Olympiakisat Vancouverissa on kisailtu ja nyt on käsillä viimeinen BS-kisablogi. Viimeinen kilpailupäivä sisälsi kaksi todennäköistä olympiavoittoa. Miesten viidenkympin hiihto päättyi tietysti tuohon povaamaani antikliimaksiin, porukkahiihdon päättäneeseen ja Northugin viemään loppukiriin. Maastohiihdon yhteislähdöt varsinkin miesten puolella lässähtävät joukkokireiksi kerta toisen perään, jos kisoja ei hiihdetä vaikeissa, raskaissa olosuhteissa. Suomalaisten suoritus oli selkeä pettymys, vaikka tavallaan se oli täysin ennakoitavissa. Nyt ei jaksa paljon Salpausselän mittelöt kiinnostaa, tuli yliannostus pohjoismaisia hiihtolajeja höystettynä kitkerillä suomalaissuorituksilla.
Miesten jääkiekkoturnaus sai Hollywood-loppunsa, kun Sidney Crosby ratkaisi kullan kohtalon jatkoajalla. Täsmälleen käsikirjoituksen mukaan. Ottelu sinänsä oli hieno, vauhdikas ja intensiivinen finaali, ja ero leijonalauman sekä monen muunkin eurooppalaisjoukkueen pelaamiseen oli selkeä jopa amatöörille. En osaa sanoa, olenko tyytyväinen Kanadan mestaruuteen. USA oli pitkin kisoja paras joukkue ja ehdottomasti tulevaisuuden voimatekijä, mikäli NHL:n parhaimmisto vielä pääsee kansainvälisiin turnauksiin mukaan. Olympiafinaalissa oli kuitenkin eräs käsittämätön ulottuvuus, kaksi kanadalaista päätuomaria. Ei se helvetti sentään voi olla vaikuttamatta, Kanadan mestaruutta hehkutettiin niin pirusti etukäteen! Muutoinkin NHL-tuomareita kunnioitetaan aivan liikaa noiden kolmen kirjaimen luoman statuksen pohjalta. Kas kun eivät eteläiset rajanaapurit protestoineet äänekkäästi...
Kisat taputeltiin viime yönä, mutta en jaksanut enää seurata päättäjäisiä kunnolla. Havahduin sohvalta tosin tarpeeksi, että näin kanadalaisten popmuusikkojen eturivin esiintymässä. Nickelback, Avril Lavigne, Alanis Morrissette... Enemmän harmittaa taitoluistelun loppunäytöksen missaaminen loppuosiltaan.
Seurasin näitä Vancouverin talviolympialaisia enemmän kuin yksiäkään aiempia kisoja ja hyvin mahdollisesti myös enemmän kuin mitään tuleviakaan viiden renkaan mittelöitä. Toivottavasti seuraavien kisojen aikaan elämässäni on niin paljon tärkeämpiä asioita, että minua ei innosta istua TV:n ääressä tuntikausia. Toisaalta toivon, että minulla on toki aikaa seurata olympiaurheilua valikoidusti myös jatkossa. Joka tapauksessa ainakin minä olin näiden kisojen aikana paremmassa kunnossa kuin aiempien kisojen aikana. Se ei tosin auttanut menestymättömyyden kalvaessa penkkiurheilijan mieltä, mutta arjessa on kunnosta apua.
Lupasin itselleni kirjoittaa blogia joka päivä olympialaisista ja sen tein. Tosin parina päivänä skippasin kisarutinat seuraavan päivän pakettiin tässä loppuvaiheessa. Kirjoittamisen spontaanisuus parani, mutta kirjoituksen ajankohta valahti kilpailujen edetessä myöhäisillasta seuraavaan päivään tai jopa yöhön. Kisaviivettä siis alkoi ilmetä. Toinen lupaukseni oli omakohtainen liikunta jokaisen suomalaismitalin kunniaksi. No, paljon ei tarvinut hikoilla, kun yksi hopea ja neljä pronssia tuottivat urheiltavaa yhteensä 1x30 + 4x20 = 110 min. Vähän kuntosalia ja vähän enemmän hiihtoa, siinä se. Ei kannata keksiä itselleen typeriä tekosyitä liikunnan harjoittamiseen vaan opetella nauttimaan kuntoilun virkistävästä vaikutuksesta.
Mistä Vancouverin talviolympialaiset 2010 muistetaan? Se riippuu tietysti paljon näkökulmasta ja muistelijasta. Kanada voitti ennätyksellisesti 14 kultaa, joista tuo miesten jääkiekon mestaruus oli kansallisesti varmasti paljon muiden yläpuolella. Ja alussa jännättiin, että saako Kanada vihdoin kultaa kotimaisemissa (Montreal 1976 ja Calgary 1988 ei kultaa).
Suomalaisittain kisat painuvat historiaan surkean tuloksen vuoksi, vaikka monet urheilijamme toki pystyivätkin hyviin tai vähintään odotettuihin tuloksiin. 2000-luvulla on nyt käyty kuudet olympialaiset: Sydney 2 kultaa, Salt Lake City 4 kultaa, Ateena 0 kultaa, Torino 0 kultaa, Peking 1 kulta, Vancouver 0 kultaa. Emme osaa voittaa - paitsi ehkä pronsseja. Putoamme kelkasta, kun emme ole valmiita koviin mutta välttämättömiin ratkaisuihin. Kenties sama asenteellinen harha, oman järjestelmämme suhteelliseen hyvyyteen uskominen, rapauttaa yhteiskuntaamme myös paljon merkittävämmissä asioissa kuin huippu-urheilun tuloksissa.
Juuri päättyneet talvikisat muistetaan myös valitettavasta kelkkailijan kuolemasta sekä ylivoimaisista mestareista kuten Simon Ammann, Shaun White ja Yu-Na Kim. Kisojen mitalirohmuja olivat hiihtäjät Marit Björgen, Justyna Kowalchyk ja Petter Northug sekä short track -luistelija Wang Meng. Suuressa maailmassa heitä ei tosin tunneta. Ampuma- ja alppihiihdossa sekä pikaluistelussa mitalit menivät useille eri urheilijoille eikä ylivoimaisia kultarohmuja nyt nähty.
Suomessa ja monessa muussakin maassa (Venäjä, Italia) joudutaan puimaan heikkoa menestystä. Syyllisten etsiminen ja kivittäminen on jo alkanut. Olisi kuitenkin idioottimaista perustella huonoa tulosta vain henkisen kantin pettämisen, rahan puutteen, muiden dopingin käytön, epäonnen, valmentajien kyvyttömyyden tai jonkin muun yksittäisen asian perusteella. Koko huippu-urheilujärjestelmämme vaatii kipeästi remonttia eikä sitä saada, mikäli samat pukuherrat jauhavat sontaa yhä edelleen. Valmennuksessakin on osattava tehdä tiukkoja valintoja, mutta amatööripohjalta ei voi enää menestyä maailman huipulla. Urheilijoiden asenne ja henkinen kykykin kaipaavat tarkastelua. Ennen kaikkea pirstaleinen urheilujärjestöjen kenttä täytyy saada kasattua toimivaksi kokonaisuudeksi eli orgaanisaatioita ja ajatusmalleja on uudistettava.
Urheilusta vastaava ministerimme Wallin on jo ehtinyt ehdotella jaettuja yhteispohjoismaalaisia olympiakisoja sekä haukkua mitalitavoitteen. Moni muukin ylen pätevä päättäjä on taas hypännyt populismin kelkkaan ja lähtenyt marjastamaan irtopisteitä. Ei paskanärhestä saa albatrossia, vaikka kuinka siipiä levittelisi. Eikä tavallisesta kansalaisesta saa asiantuntijaa, vaikka kuinka tilittäisi blogissa. Ei myöskään onnistu kova työ arjessa, jos riekkuu kaikki yöt netissä.
Kisat ovat ohi ja niin on BS-kisablogikin. Palaan arkeen ja revin rutinat sieltä. Kiitos ja lukemisiin!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jääkiekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jääkiekko. Näytä kaikki tekstit
maanantai 1. maaliskuuta 2010
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Olympialainen osumatarkkuus - päivät 14 ja 15
Ei huolta lainkaan, blogin rustaajanne ei sittenkään uupunut ladun varteen. Tosin hieman tuli reilun parinkympin lenkillä tehtyä Heikkiset - energiat loppuivat kesken, joten oli hiivittävä maltilla kotiin. Ankkaa ylämäissä ja kuokkaa muualla, kovempi kyyti olisi ollut lopulta hitaampaa. Toisen lenkin heitin eilen osin kilpaprofiilin laduilla, ja reisiä hapotti. Säilyy paremmin maltti sohvakommentaattorina.
Talk about overkill. USA strikes six times in mere 13 minutes against poor, struggling Finns. Overkill. Nuf said.
Olympialaisten päivä 14 oli suomalaisittain heikohko, vaikka hieman aneeminen Poutiainen toki kuudenneksi pujottelikin. Kärkeen kaksi, mitalille yksi sekunti. Tuo amerikkalainen tyrmäys oli toki suomalaisittain ikimuistettava - ikävässä mielessä. Suomen jääkiekko ei ole niin vahvoissa kantimissa kuin arvokisamenestys antaisi olettaa. Kohta tulee nuorten leijonain tyhjiö, jolloin millekään hehkutukselle ei ole enää katetta. Näissä kisoissa oli Suomen pelissä nähtävissä paljon ongelmia. Kiekkoja ei osata laukoa häävisti kohti maalia vaan pitkin pleksejä ja vastustajan varusteita, syötöt suuntautuvat minne sun sattuu. Sakut ja Teemut, Villet ja Jeret jo syrjään, ei niitä äijiä saa peluuttaa vanhojen meriittien pohjalta! Kanada vastaan USA, se selkeä vaihtoehto toteutui, vaikka kanukit hieman löysäilivät liiaksi.
Päivä 14 oli ampumahiihdon päätös. Herra Karhulaakso eli Jörkka ite sai vielä kerran tuoda Norjan olympiavoittoon. Kaikki muut ennakkosuosikit ammuskelivat kisansa pilalle jossakin vaiheessa viestiä, vaikka toki Itävalta ja Venäjä himmeämmet hilut kotiuttivatkin. Pummeja, sakkoja ja turvalleen tuiskahtamisia.
Toiseksi viimeinen kisapäivä eli nro 15 oli se toinen suomalainen pronssipäivä. Saarinen taktikoi ja taisteli itsensä kolmanneksi kahden hurjan mitalirohmun takana. Viimeinen suksenvaihto kirvoitti meikäläiseltäkin ärräpäitä, pakko se on myöntää. Totesin itsekseni, että saa olla helvetin hyvä suksi, jotta moinen visiitti kannattaisi. Olihan se. Kuitunen ilmeisesti viimeisessä arvokisahiihdossaan sukelsi metsään, mutta onneksi on Jari lohduttamassa. Hiihto kirkasti lopussa suoritussaldoaan, ja vielähän ukot suksivat kuninkuusmatkaa.
Miesten lätkästä saatiin taas se suomalainen kulta eli pronssi. Kaksi hyvää ja yksi surkea erä. Vähän säälittää Slovakian puolesta, kun jäivät ilman mitalia. Suomen peli tökki niin pahasti tässä turnauksessa, että ainoastaan Tshekki oli mielestäni näistä seitsemästä suuresta heikompi. Sveitsikin haastoi tosissaan USAn - vieläpä kahdesti. No, turnauksissa eivät parhaatkaan aina voita. Pronssi kuitenkin voitettiin, ja Jokinen näytti vihdoin suomalaista viimeistelytaitoa. Vielä on jäljellä kisojen päätös ja kliimaksi - amerikkalainen otatus Yhdysvaltain ja Kanadan välillä. Toivottavasti tuo matsi ei lässähdä toisen joukkueen tyrimiseen.
Toiseksi viimeinen kisapäivä oli pitkälti Kanadan juhlaa, vaikka pujottelussa Italia ottikin vihdoin kultaa Itävallan jäädessä ilman miesten alppimitaleja. Kanada kilisteli kultaa niin curlingista, pikaluistelun joukkuekilpailusta kuin lumilautailun parisuurpujottelustakin. Isännät voittavat mitalitaulukon, kun kullat ovat ensisijaisena mittarina. Talviurheilun suurvallat USA ja Saksa saavat tosin enemmän mitaleita.
Päivän 15 Suomi-kuva oli Halonen ja Jutila samassa aitiossa.
Koko kisojen eräs typerimmistä toimittajain kliseistä oli puolestaan "ei mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla". Siis lausuttuna selkeän epäonnistumisen ja pettymyksen jälkeen. Sanokaa nyt saakeli selvästi asianne älkääkä lässyttäkö mitäänsanomattomuuksia! Pitää tähdätä, jotta voisi osua. Täytyy harjoitella, että osuu.
Talk about overkill. USA strikes six times in mere 13 minutes against poor, struggling Finns. Overkill. Nuf said.
Olympialaisten päivä 14 oli suomalaisittain heikohko, vaikka hieman aneeminen Poutiainen toki kuudenneksi pujottelikin. Kärkeen kaksi, mitalille yksi sekunti. Tuo amerikkalainen tyrmäys oli toki suomalaisittain ikimuistettava - ikävässä mielessä. Suomen jääkiekko ei ole niin vahvoissa kantimissa kuin arvokisamenestys antaisi olettaa. Kohta tulee nuorten leijonain tyhjiö, jolloin millekään hehkutukselle ei ole enää katetta. Näissä kisoissa oli Suomen pelissä nähtävissä paljon ongelmia. Kiekkoja ei osata laukoa häävisti kohti maalia vaan pitkin pleksejä ja vastustajan varusteita, syötöt suuntautuvat minne sun sattuu. Sakut ja Teemut, Villet ja Jeret jo syrjään, ei niitä äijiä saa peluuttaa vanhojen meriittien pohjalta! Kanada vastaan USA, se selkeä vaihtoehto toteutui, vaikka kanukit hieman löysäilivät liiaksi.
Päivä 14 oli ampumahiihdon päätös. Herra Karhulaakso eli Jörkka ite sai vielä kerran tuoda Norjan olympiavoittoon. Kaikki muut ennakkosuosikit ammuskelivat kisansa pilalle jossakin vaiheessa viestiä, vaikka toki Itävalta ja Venäjä himmeämmet hilut kotiuttivatkin. Pummeja, sakkoja ja turvalleen tuiskahtamisia.
Toiseksi viimeinen kisapäivä eli nro 15 oli se toinen suomalainen pronssipäivä. Saarinen taktikoi ja taisteli itsensä kolmanneksi kahden hurjan mitalirohmun takana. Viimeinen suksenvaihto kirvoitti meikäläiseltäkin ärräpäitä, pakko se on myöntää. Totesin itsekseni, että saa olla helvetin hyvä suksi, jotta moinen visiitti kannattaisi. Olihan se. Kuitunen ilmeisesti viimeisessä arvokisahiihdossaan sukelsi metsään, mutta onneksi on Jari lohduttamassa. Hiihto kirkasti lopussa suoritussaldoaan, ja vielähän ukot suksivat kuninkuusmatkaa.
Miesten lätkästä saatiin taas se suomalainen kulta eli pronssi. Kaksi hyvää ja yksi surkea erä. Vähän säälittää Slovakian puolesta, kun jäivät ilman mitalia. Suomen peli tökki niin pahasti tässä turnauksessa, että ainoastaan Tshekki oli mielestäni näistä seitsemästä suuresta heikompi. Sveitsikin haastoi tosissaan USAn - vieläpä kahdesti. No, turnauksissa eivät parhaatkaan aina voita. Pronssi kuitenkin voitettiin, ja Jokinen näytti vihdoin suomalaista viimeistelytaitoa. Vielä on jäljellä kisojen päätös ja kliimaksi - amerikkalainen otatus Yhdysvaltain ja Kanadan välillä. Toivottavasti tuo matsi ei lässähdä toisen joukkueen tyrimiseen.
Toiseksi viimeinen kisapäivä oli pitkälti Kanadan juhlaa, vaikka pujottelussa Italia ottikin vihdoin kultaa Itävallan jäädessä ilman miesten alppimitaleja. Kanada kilisteli kultaa niin curlingista, pikaluistelun joukkuekilpailusta kuin lumilautailun parisuurpujottelustakin. Isännät voittavat mitalitaulukon, kun kullat ovat ensisijaisena mittarina. Talviurheilun suurvallat USA ja Saksa saavat tosin enemmän mitaleita.
Päivän 15 Suomi-kuva oli Halonen ja Jutila samassa aitiossa.
Koko kisojen eräs typerimmistä toimittajain kliseistä oli puolestaan "ei mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla". Siis lausuttuna selkeän epäonnistumisen ja pettymyksen jälkeen. Sanokaa nyt saakeli selvästi asianne älkääkä lässyttäkö mitäänsanomattomuuksia! Pitää tähdätä, jotta voisi osua. Täytyy harjoitella, että osuu.
perjantai 26. helmikuuta 2010
Olympic Overkill - päivät 12 ja 13
Kaksi kerralla, kun blogistikkoa jumittaa.
Olympialaiset on kohta kisailtu, mutta suurin huipentuma on ajoitettu loppuun. Kanadassa jääkiekko on todellakin ykköslaji. Kisapäivä 12 huipentui monessa mielessä Kanadan murskaavaan esitykseen Venäjää vastaan kiekkokaukalossa. Kanada on tehnyt niin monesti aiemminkin tällaisen tempun: ensin takkuillaan reilusti oman taitotason alapuolella, mutta loppua kohden meno yltyy parhaimmillaan ylivoimaiseksi. Enää ei olisi lainkaan yllättävää, jos kanukit marssisivat olympiaturnauksen voittoon. Toisaalla Sveitsi taisteli urheasti, mutta USA eteni Suomen vastustajaksi ja todennäköiseksi finalistiksi. Suomi voitti toki hienosti Tshekin, mutta saamme kiittää onneamme vastustajan heikkoudesta. Samanlainen esitys ei riitä semifinaalissa. Viimeksi on tapaus Ruotsi: Slovakia pudotti sinikeltaiset maan pinnalle, mikä oli tavallaan sangen sopivaa. Ruotsalaiset käyvät toki meille suomalaisille malliksi monessa, mutta kyllä se kihahtaa hattuun lahden tuollakin puolella. Ensi yönä kahnataan jälleen, ja Kanadassa toivotaan kovasti naapurien välienselvittelyä - osa 2. Täällä ei - paitsi ehkä pronssimatsiin.
Päivä 12 näytti hieman valoisammalta Suomen mieshiihtäjien kannalta, kun ruma romahdus viestissä vältettiin. Tuloksena oli olosuhteisiin nähden oiva viides sija, ja suksetkin oli vaihteeksi valittu ynnä voideltu mainiosti. Nousiainen on taistellut hienosti läpi kisojen, vaikka se yhdistelmä kesken jäikin.
Lydia Lassila on olympiavoittaja. Ai kuka? Ei, hän ei ole suomalaishiihtäjä jostakin kaukaisilta menestyksen vuosikymmeniltä. Hän on suuren talviurheilukansan Australian freestyle-hyppääjätär, joka sattuu olemaan naimisissa ex-kumparelaskija Lauri Lassilan kanssa. Ja studiossa Riihilahti lausui tietenkin kliseen "kyllähän tästä voidaan pieni murunen Suomeen ottaa". Ollaan optimistisia, jaetaan voitot ja hylätään tappiot!
Päivä 13 taisi olla se 'suuri' suomalainen kisapäivä. Naisten hiihtoviestistä räävittiin kolmas sija, kiitos kahden parhaan hiihtäjämme tällä hetkellä. Monen joukkueen perinteisen sukset eivät kyllä kulkeneet alamäessä mihinkään. Se on raskasta puuhaa, kun joutuu alamäessäkin lykkimään vauhtia. Tosin meistä nuoremmista alati harvemmilla on mitään hajua moisesta koettelemuksesta. Naisjääkiekkoilijat saavuttivat sen sijaan maksimi- ja käsittääkseni myös minimitavoitteensa. Oli se tosin ansaittua. Junnu Vainion sanoin: eivät pärjää Ruotsin missit vaikk' on niillä suuret - luulot! Ei kannata uhota voittavansa kahta suurta, jos siihen ei ole mitään jakoa. Pronssimatsissa oli edelleen rutosti sekoilevaa peliä, mutta kaikkia maaleja kehtaa kyllä katsoa vaikka slomona.
Rouva tasavallan presidentti Halosen suoritus oli melko järisyttävä. Leijonapaita päällä ja lippu kädessä aitiossa hytkynyt maan äiti, muumimamma käy melkoisesta cheerleaderistä malliin seniorisoituva Suomi. Vieressä eksyneen oloisena huojunut tohtori Arajärvi sai varmasti muutaman suomalaismiehen myötähäpeät osakseen. Olisi Pena varmasti ollut mieluummin vaikka taidenäyttelyssä muutaman vieraan valtion päämiehien parempien puoliskojen kanssa. Onhan se ihan kiva, että presidenttimme tukee kansakuntansa urheilevan nuorison pyrkimyksiä varsin maanläheisesti. Suorituksen televisiointi kansainvälisesti on vain niin kovin JÄÄTÄVÄÄ. Ymmärtäkää kuten haluatte, mutta niin te kuitenkin tekisitte...
Suksien voitelu on kai viimein saatu kohtuullisesti jaloilleen. Manninen rutisti sen pakollisen neljännen sijan, jotta olympiamitallin metsästyksen voidaan sanoa jääneen harmittavan lähelle. Totuus on kuitenkin semmoinen, että näissä kisoissa comeback-toivomme Ahonen ja Manninen eivät olleet lopulta kovin lähellä mitalia. Neljänsistä sijoistaan huolimatta. Yhdistetylle oli varmasti lajina sangen tärkeää, että USAn urheilijat veivät kaksoisvoiton. Kerrankin on mahdollista saada edes hieman exposurea rapakon tuolla puolen. Todetaan vielä, että The Hurricane ei riittänyt kultaan. Nimittäin Jeret Petersonin kohuttu volttisarja freestyle-hypyissä. Second to one.
Lopuksi yhteen kauneimmista lajeista eli naisten taitoluisteluun. Ylivoimainen ennakkosuosikki Yu-Na Kim oli täysin maineensa veroinen, sillä kaikki muut jäivät reilusti taakse. Vauhti, suorituksen helppous ja varmuus, tekniikka - kokonaisuus aivan omaa luokkaansa. Niillä pisteillä voittaisi lähes kaikki mieskilpailijatkin. Muutkin mitalistit saavuttivat kahdensadan pisteen rajan ansaitusti, ja media sekä yleisö sai toivomansa lopun traagiseenkin tapaukseen Rochette. Suomalaiset onnistuivat mainiosti, ja Lepistö osoitti selkeän paremmuutensa Korpeen nähden. Maailman kärkisijat ykköstä lukuunottamatta ovat jo ulottuvilla, mutta sinne on monia muitakin pyrkijöitä. Tämä kisa todisti meille suomalaisille penkkiurheilijoille ehkä parhaiten sen, että pistesijat ja hyvät suorituksetkin voivat olla innoittavia ja iloittavia. Ei se mitalin puute ole syy synkistelyyn. Monelle urheilijalle järkevät tavoitteet ovat ihan muualla kuin podiumilla.
BS-kisablogin tuomio: Kanadan esitys Venäjää vastaan. Overkill. Yu-Na Kimin suoritus. Overkill. Presidentti Halosen versio naislätkän fanituksesta. Overkill. Mos def.
Ja sitten vihdoin ukko ladulle. Saattaa himppasen hapottaa. Onko niin hapokasta että ei pysty? Det vill jag se.
Olympialaiset on kohta kisailtu, mutta suurin huipentuma on ajoitettu loppuun. Kanadassa jääkiekko on todellakin ykköslaji. Kisapäivä 12 huipentui monessa mielessä Kanadan murskaavaan esitykseen Venäjää vastaan kiekkokaukalossa. Kanada on tehnyt niin monesti aiemminkin tällaisen tempun: ensin takkuillaan reilusti oman taitotason alapuolella, mutta loppua kohden meno yltyy parhaimmillaan ylivoimaiseksi. Enää ei olisi lainkaan yllättävää, jos kanukit marssisivat olympiaturnauksen voittoon. Toisaalla Sveitsi taisteli urheasti, mutta USA eteni Suomen vastustajaksi ja todennäköiseksi finalistiksi. Suomi voitti toki hienosti Tshekin, mutta saamme kiittää onneamme vastustajan heikkoudesta. Samanlainen esitys ei riitä semifinaalissa. Viimeksi on tapaus Ruotsi: Slovakia pudotti sinikeltaiset maan pinnalle, mikä oli tavallaan sangen sopivaa. Ruotsalaiset käyvät toki meille suomalaisille malliksi monessa, mutta kyllä se kihahtaa hattuun lahden tuollakin puolella. Ensi yönä kahnataan jälleen, ja Kanadassa toivotaan kovasti naapurien välienselvittelyä - osa 2. Täällä ei - paitsi ehkä pronssimatsiin.
Päivä 12 näytti hieman valoisammalta Suomen mieshiihtäjien kannalta, kun ruma romahdus viestissä vältettiin. Tuloksena oli olosuhteisiin nähden oiva viides sija, ja suksetkin oli vaihteeksi valittu ynnä voideltu mainiosti. Nousiainen on taistellut hienosti läpi kisojen, vaikka se yhdistelmä kesken jäikin.
Lydia Lassila on olympiavoittaja. Ai kuka? Ei, hän ei ole suomalaishiihtäjä jostakin kaukaisilta menestyksen vuosikymmeniltä. Hän on suuren talviurheilukansan Australian freestyle-hyppääjätär, joka sattuu olemaan naimisissa ex-kumparelaskija Lauri Lassilan kanssa. Ja studiossa Riihilahti lausui tietenkin kliseen "kyllähän tästä voidaan pieni murunen Suomeen ottaa". Ollaan optimistisia, jaetaan voitot ja hylätään tappiot!
Päivä 13 taisi olla se 'suuri' suomalainen kisapäivä. Naisten hiihtoviestistä räävittiin kolmas sija, kiitos kahden parhaan hiihtäjämme tällä hetkellä. Monen joukkueen perinteisen sukset eivät kyllä kulkeneet alamäessä mihinkään. Se on raskasta puuhaa, kun joutuu alamäessäkin lykkimään vauhtia. Tosin meistä nuoremmista alati harvemmilla on mitään hajua moisesta koettelemuksesta. Naisjääkiekkoilijat saavuttivat sen sijaan maksimi- ja käsittääkseni myös minimitavoitteensa. Oli se tosin ansaittua. Junnu Vainion sanoin: eivät pärjää Ruotsin missit vaikk' on niillä suuret - luulot! Ei kannata uhota voittavansa kahta suurta, jos siihen ei ole mitään jakoa. Pronssimatsissa oli edelleen rutosti sekoilevaa peliä, mutta kaikkia maaleja kehtaa kyllä katsoa vaikka slomona.
Rouva tasavallan presidentti Halosen suoritus oli melko järisyttävä. Leijonapaita päällä ja lippu kädessä aitiossa hytkynyt maan äiti, muumimamma käy melkoisesta cheerleaderistä malliin seniorisoituva Suomi. Vieressä eksyneen oloisena huojunut tohtori Arajärvi sai varmasti muutaman suomalaismiehen myötähäpeät osakseen. Olisi Pena varmasti ollut mieluummin vaikka taidenäyttelyssä muutaman vieraan valtion päämiehien parempien puoliskojen kanssa. Onhan se ihan kiva, että presidenttimme tukee kansakuntansa urheilevan nuorison pyrkimyksiä varsin maanläheisesti. Suorituksen televisiointi kansainvälisesti on vain niin kovin JÄÄTÄVÄÄ. Ymmärtäkää kuten haluatte, mutta niin te kuitenkin tekisitte...
Suksien voitelu on kai viimein saatu kohtuullisesti jaloilleen. Manninen rutisti sen pakollisen neljännen sijan, jotta olympiamitallin metsästyksen voidaan sanoa jääneen harmittavan lähelle. Totuus on kuitenkin semmoinen, että näissä kisoissa comeback-toivomme Ahonen ja Manninen eivät olleet lopulta kovin lähellä mitalia. Neljänsistä sijoistaan huolimatta. Yhdistetylle oli varmasti lajina sangen tärkeää, että USAn urheilijat veivät kaksoisvoiton. Kerrankin on mahdollista saada edes hieman exposurea rapakon tuolla puolen. Todetaan vielä, että The Hurricane ei riittänyt kultaan. Nimittäin Jeret Petersonin kohuttu volttisarja freestyle-hypyissä. Second to one.
Lopuksi yhteen kauneimmista lajeista eli naisten taitoluisteluun. Ylivoimainen ennakkosuosikki Yu-Na Kim oli täysin maineensa veroinen, sillä kaikki muut jäivät reilusti taakse. Vauhti, suorituksen helppous ja varmuus, tekniikka - kokonaisuus aivan omaa luokkaansa. Niillä pisteillä voittaisi lähes kaikki mieskilpailijatkin. Muutkin mitalistit saavuttivat kahdensadan pisteen rajan ansaitusti, ja media sekä yleisö sai toivomansa lopun traagiseenkin tapaukseen Rochette. Suomalaiset onnistuivat mainiosti, ja Lepistö osoitti selkeän paremmuutensa Korpeen nähden. Maailman kärkisijat ykköstä lukuunottamatta ovat jo ulottuvilla, mutta sinne on monia muitakin pyrkijöitä. Tämä kisa todisti meille suomalaisille penkkiurheilijoille ehkä parhaiten sen, että pistesijat ja hyvät suorituksetkin voivat olla innoittavia ja iloittavia. Ei se mitalin puute ole syy synkistelyyn. Monelle urheilijalle järkevät tavoitteet ovat ihan muualla kuin podiumilla.
BS-kisablogin tuomio: Kanadan esitys Venäjää vastaan. Overkill. Yu-Na Kimin suoritus. Overkill. Presidentti Halosen versio naislätkän fanituksesta. Overkill. Mos def.
Ja sitten vihdoin ukko ladulle. Saattaa himppasen hapottaa. Onko niin hapokasta että ei pysty? Det vill jag se.
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Olympic Offside - päivä 11
Hieman jätättää, kisojen 12. päivä etenee vauhdikkaasti. Tuo päivä 11 kuitenkin jälleen vahvisti teoriaani suomalaisesta puolimatkan menestyksestä: yhdistetyn joukkuekisassa Suomi loisti mäessä ja hiipi ladulla. Karu totuus on sellainen, että niinkin pienessä lajissa kuin yhdistetty Suomen maajoukkue on käytännössä vasta kuudes tai seitsemäs paremmuusjärjestyksessä. Suomalainen voitelu on nyt pahasti pettänyt lähes kaikissa hiihtokisailun muodoissa. Olisi tarvittu apua KMS:ltä, Kakkoselta ja Sukarilta näihin voitelupuuhasteluihin.
Pikaluistelun miesten kymppitonnilla nähtiin melkoisen amatöörimäinen virhe, joka vei kullan ja olympiaennätyksen Hollannin ennakkosuosikki Kramerilta. Kaksi kierrosta peräkkäin sisärataa, ja väistämättä hylkäys. Korea kiittää. Toisaalla naisten skicross sai aivan liian monessa erässä naurettavia piirteitä, koska lukuisat kisailijat eivät päässeet kiipeilemättä radan alkuhyllyjen yli. Kaksi jatkoon menijää ratkesivat siis heti kärkeen useammin kuin kerran. Ehkä naisia ei pitäisi laskettaa täsmälleen samalla radalla kuin miehiä. Naisten fyysiset ja tekniset ominaisuudet eivät yllä miesten tasolle eikä kilpailun taso ole samaa luokkaa. En totea tätä siksi, että naiset olisivat huonompia. He ovat erilaisia kuin miehet, ja se on otettava huomioon.
Jääkiekossa maistellaan jatkuvasti suurta yllätystä, vaikka vielä sitä ei ole tapahtunut. Tietysti kuluvana yönä Venäjä tai Kanada pakkaa laukkunsa. Tshekki ja Slovakia tuskailivat nihkeät voitot altavastaajistaan, mikä ei anna näistä joukkueista hääviä kuvaa. Suomalaisten ei kuitenkaan kannata hekumoida Tshekin surkeudella, sillä sehän voi hälvetä nopeastikin. Toisaalta olemme itse samassa jamassa.
Suomi on kyllä pudonnut kevyeen höyhensarjaan lukuisissa talvilajeissa, mikä sangen rumasti paljastuu viimeistään näinä päivinä. Arvokisojen lähestyessä toivotaan kilpaa, että joku suomalainen oman tiensä kulkija, suuri mestari taas kerran pelastaa maineemme. On se ironista, on se sokeaa. Nyt on tehtävä rankkoja päätöksiä tulevaisuuden suhteen tai muutoin putoamme veneestä kuin eno betonisaappaissa. Katsellaan kuitenkin kisat loppuun ja pyöritellään tätä tematiikkaa tuonnempana.
Oma kritiikkini hiihtäjiä kohtaan asettunee oivasti aisoihin, kun vedän sukset jalkaan ja koetan kuokkia ylös nousuja toisensa perään. Läksin nimittäin erään sortin hiihtoleirille tänne maalle, jossa pakkanen paukkuu ja sormet kohmettuu. Jos nyt kelit hieman kevenisivät, niin voisin suksia kuuseen. Me suomalaiset olemme kyllä ajautuneet paitsioon, ei vain olympiamittelöissä vaan myös muilla tantereilla.
Kohti kovaa kiekkokahinaa... No slide means offside.
Pikaluistelun miesten kymppitonnilla nähtiin melkoisen amatöörimäinen virhe, joka vei kullan ja olympiaennätyksen Hollannin ennakkosuosikki Kramerilta. Kaksi kierrosta peräkkäin sisärataa, ja väistämättä hylkäys. Korea kiittää. Toisaalla naisten skicross sai aivan liian monessa erässä naurettavia piirteitä, koska lukuisat kisailijat eivät päässeet kiipeilemättä radan alkuhyllyjen yli. Kaksi jatkoon menijää ratkesivat siis heti kärkeen useammin kuin kerran. Ehkä naisia ei pitäisi laskettaa täsmälleen samalla radalla kuin miehiä. Naisten fyysiset ja tekniset ominaisuudet eivät yllä miesten tasolle eikä kilpailun taso ole samaa luokkaa. En totea tätä siksi, että naiset olisivat huonompia. He ovat erilaisia kuin miehet, ja se on otettava huomioon.
Jääkiekossa maistellaan jatkuvasti suurta yllätystä, vaikka vielä sitä ei ole tapahtunut. Tietysti kuluvana yönä Venäjä tai Kanada pakkaa laukkunsa. Tshekki ja Slovakia tuskailivat nihkeät voitot altavastaajistaan, mikä ei anna näistä joukkueista hääviä kuvaa. Suomalaisten ei kuitenkaan kannata hekumoida Tshekin surkeudella, sillä sehän voi hälvetä nopeastikin. Toisaalta olemme itse samassa jamassa.
Suomi on kyllä pudonnut kevyeen höyhensarjaan lukuisissa talvilajeissa, mikä sangen rumasti paljastuu viimeistään näinä päivinä. Arvokisojen lähestyessä toivotaan kilpaa, että joku suomalainen oman tiensä kulkija, suuri mestari taas kerran pelastaa maineemme. On se ironista, on se sokeaa. Nyt on tehtävä rankkoja päätöksiä tulevaisuuden suhteen tai muutoin putoamme veneestä kuin eno betonisaappaissa. Katsellaan kuitenkin kisat loppuun ja pyöritellään tätä tematiikkaa tuonnempana.
Oma kritiikkini hiihtäjiä kohtaan asettunee oivasti aisoihin, kun vedän sukset jalkaan ja koetan kuokkia ylös nousuja toisensa perään. Läksin nimittäin erään sortin hiihtoleirille tänne maalle, jossa pakkanen paukkuu ja sormet kohmettuu. Jos nyt kelit hieman kevenisivät, niin voisin suksia kuuseen. Me suomalaiset olemme kyllä ajautuneet paitsioon, ei vain olympiamittelöissä vaan myös muilla tantereilla.
Kohti kovaa kiekkokahinaa... No slide means offside.
tiistai 23. helmikuuta 2010
Orgaaniset olympialaiset? - päivä 10
Jälkijättöistä kirjoitteluahan tämä on, 11. päivä on jo pitkällä. Kommentoimatta en kuitenkaan jätä yhtään päivää, vaikka suomalaisittain useimmat ovat olleet surkeita. Katsastellaan ensin hieman kisatapahtumia, ja sujahdetaan lopuksi päivän teema-O:hon.
Kymmenennen kisapäivän tapahtumat olivat omiaan synnyttämään suomalaisissa jossittelua. Olisihan tullut mitali, jos Ahonen olisi voinut hypätä. Olisi tullut mitali, jos Saarinen olisi alkuperäisten kommenttiensa mukaisesti hiihtänyt parisprintissä. Olisiko kuitenkaan? Varmasti se olisi ollut mahdollista, mutta ei mitenkään varmaa. Lisäksi nämä olympialaiset menevät suomalaisten osalta niin sysipaskasti, että vain epäonnistuminen näyttää olevan odotusarvo. Muut venyvät, suomalaiset paukkuvat. Lisäksi kuulemma hiihtojoukkueessa kiehuu, varsinkin naisten kesken. Taitaa mennä vielä 4x5 perseelleen, kun suksi ei luista ja suhteet eivät suju. Saksa muuten saattaa yllättää siinäkin viestissä takavasemmalta, yllätyskorttina Neuner ampumahiihdosta.
Naisten jääkiekon olympiastatus on nykyajan mittapuussa sangen kyseenalainen. Kaksi maata ovat täysin ylivoimaisia, tuhottoman paljon parempia kuin kaksi seuraavaa. Käytännössä ilman suuria ihmeitä koko turnauksessa ratkotaan kullan ja pronssin kohtalot etukäteen selvissä pareissa eli turha pelailu voitaisiin jättää sikseen. Toivottavasti Sotshin kisoihin saadaan mukaan vihdoin jääpallo, koska se on aivan yhtä jännittävää etukäteisasetelmissaan. Ja varsin suosittua Venäjällä. Ja Suomella pronssin veto. Taitaa kyllä jäädä naisten lätkässä pronssit saamatta, koska maaleja ei osata tehdä millään.
Lopetetaan tältä erää narina ja vitutuksen purku. Suunnataan kohti vakavampia asioita eli kisojen orgaanisuutta. Moniko atleetti on todella liikenteessä luonnollisin tai siis sääntöjen sallimien konstien voimin? Vielä ei ole käryistä infottu lukuunottamatta niitä etukäteissaaliita, joista ei ole yli viikkoon puhuttu. Nimiä, lajeja tai maitahan ei paljastettu. Varmasti urheilussa ja siis näissä kisoissakin on pirusti porukkaa, joka on huijannut puijannut monin tavoin. Aivan samoin kuin taloudessa, politiikassa, työelämässä, harrastuksissa, uskonnossa, perhe-elämässä, terveydessä... Huijaamisesta ei tule oikeutettua, vaikka enemmistö olisi sitä mieltä tai ei jäisi kiinni. Mustavalkoista? Ainakin mustaa valkoisella, omalla nimellä, toisin kuin useimmilla nettiavautujilla.
Mielenkiintoisen näkökulman dopingkeskusteluun saa, jos miettii eri lajien suhtautumista kiellettyihin aineisiin. Hiihtäjät esimerkiksi ovat killuneet kuvainnollisesti ristillä ja purkkiin on pissattava ynnä verta annettava. Jääkiekkoilijat sen sijaan - muiden suurten joukkuelajien tapaan - saavat paljon löysempää kohtelua. Pitää olla varsin typerä ääliö, jos uskoo sinisilmäisesti lätkämiesten puhtauteen ja samalla tuomitsee monien yksilölajien urheilijat dopinghelvettiin jo lajinsa perusteella. Ei ne NHL-sankaritkaan sitä kiekkoa vatvo toista sataa matsia kaudessa ilman jotakin troppeja, eivät ainakaan kaikki. Kaikissa lajeissa on uskoakseni niin puhtaita kuin likaisiakin urheilijoita. Voisi mennä lätkätuloksetkin uuteen uskoon, jos kaikki pelaajat kävisivät läpi samanlaisen testauksen kuin monen yksilölajin taaplaajat. Shades of Stig Wetzell. Joo, dopingista ehkä lisää kun alkaa tuntua palaneen käryä.
Kisojen orgaanisuuteen voi toki ottaa toisenkin näkökulman. Siis ympäristön. Olympialaisethan ovat oivaa mainosta, siksi niihin kai upotetaankin nykymaailmassa rutosti rahaa. Oikea kansakuntain voimannäyttö. Vancouveristakin on välitetty runsaasti kauniita talvisia maisemia ja paikallisten ihmisten ystävällisyyttä sekä kaupungin kuntoon saattamisen viestiä. Brittiläisessä Columbiassa on varmasti paljon kauniita lumisia vuoristomaisemia, jylhiä metsiä, kirkkaita vuoristojärviä, jopa koskematonta luontoa. Kanada kokonaisuudessaan vaikuttaisi myös mainosmiehiä uskoessa olevan luonnonkaunis, ystävällisten ja urheilullisten ihmisten maa. Niinhän ne kaikki ovat. In these games.
Näistä narisen, koska uusimmassa Geo-lehdessä (Helmikuu 2/2010) on mielenkiintoinen artikkeli öljyhiekan jalostuksesta Albertassa, BC:n naapuriprovinssissa. Kanadahan on maailman johtavia valtioita kaivannaisteollisuudessa, muun muassa uraanintuotannossa. Tuolla Albertassa, Edmontonin pohjois- ja Athabasca-järven eteläpuolella sijaisevat valtavan suuret öljyhiekkaesiintymät. Näkymät ovat noilla seutuvilla kaukana olympialaisista postikorttimaisemista, avohakkuita ja järkyttävän laajoja avolouhoksia, vuotavia jätealtaita, jotka voivat saastuttaa Mackenzie-joen vesistön, sekä jopa kaksisuisia kaloja. Öljyn valmistaminen tuosta arvokkaasta hiekasta, jonka perässä ovat lukuisat suuret öljy-yhtiöt, kuluttaa valtavasti energiaa. Samalla vapautuu tuhottomasti hiilidioksidia, jota ei siis enää voi sitoa hävitettyyn pohjoiseen havumetsään. Bitumin erottaminen vaatii melkoisia myrkkyjä, jotta me kaikki elintasotuhot saamme käyttövoimaa puuhasteluihimme. Nopeammin, voimakkaammin, korkeammalle. Citius, altius, fortius.
Lukekaa kyseinen artikkeli, jos aihe kiinnostaa. Hyvä muistutus länsimaisesta kaksinaamaisuudesta ja mielikuvien voimasta. En ole puunhalaaja vaan en puunraiskaajakaan. Neither tree hugger nor tree fucker. Jokin järki pitäisi kuitenkin olla kyltymättömässä suuruudenhulluudessamme, olipa kyse sitten taloudesta tai vain huippu-urheilusta. No, kukapa ei näyttäisi itsestään parhaita puoliaan juhlissa, vieläpä omissaan. Oh Canada, what have you done!
Kymmenennen kisapäivän tapahtumat olivat omiaan synnyttämään suomalaisissa jossittelua. Olisihan tullut mitali, jos Ahonen olisi voinut hypätä. Olisi tullut mitali, jos Saarinen olisi alkuperäisten kommenttiensa mukaisesti hiihtänyt parisprintissä. Olisiko kuitenkaan? Varmasti se olisi ollut mahdollista, mutta ei mitenkään varmaa. Lisäksi nämä olympialaiset menevät suomalaisten osalta niin sysipaskasti, että vain epäonnistuminen näyttää olevan odotusarvo. Muut venyvät, suomalaiset paukkuvat. Lisäksi kuulemma hiihtojoukkueessa kiehuu, varsinkin naisten kesken. Taitaa mennä vielä 4x5 perseelleen, kun suksi ei luista ja suhteet eivät suju. Saksa muuten saattaa yllättää siinäkin viestissä takavasemmalta, yllätyskorttina Neuner ampumahiihdosta.
Naisten jääkiekon olympiastatus on nykyajan mittapuussa sangen kyseenalainen. Kaksi maata ovat täysin ylivoimaisia, tuhottoman paljon parempia kuin kaksi seuraavaa. Käytännössä ilman suuria ihmeitä koko turnauksessa ratkotaan kullan ja pronssin kohtalot etukäteen selvissä pareissa eli turha pelailu voitaisiin jättää sikseen. Toivottavasti Sotshin kisoihin saadaan mukaan vihdoin jääpallo, koska se on aivan yhtä jännittävää etukäteisasetelmissaan. Ja varsin suosittua Venäjällä. Ja Suomella pronssin veto. Taitaa kyllä jäädä naisten lätkässä pronssit saamatta, koska maaleja ei osata tehdä millään.
Lopetetaan tältä erää narina ja vitutuksen purku. Suunnataan kohti vakavampia asioita eli kisojen orgaanisuutta. Moniko atleetti on todella liikenteessä luonnollisin tai siis sääntöjen sallimien konstien voimin? Vielä ei ole käryistä infottu lukuunottamatta niitä etukäteissaaliita, joista ei ole yli viikkoon puhuttu. Nimiä, lajeja tai maitahan ei paljastettu. Varmasti urheilussa ja siis näissä kisoissakin on pirusti porukkaa, joka on huijannut puijannut monin tavoin. Aivan samoin kuin taloudessa, politiikassa, työelämässä, harrastuksissa, uskonnossa, perhe-elämässä, terveydessä... Huijaamisesta ei tule oikeutettua, vaikka enemmistö olisi sitä mieltä tai ei jäisi kiinni. Mustavalkoista? Ainakin mustaa valkoisella, omalla nimellä, toisin kuin useimmilla nettiavautujilla.
Mielenkiintoisen näkökulman dopingkeskusteluun saa, jos miettii eri lajien suhtautumista kiellettyihin aineisiin. Hiihtäjät esimerkiksi ovat killuneet kuvainnollisesti ristillä ja purkkiin on pissattava ynnä verta annettava. Jääkiekkoilijat sen sijaan - muiden suurten joukkuelajien tapaan - saavat paljon löysempää kohtelua. Pitää olla varsin typerä ääliö, jos uskoo sinisilmäisesti lätkämiesten puhtauteen ja samalla tuomitsee monien yksilölajien urheilijat dopinghelvettiin jo lajinsa perusteella. Ei ne NHL-sankaritkaan sitä kiekkoa vatvo toista sataa matsia kaudessa ilman jotakin troppeja, eivät ainakaan kaikki. Kaikissa lajeissa on uskoakseni niin puhtaita kuin likaisiakin urheilijoita. Voisi mennä lätkätuloksetkin uuteen uskoon, jos kaikki pelaajat kävisivät läpi samanlaisen testauksen kuin monen yksilölajin taaplaajat. Shades of Stig Wetzell. Joo, dopingista ehkä lisää kun alkaa tuntua palaneen käryä.
Kisojen orgaanisuuteen voi toki ottaa toisenkin näkökulman. Siis ympäristön. Olympialaisethan ovat oivaa mainosta, siksi niihin kai upotetaankin nykymaailmassa rutosti rahaa. Oikea kansakuntain voimannäyttö. Vancouveristakin on välitetty runsaasti kauniita talvisia maisemia ja paikallisten ihmisten ystävällisyyttä sekä kaupungin kuntoon saattamisen viestiä. Brittiläisessä Columbiassa on varmasti paljon kauniita lumisia vuoristomaisemia, jylhiä metsiä, kirkkaita vuoristojärviä, jopa koskematonta luontoa. Kanada kokonaisuudessaan vaikuttaisi myös mainosmiehiä uskoessa olevan luonnonkaunis, ystävällisten ja urheilullisten ihmisten maa. Niinhän ne kaikki ovat. In these games.
Näistä narisen, koska uusimmassa Geo-lehdessä (Helmikuu 2/2010) on mielenkiintoinen artikkeli öljyhiekan jalostuksesta Albertassa, BC:n naapuriprovinssissa. Kanadahan on maailman johtavia valtioita kaivannaisteollisuudessa, muun muassa uraanintuotannossa. Tuolla Albertassa, Edmontonin pohjois- ja Athabasca-järven eteläpuolella sijaisevat valtavan suuret öljyhiekkaesiintymät. Näkymät ovat noilla seutuvilla kaukana olympialaisista postikorttimaisemista, avohakkuita ja järkyttävän laajoja avolouhoksia, vuotavia jätealtaita, jotka voivat saastuttaa Mackenzie-joen vesistön, sekä jopa kaksisuisia kaloja. Öljyn valmistaminen tuosta arvokkaasta hiekasta, jonka perässä ovat lukuisat suuret öljy-yhtiöt, kuluttaa valtavasti energiaa. Samalla vapautuu tuhottomasti hiilidioksidia, jota ei siis enää voi sitoa hävitettyyn pohjoiseen havumetsään. Bitumin erottaminen vaatii melkoisia myrkkyjä, jotta me kaikki elintasotuhot saamme käyttövoimaa puuhasteluihimme. Nopeammin, voimakkaammin, korkeammalle. Citius, altius, fortius.
Lukekaa kyseinen artikkeli, jos aihe kiinnostaa. Hyvä muistutus länsimaisesta kaksinaamaisuudesta ja mielikuvien voimasta. En ole puunhalaaja vaan en puunraiskaajakaan. Neither tree hugger nor tree fucker. Jokin järki pitäisi kuitenkin olla kyltymättömässä suuruudenhulluudessamme, olipa kyse sitten taloudesta tai vain huippu-urheilusta. No, kukapa ei näyttäisi itsestään parhaita puoliaan juhlissa, vieläpä omissaan. Oh Canada, what have you done!
maanantai 22. helmikuuta 2010
Olympic Offline - päivä 9
...ja sekin synkkä ja ikävä. Jäi päivä blogia väliin, mutta sählätään nyt lyhyesti jälkikäteen. Sen verran isänmaallista vouhkaamista tuntuu itsellänikin lapsesta saakka penkkiurheiluun kasvaneena olevan, että vitutus on sangen ankaraa maanmiesten ja -naisten rypiessä. Tosin ei tämä kisablogin jumittaminen nollasektoriin päivänä 9 johtunut pelkästä lätkäsurkeudesta. Kisaväsymys alkaa painaa kintereissä jo ihan valvomisenkin puolesta eikä asiaa helpota opetustyö viime lauantaina ja sunnuntaina. Tuskin olisin siis jaksanut vaivautua talviolympialaisten takia näin mittavasti, jos minulla nyt oikeasti olisi töitä. Ai kun avartaa avautua!
Kiekkoturnaus etenee yllätyksellisesti - osittain. Jenkit sysäsivät kanukit neljännesvälierään, mikä samalla estää niin sanotun unelmafinaalin Kanada-Venäjä toteutumisen. Toinen näistä maista poistuu kisoista takaoven kautta jo puolivälierien jälkeen. Suomi puolestaan päätti hienon kiekkoyön umpisurkeaan saamattomuuteen, Ruotsin puolustusta ja Lundqvistia ei edes tosissaan haastettu. Naapuri vei puolustajiamme kuin mätää Kukkosta ja saatiinpa vielä Pitkänen jäähykin tilastoihin maalien puutteessa. Olisivatkin hävinneet tahallaan kuten ruotsalainen tabloidimedia vihjasi! Tuolla menolla voimme haudata menestystoiveet jo keskiviikon ja torstain välisenä yönä. USA vaikuttaa vahvimmalta, ja Ruotsikin näyttää 'Leijona-käsittelyn' jäljiltä tosi kovalta. Ne svedut saavat taistella tosissaan slovakkeja vastaan. Puolivälin menestysteoriani pohjalta näyttää kuitenkin ehkä paremmalta, emme ole johtohevosia kisan puolimatkassa.
Skicrossi on hyvä lisä olympiaohjelmaan, koska laji tarjoaa tiukkaa toimintaa ja melkoisia ilmalentoja. Se ratakin rakennettaisiin muutenkin lumilautacrossia varten. Ovat näköjään Daron Rahlves ja Audun Grönvold löytäneet alppihiihtouransa jälkeen itselleen uuden lajin. Toinen otti mitalin, toinen kovan tärskyn pudottuaan on air -kolarin jälkeen selälleen. Siinäpä oli se päivä jälkikäteen. Alkaa puutumus ja pettymys iskeä kisablogin rustaajaan, mutta sävelletään jotakin loppuun asti. Emmehän halua keskeytystä tai hylkäystä. No DNF, no DSQ. Bad for olympic spirit (business).
Kiekkoturnaus etenee yllätyksellisesti - osittain. Jenkit sysäsivät kanukit neljännesvälierään, mikä samalla estää niin sanotun unelmafinaalin Kanada-Venäjä toteutumisen. Toinen näistä maista poistuu kisoista takaoven kautta jo puolivälierien jälkeen. Suomi puolestaan päätti hienon kiekkoyön umpisurkeaan saamattomuuteen, Ruotsin puolustusta ja Lundqvistia ei edes tosissaan haastettu. Naapuri vei puolustajiamme kuin mätää Kukkosta ja saatiinpa vielä Pitkänen jäähykin tilastoihin maalien puutteessa. Olisivatkin hävinneet tahallaan kuten ruotsalainen tabloidimedia vihjasi! Tuolla menolla voimme haudata menestystoiveet jo keskiviikon ja torstain välisenä yönä. USA vaikuttaa vahvimmalta, ja Ruotsikin näyttää 'Leijona-käsittelyn' jäljiltä tosi kovalta. Ne svedut saavat taistella tosissaan slovakkeja vastaan. Puolivälin menestysteoriani pohjalta näyttää kuitenkin ehkä paremmalta, emme ole johtohevosia kisan puolimatkassa.
Skicrossi on hyvä lisä olympiaohjelmaan, koska laji tarjoaa tiukkaa toimintaa ja melkoisia ilmalentoja. Se ratakin rakennettaisiin muutenkin lumilautacrossia varten. Ovat näköjään Daron Rahlves ja Audun Grönvold löytäneet alppihiihtouransa jälkeen itselleen uuden lajin. Toinen otti mitalin, toinen kovan tärskyn pudottuaan on air -kolarin jälkeen selälleen. Siinäpä oli se päivä jälkikäteen. Alkaa puutumus ja pettymys iskeä kisablogin rustaajaan, mutta sävelletään jotakin loppuun asti. Emmehän halua keskeytystä tai hylkäystä. No DNF, no DSQ. Bad for olympic spirit (business).
lauantai 20. helmikuuta 2010
Olympic Overexpectations - päivä 8
Säkkikangasta esiin ja tuhkaa ripottelemaan hiuksille. Ei tule mitaleita, maamme on osoitettu heikoksi kansakuntain kisailuissa. No, kakut pitää syödä vasta menestyksen jälkeen. Teoriani puolimatkan menestyksestä näyttää pitävän: Hautamäki oli periaatteessa lähellä suurta yllätystä, mutta mäjähti mäkeen normaalimäen mitoissa. Lopputulos oli jälleen ennakoitavissa, vaikka siihen jouduttiinkin harmittavan dramaattista reittiä. Suomen kansa ja media on tyhmää menestystoiveissaan, koska niille on valitettavan vähän oikeasti katetta. Tosin pettymyksiä on ruvennut satamaan alati enenevässä määrin, sitä ei käy kieltäminen.
Päivän nordic-lajien saldo oli heikko: vamma ja keskeytys, hylkäys, ryhmäkeskeytys, yksi hiihto maaliin, yksi karvas pudotus mitalitoiveista yms-sarjaan, yksi alkuunsa räpelletty ja lopuksi kaunisteltu suoritus. Turha on näissä kisailuissa vouhkata suuresta menestyksestä, normaalisuorituskaan ei riitä palkinnoille edes parhailla suomalaisatleeteilla. Kilpakumppaneista osa taatusti tekee kauden parhaat suorituksensa olympialaisissa, ja he vievät voittajien seppeleet.
Ahosen polvi pamahti ja samalla taisi mennä ohuehko sauma joukkuemäen menestykseen. Hiihtäjät ovat olleet enimmäkseen hukassa, ei taida edes löytyä sopivaa kalustoa vesikeleihin. Siispä etukäteen varmimmat mitalilajit, naisten 4x5 km viesti ja parisprintti, ovat odotustasolla muuttuneet kultamitalin tavoittelusta mitalitaisteluissa roikkumiseen. Miesten vastaavat kisat näyttäisivät olevan lähinnä nöyryytyksen välttämistä eli pudotus viime talveen on melkoinen. Näiden lisäksi suomalaistoiveet kohdistunevat yhdistettyyn (pistesijoja), naisten taitoluisteluun (pistesijoja), Poutiaiseen (mitalisaumat on) sekä tietysti jääkiekkoon. Vähissä ovat nyt hyvät uutiset talvikisoissa kuin talouselämässäkin. Jos nyt saisivat Saariselle kunnon sukset 30 km:n perinteiseen...
Nyt alkaa olla selvää, että Leijoniin turvataan taas kuin johonkin messiaaseen. Kiekkoturnaus Vancouverissa on käynnistynyt mielenkiintoisesti eikä juuri mikään joukkue ole välttynyt takerteluilta. Paitsi kenties Suomi. And we shall knock wood. Tulos voi edelleen olla mitä tahansa karsiutumisesta loppuottelun huumaan - siis miesten turnauksessa. Naisten puolella alkuperäinen oletus tappiosta Ruotsille pronssimatsissa on edelleen tähtäimessä. Jääkiekko on parhaimmillaan sangen hieno peli, mutta minua kyllä yököttää välillä kiimainen intoilu lätkän tiimoilta. Kaljan kostuttama mukaisänmaallinen äijäily me ollaan mestareita -asenteella on yksinkertaisesti typerää touhua, kansallisuudesta riippumatta.
Kuulemma Kanada, Saksa ja USA kisaavat typertyneen innoissaan mitalitilaston voitosta, siis lähinnä joukkueiden pikkutakkimiehet ja pr-osasto. Ilmeisesti oman kansakunnan ylemmyys on aina vain ja uudestaan osoitettava mitä moninaisimmin kilvoituksen keinoin. Hiekkalaatikkoleikkejä...
And the game was played. Pitää vielä palata tuohon miesten kombihiihtoon. Kyllä hieman ärräpäät lentelivät, kun suomalaiset siirtyivät katsomon puolella kiivaaseen tahtiin. Siirryin hetkeksi Miami Vicen pariin, koska 80-lukulainen populaarikulttuuri pesee nihkeän hiihtokisan aika selvästi. Palasin takaisin hiihtokisaparin, kun olin unohtanut pahimman kansallisvimmaisen menestyshulluuden. Miesten hiihtokisasta tuli hieno tapahtuma, koska ruotsalaiset pelesivät hienosti muita kilpailijoita taitavasti. Yksi mies ajoissa irtiottoon ja kaksi joukkuekaveria jarruttelemaan pääjoukon takaa-ajoa. Samalla pakotettiin vähitelleen toisiaan kyttäävät toisten maiden suosikit tekemään kovat ratkaisut ja työt. Tällä tavoin saatiin yliote omalle joukkueelle. Ruotsalainen irtiottaja Olsson palkittiin lopulta pronssimitalilla, mutta 'apuhiihtäjä' Hellner iski itsensä kultakantaan. Useimmat vastustajat tyrmättiin.
Maantiepyöräilyä seuranneet ymmärtävät hyvin taktisen pelin kuviot, joita maastohiihdon yhteislähtökisoihin on vähitellen saatu ujutettua. Pitkä kilpailu muuttuu varsin mielenkiintoiseksi, kun sitä värittävät erilaisten joukkuetaktiikoiden yhteenotot jonossa hiihtämisen sijaan. Irtiottoyritys vaatii rohkeutta, jota aiemmin kuluneella kaudella ovat esittäneet myös Heikkinen ja Bauer. Aina ei tuloksena ole voitto, mutta parempi hävitäkin kaikkensa yrittäneenä kuin jo aluksi luovuttaneena lauhkeana lampaana. Hats of to swedish ski team!
BS-kisablogin sedällä on nyt vähän nihilistinen sävy, muttei täällä vielä ole vaivuttu toivottomuuteen eikä ainakaan farisealaiseen hurskasteluun ja syyllisten hakuun. Optimismi on valitettavan usein sinisilmäisten toivojien tai epärehellisten kaupustelijoiden alaa. Elämänmakuinen, luottavainen, humoristinen realismi on paljon parempi ja vaikeampi elämänasenne - mitä se nyt tarkoittaakin. Ja nyt lievään lepoon, jotta jaksaa tarjoilla opetusta ja puhua vertauksin...
Päivän nordic-lajien saldo oli heikko: vamma ja keskeytys, hylkäys, ryhmäkeskeytys, yksi hiihto maaliin, yksi karvas pudotus mitalitoiveista yms-sarjaan, yksi alkuunsa räpelletty ja lopuksi kaunisteltu suoritus. Turha on näissä kisailuissa vouhkata suuresta menestyksestä, normaalisuorituskaan ei riitä palkinnoille edes parhailla suomalaisatleeteilla. Kilpakumppaneista osa taatusti tekee kauden parhaat suorituksensa olympialaisissa, ja he vievät voittajien seppeleet.
Ahosen polvi pamahti ja samalla taisi mennä ohuehko sauma joukkuemäen menestykseen. Hiihtäjät ovat olleet enimmäkseen hukassa, ei taida edes löytyä sopivaa kalustoa vesikeleihin. Siispä etukäteen varmimmat mitalilajit, naisten 4x5 km viesti ja parisprintti, ovat odotustasolla muuttuneet kultamitalin tavoittelusta mitalitaisteluissa roikkumiseen. Miesten vastaavat kisat näyttäisivät olevan lähinnä nöyryytyksen välttämistä eli pudotus viime talveen on melkoinen. Näiden lisäksi suomalaistoiveet kohdistunevat yhdistettyyn (pistesijoja), naisten taitoluisteluun (pistesijoja), Poutiaiseen (mitalisaumat on) sekä tietysti jääkiekkoon. Vähissä ovat nyt hyvät uutiset talvikisoissa kuin talouselämässäkin. Jos nyt saisivat Saariselle kunnon sukset 30 km:n perinteiseen...
Nyt alkaa olla selvää, että Leijoniin turvataan taas kuin johonkin messiaaseen. Kiekkoturnaus Vancouverissa on käynnistynyt mielenkiintoisesti eikä juuri mikään joukkue ole välttynyt takerteluilta. Paitsi kenties Suomi. And we shall knock wood. Tulos voi edelleen olla mitä tahansa karsiutumisesta loppuottelun huumaan - siis miesten turnauksessa. Naisten puolella alkuperäinen oletus tappiosta Ruotsille pronssimatsissa on edelleen tähtäimessä. Jääkiekko on parhaimmillaan sangen hieno peli, mutta minua kyllä yököttää välillä kiimainen intoilu lätkän tiimoilta. Kaljan kostuttama mukaisänmaallinen äijäily me ollaan mestareita -asenteella on yksinkertaisesti typerää touhua, kansallisuudesta riippumatta.
Kuulemma Kanada, Saksa ja USA kisaavat typertyneen innoissaan mitalitilaston voitosta, siis lähinnä joukkueiden pikkutakkimiehet ja pr-osasto. Ilmeisesti oman kansakunnan ylemmyys on aina vain ja uudestaan osoitettava mitä moninaisimmin kilvoituksen keinoin. Hiekkalaatikkoleikkejä...
And the game was played. Pitää vielä palata tuohon miesten kombihiihtoon. Kyllä hieman ärräpäät lentelivät, kun suomalaiset siirtyivät katsomon puolella kiivaaseen tahtiin. Siirryin hetkeksi Miami Vicen pariin, koska 80-lukulainen populaarikulttuuri pesee nihkeän hiihtokisan aika selvästi. Palasin takaisin hiihtokisaparin, kun olin unohtanut pahimman kansallisvimmaisen menestyshulluuden. Miesten hiihtokisasta tuli hieno tapahtuma, koska ruotsalaiset pelesivät hienosti muita kilpailijoita taitavasti. Yksi mies ajoissa irtiottoon ja kaksi joukkuekaveria jarruttelemaan pääjoukon takaa-ajoa. Samalla pakotettiin vähitelleen toisiaan kyttäävät toisten maiden suosikit tekemään kovat ratkaisut ja työt. Tällä tavoin saatiin yliote omalle joukkueelle. Ruotsalainen irtiottaja Olsson palkittiin lopulta pronssimitalilla, mutta 'apuhiihtäjä' Hellner iski itsensä kultakantaan. Useimmat vastustajat tyrmättiin.
Maantiepyöräilyä seuranneet ymmärtävät hyvin taktisen pelin kuviot, joita maastohiihdon yhteislähtökisoihin on vähitellen saatu ujutettua. Pitkä kilpailu muuttuu varsin mielenkiintoiseksi, kun sitä värittävät erilaisten joukkuetaktiikoiden yhteenotot jonossa hiihtämisen sijaan. Irtiottoyritys vaatii rohkeutta, jota aiemmin kuluneella kaudella ovat esittäneet myös Heikkinen ja Bauer. Aina ei tuloksena ole voitto, mutta parempi hävitäkin kaikkensa yrittäneenä kuin jo aluksi luovuttaneena lauhkeana lampaana. Hats of to swedish ski team!
BS-kisablogin sedällä on nyt vähän nihilistinen sävy, muttei täällä vielä ole vaivuttu toivottomuuteen eikä ainakaan farisealaiseen hurskasteluun ja syyllisten hakuun. Optimismi on valitettavan usein sinisilmäisten toivojien tai epärehellisten kaupustelijoiden alaa. Elämänmakuinen, luottavainen, humoristinen realismi on paljon parempi ja vaikeampi elämänasenne - mitä se nyt tarkoittaakin. Ja nyt lievään lepoon, jotta jaksaa tarjoilla opetusta ja puhua vertauksin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)