maanantai 15. heinäkuuta 2013

Teemaruokaa taas!

Eilen sunnuntaina oli Ranskan kansallispäivä, ja Tour de France suuntasi legendaarisen Mont Ventoux'n huipulle. Siinäpä oli siis syy tehdä hieman teemaruokaa penkkiurheilun iltapäivän ratoksi ja veljesten vatsantäytteeksi. Inspiraatio palasi jälleen meikäläiseen!

Enpä voi sanoa osaavani lainkaan perinteistä ranskalaista ruoanlaittoa, mutta aina voi jotain yrittää. Keittokirjasta kaivoin Tarte Tatinin reseptin, jota tapojeni mukaisesti - vaikkakin ensikertalaisena - hieman muokkasin. Omenoiden sijasta päärynöitä ja karamellisoinnin jälkeen hieman konjakkia antamaan lisää makua. Toimi kuin väärä raha, tätä tehdään vielä monesti.

Toki piti tehdä pääruokakin. Sen virkaa sai nyt toimittaa mausteinen kasvisvuohenjuustokeitto. Tomaatit, kesäkurpitsat, sipulit varsineen ja paprikat ovat nyt parhaimmillaan. Niitä saa hyvin kotimaisina kohtuuhintaan paraikaa. Lisäkkeenä oli uunissa kypsytettyä kokolihamakkaraa sekä luonnollisesti patonkia.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli juuri riittävästi. Velipoika kun on juuri oikeasta syystä kova syömään. Niin, se etappi. Ei se niin eeppinen ollut kuin toivoin, mutta voisi sitä aikansa huonomminkin käyttää. Froome jyräsi kilpakumppaninsa vastustamattomasti, vain vuorikauris Quintana kykeni todella haastamaan. Saganin keuliminen Ventoux alkumetreillä irtioton päätyttyä oli suhteellisen huvittavaa.

Urheilu ja ruoka ovat molemmat parhaimmillaan, kun niihin liittyy suuria tunteita ja elämyksiä. Ei siis hikistä mitalimäärien tuijottamista tai pelkkää vatsantäytettä! Ensi viikonloppuna onkin sitten paikka hakea tematiikkaa golfin vanhimmasta arvokisasta, mutta haggisia en rupea tekemään. Katsotaan, mitä mieleen juolahtaa...