Nyt ei tule juttua juhannustaioista, vaikka Midsommarfest päälle puskeekin. Jalkapallon MM-kisat hallitsevat TV-aikaa ja penkkiurheilua parhaillaan, mutta palatkaamme vielä hetkeksi menneen viikonlopun legendaarisiin urheilutapahtumiin.
Jos et tiedä golfin US Openia tai suunnistuksen Jukolan viestiä, et todennäköisesti ole todellinen urheiluentusiasti, vaikka kova lajiniilo jossakin sportissa olisitkin. Golf ja suunnistus asettuvat monen ja monessa mielessä lajispektrin vastakkaisiin päihin, toinen varakkaiden mahakkaiden ukkojen ja toinen kuivakkaan hoikkien pihkaniskojen temmellyskenttänä. Näitä lajeja yhdistävät kuitenkin muutamat tekijät, joista voidaan mainita vaativa tekninen ja taktinen osaaminen, hermokontrolli sekä suorituspaikkojen (ratojen, väylien, kenttien) valtava monimuotoisuus. Ei enempää filosofointia kuitenkaan tällä erää.
Jukolan viesti 2010, Kytäjä
Tänä vuonna oli yksinkertaisesti taisteltava koko yön yli Jukolan seitsemän osuutta penkkiurheilupäässä. Syy oli selkeä eli velipojan ja uuden joukkueensa Lynxin suorituksen seuraaminen. Olihan veljelläni ensimmäistä kertaa realistinen mahdollisuus taistella tasapäin maailman huippuja vilisevien joukkueiden viestinviejien kanssa. Tosin mitenkään varmaa se ei ollut.
Kaksi veljestä siis jännitti kolmannen suoritusta kesäisenä yönä, valitettavasti ei paikan päällä, eikä suinkaan turhaan. Lynx nousi juuri parahiksi kolmannella osuudella kärkikymmenikköön ja veljessarjamme nuorin, kovapäisin pääsi metsään kärkisijoilla. Tosin Norjan huippujoukkue Halden SK oli jo aloittanut karkumatkansa kohti voittoa. Sankarimme hallitsi joukkueensa varamiehenä hermot oivallisesti yhdessä vaativimmista Jukola-maastoista, ja lopun pummaamisesta huolimatta tuli raivoisasti irvistäen neljäntenä vaihtoon. Mainio suoritus ensimmäisessä todella kovassa paikassa penkkiurheilijan näkökulmasta tarkasteltuna!
Veljeni totesi minulle noin viikkoa ennen Jukolaa, että pitää vähän antaa lausuntoja, jos sattuisi pääsemään haastateltavaksi. Tulihan niitä lausuntoja niin TV:ssä kuin radiossakin, koska fiksumpi ja sanavalmiimpi kaveri kykenee lyömään jauhot perustoimittajan suuhun tarvittaessa. Valitettavan harvoin urheilijat, selostajat, haastattelijat ja yhtälailla myös monet muut media-aikaa saavat henkilöt kykenevät tuottamaan järjellistä kommenttia mielenkiintoisesti. No, isoveli onnistui missaamaan suorat haastattelut ollessaan kanavapujottelussa US Openin puolella...
Jukolan viesti on ehdottomasti yksi Suomen hienoimmista ja tervehenkisimmistä (isoista) urheilutapahtumista. Itse olen toistaiseksi ollut paikan päällä vain kahdesti katsojana, mutta tavoitteena olisi joskus osallistua itse kisaankin liiemmälti harhailematta. Toisena hulluna ajatuksena olisi mennä kannustamaan veljeään keskieurooppalaiseen tyyliin - kuten alppi- ja ampumahiihdossa. Eräänlainen performanssi siis...
Tänä vuonna Jukolan viestissä oli hyvin nähtävissä, että vaikeat maastot tuovat yllättävää dramatiikkaa myös ehdottomien huipputekijöiden suorituksiin. Suunnistuksen mediakuvaa on kyetty nykytekniikan avulla parantamaan. Kun kartalla seurataan eri joukkueiden viestinviejiä kuvaavia pisteitä häntineen hämärässä metsässä, saadaan perinteisestä suunnistuskisastakin mielenkiintoista viihdettä. (Monet ovat varmasti eri mieltä, mutta sehän on aivan sama. En minäkään ymmärrä Salkkareita, BB:tä, Sinkkuelämää sun muuta populaariguanoa.) GPS ei auta itse suunnistajaa vaan ennemminkin katsojaa! Kun kaikkea ei näe, niin mielikuvitus ottaa vallan kuin kirjoja lukiessa.
110th US Open, Pebble Beach, Monterrey, California
Golfin US Openilla on mittava historia suurine mestareineen, yllättäjineen ja vaativine olosuhteineen. Minulle tämänvuotinen kisa oli jopa tavallista kiinnostavampi, koska se käytiin Pebble Beachissä Tyynenmeren tyrskyjen äärellä. Sen verran olen hurahtanut golfkenttäarkkitehtuuriin, että tuo 1920-luvun Nevillen helmi lisäsi kiinnostusta varsin merkittävästi. Kiinnostavaksi US Openin tekee vuosittain myös sen vaativuus: kentät on viritetty parhaimmilleen ja vaativimmilleen paksuine raffeineen ja liukkaine viheriöineen, joten par on erinomainen tulos. Lisäksi tänä vuonna vihdoin myös ensimmäinen suomalainen raivasi tiensä tähän kisoista kaikista tavoitelluimpaan.
Tämänvuotinen US Open osoitti hienosti, että raa'an pituuden lisääminen kenttiin ei ole mitenkään pakollista nykytekniikankaan aikana. Pebble Beachin pienet haastavat viheriöt ja aivan rantakallioiden reunoille trimmatut kaltevat väylät veivät palloja ja söivät miestä, olipa nimi sitten Woods, Mickelson tai Els. Eurooppalaisittain oli erittäin upeaa, että 40-vuotinen voitoton putki katkesi vihdoin, kun Graeme McDowell nosti pytyn ilmaan Montereyn niemimaan illassa Tyynenmeren aaltojen kohistessa taustalla. Suomalaisittain kisa alkoi Ilosen osalta kahdella birdiellä, mutta päättyi kuitenkin tuttuun kirjainyhdistelmään MC. Itse nukahdin, onneton, sohvalle edellisen yön Jukola-seurannasta uupuneena. Jäi paras näkemättä, mutta rajalliset on voimat nuorenkin miehen.
Golf on parhaimmillaan silloin, kun kenttä haastaa pelaajat monipuolisesti eikä pelkällä voimaa uhkuvalla läiskimisellä birdietulvineen hallita tapahtumia. Lisäksi Pebble Beachin kaltaiset käsittämättömän kauniit golfkentät korostavat mahtavasti esteettisyyttä, joka monissa maskuliinisissa urheilulajeissa vedetään aivan suotta pöntöstä alas. Parhaat tapahtumat antavat osallistujilleen ja seuraajilleen paljon elämyksiä eikä suinkaan yksiulotteisia ja itsestään selviä.
Joo, se niistä hekumoinneista. Nyt täytyy suunnata Juhannuksen viettoon kansallisromantiikkaan vivahtavissa hämäläismaisemissa. Nauttikaamme paljon enemmästä kuin alkoholin indusoimasta humalatilasta! Kokekaamme elävämme, emme kuolevamme!
torstai 24. kesäkuuta 2010
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Yön selkään ajettu
Viime viikonloppuna se taas tapahtui - tämän vuoden osalta. Legendaarinen 24 Heures du Mans siis. Maailmassa on parhaillaan paljon muutakin hyvää urheilutarjontaa kuin Copa Mundial. Luulin, että tuo kestävyysajojen kuningastapahtuma, yksi moottoriurheilun ehdottomista helmistä olisi vasta viikon myöhemmin. En siis ollut varustautunut, mutta yritin silti hieman seurata moottorimessua ranskalaisessa alkukesässä.
Le Mansin 24 tunnin ajot ovat monesta asiasta kuuluisia. Siellä ovat taistelleet voitoista Ferrarit ja Fordin GT:t, Jaguarit E-tyypistä Silk Cuttiin, vanhan C-sarjan hurjat tykit kuten Porschen 956 ja 962, uuden ajan Audit ja Wankel-moottorilla varustettu Mazda, ainoa japanilainen voittaja-auto. Oman panoksensa kisaan ovat tuoneet niin Jacky Ickx ja Tom Kristensen lukuisine voittoineen, Paul Newman ja Steve McQueen Hollywoodin takavuosien glorioineen (jälkimmäinen filmasi elokuvan Le Mans) kuin suomalaisittain Keke ja JJ, joista vain jälkimmäinen on kyennyt kokonaiskisan voittoon. Kahdesti. Lähes kaikki suuret autonvalmistajat ovat aikojen saatossa yrittäneet voittaa Le Mansissa, mutta parhaiten ovat menestyneet tietenkin Porsche sekä Ferrari ja Audi.
Mikään kilpa-autoilutapahtuma ei kehity ilman kolareita ja onnettomuuksia. Niin on Le Mansinkin laita, sillä juuri tässä tapahtumassa sattui vuonna 1955 moottoriurheilu-historian pahin yksittäinen onnettomuus. Pierre Levegh'n Mercedes sinkoutui pääkatsomaan liki täydestä vauhdista hänen osuttuaan toisen auton perään. Kuskin lisäksi kymmenet katsojat kuolivat, mutta noihin maailmanaikoihin ei kisaa edes keskeytetty. Tuo kuolonkolarihan johti Mersun vetäytymiseen moottoriurheilusta vuosikymmeniksi sekä lajin kieltämiseen lukuisissa maissa. Ilmeisesti Sveitsissä tuo kielto pätee vieläkin.
Mersuun ja onnettomuuksiin liittyy myös minun henkilökohtaisesti voimakkain muistoni 24 tunnin ajon kuninkaasta. Vuonna 1999 Mercedeksen CLK-malli taisteli voitosta tosissaan, mutta siinä oli yksi perustavanlaatuinen vika. Se tuppasi lähtemään ilmojen teillä tietyissä kohdin pitkiä suoria, joita Circuit de la Sarthessa on riittämiin. Katsoimme suoraa lähetystä Eurosportilta sattumalta juuri, kun Mersu revitti Mulsannen jälkeistä suoraa Toyota GT Onen perässä. Yht'äkkiä pienelle nyppylälle tultaessa auton downforce ei enää pitänytkään sitä kiinni radassa vaan se sinkoutui volttisarjan kautta rataa vierustavaan metsikköön. Peter Dumbreck kiittää varmasti onneaan, että Mersun laskeutumiskohdassa ei ollut puita ja auto tuli pohja edellä alas. Jos ette ole tuota ilmalentoa nähneet ettekä järky helposti, niin etsikääpä se vaikka Youtubesta. Niin, saman vuoden harjoituksissa myös muuan M. Webber sai maistaa vastaavaa lentävää starttia...
Mikä tuollaisessa älyttömässä vuorokauden kestävyysajossa kiehtoo? Varmasti huippunopeat autot valtavan pitkillä suorilla, erilaisten luokkien kisailu samanaikaisesti toistensa seassa, kuljettajien vaihdot ja Le Mansin legendaarinen maine. Kisan edetessä kohti ranskalaista suviyötä mystiikka saa uudet mittasuhteet. Yöllä autoista ei näy kuin ajovalojen keilat ja välistä jarruvalot sekä hehkuvat jarrut. Lisäksi viime vuosina kilpureihin on lisätty hohtavat numerotunnisteet. Kestävyysajo on niin kuluttavaa, että tekniset viat ja väsymyksestä johtuvat kuljettajien virheet voivat yllättää milloin tahansa, jolloin varmankin oloiset johtoasemat häviävät nopeasti. Le Mansissa pelkkä raaka nopeus ei riitä, joten usein voittajaksi ovat selvinneet kestävimmät, taktisimmat ja onnekkaimmat eli siis parhaiten virheitä vältelleet.
Vuoden 2010 kilpailu taisi jäädä viimeiseksi, jossa oli vielä neljä kilpaluokkaa: prototyyppien LMP1 ja LMP2 sekä GT-autojen GT1 ja GT2. Kokonaiskisan voitosta käytiin jälleen Ranskan ja Saksan (Peugeotin ja Audin) välinen taistelu eli dieselin voitto oli melko tavalla selviö. No, Saksa ja Audi vei tuon ottelun nimiinsä 3-0. Peugeotin viimevuotinen juhla vaihtui kaikkien autokuntien keskeytykseen, joten Audi palasi voittajaksi. Tosin ei Kristensenin autokunta tällä kertaa eli ei yhdeksättä voittoa. Jälleen se nopeampi auto osoittautui epäluotettavammaksi eikä Gulf-värityksen koristamista Aston Martineista ollut vielä haastajiksi. Mansellin perhetallin yritys sai varhaisen nolon lopun, kun isä-Mansell peruutti Zytekinsä betoniseinään. Jäivät pojat ilman leikkikaluaan, kun isä sen rikkoi heti alkuunsa...
Muissa luokissa voittoon ajettiin HRD ARX -nimeä kantavalla vempeleellä yllättävän kestävissä protokakkosissa, Saleen S7R:llä keskeytysherkissä GT-ykkösissä ja tietenkin Porschen 911:n versiolla GT-kakkosissa. Suomalaismenestystä ei tullut, vaikka kolme omaa poikaamme olikin matkassa mukana. M. Salon kisailut päättyivät jo harjoituksiin autokunnan yhden kuskin telottua itsensä, Palttalan kaveri pakitti Ford GT:n Dunlopin ässistä perä edellä betoniin ja Vilanderin Ferrari-tiimi sentään raahautui maalin luokkansa neljäntenä. Ajokavereina olivat vanhat herrat Jean Alesi ja Giancarlo Fisichella, jonka käsistä Ferrari lipesi jarruvian myötä Indianapolisissa. Tuo sunnuntaiaamun haaveri vei toiveet luokkavoitosta.
En seurannut kovin kattavasti tänäkään vuonna Le Mansin kaksnelosta, koska minulla ei nyt satu Eurosportia olemaan käytössä. Netin välityksellä hieman seurailin kisaa, vaikka yö jäikin pällistelemättä. Veljen kanssa hieman mehusteltiin ajamalla 23 Minutes of Le Mans Grid-pelissä. Lopuksi kehotan jokaista moottoriurheilusta kiinnostunutta perehtymään edes hieman sellaisiin tapahtumiin kuin 24 Heures du Mans ja Indianapolis 500. Eivät formulan ja rallin MM-sarjat vielä vaadi mitään perehtyneisyyttä, jos niitä seuraa kolmosen tahtiin.
Ehkä jonakin päivänä lähitulevaisuudessa (lue elinaikanamme) turha pärisyttäminen on jo lopetettu, sillä eihän se oikein istu ympäristönsuojelun ja huomisen kanssa yksiin. Jokin siinä moottoriurheilussa kuitenkin kiehtoo aivan kuten päihteissä ja sodissakin. Eivät ne juuri hyvää tee, mutta ilmankaan emme osaa olla.
Lopuksi hieman triviaa: vain yksi mies on saavuttanut klassikkotriplan eli voittanut Le Mansissa, Monacon GP:ssä ja Indianapolis 500:ssa. Kyseessä on the british moustache, Damon's Daddy, Graham Hill.
I drove all night to get to you...
Le Mansin 24 tunnin ajot ovat monesta asiasta kuuluisia. Siellä ovat taistelleet voitoista Ferrarit ja Fordin GT:t, Jaguarit E-tyypistä Silk Cuttiin, vanhan C-sarjan hurjat tykit kuten Porschen 956 ja 962, uuden ajan Audit ja Wankel-moottorilla varustettu Mazda, ainoa japanilainen voittaja-auto. Oman panoksensa kisaan ovat tuoneet niin Jacky Ickx ja Tom Kristensen lukuisine voittoineen, Paul Newman ja Steve McQueen Hollywoodin takavuosien glorioineen (jälkimmäinen filmasi elokuvan Le Mans) kuin suomalaisittain Keke ja JJ, joista vain jälkimmäinen on kyennyt kokonaiskisan voittoon. Kahdesti. Lähes kaikki suuret autonvalmistajat ovat aikojen saatossa yrittäneet voittaa Le Mansissa, mutta parhaiten ovat menestyneet tietenkin Porsche sekä Ferrari ja Audi.
Mikään kilpa-autoilutapahtuma ei kehity ilman kolareita ja onnettomuuksia. Niin on Le Mansinkin laita, sillä juuri tässä tapahtumassa sattui vuonna 1955 moottoriurheilu-historian pahin yksittäinen onnettomuus. Pierre Levegh'n Mercedes sinkoutui pääkatsomaan liki täydestä vauhdista hänen osuttuaan toisen auton perään. Kuskin lisäksi kymmenet katsojat kuolivat, mutta noihin maailmanaikoihin ei kisaa edes keskeytetty. Tuo kuolonkolarihan johti Mersun vetäytymiseen moottoriurheilusta vuosikymmeniksi sekä lajin kieltämiseen lukuisissa maissa. Ilmeisesti Sveitsissä tuo kielto pätee vieläkin.
Mersuun ja onnettomuuksiin liittyy myös minun henkilökohtaisesti voimakkain muistoni 24 tunnin ajon kuninkaasta. Vuonna 1999 Mercedeksen CLK-malli taisteli voitosta tosissaan, mutta siinä oli yksi perustavanlaatuinen vika. Se tuppasi lähtemään ilmojen teillä tietyissä kohdin pitkiä suoria, joita Circuit de la Sarthessa on riittämiin. Katsoimme suoraa lähetystä Eurosportilta sattumalta juuri, kun Mersu revitti Mulsannen jälkeistä suoraa Toyota GT Onen perässä. Yht'äkkiä pienelle nyppylälle tultaessa auton downforce ei enää pitänytkään sitä kiinni radassa vaan se sinkoutui volttisarjan kautta rataa vierustavaan metsikköön. Peter Dumbreck kiittää varmasti onneaan, että Mersun laskeutumiskohdassa ei ollut puita ja auto tuli pohja edellä alas. Jos ette ole tuota ilmalentoa nähneet ettekä järky helposti, niin etsikääpä se vaikka Youtubesta. Niin, saman vuoden harjoituksissa myös muuan M. Webber sai maistaa vastaavaa lentävää starttia...
Mikä tuollaisessa älyttömässä vuorokauden kestävyysajossa kiehtoo? Varmasti huippunopeat autot valtavan pitkillä suorilla, erilaisten luokkien kisailu samanaikaisesti toistensa seassa, kuljettajien vaihdot ja Le Mansin legendaarinen maine. Kisan edetessä kohti ranskalaista suviyötä mystiikka saa uudet mittasuhteet. Yöllä autoista ei näy kuin ajovalojen keilat ja välistä jarruvalot sekä hehkuvat jarrut. Lisäksi viime vuosina kilpureihin on lisätty hohtavat numerotunnisteet. Kestävyysajo on niin kuluttavaa, että tekniset viat ja väsymyksestä johtuvat kuljettajien virheet voivat yllättää milloin tahansa, jolloin varmankin oloiset johtoasemat häviävät nopeasti. Le Mansissa pelkkä raaka nopeus ei riitä, joten usein voittajaksi ovat selvinneet kestävimmät, taktisimmat ja onnekkaimmat eli siis parhaiten virheitä vältelleet.
Vuoden 2010 kilpailu taisi jäädä viimeiseksi, jossa oli vielä neljä kilpaluokkaa: prototyyppien LMP1 ja LMP2 sekä GT-autojen GT1 ja GT2. Kokonaiskisan voitosta käytiin jälleen Ranskan ja Saksan (Peugeotin ja Audin) välinen taistelu eli dieselin voitto oli melko tavalla selviö. No, Saksa ja Audi vei tuon ottelun nimiinsä 3-0. Peugeotin viimevuotinen juhla vaihtui kaikkien autokuntien keskeytykseen, joten Audi palasi voittajaksi. Tosin ei Kristensenin autokunta tällä kertaa eli ei yhdeksättä voittoa. Jälleen se nopeampi auto osoittautui epäluotettavammaksi eikä Gulf-värityksen koristamista Aston Martineista ollut vielä haastajiksi. Mansellin perhetallin yritys sai varhaisen nolon lopun, kun isä-Mansell peruutti Zytekinsä betoniseinään. Jäivät pojat ilman leikkikaluaan, kun isä sen rikkoi heti alkuunsa...
Muissa luokissa voittoon ajettiin HRD ARX -nimeä kantavalla vempeleellä yllättävän kestävissä protokakkosissa, Saleen S7R:llä keskeytysherkissä GT-ykkösissä ja tietenkin Porschen 911:n versiolla GT-kakkosissa. Suomalaismenestystä ei tullut, vaikka kolme omaa poikaamme olikin matkassa mukana. M. Salon kisailut päättyivät jo harjoituksiin autokunnan yhden kuskin telottua itsensä, Palttalan kaveri pakitti Ford GT:n Dunlopin ässistä perä edellä betoniin ja Vilanderin Ferrari-tiimi sentään raahautui maalin luokkansa neljäntenä. Ajokavereina olivat vanhat herrat Jean Alesi ja Giancarlo Fisichella, jonka käsistä Ferrari lipesi jarruvian myötä Indianapolisissa. Tuo sunnuntaiaamun haaveri vei toiveet luokkavoitosta.
En seurannut kovin kattavasti tänäkään vuonna Le Mansin kaksnelosta, koska minulla ei nyt satu Eurosportia olemaan käytössä. Netin välityksellä hieman seurailin kisaa, vaikka yö jäikin pällistelemättä. Veljen kanssa hieman mehusteltiin ajamalla 23 Minutes of Le Mans Grid-pelissä. Lopuksi kehotan jokaista moottoriurheilusta kiinnostunutta perehtymään edes hieman sellaisiin tapahtumiin kuin 24 Heures du Mans ja Indianapolis 500. Eivät formulan ja rallin MM-sarjat vielä vaadi mitään perehtyneisyyttä, jos niitä seuraa kolmosen tahtiin.
Ehkä jonakin päivänä lähitulevaisuudessa (lue elinaikanamme) turha pärisyttäminen on jo lopetettu, sillä eihän se oikein istu ympäristönsuojelun ja huomisen kanssa yksiin. Jokin siinä moottoriurheilussa kuitenkin kiehtoo aivan kuten päihteissä ja sodissakin. Eivät ne juuri hyvää tee, mutta ilmankaan emme osaa olla.
Lopuksi hieman triviaa: vain yksi mies on saavuttanut klassikkotriplan eli voittanut Le Mansissa, Monacon GP:ssä ja Indianapolis 500:ssa. Kyseessä on the british moustache, Damon's Daddy, Graham Hill.
I drove all night to get to you...
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Tragedy
Olin reilu viikko takaperin viimeksi heilumassa metsissä ja pelloilla golfmaila kourassa. Tuolloin päättyivät toukokuun helteet, mikä tarkoitti dramaattista taivasta heinäkuiseen tyyliin. Hellekausi päättyi siis ukonilman järjestämään räminään. Sitä räiskettä kestikin ympärillä koko neljän ja puolen tunnin kierroksen ajan. Lopulta salamointi saavutti meidät huismannit, joten pakko oli pitää sadetta ja suojautua salamoilta näreen nokassa. Golf ja ukonilma tunnetusti sopivat huonosti yhteen, mitä eivät kaikki tunnu kentällä tajuavan. No, emme onneksi joutuneet elvytyshommiin.
Kierros meni lopulta hieman penkin alle, mutta en voi syytellä siitä luonnonolojen aiheuttamaa lisäjännitystä. Suuren virheen tein siinä, että kuuntelin tarttuvaa klassikkoa ennen pelireissua. Päässäni soi siis koko sähköisen kierroksen ajan tämä!
Golf on peli, jossa vaaditaan keskittymiskykyä, rentoutta ja hienomotoristen liikkeiden sulavaa suorittamista. Siis noin niin kuin teoriassa. No, hieman oli äijän pelaaminen kireää, kun ympärillä rätisti sähköinen luonnonooppera ja päässä jyskytti Gibbin veljesten korkealle kiskova discojytke. Päässä ei saisi humista ja jalkaa ei pitäisi vispata kesken svingin, jos aikoo pitää pallon pelissä.
Mikä on tarinan opetus? Ei pidä kuunnella tarttuvaa melodiaa tai rytmiä, jos se sitten jyskyttää päässä jossakin epäsopivassa kontekstissa. Mitä tästä opimme? Emme mitään, todennäköisesti. Onpa ainakin tarinoita kerrottavaksi, jos ei menestystä makusteltavaksi. It is --- tragedy...
Kierros meni lopulta hieman penkin alle, mutta en voi syytellä siitä luonnonolojen aiheuttamaa lisäjännitystä. Suuren virheen tein siinä, että kuuntelin tarttuvaa klassikkoa ennen pelireissua. Päässäni soi siis koko sähköisen kierroksen ajan tämä!
Golf on peli, jossa vaaditaan keskittymiskykyä, rentoutta ja hienomotoristen liikkeiden sulavaa suorittamista. Siis noin niin kuin teoriassa. No, hieman oli äijän pelaaminen kireää, kun ympärillä rätisti sähköinen luonnonooppera ja päässä jyskytti Gibbin veljesten korkealle kiskova discojytke. Päässä ei saisi humista ja jalkaa ei pitäisi vispata kesken svingin, jos aikoo pitää pallon pelissä.
Mikä on tarinan opetus? Ei pidä kuunnella tarttuvaa melodiaa tai rytmiä, jos se sitten jyskyttää päässä jossakin epäsopivassa kontekstissa. Mitä tästä opimme? Emme mitään, todennäköisesti. Onpa ainakin tarinoita kerrottavaksi, jos ei menestystä makusteltavaksi. It is --- tragedy...
tiistai 25. toukokuuta 2010
Takaisin satulaan, kuomaseni.
Venähti blogin päivittäminen tekstin osalta viiteen viikkoon. Ei hyvä, ehdin jopa yhden vuosirenkaan kerätä tuona aikana.
Viime ajat on aikaa kulunut siihen, että ensin työskentelin palkatta päästäkseni työskentelemään palkatta koko kesäksi. Aika pirun vaikeaa. No, nyt työskentelen palkatta koko kesän. Kun syksy koittaa, ollaan jälleen tyhjän päällä ellei tuuli käänny suotuisaksi. Ihmiset, ihmiset! Älkää nyt helvetti soikoon olko niin sokeita ympäristöllenne, että aina pitää hämmästellä vaikkapa palkatonta harjoittelua! Meitä on lukuisia tässäkin maassa, jotka emme pääse naatiskelemaan palkallisista kesälomista tai edes palkallisista töistä. Jos naisen euro on 80 senttiä, niin mitä onkaan työttömän euro? Toki samaa ajatusprosessia jatkamalla joudumme kaikki myöntämään etulyöntiasemamme niihin heikoimpiin kaltaisiimme verrattuna, joita emme suin surmin haluaisi muistaa kuin juhlapuheissa.
Olen minä toki palkallisiakin töitä iltaisin tehnyt. Päivällä olen ollut opiskelija, illalla opettaja. Mukavaa työtä sinänsä tuo opettaminen on, mutta vähemmän mukavaa on suomalaisen tukijärjestelmän suhtautuminen noihin riivittyihin rahoihin. Puolet palkastahan minäkin menetän heti ensimmäisestä tunnista alkaen tukien leikkautumisena. Hieno systeemi, suorastaan puskee työttömät sohvalta hankkimaan työkokemusta! Ei niitä laskuja makseta lämpimällä kädellä ja hyvillä aikeilla! Ei tunnu menevän edes talousoppineilla jakeluun nämä perusasiat.
Mielessä on parveillut tukuittain aiheita ja asioita blogiin turistavaksi: energiaratkaisut, ympäristömyrkyt, kemikaalilainsäädäntö, golfkenttäarkkitehtuuri, äidit, formuloiden muotopuoli, lihan- ja kasvissyönti sekä monet muut asiat unohtamatta mustan huumorin viljelyä. Niin, sellaista saivartelehtivaa veijarointia, jonka tarkoitus on riemastuttaa ja raivostuttaa ainakin tekijäänsä.
Both the ugly and the beautiful in human life are intriguing. But which came first? And often times, which is eventually which?
Maailma on liian naurettava paikka meidän ihmisten toilaillessa, että sen voisi jättää vaille jatkuvaa humorismin tuiketta. Joo, nukkuakin pitäisi. 'Oikeat työt' vain uhkaavat viedä elämässä ajan mukavista asioista kuten kirjoittamisesta, mietiskelystä, liikunnasta ja ruoanlaitosta. No, päätä tyynyyn nyt. Pitäisi olla aamulla taas corporate-kunnossa...
Viime ajat on aikaa kulunut siihen, että ensin työskentelin palkatta päästäkseni työskentelemään palkatta koko kesäksi. Aika pirun vaikeaa. No, nyt työskentelen palkatta koko kesän. Kun syksy koittaa, ollaan jälleen tyhjän päällä ellei tuuli käänny suotuisaksi. Ihmiset, ihmiset! Älkää nyt helvetti soikoon olko niin sokeita ympäristöllenne, että aina pitää hämmästellä vaikkapa palkatonta harjoittelua! Meitä on lukuisia tässäkin maassa, jotka emme pääse naatiskelemaan palkallisista kesälomista tai edes palkallisista töistä. Jos naisen euro on 80 senttiä, niin mitä onkaan työttömän euro? Toki samaa ajatusprosessia jatkamalla joudumme kaikki myöntämään etulyöntiasemamme niihin heikoimpiin kaltaisiimme verrattuna, joita emme suin surmin haluaisi muistaa kuin juhlapuheissa.
Olen minä toki palkallisiakin töitä iltaisin tehnyt. Päivällä olen ollut opiskelija, illalla opettaja. Mukavaa työtä sinänsä tuo opettaminen on, mutta vähemmän mukavaa on suomalaisen tukijärjestelmän suhtautuminen noihin riivittyihin rahoihin. Puolet palkastahan minäkin menetän heti ensimmäisestä tunnista alkaen tukien leikkautumisena. Hieno systeemi, suorastaan puskee työttömät sohvalta hankkimaan työkokemusta! Ei niitä laskuja makseta lämpimällä kädellä ja hyvillä aikeilla! Ei tunnu menevän edes talousoppineilla jakeluun nämä perusasiat.
Mielessä on parveillut tukuittain aiheita ja asioita blogiin turistavaksi: energiaratkaisut, ympäristömyrkyt, kemikaalilainsäädäntö, golfkenttäarkkitehtuuri, äidit, formuloiden muotopuoli, lihan- ja kasvissyönti sekä monet muut asiat unohtamatta mustan huumorin viljelyä. Niin, sellaista saivartelehtivaa veijarointia, jonka tarkoitus on riemastuttaa ja raivostuttaa ainakin tekijäänsä.
Both the ugly and the beautiful in human life are intriguing. But which came first? And often times, which is eventually which?
Maailma on liian naurettava paikka meidän ihmisten toilaillessa, että sen voisi jättää vaille jatkuvaa humorismin tuiketta. Joo, nukkuakin pitäisi. 'Oikeat työt' vain uhkaavat viedä elämässä ajan mukavista asioista kuten kirjoittamisesta, mietiskelystä, liikunnasta ja ruoanlaitosta. No, päätä tyynyyn nyt. Pitäisi olla aamulla taas corporate-kunnossa...
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Viekää vaikka tuhkat pesästä!
Nyt on oppimisen paikka, joten ottakaamme onkeen.
Eurooppa ja miksei koko maailmakin saa nyt oppia, mitä seuraa, kun konkurssikypsältä valtiolta viedään tuhkatkin pesästä. Ensin puhkesi finanssikupla ja katosivat viikinkipankkiirien rahat, sitten häipyi McDonald's ja nyt viedään tuhkatkin lentorahtina ylle Euroopan.
Ette saa islantilaisten viimeisiä ropoja, britit ja hollantilaiset, vaan sen sijaan apua lentomelun vähentämiseen! IceSave ei pelasta - edes jökulleita - kun geotermisen lämmön tuotanto kasvaa lokaalisti eksponentiaalisesti.
On se perin surkuhupaista, että teknologisen tehokkaan nykymaailman rampauttaminen on niin sangen nopeaa. Äiti Gaia kun vähän älähtää, niin johan menee pasmat sekaisin. Sinänsä kurjaahan se on, kun ihmisjoukot joutuvat liriin syyttä suotta. Matka on kuitenkin aina riski - ja mahdollisuus. Niin on tosin matkailemattomuuskin.
Kuinkas päästökaupassa lasketaan tulivuorten aiheuttamat kaasu- ja hiukkaspäästöt? Onko kokonaisuudessaan hyvä vai huono asia, että taivaalle päätyy tavaraa luonnollista reittiä ja samalla keinotekoiset päästöt vähenevät ainakin väliaikaisesti, kun teräslinnut lepäävät pesissään?
Se oppi tästä tuhkauksessa vähintään on revittävissä, että vähävaraisen nyhtäminen tyhjiin käy lopulta kalliiksi kaikille. Hankkikaa säkkikangasta, sillä kohta kenties sirotellaan päällemme islantilaisten tuhkaa! Äkkiä lahko pystyyn, voihan apokalyptinen älähdys!
Eurooppa ja miksei koko maailmakin saa nyt oppia, mitä seuraa, kun konkurssikypsältä valtiolta viedään tuhkatkin pesästä. Ensin puhkesi finanssikupla ja katosivat viikinkipankkiirien rahat, sitten häipyi McDonald's ja nyt viedään tuhkatkin lentorahtina ylle Euroopan.
Ette saa islantilaisten viimeisiä ropoja, britit ja hollantilaiset, vaan sen sijaan apua lentomelun vähentämiseen! IceSave ei pelasta - edes jökulleita - kun geotermisen lämmön tuotanto kasvaa lokaalisti eksponentiaalisesti.
On se perin surkuhupaista, että teknologisen tehokkaan nykymaailman rampauttaminen on niin sangen nopeaa. Äiti Gaia kun vähän älähtää, niin johan menee pasmat sekaisin. Sinänsä kurjaahan se on, kun ihmisjoukot joutuvat liriin syyttä suotta. Matka on kuitenkin aina riski - ja mahdollisuus. Niin on tosin matkailemattomuuskin.
Kuinkas päästökaupassa lasketaan tulivuorten aiheuttamat kaasu- ja hiukkaspäästöt? Onko kokonaisuudessaan hyvä vai huono asia, että taivaalle päätyy tavaraa luonnollista reittiä ja samalla keinotekoiset päästöt vähenevät ainakin väliaikaisesti, kun teräslinnut lepäävät pesissään?
Se oppi tästä tuhkauksessa vähintään on revittävissä, että vähävaraisen nyhtäminen tyhjiin käy lopulta kalliiksi kaikille. Hankkikaa säkkikangasta, sillä kohta kenties sirotellaan päällemme islantilaisten tuhkaa! Äkkiä lahko pystyyn, voihan apokalyptinen älähdys!
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Varma kevään merkki - US Masters
Kevät tulee kohisten ja mikään ei kerro siitä paremmin golfarille kuin vuotuinen US Masters Tournament. Yksi neljästä suuresta Major-kisasta pelataan Augusta National -kentällä Georgian osavaltiossa mitä kiehtovimmassa ympäristössä. Jos ette usko, niin katsokaapa ihan vain piruuttanne www.masters.com. Kuvat kertovat paljon siitä, miksi minä ja monet muut ovat koukuttuneet golfin maailmaan. Missä muissa urheilulajeissa ja/tai liikuntaharrastuksissa suorituspaikat voivat ylipäänsä olla vastaavan veroisia? Ei kovin monissa.
US Masters on golfin maailmaan vihkiytyneille paljon suurempi ja merkittävämpi asia kuin yhden Tiger Woodsin edesottamukset. Tiger Woods on toki yksi lajin kaikkien aikojen parhaista pelaajista ja suurin kansainvälinen ilmiö, mutta mestarit kompuroivat ajasta aikaan massiivisten odotusten paineessa. Augusta Nationalista golfillisen perintönsä tehnyt golfin suurmies Bobby Jones kävi itsekin läpi monenmoiset koettelemukset, samaten toinen menneiden vuosien tähti Ben Hogan. US Masters henkii paljolti toista maailmansotaa edeltänyttä aikaa Yhdysvaltain syvän etelän silmää tekevien parissa niin hyvässä kuin pahassakin. Kisan lumoihin liittyy maailman valioiden keskinäisen kilvoittelun ohella varmasti myös eräänlainen unelmointi ja kurkistelu saavuttamattomaan haavekuvaan.
Augusta National on rakennettu entisen siirtolapuutarhan maille, minkä ansiosta väyliä reunustavat mitä moninaisimmat puut ja pensaat. Jokainen kentän väylä on myös nimetty jonkin sen tienoilla havaittavan kasvilajin mukaan. Turnaus pelataan perinteisesti juuri parhaaseen kukinta-aikaan, jolloin kevät etenee vauhdilla Georgiassa. US Mastersia voi siis seurata vaikka loistavan upeiden kukkien ja puiden vuoksi, vaikka itse golf ei innostaisikaan.
Minulle kisan seuranta on kilpailullisten ja taktisten hienouksien lisäksi myös kukkaloiston, valon ja varjon, pinnanmuotojen, hiekan ja veden sekä eri sävyisten vihreiden synnyttämien tuntemuksien nauttimista. Tällaisen näyttämön luomisessa herrat Bobby Jones ja Alistair Mackenzie, kenttäarkkitehdeistä legendaarisin, ovat olleet ehdottamia mestareita. Nimet Magnolia Lane, Amen Corner, Azalea, Hogan Bridge ja Eisenhower Tree eivät jätä ketään golfin historiaa tuntevaa kylmäksi.
Tänä iltana ja tulevana yönä ratkeaa, kuka saa harteilleen kuuluisan vihreän takin. Dramatiikka on taattua ja tiedotusvälineet mehustelevat Tigerin tekosille aivan varmasti. Tuli voitto tai ei. Vielä on mahdollisuus käyttää hetki aikaa kokeakseen sen lumon, jota yksi upeimmista urheilulajien näyttämöistä tarjoaa. Huomenna tuo eksklusiivinen klubi on jälleen sulkenut porttinsa tavallisilta tallaajilta lähes vuodeksi. Augusta National ilmentää siis selkeästi golfin parhaita ja parjatuimpia puolia loistossaan sekä sulkeutuneisuudessaan.
Tosi rakkaus on aina ristiriitaista. Luuserit kuorivat kermaa päältä, rohkeat pureutuvat koko tekstuuriin ja vivahteisiin. Ei siksi, että he todistaisivat sankaruutensa. Siksi, että heidän täytyy ollakseen rehellisiä itselleen ja toisilleen. Tämä pitää paikkansa lajissa kuin lajissa - ainakin minun (en nyt sanoisi pienessä, mutta kuitenkin) päässäni.
US Masters on golfin maailmaan vihkiytyneille paljon suurempi ja merkittävämpi asia kuin yhden Tiger Woodsin edesottamukset. Tiger Woods on toki yksi lajin kaikkien aikojen parhaista pelaajista ja suurin kansainvälinen ilmiö, mutta mestarit kompuroivat ajasta aikaan massiivisten odotusten paineessa. Augusta Nationalista golfillisen perintönsä tehnyt golfin suurmies Bobby Jones kävi itsekin läpi monenmoiset koettelemukset, samaten toinen menneiden vuosien tähti Ben Hogan. US Masters henkii paljolti toista maailmansotaa edeltänyttä aikaa Yhdysvaltain syvän etelän silmää tekevien parissa niin hyvässä kuin pahassakin. Kisan lumoihin liittyy maailman valioiden keskinäisen kilvoittelun ohella varmasti myös eräänlainen unelmointi ja kurkistelu saavuttamattomaan haavekuvaan.
Augusta National on rakennettu entisen siirtolapuutarhan maille, minkä ansiosta väyliä reunustavat mitä moninaisimmat puut ja pensaat. Jokainen kentän väylä on myös nimetty jonkin sen tienoilla havaittavan kasvilajin mukaan. Turnaus pelataan perinteisesti juuri parhaaseen kukinta-aikaan, jolloin kevät etenee vauhdilla Georgiassa. US Mastersia voi siis seurata vaikka loistavan upeiden kukkien ja puiden vuoksi, vaikka itse golf ei innostaisikaan.
Minulle kisan seuranta on kilpailullisten ja taktisten hienouksien lisäksi myös kukkaloiston, valon ja varjon, pinnanmuotojen, hiekan ja veden sekä eri sävyisten vihreiden synnyttämien tuntemuksien nauttimista. Tällaisen näyttämön luomisessa herrat Bobby Jones ja Alistair Mackenzie, kenttäarkkitehdeistä legendaarisin, ovat olleet ehdottamia mestareita. Nimet Magnolia Lane, Amen Corner, Azalea, Hogan Bridge ja Eisenhower Tree eivät jätä ketään golfin historiaa tuntevaa kylmäksi.
Tänä iltana ja tulevana yönä ratkeaa, kuka saa harteilleen kuuluisan vihreän takin. Dramatiikka on taattua ja tiedotusvälineet mehustelevat Tigerin tekosille aivan varmasti. Tuli voitto tai ei. Vielä on mahdollisuus käyttää hetki aikaa kokeakseen sen lumon, jota yksi upeimmista urheilulajien näyttämöistä tarjoaa. Huomenna tuo eksklusiivinen klubi on jälleen sulkenut porttinsa tavallisilta tallaajilta lähes vuodeksi. Augusta National ilmentää siis selkeästi golfin parhaita ja parjatuimpia puolia loistossaan sekä sulkeutuneisuudessaan.
Tosi rakkaus on aina ristiriitaista. Luuserit kuorivat kermaa päältä, rohkeat pureutuvat koko tekstuuriin ja vivahteisiin. Ei siksi, että he todistaisivat sankaruutensa. Siksi, että heidän täytyy ollakseen rehellisiä itselleen ja toisilleen. Tämä pitää paikkansa lajissa kuin lajissa - ainakin minun (en nyt sanoisi pienessä, mutta kuitenkin) päässäni.
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Ristiriipuntaa
Siunattua pääsiäistä itse kullekin aivan tasapuolisesti!
Miksi siunattua, sehän on jotakin uskonnollista? Miksei vain hyvää pääsiäistä? No, siksei. On liian yksinkertaista ja ajattelematonta toivotella aina vain hyvää sitä sun tätä. On niitä adjektiiveja, tunnetiloja ja kannanottoja paljon muitakin. Ei minun tarvitse piilotella sitä, mihin uskon. Varsinkaan pääsiäisenä, jonka ydinsanomana on ihmiskunnan historian merkittävin tapahtuma. Kova on väite vaan olkaa vapaasti eri mieltä! Jeesus Kristus ristille, ristillä, ristiltä. Tiedätte tarinan, joten en rupea syöttämään evankeliumia, korostamaan jotakin ihmeen ylemmyyttä (sitä ei ole) tai viuhtomaan isolla kirjalla päähän.
Ehkä uskoni tekee minusta hullun monen silmissä, mutta niinhän sen pitääkin olla. Usko ei kumpua minusta eikä perustu menestykseen. Koettelemuksissa on äijää käytetty, enkä tässä näpyttelisi ilman tukea turvaa vankempaa. Täytyy tosin todeta, että valitettavasti en ole viime aikoina häävisti viihtynyt missään uskonnollisessa kontekstissa. On vähän ollut kränää yläkerran Herran kanssakin, mutta eipä ole siinäkään mitään uutta ja ihmeellistä vuosituhantisessa jatkumossa. Toivottavasti olen ainakin sen verran varjeluksessa, että älyän olla pitämättä sädekehää pään päällä. Siinä olisi jo kerrakseen ekotekoa uskomuksesta riippumatta...
Miksi setä päätti avautua henkilökohtaisista asioistaan, joita Suomessa suotta piilotellaan? Kenties siksi, että minulle pääsiäinen on onneksi muutakin kuin vain muutama vapaapäivä mämmin, pupujen ja suklaamunien kera. Toivottavasti olette viettäneet kuitenkin levollista pääsiäistä, uskoittepa sitten mihin tahansa (johonkin kaikki kuitenkin uskovat). Arki vaatii voimia eikä siinä voi yhteisen hyvän puolesta toimia vain ja ainoastaan itsensä kaltaisten ihmisten parissa.
En aio piilotella mielipiteitäni ja taitojani vastedes, mutta yhtä vähän haluan muita pakottaa kuin toivon itse joutuvani pakotetuksi. Ehdoin tahdoin en pyri loukkaamaan vaan enpä vaikene tärkeistä asioistakaan, vaikka joku herneen nenäänsä vetäisikin. Ja kyllähän se herne aina jonkun nenään tiensä löytää, asettelimmepa sanamme kuinka nätisti tahansa tai emme inahtaisi laisinkaan. Siinäpä sitä oli statementtiä kerrakseen. Pääsiäisen viestinä on kuitenkin uusi elämä ja toivo, jotka tuskasta kumpuavat.
Summer is coming. So let there be light!
Miksi siunattua, sehän on jotakin uskonnollista? Miksei vain hyvää pääsiäistä? No, siksei. On liian yksinkertaista ja ajattelematonta toivotella aina vain hyvää sitä sun tätä. On niitä adjektiiveja, tunnetiloja ja kannanottoja paljon muitakin. Ei minun tarvitse piilotella sitä, mihin uskon. Varsinkaan pääsiäisenä, jonka ydinsanomana on ihmiskunnan historian merkittävin tapahtuma. Kova on väite vaan olkaa vapaasti eri mieltä! Jeesus Kristus ristille, ristillä, ristiltä. Tiedätte tarinan, joten en rupea syöttämään evankeliumia, korostamaan jotakin ihmeen ylemmyyttä (sitä ei ole) tai viuhtomaan isolla kirjalla päähän.
Ehkä uskoni tekee minusta hullun monen silmissä, mutta niinhän sen pitääkin olla. Usko ei kumpua minusta eikä perustu menestykseen. Koettelemuksissa on äijää käytetty, enkä tässä näpyttelisi ilman tukea turvaa vankempaa. Täytyy tosin todeta, että valitettavasti en ole viime aikoina häävisti viihtynyt missään uskonnollisessa kontekstissa. On vähän ollut kränää yläkerran Herran kanssakin, mutta eipä ole siinäkään mitään uutta ja ihmeellistä vuosituhantisessa jatkumossa. Toivottavasti olen ainakin sen verran varjeluksessa, että älyän olla pitämättä sädekehää pään päällä. Siinä olisi jo kerrakseen ekotekoa uskomuksesta riippumatta...
Miksi setä päätti avautua henkilökohtaisista asioistaan, joita Suomessa suotta piilotellaan? Kenties siksi, että minulle pääsiäinen on onneksi muutakin kuin vain muutama vapaapäivä mämmin, pupujen ja suklaamunien kera. Toivottavasti olette viettäneet kuitenkin levollista pääsiäistä, uskoittepa sitten mihin tahansa (johonkin kaikki kuitenkin uskovat). Arki vaatii voimia eikä siinä voi yhteisen hyvän puolesta toimia vain ja ainoastaan itsensä kaltaisten ihmisten parissa.
En aio piilotella mielipiteitäni ja taitojani vastedes, mutta yhtä vähän haluan muita pakottaa kuin toivon itse joutuvani pakotetuksi. Ehdoin tahdoin en pyri loukkaamaan vaan enpä vaikene tärkeistä asioistakaan, vaikka joku herneen nenäänsä vetäisikin. Ja kyllähän se herne aina jonkun nenään tiensä löytää, asettelimmepa sanamme kuinka nätisti tahansa tai emme inahtaisi laisinkaan. Siinäpä sitä oli statementtiä kerrakseen. Pääsiäisen viestinä on kuitenkin uusi elämä ja toivo, jotka tuskasta kumpuavat.
Summer is coming. So let there be light!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)