DI pian kolme vuotta. Äskettäin kävi siten, että sain vakipaikan kemianalan suuresta suomalaistaustaisesta yrityksestä. Vieläpä Espoosta. Kiitokset kaikille työnhaussa tavalla tai toisella avustaneille!
Tuntuu erittäin mainiolta, kun vihdoin lykästää työmarkkinoilla. Hiljattain tapahtunut työllistyminen tapahtui lopulta hieman yllättävästi, sillä en alunperin edes hakenut tehtävää, johon nyt päädyin. Reilu vuosi takaperin pääsin työvoimakoulutuskurssille, jossa käsiteltiin hieman myös kemikaaliturvallisuusasioita ja rekisteröintiä. Todellakin - taikasana REACH! Sain harjoittelupaikan keväällä 2010 suuresta suomalaisyrityksestä, ja viime syksy kului jo palkallisena kemikaalirekisteröinnin vääntäjänä. Tuo kokemus varmasti suurelta osin johti siihen, että sain nyt vakituista työtä vastaavien asioiden parista. Elämä yllättää niin pahassa kuin hyvässäkin.
Minua hieman korpeaa, kun ihmiset puhuvat palkkatyöstä itsestään selvänä asiana ja ruikuttavat jatkuvasti liian pienistä kompensaatioista. Eivät toki kaikki, mutta aivan liian monet. Itse haluan nyt päästä käsiksi uuteen työhön, jossa toivottavasti on haasteita ja palkitsevuutta muutenkin kuin palkkapäivänä. Työ on erittäin tärkeää, siitä voi kysyä mielipidettä vaikkapa arabimaiden työttömältä nuorisolta, mutta se ei tietenkään saa olla koko elämän sisältö. Haluan tehdä työni hyvin, en mielistelyn kautta kuitenkaan, ja pyrin aina oppimaan uutta itsestäni, tehtävistäni ja kulloisestakin sosiaalisesta yhteisöstä. Saa nähdä, sukeutuuko näistä kemikaaliturvallisuusasioista minulle jonkinmoinen akateemisen toimistoapinan leipäpuu...
Viimeisin työnhakuprosessini päättyi siis onnellisesti. Läpi oli käytävä haastattelu puhelimessa sekä englanniksi, psykologin testit ja yllättävä tehtävä viimeisellä haastattelukierroksella. Suurin ongelma koko prosessissa oli lopulta selvittää viimeinen testi- ja haastattelupäivä kunniallisesti flunssan kourissa toikkaroidessa. Tuolloin psykologin kanssa käymäni keskustelu oli paras pitkään aikaan ja ehdottomasti paras kyseisen ammattikunnan edustajien kanssa tähän saakka. Minä kun olen aikanani jo useampaan otteeseen psykologien kanssa haastanut. Avoimuus ja rehellisyys voivat sittenkin johtaa onnistumiseen, vaikka muita oppeja suuresti suositaankin!
Takaisin tulevaisuuden näkymiin. Mitä vaaditaan, jotta espoolainen unelma toteutuisi? Voin merkata jo DI-tutkinnon ja alan työpaikan kohdalle ruksin. Jos en olisi perusluonteeltani varovainen kaveri, voisin juosta pankkiin ja alkaa katsastamaan asuntoja. Tietysti voisin ostaa päräyttää uuden auton, mutta ensin pitäisi vihdoin ajaa se ajokortti. Voisi hankkia koirankin, mutta sehän olisi kenties surullista ilman sopivaa perhettä. Golfharrastus on jo olemassa eli siitä tulee pientä bonusta. Vielä on siis tekemistä jäljellä ennen kuin omakotitalo Mankkaalla ja uutuuttaan kiiltelevä farmari-Volvo on hallussa (vekseliä vastaan).
Jotain kuitenkin puuttuu. Aivan oikein, se perhe! Sellainen hyvä perhe, esittelykelpoinenkin, ehkä jopa Lassie-standardin mukainen. Jotta perheeseen päästäisiin, pitäisi löytää parempi puoliskonsa, siihen on viimein leikkimielisesti alettu hieman patistella. Ehkä pitäisi luonnostella vonkatekstiä, jotta saisi aika vonkaleen. Yksinäinen mies kun ei saa vieläkään adoptoida lasta. Kokeillaanpa seuraavaa:
Sinä valioyksilö (arlaingmankin kelpaa)! Onko pitkä parempi kuin lyhyt? Entä hauska verrattuna tylsään? Nyt olisi saatavilla velaton vaihtoehto - toki osansa on tälläkin yksilöllä valtionvelasta. Puhuu kielillä vaikkei olekaan helluntailainen, puhuu todistetusti jopa tunteistaan. Rakastaa montaa asiaa enemmän kuin autoja tai tietokoneita. Lähes kolmeenkymppiin ehdittyään ei ole vielä ryhtynyt kasvattamaan omaa tai muidenkaan keskivartaloa. Hiuksistakaan ei ole vielä päässyt eroon.
Ei polta muuta kuin satunnaisesti päreensä - ekologista energiaa siis. Ei vaikuta viettävän kosteita iltoja ellei satu karkaamaan lenkille tai suihkuun tai kaatamaan teemukia syliinsä. Sikailee vain mielikuvituksessaan. Ruoanlaittotaidot ulottuvat pakastepitsan paistamista pidemmälle. Haluaa silikoninsa mieluiten tiivisteissä. Tulee hyvin toimeen potentiaalisten anoppikokelaiden kanssa vaan ei heitä kuvioihin mitään dustinhoffmaneita. Ei näytä miesmallilta eikä jatkuvasti kaapin paikkaa eli ei siis vaadi ainaista valvontaa eikä myöskään palvontaa. Ei menestyisi rumuuskilpailuissakaan.
Lopuksi vielä yksilömme strategiset mitat: painoindeksi jo huomattavasti ikää pienempi, älykkyysosamäärä nokittaa edelliset selkeästi, kuukausipalkka puolestaan on eri kertalukua kuin ÄO.
Jos siis kiinnostuit, niin varaa oma näyttöaikasi. Parhaita ei aina viedä ensiksi vaan markkinoiduimmat! Jos muuten kuulostaa liian hyvältä, kannattaa yksilömme pakottaa laulamaan. Ei kuulosta enää sen jälkeen.
Noin. Ehkä jätänkin nuo markkinointipuheet hetkeksi hautumaan tai hautuumaalle. Nyt on suoritettava sisäänajo uusiin töihin. Taitaisi olla edellä kursivoitu turhan erilaista jopa espoolaisen unelman tavoittelijalle. Eihän siinä ole selkeitä, konkreettisiä faktojakaan.
Huumoria en jätä, ja unelmani määritän itse. Nyt minulla on vihdoin mahdollisuus ottaa toiveitani jäistä ja antaa takaisin heille, jotka ovat minua heikkoina aikoina auttaneet.
Tuntuu erittäin mainiolta, kun vihdoin lykästää työmarkkinoilla. Hiljattain tapahtunut työllistyminen tapahtui lopulta hieman yllättävästi, sillä en alunperin edes hakenut tehtävää, johon nyt päädyin. Reilu vuosi takaperin pääsin työvoimakoulutuskurssille, jossa käsiteltiin hieman myös kemikaaliturvallisuusasioita ja rekisteröintiä. Todellakin - taikasana REACH! Sain harjoittelupaikan keväällä 2010 suuresta suomalaisyrityksestä, ja viime syksy kului jo palkallisena kemikaalirekisteröinnin vääntäjänä. Tuo kokemus varmasti suurelta osin johti siihen, että sain nyt vakituista työtä vastaavien asioiden parista. Elämä yllättää niin pahassa kuin hyvässäkin.
Minua hieman korpeaa, kun ihmiset puhuvat palkkatyöstä itsestään selvänä asiana ja ruikuttavat jatkuvasti liian pienistä kompensaatioista. Eivät toki kaikki, mutta aivan liian monet. Itse haluan nyt päästä käsiksi uuteen työhön, jossa toivottavasti on haasteita ja palkitsevuutta muutenkin kuin palkkapäivänä. Työ on erittäin tärkeää, siitä voi kysyä mielipidettä vaikkapa arabimaiden työttömältä nuorisolta, mutta se ei tietenkään saa olla koko elämän sisältö. Haluan tehdä työni hyvin, en mielistelyn kautta kuitenkaan, ja pyrin aina oppimaan uutta itsestäni, tehtävistäni ja kulloisestakin sosiaalisesta yhteisöstä. Saa nähdä, sukeutuuko näistä kemikaaliturvallisuusasioista minulle jonkinmoinen akateemisen toimistoapinan leipäpuu...
Viimeisin työnhakuprosessini päättyi siis onnellisesti. Läpi oli käytävä haastattelu puhelimessa sekä englanniksi, psykologin testit ja yllättävä tehtävä viimeisellä haastattelukierroksella. Suurin ongelma koko prosessissa oli lopulta selvittää viimeinen testi- ja haastattelupäivä kunniallisesti flunssan kourissa toikkaroidessa. Tuolloin psykologin kanssa käymäni keskustelu oli paras pitkään aikaan ja ehdottomasti paras kyseisen ammattikunnan edustajien kanssa tähän saakka. Minä kun olen aikanani jo useampaan otteeseen psykologien kanssa haastanut. Avoimuus ja rehellisyys voivat sittenkin johtaa onnistumiseen, vaikka muita oppeja suuresti suositaankin!
Takaisin tulevaisuuden näkymiin. Mitä vaaditaan, jotta espoolainen unelma toteutuisi? Voin merkata jo DI-tutkinnon ja alan työpaikan kohdalle ruksin. Jos en olisi perusluonteeltani varovainen kaveri, voisin juosta pankkiin ja alkaa katsastamaan asuntoja. Tietysti voisin ostaa päräyttää uuden auton, mutta ensin pitäisi vihdoin ajaa se ajokortti. Voisi hankkia koirankin, mutta sehän olisi kenties surullista ilman sopivaa perhettä. Golfharrastus on jo olemassa eli siitä tulee pientä bonusta. Vielä on siis tekemistä jäljellä ennen kuin omakotitalo Mankkaalla ja uutuuttaan kiiltelevä farmari-Volvo on hallussa (vekseliä vastaan).
Jotain kuitenkin puuttuu. Aivan oikein, se perhe! Sellainen hyvä perhe, esittelykelpoinenkin, ehkä jopa Lassie-standardin mukainen. Jotta perheeseen päästäisiin, pitäisi löytää parempi puoliskonsa, siihen on viimein leikkimielisesti alettu hieman patistella. Ehkä pitäisi luonnostella vonkatekstiä, jotta saisi aika vonkaleen. Yksinäinen mies kun ei saa vieläkään adoptoida lasta. Kokeillaanpa seuraavaa:
Sinä valioyksilö (arlaingmankin kelpaa)! Onko pitkä parempi kuin lyhyt? Entä hauska verrattuna tylsään? Nyt olisi saatavilla velaton vaihtoehto - toki osansa on tälläkin yksilöllä valtionvelasta. Puhuu kielillä vaikkei olekaan helluntailainen, puhuu todistetusti jopa tunteistaan. Rakastaa montaa asiaa enemmän kuin autoja tai tietokoneita. Lähes kolmeenkymppiin ehdittyään ei ole vielä ryhtynyt kasvattamaan omaa tai muidenkaan keskivartaloa. Hiuksistakaan ei ole vielä päässyt eroon.
Ei polta muuta kuin satunnaisesti päreensä - ekologista energiaa siis. Ei vaikuta viettävän kosteita iltoja ellei satu karkaamaan lenkille tai suihkuun tai kaatamaan teemukia syliinsä. Sikailee vain mielikuvituksessaan. Ruoanlaittotaidot ulottuvat pakastepitsan paistamista pidemmälle. Haluaa silikoninsa mieluiten tiivisteissä. Tulee hyvin toimeen potentiaalisten anoppikokelaiden kanssa vaan ei heitä kuvioihin mitään dustinhoffmaneita. Ei näytä miesmallilta eikä jatkuvasti kaapin paikkaa eli ei siis vaadi ainaista valvontaa eikä myöskään palvontaa. Ei menestyisi rumuuskilpailuissakaan.
Lopuksi vielä yksilömme strategiset mitat: painoindeksi jo huomattavasti ikää pienempi, älykkyysosamäärä nokittaa edelliset selkeästi, kuukausipalkka puolestaan on eri kertalukua kuin ÄO.
Jos siis kiinnostuit, niin varaa oma näyttöaikasi. Parhaita ei aina viedä ensiksi vaan markkinoiduimmat! Jos muuten kuulostaa liian hyvältä, kannattaa yksilömme pakottaa laulamaan. Ei kuulosta enää sen jälkeen.
Noin. Ehkä jätänkin nuo markkinointipuheet hetkeksi hautumaan tai hautuumaalle. Nyt on suoritettava sisäänajo uusiin töihin. Taitaisi olla edellä kursivoitu turhan erilaista jopa espoolaisen unelman tavoittelijalle. Eihän siinä ole selkeitä, konkreettisiä faktojakaan.
Huumoria en jätä, ja unelmani määritän itse. Nyt minulla on vihdoin mahdollisuus ottaa toiveitani jäistä ja antaa takaisin heille, jotka ovat minua heikkoina aikoina auttaneet.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Ei varauksia reservaatissa
Television parasta ruokaan liittyvää ohjelma-antia kannattaa katsella JIM-kanavalta sunnuntaisin iltakahdeksalta. Tosin ei kannata odottaa vakavaa asiaohjelmaa tai rivakkaa kilpailuformaattia.
Herra Bourdain seikkaili uusimmassa No Reservations -jaksossaan Hudson-joen laaksossa eli lähes kotikulmillaan. Reissuun sisältyi tällä erää muun muassa kelluva hodarikoju, makkaraa puolalaistyyliin (oikeasti - tämä ei ole vihjailua), paluu opiskeluaikojen vanhaan opinahjoon ja kauhan varteen, hämärähköä viinaa, kello neljän tee viktoriaanisen ajan massiivisessa hotellikompleksissa ei minkään keskellä, rankkaa tylytystä alakoululaiselta ja lopuksi vielä lounastamista Bill Murrayn kanssa. Yksi parhaista jaksoista kyseisessä sarjassa - ainakin paras uusimmalla kaudella (en tiedä monesko vaan katson silti).
Uusin Suomessa nähtävä No Reservations -kausi alkoi pari viikkoa sitten. Keskeltä Panaman viidakkoa. Valtavan kokaiinirovion vierestä. Rynnäkkökiväärien varjosta. Vanheneviin huippumalleihin liittyvän viittauksen saattamana. Tavanomaiset ruokaohjelmat eivät sisällä tuollaista outoa, humoristista, rujon todellisuuden ilmentyviä peilaavaa ulottuvuutta. Tällainen tyyli alkaa sopia minulle, entiselle normaaliuden muottiin ahdetulle pyhäkoulupojalle mainiosti. Jos uusin jakso jäi näkemättä, voi sen katsastaa vaikkapa Nelosen Ruutu-palvelusta viikon sisään. Ehdottomasti katsomisen arvoinen kokemus.
***
Olen itsekin hiljan harrastanut hieman ravintoloita ja pubeja, mikä ei ole ollut minulle lainkaan tyypillistä. Kävin tekemässä opetuskeikkaa Joensuussa, itselleni aiemmin täysin vieraassa kaupungissa. No, työt olivat iltaisin. Päivisin annoin siis itselleni aikaa käydä syömässä ja juomassa kaupungilla.
Joensuun tarjonta on tietysti melko rajattua, mutta minähän en ole kaikkea vielä kokeillut enkä muutoinkaan turhan valikoiva. Huomasin ajattelevani varsin paljon sitä, mitä milloinkin söisin ja joisin. Joka kerta eri paikkaan, sillä eihän niitä kokemuksia muuten kerry! En rupea kuvailemaan annoksia tai arvostelemaan paikkoja, sillä en harrastanut mitään fine diningia. Joka tapauksessa reipas kävely raikkaassa pakkasilmassa yhdistettynä mausteiseen ruokaan, pubissa nautittuun stouttiin tai vehnäolueeseen ja munkkikahvit kauppahallissa ovat rentouttavaa. Varsinkin silloin, kun yleensä laittaa ruokansa itse.
Yksinäinen sompailu vieraassa kaupungissa tuo väistämättä mieleen kaupparatsut ja pubeissa notkuvat kirjailijan arkkityypit. Ruokailu yhdistettynä vain tilauksiin liittyvään small talkiin ja juomien siemailu ainoastaan päivälehti kaverina on tosin pirun paljon tylsempää kuin hyvässä seurassa. Siinä tosin oli jotakin huvittavaa, kun arkisena iltapäivänä joensuulaisessa sporttipubissa tuli joka ruudusta Canal+:n purjehdusohjelmaa. Ei juuri katsojia houkutellut.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sopivassa tilanteessa yksinäistä tarkkailua ruuan ja juoman parissa, vaikka toki itsekin mieluummin nautin molemmista hyvässä seurassa. Jatkuva kiire tuhoaa luovuuden ja laiskuus kävelytaidon sekä ruokahalun.
***
Nyt on aika vaihtaa turinat erääseen toiseen tärkeään asiaan, golfin reikäpelin mestaruuskisojen seurantaan. Jos muuten mielestänne vain tylsimykset pelaavat golfia, niin silloin taitaa edellä mainittu Bill Murraykin olla juuri sitä. Kyseinen herra muuten saavutti juuri golfuransa suurimman voiton, Pebble Beach Pro-Amin voiton amatöörisarjassa. Tapojansa mukaan Bill tarjoili katsojille hupia myös kentällä. Onhan Murray toki näytellyt uransa varrella myös murmeleita pakkomielteisesti metsästävää kenttämestaria Caddyshack-rainassa.
Huumori, hyvä ruoka ja juoma sekä golf. My kind a guy.
Herra Bourdain seikkaili uusimmassa No Reservations -jaksossaan Hudson-joen laaksossa eli lähes kotikulmillaan. Reissuun sisältyi tällä erää muun muassa kelluva hodarikoju, makkaraa puolalaistyyliin (oikeasti - tämä ei ole vihjailua), paluu opiskeluaikojen vanhaan opinahjoon ja kauhan varteen, hämärähköä viinaa, kello neljän tee viktoriaanisen ajan massiivisessa hotellikompleksissa ei minkään keskellä, rankkaa tylytystä alakoululaiselta ja lopuksi vielä lounastamista Bill Murrayn kanssa. Yksi parhaista jaksoista kyseisessä sarjassa - ainakin paras uusimmalla kaudella (en tiedä monesko vaan katson silti).
Uusin Suomessa nähtävä No Reservations -kausi alkoi pari viikkoa sitten. Keskeltä Panaman viidakkoa. Valtavan kokaiinirovion vierestä. Rynnäkkökiväärien varjosta. Vanheneviin huippumalleihin liittyvän viittauksen saattamana. Tavanomaiset ruokaohjelmat eivät sisällä tuollaista outoa, humoristista, rujon todellisuuden ilmentyviä peilaavaa ulottuvuutta. Tällainen tyyli alkaa sopia minulle, entiselle normaaliuden muottiin ahdetulle pyhäkoulupojalle mainiosti. Jos uusin jakso jäi näkemättä, voi sen katsastaa vaikkapa Nelosen Ruutu-palvelusta viikon sisään. Ehdottomasti katsomisen arvoinen kokemus.
***
Olen itsekin hiljan harrastanut hieman ravintoloita ja pubeja, mikä ei ole ollut minulle lainkaan tyypillistä. Kävin tekemässä opetuskeikkaa Joensuussa, itselleni aiemmin täysin vieraassa kaupungissa. No, työt olivat iltaisin. Päivisin annoin siis itselleni aikaa käydä syömässä ja juomassa kaupungilla.
Joensuun tarjonta on tietysti melko rajattua, mutta minähän en ole kaikkea vielä kokeillut enkä muutoinkaan turhan valikoiva. Huomasin ajattelevani varsin paljon sitä, mitä milloinkin söisin ja joisin. Joka kerta eri paikkaan, sillä eihän niitä kokemuksia muuten kerry! En rupea kuvailemaan annoksia tai arvostelemaan paikkoja, sillä en harrastanut mitään fine diningia. Joka tapauksessa reipas kävely raikkaassa pakkasilmassa yhdistettynä mausteiseen ruokaan, pubissa nautittuun stouttiin tai vehnäolueeseen ja munkkikahvit kauppahallissa ovat rentouttavaa. Varsinkin silloin, kun yleensä laittaa ruokansa itse.
Yksinäinen sompailu vieraassa kaupungissa tuo väistämättä mieleen kaupparatsut ja pubeissa notkuvat kirjailijan arkkityypit. Ruokailu yhdistettynä vain tilauksiin liittyvään small talkiin ja juomien siemailu ainoastaan päivälehti kaverina on tosin pirun paljon tylsempää kuin hyvässä seurassa. Siinä tosin oli jotakin huvittavaa, kun arkisena iltapäivänä joensuulaisessa sporttipubissa tuli joka ruudusta Canal+:n purjehdusohjelmaa. Ei juuri katsojia houkutellut.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sopivassa tilanteessa yksinäistä tarkkailua ruuan ja juoman parissa, vaikka toki itsekin mieluummin nautin molemmista hyvässä seurassa. Jatkuva kiire tuhoaa luovuuden ja laiskuus kävelytaidon sekä ruokahalun.
***
Nyt on aika vaihtaa turinat erääseen toiseen tärkeään asiaan, golfin reikäpelin mestaruuskisojen seurantaan. Jos muuten mielestänne vain tylsimykset pelaavat golfia, niin silloin taitaa edellä mainittu Bill Murraykin olla juuri sitä. Kyseinen herra muuten saavutti juuri golfuransa suurimman voiton, Pebble Beach Pro-Amin voiton amatöörisarjassa. Tapojansa mukaan Bill tarjoili katsojille hupia myös kentällä. Onhan Murray toki näytellyt uransa varrella myös murmeleita pakkomielteisesti metsästävää kenttämestaria Caddyshack-rainassa.
Huumori, hyvä ruoka ja juoma sekä golf. My kind a guy.
tiistai 22. helmikuuta 2011
Sano se lyhyesti - osa kaksi
Blogi on taas vajonnut väsyneeseen tilaan. Ei se Super Bowl -yöstä toipunut sentään kahta viikkoa vienyt vaan ainoastaan kaksi päivää. No, joka tapauksessa on jo korkea aika sanoa taas vaihteeksi se lyhyesti. Sutkausten maailmaan...
Jos väität ettei sinulla ole heikkouksia, olet juuri paljastunut yhden varsin merkittävän heikkouden.
Kaikki arvostelun yläpuolelle asetettu on väärää auktoriteettia - usein jopa väärää jumaluutta. Aito ja oikea auktoriteetti kestää kritiikin, itse asiassa tarviikin sitä.
Tosi Jumala kestää arvostelun, ihmisillä sen sijaan on vaikeampaa.
You have really captured the essence of fine dining when you are eating your tickets.
"Ura on niitä varten, jotka eivät osaa suunnistaa", sanoi entinen mies erämaahan suksiessaan ja jatkoi, "kaupunkilaiset ne vasta hukassa ovatkin, kun tarvitsevat uraputkia."
Ei maailmassa työstä puutetta ole vaan työn ja sen tuottaman palkkion oikeudenmukaisesta jakamisesta.
"Usko, Toivo ja Rakkaus. Kaksi kolmesta on läsnä tässä avioliitossa, molemmat niistä poikia", tuumi entinen mies, kun jääkylmässä makuuhuoneessa patteria korjasi.
If you choke to death by corn flakes you've become the newest victim of cereal killers.
For all you in the search of perfect companions: look no further, you ain't gonna find such thing.
Täydellisyys näyttäytyy vain hetkittäin ja silloinkin niille, jotka osaavat katsoa tarkasti ympärilleen. Se ei ole pysyvää ainakaan tässä maailmassa.
Oliko tässä mitään järkeä? Ehkä oli, kenties ei. Joskus on edes yritettävä sanoa se lyhyesti. Pitkä viesti kun harvoin menee perille. Toisekseen on hauska väännellä värssyjä menneiden sukupolvien sanontojen pohjalta.
Onneksi on vaalivuosi, kaikki muuttuu paremmaksi. Jos uskoo kovasti [insert party]...
Jos väität ettei sinulla ole heikkouksia, olet juuri paljastunut yhden varsin merkittävän heikkouden.
Kaikki arvostelun yläpuolelle asetettu on väärää auktoriteettia - usein jopa väärää jumaluutta. Aito ja oikea auktoriteetti kestää kritiikin, itse asiassa tarviikin sitä.
Tosi Jumala kestää arvostelun, ihmisillä sen sijaan on vaikeampaa.
You have really captured the essence of fine dining when you are eating your tickets.
"Ura on niitä varten, jotka eivät osaa suunnistaa", sanoi entinen mies erämaahan suksiessaan ja jatkoi, "kaupunkilaiset ne vasta hukassa ovatkin, kun tarvitsevat uraputkia."
Ei maailmassa työstä puutetta ole vaan työn ja sen tuottaman palkkion oikeudenmukaisesta jakamisesta.
"Usko, Toivo ja Rakkaus. Kaksi kolmesta on läsnä tässä avioliitossa, molemmat niistä poikia", tuumi entinen mies, kun jääkylmässä makuuhuoneessa patteria korjasi.
If you choke to death by corn flakes you've become the newest victim of cereal killers.
For all you in the search of perfect companions: look no further, you ain't gonna find such thing.
Täydellisyys näyttäytyy vain hetkittäin ja silloinkin niille, jotka osaavat katsoa tarkasti ympärilleen. Se ei ole pysyvää ainakaan tässä maailmassa.
Oliko tässä mitään järkeä? Ehkä oli, kenties ei. Joskus on edes yritettävä sanoa se lyhyesti. Pitkä viesti kun harvoin menee perille. Toisekseen on hauska väännellä värssyjä menneiden sukupolvien sanontojen pohjalta.
Onneksi on vaalivuosi, kaikki muuttuu paremmaksi. Jos uskoo kovasti [insert party]...
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Mahtavan Pöllön yö
Ensi yönä on valvottava, koska koittaa SuperbOwl eli Super Bowl XLV.
Itse olen vasta viime vuosina löytänyt amerikkalaisen jalkapallon huipputapahtuman pariin. Laji ei tosiaan ole pelkästään isojen ja rumien miesten painia keinonurmella vaan urheilun ystävälle hyvä lisä lajipakettiin. Kiitos Nelosen Pro-kanaville vapaasta näkyvyydestä tänä viikonloppuna ja Pro2-kanavan osalta koko alkuvuodesta. Nyt on ollut oiva mahdollisuus opiskella hieman USA:n todellisen valtalajin sisältöä.
En lähde arvailemaan vajeine tietämyksineni ottelun tulosta. Sympatiani taitavat kuitenkin olla Green Bay Packersin puolella, sillä Pittsburgh Steelers lienee asiantuntijoiden veikkauksissa enimmäkseen lievä ennakkosuosikki. I will go with underdogs as typical for me.
Hyvänä syynä katsoa ensi yön ottelu on myös se ikävä tosiasia, että tuleva NFL-kausi on ilmeisen lähellä peruuntua työsulun takia. On siis hyvin mahdollista, että seuraava virallinen NFL-ottelu pelataan vasta syksyllä 2012. Sitä ei tietysti toivota.
Tulevana yönä penkkiurheillaan teemaoluiden ja itse väsättyjen herkkujen parissa. Menoa hieman rauhoittaa seuraavana päivänä alkava opetuskeikka Joensuuhun, mutta pienoinen väsymyshän tuo oman lisänsä opetukselliseen antiin luovuuden osalta.
Super Bowl XLV:ssä on yksi selkeä vika: puoliaikashow'n pääesiintyjä on poppoo nimeltä Black Eyed Peas. Ei uppoa meikäläiseen. I got a feeling tonight's half time show is gonna piss me off.
Itse olen vasta viime vuosina löytänyt amerikkalaisen jalkapallon huipputapahtuman pariin. Laji ei tosiaan ole pelkästään isojen ja rumien miesten painia keinonurmella vaan urheilun ystävälle hyvä lisä lajipakettiin. Kiitos Nelosen Pro-kanaville vapaasta näkyvyydestä tänä viikonloppuna ja Pro2-kanavan osalta koko alkuvuodesta. Nyt on ollut oiva mahdollisuus opiskella hieman USA:n todellisen valtalajin sisältöä.
En lähde arvailemaan vajeine tietämyksineni ottelun tulosta. Sympatiani taitavat kuitenkin olla Green Bay Packersin puolella, sillä Pittsburgh Steelers lienee asiantuntijoiden veikkauksissa enimmäkseen lievä ennakkosuosikki. I will go with underdogs as typical for me.
Hyvänä syynä katsoa ensi yön ottelu on myös se ikävä tosiasia, että tuleva NFL-kausi on ilmeisen lähellä peruuntua työsulun takia. On siis hyvin mahdollista, että seuraava virallinen NFL-ottelu pelataan vasta syksyllä 2012. Sitä ei tietysti toivota.
Tulevana yönä penkkiurheillaan teemaoluiden ja itse väsättyjen herkkujen parissa. Menoa hieman rauhoittaa seuraavana päivänä alkava opetuskeikka Joensuuhun, mutta pienoinen väsymyshän tuo oman lisänsä opetukselliseen antiin luovuuden osalta.
Super Bowl XLV:ssä on yksi selkeä vika: puoliaikashow'n pääesiintyjä on poppoo nimeltä Black Eyed Peas. Ei uppoa meikäläiseen. I got a feeling tonight's half time show is gonna piss me off.
tiistai 1. helmikuuta 2011
Ideoita villitykseen
Löysin hiljattain kirjastosta mielenkiintoisen golfaiheisen kirjan nimeltään A Course Called Ireland, jonka on kirjoittanut heppu nimeltä Tom Coyne. Amerikkalainen tietysti, irlantilaiset sukujuuret luonnollisesti. Kirja on kertomus kaverin reissusta ympäri Irlannin rannikkoa linksiltä (siis merenrannalla, dyynien lomassa sijaitseva perinteinen golfkenttä) toiselle, Bed & Breakfastista seuraavaan ja, Irlannissa kun ollaan, pubista toiseen ynnä kolmanteen. Siis hieno golfintoilijan superloma lamaa edeltävässä Irlannissa. No, tavallaan kyllä vaan toisaalta ei.
Matkan ja siten kirjan ideana on siis kiertää Irlanti, siis se saari, golfpalloja hukaten (tätä ei yritetä vaan se tapahtuu) ja tuoppeja kumoten. Juju on siinä, että koko reissu suoritetaan kävellen paikasta toiseen. Siis Claresta Mayoon, Donegaliin ja niin edelleen, kunnes palataan takaisin Atlantin ääreen saaren länsirannikolle. Hölmöä hommaahan moinen useimpien mielestä on, joten siitä irtoaa kenties mainiota tarinaa. Golfia luksuskohteissa tai lampaanpaskan keskellä erikoisilla paikalliskentillä, irlantilaista vieraanvaraisuutta ja historiallisia näkökulmia seutuun, hiertyneitä jalkoja ja vaaratilanteita teiden varsilla, pubifilosofiaakin. Paljon sellaista tavaraa kiinnostavasti kirjoitettuna, joka kiinnostaa meikäläistä. Olenhan outo ajatuksen kulkureittien osalta, jos normijampalta tai peruspirreltä kysytään.
Ikä ei tule ilman kriisejä ja minullakin alkaa vähitellen koittaa ne ajat, jolloin pitäisi koko täyskymmenten aiheuttamaa villitystä. Ehkä tuollainen rajun railakas irtiotto ei ole vielä ajankohtainen aivan lähimpinä vuosina, mutta jotakin vastaavaa hullutusta täytyy aivosopukoissa hautoa. Olenhan kasvanut tiukasti golfin pariin neliväyläisellä parkolmosella, joka sijaitsi hevoshaan vieressä. Kentällä puskettiin tietysti polkupyörällä isäukon peesissä kesä toisensa jälkeen. Taustasta varmaankin johtuu, että minua kiinnostavat juuri syrjäiset golfkenttien helmet ja erikoinen vaan lämmin paikallistunnelma.
Minua tuntevat tietävät toki kykyni kävellä rivakasti ja ehdottaa arkisia marsseja siellä, missä tavallinen suomalainen vetäytyy autoon. Toki en ole mikään ultravaeltaja, mutta kävely on minulle luontaisin tapa liikkua ja oiva keino selvitellä ajatuksia sekä motivoitua elämässä eteenpäin. Historiasta ja maantieteestä olen ollut kiinnostunut jo melko pienestä pojasta saakka. Viime vuosina olen myös löytänyt hiljalleen olutkulttuurin pitkän polun alkumetreille. Lisäksi haastan mielelläni erilaisten ihmisten kanssa juttua ja etsin komiikkaa mistä tahansa elämän osasesta. On siis hienoa huomata, että näitä avuja voi käyttää mahtavien ja epätodennäköisten reissujen toteuttamiseen. Jotkut ovat ilmeisesti jo tehneet niin.
Mitä tahansa kiinnostuksen kohdetta voi käyttää syynä kunnon vaellukselle. Täytyy itsekin kehitellä erilaisia ideoita, jotta jonakin päivänä voin suunnata omannäköiselle taipaleelle arjesta ulos ja takaisin. Minua ei valmismatkat Espanjaan tai Thaimaaseen jaksa hirveästi houkuttaa. Mitä Irlantiin tulee, niin se on Skotlannin ohella toinen ehdoton golffarin pyhiinvaelluskohde. Minullakin sattuu olemaan irkkukliseisiin sopivaa punaista väriä päässä, vaikka ei siellä kolkalla mitään sukua tietysti olekaan.
Erityiskiitos vielä Helmetiin, että siellä on muutakin golfkirjallisuutta kuin niitä iänikuisia pelaa paremmin -oppaita. Valmista ei saa koskaan, joten on opittava nauttimaan matkasta.
Matkan ja siten kirjan ideana on siis kiertää Irlanti, siis se saari, golfpalloja hukaten (tätä ei yritetä vaan se tapahtuu) ja tuoppeja kumoten. Juju on siinä, että koko reissu suoritetaan kävellen paikasta toiseen. Siis Claresta Mayoon, Donegaliin ja niin edelleen, kunnes palataan takaisin Atlantin ääreen saaren länsirannikolle. Hölmöä hommaahan moinen useimpien mielestä on, joten siitä irtoaa kenties mainiota tarinaa. Golfia luksuskohteissa tai lampaanpaskan keskellä erikoisilla paikalliskentillä, irlantilaista vieraanvaraisuutta ja historiallisia näkökulmia seutuun, hiertyneitä jalkoja ja vaaratilanteita teiden varsilla, pubifilosofiaakin. Paljon sellaista tavaraa kiinnostavasti kirjoitettuna, joka kiinnostaa meikäläistä. Olenhan outo ajatuksen kulkureittien osalta, jos normijampalta tai peruspirreltä kysytään.
Ikä ei tule ilman kriisejä ja minullakin alkaa vähitellen koittaa ne ajat, jolloin pitäisi koko täyskymmenten aiheuttamaa villitystä. Ehkä tuollainen rajun railakas irtiotto ei ole vielä ajankohtainen aivan lähimpinä vuosina, mutta jotakin vastaavaa hullutusta täytyy aivosopukoissa hautoa. Olenhan kasvanut tiukasti golfin pariin neliväyläisellä parkolmosella, joka sijaitsi hevoshaan vieressä. Kentällä puskettiin tietysti polkupyörällä isäukon peesissä kesä toisensa jälkeen. Taustasta varmaankin johtuu, että minua kiinnostavat juuri syrjäiset golfkenttien helmet ja erikoinen vaan lämmin paikallistunnelma.
Minua tuntevat tietävät toki kykyni kävellä rivakasti ja ehdottaa arkisia marsseja siellä, missä tavallinen suomalainen vetäytyy autoon. Toki en ole mikään ultravaeltaja, mutta kävely on minulle luontaisin tapa liikkua ja oiva keino selvitellä ajatuksia sekä motivoitua elämässä eteenpäin. Historiasta ja maantieteestä olen ollut kiinnostunut jo melko pienestä pojasta saakka. Viime vuosina olen myös löytänyt hiljalleen olutkulttuurin pitkän polun alkumetreille. Lisäksi haastan mielelläni erilaisten ihmisten kanssa juttua ja etsin komiikkaa mistä tahansa elämän osasesta. On siis hienoa huomata, että näitä avuja voi käyttää mahtavien ja epätodennäköisten reissujen toteuttamiseen. Jotkut ovat ilmeisesti jo tehneet niin.
Mitä tahansa kiinnostuksen kohdetta voi käyttää syynä kunnon vaellukselle. Täytyy itsekin kehitellä erilaisia ideoita, jotta jonakin päivänä voin suunnata omannäköiselle taipaleelle arjesta ulos ja takaisin. Minua ei valmismatkat Espanjaan tai Thaimaaseen jaksa hirveästi houkuttaa. Mitä Irlantiin tulee, niin se on Skotlannin ohella toinen ehdoton golffarin pyhiinvaelluskohde. Minullakin sattuu olemaan irkkukliseisiin sopivaa punaista väriä päässä, vaikka ei siellä kolkalla mitään sukua tietysti olekaan.
Erityiskiitos vielä Helmetiin, että siellä on muutakin golfkirjallisuutta kuin niitä iänikuisia pelaa paremmin -oppaita. Valmista ei saa koskaan, joten on opittava nauttimaan matkasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)